Ne eivät kuulu tänne koska ovat eri rotua, kuin suomen karhut eivätkä pärjää Suomen luonnossa. Käyttävät ravintonaan bambua ja sitä pitää rahdata tänne syötäväksi. Sama koskee muitakin matuja. Kaikkia parempi auttaa rodullisesti omassa elinympäristössään.
Pandakarhut palautettava.
2
66
Vastaukset
- Totuuskomissio1
Saattaisi olla ihan asiaa, pandatkin on osa kiinalaisten uuskolonialistista kauppapolitiikkaa ja valloitusretkeä läntisiin maihin.
Kiinalaiset ovat hamuamassa luonnonvaroja ja hyödynnettäviä kohteita kaikkialta maailmasta kun omat eivät riitä yli lisääntymisen vuoksi Kiinan 1,4 miljardin väkimäärälle mitenkään.
Ovat ostelleet jo satamia ja lentokenttiä jne. saadakseen jalansijaa valtioihin joilla on vaikeuksia velkaantumisen vuoksi.
Tämä Kiina vetoinen kehitys on vähintäänkin epäilyttävä, kuten tiedetään Amerikkakin on isoissa veloissa Kiinalle ja tuskin pystyy velkojaan maksamaan.
Tämä kehitys voi tuoda lopulta tullessaan sotatilan, kun jenkit joutuvat nöyrtymään velkojensa vuoksi?
Kiina hyödyntää Afrikkaakin monin tavoin, kaivavat siellä kultaa yms. ja viljelevät alati paisuvan väestönsä tarpeisiin yhtä sun toista , mikä tuntuu erikoisen oudolta, kun Suomi ja lukuisat muut maat tuhlaavat vero-ja velkavarojaan kehitysapuun.
Ja lopputuloksena afrikkalaiset "tulvivat" Eurooppaan ja Suomeenkin, kuten koko ajan tapahtuu, ei tässä tunnu olevan järjen häivää oikein missään. - Pahuusz
Olihan Suomessa änkeri näyttelyeläimenä sirkuksessa 1800-luvulla, ei siitä kai kellään mitään valittamista ollut, yrittäjä tietysti piti huolta sen tarpeista, aivan kuten nyt pandoistakin pidetään.
Mutta jos pantoja alkaisi tulla vastaan joka kerran, kun lähdet kaupunkikävelylle, niin ei se enää olisi hauskaa. Etenkään kun ne maahantuoneet yrittäjät olisivat sysänneet elatusvastuun veronmaksajille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815