Bitcoin kielletään USA:ssa ja EU:ssa

BitcoinVainRikollisille

Kiina ja Etelä-Korea ovat jo hiukan pitemmällä täydellisessä Bitcoinin kiellossa. Myös muut maat valmistelevat Bitcoin käytön estämistä. Venäjä haluaisi kiertää Bitcoinilla pakotteita, mutta kenen kanssa? Pohjois-Korean ja mafian ja muiden rikollisten! Heille saattaa jäädä maailman suurin potti vain omaan käytttöönsä. Tulevaisuudessa 1 Bitcoin = 1 rupla.

Kaikki kiellot tulevat voimaan nopealla aikataululla ilman etukäteisvarotusta. Tavoitteena maksimoida rikollisille aiheutuvat tappiot. Yksikään rahoitusalan yritys ei saa olla missään tekemisissä Bitcoinien kanssa. Yrittäkää myydä kaikki, älkääkä kertoko muille.

28

2880

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uutistietoa

      Etelä-Korean kuusi merkittävintä pankkia ilmoittivat tutkimusten ja hallituksen kanssa käymiensä neuvottelujen jälkeen pyörtävänsä sen aikaisemman ilmoituksensa ja jatkavansa jo aiemmin asetetussa velvoitteessaan. eli virtuaalitilienhaltijoiden henkilötietojen todentamisessa. Lähde; Korea Joongang Daily

    • Tosiasiat

      Hiljattain kaksi eri yhdysvaltalaista pörssiä aloitti kaupankäynnin Bitcoin-johdannaisilla, eikä Etelä-Koreassa mitään kieltoa olla tekemässä. Kyseessä oli verojenmaksamisen varmistaminen, ja sama juttu Intiassa.

    • cryptogeek

      Bill Gates, Richard Branson ja Elon Musk ovat positiivisella kannalla kryptovaluuttojen, lohkoketjuteknologian ja älysopimusten suhteen. Ne ovat tulevaisuutta. Mielestäni hallituksilla on täysi valta koettaa patistaa pörssit avaamaan tilejä vain tunnistetuille sijoittajille. Näin on Etelä-Koreassa tehty, hallitus haluaa tietenkin kerätä verot. Jokainen korealainen joka tuottaa voittoja ja veroja on voittanut jotakin omalle maalleen.

    • VerotBitcoinKaupoista

      Useissa maissa on aloitettu verojen perintätoimet kaikista Bitcoin-kaupoista. Jos on tullut voittoja, ne selvitetään ja verot voitoista peritään pahimman mukaan. Nythän kukaan ei käytännössä ole maksanut veroja, joten suuria sakkojakin on odotettavissa. Useilla edessä pitkä vankilatuomio.

      • aloittelijalouhija2

        verottajan agentti olet


    • Orokusaki

      Bitcoinia on hankala kieltää koska se on hajautettu. Globaalissa maailmassamme liika kryptovaluuttojen regulointi antaa toisille valtioille kilpailuedun.

      Ja mitä noihin veroihin tulee, niin kukaan ei ole velvollinen maksamaan bitcoineilla saamistaan voitoista veroa. Toki jos vääryys tapahtuu, niin linnatuomio voi tulla, mutta bitcoineja ei tarvitse luovuttaa.

      • BitcoinKuihtuuPois

        Kumpis on hankalampaa yhden Bitcoinin luominen tai Bitcoinin käytön ja mainonnan ja markkinoinnin estäminen, vaikeuttaminen ja kriminalisointi valtiotasolla? Varsinainen käyttöhän on käytännössä rikollisten välisissä rahansiirroissa. Kun tavalliset "rehelliset" ansaintatarkoituksessa mukanaolevat hörhöt saadaan peloteltua pois rahoittamasta ja hoitamasta toimintaa, Bitcoinin arvo laskee pohjamutiin eikä kaikille rikollisille jää enää riittäväsi kolikoita miljoonakauppoihin. Kuihtuu pikkuhiljaa pois.


      • Orokusaki
        BitcoinKuihtuuPois kirjoitti:

        Kumpis on hankalampaa yhden Bitcoinin luominen tai Bitcoinin käytön ja mainonnan ja markkinoinnin estäminen, vaikeuttaminen ja kriminalisointi valtiotasolla? Varsinainen käyttöhän on käytännössä rikollisten välisissä rahansiirroissa. Kun tavalliset "rehelliset" ansaintatarkoituksessa mukanaolevat hörhöt saadaan peloteltua pois rahoittamasta ja hoitamasta toimintaa, Bitcoinin arvo laskee pohjamutiin eikä kaikille rikollisille jää enää riittäväsi kolikoita miljoonakauppoihin. Kuihtuu pikkuhiljaa pois.

        No tietenkin käytön, mainonnan ja markkinoinnin estäminen. Ja minkä takia arvo laskisi jos sitä pyrittäisiin kieltämään? Sehän olisi vaan merkki siitä että bitcoinille on kova tarve.


      • kailajärvi.kaikkialla

        Negatiiviset kohu-uutisotsikot viittaavat aina kieltämisestä milloin missäkin maassa, vaikka kyseessä on aina regulointi. Ei noita pelottelupuheita rikollisten bitcoineista ota enää asiaan perehtymättömätkään todesta. Mustamaalauskirjoitukset ovat kokeneet inflaation.


      • BitcoinHuijaritKuriin

        Näin tämä epärehellinen markkinointi toimii tälläkin palstalla. Todella sairasta!

        Bitcoin ja muut rikollisten käyttöön tarkoitetut "valuutat" tullaan 100 %:n varmasti kieltämään. Niiden kaikki kaupankäynti oikealla rahalla estetään. Eli jää pyörimään tyhjän päälle. Internetistä on helppo kitkeä suurin osa laittomista sivuista. Isoja sakkoja, rangaistuksia ja toimintakieltoja kaikille vähänkin kuplan ylläpitoon osallistuneille. Teleoperaattorit, Google, Bing jne. mukaan kiellon valvontaan. Vähän sama juttu kuin lapsipornon kanssa. Ei voi kokonaan poistaa, mutta 95 % riittää.

        Jos ja kun tahtoa riittää, koko homma saadaan kaatumaan alle viikossa. Kyse on maailmalla kymmeniä kertoja isommasta ongelmasta kuin mitä Suomessa tajutaan. Tälläkin hetekllä kymmenet valtiot ja miljoonat ihmiset yrittävät jollakin tavalla hyötyä tästä koko ajan kasvavasta pyramidihuijauksesta. Uhkaa maailmantaloutta.


      • Orokusaki

        Hahah voi pientä :-)


      • Btvtbtvbtct
        BitcoinHuijaritKuriin kirjoitti:

        Näin tämä epärehellinen markkinointi toimii tälläkin palstalla. Todella sairasta!

        Bitcoin ja muut rikollisten käyttöön tarkoitetut "valuutat" tullaan 100 %:n varmasti kieltämään. Niiden kaikki kaupankäynti oikealla rahalla estetään. Eli jää pyörimään tyhjän päälle. Internetistä on helppo kitkeä suurin osa laittomista sivuista. Isoja sakkoja, rangaistuksia ja toimintakieltoja kaikille vähänkin kuplan ylläpitoon osallistuneille. Teleoperaattorit, Google, Bing jne. mukaan kiellon valvontaan. Vähän sama juttu kuin lapsipornon kanssa. Ei voi kokonaan poistaa, mutta 95 % riittää.

        Jos ja kun tahtoa riittää, koko homma saadaan kaatumaan alle viikossa. Kyse on maailmalla kymmeniä kertoja isommasta ongelmasta kuin mitä Suomessa tajutaan. Tälläkin hetekllä kymmenet valtiot ja miljoonat ihmiset yrittävät jollakin tavalla hyötyä tästä koko ajan kasvavasta pyramidihuijauksesta. Uhkaa maailmantaloutta.

        Niin siis rikollisethan eivät käytä koskaan dollareita :D aika pientä bitcoinien käyttö rikollisuudessa dollareihin verrattuna. Höpsö olet


    • varmistaja

      Ei kielletä ja tämä on varma tieto

    • aloittelijalouhija

      Eipä vaikuta tuommonen heikko propaganda
      mun bitcoin louhintaan jolla saan passiivista tuloa joka kuukausi.
      Taidat olla valtion verotoimiston tai pankin kätyri.

      • luulevainen.-

        Asutko 'ilmaisen' sähkön opiskelija-asunnossa, vai käytätkö isin ja äitin sähköä.
        eihän louhinta muuten ole kannattavaa.


    • Lollolollbtcbtc

      Tulevaisuudessa 1 BTC = 1 BTC

    • HelppoaRahaa

      Vituttaako kun älykkyys ei riitä ymmärtämään nykymaailman teknologiasta yhtään mitään?

      Ei siinä mitään,

      Terv: 1000euron alkupääomalla 721,000 euroa.

      • miettijä-

        paljonko tuosta menee veroja


    • kielletään_yhdessä

      Bitcoin kielletään USA:ssa ja EU:ssa..........
      Kielletään kielletään... kaikki nyt yhdessä hoplaa, kyllä tästä hyvä paikka tulee kunhan jaksetaan vaan tarpeeksi kovin kieltää.

    • dfgdgfdggfdgd

      En tiedä kielletäänkö Bitcoinia tai ei, mutta kovin huuma kryptovaluutoista on jo kadonnut. Bitcoinin arvo on edelleen alle sen, mitä se oli 10 kuukautta sitten (joulukuussa Bitcoinin arvo oli 20k dollaria, nyt 6k dollaria). Toisin sanoen, Bitcoinista voi toki tulla suosittu maksuväline (todennäköisesti ei, koska nykyisillä kustannuksilla coinin käyttö maksuvälineenä on typerää), mutta sijoituksena se on muuttumassa arvottomaksi. Pianhan on lähes vuosi ilman nousua...

    • RikollisetKuriin

      Jos huomataan Pohjois-Korean ja ehkä Iranin Veäjänkin saavan yhteensä yli miljardin tulot kryptovaaluuttojen varastamisesta ja erilaisista niihin liittyvist huijauksista, niin kannattaa harkita totaalista kieltoa. Haitat hyötyä suurempia.

    • Anonyymi

      Koko ajan yritetään, mutta vastustajia on liian paljon. Ehkä ensi vuonna.

      • Anonyymi

        Tilanne pahentuu koko ajan, joten jotain on joskus tehtävä.


      • Anonyymi

        Päätös voi tulla jo tänä vuonna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätös voi tulla jo tänä vuonna.

        Täysin madolilista, mutta koska kielto tule voimaan ja millä poikkeuksilla? Eiköhän huijareille anneta muutama vuosi aikaa ajaa toiminta alas ja aloittaa joku uusi huijaus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätös voi tulla jo tänä vuonna.

        Tai vuonna 2022.


    • Anonyymi

      Tänään tai huomenna julkistetaan suunnitelmat Bitcoinin kieltämisestä. Suurin osa Bitcoin-maksuista on Venäjän valtion lähipiirin ja venäläisten epärehellisten yritysten tekemiä.

      Kaikki talouspakotteiden kiertoyritykset tullaan estämään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3810
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2017
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      544
      1617
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1288
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1087
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe