Miksi palvotte Herraanne väärinä päivinä ja pakanallisilla tavoilla? "Palvellessanne Herraa, teidän Jumalaanne, älkää tehkö niinkuin he, .."
Juuri samasta syystä Israelin kansa ei halunnut luopua uhrikukkuloista edes parannuksen teon aikoina. He olivat kulkeneet niillä lapsesta saakka, se oli perinne.
5.Moos.12:2-4
"2. Hävittäkää perin pohjin kaikki ne paikat, missä karkoittamanne kansat ovat jumaliansa palvelleet, korkeilla vuorilla, kukkuloilla tai viheriäin puiden alla.
3. Kukistakaa heidän alttarinsa, murskatkaa heidän patsaansa, polttakaa tulessa heidän asera-karsikkonsa ja hakatkaa maahan heidän jumaliensa kuvat, ja hävittäkää heidän nimensä niistä paikoista.
4. Palvellessanne Herraa, teidän Jumalaanne, älkää tehkö niinkuin he,"
Encyclopedia Britannica kirjoittaa: “Roomalaisessa maailmassa Saturnalia (Jouluk. 17.) oli hauskanpidon ja lahjojen vaihtamisen aikaa. Joulukuun 25. päivää on myös pidetty persialaisen Mithra –jumalan syntymäpäivänä. Uuden vuoden aikaan roomalaiset koristelivat talonsa viherkasveilla ja erilaisin valoin ja antoivat lahjoja lapsille ja köyhille. Nämä tavat liitettiin saksalaisiin ja kelttiläisiin Yule –riitteihin kun teutoniset suvut tunkeutuivat Galliaan, Britanniaan ja Keski-Eurooppaan. Ruoka, hyvät suhteet, Yule –sauna, Yule -kakkuja, jalopuita, lahjoja ja onnitteluja, kaikki tämä kuten myös tulet, valot, pitkän, hyvän ja kestävän elämän symbolit muistettiin liittää tämän vuodenajan sekä kristillisiin että pakanallisiin juhliin.”
Tiesitkö muuten, että Jupiter ja Zeus ovat kreikkalaisia auringonjumalia. Molempien syntymäpäivä on 25. joulukuuta. Mithra on roomalaisten auringonjumala, syntynyt 25. joulukuuta. Ra on egyptiläisten auringonjumala, syntymäpäivä niinikään 25. joulukuuta.
Jopa Skandinaviassa on palvottu auringonjumalaa. Tanskasta on löydetty arkeologisissa kaivauksissa auringon vaunut. Vaunun pyörä kuvaa auringon kehrää, joka muinaisissa germaanisissa kielissä on "hjul". Sieltä tulee sana joulu.
Jeesus sanoo: “… mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'. (Matt. 15:9)" Joulu ei ole Jumalan säätämä, se kuuluu ihmisten perinteisiin.
Jeesus jatkaa: ”Ja hän sanoi heille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne. Mark. 7:9)” Joka vuosi Joulukuun 25. päivä kaikkialla maailmassa sadat miljoonat ihmiset tekevät juuri sitä.
Jumalan selvä käsky on: ”Älkää noudattako pakanain tapoja!”
Mutta useimmat ihmiset eivät pelkää Jumalaa, ja Hän sallii heidän tehdä omat päätöksensä. Ihmisillä on valinnanvapaus – joko noudattaa tai hylätä Jumalan neuvot. Mutta sääli heitä, jotka eivät hyväksy Jumalan selvää sanaa.
Miksi väärinä päivinä ja pakanallisilla tavoilla?
22
248
Vastaukset
- KylläOn
Kenen silmässä on malka?
- Pahnoilta
Katolinen Tietosanakirja v. 1911 painos kertoo:
”Joulu ei ollut ensimmäisten kirkollisten juhlien joukossa … ensimmäiset todisteet tällaisesta hauskanpidosta löytyvät Egyptistä.
’Syntymäpäivän’ kohdalla Origenes, varhainen katolinen kirjoittaja, totesi: ”…Kirjoituksissa ei ole mitään merkintää hänen (Jeesuksen) syntymäpäivänsä vietosta tai siihen liittyvistä syömingeistä. Vain syntiset (kuten farao ja Herodes) järjestivät suuria ilonpitoja päivänä, jolloin olivat tulleet tähän maailmaan.”
Amerikkalainen Tietosanakirja v. 1956 paljastaa: “Joulua ei huomioitu ensimmäisen vuosisadan kristillisessä kirkossa, koska kristillinen käytäntö oli juhlia merkittävien henkilöiden kuolemaa pikemmin kuin heidän syntymäänsä…Herkuttelu tämän tapahtuman (Jeesuksen syntymän) muistoksi otettiin käyttöön vasta neljännellä vuosisadalla. Viidennellä vuosisadalla läntinen kirkko järjesti syömingit juhliakseen auringon jumala Mithran syntymäpäivää ja siihen läheisesti liittyvää Saturnaliaa, ilman tietoa Jeesuksen syntymä-ajasta.
Jeesuksen syntymästä kului siis 300 vuotta, ennen kuin joulua alettiin viettää, eikä ennen viidettä vuosisataa ollut virallista juhlaa, jota valtakunnallisesti olisi kunnioitettu nimellä ’joulu’.- huippukuski
>>>Amerikkalainen Tietosanakirja v. 1956 paljastaa: “Joulua ei huomioitu ensimmäisen vuosisadan kristillisessä kirkossa, koska kristillinen käytäntö oli juhlia merkittävien henkilöiden kuolemaa pikemmin kuin heidän syntymäänsä<<<
Saarnaaja on samaa mieltä:
Hyvä nimi on parempi kuin kallis öljy, ja kuolinpäivä parempi kuin syntymäpäivä. Saarn. 7:1
Kyllä ihmiselle kuuluu sekä synttärit että peijaiset, jos suku tahtoo niitä viettää.
Suomessakin on vietetty paitsi hautajaisia (maahanpanijaiset) myös syntymäpäiviä. Molemmissa on syöty ja juotu varojen ja suvun tavan mukaan. Myöhemmin on voitu viettää vielä jatkot esim. vuoden päästä. Ortodoksit ovat vieneet ruokaa jopa vainajien haudoille ja siellä muistelleet vainajaa itkuvirsillä. Kalevalainen tapa on säilynyt heillä ehkä jopa näihin päiviin asti.
Jeesukselle ei tiettävästi järjestetty kumpiakaan, mutta syntymää juhlivat sekä paimenet että tietäjät. Jumala itse kutsui heidät poikansa pitoihin. Kaikilla ei ollut lahjoja tuotavana, mutta muutamilla ihan ylenpalttisesti kalleuksia.
- epävirallinen.www
16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
Eli älköön sinua tuomitko "lihallisen mielensä turhaan paisuttama" ihminen syömisestä tai juomisesta tai juhlimisesta(väärään aikaan).
Tuo tuollainen touhu siis on tämän mukaan:
" Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. "
Siis mitä siinä sanotaan tälläisten harjoittajista ja tuomitsijoista, eli mitä he tekevät ja mitä pystyttävät ?
" se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi "
Siis ilman arvoa, on tuollainen touhu !
Mitä se tekee ?
Se paisuttaa lihaa, eli kuten tuossa sanotaan se tyydyttää lihaa ja paisuttaa sitä, eli johtaa ylpeilyyn ja paisuneisuuteen, vaikka uskovan tulisi pienetä/vähetä.
Eli se siis vie omavanhurskauden tielle, eli nämä yrittävät noilla kielloillaan ja niitä noudattamalla pystyttää vain omaa vanhurskauttaan !
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta EI TAIDON MUKAAN;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää OMAA vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Kiivautta kyllä on näillä tuomareilla, mutta ei siis taidon mukaan ! - Samaatietä
Aika hankala olisi ajatella, että Jumala viimeisellä tuomiolla tuomitsisi ihmisen Jeesuksen syntymän juhlimisesta.
Tietenkin jokainen meistä uskovaisena sen ymmärtää, että silloin on nimenomaan Vapahtajan syntymän juhla, joten hiljennytään tuon asian ympärille.
Tuossakin on etenkin perheillä tässä ajassa kilvoittelun paikka, ettei lähtisi mukaan siihen kerskakulttuuriin.
Jumalan sanan esillä pitäminen on Joulunakin perheissä tärkeimmässä roolissa.- todettakoon.totuus
Niin, se syntymäjuhla. Eihän sitä Jeesuksen syntymäjuhlaa aikahetkenä tiedä muu kuin muotouskonnollinen perinnäisoppi, jonka tarkoitusperä on tehdä tyhjäksi Jumalan Sana.
Siksi se on hedelmänä hamuttu hyväntiedonpuulta ja juuri näin sillä on ehdoton tieto, siitä, että kyse on joulusta.
Sattuu vain samaanaikaan, kuin pakanalliset juhlat ja näin ollen se on hyvä sekoittaa ja siihen tämä kristillisyys sanoo aamensa, kun se ei tunne kirjoituksia. - Samaatietä
todettakoon.totuus kirjoitti:
Niin, se syntymäjuhla. Eihän sitä Jeesuksen syntymäjuhlaa aikahetkenä tiedä muu kuin muotouskonnollinen perinnäisoppi, jonka tarkoitusperä on tehdä tyhjäksi Jumalan Sana.
Siksi se on hedelmänä hamuttu hyväntiedonpuulta ja juuri näin sillä on ehdoton tieto, siitä, että kyse on joulusta.
Sattuu vain samaanaikaan, kuin pakanalliset juhlat ja näin ollen se on hyvä sekoittaa ja siihen tämä kristillisyys sanoo aamensa, kun se ei tunne kirjoituksia.Haittaako se, jos viettää vääränä päivänä? Sehän on niinkuin muistojuhla. Ei Raamatussa ole kehoitettu sitä viettämään.
Tuostako nyt teet kynnyskysymyksen taivaaseen pääsylle? Katso ettet vaan turhaan tuomitse ketään vahingossa.
Oletko sitä mieltä, että se joka viettää Jeesuksen syntymä juhlaa vääränä päivänä tai edes yleensä juhlii sitä menee kadotukseen? - AjastAikaa
todettakoon.totuus kirjoitti:
Niin, se syntymäjuhla. Eihän sitä Jeesuksen syntymäjuhlaa aikahetkenä tiedä muu kuin muotouskonnollinen perinnäisoppi, jonka tarkoitusperä on tehdä tyhjäksi Jumalan Sana.
Siksi se on hedelmänä hamuttu hyväntiedonpuulta ja juuri näin sillä on ehdoton tieto, siitä, että kyse on joulusta.
Sattuu vain samaanaikaan, kuin pakanalliset juhlat ja näin ollen se on hyvä sekoittaa ja siihen tämä kristillisyys sanoo aamensa, kun se ei tunne kirjoituksia.Sinä et itse tunne, tai tunnet ja valehtelet koskien muinaispakanuutta ja muinaiskalentereita.
Muinaispakanoilla oli kalenterinsa täynnä erilaisia juhlia. Pakanat ne vasta juhlivatkin! Jokapäivälle löytyi syy pistä juhlaksi ja juoda viintä ja mallasjuomaa!
Syntyi Jeesus minä päivänä tahansa, olisi se ollut jonkin pakanajuhlan aika. Joten kukkua on sepustuksesi, että Jeesuksen syntymäpäivä jotenkin tarkoitushakuisesti olisi liitetty johonkin tiettyyn pakanajuhlaan. Jos ei Saturnuksen juhla joulukuussa niin seuraavassa kuussa Jupiterin juhla!
Maapallon kaikilla pakanoilla oli kekkerinsä ympäri vuoden ja hassua kyllä, toisistaan umpikaukana asustavat kansat ja heimot pitivät yhtäaikaisesti bileitään samoille taivaankappaleille. Sama taivas kun oli heillä kattona. Myös muinaissuomalaisilla oli kalenterinsa.
Kalenteri lienee maailman vanhin kirjallinen tuote. Sitä luettiin eri tavoin. Suomalaiset kaiversivat kalenterinsa puunkappaleisiin, askeettisista riimusauvoista ne ajan mittaan kehittyivät.
Paperinen nykykalenterimme sai alkunsa keskiajan Saksasta. - Tuomio.on.Herran
Samaatietä kirjoitti:
Haittaako se, jos viettää vääränä päivänä? Sehän on niinkuin muistojuhla. Ei Raamatussa ole kehoitettu sitä viettämään.
Tuostako nyt teet kynnyskysymyksen taivaaseen pääsylle? Katso ettet vaan turhaan tuomitse ketään vahingossa.
Oletko sitä mieltä, että se joka viettää Jeesuksen syntymä juhlaa vääränä päivänä tai edes yleensä juhlii sitä menee kadotukseen?Ei minun tuomiolla ole mitään arvoa, vaan itse Herra sanoo mittaavansa väärän opin opettajat. Ellei Hän ole opettanut, ei kannata täälläkään opettaa. Väärä oppi on muotojumalisuutta, eli pakanuskoivaisuutta.
- Samaatietä
Tuomio.on.Herran kirjoitti:
Ei minun tuomiolla ole mitään arvoa, vaan itse Herra sanoo mittaavansa väärän opin opettajat. Ellei Hän ole opettanut, ei kannata täälläkään opettaa. Väärä oppi on muotojumalisuutta, eli pakanuskoivaisuutta.
Raamatussa on kirjoitettu myös, ettei kukaan tule Jumalan edessä lain kautta, vaan on vanhurskas uskossansa. Galatraliskirjeessä on tuo ja muutoinkin käsittelee aihetta.
En opeta. Minä en ole opettaja. - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
Raamatussa on kirjoitettu myös, ettei kukaan tule Jumalan edessä lain kautta, vaan on vanhurskas uskossansa. Galatraliskirjeessä on tuo ja muutoinkin käsittelee aihetta.
En opeta. Minä en ole opettaja.Korjaan. Anteeksi, kun muuta hässäkkää Tässä samalla.
Ettei kukaan ole vanhurskas Jumalan edessä lain kautta, vaan on vanhurskas uskostana.
- Usko.Toivonen
Uskovalla, Jeesuksen pyhällä, Jeesusts Kristusta Herraanaan avukseen huutavalla, Jumalan seurakuntaan kuuluvalla on jokainen päivä juhlimisen ja Herran palvomisen arvoinen.
46. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
( Apt. 2. )
Vaikka uskovia pieksettäisiinkin, niin ...
40. Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41. Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
( Apt. 4. )
Näin voimme lukea suoraan Jumalan Sanasta, Raamatusta, emmekä tarvitse selitysteoksia. - KristusNousiKuolleista
Ensinnäkään en itse "palvo" Jumalaa, kuin puu-ukkoa, kysessä helluntailais-new-agelainen harha ja todellinen pakanuus.
Minun Jumalani ei tarvitse tyhjiä löpinöitä. Hän on kiinnostuneempi ihan toisenlaisista liturgioista, sellaisista jotka perustuvat aitoon Kristuksen läsnäolon kokemiseen.
Tätä Jumalaani en "lähesty", en etenkään sapattina, josta päivästä harhaoppiset ovat luoneet itselleen epäjumalan ja on siksi erittäin varottava, vaan uskoen Jeesuksen läsnäolon joka hetki.
Sunnuntai on Jeesuksen ylösnousemuksen muistopäivä, päivä jota juutalaismieliset valhekristityt erityisesti vihaavat ja jota vastaan hyökkävät.
"Kristus nousi kuolleista,
kuolemalla Kuoleman voitti
ja haudoissa oleville Elämän antoi!" 🕊
Tämä tapahtui juutalaisen viikkokalenterin ensimmäisenä päivänä, jota me länsimaalaiset kutsumme sunnuntaiksi.
Koska olemme pakanoita ja kalenterimme on vanha, viikkokalenterimme nimet tulevat taivaankappaleiden, kuten planeettojen nimistä. Vaikka muinaispakanat liittivät näihin myös jumaluskomuksensa, meille länsimaalaisille tänäpäivänä ei näillä nimillä ole samaa uskomusmerkitystä.
Sunnuntailla, jos sen nimeä ajattelee, on kristityille vain se merkitys, että se aikoinaan annettiin auringon mukaan. Siihen ei tarvitse liittää mitään uskomuksia auringon jumaluudesta.
Suomalaiset viikkonimet eivät tulleet Roomasta vaan Birkasta. Olemme tässäkin kohdin "ruotsalaisen", muinaisgermaanien jumalilta tartunnan saaneiden miehittäjien uhreja.
Valhekristilliset, esim. helluntaimessiaaniset ja adventistit sen sijaan tunnustavat näiden päivien jumaluskomuksia ja siksi karttavat "vääriä jumaluuksiaan".
Kristitty ei tunnusta kuin Kristusta. 🕊
.- muistapa.se
Tuo, mitä viljelet on suurin, mitä itsekin käytin muotojumalista humppaa. Raamatun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Raamattu ei puhu mitään ylösnousemuspäivä pyhästä, se on perinnäisopin suurinta harhaa. Voi hyvänen aika, kuinka minäkin sitä harhaa pidin yllä ja luulin, että se on sanan opetusta.
- KiitosJaNäkemiin
muistapa.se kirjoitti:
Tuo, mitä viljelet on suurin, mitä itsekin käytin muotojumalista humppaa. Raamatun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Raamattu ei puhu mitään ylösnousemuspäivä pyhästä, se on perinnäisopin suurinta harhaa. Voi hyvänen aika, kuinka minäkin sitä harhaa pidin yllä ja luulin, että se on sanan opetusta.
Sinä valehtelet ja tiedät sen. Raamattu puhuu tästä päivästä: "viikon ensimmäinen päivä" jolloin naiset menivät haudalle, juutalaisen kalenterin "jom rison" = ensimmäinen päivä. Tämä on länsimaisessa kalenterissamme "sunnuntai"
Sinä kiellät ihmisiä rukoilemasta Jumalaa "väärinä päivinä". Tuo on Saatanan oppia. Joka päivä ja joka hetki me saamme "lähestyä" / olla Jumalaa lähellä, rukoilla häntä.
Sapattioppi, adventismi, helluntaimessiaanisuus ja juutalaisuus ovat näillä foorumeilla todistaneet itse itsensä.
Vastustatte Kristuksen ylösnousemuksen muistamista. Satanistinen, rabbiininen juutalainen lakioppi ei tietenkään käske sitä muistamaan! Ei Kristuksen syntymää, eikä kuolemaa! Tuo juutalaisuus kielsi Jeesuksen, eikä Kristus enää ole teidän. Oma asianne, ei kuulu meille.
Luuletteko muuten, ettei teitä muutamia häiriköitä täällä tunnista Suomen juutalaisiksi? - Haista.Ite.Weet
KiitosJaNäkemiin kirjoitti:
Sinä valehtelet ja tiedät sen. Raamattu puhuu tästä päivästä: "viikon ensimmäinen päivä" jolloin naiset menivät haudalle, juutalaisen kalenterin "jom rison" = ensimmäinen päivä. Tämä on länsimaisessa kalenterissamme "sunnuntai"
Sinä kiellät ihmisiä rukoilemasta Jumalaa "väärinä päivinä". Tuo on Saatanan oppia. Joka päivä ja joka hetki me saamme "lähestyä" / olla Jumalaa lähellä, rukoilla häntä.
Sapattioppi, adventismi, helluntaimessiaanisuus ja juutalaisuus ovat näillä foorumeilla todistaneet itse itsensä.
Vastustatte Kristuksen ylösnousemuksen muistamista. Satanistinen, rabbiininen juutalainen lakioppi ei tietenkään käske sitä muistamaan! Ei Kristuksen syntymää, eikä kuolemaa! Tuo juutalaisuus kielsi Jeesuksen, eikä Kristus enää ole teidän. Oma asianne, ei kuulu meille.
Luuletteko muuten, ettei teitä muutamia häiriköitä täällä tunnista Suomen juutalaisiksi?"www" muuten on heprean kirjaimistossa lukuarvo 3x6 (wav on heprean aakkosten 6. kirjain) = 666 ja ketjun aloittaja ilmoittaa olevansa tämän luvun "virallinen" tunnustaja.
"virallinen_www", eli saatananpalvoja.
.
- Laskuntulos
Me uudestisyntyneet uskovaiset olemme Pyhän Hengen temppeli olemme alati pyhäkössä. Me ja varsinkin Pyhä Henki rukoilee alati meidän puolesta.
- varmastikko
Mistäs tiedät pitääkö paikkansa väittämäsi. "Varokoon se, joka luulee seisovansa, ettei kaadu", sanoo Jumalan sana. Jos opetus ei ole sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, muu on turhaa. Tunne ei riitä, tarvitaan oikeita tekoja ja totuuden täsmällinen tuntemus. " Ei jokainen, joka sanoo Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Näin sanoi Jeesus. Mikä on Jeesuksen Isän tahto? Ei ainakaan tunteellinen itsevarma ajatustapa, jota näkee paljon helluntailaisuusliikkeissä.
- KylläOn
varmastikko kirjoitti:
Mistäs tiedät pitääkö paikkansa väittämäsi. "Varokoon se, joka luulee seisovansa, ettei kaadu", sanoo Jumalan sana. Jos opetus ei ole sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, muu on turhaa. Tunne ei riitä, tarvitaan oikeita tekoja ja totuuden täsmällinen tuntemus. " Ei jokainen, joka sanoo Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Näin sanoi Jeesus. Mikä on Jeesuksen Isän tahto? Ei ainakaan tunteellinen itsevarma ajatustapa, jota näkee paljon helluntailaisuusliikkeissä.
Eikä lakihenkisyyteen, kuten kirjanoppineilla, jotka tunsivat kirjoitukset, mutteivät Jeesuksen Henkeä.
- AamukahviaOlkaaHyvä
varmastikko kirjoitti:
Mistäs tiedät pitääkö paikkansa väittämäsi. "Varokoon se, joka luulee seisovansa, ettei kaadu", sanoo Jumalan sana. Jos opetus ei ole sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, muu on turhaa. Tunne ei riitä, tarvitaan oikeita tekoja ja totuuden täsmällinen tuntemus. " Ei jokainen, joka sanoo Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Näin sanoi Jeesus. Mikä on Jeesuksen Isän tahto? Ei ainakaan tunteellinen itsevarma ajatustapa, jota näkee paljon helluntailaisuusliikkeissä.
"Laskuntulos" varmasti sydämessään tietää asian. Vai saavuit sinä Saatana tänne, nyt oikein Raamatun opettajaksi tekeytyneenä, levittämään epäuskoa? Uskon asiallahan sinä et ole, vaan epäuskon:
"Onko Jumala todellakin sanonut....?"
"Mistäs tiedät pitääkö paikkansa väittämäsi. "Varokoon se, joka luulee seisovansa, ettei kaadu", sanoo Jumalan sana."
Laskuntulos ja muut uskovat kyllä tietävät. Emme elä epäuskossa, vaan uskossa.
Juuh, ja "Jumala todellakin on sanonut!"
Hohhoijaa ja hyvää huomenta taas! - Laskuntulos
varmastikko kirjoitti:
Mistäs tiedät pitääkö paikkansa väittämäsi. "Varokoon se, joka luulee seisovansa, ettei kaadu", sanoo Jumalan sana. Jos opetus ei ole sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, muu on turhaa. Tunne ei riitä, tarvitaan oikeita tekoja ja totuuden täsmällinen tuntemus. " Ei jokainen, joka sanoo Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Näin sanoi Jeesus. Mikä on Jeesuksen Isän tahto? Ei ainakaan tunteellinen itsevarma ajatustapa, jota näkee paljon helluntailaisuusliikkeissä.
Lueppa Uutta Testamenttia esim. Paavalin kirjeitä. Sieltä löydät nämä asiat.
Pyhä Henki on tärkeässä asemassa uskovan vaelluksesta.
- jeesusjumalanpoika
Sillä niin on jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainoan poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä . ( Jeesus on elämän ja kuoleman herra ). Jeesusta ei palvota vaan kiitetään ylistetään joka päivä ja yö lakkaamatta niin taivaassa kuin maan päällä. Kukaan ei palvo mitään aurinkoja pyhäpäivinä eikä taivaankappaleita . Jeesusta kunnioitetaan joka päivä. Espanjaksi aurinko on SOL. Se ei mitenkään liity sunnuntaihin . Messias tuli jo 2017 vuotta sitten mutta jotkut ei tunnusta sitä vieläkään . Kuu ei ole jumala myöskään eikä tähdet. Niiden luoja on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818