Kepukaivos menestyy

paloheinänpöljä

Kepusaitin rupulauman suosikkiyhtiö Terrafame jatkaa vahvaa kasvuaan ja saavutti jälleen uudet tuotantoennätykset ilman hallituksen lisärahoitusta rupujen ennusteista huolimatta.

Liikevaihto kasvoi roimasti huolimatta rupulauman varmasta tiedosta, että metallit menevät Trafiguralle alle torihintojen. Käyttökate oli vastoin rupujen ennusteita positiivinen.

31

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gfdsgfgsdfffg

      Keskustalla ei ole mitään tekemistä kaivoksen kansa, ainoastaan keskustavetoinen hallitus on purkanut kaivosta piinaavia viherkomukoiden miinoja ja saanut kaivoksen menestymään..

    • kepulainenonni

      Ja omaisuutensa menettään KykkiPaula Lehtomäet on tyytyväisiä ja samoin keput, joiden mökkien arvo romahti siellä nollaan;-)) Varsinainen kepukaivos tosiaan;-)))

    • TerrorFlame

      Kaivosyhtiö Terrafamen keskiviikkona julkistama koko viime vuoden liikevoitto pysyi runsaat 6 miljoonaa euroa tappiollisena.
      Yhtiön tulos syntyi toissa vuoden lopun tapaan "jälleen varastossa".
      Myynnistä yhtiö ei saanut vieläkään edes positiivista käyttökatetta aikaan. Liikevaihto kyllä yli kaksinkertaistui koko vuonna 218 miljoonaan euroon.

      Mitäs lestakepuli tähän..?

      • lestakepulinplusmiinus

        Lestakepulle liian vaikea kysymys;-))) Lestakepuli haluaa lestakepujen perinteen mukaan veronmaksajat maksamaan lisää ja lestakepujen talousoppien mukaan kaikki varaustuu;-)))


      • paloheinänpöljä

        Mitäpä tässä. Rupun olisi hyvä tutustua faktoihin. Luullun ymmärryshän sinulla jo onkin kunnossa.

        "Käyttökate oli 13,4 miljoonaa euroa voitollinen, kun se toissavuonna oli 120,4 miljoonaa euroa tappiolla."


      • TerrorFlame
        paloheinänpöljä kirjoitti:

        Mitäpä tässä. Rupun olisi hyvä tutustua faktoihin. Luullun ymmärryshän sinulla jo onkin kunnossa.

        "Käyttökate oli 13,4 miljoonaa euroa voitollinen, kun se toissavuonna oli 120,4 miljoonaa euroa tappiolla."

        Tukitalouteen tottunut käyttökate-lestakepuli ei näköjään ymmärrä kassavirrasta ja sen merkityksestä yhtiön pyörittämisessä yhtään mitään, kuten varsin hyvin olettaa saattoikin.


      • paloheinänpöljä
        TerrorFlame kirjoitti:

        Tukitalouteen tottunut käyttökate-lestakepuli ei näköjään ymmärrä kassavirrasta ja sen merkityksestä yhtiön pyörittämisessä yhtään mitään, kuten varsin hyvin olettaa saattoikin.

        Ilman muuta minuakin vituttaisi olla laisesi ääliö.


      • paloheinänpöljä kirjoitti:

        Ilman muuta minuakin vituttaisi olla laisesi ääliö.

        "Käyttökate on yrityksen taloudellinen tunnusluku, joka kuvaa liikevaihdosta muuttuvien ja kiinteiden kustannusten jäljeltä jäävää osuutta. Käyttökate kertoo yrityksen liiketoiminnan tuloksen ennen poistoja ja rahoituseriä (myyntikatteen ja kiinteiden kustannusten erotuksen)."


    • hiili-ville

      Kepulin ei kannata riemuita ennenaikaisesti rupukaivostaan.
      2019 on uudet vaalit ja valtaan valitaan vihreä demokratian etuvartio ja luuta laitetaan Terrafamen ovelle ja siinä se pysyy.

      • demu-antti

        Hienoa, saamme 1300 sorrettua työläistä kortistoon


    • RikkihappoliuotusBiona
      • RikkihapporumbaSatamassa

        Terrafamelle tuodaan laivoilla maailmalta niin paljon rikkihappoa prosessiinsa, että kannattaisiko kohta perustaa jo oma rikkihappotehdas sipilistisiä ihmeitä tekemään..?


    • mistänäitä_

      Kyllä tekee terrafaneille todella kipeää yhtiön menestys ; )))

      Fittumitä ääliöitä.

      • EiEuroakaanTakaisin

        "Yhtiön menestys"..?

        Sangen outoja ovat menestystarinat eräiden mielestä:
        https://yle.fi/uutiset/3-9242424
        -Kun kaikki ynnätään yhteen, Talvivaara on haukannut valtiolta yli 700 miljoonaa euroa.
        -Hallittuun alasajoon olisi kannattanut ryhtyä mahdollisimman pian konkurssin jälkeen.


    • Järkiintynyt

      Hyvänen aika, jos yhteiskunnan varoja on lapettu miljoonittain Terrafameen, niin kyllähän pitäisi jo alkaa tulosta syntymään!!!!! Moneen kertaan tekohengitetty. Yhä kuitenkin tappiollinen vaikka joku toope Sipiläuskovainen yrittää väittää mustan valkoiseksi. Kannattaa opetella lukemaan niitä talousuutisia ennen kuin tulee kehuskelemaan.

    • Terrafame myy alle markkinahintojen, kiinteään alihintaan osaomistajalleen Trafiguralle tuotteistaan n. 75 %. Liikevaihdonkasvu kertoo vain suuremmista myyntimääristä, ja koska niistä ei voittoa synny, koska myytävän materiaalin tuotantokustannukset ovat korkeammat kuin myyntihinta. Toiminta on siis selvästi ja pysyvästi tappiollista niin kauan, kun Traficura ostaa suurimman osan tuotantoa alihintaan, siis Terrafame myy sen tappiolla.
      Käyttökate miinusmerkkisenä, ei kerro muuta, kuin että yrityksen talous on pahasti sairas.

      "Käyttökatekin ilmoitetaan usein liikevaihtoon suhteutettuna käyttökateprosenttina. Sana kate viittaa siihen, että esimerkiksi käyttökateprosentti kertoo, kuinka suuri osa liikevaihdosta jää kattamaan muita kuluja."

    • aattelia

      Terrafamen talouskatsauksiin on joka kerta luotu ylioptimismia . Kaikki tunnusluvut ovat manipuloituja . Mistä tiedämme , mikä viimeisellä rahanpumppauksella on vaikutusta nyt ilmoitettuihin lukuihin . Nostaako rahoituskierroksella saadut varat tulosta . Vasastoarvolla kikkailu jo kertoo , viimekertaiseen tapaan , että kaikki ei taaskaan ole sitä , mitä yritetään selittää. Terrafamessa jatketaan Perän opettamilla opeilla :juuri nyt alkaa kaikki toimia, tulevaisuus näyttää huippu hyvältä , luodaan siis ylioptimismia . Kun varastoarvot on syöty , laukeaa jälleen tappiot viiveellä syliin . Näinhän jo ennen viimekertaista lisärähoitusta kävi. Kun maailmanmarkkinoilla metallien hinta nousee , myös tarjonta kasvaa , joka laskee taas hintoja . Juuri näin on käynyt öljylle . Opec yritti nostattaa öljyn hintaa supistamalla tuotantoa , mutta juuri siitä syystä USA lisää omaa tuotantoa , joka laskee öljyn hintaa . USA:n tuotanto ylittää Saudit tänävuonna . Näin käy myös metalleille.

      • paloheinänpöljä

        Sinä oletkin näköjään todellinen siantuntija. Pelkkää todisteisiin perustuvaa faktaa kirjoittelet?

        Aika kova syytös tuo "Kaikki tunnusluvut ovat manipuloituja ". Jos noin olisi, niin tekijät olisivat syyllistyneet rikokseen. Sinulta takuulla löytyy väitteellesi myös todisteet? Muutoinhan asianosaiset voivat haastaa sinut kunnianloukkauksesta oikeuteen.

        Onhan se tietystivittumaista olla täysin väärässä. Ymmärrän täysin syvän pettymyksesi.


      • aattelia
        paloheinänpöljä kirjoitti:

        Sinä oletkin näköjään todellinen siantuntija. Pelkkää todisteisiin perustuvaa faktaa kirjoittelet?

        Aika kova syytös tuo "Kaikki tunnusluvut ovat manipuloituja ". Jos noin olisi, niin tekijät olisivat syyllistyneet rikokseen. Sinulta takuulla löytyy väitteellesi myös todisteet? Muutoinhan asianosaiset voivat haastaa sinut kunnianloukkauksesta oikeuteen.

        Onhan se tietystivittumaista olla täysin väärässä. Ymmärrän täysin syvän pettymyksesi.

        Tietääkseeni Pekka Perä on oikeudessa juuri sen takia , että hän on antanut väärää eli ylioptimistisia tietoja sijoittajille . Ainoa ero nyt on se , että yksityiset sijoittajat puuttuvat ja tämä väärän tiedon antaminen kohdistuu yhteen SUURSIJOITTAJAAN eli VERONMAKSAJIIN . Olet täysi PALOHEINÄNPÖLJÄ jos et tätä tajua .


      • kieli-keskelle-suuta
        aattelia kirjoitti:

        Tietääkseeni Pekka Perä on oikeudessa juuri sen takia , että hän on antanut väärää eli ylioptimistisia tietoja sijoittajille . Ainoa ero nyt on se , että yksityiset sijoittajat puuttuvat ja tämä väärän tiedon antaminen kohdistuu yhteen SUURSIJOITTAJAAN eli VERONMAKSAJIIN . Olet täysi PALOHEINÄNPÖLJÄ jos et tätä tajua .

        Oletko sitä mieltä että Terrafamen omistajat ovat tehneet kirjanpitorikoksen?


      • aattelia
        kieli-keskelle-suuta kirjoitti:

        Oletko sitä mieltä että Terrafamen omistajat ovat tehneet kirjanpitorikoksen?

        Jos ovat , kuka heitä syyttää ? Suuromistaja Valtioko ? Kun Sipilä siirsi pörssiinkuulumattomat valtionyritykset Vakeen , loppui eduskunnan mahdollisuus saada tietoja yrityksistä . Fortumkaan ei joutunut paljastamaan syitä, miksi se investoi Cempolikseen . Terrafamen ei tarvitse kertoa mitään tunnuslukuja , jos se ei halua . Ainoa pelote on , jos kansa kypsyy , ja seuraava hallitus ottaa yhtiön luupia alle . Sipilä ja kepu on kierosti osannut junailla Terrafamen pakkojatkon .Ps. Jos tuo bisnes olisi kannattavaa , virtaisi siihen väkisin rahaa pääomasijoittajilta . Miten Sipilä pakotti Sampon osallistumaan terrafameen . Tämäkin on vaiettusalaisuus . Millä Sipilä kävi kauppaa Sammon kanssa ? Sama Fortumin kanssa.Yhtiösalaisuuteen vedoten voidaan piilottaa kaikki Sipiläsuhmuroinnit.


    • S24uomlaineN

      Kaivos tuottaa jo nyt kansantaloudellisesti voittoa. Verotulot, työpaikat ja yritykset kattavat moninkertaisesti yhteiskunnan menot. Toinen vaihtoehto olisi maksaa suuria määriä työttömyyskorvauksia ym.

      Hienoa.

      • S24uomlaineN

        Olet sinä jumalauta tyhmä !


    • S24uomlaineN

      Pelkästään kaivoksella on omia ja alihankkijoiden työntekijöitä reippaat 1300. Nyt he maksavat veroja. Vasemmisto haluaisi maksaa heille työttömyyskorvauksia.

      Epäsuorasti työllistetään toinen mokoma.

      Akkuteollisuuden tarpeet ja uraani nostavat vielä hurjasti kannattavuutta.

      • aattelia

        Terrafamea voisi verrata armeijaan . Armeija ei tuota voittoa . Siitä on vain menoa . Jos armeija lakkautetaan , kantahenkilöstö joutuisi kortistoon. Armeija työllistää tuhansia alihankkijoita . Moni uusi investointi nostaa armeijan suorituskykyä . Epäsuorasti armeija työllistää toisen mokoman. Vasemmisto haluaisi maksaa heille työttömyyskorvauksia , eli lakkauttaa armeijan . Ainoa ero on , että armeija on kirjoitettu perustuslakiin ja sen ei kuulukkaan tuottaa muuta kuin turvallisuutta . MITEN ihmeessä Terrafamea voi verrata voittoatuottamattomaan armeijaan ? Siksi, koska armeijan tapaan terrafamella on valtion piikki auki . Ps. Terrafamen tarkat taloustiedot ovat yhtä salaisia kuin armeijan sotasalaisuudet .


    • KimjongSipilä

      Terrafame on kepuvaltio suomen valtiossa.Kaikki Sippilän ja lestojen sukulaiset töissä ja rahat jää uskonveljille.Sosialistisella markkinataloudella kepu leikkii muka yrittäjää vaikka elävät täydellisessä kommunismissa.

    • A-jos-jos

      Ei Talvivaara / Terrafame koskaan ole voittoa tuottanut. Eikä tule tuottamaankaa. Mutta onhan kainuulaisilla töitä ja toimeentuloa. Ikävä kyllä me muut veronmaksajat joudumme senkin leikin maksamaan. Se että tuottamatontyö. Toisi verovaroja. On aivan järjetön Argumentti. En ymmärrä mistä tälläinen on peräisin. Kun toimintaa pyöritetään verovaroilla. Niin, ei se että välillisiä veroa tiliytyy valtionkassaan takaisin. Tuota mitään. Jos joku sanoo, että maksetaahan niitä veroja muutenkin. Niin tässä mittaluokassa mitä talvivaaraan laitetaan veronmaksajien rahoja. Voitaisiin luoda monia kannattavia yrityksiä valtion taholta. Jolloin verojen maksamisesta. Tulisi järkevää ja kannattavaa. Yhteikunnalle.

      • paloheinänpöljä

        Mistä tuollaista loputonta typeryyttä oikein kumpuaa?

        Ainoakaan väite ei ole totta. Kaikki johtopäätökset ovat vääriä. Ei järjen häivää.

        Onko sinullakin mökki alajuoksulla. Muuten tuollainen idiotismi ei ole selitettävissä "yhteikunnalle".


    • Anonyymi

      Ensin Kepua höynäytti Pekka Perä ja nyt Trafigura!

      • Anonyymi

        Juha-Lesta Sipilä oli siinä välissä ihmeineen...


    • Anonyymi

      Kaipolaa ja Naantalissa tapahtuvaa tarkoittaen Lintilä sanoi eilen tv:ssa, että tällaisia tulee vielä lisää. Sanoi tietävänsä jo seuraavankin vaikka ei halunnut sitä nimetä. Lintilä on ollut mukana Sotkamon Terrafamessa ja tarkoitti tietysti sitä.

      ”Ministeri Lintilä vakuutti 2017, että Trafiguran taustat on tarkistettu – nyt ei kommentoi eikä muista koko tarkastusta”.

      https://yle.fi/uutiset/3-11554432

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe