Perintätoimistojen harjoittama laillistettu velallisten järjetön riisto -Mistä saadaan apu kun päättäjätkään eivät ole lakiensa seurauksista kiinnostuneita?
Kertokaa perintäesimerkkejä!
PERINTÄTOIMISTOJEN HARJOITTAMA RIISTO - MISTÄ APU?
51
1286
Vastaukset
- hoidan_asiani
Mulla olis tällainen esimerkki omasta elämästäni:
Olen aina hoitanut asiani hyvin. Vaikka joskus on joku lasku jäänyt huomaamatta maksamatta eräpäivään mennessä, niin kun olen asian itse huomannut tai on tullut muistutus laskuttajalta, olen heti maksanut laskun. Kun olen toiminut näin, ei ole syntynyt perittävääkään.
Perintätoimistot toimivat mielestäni lainmukaisesti perimällä rahaa sellaisilta, jotka ovat jättäneet laskunsa maksamatta.- tietoajakokemusta
Onkohan mielestäsi kaikki velkaantuneet vain ja ainoastaan itse tilansa aiheuttaneita, vai olisiko syitä ja syyllisiä muitakin.?
- kakitko_pöksyissä
tietoajakokemusta kirjoitti:
Onkohan mielestäsi kaikki velkaantuneet vain ja ainoastaan itse tilansa aiheuttaneita, vai olisiko syitä ja syyllisiä muitakin.?
Kyllä, ihminen on itse 100% vastuussa velkaantumisestaan.
Jossain kehitysmaissa kuulemma syntyvä lapsi on velkainen, mutta ei Suomessa. Suomessa asiat ovat todella hyvin. Kaikki velkaantuminen on omaa syytä. Kun on oikeuskelpoinen ihminen, on itse vastuussa siitä, mihin paperiin nimensä kirjoittaa.
Vielä tarkennus, että ihan turha itkeä, jos on mennyt takaamaan serkunkumminkaiman velkoja - oma valinta se on silloinkin ollut. - kuulopuheitakovain
Herran kukkarossako olet elänyt kun et niistä muista syistä ole kuullutkaan? Minä olen kaukasesti kuullut joistakin mahdollisista velkaantumiseen vaikuttavista alkusyistä.
Mm: varattomat lähtökohdat, vakava sairaus, pankkikriisi, lama, avioero, leskeksi jääminen, aiheeton oikeusprosessi työtekijän "laittomasta irtisanomisesta, homeasunto, vammautuminen, työttömyys, ´alipalkkaisuus, lälimmäisen auttaminen, pankin omaksi edukseen järjestelemä kiinteistön pakkohuutokauppa, työkyvyttömyyden kohdatessa vakuutusyhtiön kieltävä eläkepäätös, muutamia mainitakseni. - 798797897897877897878978
kuulopuheitakovain kirjoitti:
Herran kukkarossako olet elänyt kun et niistä muista syistä ole kuullutkaan? Minä olen kaukasesti kuullut joistakin mahdollisista velkaantumiseen vaikuttavista alkusyistä.
Mm: varattomat lähtökohdat, vakava sairaus, pankkikriisi, lama, avioero, leskeksi jääminen, aiheeton oikeusprosessi työtekijän "laittomasta irtisanomisesta, homeasunto, vammautuminen, työttömyys, ´alipalkkaisuus, lälimmäisen auttaminen, pankin omaksi edukseen järjestelemä kiinteistön pakkohuutokauppa, työkyvyttömyyden kohdatessa vakuutusyhtiön kieltävä eläkepäätös, muutamia mainitakseni.Jos kyseisissä tilanteissa on velkaantunut herää kysymys; mikähän noista ei ole velkaantuneen itsensä aiheuttamaa.
Jos mainitsemasi olisivat muista asioista tai ihmisistä aiheutuneita syitä, olisi meistä jokainen ulosotossa. Ei pankki tule ulosmittaamaan velallisen asuntoa, ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja se prosessi on pitkä. Ihan kokemuksesta voin sanoa: ostin juuri ulosotosta kiinteistön.
Suomessa on, niin kuin eräs kommentoija tässä sanoi, erinomainen sosiaalihuolto; jokaisesta pidetään huolta. Ei kuole kukaan nälkään tässä maassa.
Tosta "lähimmäisen auttamisesta", et sinä tai kukaan muu ole lähimmäistä itse auttanut, jos haluaa auttamisensa yhteiskunnalla maksattaa. Aika helppoa olisi lähimmäistä auttaa näin.
Kannattaa kantaa oma vastuu asioista. Kirjoittamalla jotain sellaista, kuin kirjoitit, annat aivan jumalattoman tyhmän kuvan itsestäsi.
Tuosta riistosta vielä... Kannattaa hoitaa velvoitteensa niin ei pääse kokemaan sitä riistoa, kun omiaan muut karhuavat. Vastuu hyvät ihmiset - vastuu. - EiSossussaPoikennutkaan
798797897897877897878978 kirjoitti:
Jos kyseisissä tilanteissa on velkaantunut herää kysymys; mikähän noista ei ole velkaantuneen itsensä aiheuttamaa.
Jos mainitsemasi olisivat muista asioista tai ihmisistä aiheutuneita syitä, olisi meistä jokainen ulosotossa. Ei pankki tule ulosmittaamaan velallisen asuntoa, ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja se prosessi on pitkä. Ihan kokemuksesta voin sanoa: ostin juuri ulosotosta kiinteistön.
Suomessa on, niin kuin eräs kommentoija tässä sanoi, erinomainen sosiaalihuolto; jokaisesta pidetään huolta. Ei kuole kukaan nälkään tässä maassa.
Tosta "lähimmäisen auttamisesta", et sinä tai kukaan muu ole lähimmäistä itse auttanut, jos haluaa auttamisensa yhteiskunnalla maksattaa. Aika helppoa olisi lähimmäistä auttaa näin.
Kannattaa kantaa oma vastuu asioista. Kirjoittamalla jotain sellaista, kuin kirjoitit, annat aivan jumalattoman tyhmän kuvan itsestäsi.
Tuosta riistosta vielä... Kannattaa hoitaa velvoitteensa niin ei pääse kokemaan sitä riistoa, kun omiaan muut karhuavat. Vastuu hyvät ihmiset - vastuu.798797897897877897878978 ei tainnut osata lukea.
- tyhmälle_rautalangasta
kuulopuheitakovain kirjoitti:
Herran kukkarossako olet elänyt kun et niistä muista syistä ole kuullutkaan? Minä olen kaukasesti kuullut joistakin mahdollisista velkaantumiseen vaikuttavista alkusyistä.
Mm: varattomat lähtökohdat, vakava sairaus, pankkikriisi, lama, avioero, leskeksi jääminen, aiheeton oikeusprosessi työtekijän "laittomasta irtisanomisesta, homeasunto, vammautuminen, työttömyys, ´alipalkkaisuus, lälimmäisen auttaminen, pankin omaksi edukseen järjestelemä kiinteistön pakkohuutokauppa, työkyvyttömyyden kohdatessa vakuutusyhtiön kieltävä eläkepäätös, muutamia mainitakseni.Kuulopuheitakovain kuvitteli tällaista: "velkaantumiseen vaikuttavista alkusyistä.
Mm: varattomat lähtökohdat,"
Varattomat lähtökohdat eivät mitenkään automaattisesti aiheuta ihmisen velkaantumista. Moni on lähtenyt kotoaan täysin rahattomana ja silti pärjäillyt mukavasti elämässään. Tiedoksesi, että JOPA varattomasta kodista lähtöisin olevalla on vastuu siitä, mihin vekseliin nimensä laittaa.
"vakava sairaus"
Jos ei sairauspäiväraha, työkyvyttömyyseläke, kelan muut avustukset esim. lääkitykseen tai vakuutusrahat riitä elämiseen, on aina toimeentulotuki, joka ottaa kopin. Lainaa ei tarvitse ottaa sairauden takia.
"pankkikriisi"
Siinäpä oiva esimerkki velkaantumisesta ;DDD Jos sinulla sattuu olemaan pankissa enemmän rahaa kuin 100 000 euroa, menetät 100 000 euron ylittävän osuuden pankin mennessä konkurssiin. Silti valtio takaa, että saat sen 100 000 euroa itsellesi. (Menikö sinulta tietämättömältä kauankin kuvitella tämä esimerkki?)
"lama"
Lamakaan ei tule yllätyksenä. Oma valinta on ollut valita yritysmuodoksi esim. kommandiittiyhtiö, jolloin yrityksen veloista vastaa myös omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan. Osakeyhtiö on järkevän yrittäjän valinta.
"avioero"
Mitenkähän avioero velkaannuttaa? Yhteinen omaisuus laitetaan myyntiin, jos ei esim. pysty ostamaan toista osapuolta ulos asunnosta. Puolison valinta on myös ihan oma valinta: Suomessa ei ole pakkoavioliittoja!
"leskeksi jääminen"
Ei velkaannuta ketään.
"aiheeton oikeusprosessi työtekijän "laittomasta irtisanomisesta"
Työntekijänä kannattaa tietenkin VALITA olla liiton jäsen, jolloin oikeusprosessia käyvät työnantaja ja liitto keskenään. Ei tule yksittäiselle työntekijälle silloin kuluja. Liitto maksaa liiton rahat kun jää työttömäksi. Ei aiheuta velkaantumista.
"homeasunto"
Asunto ostetaan tietenkin viimeisen päälle tarkastettuna ja otetaan sellaiset vakuutukset, että takkiin ei tule edes homeen yllättäessä. VALINTOJA!
"vammautuminen"
Suomen sosiaaliturva riittää elämiseen. Joskus saa jopa monesta eri vakuutusyhtiöstä lisäkorvauksia. Viime kädessä toimeentulotuki.
"työttömyys"
Suomessa on hyvä työttömyysturva. Viime kädessä auttaa toimeentulotuki.
"alipalkkaisuus"
Jos on VALINNUT olla kouluttamatta itseään ja joutuu tekemään matalapalkkatöitä, riittävän elintason turvaa Suomen sosiaaliturva. Viime kädessä toimeentulotuki.
"lälimmäisen auttaminen"
Oma VALINTA.
"pankin omaksi edukseen järjestelemä kiinteistön pakkohuutokauppa"
Pankki ei toimi laittomasti.
"työkyvyttömyyden kohdatessa vakuutusyhtiön kieltävä eläkepäätös""
Suomen sosiaaliturva riittää elämiseen. Viime kädessä toimeentulotuki.
TAAS KERRAN TULI TODISTETTUA, ETTÄ VIKINÄ JA VALITUS EI PERUSTU FAKTOIHIN. - ukkoset
Et sitten tiennytkään kaikista elämän realiteeteista ja totuuksista, onneksesi.
- kuulopuheitakovain
tyhmälle_rautalangasta kirjoitti:
Kuulopuheitakovain kuvitteli tällaista: "velkaantumiseen vaikuttavista alkusyistä.
Mm: varattomat lähtökohdat,"
Varattomat lähtökohdat eivät mitenkään automaattisesti aiheuta ihmisen velkaantumista. Moni on lähtenyt kotoaan täysin rahattomana ja silti pärjäillyt mukavasti elämässään. Tiedoksesi, että JOPA varattomasta kodista lähtöisin olevalla on vastuu siitä, mihin vekseliin nimensä laittaa.
"vakava sairaus"
Jos ei sairauspäiväraha, työkyvyttömyyseläke, kelan muut avustukset esim. lääkitykseen tai vakuutusrahat riitä elämiseen, on aina toimeentulotuki, joka ottaa kopin. Lainaa ei tarvitse ottaa sairauden takia.
"pankkikriisi"
Siinäpä oiva esimerkki velkaantumisesta ;DDD Jos sinulla sattuu olemaan pankissa enemmän rahaa kuin 100 000 euroa, menetät 100 000 euron ylittävän osuuden pankin mennessä konkurssiin. Silti valtio takaa, että saat sen 100 000 euroa itsellesi. (Menikö sinulta tietämättömältä kauankin kuvitella tämä esimerkki?)
"lama"
Lamakaan ei tule yllätyksenä. Oma valinta on ollut valita yritysmuodoksi esim. kommandiittiyhtiö, jolloin yrityksen veloista vastaa myös omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan. Osakeyhtiö on järkevän yrittäjän valinta.
"avioero"
Mitenkähän avioero velkaannuttaa? Yhteinen omaisuus laitetaan myyntiin, jos ei esim. pysty ostamaan toista osapuolta ulos asunnosta. Puolison valinta on myös ihan oma valinta: Suomessa ei ole pakkoavioliittoja!
"leskeksi jääminen"
Ei velkaannuta ketään.
"aiheeton oikeusprosessi työtekijän "laittomasta irtisanomisesta"
Työntekijänä kannattaa tietenkin VALITA olla liiton jäsen, jolloin oikeusprosessia käyvät työnantaja ja liitto keskenään. Ei tule yksittäiselle työntekijälle silloin kuluja. Liitto maksaa liiton rahat kun jää työttömäksi. Ei aiheuta velkaantumista.
"homeasunto"
Asunto ostetaan tietenkin viimeisen päälle tarkastettuna ja otetaan sellaiset vakuutukset, että takkiin ei tule edes homeen yllättäessä. VALINTOJA!
"vammautuminen"
Suomen sosiaaliturva riittää elämiseen. Joskus saa jopa monesta eri vakuutusyhtiöstä lisäkorvauksia. Viime kädessä toimeentulotuki.
"työttömyys"
Suomessa on hyvä työttömyysturva. Viime kädessä auttaa toimeentulotuki.
"alipalkkaisuus"
Jos on VALINNUT olla kouluttamatta itseään ja joutuu tekemään matalapalkkatöitä, riittävän elintason turvaa Suomen sosiaaliturva. Viime kädessä toimeentulotuki.
"lälimmäisen auttaminen"
Oma VALINTA.
"pankin omaksi edukseen järjestelemä kiinteistön pakkohuutokauppa"
Pankki ei toimi laittomasti.
"työkyvyttömyyden kohdatessa vakuutusyhtiön kieltävä eläkepäätös""
Suomen sosiaaliturva riittää elämiseen. Viime kädessä toimeentulotuki.
TAAS KERRAN TULI TODISTETTUA, ETTÄ VIKINÄ JA VALITUS EI PERUSTU FAKTOIHIN..
*tyhmälle_rautalangasta kirjoitti seuraavaa:
´Kuulopuheitakovain kuvitteli tällaista: "velkaantumiseen vaikuttavista alkusyistä........
*kuulopuheitakovain vastaa:
En KUVITELLUT, sillä kaikki esimerkkini ovat tosielämästä.
Kirjoitin: MAHDOLLISESTI (ei siis automaattisesti) velkaantumiseen vaikuttavista alkusyistä.
. - 65778854
Mikäs on hoitaa asioitaan kun rahaa on. Kaikilla ei ole. Minäkin lainasin hyvää hyvyyttäni yhdelle joka olisi lentänyt ulos asunnostaan. Vaan hänpä ei minulle maksanutkaan velkaansa lupauksenmukaisesti ja nyt olen itse kusessa. Jotta tälleen..
- pikavipitttttt
Pikavipeistäkin hitto kehtaavat lähettää laskuja hitto mul kavereita joillekka myös velkoja ni ei ne tollai ruinaa.
Siis noin joku ajattelee
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------
Perintätoimistot tekevät hyvin laillista työtä eikä epärehellisyyttä, niillä lain siunaus.
Ulosotto se persiistä on korkoineen niinkuin auttaisi jotain asiassa. - työtön---
Kerran maksoin laskua 300 euroa, siitä meni kuluja pelkästään 250 euroa ja lasku lyheni vain 50 euroa.
- justiintoiiiii
Justiin toi että laskun olis pitänyt lyhentyä 250eur ja kuluihin 50eur niin olis oikeudenmukaista.
- Lähetelköönkirjeit
Mie heitän roskiin ne ja otan näitä tukitöitä. Ulosotto ei saa ikinä rahojani. Eikä perintä. Ok perintä, Intrum justitia, Alektum. Hah hah.
- hovioikeudessaollut
Kyllä näiden perintätoimistojen toimenpiteistäkin voi valittaa, jos tuntee olevansa väärin kohdeltu.
Omalle kohdalleni on osunut parikin tapausta, jossa käytetään härskisti hyväksi perintätoimistoa. Yhdessä tapauksessa mentiin hovioikeuteen asti ja hovioikeus vahvisti minulle jo käräjäoikeuden tekemän myönteisen päätöksen. Oikeusturvavakuutukseni korvasi suurimman osan kuluistani ja vastapuoli maksoi omat (n. 20000€) oikeudenkäyntikulunsa. Lisäksi hovioikeus velvoitti vastapuolen maksamaan minulle pienen korvauksen, jonka annoin sitten asianajajalleni.
Toisessa tapauksessa lehtiyhtiö oli siirtänyt laskutuksen perintätoimistolle ja laskutus oli niin agressiivista, että asiakkaat saivat karhulaskuja jo maksetuista laskuista, sekä karhuttiin vielä perintäkuluja. Maksoin toki kaikki laskut mitä tuli, mutta valitin asiasta. Oikeuteen asti ei menty, koska lehtitalo ilmeisesti oli saannut niin paljon palautetta ko. perintätoimistosta, että sain jälkeenpäin kaiken hyvityksenä lehtitalolta ja lehtitalo ei enään käytä kysesitä perintätoimistoa laskutuksissaan lainkaan.
Eli kyllä apua löytyy, jos tuntee kokeneensa oikeasti vääryyttä. - lehtitilauuuuusssss
Mulla joskus lehtilaus ja ensimmäisen numeron saavuttua otin yhteyden että maksan vaikka irtonumeron hinnan mutta ei mukamas käynyt niin perintätoimisto peri ja meni ulosottoon, hitto kun sillon olisin riitauttanut tai tehnyt rikosilmoituksen. Prkl kyllä sillon pää sauhus.
- Onkohankalaa
Laskut kun maksaa ajallaan niin ei peritä mitään.
Laskuissa on eräpäivä niin kun maksaa niin ei tule
hankaluuksia.- Eimaksamattomuushuvia
Taitaa harvempi huvikseen jättää laskunsa maksamatta.
- hovioikeudessaollut
Niinhän sitä luulisi... Hoidan laskuni ajallaan, mutta tämä perintätoimistojen käyttö yritysten laskutuksessa on saannut melko agressiivisia piirteitä. Tuolla aiemmin kerroin itselleni osuneista tapauksista, joissa jouduin pitämään puoliani jopa hovioikeuteen asti!!
Tätä perintätoimistojen laskutusta käytetään mielestäni väärin, asiakas maksaa helposti ainakin ylimääräisestä laskusta sen 5€, kun siitä ei kannata lähteä hakemaan oikeuksiaan käräjillä. Tämän tulin huomaamaan, kun läksin siihen oikeusprosessiin puolustamaan itseäni. Oikeusturvavakuutus kun korvaa vain 2 x riidanalaisen summan - omavastuu. Käytännössä ihan pienistä ei kannata alkaa käymään oikeutta, koska jo omavastuu on monasti satoja euroja.
Kannattaa silti pitää puolensa, jos saa aiheettomasti perintätoimistosta maksettavaa!
- kylläperittiiinnnn
Kyllä muuten perittiin kun ennen eräpäivää ilmoitin ettei lehteä niin tuli vaan. Meni ulosottoon ja on vanhentunut jo kiäh kiäh.
Mulle ei merkkaa mitään vaikka olis miljoona ulosotossa.- Pikxola
Meille jotka haluaisimme asiamme hoitaa, on elämää suurempi merkitys onko ulosotossa jotakin ja jos on, paljon vai vähän.
- lainaustoisaalta
Pikxola kirjoitti:
Meille jotka haluaisimme asiamme hoitaa, on elämää suurempi merkitys onko ulosotossa jotakin ja jos on, paljon vai vähän.
Lainaus toisaalta:
" Ei naurata, elämä taas kerran sortumassa. Lindorfille myyty 200e velka vuodelta 2000, nyt haastehakemus kuluineen n. 1300e. Monta kertaa yritin tätäkin järjestellä ja kuluja kohtuullistaa, mutta velkojalle ei sopinut. Vuosia kulki merkinnällä vanhenee v. 2016 johon uskoen taistelin elämän raiteilleen ja luottotiedot kuntoon. Tämä nykyinen hallitus halusi varmistaa perintätoimistojen riistomahdollisuuden jatkuvan ja sääti yllättäin lakimuutoksen näiden vanhenemisvaiheessa olevien velkojen osalle vuosien jatkon. Mitäpä meidän vanhojen, vuosikymmeniä maan työllisyyttä ja taloutta oman henkemmekin kustannuksella ylläpitäneiden pienyrittäjien olisi väliä. Maksakaa kun olette tähänkin saakka maksaneet. Kiitos hallituksemme! "
- sittenjärkeäääää
Sitten olis järkeä touhussa jos velat siirtyisivät suoraan ulosottoon ja korot pienemmät, sinne maksaa sitten osissa.
Nykyään en kylläkään enään siihen ryhdy että yksikään lasku käräjille. - ryuewadghsbcjn
Kyllä asia on niin, että ikinä en ole perintäfirman asiakkaaksi joutunut. Ei ole ollut syytä, koska olen hoitanut aina laskuni.
- hovioikeudessaollut
Odotas vaan, kun joudut ja olet maksanut kuitenkin laskusi ajallaan, kuten minäkin!!
Nythän on tilanne sellainen, että monet isot yritykset ovat siirtäneet ihan normaalin laskutuksen perintäfirmoille (lue se pienellä kirjoittuna laskun alareunassa) ja jotkut perintäfirmat lähettävät sitten heti muistutuslaskun, vaikka olet maksanut laskusi ennen eräpäivää, mutta suorituksesi ei näy pankkiviiveen vuoksi siellä perintäfimassa. Laskuun on heti myös lisätty se huomautuslaskun lähetttämisestä "aiheutunut" 5€. Siis saat jo ennen eräpäivää maksetusta laskusta heti maksettavaa lisää tuon 5€. Ja kuinka moni maksaa sen niin, ettei reklamoi lainkaan asiasta?
Tätä em. käytetään myös härskisti hyväksi, koska laskuttajat tietävät, ettei oikeusturvavakuutus kata kuin 2 x riidan alainen summa - omavastuu, eli muutaman kympin tai muutaman euron laskusta ei kannata alkaa käymään oikeutta.
Itse sain täysin perusteettoman laskun n. 200€, jonka eräs yhdistys lähetti minulle, en ole ko. yhdistyksen jäsen, enkä myöskään ole sellaisen liiton jäsen, jonka kanssa ko. yhdistys oli tehnyt sopimuksen. En siis ollut missään suhteessa tuohon yhdistykseen, joten en maksanut tuota minulta vaadittua maksua ja reklamoin siitä vielä sähköpostitse määräajan puitteissa ja selvitin tilanteen. Yhdistys laittoi reklamaationi jälkeen erään perintätoimiston asialle (kuten tietojeni mukaan n. 1000 muullekin vastaavassa tilanteessa olevalle!!), en tietenkään maksanut tätä perintätoimiston lähettämää laskua, vaan lähetin heille kopion samaisesta yhdistykselle lähettämästäni reklamaatioista ja perusteluina, etten ole missään suhteessa ko. yhdistykseen. Perintätoimisto ilmoittikin, että he eivät lopeta perimistä enne, kuin he ovat saanneet yhdistyksen vastineen asiasta, mutta keskeytävät perintätoimet siihen asti. Jonkun ajan päästä he ilmoittivat lopettavansa perinnän.
Tilanne ei vain päättynyt tähän, vaan tuo yhdistys lähti perimään saataviaan oikeusteitse ja jouduin käräjille. Oikeutta sitten käytiin melkein kaksi vuotta, ensin käräjäoikeus ja lopuksi vielä hovioikeus. Lopputulos oli, että käräjäoikeuden päätös jäi myös hovioikeudessa samaksi ja tuo yhdistys sai maksaa omat (n. 20000€) oikeudenkäyntikulunsa ja lisäksi hovioikeus velvoitti maksamaan minullekin pienen summan. Oikeusturvavakuutukseni korvasi omat kuluni melkein kaikki (ei olisi muuten korvannut, mutta onneksi tuo yhdistys oli niin varma voitostaan, että esitti käräjäoikeudelle tuon 200€ lisäksi niin poskettoman lisävaatimuksen, että vakuutusyhtiö katsoi senkin riidanalaiseksi summaksi) ja selvisin tuosta oikeusprosessista aika vähällä. helpommalla olisin kuitenkin selvinnyt, jos olisin kiltisti maksanut tuon aiheettoman 200€ laskun suoraan sille yhdistykselle. Asia oli kuitenkin minulle periaatteellinen ja voitin mielestäni oikeutta! - kerrokerro
hovioikeudessaollut kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
" tämä ko. yhdistys lähettää laskujaan tuhansille henkilöille joka vuosi"
Sitten voit hyvin kertoa, mikä yhdistys on kyseessä. Varsinkin kun kertomasi mukaan vielä voitit oikeudenkäynninkin. Jos et kerro, niin koko kertomuksesi on epäuskottava - hovioikeudessaollut
kerrokerro kirjoitti:
" tämä ko. yhdistys lähettää laskujaan tuhansille henkilöille joka vuosi"
Sitten voit hyvin kertoa, mikä yhdistys on kyseessä. Varsinkin kun kertomasi mukaan vielä voitit oikeudenkäynninkin. Jos et kerro, niin koko kertomuksesi on epäuskottavaMiksi kertoisin? Sillä yhdistyksen nimellä ei ole sinulle mitään merkitystä, koska tuskin saat sen lähettämiä laskuja. Meinaan, jos saisit, et edes kysyisi, vaan tietäisit.
Tapaus todellinen ja oikeuden päätös on julkinen. - iuhgjk
hovioikeudessaollut kirjoitti:
Miksi kertoisin? Sillä yhdistyksen nimellä ei ole sinulle mitään merkitystä, koska tuskin saat sen lähettämiä laskuja. Meinaan, jos saisit, et edes kysyisi, vaan tietäisit.
Tapaus todellinen ja oikeuden päätös on julkinen." tämä ko. yhdistys lähettää laskujaan tuhansille henkilöille joka vuosi"
Sitten voit hyvin kertoa, mikä yhdistys on kyseessä. Varsinkin kun kertomasi mukaan vielä voitit oikeudenkäynninkin. Jos et kerro, niin koko kertomuksesi on epäuskottava - yxtoimenhämmästynyt
hovioikeudessaollut kirjoitti:
Miksi kertoisin? Sillä yhdistyksen nimellä ei ole sinulle mitään merkitystä, koska tuskin saat sen lähettämiä laskuja. Meinaan, jos saisit, et edes kysyisi, vaan tietäisit.
Tapaus todellinen ja oikeuden päätös on julkinen.Miksi ET kertoisi?????????? Jos vielä julkinenkin päätöskin???????????????????????????????????
- hovioikeudessaollut
yxtoimenhämmästynyt kirjoitti:
Miksi ET kertoisi?????????? Jos vielä julkinenkin päätöskin???????????????????????????????????
Oikeudenpäätökset ovat yleensä julkisia, ellei niitä ole julistettu salaisiksi. On sama kuin kertoisin nimeni täällä, jos alan kertomaan tuon tarkemmin, koska tuon oikeudenkäynnin KAIKKI paperit ovat julkisia.
Otin kuitenkin tälläisen omakohtaisen asian nyt esille, että välttämättä ei tarvitse hoitaa raha-asioitaan huonosti, kun voi joutua perintään tai käymään oikeutta aiheettoman laskutuksen vuoksi.
Samassa yhteydessä pohdimme asianajajani kanssa, että tätäkin seikkaa käytetään hyväksi, että tälläiset aiheettomat laskut lähetetään juuri sellaisille henkilöille, joiden luottotiedot ovat kunnossa. He eivät lähden pienien summien vuoksi käymään oikeutta, vaan maksavat kiltisti laskut ja viimeistään silloin, kun perintäyhtiö ottaa yhteyttä. - sala_yhdistys
hovioikeudessaollut kirjoitti:
Oikeudenpäätökset ovat yleensä julkisia, ellei niitä ole julistettu salaisiksi. On sama kuin kertoisin nimeni täällä, jos alan kertomaan tuon tarkemmin, koska tuon oikeudenkäynnin KAIKKI paperit ovat julkisia.
Otin kuitenkin tälläisen omakohtaisen asian nyt esille, että välttämättä ei tarvitse hoitaa raha-asioitaan huonosti, kun voi joutua perintään tai käymään oikeutta aiheettoman laskutuksen vuoksi.
Samassa yhteydessä pohdimme asianajajani kanssa, että tätäkin seikkaa käytetään hyväksi, että tälläiset aiheettomat laskut lähetetään juuri sellaisille henkilöille, joiden luottotiedot ovat kunnossa. He eivät lähden pienien summien vuoksi käymään oikeutta, vaan maksavat kiltisti laskut ja viimeistään silloin, kun perintäyhtiö ottaa yhteyttä.Väität jotain, jonka todenperäisyys olis helposti todistettavissa. Mutta et käytä sitä. Johtopäätös: Juttusi on huuhaata.
- hovioikeudessaollut
sala_yhdistys kirjoitti:
Väität jotain, jonka todenperäisyys olis helposti todistettavissa. Mutta et käytä sitä. Johtopäätös: Juttusi on huuhaata.
Ikävä kyllä juttu on totisinta totta!
- juuviisainta
Juu viisainta kyllä hoitaa laskujen maksaminen mutta depressiotilassa ei ajattele järkevästi.
- rahanolemus
ja varsinkaan jos ei satu sitä rahaa olemaan,,,
- niimpähyvvvvv
Niimpä kylläkin oleellinen jos ei rahaa eikä voimavaroja tehdä maksusuunnitelmia.
- KasKaskummaa
Velalliseksi ryhtyminen on oma valinta . Miksi valittaa oman typeryyden tuottamaa tilannettaan ?
- hapsirapsi
KasKaskummaa! lle ei negatiivisia yllätyksiä elämässä satu. Voi elämä näinkin mennä, mutta voi sinua jos ei menekään.
Muista ainakin sen ei toivotun pahan päivän koittessa mottosi "Miksi valittaa oman typeryyden tuottamaa tilannettaan",
Onnekasta ja vastusvapaata elämää sinulle edelleenkin! - vipitöntukihakumies
hapsirapsi kirjoitti:
KasKaskummaa! lle ei negatiivisia yllätyksiä elämässä satu. Voi elämä näinkin mennä, mutta voi sinua jos ei menekään.
Muista ainakin sen ei toivotun pahan päivän koittessa mottosi "Miksi valittaa oman typeryyden tuottamaa tilannettaan",
Onnekasta ja vastusvapaata elämää sinulle edelleenkin!Mikä on tämä negatiivinen tapahtunut juttu? Jos ei ole työmarkkinatuella, töissä, muilla normituilla niin toimeentulotukea voi hakea ja saa aika paljon rahaa ilman pikavippejä. Ja vielä kai täydentävääkin.
- TietäjiäLiianPaljon
Kannattaako julistaa oletuksia ja uskomuksia faktana? Vain omakohtainen kokemus ja laajenpi ympäristön havainnointi tekee mestaritietäjän näissäkin asioissa.
- ekstraviisas
vipitöntukihakumies kirjoitti:
Mikä on tämä negatiivinen tapahtunut juttu? Jos ei ole työmarkkinatuella, töissä, muilla normituilla niin toimeentulotukea voi hakea ja saa aika paljon rahaa ilman pikavippejä. Ja vielä kai täydentävääkin.
Siinäpä se.. ..Sen kun tietäiskin.
- finlexxx
TietäjiäLiianPaljon kirjoitti:
Kannattaako julistaa oletuksia ja uskomuksia faktana? Vain omakohtainen kokemus ja laajenpi ympäristön havainnointi tekee mestaritietäjän näissäkin asioissa.
Ainoastaan Pötkiksen omat maniassaan kokemat kokemukset esim. opiskelijaterveydenhuollosta, työelämästä, Jyväskylän yliopistosta, työkyvyttömyyseläkkeestä ja hovioikeuden oikeudenkäynnistä ovat arvokasta tietoa. Kaikki muu on arvotonta roskaa.
Koska Pötkis ei tunne lainsäädäntöä, on sekin roskaa. - niinonmennyt
vipitöntukihakumies kirjoitti:
Mikä on tämä negatiivinen tapahtunut juttu? Jos ei ole työmarkkinatuella, töissä, muilla normituilla niin toimeentulotukea voi hakea ja saa aika paljon rahaa ilman pikavippejä. Ja vielä kai täydentävääkin.
Outoja sanojakin, tukia ja tukia....miten liittyvät elämään?
En yli 70 vuotisen elämäni aikana ole päässyt nauttimaan yhdenlaisestakaan tuesta. Töitä on pitänyt itse etsiä ja tehdä 18 vanhasta vieraalla sekä 30 vuotta itsensä ja muita työllistäen ja palkkoja ja eläkkeitä ja pekkasia ja lomia ja paluita ja sairauksia ja vahinkoja maksellen.. Ei itselle juossut startit eikä lomat, saati paluurahat. Ei osunu kohdalle pekkasia eikä vuorotteluja.
Lama iski, keltähän vietiin tuhkatkin pesästä ja ketkä nostivat tukia ja ketkä jatkoivat juhliansa....
Olkoon kertomatta, eihän se kuitenkaan ole totta ja jos onkin, OmaSyy kuitenkin.
- kukakäskeeeee
Kuka käskee ihmistä alkaa yrittäjäks kun helpompi olla normaali palkkatyössä.
- JoosuaJoo
??
Niimpä - missä olisit palkkatyössä ilman yrittäjiä? Kunta ja valtio tietysti - harvemmalle sieltä saralta paikkoja jaossa. Jaa mutta voihan sitä työttömänäkin kun riittävästi peritään veroja työtä tekeviltä ja niinpoispäin....
!! - mitäsittenval
No mitä sitten valittaa 70 vuotiaana ettei mitään tukiaisia ole nostanut eikä lomia pitänyt. Se sitten eri juttu jos tekee omia hommia , timpuri, muurari.....
Jos lama tulee niin vähennetään porukkaa ja jos se ei auta niin lopettaa yritystoiminnan mutta ei konkurssin kautta. - Hispolka
mitäsittenval kirjoitti:
No mitä sitten valittaa 70 vuotiaana ettei mitään tukiaisia ole nostanut eikä lomia pitänyt. Se sitten eri juttu jos tekee omia hommia , timpuri, muurari.....
Jos lama tulee niin vähennetään porukkaa ja jos se ei auta niin lopettaa yritystoiminnan mutta ei konkurssin kautta.Ei tuosta tekstistä ihan saa saa käsitystä.
Hyvä esimekki kuitenkin miten vähän kokemattomalla on tietoa yrittäjänä olosta, Kaikki ei toimi sormia napsauttamalla. - yrittäjänämenestynyt
Olen itse ollut lähes koko työelämäni yrittäjänä. Yrittäjänä olen ollut nyt viimeiset 39 vuotta. Useimmat kavereistanikin ovat yrittäjiä, he työllistävät joko vain itsensä, osa työllistää useitakin henkilöitä. Yhdellä kaverillani oli 1000 työntekijää (hän myi lopulta tuon itse perustamansa yrityksen), kun valmistettiin osia Nokialle ja Alcatelille.
Oma yrittäjyyteni lähti oikeastaan harrastuksesta, joka laajeni yritystoiminnaksi, mukaan tuli sitten vielä muutakin suhdanteiden mukaan. Opiskeluiden päättymisen jälkeen oli toki töitäkin heti tarjolla, mutta ajatus yrittäjyydestä oli kuitenkin mukavampi vaihtoehto. En itse ole koskaan ollut sellainen, että joku toinen sanoisi minulle mitä pitää tehdä. Yrittäjänä olen saannut toteuttaa itseäni ja määrätä itse päivärytmin. Päivät ovat olleet joskus hyvinkin pitkiä, mutta vastaavasti olen voinnut järjestää itselleni vapaata ollakseni perheen kanssa.
Teen juuri yritykseni kirjanpitoa ja talvi on muutenkin rauhallisempaa aikaa, joten voin tehdä tätäkin hommaa vaikka ulkomailla ja monasti olen tehnytkin.
Yrittäjänä päivät eivät ole oikeastaan koskaan samanlaisia ja se on ollut tämän jutun hyvä puoli.
Suosittelen yrittämistä!
- mihinkätieto
Mihinkä tai mitä tietoa nyt sitten tarvitaan yrittäjänä olemisesta joka päätyy konkurssiin, ketä kiinnostaa jollakin köyhyyspalstalla avautuminen ettei ole saanut tukiaisia kun ollut yrittäjä.
- Tarkistalukemasi
Sekoilet ja jauhat aivan turhaan!
Ps. kukaan muu kuin sinä itse, ei ole täällä puhunut konkurssiin päätymisestä. Tarkista!
- nyyyhnyyyhhhhhhh
Nyyyh nyyyhh en oo saanu elämäni aikana toimeentulotukea. T. entinen yrittäjä nyyh nyyh nyyyh
- havaintoja
On täällä typeriä kirjoittelijoita, tai ehkä vain yksikössä, joiden on pakko syytää asian joukkoon potaskaansa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807