yle vähättelee taas vaaleis äänestämisen tärkeyttä

yle.paskoo

Aina viime aikojen vaalien alla systemaattisesti yle on vähätellyt äänestämisen tärkeyttä. PS näytti, että kun ihmiset äänestävät, muutosta tulee, mutta valitettavasti soini pasko piloille tämänkin asian henkilökohtaisen hillotolppansa toivossa.

2015 eduskuntavaaleissa vähättely oli tosi runsasta, ja 2016 kuntavaaleissa oli sitten jo erittäin voimakasta vähättelyä.
24.1.2018 oli ylen www-pääsivulla oikein "5 syytä miksi ei kannata äänestää" -kirjoitus, jonka sisältö yllytti olemaan äänestämättä.

Eliitti pelkää, että ihmiset lähtevät äänestämään isoin joukoin. Eliitti kun haluaa, että vain puolueaktiivit käyvät äänestämässä, ja näin mitään muutoksia ei tule tapahtumaan.

3

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja_lisäksi

      Kun äänestysprosentti nousee, saavat enemmän ääniä ne, joista valtamedia ei pidä.

    • Hyvästit.ylelle

      ylestä pitää tehdä vain ohjelmia lähettävä yksikkö. Tulee valtavaa säästöä, kun ei verorahoin tarvitse elättää ylen suojatyöpaikkatoimittajia.
      Voivat sitten julistaa suvaitsevaisuusasioitaa Itä-Helsingin isis-torilla.

    • ylen-paskaa

      ylen poliittisilta toimittajilta meni nimienomaan 2015 eduskuntavaaleissa PS:n voiton myötä niin pahasti kuppi nurin, että vain päätoimittajien päättämää todellista totuutta alettiin pelkästään julistamaan.
      Pakolaisten rajusti kasvavasta huumerikollisuudesta ja raiskauksista ei totuudenmukainen yle ja media ei kerronut 2017 enää sanaakaan, huomasitteko tämän!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe