Suomen suuriruhtinaskunta

Suomen suuriruhtinaskunnan loppu tuli erikoisella tavalla.

Venäjän keisari Nikolai II, joka oli myös autonomisen Suomen suuriruhtinas, luopui vallasta 15.3.1017 ja ilmoitti vallan siirtyvän hänen veljelleen ruhtinas Mikaelille. Ennen vallasta luopumistaan keisari oli 11.3.1917 hajottanut valtakunnanduuman, mikä oli lakiasäätävän valtioelimen alempi kamari. Toisena kamarina oli valtakunnanneuvosto. Duuma valittiin vaaleilla ja uudet vaalit olisi tullut pitää duuman tultua hajotetuksi. Näin ei kuitenkaan enää tapahtunut, koska Venäjä kävi edelleen toista maalmansotaa heikolla menestyksellä. Armeijan komentoketju oli jo lähes romahtanut. Monia korkeita upseereita surmattiin.

Myös Venäjän ministerineuvosto, joka oli keisarin nimittämä hallitus, oli jättänyt eronpyynnön ennen keisarin vallasta luopumista.

Kun ruhtinas Mikael ilmoitti 16.3.1917, että hän ottaa vallan vastaan ainoastaan, jos kansa hyväksyy äänestyksessä hänen asemansa, päädyttiin tilanteeseen, että Venäjällä ei ollut lainkaan ylintä valtaa käyttävää valtioelintä.

Valtatyhjiö Venäjällä näkyi myös Suomessa siten, että kenraalikuvernööri ja senaatin talousosastoa johtava senaatin varapuheenjohtaja (pääministeri) vangittiin. Kenraalikuvernöörin sijaisena toimi sen jälkeen hänen apulaisensa Adam Lipski.

Suomen suuruhtinaskunnassa oli olemassa laillinen eduskunta, joka oli valittu vaaleilla 1916. Se ei ollut koskaan kokoontunut ja sen saattoi kutsua kokoon vain Suomen suuriruhtinas eli keisari Nikolai II, joka oli siis luopunut vallasta.

Suomessakin oltiin siis ylimmän valtiovallan osalta valtatyhjiössä. Venäjällä oli epävirallisia vallan ottajia: esim. Pietarissa toimiva sotilas- ja työläisneuvosto, jolla oli suuri vaikutusvalta armeijan ja laivatonn keskuudessa. Venäjällä toimi myös välikaiseksi hallitukseksi itseään kutsuva ryhmä ruhtinaita ja entisiä kansanedustajia. Sen oli nimittänyt epävirallinen valtakunnanduuman väliaikainen komitea, joka oli muodostanut itse itsensä osan duuman jäsenistä kokoonnuttua kokoukseen. Tämä "väliaikainen hallitus" antoi 20.3.1917 manifestin, jossa se lupasi palauttaa Suomeen laillisen vallan todeten useat keisarin antamat aiemmat laittomat määräykset mitättömiksi. Ns. toinen sortokausi päättyi tähän.

Adam Lipskin myötävaikutuksella Suomessa kutsuttiin 1916 valittu eduskunta koolle ja maahan nimitetiin myös eduskunnan hyväksymä uusi senaatti. Suomeen tuli siis ensimmäinen parlamentaarisesti valittu hallitus, jota johti suomalainen Oskari Tokoi (SDP).

Laillinen eduskunta pysyi vallassa aina 31.7.1917 asti, jolloin Venäjällä toiminut toinen "väliaikainen hallitus", ns. Kerenskin hallitus hajotti laittomasti eduskunnan Suomessa. Venäläiset käyttivät eduskunnan hajottamisessa voimakeinoja armeijan joukkojen estäessä eduskuntaa kokoontumasta toimipaikassaan Heimolan talossa.

Elokuusta 1917 alkaen Suomessa jouduttiin täysin laittomaan tilaan eikä Suomessa ollut enää kuin ns. Setälän senaatti, kun monet senaattorit, esim. Tokoi erosi eduskunnan laittoman hajottamisen vuoksi. Setälän senaattikin pysyi vallassa vain marraskuun loppuun 1917 asti.

Suomi ajautui sisällissotaan vuonna 1918. Laillinen valta palasi vasta 1919 eduskuntavaalien myötä. Sitä ennen Suomi oli 4.12.1917 julistettu itsenäiseksi tasavallaksi. Itsenäisyysjulistus oli epävirallisen hallituksen julistama ja sen hyävksyi uusi laiton eduskunta, joka oli valittu lokakuussa 1917 pidetyissä laittomissa vaaleissa.

Onko Suomi siis itsenäinen? Sinänsä itsenäisyyden julisti ilman laillista toimivaltaa ollut valtioelin. Mutta laitonkin valtiotoimi korjaantuu, jos itsenäisyysjulistus tunnustetaan kansainvälisesti. Suomi sai heti vuoden 1918 alussa tunnustukset niin Venäjältä, Ruotsista kuin Saksastakin. Ranskakin oli tammikuussa 1918 tunnustanut Suomen itsenäisyyden, mutta peruutti kuintenkin myöhemmin sen.

Huonosti oli käynyt loppuajan kuvernööreille, ei bobrikov ainut ollut.