Lakkoileva ay vanhoillista ja vastuutonta

Lakko ja kiristys ovat ay-liikkeen vanhoja aseita. Nykyaikainen ammattiliitto ei sellaiseen alistu. Lakot ja kiristys ovat henkistä väkivaltaa, jossa ammutaan kärpästä tykillä. Siinä vaurioituu ympristö. Suomen uskottavuus on vaakalaudalla. Kiky-sopimus loi tulevaisuuden uskoa yrittäjiin. Työllisyys on lähtenyt nousuun. Jokainen työpaikka vähentää syrjäytymistä. Korkeaa työllisyyttä tarvitaan maksamaan Suomen hyvinvointi. Siis päiväkodit, koulut, eläkkeet, Kelakorvaukset jne. Yksi prosentti tyllisyysasteessa on valtion kassassa miljardi euroa. Valtio elää vieläkin yli varojensa. Työllisyysaste 75% mahdollistaa nykyisen hyvinvoinnin. Sitä alhaisempi johtaa leikkauksiin. Lakkoilu on punakapinaa, johon lähtee mukaan ääriryhmiä. Lakkoilu ei maata rakenna. Nyt päätetyt poliittiset lakot ovat SDP:n masinoimia turhia hallituksen vastaisia lakkoja, koska aktiivimallilaki on jo voimassa. Se on perustuslain mukainen. Laillinen kansalaisasloite on tulossa Eduskuntaan, jonka takia laki otetaan uudelleen tarkasteluun. Valuvikoja voidaan korjata. Uhkailu ja kiristys ei asiaa ainakaan edistä. Hyvät ehdotukset hukkuvat älämölöön.
Työrauhavelvollisuuden aikaiset lakot ovat laittomia. Nimen muutos ei tee lakosta laillista. Työt eivät ole lakossa. Vastuuttomat työntekijät saattavat siihen mennä. Lakkoon yllyttävät eivät ole Suomen ystäviä. Osa niistä saattaa puhua vain venäjää. JHL, Pro, AKT ja Rakennusliitto ovat vastuuttomia kapinaan yllyttäjiä. Vastuuhenkilöt löytyvät näiden kotisivuilta, joissa hallitusten jäsenet on lueteltu. Valta ja vastuu!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihmettelen ammattiliiton toimintaa,alle kolmasosa työläisistä vasemmistolaisia ja ay liike jakaa rahaa vasenmistolle ainoastaan.Koska rahoista on suurin osa kerätty oikeistolaisesti ajattelevilta pitää rahan kylväminen vasemmistolle lopettaa,ei rahaa politiikkaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastuutontatoimintaa kirjoitti:

Lakko ja kiristys ovat ay-liikkeen vanhoja aseita. Nykyaikainen ammattiliitto ei sellaiseen alistu. Lakot ja kiristys ovat henkistä väkivaltaa, jossa ammutaan kärpästä tykillä. Siinä vaurioituu ympristö. Suomen uskottavuus on vaakalaudalla. Kiky-sopimus loi tulevaisuuden uskoa yrittäjiin. Työllisyys on lähtenyt nousuun. Jokainen työpaikka vähentää syrjäytymistä. Korkeaa työllisyyttä tarvitaan maksamaan Suomen hyvinvointi. Siis päiväkodit, koulut, eläkkeet, Kelakorvaukset jne. Yksi prosentti tyllisyysasteessa on valtion kassassa miljardi euroa. Valtio elää vieläkin yli varojensa. Työllisyysaste 75% mahdollistaa nykyisen hyvinvoinnin. Sitä alhaisempi johtaa leikkauksiin. Lakkoilu on punakapinaa, johon lähtee mukaan ääriryhmiä. Lakkoilu ei maata rakenna. Nyt päätetyt poliittiset lakot ovat SDP:n masinoimia turhia hallituksen vastaisia lakkoja, koska aktiivimallilaki on jo voimassa. Se on perustuslain mukainen. Laillinen kansalaisasloite on tulossa Eduskuntaan, jonka takia laki otetaan uudelleen tarkasteluun. Valuvikoja voidaan korjata. Uhkailu ja kiristys ei asiaa ainakaan edistä. Hyvät ehdotukset hukkuvat älämölöön.
Työrauhavelvollisuuden aikaiset lakot ovat laittomia. Nimen muutos ei tee lakosta laillista. Työt eivät ole lakossa. Vastuuttomat työntekijät saattavat siihen mennä. Lakkoon yllyttävät eivät ole Suomen ystäviä. Osa niistä saattaa puhua vain venäjää. JHL, Pro, AKT ja Rakennusliitto ovat vastuuttomia kapinaan yllyttäjiä. Vastuuhenkilöt löytyvät näiden kotisivuilta, joissa hallitusten jäsenet on lueteltu. Valta ja vastuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu