ei ole itselleni hyvän ikäisenä naishenkilöihmisenä millään tavalla vieras ns. vaikka en ole lonkkapotilas kun olen onnistunut elämään kaikkeen varautuneena naishenkilöihmisenä. Kertaan heille jotka kuvittelevat minun heille soittava, textaavan, kertomaan tarinoita jne. Että turha vaiva minun aikani ei kulu kaupalisilla radiotaajuksilla enkä ole puberteetti-ikäinen joka luottaisi sinisilmäisesti esumerkiksi " kun joku on niin mukava tai kun joku puhuu niin ihanasti yms. yms. yms.
Mainostajien ja heidän marjonettien tavoite etenee yhdysvaltalaisen Aida-kaavan mukaisesti. Huomion herättäminen (attentio ) tarpeen herättäminen (intrest ) halun herättäminen ostamiseen, heidän sivustoilleen jne. facebuukkiin jne. osalistuminen jne. Toiminnalisuuden herättäminen siis osalistua vain heitä hydyntävään liiketoimintaan joka on täysin yksipuolista jne ( action )
Etenevät jutustelevaa puhetta ( höpöhöpö höpinää ) joka toisi läheisyyden tunnetta heiheihin ja saisivat klikkajia jne. jne. jne. Ei kuulkaas ihan kiva että heillä on kuulijansa ja näkijänsä mutta minä en aikaani ole tuhlannut humpuukiin ja edes kuvittele että tuntisin minkäänlaista läheisyyden tunnetta itselleni täysin vieraisiin joiden äänen joskus kuulut radiosta tai nähnyt televisiosta joten tälle palstalle myös mainoksia sun sitä ja tätä vertailu linkkejä suosittelevat tuhlaatte vain aikaanne
Kaikenlaiset trivakot ja mitä niitä kaikkia onkaan olettaisin että tiedätte meitä olevan paljon jotka menevät laatu edellä ja joilla on kokemusta ympäri maailmaa maasta toiseen matkustamisesta että valitsemme kaikkea muuta kuin turistirysiä sekä halpoja mitään sanottomia hottelleita ns. mistä halvalla saa Sitäpaitsi sukuni on suuri sieltä löytyy tomittajista tuomareihin kuin muihin osaajiin joten mainostajat mainostakoot mitä haluavat ja höpisemällä palkkansa saavat samoin.
Appapapaaaappa ( :) ) hej då
Markkinointijärjestyksenne mainnonnan osalta
2
623
Vastaukset
- sogdynastiaoix
Facebookki, witterit, nätsäpit ja hitsäpit leikkisästi sanottuna on pelkästään liiketoimintaan johon massapsykoosissa olevat kirjoittavat toimien siten ilmaisena työvoimana Mainostajana on varmasti vaikea löytää tuotteilleen arvoistansa alustaa kun kaupaliset taajuudet suomessa on täynnä mm.
Epäaitoja, juonnittelijoita, hölösuita. tekopyhiä. häpeättömiä hännystelijöitä jotka toistavat mm. kyllä on mahtavaa kaikki niin mahtavaa jne. Kerskailevia ja liiottelevia joiden työnkuvaan kuuluu olenaisesti epärehellisyys ja vain oman edun tavoittelu. Äärimmäinen ystävällisyys ja liehakointi on heidän yksi taitonsa saadakseen likkaajia sekä puhua muuneltua totuutta mm.
Koska heidän motiivinsa on pelkästään raha he ovat ja joutuvat joka päivä keksimään uusia juonia saadakseen klikkajia, katsojia, peukuttajia jne. He puhuvat lakkaamatta ja johdattelevat heidän faninsa siis ne maksetut klikkaajatkin heidän ilmaiseksi työvoimakseen mm.
En ole koskaan ystävystynyt enkä tuntenut heitä kaveriksi joita seuraisin tai olisin kiinostunut vaikka monet mainostajat siten haluisivat jotta ihmisten aika olisi heidän tarpeilleen ja vain heidän yksipuoliseen liiketoimintaan tarkoitettu En ole kuuna päivänä ystävystynyt tai kuvitellut nettiavaruudessa olevia tuntemattomin läheisiksi jne...
Mikä tämän opetus tai pointti on joku näsäviisastelija joilla on paisunut ego voi kysyä voin vastata tässä yleisellä tasolla. Tämän " tarinan " opetus on, että kaikki ihmiset ympärillä samoin kuin heidän elämäntapansa voivat olla peilejä jollaisia järkevät ihmiset eivät halua sitoutua eivätkä tuhlata elämäänsä eikä aikaansa.
Mainostajien huolen ymmärrän hyvin miten vaikeaa on luoda mainoksia kun ( nyt on parasta että en sano yhtään mitään ) Iltasanomissa tegknoligiaguru on asian ytimessä " luulin että olen yksin " - zinhuihawei
Teknologiagurun tutkimukset olivat antoisaa ja hyvällätavalla ihmisläheisesti " selkokielellä " pystynyt tuomaan esiin oleeliset eikä turhaa tiivistämistä jotta laiskemmat lukijat joutuvat itse ajattelemaan jos vielä on aivosoluja mitä jonkinjoutava hömppän kuuntelu ja jonkinjoutavaien itsensä selfien , videoinnin . Ei ole rumasti sanottu koska en käytä rumaaa ja iljettävää puhekieltä en kotonani enkä muualla. Totean vain että alkoholi tappaa paljon sellaisia aivosoluja jotka elävät alkoholin ja huumeiden seä roskaviihteensä lumoissa jotka eivät uusiudu joten ei ihme että melskaajia, kiusaajia, rienaajia riittää kuin muita sairaita jotka menevät kuin aivottomat " kun joku niin ihanasti puhuu " ...
Iltasaomat tuosta esille tuovasta jutusta jossa teknlogiaguru ilman tiivistämistä yrittää valistaa kaikesta kaiken tietäviä. Olisi juttu ollut parasta laittaa myös paperiversioon Jutussa oli myös lopussa hyvin hauska yksityiskohta jossa jutun tuonut esiin mies ilmoitti korjanneensa kirjoitusvirheensä Toisin kuin itse täällä joskus olen leikkisästi kirjoittanut että sellaiset lukijat jotka takertuvat lillukanvarsiin niin kuluttakoot vaikka aikaansa laskemalla pisteen, ään, ja kirjainvirheiden puutteita joutessaan,
Hyvää huomenta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982