Kokoomus ja keskusta haluavat maahanmuuttajia suomeen.
Uusia asiakkaita kauppoihin ostovoimaa ja halpatyövoimaa tehtaisiin.
Näiden uusien asukkaiden kotouttamisen suomen kansa maksaa verovaroin.
Me kaikki yhdessä kustannamme uusien tulijoiden elätyksen vaikka emme niitä noin paljon pysty ottamaan.
Näin synnyterrän sipilän kustannusvaje ja lisävelkaantuminen jonka maksaa köyhät ja eläkeläiset.
Näilta on helppo ota kuneivär pysty vastustamaan.
Sama kuin varastaa lapselta karkin. Syntyy v an kovaa huutoa.
Mutta mitäpä herrat v älittävät kansalaisista kuin on oma tulo turvattu
Kokoomus ja keskusta sipilä ja niinistö ovat suurpääoman palveluksessa.
Ajavat vainveeoparatiisiin sijoittavien etuja
Hallitus tällä hetkellä kansan pain vihollinen numero yksi.
Äänestämällä niinistöä haluta saman riistolitiikan jatkuvan.
Kuka hullu äänestää kokoomusta .
4
<50
Vastaukset
- 100vuotta
kokoomus äänestää ------------------------> 5
SUOMI Takaisin !- Kappasvuan
Suomi takaisin keskiajalle ------> 5
Talous pyörii kun pestään toistemme paitoja.
- lgkk
Eläkeläiset ovat Suomen varakkain kansanosa.
Köyhät ei mitään maksa, ei ole maksaneet ennenkään. Osa omasta syystään toisten elätettävänä ja vielä ilkeävät valittaa. Järki kerjätessäkin! - Paavo.ja.Laura
Niinistö kuuluu vapaamuurareihin. Samoin Orpo ja suuri osa hyvin toimeentulevista kansalaisista, enimmäkseen kokoomuslaisia. Jäseniä tässä okkultisessa, Lusiferia palvovassa järjestössä on Suomessa noin 8000 henkilöä.
Nämä henkilöt eivät usko Jeesukseen Kristukseen. Miettikääpä - Niinistö toivottelee kansalle suorassa lähetyksessä - Jumalan siunausta. Herää kysymys, minkä Jumalan?
Niinistön toimissa presidenttinä ei paista läpi kristillinen usko ja rakkaus. Ei missään. Eikä yksityiselämän puolellakaan esim. kummitoiminnan kohdalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812