vaalien jälkeen! Keskustan sisällä on vihdoin tehty päätös Väyrysen erottamiseksi Keskustasta
ja taktisesti Sipilä valitsi todella hyvän ajoituksen. Väyrynen häviää joka tapauksessa vaalit ja sen jälkeen keskustan jäsenyyden. Tulee Väyrysen kuningastielle uusia esteistä ja eduskuntaan pääsy ei olekkaan enää itsestään selvyys! Hyvä Sipilä!
Väyrynen on myös presidentin vaalien yhteydessä katkonut siteensä joka suuntaan, paitsi ehkä ei vasemmistoon ja korpikommunisteihin.
Sipilä sanoo irti Kemimaan keskustapiirin
19
288
Vastaukset
- sanasta.miestä
Palataan asiaan vaalien jälkeen. Sipilä sitoi uransa Vanhasen vaalimenestykseen. Valitettavasti Vanhanen ei sijoitu kovinkaan korkealle presidentin vaalissa.
SIpilän tulisi erota puheenjohtajan paikaltaan HETI ensi viikon maanantaina. Tuntuu alatyylin kostolta jos Sipilä lähtee millään tavalla puuttumaan perinteisen keskustan osastotoimintaan.
SIpilä on kokoomuksen troijalainen hevonen keskustassa. Hänen tarkoituksensa on ollut oman edun tavoittelu. Se paljastui, kun hän ensi töikseen halusi valtion omaisuuden ylimmäksi valtiaaksi. Hän pääsikin valtaistuimelleen, mutta huomasi, ettei voi oikein toimia niin härskisti kuin oli aikonut. Kerkesi Fortumilta kiskoa muuaman miljoonan yrityksensä velkojen maksajaksi.
SIpilän on ehdottomasti erottava keskustan puheenjohtajuudesta heti vaalien jälkeen.- Aikansa.kutakin
Varmaan sotkit nimet sipilä ja väyrynen, että väyrysen erota heti maanataina.
Väyry on kolmessa puolueessa nyt. Omapuolue olemassa, miksi keskustassa jatkaa.
Eiköhän se ollut siinä väyrysen aika. Turhaa venkoilua vain hänellä. Jatkaa sitten
omassa puolueessan, saa siellä vapaasti siipiään kokeilla.
Ei voi enään palata keskustan ehdokkaaksi eduskuntaan. - kepun.muistolle
Aikansa.kutakin kirjoitti:
Varmaan sotkit nimet sipilä ja väyrynen, että väyrysen erota heti maanataina.
Väyry on kolmessa puolueessa nyt. Omapuolue olemassa, miksi keskustassa jatkaa.
Eiköhän se ollut siinä väyrysen aika. Turhaa venkoilua vain hänellä. Jatkaa sitten
omassa puolueessan, saa siellä vapaasti siipiään kokeilla.
Ei voi enään palata keskustan ehdokkaaksi eduskuntaan.Väyrynen on tällä hetkellä kansanedustaja tämän kauden loppuun. Hän on vain meppinä brysselissä, josta voi palata takaisin eduskuntaan halutessaan. Kärnä on hänen sijaisensa eduskunnassa.
Sipilä on KATKERA mies, vaikka sai tilaamansa yli 30 000 vierasta Suomen köyhien elätettäväksi.
Sanovat, että Sipilä on vapaamuurari. Miten se on mahdollista, kun on lesta. Jompi kumpi jyllää voimallisemmin ja se taitaa olla tuo ensin mainittu. Teoista päätellen. Pahuuden valtakunta.
Jos Väyrynen erotetaan, niin hän perustaa valitsijayhdistyksen kansanedustajaksi valintaa varten. Eikä siihen paljonkaan nimiä tarvitse.
Sen jälkeen Väyrynen putsaa pohjois-suomen kepujen äänet itselleen tai puolueelleen, jos asettuu puolueensa ehdokkaaksi.
Sipilä upottaa kepun suohon, uskokaa se. - 1918
kepun.muistolle kirjoitti:
Väyrynen on tällä hetkellä kansanedustaja tämän kauden loppuun. Hän on vain meppinä brysselissä, josta voi palata takaisin eduskuntaan halutessaan. Kärnä on hänen sijaisensa eduskunnassa.
Sipilä on KATKERA mies, vaikka sai tilaamansa yli 30 000 vierasta Suomen köyhien elätettäväksi.
Sanovat, että Sipilä on vapaamuurari. Miten se on mahdollista, kun on lesta. Jompi kumpi jyllää voimallisemmin ja se taitaa olla tuo ensin mainittu. Teoista päätellen. Pahuuden valtakunta.
Jos Väyrynen erotetaan, niin hän perustaa valitsijayhdistyksen kansanedustajaksi valintaa varten. Eikä siihen paljonkaan nimiä tarvitse.
Sen jälkeen Väyrynen putsaa pohjois-suomen kepujen äänet itselleen tai puolueelleen, jos asettuu puolueensa ehdokkaaksi.
Sipilä upottaa kepun suohon, uskokaa se.Onpa punikilla suuri huoli kepusta:D
- häähhhäähhääää
1918 kirjoitti:
Onpa punikilla suuri huoli kepusta:D
Huolista niin tiä, mutta palstan aihe on kepu ja sen harjoittama politiikka..
Mutta sinä se vaan punikittelet. Taidat olla sukurutsattu kepu? kepun.muistolle kirjoitti:
Väyrynen on tällä hetkellä kansanedustaja tämän kauden loppuun. Hän on vain meppinä brysselissä, josta voi palata takaisin eduskuntaan halutessaan. Kärnä on hänen sijaisensa eduskunnassa.
Sipilä on KATKERA mies, vaikka sai tilaamansa yli 30 000 vierasta Suomen köyhien elätettäväksi.
Sanovat, että Sipilä on vapaamuurari. Miten se on mahdollista, kun on lesta. Jompi kumpi jyllää voimallisemmin ja se taitaa olla tuo ensin mainittu. Teoista päätellen. Pahuuden valtakunta.
Jos Väyrynen erotetaan, niin hän perustaa valitsijayhdistyksen kansanedustajaksi valintaa varten. Eikä siihen paljonkaan nimiä tarvitse.
Sen jälkeen Väyrynen putsaa pohjois-suomen kepujen äänet itselleen tai puolueelleen, jos asettuu puolueensa ehdokkaaksi.
Sipilä upottaa kepun suohon, uskokaa se.>>Jos Väyrynen erotetaan, niin hän perustaa valitsijayhdistyksen kansanedustajaksi valintaa varten. Eikä siihen paljonkaan nimiä tarvitse. <<
Mitä tarkoitat? Kansalaispuolue on rekisteröity puolue, eikä sellaisen tarvitse kerätä nimiä voidakseen asettaa ehdokkaita eduskuntavaaleihin.
Väyrynen asettunee ehdokkaaksi Lapin vaalipiirissä. Silloin hänen on kerättävä äänensä yksinomaan sieltä. Uusia äänestäjiä Väykyn on kerättävä aika lailla, sillä Lapin vaalipiirissä äänikynnys ensimmäiseen eduskuntapaikkaan on 11.000 äänen kieppeillä, kun viime vaaleissa kepun listoilla ollessaan hänen henkilökohtainen äänisaaliinsa oli vain runsaat 6000 ääntä.- ennustaminenonvaikeaa
Heh-heh, mitäs se Sipilä eilen ilmoitti;-))))))) Sanasta miestä?
- kunniapuheenjohtaja
Väyrysen mukana lähtee kepun kannattajia.
- Töymeis
Siitä vain - ja "kansalaispuolueeseen" - jos kuvittelevat ko. puolueesta jotain kostuvansa.
- Sipiläonoikeassa
Keskustassa on pahemman kerran kyllästytty Väyrysen toimintaan ja jotenkin oikea loppu Väyrysen uralle saada kenkää kepusta. Sipilä tekee siinä suuren palveluksen Keskustan tulevaisuudelle ja mahdollisuuksille. Muutaman korpikommunistin äänellä Väyrysen puolue ei pitkälle potki, toisaalta ikuisen opposition rooli kyllä sopii hyvin Väyryselle.
- 1918
Väyrynen vie näköjään Persujen ääniä joten oikein hyvä potkaista Väykky nuivien joukkoon
- Ei.mitään.kepulaista
Nykykeskustalla ei ole tulevaisuutta. Kokoomuksen apupuoluetta ei tarvita.
- petos.a.rinne
Ei.mitään.kepulaista kirjoitti:
Nykykeskustalla ei ole tulevaisuutta. Kokoomuksen apupuoluetta ei tarvita.
Tuota demarit ovat toivoneet jo kymmeniä vuosia. SAitillakin kapi vanhus on jo monien vaalien jälkeen iloinnut kepun kuihtumisesta. Ei ole kuihtunut.
Kysymys on siitä onko nykyvasemmistolla tulevaisuutta? vasemmistoko vie kepun äänet? Kok taitaa olla jo huipussaan.
- huonoa.sipilä
Ei onnistu Väyrysen häätäminen pelkältä puheenjohtajalta. Vaalien tuloksen paljastuttua puolueen johto sanookin irti Sipilän ja Juha saa palata pitämään niitä seurojaan Kempeleelle.
- hortoilevanoomi
Ja varsinaisesti Sipila ja.
Mutta se nyt on sama, mutta;
https://fi.newsner.com/uutiset/ala-enaa-osta-inkivaaria-nain-helposti-voit-kasvattaa-sita-kotona/ - ÄÄNESTÄMÄÄN.nro7.PAAVOa
PAAVO PRESIDENTIKSI.
PAAVO on paras ehdokas.
Osaamista taitoa ja kokemusta on laajasti sekä politiikasta että taloudesta.
Hän on Tohtori oppiarvoltaan.
Paavolla on ollut kansainvälisissä tehtävissä kauan.
Mitä muilla on?
PAAVO PRESIDENTIKSI - 221133
Väyrysen erottaminen ei ole oikea toimenpide, medialle vain tulee lisää otsikoita ,se ei hyödytä keskustaa tippaakaan, päin vastoin kannattaa toimia oikein, Paavohan voi mennä ehdokkaaksi Helsinkiin , hänhän pärjäsi siellä kunnallis vaaleissakin hyvin,kolmen viikon varoitus ajalla pääsi valtuustoon.
- ilmapuntari
Se vain hiukan ihmetyttää,että Väyrynen voi olla Helsingissä valtuustossa ja myös Keminmaalla
piirin puheenjohtaja.
Lisäksi hänet valittiin kansanedustajaksi mutta lähtikin Brysseliin kun ei päässyt ministeriksi.
Miten ne Brysselin hommat nyt tulee hoidetuksi,palkka ainakin kai tulee sieltäkin.
Olisi korkein aika heittää tuo narsisti pois puolueesta kun viime vuosikymmenet on
tehnyt vain hallaa puolueelle.
On meinaan niin taukki mies,että pilaa jo keskustaa äänestävienkin maineen. - eksniin
Eihä hän ole enää koska on eronnut puolueesta.jätti puolueen kunniapuheenjohtajuudenkin, mitä hittoa hän tuolla on tehnyt, riippakivi vain ollut. hyvää jatkoa Paavolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812