Väyrynen lupaa lahjoittaa 50 000 euroa Hurstille sillä ehdolla, että hänet valitaan presidentiksi. Väyrynen siis kampanjoi käyttäen hyväkseen heikoimpien hätää.
Näin röyhkeää kampanjointia ei aiemmin ole kenelläkään ollut. Väyrysenkin moraalin venymiselle luulisi olevan edes jonkinlainen takaraja, mutta tämä tempaus kertoo että ei ole.
Yksi ehdokas on kaikessa hiljaisuudessa lahjoittanut Hurstin työlle rahaa. Todella hieno ele vähävaraisten ihmisten hyväksi.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/yksi-presidenttiehdokas-on-jo-lahjoittanut-leipäjonoille-–-hursti-vastaa-väyrysen-uhoon-tuntuu-työllämme-ratsastamiselta/ar-AAvci8l?li=AAaDcIL&ocid=spartandhp
Härski Väyrynen ratsastaa heikoimpien hädällä
13
206
Vastaukset
- Lahjoittaja
Tuntemattoman ehdokkaan nimi oli tullut jossain ilmi vahingossa. Ei ole tehnyt numeroa itse. Lahjoittanut huomattavan summan. Kuka muu kuin koko kansan Sauli Niinistö. Hän on lahjoittanut vuosien aikana varmaan satoja tuhansia hyväntekeväisyyteen. Hyvä Sale!
- setelit.veroparatiisissa
Ostaa tietysti omatuntoaan puhtaaksi, kun ensin allekirjoittaa päätöksiä, joissa kaikista vähävaraisimmilta viedään loputkin. Leikataan leikkausten perään. Kuinka kaksinaamaista.
- Veroparasiitti
Varmista toinen ratkaiseva kierros
27.1.2018 10:10 Paavo Väyrynen
Presidentinvaalit
ilmoita asiaton viesti
Kannattajani ovat toteuttaneet upean vaalikampanjan. Lämmin kiitos siitä.
Tukenamme ei ole ollut vahvaa puoluekoneistoa, kuten kaikilla muilla ehdokkailla. Vaalityön on tehnyt pieni, mutta innokas kannattajajoukko.
Käytettävissämme ei ole ollut puoluetukea, eikä talouselämästä koottuja miljoonaluokan lahjoituksia. Vaalibudjettimme on pienin kaikista. Runsaan sadan tuhannen euron vaalikulut katetaan lähes kokonaan myymällä mukeja ja kirjoja.
Olen varma, että vaalimenestyksemme on paljon ennustettua parempi. Kuulumme joka tapauksessa vaalien voittajiin.
Tulos ratkeaa varsinaisena vaalipäivänä. Uskon, että äänestäjät varmistavat sen, että toinen, ratkaiseva kierros toteutuu ja että olemme siinä mukana. Se meidän on mahdollista voittaa.
XXX
Suomelle on saatava uusi suunta.
Suomen itsenäisyyttä on vaalittava ja vahvistettava. Suomen asemaa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana on selkiytettävä. Rajavalvonta on palautettava.
Nykyinen oikeistosuuntaus Suomen sisäpolitiikassa on vastoin niitä kestävän kehityksen tavoitteita, joihin Suomikin vuonna 2015 YK:ssa kansainvälisesti sitoutui.
Suomessa ei ole ponnisteltu köyhyyden poistamiseksi, vaan tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys pahentunut. Ruokajonotkin ovat pidentyneet, eivätkä valtio ja kunnat ole huolehtineet ruoka-avun riittävästä rahoittamisesta.
Oireellista oli se, että valtamedian ylimieliset toimittajat naureskelivat lupaukselleni lahjoittaa lähes puolet ensimmäisen presidenttivuoteni palkkiosta Heikki Hurstin laupeudentyöhön. Se taisi vaikuttaa osaltaan siihen, että Hurstin työlle on saatu kerätyksi lisää tukea. Oman lupaukseni pidän, jos tulen valituksi.
Köyhien kyykyttäminen ja maakuntien tyhjentäminen on lopetettava. Koko maata on kehitettävä tasapuolisesti.
XXX
Vaalitaistelun suurin pettymys on ollut valtamedian yksipuolisuus. Sauli Niinistöstä on luomalla luotu myönteistä mielikuvaa. Hänelle epäedullisia asioita ei ole käsitelty.
Kaiken huippu ovat olleet valtamedian”faktantarkastajat”. Yleensä he ovat tarttuneet Sauli Niinistölle epäedullisiin väitteisiin ja pyrkineet todistamaan ne valheeksi, taruksi.
Faktantarkastajat ovat ottaneet juttuunsa vain itse väitteen kertomatta sen perusteluja. Juttuun on pyritty löytämään asiantuntijoita, jotka ovat väitteen kanssa jollakin perusteella eri mieltä.
Alkuperäisen väitteen esittäjälle ei ole annettu tilaisuutta kommentoida vastaväitteitä, eikä heidän vastineitaan ole suostuttu julkaisemaan. Näin faktajutuista on tullut osa yksipuolista vaalipropagandaa.
Viimeinen oma kokemukseni on kaiken huippu. Faktantarkastaja otti juttunsa kohteeksi minun kannanottoni, mutta käänsi sen päinvastaiseksi.
Ainakin Satakunnan Kansassa julkaistiin eilen perjantaina Lauri Nurmen faktantarkastusjuttu, jossa hän väitti, että minun kantani Lissabonin sopimuksen tulkinnasta on tarua. Saman väitteen Nurmi pääsi esittämään myös torstain A-studiossa.
Nurmen laatiman jutun mukaan, olisin sanonut, että ”Euroopan unionin Lissabonin sopimus velvoittaisi Suomea antamaan kriisitilanteessa sotilaallista apua muille EU-maille”. Tosiasiassa kantani on ollut ja on päinvastainen.
Olen kaikissa haastatteluissa ja keskusteluissa sanonut, että Lissabonin sopimus ei velvoita sotilaallisen avun antamiseen.
Väitteeni on ollut ja on, että Suomen hallitus pyrkii tulkitsemaan sopimusta siten, että se velvoittaisi jäsenmaat antamaan toisille jäsenmaille myös sotilaallista apua. Tähän on varauduttu muuttamalla lainsäädäntöä siten, että suomalaisia sotilaita voidaan lähettää ulkomaille myös taistelutehtäviin. Nämä väitteet pitävät paikkansa.
Lissabonin sopimuksen tulkinnalla hallitus pyrkii Sauli Niinistön johdolla muuttamaan EU:n sotilasliitoksi, jolloin siitä tulisi Naton eurooppalainen pilari.
- HyväPaavo
Hyvä että edes joku ratsastaa. Mielestäni on miehuullista antaa konkreettinen lahjoituskohde suorassa vaalitentissä. Kyllä noita verhon takana lahjoittelijoita löytyy, jotka huosistakeikkaa paljatuvat juuri oikealla hetkellä. Lisää arvoja peliin, JULKISESTI. Hyvä Spade.
- Jotain.rajaa
Jos äänestätte minut presidentiksi, annan Hurstille 50 000 €. Jos en pääse presidentiksi, en anna mitään.
Väyrysen "oivallus" hakee härskiydessään vertaistaan.Yritys saada lisää ääniä alatyylisellä ja moraalittomalla ehdotuksella, jossa muiden hätää käytetään härskisti oman edun tavoitteluun, on näiden vaalien ehdoton rimanalitus.
Jo ennen vaalia Väyrysen tiedettiin olevan ainoa, joka omalla käytöksellä voi munata mahdollisuutensa. Moittimalla jatkuvasti Niinistöä Väyrynen menetti ääniä ja äänenmenetys tapahtui myöskin suorassa tv-lähetyksessä, jossa Väyrysen todettiin ja todistettiin valehdelleen. Kehtasi väittää siihenkin vastaan, mutta turhaan sillä lasti oli jo housuissa.
Tapaus Hursti on sikäli hyvä, että se varmisti Väyrysen häviön.
- tuhkatpesäst
Nykyinen hallitus ja presidentti ignooraa köyhimpien hädän täysin, viemällä köyhistä köyhimmiltäkin. Antaa Paavon ratsastaa, muut eivät tee edes sitä!
- Normikepua
Tervo kuittasi Väykyn huijauksen hyvin, Värynen saa 50.000 kusetusääntä ja Hursti ei saa Väyryseltä yhtään euroa.... Todella törkeää jopa nootti-Väyryseltä...
- etsillee
Oli kokoomus eliitin mielestä härskiä saada esimerkillään rahaa Hurstin leipäjonoon. Paras teko näissä Pressanvaaleissa. Rikkaat lahjovat rikkaita, Paavo myy mukeja tienaa itse vaali kulunsa. Siihen ei moni pysty, ainakaan pilkantekijät toimittajat .On aivan eri asia tehdä vaalityötä parin miljoonan lahjoituksilla.
- Likaiset.jauhot
etsillee? Miksi Paavo salaa vaalirahoituksensa ja myös omistuksensa?
Sanonta kuuluu ettei ole puhtaat jauhot pussissa. Muut ovat ilmoittaneet omaisuutensa ja rahoituksensa.- kukamitäkinsalannee
"Missä Sipilän rahat sitten ovat? Ne eivät selvinneet lain vaatimuksesta Sipilän ministerinä tekemästä sidonnaisuusilmoituksesta."
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/312772-tutkiva-journalisti-paljasti-nain-juha-sipila-piilottelee-miljooniaan
- nyt7
Eihän niitä vielä tiedä kun mukeja myydään jatkuvsti, kuten TV kuvuista näkyy. kun itse tienaa eikä ole saanut keltään julkista rahaa ei kai sitä tarvitse ilmoittaa mitä itse itselleen antaa.
- 32432
Kaikkein parasta että Hursti sai heti lisärahaa leipäjonoihin, hyvä Paavo, antaa niiden haukkua,ei haukku haavaa tee , siihehän olet tottunut, että kateellisia riittää.
- nuukastivaan
Paavo on maailman pihein mies. Aikoinaan Virolainen kertoi tehneensä Paavolle vaalityötä, muttei Paavo tarjonnut tehdystä työstä edes kahvikuppia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812