Alastomuus on nautinto

Olen alastomuudesta kiinnostunut ihminen,siis naturisti.Viihdyn nakurannalla ja en todellakaan häpeä tai ujostelen siellä ollessani vaikka ohi kulkisi pukeutunut ihminen joka on ns"tirkistys mielessä".En ole itsensä paljastaja mutta minulle on aivan samaa katsoko joku mua vai ei.
Olin viime kesänä Hankossa nudistirannalla,hyvä kaunis rantaa mutta yksinäinen olo kun siellä ei ollut muita.Alue ei olevarsin suuri mutta riittävä ja tarpeeksi syrjässä mutta silti sinne eksyy silloin tällöin joku ohikulkija.
Aijon mennä tänä vuonnakin jos kesää vaan salli ja olisi mukava saada joku nais kaveri mukaan.
Oliskohan joku nainen joka olisi kiinnostunut.Iällä ja ulkonäöllä ei ole merkitys sillä en ertsi kaveria
missän erotiikan merkeissä.Olisi vaan mukava olla joku jonka kanssa voisi vähän jutella aurinkoa ottaessa.Ylensä kun siellä saa olla yksin.
En tiedä miksi ihmiset eivät uskalla tai kehtaa käydä nudistirannalla.Ei alastomuutta tarvitse häpeä.Kaikki ollan alastomana syntyneet,ja melko varmaan jokainen on nänyt "livenä " alastonta vastakaista sukupuolta jossain vaiheesssa! Eiköhän???? Joten mitä häpeämistä ja ujostuttamista siinä on???????
Tulka toki muutkin ihmiset sinne.niin sinkut kun paritkin!!!
Se on hieno ranta!
PISTE!

2

2006

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miesraaseporista

      Ihan asiallinen kirjoitus. Täytyy ensi kesänä käydä Hankon rannalla.

      • Anonyymi

        Se lopetettiin naisten liiallisen masturboinin takia


    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1572
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      706
    Aihe