Tätä ON KOKOOMUSMÄTÄ yhteiskunta!

Syöpä-tuhoaa

Kokoomusmätä yhteiskunta ON rosvojen valta. Se kerää suunnattomia omaisuuksia rikkaimmalle eliitille työväestöä riistämällä, ottamalla veovaroista miljardeja yritystukia nille jotka sijoittavat ne, sekä muut voittons tuotantoihin halpatyövoiman maissa.

Silloin kun rahaeliitti sijoittaa Suomeen, tarkoittaa se automaation lisäystä ja työpaikkojen vähentämisen, sekä palkkakulujen leikkausta. Kun eliitti sijoittaa Kiinaan ja Intiaan, tarkoittaa se työpaikkojen siirtämistä pois Suomesta noihin maihin, sekä suomalaisen työn kilpailua pois markkinoilta maailman halpatyövoiman avulla, missä palkkakulut ovat jopa alle euron tunnilta.

Kokoomusmätä rosvovalta on myös huolehtinut sen, ttä kansan yhteiset kulta-, fosfori- ja skandiumaarteet on rosvottu pois kansalta ja lahjoitettu yksityiseen omistukseen tuottamaan voittoja verot kiertäville keinottelijoille. Norja olisi jo viime vuosituhannella ajautunut konkurssiin jos sama Kokoomusmätä valta olisi ollut siellä kuin Suomessa. Öljyvarat ja niiden tuotto olisi rosvottu kansalta muun maailman veronkiertoyhtiöille, ja kansan maksettavaksi olisi langetettu suurten öljykatstrofien torjunta.

Suomalainen joka äänestää KOKOOMUSMÄTÄÄ, on joko rosvo tai vähä-älyinen.

7

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maksaja

      Olisit käynyt koulusi ja menisit duuniin, niin ei tarvitsisi omista vääristä valinnoistaan syyttää muita.

      • Onko_se_muka

        oma valinta että Kokoomuksen rosvot myyvät mineraalit pilkkahintaan ulkomaalaisille?


      • Hanki-aivot

        Oma valintani ei ole se että jotkut ovat saaneet valtaa rosvota minulta ja muulta kansalta. Sen sijaan on kaltaistesi aivokääpiöiden valinta se, että minulta rosvotaan, enkä voi sitä estää.


      • rfgfgdfgdfgdfgdf
        Hanki-aivot kirjoitti:

        Oma valintani ei ole se että jotkut ovat saaneet valtaa rosvota minulta ja muulta kansalta. Sen sijaan on kaltaistesi aivokääpiöiden valinta se, että minulta rosvotaan, enkä voi sitä estää.

        Käsittääkseni juuri sinun kaltaisillesi tehdään sosiaalibudjeteista suurimmat tulonsiirrot, joihin saadut rahat on rosvottu pikemminkin kokoomuslaisilta yrittäjiltä suurien verojen muodossa.


      • Aivottomuus-oma-vikasi
        rfgfgdfgdfgdfgdf kirjoitti:

        Käsittääkseni juuri sinun kaltaisillesi tehdään sosiaalibudjeteista suurimmat tulonsiirrot, joihin saadut rahat on rosvottu pikemminkin kokoomuslaisilta yrittäjiltä suurien verojen muodossa.

        Kuten jo sanottu. Älysi ei vain riitä. Et tajua esim. Lääkärikeskus Mehiläisen harjoittamaa vuosikymenten veronkiertoa, etkä sitä, mihin katoavat kymmenien miljardien yritystuet vuosittain. Kun korvien välisi on kertakaikkisen olematon tyhjiö, et kykene tajuamaan miten omistaminen ja sijotusten tuotto on kauan sitten ohittanut ihmisten perusoikeudet. Kaltaisillesi aivokääpiöille tärkeää on, että jokaisen ökyrikkaan veronkiertäjän miljoona tuottaa satoja tuhansia verovapaata joka vuosi, ja että jokaisen tuollaisen Sutki-Sipilän miljoonavoittojen vuoksi tuhansia työntekijöitä pakotetaan töihin entistä olemattomammalla palkalla, vaikka nykyinenkään ei riitä ihmismäiseen elämiseen.


    • Muualla

      Juuri näin. Sitten syyllistetään työttömiä kun eivät mene Kiinaan töiden perässä ja lahjoita asumuksiaan pankeille.

    • aktiivimalli

      entä eduskunnan nuoret sopu eläkeläiset. suurin osa kokkare akkoja. tanja mikä se nyt oli. suvi linden, eräs lääkäri,joka saa pää oma tuloja ja vetää sopu eläkettä. päivi lipponen ja monet muut. menkööt aktiivi mallii hakemaan töitä. aktiivi malli sopu eläkeläisille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1705
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1679
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1593
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1369
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      49
      916
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      460
      915
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      891
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      294
      853
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      821
    Aihe