Niinistö porvariston presidentti

Miksi Katainen oli riemukas kun Niinistö valittiin ensimmäiselle kaudelleen? Hän tiesi, että viimeinenkin oka on pois Kokoomuksen vallan teiltä. Se viimeinen piikki oli presidentin nimitysoikeus valtion virkoihin. Tavallisesti Hallituksen esitykset menivät läpi myös Halosen kanssa, mutta muutama nimitys muuttui presidentin kansliassa.
Vaikka Niinistö kuinka toivoisi porvarihallitusta pitämään myös köyhistä huolta, niin suoraa käskyä ei häneltä ei tule, sillä se on vain teatteria ja populistista sanahelinää. Porvarihallitus tekee sen, mitä he haluavat. Vain kansan mielipiteellä on heille väliä ja siitäkin he välittävät vain vaalien alla.
Kokoomuksen ollessa hallituksessa köyhien ja eläkeläisten asema huononee aina. Vain paljon eläkettä saaneet entiset johtajat ja suursijoittajat saavat eläkettä enemmän kuin ennen. Muilta leikataan eläkkeitä ja etuuksia heidän eläkkeisiinsä ja isojen osakeyhtiöiden tukemiseen.
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Just ja nyt aletaan sitten purkamaan meidän köyhien, sivukylien asukkaiden talojakin vielä. Kaikki pitää saada niin Helsinkikeskeiseksi, ettei tarvitse satsata palveluita muualle Suomeen. Onkohan noi herrat miettineet, että jos kaikki Suomen maanviljelijätkin purkavat asuntonsa, lopettavat viljelyksensä ja muuuttavat Helsinkiin (sinnehän tulee varmasti paljon työpaikkoja sen porvareiden suuren vienti-asetehtaan myötä) . Mitäs sitten suuhun pannaan? Mutta kai nyt puolentoista miljoonan vaalirahalla tääytyy pressan virka saada, onhan sillä näköjään jo maksettu Yleä ja muuta mediaa antamasta viisaamille ehdokkaille edes puheenvuoroja vaalitenteissä.
Mutta on Salella kuuluisa koira ja vauva tulossa, joiden varjolla hän "hellyttää" muutamia äänestäjiään. Suomen kansan tai ulkomaiden asioista hän ei osaa sanoa mitään järkevää; Liekö tietämättömyyttä vai vanhuuden tuomaa huonomuistisuutta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Köyhät.kyykyssä kirjoitti:

Miksi Katainen oli riemukas kun Niinistö valittiin ensimmäiselle kaudelleen? Hän tiesi, että viimeinenkin oka on pois Kokoomuksen vallan teiltä. Se viimeinen piikki oli presidentin nimitysoikeus valtion virkoihin. Tavallisesti Hallituksen esitykset menivät läpi myös Halosen kanssa, mutta muutama nimitys muuttui presidentin kansliassa.
Vaikka Niinistö kuinka toivoisi porvarihallitusta pitämään myös köyhistä huolta, niin suoraa käskyä ei häneltä ei tule, sillä se on vain teatteria ja populistista sanahelinää. Porvarihallitus tekee sen, mitä he haluavat. Vain kansan mielipiteellä on heille väliä ja siitäkin he välittävät vain vaalien alla.
Kokoomuksen ollessa hallituksessa köyhien ja eläkeläisten asema huononee aina. Vain paljon eläkettä saaneet entiset johtajat ja suursijoittajat saavat eläkettä enemmän kuin ennen. Muilta leikataan eläkkeitä ja etuuksia heidän eläkkeisiinsä ja isojen osakeyhtiöiden tukemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu