Kuvitteellinen tilanne! Jos Huhtasaaresta tulisi presidentti, niin miten menetellään jos se sattuu nyt olemaan raskaana ennen äänestyspäivää tai virkaanastumista siis tullut raskaaksi niin mitätöidäänkö vaalitulos, jos näin niin Sipilähän pääsisi virkkaan?
Valtion virkaan pyrkiessä ei ainakaan ennen saanut sitä virkaa jos oli raskaana ja se oli työehdoissa naisten allekirjoitettava vielä, että vakuutti ettei ole sillä hetkellä raskaana
Huhtasaari raskaana?
9
137
Vastaukset
- eikuvitella
"Huhtasaari esitteli perheensä, johon kuuluu lääkärinä työskentelevä aviomies Teemu Lämsä sekä kaksi tytärtä. Ellen on 4-vuotias ja Hilla 11-vuotias".
Laura Huhtasaarella on lapset jo valmiiksi saatuna.- kyllävoitulla
Nuori nainen vielä, voi hyvinkin tehdä lisää, kun on parhaassa synnytäjä iässä!
- eikuvitella
no ei voi jos sosiaalitoimemme niin päättää - he ovat Jumalaa seuraavia > ylöspäin.
Siinä Herrakin menettää kaikki oikeudet jos kunnan valtaisa sou shiten sosiaalitäti saa
jotain päähänsä, esim. ajatuksen. - vai.onko.päässä
Jotain on vikaa elintoiminnoissa kun noin suuri ikäero pennuilla.
- bxnsldddld
tai sitten ollut vaan palautumistauko kovan homman jälkeen. miehellä:)
- Eijatkoonsale
Näin huhtasaaren tänään myyrmäessä ei ollut raskaana .
Kansaa oli yllinkyllin paikalla kuuntelemassa totuuksia.
Ja järkipuhetta- faktatieto
Jäit valheesta kiinni ennakkotiedoista huolimatta Huhtasaari petti kannattajansa ja on ollut tänään satakunnassa!
- jajosjajos
Mitä jos Haaviston mies tulisi raskaaksi?
- jhgfrtyu
Kyllä Pekun vaimo anttoniina on raskaana kun ei ole näyttäytynyt.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812