"Supon pällikkö: n. 370 terroristia seurannassa"

Musu-uhka

Ei ole ihan sama millaista maahanmuutto-, EU- ja europolitiikkaa harjoitetaan!

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005541494.html

"Suomessa on nyt seurannassa noin 370 ihmistä terrorismiriskin takia, kertoi suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari Ylen Ykkösaamussa lauantaina.
He kaikki ovat Pelttarin mukaan seurannassa oletetun radikaalin islamismin vuoksi. Esimerkiksi kotimaisen äärioikeiston tai -vasemmiston edustajia ei siis tähän ryhmään lukeudu.

Ruotsissa on nyt seurannassa terrorismiriskin vuoksi noin 3 000 ihmistä.

– Muissa Pohjoismaissa tilanne on vaikeampi kuin Suomessa. Valitettavasti (seurannan) kohdehenkilöiden määrä jatkaa kasvuaan Suomessakin, Pelttari totesi.

Hänen mukaansa Lähi-idässä islamistien riveihin lähteneistä suomalaisista on kaatunut 12–16. Pelttarin mukaan Isisin riveissä taistelleiden länsimaalaisten joukosta "vähäinen määrä" on palannut toistaiseksi kotimaihinsa, vaikka Isis on menettänyt käytännössä koko alueensa.

Suojelupoliisin päällikkö korosti Ylen haastattelussa, että Suomessa on tärkeää estää lähiöiden eriytyminen. Esimerkiksi Ruotsissa on lähiöitä, joihin poliisit eivät enää mielellään mene.

Ongelmalähiöitä on pidetty rikollisjengien pesäpaikkoina ja terrorivärväyksen kohteina.

– Suomen lähiöissä tilanne on vielä kohtuullisen hyvä, Pelttari vertasi.

Asiasta kertoi Ylen uutiset.
STT"

0

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1705
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        103
        1679
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        102
        1593
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1409
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1369
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        49
        916
      7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        460
        915
      8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        891
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        294
        853
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        821
      Aihe