Kun kansakoulukin jäi kesken

Maj.tilallinen

sanovat minua viisaammat.

Luullen, että älykkyysosamääräni on keskimääräistä heikompi. Mutta Herramme on ollut minulle armollinen ja antanut minulle hyvän maalaisjärjen. Sitä olen onnistunut hyödyntämään aika usein.
Mutten kuitenkaan luonnehti itseäni huonoksi organisaattoriksi ja kehnoksi johtajaksi. Nyt ne ajat takana. Kotitilan arganisaattori enään.

Hyvää kuuluu metsärintamalta, tuli maa kohmaan sen verran ja kävi vähän luntakin, saatiin perukka hakattua kunnialla, ja puut metsätien varrelle. Kesällä sitten vähän aukkopaikkoihin uutta puuntainta. Tämä puuntaimi sitten korjattavissa seuraavalla polvella, ehkä 50-60v jälkeen.
Se on istutusta tulevaisuuteen, joka jää metsäasoissa monesti huomioimatta. Se ei tuota mitään nyt, ainostaan kuluja, mutta saadaan paikattua nyt olevalla puunmyynnillä.

Kyllä metsää paremmat tuotot tulee mm asuntojen myynnillä. Pääkaupunkiseutu lähinnä ajettu siihen tilaan, että tuottoa tulee, jopa muutamassa vuodessa asuntoja myyden. Se on kupla rahaa se.

Kohta "kirkolle, päätettiin lähteä vaalivalvojaisiin, katotaan miten Masan kannattajat juhlii.
Nämä vaalit ei nyt ole niin " sydäntä särkeviä " olleet, kun pätevä presidentti jatkaa kaikesta päätellen. Mutta demokratia on niin kallis asia, että hävinneetkin ottaa juhlaan osaa puitteissaan.
Tai, tässä nyt ei taida hävinneitä edes olla, vain voittajia. Kauhisteltu vaalikuluilla, hinnoilla, mutat se raha jää tähän pyörimään kehää, se ei valu ulkomaan kohteisiin. Pientä mitä menee nyt Kiinan mukeihin ja sellaisiin.

Sepä siitä.
Rauhaisaa vaali iltaa !.

29

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kansakoulun.käymättömyys

      Taisi kapi tämän aloittaa,ja muut jatkoi.

      • MaisOmenAnalAUJompeJOHT

        MunakarvaVanhushan on mitä todennäköisimmin aloittaja. Ei ole päässyt majuri-traumastaan, Ossista puhumattakaan.

    • Kehtaatkin mennä Vanhasen vaalijuhliin sen jälkeen, kun olet äänestänyt Väyrystä.

      • Vapaus.mennä

        Eikö vapaus mennä minne tahansa.
        Niinhän vaaliteltoillakin,ruoka ja juoma pääasia.
        Makkarat maistuu kylmässä hyvältä,samoin kahvi.
        Itse äänestin Niinistöä,en kokoomusta.

      • T.K.Jytilä
        Vapaus.mennä kirjoitti:

        Eikö vapaus mennä minne tahansa.
        Niinhän vaaliteltoillakin,ruoka ja juoma pääasia.
        Makkarat maistuu kylmässä hyvältä,samoin kahvi.
        Itse äänestin Niinistöä,en kokoomusta.

        Ai Niinistöä äänestit, etkö muista mitä aiemmin kirjoitit?

        Onneksi.olkoon
        19.1.2018 22:36

        Tänään kävin itsekkin piirtämässä 7.
        Mutten toivo siitä kuitenkaan pahaa muille.
        Suomi on hyvä maa kuitenkin. Uusi hallitus
        taas aloittaa kevät 2019, vähän yli vuosi aikaa.
        Kunhan vihreät ja vasurit pysyy siitä sivussa, minulla
        ei muuta toivetta ole.

        Toivoisi Väyrysen hattuun viimeistä sulkaa, on sen ansainnut.
        Ehdokkaista on presidentillisin mielestäni. preidentin pitää ajatella
        kokomaata, ei kuin Halonen palasi SDP jäsenkirjaan, silloin vain heidän
        asioillaan ollut. Kyllä presidentin pitää ulkopuolelle puoleen jäsenkirjasta,
        ellei nyt ihan nuori ole. Presidenttiys kuin piste iin päälle, ei enään tarve
        kulkea puolueensa menoissa mukana tiiviisti Halosen lailla.

      • TaidatNarrata
        Vapaus.mennä kirjoitti:

        Eikö vapaus mennä minne tahansa.
        Niinhän vaaliteltoillakin,ruoka ja juoma pääasia.
        Makkarat maistuu kylmässä hyvältä,samoin kahvi.
        Itse äänestin Niinistöä,en kokoomusta.

        Normaalisti nuo illanvietot on järjestetty vaalityössä olleille talkoolaisille, mutta ei pankkopölhö siitä välitä, niinkuin ei pienellä paikkakunnalla tiedettäisi kuka kenenkin vaalityötä on tehnyt.

      • Se.oma.asiasi
        T.K.Jytilä kirjoitti:

        Ai Niinistöä äänestit, etkö muista mitä aiemmin kirjoitit?

        Onneksi.olkoon
        19.1.2018 22:36

        Tänään kävin itsekkin piirtämässä 7.
        Mutten toivo siitä kuitenkaan pahaa muille.
        Suomi on hyvä maa kuitenkin. Uusi hallitus
        taas aloittaa kevät 2019, vähän yli vuosi aikaa.
        Kunhan vihreät ja vasurit pysyy siitä sivussa, minulla
        ei muuta toivetta ole.

        Toivoisi Väyrysen hattuun viimeistä sulkaa, on sen ansainnut.
        Ehdokkaista on presidentillisin mielestäni. preidentin pitää ajatella
        kokomaata, ei kuin Halonen palasi SDP jäsenkirjaan, silloin vain heidän
        asioillaan ollut. Kyllä presidentin pitää ulkopuolelle puoleen jäsenkirjasta,
        ellei nyt ihan nuori ole. Presidenttiys kuin piste iin päälle, ei enään tarve
        kulkea puolueensa menoissa mukana tiiviisti Halosen lailla.

        Sinusta en tiedä..jos 7 piirsitkin.
        Kyllä Niinistö sai numeronsa.
        Jotain siinä sönkkäät, että 7 piirsit.

      • Oletko.järjissäsi
        TaidatNarrata kirjoitti:

        Normaalisti nuo illanvietot on järjestetty vaalityössä olleille talkoolaisille, mutta ei pankkopölhö siitä välitä, niinkuin ei pienellä paikkakunnalla tiedettäisi kuka kenenkin vaalityötä on tehnyt.

        Hesa pieni paikakkunta ?

      • T.K.Jytilä
        Se.oma.asiasi kirjoitti:

        Sinusta en tiedä..jos 7 piirsitkin.
        Kyllä Niinistö sai numeronsa.
        Jotain siinä sönkkäät, että 7 piirsit.

        Itsekkin, kokomaata, enään on tuttua pankko-aksenttia ja kyllä sisältökin Halosineen on helppo yhdistää pankkopölhöön.

      • Snadiko
        Oletko.järjissäsi kirjoitti:

        Hesa pieni paikakkunta ?

        Miten niin pieni?

      • milloinmitäkin
        Se.oma.asiasi kirjoitti:

        Sinusta en tiedä..jos 7 piirsitkin.
        Kyllä Niinistö sai numeronsa.
        Jotain siinä sönkkäät, että 7 piirsit.

        Olisko tuo se pipolaarinen mieli

      • MonestikoÄänestit
        Se.oma.asiasi kirjoitti:

        Sinusta en tiedä..jos 7 piirsitkin.
        Kyllä Niinistö sai numeronsa.
        Jotain siinä sönkkäät, että 7 piirsit.

        Olin Vanhasen Matin tilaisuudessa, ei sielläkään mitään katkeruutta ollut vaaleja kohtaan.
        Naureltiin ja taputeltiin, kaikki oli hyvillään ja hyvällä tuulella vaalista. Itse kyllä äänestin Mattia ihan periaatteen vuoksi, ihan yhtä hyvin olisi voinut Niinistölle äänensä antaa. Kuitenkin näin metsäläisellä tuo kepun ajama politiikka on lähempänä.

    • Myönnellään

      Kyllä kai sinä kansakoulun läpäisit. Ei siellä suuret vaatimukset olleet. Mutta huono-oppisena et kuitenkaan oppinut kirjoitustaitoa suomen kielessä. Pieni puute, tulihan sinusta kuitenkin majoitustilallinen (sitä kai nimimerkkisi tarkoittaa).

      • Enään

        Tuo sai jo eskarissa ehdot äidinkielessä

    • NäinSeMeneee

      Jos kansakoulu jäi kesken, niin silloin olisi kannattanut hakeutua Rottakouluun, siellä kun tyhmätkin pärjäsivät. Ei todellakaan tarvinnut osata mitään.

    • Kommunistinuoria.kuin

      Kansakoulun käymättömyydestä ne nämä ressukat kirjoittelee toisista Kapi ja kumppanit. Eiköhän me kaikki ole kansakoulut käyty.

      • Välikysymys

        Kansakoulu lakkautettiin 1970-luvulla ja sen jälkeen käytiin peruskoulua. Oliko kansakoulussa jotain kivaa ja erityistä?

      • ParastaKoulua
        Välikysymys kirjoitti:

        Kansakoulu lakkautettiin 1970-luvulla ja sen jälkeen käytiin peruskoulua. Oliko kansakoulussa jotain kivaa ja erityistä?

        Kansakoulusta pääsi keskikouluun (oppikoulu) neljänneltä luokalta, kansakoulun saattoi siis jättää kesken.

      • J-K-Jytilä
        ParastaKoulua kirjoitti:

        Kansakoulusta pääsi keskikouluun (oppikoulu) neljänneltä luokalta, kansakoulun saattoi siis jättää kesken.

        Ei toveri hyvä noin.
        Keskikoulu korvasi kansakoulun. Ei se jäänyt keskikoululla kesken.

      • J-K-Jytilä kirjoitti:

        Ei toveri hyvä noin.
        Keskikoulu korvasi kansakoulun. Ei se jäänyt keskikoululla kesken.

        Jotkut siirtyivät kansakoulusta yleensä neljännen luokan jälkeen keskikouluun (oppikouluun). Ne jotka eivät siirtyneet, jatkoivat kansakoulussa ja yleensä sen jälkeen kansalaiskoulussa. Vasta kun luotiin peruskoulujärjestelmä, maahamme tuli yhtenäinen pohjakoulutusjärjestelmä.

        Kokoomus olisi halunnut peruskoulua luotaessa eriyttää lapset edelleen, mutta onneksi maatamme hallitsi punamulta ja Kekkonen, joten kokoomukselle jäi pelkkä luu kouraan.

      • Muistelisin
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        että joitain olisi siirtynyt takaisin kansakouluun keskikoulusta, kun pää ei kestänyt vaativampaa opiskelua, vai oliko muitakin syitä takana. Nyt kaikki käy yläasteen vähintään loppuun asti, tietenkin voi olla poikkeuksia, sairautta ym joka keskeyttää koulun, ulkomaille muuttajat jne.
        Mitenhän on ? lukiosta, paljonko on palautusta yläasteelle, en ole tilastoja huomannut. Itse tiedän jonkun tapauksen näin, onko oppilas sitten itse halunut, sitä en tiedä.

      • Muistelisin kirjoitti:

        Oletko vähän tyhmä? Lukioon pääsee vain, jos taskussa on yläasteen päättötodistus. Miksi sellaisen saanut siirtyisi takaisin yläasteelle.

      • KokemusOnValttia
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Oletko vähän tyhmä? Lukioon pääsee vain, jos taskussa on yläasteen päättötodistus. Miksi sellaisen saanut siirtyisi takaisin yläasteelle.

        Miksi tyhmäksi haukut, kun hällä omia kokemuksia on?

        " Itse tiedän jonkun tapauksen näin, onko oppilas sitten itse halunut, sitä en tiedä."

      • Et.ehkä.ymmärrä.näitä
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Oletko vähän tyhmä? Lukioon pääsee vain, jos taskussa on yläasteen päättötodistus. Miksi sellaisen saanut siirtyisi takaisin yläasteelle.

        Kyllä tapauksia on että siirrytty lukiosta yläasteelle.
        Eikä heidän tarvitse olla mainitsemiasi tyhmiä. Nimittäin
        nykyään sotkee koulunkäyntiä ulkomailla asumiset puolin ja toisin.
        Ja tätä ulkomaille ja sieltä tänne on paljon.

        Meillä tulee ulkolaista, jotka esim. kotimaissain on korkeakoulutettuja,
        muttei heidän opintonsa ei aina päde täällä. Samoin on mm koululaisten
        kohdalla.

        Äläkä nyt ota vain tätä esimerkkiä, että se ainut, jos et ole perillä näistä,
        se saattaa sitten tuntua siltä.

      • Tiedoksesii
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Oletko vähän tyhmä? Lukioon pääsee vain, jos taskussa on yläasteen päättötodistus. Miksi sellaisen saanut siirtyisi takaisin yläasteelle.

        "Kymppiluokalle", vieläkö lie käytössä, palasi monikin kun lukio osoittautui vaativaksi ja oppilas halusi parantaa pohjaa lukiota varten,

      • Pysty.ulkona.näistä
        Tiedoksesii kirjoitti:

        "Kymppiluokalle", vieläkö lie käytössä, palasi monikin kun lukio osoittautui vaativaksi ja oppilas halusi parantaa pohjaa lukiota varten,

        On edelleen käytössä, sinne moni tuli ja tulee lukiosta, kun lukio tuntuu liian vaikealta. Voi taas sitten kymppiluokan suoritettuaan yrittää lukion jatkamaan.
        https://opintopolku.fi/wp/valintojen-tuki/peruskoulun-jalkeen-muita-vaihtoehtoja/kymppiluokalla-voit-kehittaa-opiskelutaitojasi/

        Nämä ns palstaviisaat niin ulkona arjesta. He ei välitä edes ottaa asioista selvää.
        Nämä ei edes tulee sanomaan, että olin luulossa, en tiennyt.

    • CheapAndGood

      Job application to the Landlord/Major

      Four forest planters are looking for a job in Finland. We have the necessary tools, car and trailer. The members of the team have several seasons long work experience in planting (Finland) and are capable of working independently. We are looking for offers that include accommodation. Our email address is istutajad@gmail.com

      • NäinSeMeneee

        Kapi mainittiin vastauksissa. Heti lähti poistoon.

    • Lelyagronaut

      Lypsyrobottiko täällö herra kapteenin viestejä poistelee

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1676
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1606
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      1520
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1398
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1363
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      897
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      883
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      437
      870
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      291
      830
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe