Itämerendivisioonan tehtävä Suomessa 1918

pyllistys.länteen

Mitähän varrten saksalaisten "apu" tuli vasta kun verisimmät taistelut oli jo käyty? Tietenkin siksi, että Itämerendivisioonan tehtävä oli valvoa valkoisia ja varmistaa, että Suomi ei liity länsivaltoihin. Länsi on aina ollut Saksan ja Suomen yhteinen vihollinen, näin oli myös 1941-44.

Saksalaiset eivät luottaneet suomalaisiin, joten he halusivat säästää taisteluvoimaansa mahdolliseen yhteenottoon suomalaisten kanssa. Samalla Saksan merivoimat valvoivat Itämerellä suomalaisten kauppaliikennettä niin, että elintarvikkeita voitiin ostaa lännestä vasta Saksan luhistuttua. Siihen Saksa piti Suomen nälässä ja nöyränä.

Luonnollisesti Saksaa pelotti myös Mannerheimin vehkeily venäläisten kanssa ja Saksa painostikin mannerheimin eroamaan ja lähtemään maasta.

18

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muurmannin.legioona

      Näin se oli. Kyllä olisi jo aika punikkienkin myöntää totuus.

      • hghghfghgfh

        Pelkästään Mannerheim painotti että ratkaiseva näkyvä läpimurto oli saatava ennenkuin Saksalaiset saapuisivat Suomeen ja komento sitten taattaisiin Suomalaisilla. Siksi Tampereen taisteluiden venyminen oli jo kovin kriittistä vaikka tilanne muutoin hallinnassa.

    • mitäsittenn

      Britithän ne oli Lontoossa 1915 mielipuolisille slaaveille elintilaa jakaneet. Suomalaiset eivät halunneet sotaa kenenkään kanssa sen enempää vuonna 1914 kuin 25 vuotta myöhemminkään. Teutooneilla kai oli jonkinlainen oikeus puolustautua murhanhimoisia sekopäitä vastaan 1914-1918. Himmlerin päiväkirjat ilmeisesti mainitsevat ekasta ottelusta, että kasakoilta tulevaa verilöylyä pelättiin.

    • heti-muutettava

      Väinö Linna on luonut kansalle aivan väärän käsityksen saksalaisten toiminnasta 1918.

    • Avaus-on-pötyä

      1. Saksa tuki Suomen itsenäistymistä alusta alkaen. Se otti jääkärit koulutettaviksi ja lähetti aseita jo syksyllä 1917. Se oli tunnustajien kärjessä.

      2. Saksa halusi keskittyä länsirintamalle ja sanelu Venäjälle Brest-Litovskin rauhansopimuksen. Siihen liittyen Saksa halusi sijoittaa joukkojaan Suomeen voidakseen valvoa bolsevikkeja lähietäisyydeltä.

      3. Saksa tilasi avunpyynnön ja saneli sopimukset, joihin Suomen oli myönnyttävä.

      4. Saksa ei puuttunut Mannerheimin asemaan, mutta halusi hänelle saksalaisen esikuntapäällikön, jolla olisi ollut todellinen määräysvalta. Mannerheim erosi itse.

      • ------1. Saksa tuki Suomen itsenäistymistä alusta alkaen. Se otti jääkärit koulutettaviksi ja lähetti aseita jo syksyllä 1917. Se oli tunnustajien kärjessä.----

        Saksaa ei pätkän vertaa kiinnostanut Suomen itsenäisyys. Sitä kiinnosti jääkäriliike koska se uskoi siitä saavansa käsikassaran Suomeen sitomaan Venäjän joukkoja.

        -------2. Saksa halusi keskittyä länsirintamalle ja sanelu Venäjälle Brest-Litovskin rauhansopimuksen. Siihen liittyen Saksa halusi sijoittaa joukkojaan Suomeen voidakseen valvoa bolsevikkeja lähietäisyydeltä.-----

        Ennenkaikkea halusi valvoa Venäjän valkoisia koska he valtaan päästyään olisivat todennäköisesti romuttaneet rauhansopimuksen ja alkaneet sodan uudestaan. Saksa luotti Leninin bolsuihin mutta valkoisia se pelkäsi. Ja M-heim oli valkoinen venäläiskenraali, jonka aikeista ja suunnitelmista Saksa ei voinut olla mitenkään varma.

        -----3. Saksa tilasi avunpyynnön ja saneli sopimukset, joihin Suomen oli myönnyttävä.---

        Miten niin "oli myönnyttävä", millä Saksa pakotti Suomea ? Saksa ei allekirjoittanut sopimuksia Suomen puolesta.

      • et.tiedä.mitään
        Valcosoturi kirjoitti:

        ------1. Saksa tuki Suomen itsenäistymistä alusta alkaen. Se otti jääkärit koulutettaviksi ja lähetti aseita jo syksyllä 1917. Se oli tunnustajien kärjessä.----

        Venäjällä ei ollut vielä mitään valkoista armeijaa maaliskuussa 1918.

      • Valehtelet-taas

        "Saksaa ei pätkän vertaa kiinnostanut Suomen itsenäisyys. Sitä kiinnosti jääkäriliike koska se uskoi siitä saavansa käsikassaran Suomeen sitomaan Venäjän joukkoja."

        Saksaa tuki Suomen itsenäistymistä, koska se heikensi Venäjää. Jääkäriliikettä se käytti omaksi hyödykseen, mutta siitä hyötyi myös Suomi, koska vain Saksa suostui antamaan sotilaskoulutusta ja aseita.
        Saksa löi Venäjän täydellisesti kesällä 1917.

        "Ennenkaikkea halusi valvoa Venäjän valkoisia koska he valtaan päästyään olisivat todennäköisesti romuttaneet rauhansopimuksen ja alkaneet sodan uudestaan."

        Venäjän valkoiset olivat keväällä ja kesällä 1918 vielä täysin hajallaan. Sotaan Saksaa vastaan niillä ei ollut mitään kapasiteettia.

        "Saksa luotti Leninin bolsuihin mutta valkoisia se pelkäsi."

        Ei kumpaakaan. Saksa tui nimenomaan valvomaan bolsujen pysymistä rauhansopimuksessa. Leninin kanssa kyllä puuhattiin yhteistyötä Jäämeren rannikon suuntaan.

        " Ja M-heim oli valkoinen venäläiskenraali, jonka aikeista ja suunnitelmista Saksa ei voinut olla mitenkään varma."

        Mannerheim oli Suomen armeijan ylipäällikkö, ei venäläinen kenraali. Hänen aikeensa tiedettiin ja tunnettiin mm. Päämajassa toimivan yhteysupseerin kautta.
        Lisäksi Mannerheim oli saksalaismielisen senaatin alainen.

        "Miten niin "oli myönnyttävä", millä Saksa pakotti Suomea ? Saksa ei allekirjoittanut sopimuksia Suomen puolesta."

        Miten kukaan voi olla noin typerä? Siinä tilanteessa maaliskuussa -18 Suomella ei ollut mitään muuta asemaa, kuin ottaa sanelu vastaan. Se katsottiin ainoaksi pelastukseksi.

        Sinulle on annettava tunnustus tyhmänrohkeudesta. Uskallat väitellä asiantuntijan kanssa vailla edes alkeistietoja.

      • kovin.huvittavaa
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        ------Uskallat väitellä asiantuntijan kanssa -----

        Heh, kehen viittaat asiantuntijana, et kai vain itseesi ?

      • tuompo

        Saksa on sentään joutunut kohtelemaan Länsi-Euroopan etuvartiota jotenkin kunnioittavasti. Ruotsalaiset ovat aina kieroilleet Suomen suhteen. Saksahan kohteli Suomea lopulta hyvin. Baltian maissa baltit riisuttiin aseista ja alistettiin. Yksi virolainen väitti minulle von der Goltzin olleen Virolle Leniniä pahempi vihollinen.

      • surkea.ugrilaisuus

        Virolaiset luovuttivat kaksi kertaa aseensa vieraan vallan edustajalle ja kesällä 41 ruinasivat natseilta lupaa osallistua hävityssotaan. Virossa oli runsaasti helmikuussa 1918 aseistautuneita kansallismielisiä.

      • Valehtelet-taas

        Viro katsoi 1939 vastarinnan toivottomaksi, koska se oli yksin NL:a vastaan.

        Saksalaiset otettiin 1941 vastaan vapauttajina. NL oli vuodessa nostanut suuremman vihan kuin saksalaiset 700:ssa.

        1918 taisteltiin myös saksalaisia vastaan. Suomi auttoi bolsujen vastaisessa taistelussa.

      • poikaha-satuilee

        Ketkä virolaiset taistelivat Saksaa vastaan sata vuotta sitten. Baltiansaksalainen maa-aateli lyötiin, koska tyhmät suomalaiset tapansa mukaan maksoivat kaiken. Viro oli vuonna 1919 käytännössä Suomen siirtomaa sill erotuksella etteivät suomalaiset käyttäneet isännän oikeuttaan. Viron talous on vielä tänäkin päivänä keskeisellä tavalla sidottu Suomeen. Suomalaisille 'veljien vapaus' on tuottanut jo kohta sata vuotta pelkkää miinusta.

      • mistä-sitten
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        "Saksaa ei pätkän vertaa kiinnostanut Suomen itsenäisyys. Sitä kiinnosti jääkäriliike koska se uskoi siitä saavansa käsikassaran Suomeen sitomaan Venäjän joukkoja."

        Saksaa tuki Suomen itsenäistymistä, koska se heikensi Venäjää. Jääkäriliikettä se käytti omaksi hyödykseen, mutta siitä hyötyi myös Suomi, koska vain Saksa suostui antamaan sotilaskoulutusta ja aseita.
        Saksa löi Venäjän täydellisesti kesällä 1917.

        "Ennenkaikkea halusi valvoa Venäjän valkoisia koska he valtaan päästyään olisivat todennäköisesti romuttaneet rauhansopimuksen ja alkaneet sodan uudestaan."

        Venäjän valkoiset olivat keväällä ja kesällä 1918 vielä täysin hajallaan. Sotaan Saksaa vastaan niillä ei ollut mitään kapasiteettia.

        "Saksa luotti Leninin bolsuihin mutta valkoisia se pelkäsi."

        Ei kumpaakaan. Saksa tui nimenomaan valvomaan bolsujen pysymistä rauhansopimuksessa. Leninin kanssa kyllä puuhattiin yhteistyötä Jäämeren rannikon suuntaan.

        " Ja M-heim oli valkoinen venäläiskenraali, jonka aikeista ja suunnitelmista Saksa ei voinut olla mitenkään varma."

        Mannerheim oli Suomen armeijan ylipäällikkö, ei venäläinen kenraali. Hänen aikeensa tiedettiin ja tunnettiin mm. Päämajassa toimivan yhteysupseerin kautta.
        Lisäksi Mannerheim oli saksalaismielisen senaatin alainen.

        "Miten niin "oli myönnyttävä", millä Saksa pakotti Suomea ? Saksa ei allekirjoittanut sopimuksia Suomen puolesta."

        Miten kukaan voi olla noin typerä? Siinä tilanteessa maaliskuussa -18 Suomella ei ollut mitään muuta asemaa, kuin ottaa sanelu vastaan. Se katsottiin ainoaksi pelastukseksi.

        Sinulle on annettava tunnustus tyhmänrohkeudesta. Uskallat väitellä asiantuntijan kanssa vailla edes alkeistietoja.

        """"Se katsottiin ainoaksi pelastukseksi"""

        Mistä Suomi piti pelastaa, ei ainakaan Leninin valtiosta kun siitä olimme jo pelastetut.

      • G.C
        et.tiedä.mitään kirjoitti:

        Venäjällä ei ollut vielä mitään valkoista armeijaa maaliskuussa 1918.

        Ketä vastaan siis puna-armeija soti jo helmikuussa 1918?

    • Kovasti-vain

      huvittavat stallarien sadut. Totuutta ei tunnisteta, vaikka se olisi pyykkipojalla nenässä kiinni.

    • Sattui_olemaan_talvi

      Koska Itämeri oli jäässä. Divisioona odotteli satamassa ja eri maihinnousuvaihtoehtoja pohdittiin tiedustelun pohjalta. Hangon valinta ei ole mitenkään yllätys, koska sinne oli helpointa päästä.

    • nfjew

      "Mistä Suomi piti pelastaa, ei ainakaan Leninin valtiosta kun siitä olimme jo pelastetut."

      Neuvosto-Venäjään liittämisestä.
      Vai oletko sinä siinä harhaluulossa, että Venäjän bolsevikit aivan muina miehinä, ilman mitään pyyteitä, aseistivat Suomen punaisia?

      No minäpä näytän miksi:

      >> Lokakuussa 1918 pitämässään puheessa Lenin totesi porvarillisen vallan päättyvän niin Suomessa, Ukrainassa kuin Puolassakin. "Lähellä on jo se päivä, jolloin yhdessä tulemme juhlimaan yleismaailmallisen vallankumouksen ensimmäistä päivää" >>

      http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=17

      Eli nimenomaan Leninin valtiolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4433
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3108
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2864
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2645
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2509
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2357
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2255
    8. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2244
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2015
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe