Suomi on jo vuosikymmenet toteuttanut

matematiikkaaSaksaan

itsensä alasajoa.

Miten tämä näkyy? Työttömiä ontodella hurjasti. Töitä ei saa vaikka niitä hakee hyvin koulutettu henkilö.

Toisekseen täällä kukaan ei mene hanttihommiin, mikäli on yliopisto eli korkeakoulutuksen saanut.

Ja ihan oikea periaate ottaa vastaan vaan ja ainoastaan koulutustaan vastaavaa työtä.

Mainitsen sanan KATEUS, joka on tuhonnut meidän maamme. Jos täällä joku on lahjakas ja yrittää, niin varmasti lyödään maahan. Eli lopputulos Suomesta on PYHY NURKASSA, OLE HILJAA, MUISTA ETTET TUO KYKYJÄSI MUIDN NÄHTÄVIKSI. JOS SINULLA ON VIISAITA NEUVOJA, NIIN PIDÄ SUUSI KIINNI.

Sitten tämä Suomen byrokratia on kauhistus. Suomessa olisi todella paljon lahjakkaita ja kyvykkäitä ihmisiä moneen asiaan, mutta täällä kun ei todellakaan byrokratian takia voi tehdä mitään.

9.3 keskiarvo koulussa ja lukiossa 9.5 keskiarvo, matematiikan opettajan tutkinto, mutta en tee sillä tutkinnolla mitään, koska töitä täällä ei ole. Nyt olen työttömänä seitsemättä vuotta. Kukaan ei siis tarvitse matematiikkaa. Hain töitä niin siivoojan paikkoja löytyi minulle.

Annan hyvin arvokkaan neuvon kaikille nuorilla. KOULUTTAUTUNUT NUORI, JOS SIIS SINULLA ON AMMATTIKORKEAKOULU TAI KORKEAKOULU/YLIOPISTOTUTKINTO, NIIN LÄHDE SAKSAAN, RANSKAAN, AMERIKKAAN TAI JOHONKIN MAAHAN, JOSSA SINUA ARVOSTETAAN SIIHEN TYÖHÖN, JOHON OLET OPISKELLUT.

SUOMI EI OLE ÄLYKKÄIDEN JA KOULUTETTUJEN IHMISTEN MAA! Kiitos että luit kirjoitukseni.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tradenowit

      Valmistuin tradenomiksi kolme vuotta sitten. Hain töitä Turun alueelta, jossa olen asunut koko ikäni. En saanut. Sitten hain Tampereelta, niin ei ollut.

      Nyt olen asunut 2 vuotta ja 4 kuukautta Tukholmassa. Sain kelpo työpaikan ja asunnon. Olen tyytyväinen myöskin palkkaani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe