Homon kannattajia melkein 26 %, Ei jumalauta mitä sakkia.
Helsinki on Suomen persläpi
uskomaton.Sodoma
29344
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Olethan sinä itsekin ihan perseestä.
niin ja LAPSI-NUSSIJA VOITTI
Eniten tuomittuja pedofiilejä on isänmaallisissa. Täysi-ikäiset saa tehdä mitä haluavat.
Aivan. Onneksi tuolla perslävessä ei ole enää vuosiin tarvinnut edes käydä.
törkeintä tässä on se, että ne äänesti sitä vain koska se on homo
ONKO SE HYVÄ SYY ÄÄNESTÄÄ PRESIDENTIN VAALEISSA???????
ne äänesti homoutta, EI ihmistä, EI puoluetta tai aatetta
VAAN HOMOUTTA
voi pyhä perkele sentään
MITÄ NE KUVITTELEE SAAVANSA SILLÄ - HOMOUDELLA??!?!?!?!??!?!?!'
sama kuin olis äänestänyt kivaa lettiä tai
merkkitennareita
Homolla on vain yksi päämäärä, naida toista homoa.
Niin mitenkään väheksymättä, mutta Laurakin sai missikilpailu ääniä!
Helsinki pitäisi irrottaa muusta Suomesta.
helsinki saa sitten perseillä omaan piikkiinsä
kukaan ei kukaan kaipaa sitä enää
Persehuorat pitäisi eristää omaksi reservaatikseen sinne etelään.
Oletteko ajatelleet, että olette äänestäneet Niinistön vastakohdan, että punikkilesbon kaksi kertaa presidentiksi?
No+muistatteko+mitä+oli+viime++pressanvaaleissa+6v+sitten,+ette+näköjään.+No+minäpä+kerron,+Haavistoa+äänesti+pääkaupunkiseudulla+tasan+puolet+ja+samoin+Niinistöä.Haavisto+oli+muistaakseni+ihan+karvan+verran+edellä+ero+n,+0.1+%+,+eli+käytännössä+tasan.+Niin+homoa+oli+pääkaupunkiseutu+silloin.+Tämähän+oli+toinen+kierros+ja+keski-+että+Pohjois-Suomen+äänet+ratkaisivat+Saulin+hyväksi.
Niin se yksi näkyi seksilelunsa kanssa siellä tallustelevan.
Hävettää, että 1/4 osa kannattaa Haavistoa. Muuten hyvä esiintymään, mutta ei presidentiksi edustamaan Koko Suomea. Vihreiden olisi aika hylätä Haavisto jatkossa ja etsiä nuorta voimaa.
Reikä kuin reikä, ei stadilaista haittaa.
Helsinki on maailman suurin mustalaisleiri.
Itseasiassa kakkospaikka on Pekalle mieluinen
Pesut voi muuttaa täältä vaikka Afrikkaan. Ei teitä luumuja kukaan kaipaa.
sekö+on+sun+suunnitelma?
afrikka+tulee+tänne+ja+
isänmaalliset+lähtee+täältä+afrikkaan?
onko+se+jotain+kommunistin+logiikkaa?
Mihin+sä+laitat+täältä+1/2+miljoonaa+työtöntä+suomalaista+kun+avoimia+työpaikkoja+
on+noin+10+000+.+Osa+niistä+"avoimista"++ei+ole+edes+todellisia.+90+%+on+osa-ja+määräaikaisia.
Solahtaako+niihin+sujuvammin+kielitaidoton+ja+kouluttamaton++-+parempi+ihminen?
Onko+sulla+vakkariduuni+-+ja+sieltä+on+helppoa+huudella?
Näytä+meille+miten+se+duunin+vaihto+onnistuu+-+niin+helposti!
Irtisano+duunis+ja+jos+olet+tuilla+-+lopeta+tukesi+ja+näytä+meille+
miten+se+elämä+onnistuu+ilman+leipää+ja+asuntoa.
Kortistossa+on+korkeakoulutettuja+ja+kouluttamattomia
ovatko+he+sinusta+jotenkin+"paskempaa+väkeä"?
Kootpa nolo! Kuka tuommoisesta on puhunut.
Haavisto sai loismatujen äänet, siksi suosio.
Kakkonen on YKKÖNEN, kyllähän sen jokainen Helsinki City-Boykin tietää..
Seuraavissa kuntavaaleissa vihreistä tulee Hesan suurin puolue. Siihen ei oo junteilla mitään sanomista. Persut ja keput ei täällä pärjää. Luojalle siitä kiitos!
Hukkukaa matuihinne.ei haittaa.
Haukutaan menestykseen ja rahoihin! Syökää kauraa köyhät.
Jyväskylästä+17%+,+mutta+täällä+on+yliopisto+opiskelijoita+hirveästi+ja+selittynee+sillä
"Pekka Haavisto nousi hymyillen Tavastian lavalle puolisonsa Antonio Floresin kanssa – sai omiltaan voittajan vastaanoton"
Siellä oli tietysti kaikki pervot huutamassa.
Helsinki ei kuulu oikeaan Suomeen. On samanlainen riippakivi Suomelle kuin Ahvenanmaakin.
Kepulandian homot ovat valitettavasti muuttaneet stadiin kuten Venäjänkin.