Äänestysprosentti oli 69,9%, jos ja kun äänestämättä jättäneidan äänet lasketaan lopputulokseen niin Niinistö olisi saanut yli 90% äänistä, perustuen siihen että äänestämättä jättäneet olivat muutenkin varmoja että Niinistö voittaa vaalit.
Spekulointia äänestämisestä
18
232
Vastaukset
- kävin.kuitenkin
Juuri noin se olisikin mennyt, samaa mieltä. Että kun ollaan varmoja voittajasta niin mitä sitä sitten lähteä uurnille.
- Jsksosisksk
Venäjä vaikutti vaaleihin. Oike voittaja on kkkonwn.
- Tämä.Totuus
Elä unohda, että vaaleissa oli yksi homo ehdokkaana ja siksi myös Niinistön äänimäärä on se mitä on, koska jokainen joka halusi varmistaa ettei Pekka pääse toiselle kierrokselle äänesti Niinistöä, kun ilman homopekkaa olisi äänestänyt toisin ja juuri siksi Niinistö sai edellisissäkin vaaleissa suuren äänimäärän toisella kierroksella!
- klkh
Joillekkin idiööteille tuokin oli varmaan valintaperuste.
Oikeasti on syytä suhtautua paljon epäilevämmin homofoobikkoon kuin homoon, sillä heidän arvostelukyky vippaa paljon enemmän. - harmillistatotta
klkh kirjoitti:
Joillekkin idiööteille tuokin oli varmaan valintaperuste.
Oikeasti on syytä suhtautua paljon epäilevämmin homofoobikkoon kuin homoon, sillä heidän arvostelukyky vippaa paljon enemmän.Tunnusta totuus, kukaan järkevä ihminen ei äänestä homoa maan johtoon, muihin virkoihin se kyllä käy, kun puolisolla ei ole mitään roolia ja se myös äänestämällä varmistetaan!
Tai toisin laskettuna, jos nuo 30% katsoivat, etteivät voi vaikuttaa propagandamedian suosikin voittoon, niin äänestämättä jättäneet ja muita ehdokkaita äänestäneet edustavat yli puolta kansasta. Näin miehuutensa osoittanut isäpappa olisi jäänyt kannatuksessaan alle puolen kansan presidentiksi.
- allepuolet
Äänestysprosentti oli 69,8. Niinistö sai 43,8 % kaikkien äänioikeutettujen äänistä.
- Jokunimimerkki2
Nukkuvat eivät äänestäneet sinunkaan ehdokastasi. Parempi vaan hyväksyä se tosiasia.
- kuten.jo.mainittiin
Niitä ääniähän ei lasketa nukkuvien puolueesta, vain ostettu arpa voi voittaa.
Ja äänestysprosentti oli sen 69,9%. - näin.on
kuten.jo.mainittiin kirjoitti:
Niitä ääniähän ei lasketa nukkuvien puolueesta, vain ostettu arpa voi voittaa.
Ja äänestysprosentti oli sen 69,9%.Äänestysprosentti oli vain 69,9
Niinistöä äänesti 62,7
Muista ehdokkaita äänesti 37,4
Suomalaiset, jotka eivät kannata niinistöä: 67,5 %
Niinistö ei ole kaikkien suomalaisten presidentti, niinistö on vähemmistön presidentti. - kuten.jo.mainittiin
näin.on kirjoitti:
Äänestysprosentti oli vain 69,9
Niinistöä äänesti 62,7
Muista ehdokkaita äänesti 37,4
Suomalaiset, jotka eivät kannata niinistöä: 67,5 %
Niinistö ei ole kaikkien suomalaisten presidentti, niinistö on vähemmistön presidentti.Onko sinulle muutkin laskutehtävät yhtä vaikeita, prosenttilasku lienee kaikille hankalaa, mutta sinulle seon ylivoimaisen hankalaa.
Muista, vain ostettu arpa voi voittaa, nyt voiton sai 62,7% suomalaisista. Eli olemme siten enemmistönä presidentin valinnassa.
Äänestämättä jättäneiden olemattomilla äänillä on turha spekuloida. He voivat miettiä mielessään mitä hyvänsä, mutta ovat käytännössä ilmaisseet, että heidän mielipiteistään ei tarvitse näissä vaaleissa piitata. Siksi niillä ei ole merkitystä. Siellä voi olla porukkaa joka lähtöön, mutta heidän äänettömyytensä on mandaatti muille päättää heidän puolestaan ja näin on tehty.
- laskennallinen.juttu
Kaikki pitää huomioida, äänestämättä jättäneet olisivat voineet vaikuttaa toisinkin, mutta nyt tulin tähän johtopäätökseen, mikä olisi ollut hyvinkin mahdollista.
Mutta vaalit on käyty ja tulos se mitä minäkin halusin. laskennallinen.juttu kirjoitti:
Kaikki pitää huomioida, äänestämättä jättäneet olisivat voineet vaikuttaa toisinkin, mutta nyt tulin tähän johtopäätökseen, mikä olisi ollut hyvinkin mahdollista.
Mutta vaalit on käyty ja tulos se mitä minäkin halusin.Saahan heidät huomioida, jos tahtoo spekuloida tai arpoa, mitä ehkä mahdollisesti olisivat voineet äänestää, jos olisivat äänensä käyttäneet. Heidän valintansa kuitenkin oli jättää presidentin valitseminen muille, joten se on ainut, mikä todella vaaleissa merkitsi heidän suhteensa.
- laskennallinen.juttu
TheUrbanLegends kirjoitti:
Saahan heidät huomioida, jos tahtoo spekuloida tai arpoa, mitä ehkä mahdollisesti olisivat voineet äänestää, jos olisivat äänensä käyttäneet. Heidän valintansa kuitenkin oli jättää presidentin valitseminen muille, joten se on ainut, mikä todella vaaleissa merkitsi heidän suhteensa.
Vaikka nuo äänestämättä jättäneet olisivat äänestäneet keitä tahansa niin se ei olisi vaikuttanut lopputulokseen.
Ainoastaan jos olisivat äänestäneet vain yhtä ja ainutta niin se olisi vaikuttanut lopputulokseen, mutta se ei ole mahdollista edes teoriassa.
Mutta vaalit on käyty ja lopputulos on jo ennalta odotettu ja olkaamme tyytyväisiä. Lainaan tähän Veikko Vennamon sanonnan, kyllä kansa tietää. Vaikka Veikko oli SMP:n edustaja niin siltikin, nythän nykyisillä persuilla ole enää samaa arvoa kuin Veikon aikaan. Kelkka on heillä kaatunut. laskennallinen.juttu kirjoitti:
Vaikka nuo äänestämättä jättäneet olisivat äänestäneet keitä tahansa niin se ei olisi vaikuttanut lopputulokseen.
Ainoastaan jos olisivat äänestäneet vain yhtä ja ainutta niin se olisi vaikuttanut lopputulokseen, mutta se ei ole mahdollista edes teoriassa.
Mutta vaalit on käyty ja lopputulos on jo ennalta odotettu ja olkaamme tyytyväisiä. Lainaan tähän Veikko Vennamon sanonnan, kyllä kansa tietää. Vaikka Veikko oli SMP:n edustaja niin siltikin, nythän nykyisillä persuilla ole enää samaa arvoa kuin Veikon aikaan. Kelkka on heillä kaatunut.Näinhän se on, että näillä mennään mitä vaalien tulos sanoi. Kuka tyytyväisenä, kuka tyytymättömänä, mutta sellaista se demokratia on.
- Kappasvuan
Melkoisen turhaa spekuloida antamattomista äänistä. Joka tapauksessa on paljon parempi ettei passiivinen väestönosa osallistu päätöksentekoon putousta tärkeämmissä äänestyksissä. Perehtyminen ja käsityskyky kun ei useinkaan riitä.
Samoin persujen on omalta kannaltaan parempi antaa muiden tehdä oikeat päätökset kuin pyrkiä itse oikeasti vaikuttamaan asioihin. Siksi heidän onkin viisasta jääädä ikuiseen oppositioon, vastullinen valta kun alkoi aika nopeasti maistua karvaalta. - nähtäväksijää
Nythän tilanne oli se, että istuvalla presidentillä oli jo ennen vaaleja kansan enemmistön tuki, joten äänestämättä jättäneet olivat ilmeisesti suuremmalta osin sitä mieltä, että mitä kannattaa äänestää, kun Niinistö kuitenkin voittaa! Mutta tilanne on toinen kuuden vuoden päästä, silloin ehdokkaat ovat samalla lähtöviivalla. Veikkaukseni on, että sitten ei kokoomustaustaisella ehdokkaalla ei ole enää mahdollisuuksia presidentiksi. Valitettavasti Väyrynen ei taida enää osallstua ikänsäkin puolesta. Toivottavasti myös Haavisto jää pois, koska ei homppelia pressaksi missään tapauksessa!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809