Ylen sivuilla tarina Skodan hankinnasta

Yle.fi:
Vanha auto alkoi käydä liian ahtaaksi porilaiselle Niemisen perheelle. Tarkan harkinnan ja autokauppojen kiertelyn jälkeen se päätti panostaa ensimmäistä kertaa upouuteen autoon. Alle valikoitui halvimman luokan tsekkiläinen menopeli.

Kaupat Skodasta tehtiin joulukuun alussa. Matkamittari näytti kolmen kilometrin lukemia, kun perheenisä ajoi autonsa kaupan kynnyksen yli. Kyseessä oli todellakin tuliterä menopeli.

Jos ensimmäiset kolme kilometriä olivatkin sujuneet hyvin, ongelmat alkoivat muutaman seuraavan kilometrin aikana. Jo kotimatkalla Sami Nieminen huomasi, että kaikki ei ollut kunnossa. DSG-vaihteisto nyki erikoisesti.

Seuraavien päivien aikana vikalista kasvoi. Ikkunat aukesivat omin päin, ilmastointi puhalsi täysin satunnaisia lämpötiloja, bensamittari näytti omia lukemiaan ja auto tööttäili arvaamatta.

Vaikka ilman kuljettajaa pysäköitynä seisovan auton tööttäily huvittikin hieman ohikulkijoita, ei omistaja ollut vioista lainkaan mielissään.

– Menin autokauppaan sillä ajatuksella että ostetaan, vaikkakin tyylitön, niin kuitenkin uusi auto joten olihan tämä melkoinen järkytys, Nieminen toteaa.

Kuljettaja opettaa itse autoaan

Autolla oli ikää vasta muutama päivä, kun se päätyi ensimmäistä kertaa sisään huoltoliikkeen ovista. Vierailu jäi lyhyeksi, koska sille ei osattu tehdä huollossa mitään.

– Sille ei kuulemma voitu tehdä mitään, koska automalli on niin susi, ettei päivityksiä ole saatavilla. Sain selitykseksi lähinnä jossittelua ja ihmettelyä tyhmyydestäni, Sami Nieminen kertoo.

Vikoja täynnä olevalla autollaan kotiin ajellut Nieminen oli sen verran pettynyt lopputulokseen, että päätti ottaa yhteyttä maahantuojaan. Sieltä häntä ohjeistettiin viemään auto ostoliikkeen huoltoon tai mieluiten romuna kierrätykseen.

Huollon kanta kuitenkin oli, ettei autolle voida tehdä mitään. Kuljettajan pitäisi kuulemma itse opettaa autoaan. Siis opettaa autoaan?

– Minun olisi pitänyt lähteä pikatielle ajelemaan manuaalipuolen vaihteilla ja opettaa DSG-laatikkoa toimimaan eri kierrosluvuilla. Olisi varmaan pitänyt myös silitellä konepeltiä ja jutella sille autolle, Nieminen tuhahtaa.

Sijaisauto jäi käteen

Vähän ennen joulua kärsivällisyys petti ja auto päätyi eri huoltoliikkeeseen. Sieltä perhe sai alleen länsiauton. Oma Skoda kävi välillä kotona, mutta samat viat säilyivät.

Lopulta pitkällisen säätämisen, useiden huoltokäyntien ja jämäköiden yhteydenottojen jälkeen Niemisille tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa oma autonsa huollon aikana käytössä olleeseen länsiautoon.

– Se oli osoittautunut kaikin puolin toimivaksi ja koska Skodaa oli "korjattu" tuloksetta puolitoista kuukautta, tartuin tähän mahdollisuuteen, Sami Nieminen toteaa.

Länsiautossa oli tietysti myös paremmat varusteet kuin perheen omassa autossa, joten heidän kannaltaan lopputulos oli loistava.
13349
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Homo-Japella onkin Tojo. Keinonahkapenkit ja kaikki, helppo pyyhkiä roiskeet.

Äänestä

Tällä kertaa linkki unohtui. :D

Äänestä
  • Sepä, alkuperäisessä tekstissä kerrottiin hinnakkaasta SAKSALAISESTA autosta...
    Eikös Škoda ole täysin Venäläinen 😝

    Äänestä

  • Kolmetenavaajarakki kirjoitti:

    Sepä, alkuperäisessä tekstissä kerrottiin hinnakkaasta SAKSALAISESTA autosta...
    Eikös Škoda ole täysin Venäläinen 😝

    Juurikin näin, hyvinkin pitkälti Skoda on täysin venäläinen jäteosista valmistettu vettä vuotava ulisko. Julli ei vain usko, koska maksettu kehuja.

    Varmasti linkki löytyy, se veisi kuitenkin jonnekin Venäjälle ja saastuttaisi laadukkaan suorituskykyisen länsimaisen tietokoneeni.... ;)

    2Äänestä

  • Kolmetenavaajarakki kirjoitti:

    Sepä, alkuperäisessä tekstissä kerrottiin hinnakkaasta SAKSALAISESTA autosta...
    Eikös Škoda ole täysin Venäläinen 😝

    "Sepä, alkuperäisessä tekstissä kerrottiin hinnakkaasta SAKSALAISESTA autosta...
    Eikös Škoda ole täysin Venäläinen 😝"

    Skodaa ei ole milloinkaan valmistettu Saksassa, vaan Neuvostoliiton vasallivaltio Tsekissä, niin ja tietenkin Venäjällä. Saksalaisesta laadusta nyt jotain voi päätellä kun tsekkiläis-venäläinen Skoda mielletään vähävikaisemmaksi kuin saksalainen kalliimpi sukulaismerkki. Tosin kummmatkin ovat laatu- ja luotettavuustutkimuksissa olleet ns. peräpään perässä hiihtäjiä markkinoiden luhyimmällä kahden vuoden takuulla. Luottavatko itsekään omaan laatuunsa, vai pitäisikö sanaoa laaduttomuuteensa?

    1Äänestä

Hehe, itsekseen tööttäilevä skota olis hauska!

1Äänestä

Valehteleminen on rumaa, eikö äitisi ole opettanut? Siitä joutuu nurkkaan seisomaan aasin korvat päässään.

Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-10042236

Tässä alkuperäisessä Ylen artikkelissa kerrotaan hyvin yksiseliteisesti että kyseessä oli saksalainen premium eli mersu. Skodat tehdään Tsekeissä eivätkö liity tähän mitenkään.
Voi kun tämä kaveri saisi hankittua elämän itselleen jostain. On niin surullista katsoa kun paras hengentuote on tällainen täysin luokaton esitys. Erityisesti se että tämä toistuu päivästä toiseen ja yöstä toiseen.

Äänestä
  • Niin, kuinka pitkään "saa naurut", kun Skodajorma jaksaa kommentoida vedätykseen?

    Aika skitso ajatus, että jatkuva valehtelu olisi niin siistiä, että aina saa naurut. Vaikka ketään ei kiinnosta, paitsi jorma vedättää valehtelemaan lisää...

    Äänestä

Hei, tämähän on kolmasluokkalaisten lukutesti, jossa pitää etsiä virheet alkuperäistekstiin verrattuna. Ja aloitusviestin lähettäjänä on juurikin kolmasluokkalainen Onni Elias Vähätupa.

Äänestä

Skodalla ei ole mitään laadun valvontaa kun tollaset pääsee läpi :D

Äänestä
  • Ei olekaan, skeidatehtaalta puuttuu viimeiselylinjalla oleellisen tärkeitä viimeistelytarkastuksia kokonaan. Kuten vesipainetesti ja korin muodontarkistus. Ne on jopa Seat -tehtailla, muttei Skoda. Siksi skoota usein vuotaa ja kiero kori ääntelee omituisesti. Tööttäilyt ja ikkunoiden itsestään aukeamiset ovat seurausta sähkövioista, jotka ovat tätä vanhahtavaa itäautoa riivanneet niin kauan kuin sitä on Vw:n toimesta valmistettu.

    Äänestä

  • säästösyistä_halppis kirjoitti:

    Ei olekaan, skeidatehtaalta puuttuu viimeiselylinjalla oleellisen tärkeitä viimeistelytarkastuksia kokonaan. Kuten vesipainetesti ja korin muodontarkistus. Ne on jopa Seat -tehtailla, muttei Skoda. Siksi skoota usein vuotaa ja kiero kori ääntelee omituisesti. Tööttäilyt ja ikkunoiden itsestään aukeamiset ovat seurausta sähkövioista, jotka ovat tätä vanhahtavaa itäautoa riivanneet niin kauan kuin sitä on Vw:n toimesta valmistettu.

    Tuo on totta - VW "pelasti" skoda rassukan ottamalla sen siipiensä suojaan, mutta on katunut sitä. Totuus on, että ennen VW-aikaa Skoda oli jopa kestävämpi. Silloin kaikki Skodat tehtiin Tsekkoslovakiassa ja hommassa oli vielä perinteisen tsekkiläisen autonvalmistusperinteen mukaista ammattiylpeyttä. Vaikkakin halppisosista, jotka tulee itäblokista skoota on aina tehty.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jape1231 kirjoitti:

Yle.fi:
Vanha auto alkoi käydä liian ahtaaksi porilaiselle Niemisen perheelle. Tarkan harkinnan ja autokauppojen kiertelyn jälkeen se päätti panostaa ensimmäistä kertaa upouuteen autoon. Alle valikoitui halvimman luokan tsekkiläinen menopeli.

Kaupat Skodasta tehtiin joulukuun alussa. Matkamittari näytti kolmen kilometrin lukemia, kun perheenisä ajoi autonsa kaupan kynnyksen yli. Kyseessä oli todellakin tuliterä menopeli.

Jos ensimmäiset kolme kilometriä olivatkin sujuneet hyvin, ongelmat alkoivat muutaman seuraavan kilometrin aikana. Jo kotimatkalla Sami Nieminen huomasi, että kaikki ei ollut kunnossa. DSG-vaihteisto nyki erikoisesti.

Seuraavien päivien aikana vikalista kasvoi. Ikkunat aukesivat omin päin, ilmastointi puhalsi täysin satunnaisia lämpötiloja, bensamittari näytti omia lukemiaan ja auto tööttäili arvaamatta.

Vaikka ilman kuljettajaa pysäköitynä seisovan auton tööttäily huvittikin hieman ohikulkijoita, ei omistaja ollut vioista lainkaan mielissään.

– Menin autokauppaan sillä ajatuksella että ostetaan, vaikkakin tyylitön, niin kuitenkin uusi auto joten olihan tämä melkoinen järkytys, Nieminen toteaa.

Kuljettaja opettaa itse autoaan

Autolla oli ikää vasta muutama päivä, kun se päätyi ensimmäistä kertaa sisään huoltoliikkeen ovista. Vierailu jäi lyhyeksi, koska sille ei osattu tehdä huollossa mitään.

– Sille ei kuulemma voitu tehdä mitään, koska automalli on niin susi, ettei päivityksiä ole saatavilla. Sain selitykseksi lähinnä jossittelua ja ihmettelyä tyhmyydestäni, Sami Nieminen kertoo.

Vikoja täynnä olevalla autollaan kotiin ajellut Nieminen oli sen verran pettynyt lopputulokseen, että päätti ottaa yhteyttä maahantuojaan. Sieltä häntä ohjeistettiin viemään auto ostoliikkeen huoltoon tai mieluiten romuna kierrätykseen.

Huollon kanta kuitenkin oli, ettei autolle voida tehdä mitään. Kuljettajan pitäisi kuulemma itse opettaa autoaan. Siis opettaa autoaan?

– Minun olisi pitänyt lähteä pikatielle ajelemaan manuaalipuolen vaihteilla ja opettaa DSG-laatikkoa toimimaan eri kierrosluvuilla. Olisi varmaan pitänyt myös silitellä konepeltiä ja jutella sille autolle, Nieminen tuhahtaa.

Sijaisauto jäi käteen

Vähän ennen joulua kärsivällisyys petti ja auto päätyi eri huoltoliikkeeseen. Sieltä perhe sai alleen länsiauton. Oma Skoda kävi välillä kotona, mutta samat viat säilyivät.

Lopulta pitkällisen säätämisen, useiden huoltokäyntien ja jämäköiden yhteydenottojen jälkeen Niemisille tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa oma autonsa huollon aikana käytössä olleeseen länsiautoon.

– Se oli osoittautunut kaikin puolin toimivaksi ja koska Skodaa oli "korjattu" tuloksetta puolitoista kuukautta, tartuin tähän mahdollisuuteen, Sami Nieminen toteaa.

Länsiautossa oli tietysti myös paremmat varusteet kuin perheen omassa autossa, joten heidän kannaltaan lopputulos oli loistava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu