Katse lähitulevisuuteen: Maakuntavaalit

SuomeniMaa

Kepu myi SOTEn valinnanvapauden hyvin epävarmasta hinnasta. Kuvitellusta voitosta maakuntavaaleissa.

Kepu myi Suomen terveydenhuollon kansainvälisille sijoittajille kuvitellulla voitolla maakuntavaaleissa. Me suomalaiset maksamme suuresti ja jatkuvasti paljon rahaa tästä voitontavoittelusta!

Näyttää siltä, että kepu on menettämässä pelin silläkin lohkolla. Suomalaiset veronmaksajat kärsivät eikä kokkareiden riemulla ei ole rajoja suuren saaliinsa kahminnasta.

Stubb kierteli ministerinä ollessaan valtion virka-ajalla ja -autolla 180 lukiossa oman kehunsa (puhui ministeriaitiossa eduskunnassa) mukaisesti. Se on kasvanut hedelmää. Nämä hedelmät mätänevät tosin muutaman vuoden kuluessa, kun nuoriso joutuu itse elantonsa hankkimaan.

Mutta sitä ennen on maakuntavaalit, jo tämän vuoden syksyllä. Mitä kepu aikoo tehdä, että saavuttaisi kuvittelemansa voiton näissä vaaleissa? Kokoomuksen hedelmät ovat vielä kypsiä ja äänet tulevat tukkimaan vaaliuurnat.

Sipilän johdolla kepulle tulee maakuntavaaleissa RÖKÄLETAPPIO. Ehdotan, että Sipilä vaihdetaan Kärnään ja pikaisesti, niin vielä on toivoa tulevasta.

Väyrynen tulee takaisin eduskuntaan tämän kevään aikana. Ehkä hän pelastaa tilanteen, jos sipilän ylpeys antaa myöten.

Suomalaisten terveys ja verorahat olivat sipilän ja orpon taisteluvälineita SOTEsopan keittämisessä - ja ovat edelleenkin. Nyt pitäisi nopeasti poistaa ns. valinnan vapaus tästä suuresta suunnitelmasta. Mutta miljonääri Sipilä on puolensa valinnut. Onko kepulla voimaa tehdä se ihan keskustalaisin voimin.

5

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokaisella maakunnallahan on mahdollisuus muotoilla, miten sosiaali- ja terveydenhoitonsa alueellaan järjestävät ja jokaisella puolueella ja ehdokkaalla maakunnissa on mahdollisuus kertoa kantansa siitä äänestäjille etukäteen. Jos kepulaisten ehdokkaiden kanta on sama kuin äänestäjien enemmistöllä, niin maakuntavaalit menevät puolueelta hyvin.

      • Osaatko kertoa, mikä ja millainen kanta keskustalla on noihin asioihin, siis mikä osa keskustaa kannattaa mitäkin. Tuokin puolue on yhtä rikkinäinen kuin oli Persut ennen loikkarien poistumista. Sipilä on rikkonut keskustan, eikä Sipilän pitäisi edes olla keskustassa, vaan kokoomuksessa. On vaikea hahmottaa nyky keskustaa kuin pelkäksi kokoomuksen apupuolueeksi, ja se tarkoittaa katastrofia suomelle ja kansalaisille.


      • Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Osaatko kertoa, mikä ja millainen kanta keskustalla on noihin asioihin, siis mikä osa keskustaa kannattaa mitäkin. Tuokin puolue on yhtä rikkinäinen kuin oli Persut ennen loikkarien poistumista. Sipilä on rikkonut keskustan, eikä Sipilän pitäisi edes olla keskustassa, vaan kokoomuksessa. On vaikea hahmottaa nyky keskustaa kuin pelkäksi kokoomuksen apupuolueeksi, ja se tarkoittaa katastrofia suomelle ja kansalaisille.

        Etkö ymmärtänyt, että noista asioista päätetään kussakin maakunnassa erikseen, joten puolueiden kannoilla valtakunnan tasolla on vain minimaalinen merkitys suhteessa maakunnallisten ehdokkaiden kantoihin. Vaalikoneet raksuttavat varmaankin tiuhaan maakuntavaalien alla.


      • näin.on.marjatertut
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt, että noista asioista päätetään kussakin maakunnassa erikseen, joten puolueiden kannoilla valtakunnan tasolla on vain minimaalinen merkitys suhteessa maakunnallisten ehdokkaiden kantoihin. Vaalikoneet raksuttavat varmaankin tiuhaan maakuntavaalien alla.

        Kyllä valtakunnalliset puolueet kuuntelevat järjestönsä keskustoimistoa. On pakko kuunnella, sillä puolueen rahat jaetaan yhdestä kassasta, puolueen kassasta.

        Ihan vaan tiedoksi. Keskustoimisto lähettää säännöllisesti komentokirjeita maakuntien toimistoihin. Toiminnanjohtajat tekevät kuin käsketään. Piirien puheenjohtajat ehken enemmän sooloilevat, mutta sekin soitanta saadaan pian loppumaan.

        Sama menettely kaikilla puolueilla.


      • Pystyyn_kuollut
        näin.on.marjatertut kirjoitti:

        Kyllä valtakunnalliset puolueet kuuntelevat järjestönsä keskustoimistoa. On pakko kuunnella, sillä puolueen rahat jaetaan yhdestä kassasta, puolueen kassasta.

        Ihan vaan tiedoksi. Keskustoimisto lähettää säännöllisesti komentokirjeita maakuntien toimistoihin. Toiminnanjohtajat tekevät kuin käsketään. Piirien puheenjohtajat ehken enemmän sooloilevat, mutta sekin soitanta saadaan pian loppumaan.

        Sama menettely kaikilla puolueilla.

        Ei puoluetoimistoilla ole intressiä neuvoa ensin piiritoimistoja ja niiden kautta yksittäisiä ehdokkaita kautta maan, minkälainen kanta heidän on otettava tiettyihin käytännön ratkaisuihin omalla alueellaan. Muutenhan ehdokkaat eivät eroaisi toisistaan. Luovilla ja hyvillä käytännön ratkaisuehdotuksilla ne henkilökohtaiset äänet kerätään ja samalla puolueen kasaan. Puolueet itse asiassa hyötyvät siitä, että niiden sisällä on runsaasti toisistaan poikkeavia ehdotuksia. Esimerkiksi joidenkin kokoomuslaisten kannattaa puhua julkisten palveluratkaisujen puolesta, jos kokoomus aikoo menestyä maakuntavaaleissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1668
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1590
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1496
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      893
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      420
      857
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      826
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      812
    Aihe