ihmiset voivat äänestää niinistön kaltaisen poliitikon presidentiksi. Vastaus: suomalaiset ovat yhä venäjän Suuriruhtinaskunnan vaikutuspiirissä henikiseltä perimältään, ja tykkäävät kyykyttäjistä. Järkyttävää. Niin hyviä ehdokkaita ja kuitenkin äänestettiin Niinistöä.
Mikä pettymys Niinistön voitto, miten
4
164
Vastaukset
- jhru
Jossain IL:n keskustelussa kommentoitiin Niinistöä oman navan tuijottajaksi ja oman napansa ympärillä pyörijäksi. Tämä on hyvin Niinistön kaltaista ihmistä kuvaava ilmaisu. Niinistön voitto kuvaa minkälaisia ihmisiä suomalaisten enemmistö on. Tästä maasta pitää lähteä pois. Se on nyt selvä ja seuraava etappi.
- petri_84_keepgoing
Kuunnelkaa niinistön puhetta viiden minuutin ajan. Presidentti ei sano yhtään mitään vaan sanahelinää ja täytesanoja, mitään asiaa ei sieltä tule ulos. Tällaista poliitikkoa suomalaiset äänestivät.
- ahnerikas
No niihän ne muutkin ja vankka kannatus tuolla Niinistöllä että jotain se teki oikeinkin Putin on kateellinen ja muutkin.
Kamalaa oli se Huhtasaaren ääni määrä, niin paljon patamustalle oikeistopopulistille eli on niitä höynäytettäviä täällä kuin muuallakin, absurdia kuin jenkeissä; köyhät äänestää rikkaan pressaksi joka saman tien alkaa tuhoamaan sairausvakuutusta obamabcarea ja leikkaa rikkaiden veroja. - Kiskatti
Lauran ääniä hylättiin, töherrettiin niihin lippuihin jotain ja ne oli sitten helppo hylätä. Ja Niinistön ketkulle varmasti tuli ääniä tyhjyydestä, ei muutoin tommosta äänimäärää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818