Tampereen työllisyyskokeilu on menestys?

Tampereen_malli

Tampereen malli on menestys jos lehdissä oleviin juttuihin on uskomista.
Tässä lainaus yhdestä lehtijutusta:

Kokeilussa mukana olevien työttömien määrä väheni Tampereella heinä-marraskuun aikana 7,5 prosenttia.
Onnistumisen juju piilee siinä, että asiakkaat kohdataan kannustavasti. Lisäksi jokaisella asiakkaalla on mahdollisuus saada omavalmentaja.

Työllisyyskokeilusta on annettu tähän mennessä yli 2 500 palautetta.

– Palaute on ollut todella hyvää. Sitä on kiitelty, että asiakkaita on kuunneltu. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että jatkosuunnitelmia on tehty yhdessä ja toiminta omavalmentajan kanssa on ollut sujuvaa, Saari kertoo.
https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/602945-tampereella-onnistuttiin-jo-ennen-aktiivimallia-pormestari-aktivointiasteet-ovat

Onko kaikki tosiaan mennyt näin hyvin kuin lehdissä kerrotaan Tampereen työllisyyskokeilusta?

26

1928

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilastollisesti

      Työttömän on mentävä joko kuntouttavaan, työkokeiluun, koulutukseen, aloitettava yritystoiminta tai otettava karenssi. Tilastot kaunistuvat, mutta oikea työllistyminen onkin eri juttu.

      • TieItäjä

        Tästä nimenomaan tuossa hankkeessa useampien ”uhrien” mukaan kuulemma on kysymys! Perin kummalista ”omavalmentamista” kyllä minusta! Ja jos korviin kaikkialta kantautuvia puheita kuuntelee ja uskoo niin on kyllä sanottava että pelkästään hyvä että tuo hanke ei jatku enää tämän vuodennloppua pidemmälle!


    • silmänkääntötemppu

      Edelleenkään työpaikkoja ei synny sillä, että työttömiä pompotetaan ja juoksutetaan.

      Työnantajat palkkaavat uusia työntekijöitä, jos heillä on siihen tarve. Ei kukaan ota huvikseen ihmisiä töihin, eikä aktiivimalli luo uusia työpaikkoja. That´s it.

    • heikel

      Miksi minua ei oteta töihin?

      • Kaikuuu

        Älä huoli, ei minuakaan.


    • näinsennäin

      Lukekaapa Uusi Suomi lehden jutut koskien työministeri Timo Lindströmiä. Liian hyvin alkanut työllisyyskokeilu lopetetaan Tampereella. Tarkoituksenahan on ollut halpatyövoiman (lue orjatyövoiman) saaminen työmarkkinoille. Nyt Tampereella on saatu liian hyvin työllistettyä pitkäaikaistyöttömiä ja kokeilu pitää lopettaa!

      • pölhöläjahölmölä

        Voi vittu tätä hölmöläisten politiikkaa. Taitaa olla taas säästöjä siitä syystä kun ratikka ja muut suurhankkeet vie kaikki rahat.


    • hethet

      Viime syyskuussa ilmoitettiin että minullakin on oma valmentaja kaupungin puolesta ja sen jälkeen ei ole kuulunut mitään vaikka olisi pitänyt se kolmen kuukauden haastattelukin olla

    • TieItäjä

      Tässä työllisyyskokeilussahan ei ole tosiaankaan kysymys mistään muusta kun jengin lyömisestä joko kuntouttavaan työtoimintaan tai turhanpäiväisille kursseille, jotta tilastot kaunistuvat.
      Yksi pätkäduunia painava kaverini nimittäin sai juurikin karenssin tuolta kun ei suostunut menemään jollekin pari kuukautta kestävälle sisäisen sankarin etsimiskurssille koska vaivalla hankitut pätkätyöt olisivat lähteneet alta kurssin myötä.
      Kuulemma oli omavalmentaja todennut että ”on päätetty että kaikki käyvät jonkun kurssin tai menevät kuntouttavaan”. On kyllä varsin kumma systeemi jos ilman mitään yksilöiden elämätilanteita katsomatta vaan päätetään että kaikkien on toimittava nyt näin ja jos pullikoit vastaan niin sanktiota tulee. Että sellainen kokeilu meneillään Mansessa, ainakin kaverin asiat onnistuivat sotkemaan kädenkäänteessä, vaikka työllistymisessä auttaa piti kauniiden puheiden mukaan ainakin.

    • työtön_nro_327556

      Mikähän tää tämmöinen kokeilu oikein on? Kolmatta vuotta olen työttömänä eikä mulle ole järkätty edes niitä suuren metelin ja rummutuksen myötä lanseerattuja kolmen kuukauden välein tehtäviä haastatteluja. Ei kuulemma ole rahaa moiseen.

    • Orpolisä
    • Ljyyiiokj

      Minulle tuli kutsu alkuinfoon. Soitin sinne että en tule sinne infoon, se otti työnhaun pois ja sano että soita sitten jos alkaa kiinnostamaan uudelleen. Näin niitä tilastoja kaunistellaan.

      • Kjjkhjhhjvhb

        Toihan kertoo vaan tyhmyydestä... ei tilastojen kaunistelusta.


      • Khggiikj
        Kjjkhjhhjvhb kirjoitti:

        Toihan kertoo vaan tyhmyydestä... ei tilastojen kaunistelusta.

        No joo en itseasiassa tiennyt että olen enää työnhakijanakaan.


    • Saatana_että_sieppaa

      No sehän on todellinen menestys. Jo kaksi kertaa on se kakaraikäinen lösö "omavalmentaja" sössinyt hommat, kun jotain olen yrittänyt saada eteenpäin. Koulutuskokeilusta ei ole missään kenelläkään mitään tietoa, eikä kaupungilla fyrkkaa siihen. Ammatillisesta työvoimakoulutuksesta ei Tredulla ollut hevon perseen hajua, vaikka "omavalmentaja" sinne lähetti sähköpostia, että olisin kiinnostunut. Kyllä hemmetissä saa todellakin loppua tuo pelleily ja "kokeilu" ja eläkeukko Lyly hehkuttaa jotain ihan muuta!

    • yhteiskunnanelätit

      Ne on ihan pellejä siellä kaikki. Suojatyöpaikkalastentarha. Menisivät itse edes kerran oikeisiin töihin.

    • Tunareita

      Näitä OMA-valmentajia tyhmempiä ihmisiä saa hakemalla hakea. Täysin osaamatonta ja ammattitaidotonta porukkaa. Mistäköhän ne oikein on kaivettu?

      • oijjoi

        Ja silti he ovat töissä, mutta sinä et. Mitä se kertoo sinusta ja osaamisestasi?


      • Varmaanonsunongelmas

        Mitähän oma lätinäsi kertoo sinusta, mietipä sitä.


    • Taialatalonkisasta

      Se on aktiivimallin-koe, hieman kuin missikisat nähkääs.

    • working.poor
    • Saatana_että_sieppaa

      No nythän siellä työllisyyspuuhastelussa on oikein järjen riemuvoitto keksitty: robotti alkaa seurustella - siis pitää yhteyttä - työttömien kanssa. Meikäläiselle tuli sähköpostia tästä, että jos haluaa mukaan kokeilemaan tms. Arpovat oikein leffalippuja 50:lle nopeimmalle. Itkisinkö vai nauraisin... No enpä kyllä tuollaiseen huuhaaseen itse lähde. Omavalmentajan piti vaihtua, kun vaadin sitä alkukesästä. Juhannuksen alla uusi ämmä ilmoittikin, että hän nyt vaihtaa työpaikkaa, ja sen jälkeen mitään ei ole kuulunutkaan. On se niin jännää tämä loistava "työllisyyskokeilu".

    • Luuserit

      Suurin osa, ellei 100%, karensseista johtuu siitä syystä, kun ei kiinnosta lähteä mihinkään toimintaan mukaan tai on lähtenyt yhestä kaljasta pitkä ryyppyputki päälle ja on siitä syystä ryssitty kuntouttavassa työtoiminnassa oleminenkin.

      • Nohyvätietää

        Puhut siis omasta kokemuksesta?


    • kakkonen_tuloo

      eikos pian ala se kakkosvaihe et pitää duunata hakemuksia koko ajan joinnekkin ja todisyustaakka hakemisista on tyottomallä.. et ei te-tomiston tarvii enää tehd yhtään mitään ( iso muutos) LOL

      • ghdxfhdfhfx

        Se tulisi voimaan vasta joskus 2020 jälkeen, mutta pian valitaan uusi hallitus joka voi kumota koko päätöksen. Kannattaa siis miettiä tarkoin mitä uurinilla raapustaa, jos siis haluaa turhanpäiväiset hakupakot torpata. Porvarit oppositioon!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1699
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1664
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1576
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1368
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      453
      904
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      890
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      845
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      820
    Aihe