KAKSIKIELINEN SUOMI!

Sjuksköterska

Olen seurannut jonkin aikaa palstoilla vellovaa vihapuhetta suomenkielisiä kohtaan.
Suomallaisia kutsutaan fennoiksi, netti-fennoiksi tai neffeiksi vailla mitään kritiikkiä.
Hyvin yleisstä on haukkua perussuomalaisia lerppakulleiksi. RKP:n kannattjat ovat vihakirjoittajia.

Suomessa kaikki opiskelevat kumpaakin kansalliskieltä. On hyvin rasistista ja vihaa nostattavaa kutsua osaa kansasta nimityksellä finlandssvenskar. Nimitys on vain jonkun äijän juovuspäissään keksimä, mutta vihalehdistö käyttää termiä jatkuvasti. Suomi jaetaan ruotsinkielisessä vihalehdistössä kahteen osaan. Toinen puoli on nimetty Svenskfinlandiksi.
Suomenkielinen lehdistö harvemmin syyllistyy vihanpitoon. Kaikki puoluejohtajat kokoontuivat yhteiseen tilaisuuteen ja lupasivat anteeksiantoa. Lopullinen tulos saadaan aikaiseksi, kun suomalaisten jakaminen vuohiin ja lampaisiin kielletään lailla.

Kaikki ihmiset on rekisteröitävä ainoastaan suomalaisiksi. Tietenkin ihminen voisi tilata virallisen postinsa millä kansalliskielellä tahansa. Kaikki puhuvat suomea ja ruotsia toiset paremmin ja toiset huonommin. Vihapuhe pois!

Hyväksytkö sinä, että sinua pidetään alempiarvoisena, jos suomalainen kansallissuuteen lisätään etuliite ruotsin? Eiväthän englantia puhuvat ole amerikansuomalaisia.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 32514711

      Varmaan pitää hakea apua EU:sta tai ihmisoikeustuomioistimesta?

    • Sjuksköterska

      Toivottavasti joku vahva poliittinen toimija, kuten presidentti ottaa kantaa voiko kansan jakaa kahtia? Vihreiden kansanedustaja turkkilaistaustainen kysyi tänään TV:ssä vihaisena:olenko minä suomalainen? Matti Putkonen sanoi, että olet, mutta ei huomannut sanoa ettet ruotsinsuomalaiseksi ikinä kelpaa, etkä Ahvenanmaalle pääse asumaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe