Suomen kansa on jo pitkään halunnut jättää liittymisasiakirjansa, jolla maa saadaan liittolaiseksi NATO-sotilasliittoon. Jarruna ja kivenä kaskessa on seisonut jähmettynyt, 1970-lukulainen presidentti Sauli Niinistö.
Vaaleissa sattuneiden lukuisten ja mittavien erehdysten vuoksi Niinistö tuli vahingoissa valittua toiseksi 6-vuotiskaudeksi. Tuo sama kansakunnan tahdon tiellä seisominen sen kuin jatkuu.
Ennustan että aika nopeasti kansalaiset päättävät marssia Niinistön ylitse. Yksi mies ei voi estää hyvää sotaliittouman jäsenyyttä meiltä kaikilta 5 miljoonalta suomalaiselta.
On Niinistön oma asia jääkö se vyöryn alle, vai älyääkö ajoissa loikata syrjään.
Tarpeellinen määrä marssijoita on Pääesikunnassa tehdyn suunnitelman mukaisesti jo valmiiksi ryhmitettyinä. Keskeiset ministeriöt ja sanomalehdet voidaan ottaa haltuun nopeasti.
Kansa kävelee Niinistön yli, ja menee Natoon
5
68
Vastaukset
- Xvrtek
Näin varmaan. Natoon menon kannattaja sai alle 2 prossaa äänistä. Että niillä eväillä tekemään NATO-vallankumousta!
- ryhtiliike
Onhan teillä se allekirjoituslista, jossa 5 miljoonan suomalaista vaatii Natoon pääsyä. Se riittää, viekää lista Naton pääjohtajalle, ja natossa ollaan.
Turhat pulinat pois.
- Armeija-mukaan-arvioihin
Jos armeijan Yleisesikunnassa herää sellainen halu, että nyt oikeasti on pakko ja järkevää hakea NATO-jäsenyyttä, niiin ei siinä Niinistön mielipidettä kauaa kysellä eikä haeta. Keskeiset paikat miehitetään ja otetaan maa haltuun. Yhden hakupaperin lähettäminen on pikkujuttu sen jälkeen.
Suomen Sotilasdiktatuuri kelpaa mainiosti jäseneksi Natolle. Kenraalikunta USA:ssa tuntee Suomen ylimmän kenraalikunnan hyvin.
Samanlaisessa sotilaskomennossa oli Kreikka ja myös Turkki, kun ne aikoinaan NATO-jäseneksi hakivat, ja tulivat hyväksytyiksi. - kepsap
No kyllä varmasti koska Niinistö on silta Natoon, että yli kävelee että heipsahtaa.
- toteaja-
sinä et ole suomen kansa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819