Aika tehdä selväksi: PS 3. TP-vaalissa v. 2018!

erittäiajankohtainenasia

Kansa tykkää kun ehdokas uskaltaa nousta haastamaan valtalinjaa jota vallassa olevat poliitikot ja mediat pitävät yllä!

Näin hienosti siis menestyi ehdokas joka on paitsi nuorekas ja dynaaminen niin edustaa jotain ihan muuta kuin perinteiset ammattipolitruukkiehdokkaat Suomessa.

Muutoin nyt nähtiin v. 2012 toistona eli kansa meni ja äänesti v. 2012 mielessä ja muistissa:

tarkemmin tarkastellen nyt oli kyseessä siis vuoden 2012 3. kierros jonka Niinistö voitti selvästi kun Haaviston kannatus ei vienytkään eli se Paljon Puhuttu Viherjytky suli kintuille.

Siksi merkillepantavaa onkin, että Niinistön ylivoimasta huolimatta, PS:n uusi nimi 1. kauden kansanedustaja rohkea Laura Huhtasaari punnersi mitään tai varsinkaan ketään pelkäämättä ja nousi TP-vaalissa vastoin kaikkia arvailuja kolmanneksi!

9

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmiselle-hyvä

      Tepi on viisaampi kuin yksikään Sipilän kaurojen varassa elävä sinitintti ja siltä pohjalta on persujen hyvä porskuttaa, eiks´jeh?

    • erittäiajankohtainenasia

      Tämän kaikki vähänkin asioita ymmärtävät allekirjoittavat!

      Samaan syyssyyn jäin miettimään, joidenkin mielestä varmasti nk. semi-asenteellisesti mutta kuitenkin: missä muiden puolueiden naisehdokkaat?
      Saati muiden puolueiden naisehdokkaiden kannatus?

    • Hyrhyrrrr

      Huhtasaaren kannatukseen riitti että erottui riittävästi Niinistöstä, vaikkapa sitten epäasiallisuudella. Siten sai omansa liikkeelle.
      Toisaalta tulosta pitää tulkita siten, että 93% kansasta ei voisi ajatellakaan äänestävänsä huhtisaarta.

    • mielipide-vain

      Sääliksikäy ihmisiä, jotka kannattavat Perussuomalaisia. En voi unohtaa heidän puoluekokoustaan, vaikka aivan sivullisena tuota olen seurannut. Siinä oli sellainen kierouden maku, että vieläkin suorastaan oksettaa. Ihmettelen, että ihmiset eivät tuota pole huomanneet, että pyrkyrit siellä pääsi valtaan kiihkonatsien tuella. Pelottavaa touhua.

      • pitkä-vedätys

        Näe koko kuva, soini petasi omalle kaverilleen ministerin-terhon paikan, kapinetti puheenjohtaja politiikkaa se oli ei oikeaa äänestystä.


    • kenttä-toteaa

      Kun siniset Juudakset lähtivät, ps puoluetta ei johdeta enää pelolla, huudolla, raivokohtauksilla ja selkäpuukolla, kuten diktaattori Soinin aikana tehtiin.
      Nyt PS on terve, uusi normaali vaihtoehto kaikille isänmaallisille ihmisille yli puoluerajojen. Uutta jytkyä pukkaa seuraavissa vaaleissa kautta maan.

    • petturitlöytyymuualta

      Vai sääliksi,, ei ole sääliä puolustaa meitä isänmaalisia tosi Suomalaisia,,

    • missävapaadana

      Ei tunnu isänmaalinen pääsevän läpi,, heti poistetaan ,,,

    • Huhtasaari_TP_2018

      Erinomaista!

      Kyllä hyvää varten kannattaa äänestää, aina!

      Kiitos Huhtasaari, tästä se lähtee!

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe