Ja äänestävät Vihreitä taikka Vasemmistoa usein. Se on vaarallista että tietämättömät saavat valtaa.
Niin olin itsekin nuorena aikoinaan idealistinen, tyhmä ja äänestin Vihreitä. Rehellisesti osiltaan se johtui siitä juuri, ettei ollut omatkaan asiat vielä selvillä tulevaisuuden suhteen, epävarmuus oli se , joka ajoi siihen.
En kiellä ympäristöpolitiikan tärkeyttä, mutta sen hoitaa nykyään kokonaisvaltaisesti eri puolueista ja laeista johtuen kaikki. Puhuin jo 90-luvun alussa tutuille, että ilmastonmuutos tulee varmasti aikanamme, tiesin myös väestöräjähdyksen aiheuttavan suurimmat ongelmat.
Tunnepohja ohjasi ajattelua liikaa tosiaan nuorena, totuus oli verhon takana.
Katsokaa uutisten nuoria naisia. päälle päin jo näkee, kuka elää idealitisessa maailmassa, jossa syytetään hyvin yleisesti vain valkoisen ihon värin omaavaa miestä.
Nyt Ylen uutiset haastattelee näitä nuoria tunnepohjaisia ihmisiä, joilla ei ole käytännön maailmasta tietoa ja joilla huonosti menestyneiden kansojen vikaa haetaan automaattisesti Eurooppalaisten teoista, ei heidän omasta saamattomuudestaan. Yle antaa heille näkyyyttä.
Vihreät ehdotti joku vuosi taakse päin, että äänestysikärajaa alennettaisiin, että lapset saisivat äänestää, vaikka moni on lapsi vielä 20-30-vuotiaana ajattelun tasoltaan. Vihreät halusivat lisää äänestäjiä.
Nuoret ovat aivoiltaan keskeneräisiä idealisteja
FolioMulder
2
<50
Vastaukset
- kuiss
eläkeläiset äänestivät Vihreitä
- uskomatonta_
Siis yli 70% kannattaa vihreää homoiluaatetta? (Niinistön + Haaviston äänet)
Haaviston jokainen tietänee ja Niinistöhän antoi tälle tukensa allekirjoituksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819