Laitetaan tähän listaa niistä profetioista joita uusi profeetta on ensimmäisen parin viikon aikana saanut. Voin vaikka aloittaa:
1. -
MAP-kirkon uusi johto
23
488
Vastaukset
Kannattaa uskoa edellisten profeettojen ilmoituksiin. Sen hän on jo sanonut ja pitää paikkansa Jeesuksen nimessä.
Se on profetia, että kannattaa uskoa, siitä saa monenlaisia siunauksia elämäänsä. Aika kumma odotus jos pitäisi heti tulla Raamatun veroista ilmoitusta.
Kirkko on julkaissut viime aikoina monia profeetta Nelsonin puheita ja hän on jo puhunut monia puheita asettamisensa jälkeen. Kannattaa lukea.- Höpölöpsis
Mihin ilmoituksiin? Moniavioisuus? Mustien pappeuskiellon kumoaminen?
Onko ihan OIKEITA ilmoituksia eikä Smithin huijauksia tai pakollisia kirkon käytäntöjen nykyaikaistamisia?
Kerropa Olli niistä Nelsonin saamista ilmoituksista. Tai edes edeltäjä Monsonin. Eikös Muhammad jo aikoinaan ilmoittanut olevansa viimeinen profeetta?
Ihmisen sana ihmisen sanaa vastaan, miksi ei kelpaa?he-ma kirjoitti:
Eikös Muhammad jo aikoinaan ilmoittanut olevansa viimeinen profeetta?
Ihmisen sana ihmisen sanaa vastaan, miksi ei kelpaa?Uskonasiat on tutkittava hengellisesti, rukoillen jne. On hyvin vaikea erottaa tosi ja erhe tällä alueella. Eri ihmiset päätyvät eri tuloksiin. Ei voi mitään, maailma on luotu sellaiseksi. Jumala taluttaa jokaisen tai ainakin useimmat tai monet, ihmiset kädestä pitäen kompastellen, lopulta valtakuntaansa. Yksitellen, yksilöinä.
- Höpölöpsis
Olli.S kirjoitti:
Uskonasiat on tutkittava hengellisesti, rukoillen jne. On hyvin vaikea erottaa tosi ja erhe tällä alueella. Eri ihmiset päätyvät eri tuloksiin. Ei voi mitään, maailma on luotu sellaiseksi. Jumala taluttaa jokaisen tai ainakin useimmat tai monet, ihmiset kädestä pitäen kompastellen, lopulta valtakuntaansa. Yksitellen, yksilöinä.
Et siis osaa antaa yhtäkään Nelsonin tai edeltäjän saamaa ilmoitusta! Pystytkö antamaan YHTÄKÄÄN mormonijohdon saamaa ilmoitusta, joka olisi todistettavissa aidoksi ilmoitukseksi?
> On hyvin vaikea erottaa tosi ja erhe tällä alueella.
Sinulle voi olla, mutta tolkun ihmiset tajuavat heti esim. moniavioisuusilmoituksen Smithin valheeksi hänen jäätyään housut nilkoissa kiinni uskottomuudesta ja keskusteltuaan asioista ystäviensä (mm. veljensä Hyrumin) kanssa.
Samoin tolkun ihmiset tajuavat, että mustien pappeusilmoitus oli "saatava", koska kirkon verovapaus oli rasismin vuoksi uhattuna ja toisaalta eteläisen Afrikan kehityksen vuoksi mormonikirkko oli vähällä jäädä viimeiseksi avoimeksi rasismin linnakkeeksi maailmassa. Olli.S kirjoitti:
Uskonasiat on tutkittava hengellisesti, rukoillen jne. On hyvin vaikea erottaa tosi ja erhe tällä alueella. Eri ihmiset päätyvät eri tuloksiin. Ei voi mitään, maailma on luotu sellaiseksi. Jumala taluttaa jokaisen tai ainakin useimmat tai monet, ihmiset kädestä pitäen kompastellen, lopulta valtakuntaansa. Yksitellen, yksilöinä.
Rukoilemisesta puheenollen, olisin tyytyväinen jos ilmoittautuisit perinteiseen rukoustapahtumaani, jossa palautetaan amputoidut jäsenet takaisin rukouksen voimalla.
Yhdenkään uskonnon, kuppikunnan, lahkon tai kultin jäsen ei vielä ole uskaltautunut. Syynä lienee kunkin jumalversion tiedostaminen olemattomaksi, mutta olisihan se hienoa saada yhden kaikkein selvimmin huijaukseen perutuvan uskonnon edustaja kokeilemaan.
Ilmoittautumiset he-ma at suomi24.fihe-ma kirjoitti:
Rukoilemisesta puheenollen, olisin tyytyväinen jos ilmoittautuisit perinteiseen rukoustapahtumaani, jossa palautetaan amputoidut jäsenet takaisin rukouksen voimalla.
Yhdenkään uskonnon, kuppikunnan, lahkon tai kultin jäsen ei vielä ole uskaltautunut. Syynä lienee kunkin jumalversion tiedostaminen olemattomaksi, mutta olisihan se hienoa saada yhden kaikkein selvimmin huijaukseen perutuvan uskonnon edustaja kokeilemaan.
Ilmoittautumiset he-ma at suomi24.fiParantumiset tapahtuvat hiljaisesti kunkin omassa seurakunnassa, ei niistä mitään meteliä pidetä. Tapahtuvat silloin kuin tapahtuvat. Se on yksin Jumalan asia, ja tapahtuu yksin Jumalan voimalla, ja kehittynyttä nykyaikaista lääketiedettä ei saa sivuuttaa. Tuollainen mitä vaadit, ei onnistu keneltäkään tuollaisessa yhteydessä, ei ole meillä ohjelmassa ja on ihan typerää. Matkit vaan Randia. Miten hänen kanssaan on käynyt?
Meidän uskontomme on kaikista paras ja kyllä muutkin osaavat näyttää, miten parannus tehdään, armo tulee ja uudestisynnytään jne. Meillä kaikki on vaan täydellisempää. Huijauksen väittäminen on vaan vastustajien propagandaa.Olli.S kirjoitti:
Parantumiset tapahtuvat hiljaisesti kunkin omassa seurakunnassa, ei niistä mitään meteliä pidetä. Tapahtuvat silloin kuin tapahtuvat. Se on yksin Jumalan asia, ja tapahtuu yksin Jumalan voimalla, ja kehittynyttä nykyaikaista lääketiedettä ei saa sivuuttaa. Tuollainen mitä vaadit, ei onnistu keneltäkään tuollaisessa yhteydessä, ei ole meillä ohjelmassa ja on ihan typerää. Matkit vaan Randia. Miten hänen kanssaan on käynyt?
Meidän uskontomme on kaikista paras ja kyllä muutkin osaavat näyttää, miten parannus tehdään, armo tulee ja uudestisynnytään jne. Meillä kaikki on vaan täydellisempää. Huijauksen väittäminen on vaan vastustajien propagandaa.Pystyt tuottamaan lähes ymmärrettäviä lauseita, mutta älysi ei riitä havaitsemaan selvää huijausta. Mielenkiintoinen ilmiö.
Väität kuitenkin parantumisia tapahtuvan, joten pilkkaat tuota epäjumalaasi kun et osallistu. Luultavasti arvaat lopputuloksen ja siten ymmärrät jumalasi olemattomuuden. Älysi kuitenkin riittää tähän. Oletko mahdolisesti tahallasi epärehellinen ja valehtelet epäjumalasi olevaiseksi?
Tosiuskovaisellahan ei olisi minkäänlaista epäilystä parin raajan palauttamisesta.he-ma kirjoitti:
Pystyt tuottamaan lähes ymmärrettäviä lauseita, mutta älysi ei riitä havaitsemaan selvää huijausta. Mielenkiintoinen ilmiö.
Väität kuitenkin parantumisia tapahtuvan, joten pilkkaat tuota epäjumalaasi kun et osallistu. Luultavasti arvaat lopputuloksen ja siten ymmärrät jumalasi olemattomuuden. Älysi kuitenkin riittää tähän. Oletko mahdolisesti tahallasi epärehellinen ja valehtelet epäjumalasi olevaiseksi?
Tosiuskovaisellahan ei olisi minkäänlaista epäilystä parin raajan palauttamisesta.Kyllä lähetyssaarnaajat voivat luoksesi tulla, jos haluat. Sitä en tiedä mitä siellä sitten tapahtuu. He näyttävät tavallisilta pojilta, pukumiehiltä, mutta ovat kuitenkin korkeimman Jumalan pappeja, joilla on Jumalan sana sinulle kerrottavanaan.
Missä kaupungissa asut?Olli.S kirjoitti:
Kyllä lähetyssaarnaajat voivat luoksesi tulla, jos haluat. Sitä en tiedä mitä siellä sitten tapahtuu. He näyttävät tavallisilta pojilta, pukumiehiltä, mutta ovat kuitenkin korkeimman Jumalan pappeja, joilla on Jumalan sana sinulle kerrottavanaan.
Missä kaupungissa asut?Ei näin.
Raajojen takaisinrukoilu tapahtuu median paikalla ollessa ja julkisella paikalla.he-ma kirjoitti:
Ei näin.
Raajojen takaisinrukoilu tapahtuu median paikalla ollessa ja julkisella paikalla.Ihan sama. Näin se kuitenkin tältä puolelta lähtee. Niin että missä kaupungissa, niin ilmoitan lähetyssaarnaajille tai seurakunnalle siellä?
Olli.S kirjoitti:
Ihan sama. Näin se kuitenkin tältä puolelta lähtee. Niin että missä kaupungissa, niin ilmoitan lähetyssaarnaajille tai seurakunnalle siellä?
Ei, vaan sovitaan 1.3.2018 seuraavan perinteisen rukoustilaisuuden järjestysajankohdaksi ja paikaksi Helsingin Kauppatori.
Paikalle tulee mediaa riittävästi, sen takaan.
Haluatko tuoda omaan kulttiisi kuuluvan amputoidun, jolloin et voi väittää epäjumalasi kieltäytyvän vääräuskoisen jäseniä palauttamasta?he-ma kirjoitti:
Ei, vaan sovitaan 1.3.2018 seuraavan perinteisen rukoustilaisuuden järjestysajankohdaksi ja paikaksi Helsingin Kauppatori.
Paikalle tulee mediaa riittävästi, sen takaan.
Haluatko tuoda omaan kulttiisi kuuluvan amputoidun, jolloin et voi väittää epäjumalasi kieltäytyvän vääräuskoisen jäseniä palauttamasta?Muistutan vielä, että mailissa voi ja kannattaakin ilmoittautua, niin saadaan tiedot mediaa varten ylös.
he-ma kirjoitti:
Muistutan vielä, että mailissa voi ja kannattaakin ilmoittautua, niin saadaan tiedot mediaa varten ylös.
Justiinsa taas tarkistin postin.
Ilmeisesti vika on tuossa mormonien epäjumalassa ja hänen profeettansa valheellisessa sanomassa?he-ma kirjoitti:
Ei, vaan sovitaan 1.3.2018 seuraavan perinteisen rukoustilaisuuden järjestysajankohdaksi ja paikaksi Helsingin Kauppatori.
Paikalle tulee mediaa riittävästi, sen takaan.
Haluatko tuoda omaan kulttiisi kuuluvan amputoidun, jolloin et voi väittää epäjumalasi kieltäytyvän vääräuskoisen jäseniä palauttamasta?Kerroin miten laitan asian eteenpäin kirkossa. Jos ei sinulle käy niin turha motkottaa. En minä päätä meidän kirkon asioista. Näin se olisi lähtenyt. Voit tietysti yrittää vielä yksityisiä ihmisiä. Minulla ei ole Pyhän Hengen lahjaa tuollaisiin asioihin, niinkuin tässä tapauksessa täytyisi olla. Sen vuoksi en voi tehtävää ottaa.
Haasteeseesi on näin vastattu.Olli.S kirjoitti:
Kerroin miten laitan asian eteenpäin kirkossa. Jos ei sinulle käy niin turha motkottaa. En minä päätä meidän kirkon asioista. Näin se olisi lähtenyt. Voit tietysti yrittää vielä yksityisiä ihmisiä. Minulla ei ole Pyhän Hengen lahjaa tuollaisiin asioihin, niinkuin tässä tapauksessa täytyisi olla. Sen vuoksi en voi tehtävää ottaa.
Haasteeseesi on näin vastattu.Ei ole vastattu.
Torille median eteen, sinä epäjumalanpalvoja!he-ma kirjoitti:
Ei ole vastattu.
Torille median eteen, sinä epäjumalanpalvoja!On vastattu. Minä en tule. Kirkon kanssa asia etenisi niinkuin sanoin. Sinulle ei kelpaa. Asia on loppuun käsitelty.
Olli.S kirjoitti:
On vastattu. Minä en tule. Kirkon kanssa asia etenisi niinkuin sanoin. Sinulle ei kelpaa. Asia on loppuun käsitelty.
Epätodellista epärehellisyyttä!
Torille paskahousu, median eteen puolustamaan lahkoasi!
- Ygrad
Olisikohan Nelsonin profetiat jatkoa samalle linjalle kuin viimeisienkin profeettojen ilmoitus. Nelson luultavasti ilmoittaa että nyt ajat ovat erittäin huonot ja kaikki MAP-kirkon ulkopuoliset haluavat tuhota kirkon ja kannattaa pysyä pois rappeutuneen yhteiskunnan vaikutuspiiristä, Tietenkin uusia jäseniä tulee aktiivisesti rekrytoida ja maksaa kymmenykset ja tukea kirkkoa vielä ylimääräisin rahalahjoituksin. Joillekin MAP-kirkon jäsenille ainainen vastakkainasettelu aiheuttaa mielisairauksia ja joillekin se aiheuttaa sen että he haluavat pois laitoksesta joka suoltaa propagandaa jonka sanoma on aina väärässä ja saattaa jäsenet naurunalaisiksi.
- Ollitaas
Saahan kirkosta erota, jos ei siellä viihdy. Niin minäkin tein ilman ongelmia. Nyt tulin takaisin ja elämäni on paremmin kuin ulkopuolella oli. Siinäkin oli etunsa, joskus ulkopuolella on parempi. Toiset kääntyvät siellä kirkon vastustajiksi, toiset eivät. Eivät liity perkeleen kirkkoon eivätkä vastusta Siionia, puhdassydämisiä.
Täällä foorumissa ovat paljon äänessä nuo vastustajat. Luulevat olevansa hyvälläkin asialla. Ja kyllä auttavatkin kirkkoa korjaamaan virheitään ja teroittamaan kyniään apologiassa. Kaiken kristinuskon apologiassa ja meidän kirkon apologiassa.
Jos kirkossa oleminen muodostuu ongelmaksi, on paljon parempi erota kuin olla siellä väkinäisesti. Onhan tämä täysin vapaaehtoista ja yksilökohtaista. Ei ole mitään pakkokäännytystä, miekkalähetystä, ristiretkeä eikä diktatuuria. Tässä suhteessa tämän kristinuskon sanoma on radikaalisti muuttunut entisistä ajoista, vaikka evankeliumi on sama kuin profeetoilla, Jeesuksella ja apostoleilla.
Kirkon sisällä on tietysti jokaisella kirkolla kirkkokurinsa. Ei meillä siinäkään muuta suurinta rangaistusta ole kuin erottaminen. Että eroon kyllä pääsee. Kahdella tavallakin. Sisälle ei anti- mormonit pääse. Vain kastetut uskovaiset. - Höpölöpsis
Ollitaas kirjoitti:
Saahan kirkosta erota, jos ei siellä viihdy. Niin minäkin tein ilman ongelmia. Nyt tulin takaisin ja elämäni on paremmin kuin ulkopuolella oli. Siinäkin oli etunsa, joskus ulkopuolella on parempi. Toiset kääntyvät siellä kirkon vastustajiksi, toiset eivät. Eivät liity perkeleen kirkkoon eivätkä vastusta Siionia, puhdassydämisiä.
Täällä foorumissa ovat paljon äänessä nuo vastustajat. Luulevat olevansa hyvälläkin asialla. Ja kyllä auttavatkin kirkkoa korjaamaan virheitään ja teroittamaan kyniään apologiassa. Kaiken kristinuskon apologiassa ja meidän kirkon apologiassa.
Jos kirkossa oleminen muodostuu ongelmaksi, on paljon parempi erota kuin olla siellä väkinäisesti. Onhan tämä täysin vapaaehtoista ja yksilökohtaista. Ei ole mitään pakkokäännytystä, miekkalähetystä, ristiretkeä eikä diktatuuria. Tässä suhteessa tämän kristinuskon sanoma on radikaalisti muuttunut entisistä ajoista, vaikka evankeliumi on sama kuin profeetoilla, Jeesuksella ja apostoleilla.
Kirkon sisällä on tietysti jokaisella kirkolla kirkkokurinsa. Ei meillä siinäkään muuta suurinta rangaistusta ole kuin erottaminen. Että eroon kyllä pääsee. Kahdella tavallakin. Sisälle ei anti- mormonit pääse. Vain kastetut uskovaiset.Vakava ristiriita viimeisessä ja toiseksi viimeisessä lauseessasi. Pääosa kastetuista uskovaisista nimenomaan ovat antimormoneja. Eivät he hyväksy Smithin oppeja ja irstailuja.
Aikuisille ihmisille Smithin kirkkoon liittyminen on tietnkin omaa hölmöyttä, mutta valitettavsti monet syntyvät mormoniperheisiin. Se on kamalaa!
- Ygrad
Miksi MAP-kirkon johtajat saavat vaatia jäseniltä täydellistä alistumista mutta jäsenet eivät saa vaatia johtajilta mitään? Miksi MAP-kirkko instituutiona saa vaatia rahaa ja alistumista jäseniltä mutta jäsenet eivät saa vaatia siltä yhtään mitään?
- Ygrad
Mormonismi on erittäin epäilyttävän Joseph Smithin mielikuvituksen tuotetta. Miksi levyjä joista Smith sanoi kääntäneensä Mormonin kirjan ei ole oikeasti nähnyt kukaan muu kuin Smith? Siksi koska niitä ei ole koskaan ollut olemassa. Miksi Mormonin kirjan perusidea oli jo esitetty kirjassa nimeltä View of the Hebrews? Siksi, että Smith luki kyseisen teoksen ja omien ajatuksien puuttuessa lainasi perusidean siitä. Mikä oli Joseph Smithin ammatti? Taikavarpuoperaattori, huijari, presidenttiehdokas, ja helppoheikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857