Ja juhlat ne muuttui yhä hurjemmiks, jala jalla jalajalavei - niin lauloi hepokattikin.
Juhliahan on tulossa, eivät lopu jouluun. On laskiainen, pääsiäinen, juhannus, jne. Eiköhän jatketa samalla linjalla.
Ja CVI:n juhlat eikun vain jatkuvat.
491
14445
Vastaukset
- amummu
Elämä ei ole pelkkää juhlaa, vaan se on myös ruusuilla tanssimista. Sanovat kaiken kokeneet ja nähneet. Ja totta vieköön, tottahan se on;))
Juu, en lähde vielä Tonavalle. Vasta huhtikuussa. Viettämään siskon synttäriä. Huomenna tapaamme Tallinnassa erään toisen synttärisankarin, minun "kaksosen". Näitä synttäreitä on tässä alkuvuodessa monia. Kaikki samoja lukemia. Lauantaina juuri juhlistimme yhden ystävän tasakymppejä, ja nuo saakurin tasakympit lankeavat minullekin muutaman tunnin päästä. Kuudet tasakymppijuhlat on tiedossa torstaista lähtien toukokuun loppuun mennessä. Miten kummassa ihmiset vanhenee niin urakalla.
Mutta nyt sukimaan kutria, ettei aamulla enää tarvitse. Sitten maate, aamulla herätys kuudelta - kamalaa.
Pitäkää elämä vauhdissa! - Cee-Lila
Kiitos A-mummu avauksestasi! Websille kiitos entisestä. Kyllä me tämän hengissä pidämme. Onnittelut sinulle synttäripäivänäsi, joka on huomenna. Mukavaa laivamatkaa sinulle ja koko porukallenne.
- Alkuperäinen-Rapu
Kiitos vanhasta, kiitos uudesta Elämä-jatkumosta ja ONNEA amummulle. Mukavaa ja vähemmän tuulista merimatkaa juhlien.
Saarelainen saanut ylitettyä suuren veden ja päässyt turvaan lujalle maalle. Ihme juttu tuo taksijuttu. Mitähän se merkitsee kyyditsijälle ja kyydittävälle? Tuskin muuta kuin mukavan muistelon molemmille, - ja se on paljon se!
Hyviä öitä ja kauniita unia! - Amummu
Kauniit kiitokset onnitteluista. Nyt juuri tuntuu melkein vanhalta, huomenna varmaan vielä vanhemmalta. Mutta eiköhän se siitä helpota kun asiaan oleentuu.
Kauniita unia jokaiikalle! - aurora5
Onnea a-mummulle elämän kuohuissa. Kyllä ne hiljenevät, ne kuohut...
- c_webs
Huomenta ja myös A-mummulle onnittelut ( 50 v? ) tasakympeistä, eikä sitten liikaa tullista......
Ja Ceelle kits avauksesta jäi tuo edellinen vähän "huonolle isännöinnille" mutte hyvin hoiditte senkin.
Enpäs tiedä mitä tälle taksikuskille tuo "viimeinen" keikka oli mutta juttua meillä lensi koko matkan ja hyvät muistot (ehkäpä) jäivät, toivottavasti. Kovasti kertoi työstään pitäneen ainakin. Ja onhan se asiakkaista paljon kiinni kuinka viihtyy kuten monessa palveluammattissa yleensä.
Niin, kyllä niitä kuohuja tasaantuukin ja jos ruusuilla tanssii, niin ne hiijen piikit joskus?- c_webs
lisäys: Olisin lyhentänyt nikin pelkkään _websiin mutta ei voi alkaa erikoismerkillä joten menköön tuolla.
Mikäs roboa vaivaa kun ei mitään kysy, nukkuu vielä? - Alkuperäinen-Rapu
Kirkasta ja kuulasta talven keskipäivää juuri avattuun ja nuorekkaaseen Elämä-ketjuun! Vaikka aikaa kuluu ja on kulunut tuolta Hesarin Elämän ajoista, niin me kirjoittajat pysymme 25-vuotiaina jatkuvasti! Vain se, minkä ikäisiksi tunnemme itsemme mieleltämme, sisimmältämme, on tärkeää.
Aloitin tämän kirjoitukseni jo tunti sitten, mutta kesken kirjoituksen soi puhelin ja siinä meni tunti aikaa, joten nyt on mentävä tekemään hommia. Imuri esiin - mukavaa päivän jatkoa! - Cee-Lila
c_webs, kiitokset avauksesta kuuluvat A-mummulle. Siis alaviivaa ei hyväksytä ensimmäiseksi merkiksi. Minulle jaksaa huomauttaa että nimmarini on jo käytössä, ota uusi taikka sitten se sanoo, että liian lyhyt! vaikka sisältää 8 merkkiä.
- c_webs
No niinpäs olikin mutta tuskin kait tuosta "sakotetaan", ainakaan pahasti :) Oli vaan jotenkin kait vielä huonon yön jälkeen hiukka pallo hukassa? Ja jo kaupalle kiirusta.....
Juu, se ei noita merkkejä salli alkuun ja jos vähän tuumailee nikkiä laittaessa ( 1-2 kirj) niin ehtii huomautella liian lyhyestä.
Tuolta saaresta tabsilla tai kännyllä usein jätti robokin kyselyt väliin mutta nyt tänään ei ole kysellyt tältäkään koneelta lähettäessä.
Hitsit kun tuo Rapurallaa jaksaa "kiroilla" ......" imuri esiin-" . En ota, ei taho, tänään.
Komea keli mutkun mutkun, marssikepit ovat liian kipiät nyt :(
- c_webs
Tässähän tulee ihan "ylläreitä" kun noita postejaan availee, mihin tuo rahan kanssa joutuu?
Eläkeindeksin tarkistus 0, 55 % ja ennakonpidätys - 1 pros.yksikköä, voi zuma. Ihan kauhia pläjäys siis huomenna tilille ootettavissa.
Hih, ja viimeinenkin "joulukortti" tuli perille!
Onkos kenelläkään havaintoa että Hesan kaupunki on jostain ryhtynyt perimään " asiointimaksua" kännylaskussa? Tai oliko se "palvelumaksua? En muistaakseni joulukuussa asioinut kyllä kuin terkkarin kanssa. Ja polliissin kun hain uuden henkilökortin.
Ketaleet sano....- c_webs
Nonih, " ketale" olin itse kun syynäsin tarkkaan sen kännylaskun. Voi miuta.... enpäs muistanut niitä kännyllä maksettuja mobiililippuja, niitähän ne olivat. Vähän oudosti vain eritavalla näkyivät ne tekstiviestiliput ja erikseen HSL:n mobiilisovelluksella maksetut.
Asia siis selvä niiltä osin.
Ps. Robon kehvel heräsi :) - Alkuperäinen-Rapu
Joskus joutuu "kiroilemaan" vaikka en kyllä minäkään siitä tykkää! No, pakko mikä pakko antaa joskus lähtökäsky villakoirille - "kiroilemalla."
Minua aivan jännittää kyllä, minkälaisen eläkkeen korotuksen minä saan? Riittäisköhän yhteen kolmen Keno-tason 50:n sentin tuhlaamiseen kerran viikossa. Ei ole vielä tullut tietoa.
Minua tuo robo kiusaa koko ajan. Yleensä heittää jo heti "ohituskaistalle" ja niitä ohituksia riittää. Kerroinkin jo aiemmin, kun se syyti noita ohita-kehoituksia ja minä klikkailin nähtävästi vielä nopeammin pois, kun se yht'äkkiä luuli että olin joku "automaatti"?, eikä suostunut enää sinä iltana päästämään minua ollenkaan ketjuun täällä S24:ssä, muualla tietysti pääsin minne vain.
Nyt menen vilkaisemaan, onko Hesarissa päivitetty mitään uutta? - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Joskus joutuu "kiroilemaan" vaikka en kyllä minäkään siitä tykkää! No, pakko mikä pakko antaa joskus lähtökäsky villakoirille - "kiroilemalla."
Minua aivan jännittää kyllä, minkälaisen eläkkeen korotuksen minä saan? Riittäisköhän yhteen kolmen Keno-tason 50:n sentin tuhlaamiseen kerran viikossa. Ei ole vielä tullut tietoa.
Minua tuo robo kiusaa koko ajan. Yleensä heittää jo heti "ohituskaistalle" ja niitä ohituksia riittää. Kerroinkin jo aiemmin, kun se syyti noita ohita-kehoituksia ja minä klikkailin nähtävästi vielä nopeammin pois, kun se yht'äkkiä luuli että olin joku "automaatti"?, eikä suostunut enää sinä iltana päästämään minua ollenkaan ketjuun täällä S24:ssä, muualla tietysti pääsin minne vain.
Nyt menen vilkaisemaan, onko Hesarissa päivitetty mitään uutta?Eikös sinulle ole ilmoitusta tullut eläkeyhtiöltä tuosta indeksitarkistuksesta?
Pitäisi kai kaikille tulla jo joulukuun lopussa vaikka en ihan varma ole joistain "erityisryhmistä".
Nyt huomenna pitäisi olla sekä "korotus" ja uusi ennakonpidätys käytössä.
- Cee-Lila
Hyvää iltaa täältä rannikolta. Tilasin eilen U:lle lääkäriajan terkkariin nilkkansa takia, sai ajan tänään alkuiltapäivälle. Sopi minulle, kävin samalla labrassa. U sai lähetteen labraan aamuksi, oltava 12 h syömättä. Lääkäri arveli pelkkää rasitusvammaa nilkassaan. Emme itse usko siihen. Turvotus kestänyt jo niin kauan ja mustelma nilkkaluun vieressä suurentunut koko ajan, on jo neljä kertaa suurempi kuin alkujaan. Lekuri määräsi vain Voltaren geeliä. Saa nähdä. Verikokeetkin määräsi vain siksi, kun niitä ei ole otettu vuosikausiin. Ollut terve kuin pukki. Mitään tietoja mistään hänellä ei ole omakannassa. Ajokorttia varten on käynyt lääkärissä, siinä suunnilleen kaikki.
- c_webs
Rasitusvammaa? Onkos U nyt lenkillä käynyt klabbia rasittamassa. Pitkäähän ne mullakin "arveli" yhtä sun toista, eikä eka magneettikuvakaan kaikkea paljastanut. Onneks sattu sitten Peijaksessa pätevä tyyppi joka kuvautti tarkemmin ja leikkasi sitten ja vapautti hermoa pinteestä pois.
Yllättävän hyvin nyt kestänyt rääkkiä, toki kipuilee mutta ei turpoile siten ettei kenkää meinannut jalkaan saada välillä. Hermopinne ja pahin turvotus oli lateraali (ulko)-syrjällä. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Rasitusvammaa? Onkos U nyt lenkillä käynyt klabbia rasittamassa. Pitkäähän ne mullakin "arveli" yhtä sun toista, eikä eka magneettikuvakaan kaikkea paljastanut. Onneks sattu sitten Peijaksessa pätevä tyyppi joka kuvautti tarkemmin ja leikkasi sitten ja vapautti hermoa pinteestä pois.
Yllättävän hyvin nyt kestänyt rääkkiä, toki kipuilee mutta ei turpoile siten ettei kenkää meinannut jalkaan saada välillä. Hermopinne ja pahin turvotus oli lateraali (ulko)-syrjällä.Ei kai rasitusvamma voi noin kauaa jatkua, kun ei edes käy enää lenkillä. Ja mikä se mustelma on siinä nilkkaluun vieressä, joka ei häviä, suurenee vain. Käy kyllä töissä, jossa joutuu kiipeämään ylös ja alas korkealla olevaan laitteeseen. Mustelma on nilkan ulkosyrjällä, koko nilkka turvoksissa verrattuna oikean jalan nilkkaan. Ei ole käynyt lenkilläkään nilkan takia. Ei ole lyönyt sitä jalkaa mihinkään. Kyllä terkkarin lääkärillä on turha käydä, oletin, että määrää edes johonkin kuvaukseen, hyvä ettei käskenyt liimata nilkkaan buranaa teipillä, kuten vanhassa armeijanajan vitsissä aina tehtiin.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Ei kai rasitusvamma voi noin kauaa jatkua, kun ei edes käy enää lenkillä. Ja mikä se mustelma on siinä nilkkaluun vieressä, joka ei häviä, suurenee vain. Käy kyllä töissä, jossa joutuu kiipeämään ylös ja alas korkealla olevaan laitteeseen. Mustelma on nilkan ulkosyrjällä, koko nilkka turvoksissa verrattuna oikean jalan nilkkaan. Ei ole käynyt lenkilläkään nilkan takia. Ei ole lyönyt sitä jalkaa mihinkään. Kyllä terkkarin lääkärillä on turha käydä, oletin, että määrää edes johonkin kuvaukseen, hyvä ettei käskenyt liimata nilkkaan buranaa teipillä, kuten vanhassa armeijanajan vitsissä aina tehtiin.
Jep, purana teipillä nilkkaan :) Jotainhan siellä rikki on jos verenpurkaumaa ja turvotusta aiheuttaa. Onko sitten jänne-nivelside, tai muu vaurio, lähes mahdoton ilman kuvauksia selvittää.
Eikä tavallinen röntgen paljasta kuin ehkä vääntymät sekä luuvauriot. Ortopedillä käynti olisi paikallaan . Se kirpaisee kyllä yksityisellä n. satasen verran ilman muita tutkimuksia. Jos pyytää erikoislääkärin ( ortopedi/ kirurgi) lähetteen vaikka magneettikuvaan niin tuolla yhdessä paikassa se kustantaa lausuntoineen toimistomaksuineen noin 170-270 euroa riippuen vähän kuinka laajasti kuvaavat.
Noihin hintoihin vaativat sen yksityisen erikoislääkärin lähetteen että saa Kelan- suorakorvauksen, ilman sitä hinta on aika paljon kalliimpi.
- c_webs
Aaaah, iloitkaamme (-tte) etelän immeisetkin lumimyrystä :)) Jotenkin aika kotoisen tuntuista periferian reissun jälkeen joten ei pahoja vieroitusoireita tule .
Mikäs tässä, kaikki "liian helppoa", napista painaa, tuli valkeus, hanasta kääntää, tulee vettä, lämpöä virtaa kaukolämmöstä ja ja ja ..... Lähin kauppa n. 300 m eikä sinne edes asiaa tänään ole.
Mitä tästä opimme? Tuskin mitään mutta pitäisi jokaisen käydä olemassa muutama viikko tuolla lähes tiettömien taipaleiden takana , askeettisissa, osin arktisissa oloissa missä mikään ei ole itsestäänselvyys vaan jokainen toimi /askare vaatii omat ponnistuksensa toimiakseen.
Jos toimivat sittenkään.
Näin saattaisi saada näkökulmaa siihen miten eriarvoisessa oloissa meilläkin eletään ja mitä valtion taholta pyritään yhä kasvattamaan viemällä palvelut lähes tyystin kasvukeskuksien ympärille. Tämähän on mm. kokkareiden ja vihreiden "märkäuni".
Hups, johan lipsahti , ja vielä hyvät huomenet unohtui :))- c_webs
Lisäys: Unohtui riemunkiljahdus tuosta "suuresta" korotuksesta mikä oli tilille kilahtanut, jipiii, n. 18.5 €/kk !
Pst, taas robo nukkuu, hyys hys! - Alkuperäinen-Rapu
Huomenta täältä seudulta missä lunta pyryttää!
Ei paljon huvita ulos katsella edes ikkunasta, kun lumitöihin pitäisi mennä, mutta mitä se hyödyttää kun lisää tulee koko ajan. Taidan ruveta lakkaamaan kynsiäni!!! - ja kinostukoon lumi!
Minä en tiedä minkä suuruisen "korotuksen" minä olen saanut eläkkeeseeni? Toivottavasti ei kuitenkaan summan edessä ole miinusmerkki.
Huomenna ei pääse kauppaan viikonloppu ostoksille, kun se lähikauppa puuttuu ja bussit ei kulje. Lauantaina sitten, vaikka en tykkää käydä lauantaiostoksilla.
Katselin taas eilen illalla tyttären lähettämiä kuvia lämmöstä. Osa yksillä - mutta ei "kesä" kaikilla!
"Tuiskuista" päivänjatkoa kaikille! - aurora5
Iltapäivää
Olen oikein ruvennut seuraamaan, miten mediassa käsitellään Suomen eri seutuja. Yhä enemmän on alettu kuulla puhetta, että kannattaako koko Suomi pitää asuttuna. Lapilla on tietysti oma taikansa turismin ihmemaana, mutta suuret osat Itä- ja Pohjois-Suomea ohitetaan huonosti järjestetyn sähkönsiirron ja tykkilumen perämettänä.
Meidät pyritään eristämään monin tavoin. Oma lukunsa on Anne Bernerin "junaveivaus" - rata lopetetaan, ei lopeteta, lopetetaan mutta toimikoon nyt vähän aikaa velvoiteliikenteenä.
Äskettäin kerrottiin omassa paikallislehdessämme, että lennot Joensuun ja Helsingin välillä kutistetaan kahteen vuoroon päivässä per suunta. Eli jos aikoo Hkiin esim. työasioissa, pääsee lähtemään Joensuusta vasta puoliltapäivin ja jos ei tyydy kolmetuntiseen visiittiin, on varattava hotelli yöksi.
Vanha helsinkiläinen ihmettelee, mikä on tämä paikka, jonka ainoastaan paikkakuntalaiset hyväksyvät. Silti en muuttaisi takaisin millään hinnalla. Suuri luonto, väljä ja rauhallinen asuminen, tarpeeksi hyvin toimiva infra, kelvollinen terveydenhoito riittävät minulle vanhuudenpäivien varaksi. - c_webs
Noin varmaan kuten kirjoitit median suhteesta julkituoda eri alueita esille.
Ja valtion satsauksina mm liikenneyhteyksien "tasapuolisina" pitämiseen. Lentoliikenteen "ytimenähän" pidetään lähinnä Kuopiota josta halpalennot tänne ja ulkomaanlennot lähinnä lähtevät ja tulevat.
Nyt on ollut selvä buumi että Vr on vetänyt porukan sillä aina junat Jns- Hki ovat lähes täynnä ollut joissa olen kulkenut. Tämä varmasti vaikuttaa lentoliikenteen supistuksiin.
Mielenkiintoista on sitten seurata kun /jos kilpailulle vapautetaan henkilöliikenne myös siellä kokonaan raiteilla? Sama koskee poikittaisliikennettä Jns-Pieksämäki? - c_webs
Jopas lähti kuvat äreesti pois, "sääntöjenvastaisina" ? Vaikka koko robo muuten tuntuu nukkuvan kun ei mitään lähettäessä kysele tehtäviä. Tuo olisi aika hyvä koko muuten, 720 x 1280 px.
Oli "liite" Aran " Suuri luonto jne..." - c_webs
Katsotaan säilyykö tuo? Siinä tekstinä oli että" hyvä oli kulkijan kulkea, -27 C pakkasta eikä tungosta "lenkillä" :)) ja vielä kun hanget painuivat välillä alas.
- c_webs
c_webs kirjoitti:
Katsotaan säilyykö tuo? Siinä tekstinä oli että" hyvä oli kulkijan kulkea, -27 C pakkasta eikä tungosta "lenkillä" :)) ja vielä kun hanget painuivat välillä alas.
Ja tässä se toinen :
http://kuva.termiitti.com/v.php?img=45470
Vain parin tunnin myräkän jälkeen vaihteeksi. Tuota valkeaa tuli sitten muutamassa tunnissa tuplat lisää... - aurora5
c_webs kirjoitti:
Noin varmaan kuten kirjoitit median suhteesta julkituoda eri alueita esille.
Ja valtion satsauksina mm liikenneyhteyksien "tasapuolisina" pitämiseen. Lentoliikenteen "ytimenähän" pidetään lähinnä Kuopiota josta halpalennot tänne ja ulkomaanlennot lähinnä lähtevät ja tulevat.
Nyt on ollut selvä buumi että Vr on vetänyt porukan sillä aina junat Jns- Hki ovat lähes täynnä ollut joissa olen kulkenut. Tämä varmasti vaikuttaa lentoliikenteen supistuksiin.
Mielenkiintoista on sitten seurata kun /jos kilpailulle vapautetaan henkilöliikenne myös siellä kokonaan raiteilla? Sama koskee poikittaisliikennettä Jns-Pieksämäki?Komeita kuvia olit laittanut. Kuvien poistossa ei taas ole minkäänlaista logiikkaa.
Tuolta vaaroilta eräs pyörähti bensanhakumatkallaan kertomassa, että nyt on saanut kelkalla auotuksi umpeenpyryttäneet reittinsä. Pääsee jälleen reenaamaan. Yksikin aurinkoinen kuiva pakkaspäivä on herkkua tämmöisenä hämärän rajamailla keikkuvana talvena.
Siekö veit talven mukanas sinne Helssinkiin? Varmasti hyvä niin, ettet rojahtanut upeista maisemistas katujen mustaan loskaan. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Komeita kuvia olit laittanut. Kuvien poistossa ei taas ole minkäänlaista logiikkaa.
Tuolta vaaroilta eräs pyörähti bensanhakumatkallaan kertomassa, että nyt on saanut kelkalla auotuksi umpeenpyryttäneet reittinsä. Pääsee jälleen reenaamaan. Yksikin aurinkoinen kuiva pakkaspäivä on herkkua tämmöisenä hämärän rajamailla keikkuvana talvena.
Siekö veit talven mukanas sinne Helssinkiin? Varmasti hyvä niin, ettet rojahtanut upeista maisemistas katujen mustaan loskaan.Juu, toin vähän "maustetta" tännekin sieltä vähemmäksi :) Mutta näyttää pahasti siltä että sinnekin sitä taas yöstä lähtien tulee koko huomisen, toivottavasti ei nyt taas puolta metriä. Jos niin , taas ovat urat ummessa :(
Just, ei kyllä mitään logiikan häivääkään noissa kuvapoistoissa, virustarkastuksessa käytettyjä, varmasti puhtaita luontokuvia niin veks vaan?
Kyllä nuo kirkkaat pakkaspäivät olivat melko nuusassa mutta nyt ne muutamatkin tekivät jäille hyvää, jäätyi läpi se välissä ollut vesisohjo.
Eivät vielä kai saaneet avattua sitä jäätietä Kolille vaikka varmaan lähelle se vaadittava 40 cm:n paksuus tulikin? Viikko sitten oli n .30 cm. - aurora5
Huomenta
Eilisessä paikallislehdessä otsikoitiin: "Kohva haittaa jään vahvistumista jäätiellä". Kohva tarkoittaa kai juuri sitä jääsohjoa. Kohvaa ei lasketa jäätien kantavuuteen, sillä se sulaa helposti auringossa. Teräsjäälle vaadittu 40 cm paksuus ei ole vielä täyttynyt, mutta toivo elää, onhan tässä pari viikkoa aikaa helmikuun puolenvälin viralliseen merkkipaaluun.
Nyt pyryttää. Kahlasin juuri tuolta terveysasemalta näytettä otattamasta. Viikon päästä saan tietää, onko hemoglobiini noussut.
Elämä on yhtä mittausta, jään paksuutta, veriarvoja... - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Eilisessä paikallislehdessä otsikoitiin: "Kohva haittaa jään vahvistumista jäätiellä". Kohva tarkoittaa kai juuri sitä jääsohjoa. Kohvaa ei lasketa jäätien kantavuuteen, sillä se sulaa helposti auringossa. Teräsjäälle vaadittu 40 cm paksuus ei ole vielä täyttynyt, mutta toivo elää, onhan tässä pari viikkoa aikaa helmikuun puolenvälin viralliseen merkkipaaluun.
Nyt pyryttää. Kahlasin juuri tuolta terveysasemalta näytettä otattamasta. Viikon päästä saan tietää, onko hemoglobiini noussut.
Elämä on yhtä mittausta, jään paksuutta, veriarvoja...Näin juuri, nk . kohvajää on lumensekaista pehmyttä jäätä ja sitä oli aika paksu kerros meilläkin, sitten välissä silkka vesi ja alla vain n. tuuma raudus l. teräsjäätä. Tämä siis silloin kun kävimme isolle selälle verkot uittamassa. Oli varmaan vasta 9.1 eli varsin myöhäinen ajankohta. Silti olimme kai ensimmäiset sillä selällä.
Niin, "mittaamista" monella tapaa, velipoika noitui juuri lumitöissä siellä taas, oli sitä tullut yön aikana n 15 cm lisää.
- bertta-setä
Voi hirveetä mihin myräkkään a-mummu on joutunut Tallinnan vierailullaan
- bertta-täti
voi hellanlettas tentään
- Cee-Lila
Jopa osui sää pressan virkaanastujaispäivälle. Säälitti Kaartin kunniakomppanian seisoskelu eduskuntatalon edessä, vaikka ovat kyllä tottuneet tuiskuihin, paitsi jos ovat niin vähän aikaa olleet kunniakomppaniassa, etteivät ole kunnon talvea vielä kokeneet täällä stadissa.
- Cee-Lila
U oli aamulla aikaisin, heti klo 7 labrassa, sai numeron 7 ja sai kutsun huoneeseen ei kuitenkaan seiskaan. Sanoi hoitajalle, että älä ota sitten yli neljää litraa verta, saattaa alkaa huippaamaan. Kun oli 5 tai 6 putkea otettu verta kysyi hoitaja, laitetaanko teippi vai sideharso, U sanoi, että teippi riittää, minulla on punainen pusero, niin oli Napoleonin armeijallakin. Hoitajaa hymyilytti. Sitten U lisäsi, että siitä syystä Egyptin armeijalla oli ruskeat alushousut. Hoitajan hartiat hytkyivät naurusta U:n lähdettyä huoneesta. Ei ollut kuullut vitsiä aiemmin.
- c_webs
Heh, eikös itänaapurin joukoilla ollut koko puku ruskea, varoilta :)) Nythän ne ovat "vihreitä miehiä" eli luonnonsuojelijoita vai ?
- c_webs
Tuli jostain mieleen ( Kummeleista? ) et mitä toveri sanoi kun sai rautakangen käsiinsä?
" Da da, inssstrument".
Tai kun päästi kunnon "paukun" ?
"Da, phyh Tzerrrrnophyl".
- c_webs
Lumista huomenta? Kyllä nuo lukemat näytti että sitä tuli ainakin kohtuudella, Kaisaniemi 16cm, Hki-Vantaa lentokenttä 53 cm jne..vertailuna voisi nyt mainita vaikkapa Jns 48cm mutta aina niin mahtava Koli 71cm.
Mutta nuohan ovat tiettyjen pisteiden lukemia jotka pienilläkin välimatkoilla vaihtelevat jopa kymmenillä senteillä, Lieksa erinomainen esimerkki kun vaaramaisemiin noustaan.
Sepä lumesta, "lakoista" kirjuuttaminen jääköön ainakin raakilevaiheeseen.
Mutta pirusvie selaimista? Ennen aina niin huippunopea Opera päivitti eilen itsensä hitaaksi eli samaa viivettä tällä sivustolla kuin jo vuoden ollut Firefoxissa. Tämä tuli uudesta selaimen lisäsuojauksesta jolla se estää automaattisesti niin mainokset kuin nyt uutena kaikkien kryptovaluuttojen louhintamahdollisuuden selaimen kautta kaikilla sivustoilla. Ja VPN hidastaa lisää.
Sinänsä hyvä ominaisuus mutta tuo viive ( 3-4 s) blancoa melko ikävä. Vieläkö tässä pitää katsella muita, Chrome jotenkin menettelee (puutteineenkin) , IE, kiitos ei.....
Äh, nää nyt oli näitä meikän "murinoita" joista nyt ei niin´....... - Alkuperäinen-Rapu
Kevyesti keskelläpäivää - tervehdys!
Kevyesti sen takia, että säästyin eilen lumitöiltä ja nyt on käytävä kulkukunnossa edelleenkin. Poikani tuli eilen tekemään käytävältä lumityöt. Parveke on kyllä kinoksen vallassa, mutta olkoon nyt.
Tänään en lähde kauppaan, kun en nähnyt netissä mainintaa, että tämä bussi, millä pääsen Malmille, liikennöisi tänään, joten menen huomenna kauppaan. Eikä "nälkäkuolema" uhkaisi, vaikka jättäisin kauppareissuni maanantaille, jolloin joudun menemään labraan. Kaksi kärpästä yhdellä reissulla. Ensi viikolla on aika lääkärille tuolla Tornisairaalassa labratulosten kuulemiseen.
Ei tässä nyt mitään kummempaa, kuin normaalia perjantaipäivän touhuilua. Selaimet minunkin koneellani hidasteli tuossa jokupäivä, mutta pelasi kuitenkin - viiveellä.- c_webs
Jaa, meinasit hankkia kaksi kärpästä samalla reissulla? Ei kannata vielä, kuolevat pakkaseen.....
Tuollaista yleistä "hidasteluja" en ole huomannut, tämä tuli nyt tuon Operan päivityksestä. Mutta kaikilla joissa sitä esiintyy se ilmenee vain tällä S24:lla, ei muilla sivustoilla.
Kyllä tää Chrome muuten menettelee mutta mutta... puutteet ovat ihan oleellisia joita ei saisi hyvällä selaimella olla. Puuttuu automaattisen selaushistorian poisto normaalitilassa ja sitten in -cognito tilassa ei toimi mainostenesto.
Että pitää matkata Meikkuun lekurille kuulemaan labratuloksia? No minä kävin labroissa joulukuussa, ei oo tarvinnut matkata kuulemisiin, eikä ole kyllä mitään kuulunutkaan edes terkkarilta :) Saa itte katsoa ja "puntaroida" onko mikä pielessä ? Nykyaikaa.... - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Jaa, meinasit hankkia kaksi kärpästä samalla reissulla? Ei kannata vielä, kuolevat pakkaseen.....
Tuollaista yleistä "hidasteluja" en ole huomannut, tämä tuli nyt tuon Operan päivityksestä. Mutta kaikilla joissa sitä esiintyy se ilmenee vain tällä S24:lla, ei muilla sivustoilla.
Kyllä tää Chrome muuten menettelee mutta mutta... puutteet ovat ihan oleellisia joita ei saisi hyvällä selaimella olla. Puuttuu automaattisen selaushistorian poisto normaalitilassa ja sitten in -cognito tilassa ei toimi mainostenesto.
Että pitää matkata Meikkuun lekurille kuulemaan labratuloksia? No minä kävin labroissa joulukuussa, ei oo tarvinnut matkata kuulemisiin, eikä ole kyllä mitään kuulunutkaan edes terkkarilta :) Saa itte katsoa ja "puntaroida" onko mikä pielessä ? Nykyaikaa....Ei minun mittarini näytä pakkaslukemia ainakaan nyt. Ensi viikolla kyllä sääennustajat "lupailevat" jo pakkasiakin.
Nuo selaimen hidastelut näkyivät juuri täällä. Jotain aivan pientä häikkää huomasin jossain vaiheessa myös sähköpostissa.
Tämä tohtorin puheille meno Tornisairaalaan ( ei olekaan ensiviikolla, vaan seuraavalla, muistin väärin) on minulle annettu jo viime syksynä, kun huomattiin munuaisarvojen kohonneen ja tuota kihtiä epäiltiin. Sen takia nämä labrat nyt, sekä lääkäriaika sinne.
Nyt kai täytyy ryhtyä täällä ylhäällä siivouspuuhiin. Imuri on jo odottamassa. Alakerrassa pyyhin juuri lattiat kostealla koivuntuoksulla. - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Ei minun mittarini näytä pakkaslukemia ainakaan nyt. Ensi viikolla kyllä sääennustajat "lupailevat" jo pakkasiakin.
Nuo selaimen hidastelut näkyivät juuri täällä. Jotain aivan pientä häikkää huomasin jossain vaiheessa myös sähköpostissa.
Tämä tohtorin puheille meno Tornisairaalaan ( ei olekaan ensiviikolla, vaan seuraavalla, muistin väärin) on minulle annettu jo viime syksynä, kun huomattiin munuaisarvojen kohonneen ja tuota kihtiä epäiltiin. Sen takia nämä labrat nyt, sekä lääkäriaika sinne.
Nyt kai täytyy ryhtyä täällä ylhäällä siivouspuuhiin. Imuri on jo odottamassa. Alakerrassa pyyhin juuri lattiat kostealla koivuntuoksulla.Huomenna jo pakastuu, kärpäsetkin.
Ja taas siivoamaan, ei hiijessä, hankaat lattiat pilalle.
Täällä kukaan oo siivonnut sitten joulukuun lopun......ei tääl kyllä ketään oo ollutkaan :))
Yritän kyllä muistella........imuri, imuri ??
- Cee-Lila
Iltapäivää. Minäkin ihmettelin että Ravun pitää mennä ihan lääkärille asti kuulemaan labratuloksia, mutta kyse onkin jo vanhasta jutusta. Sama minulla tulossa maaliskuussa. Pitää mennä Meikkuun tornisairaalaan, ajan sain jo viime kesänä. Kyseessä jalan ultrat verisuonista, eli niin sanottu loppututkimus viimevuoden maaliskuun jalan ohitusleikkauksista ja niiden onnistumisista verenkierron suhteen. Eiköhän tuo veri vielä kierrä siellä edelleen normaalisti. Ei se jalka kyllä edelleenkään aivan normaalilta tunnu. Tuskin palautuukaan ennalleen enää ikinä. Leikattu, mikä leikattu. Henki kuitenkin pihisee, ei ole ainakaan vielä kehkoveritulppaa iskenyt niin kuin nuorelle ravitsemusterapeutille, josta luin toissapäivänä lehdessä. Sai tämän pitkän lentomatkan jälkeen ja on himourheilija. Oli lähtenyt jalasta.
Nyt menen valmistelemaan peruna-bataattilootaa. - amummu
Kauniit kiitokset kaikille onnitteluista! Kyllä jotenkin hartioilla on nyt enemmän painoa, eikä se johdu sataneesta lumesta. Ehkä ei kuitenkaan iästäkään.
Täällä olikin sitten poissa ollessamme tullut lunta oikein "isän kädestä". Onneksi meillä reippaat naapurinuoret olivat lapioneet ovellemme saakka leveän stradan. No, he lähtevät pian parin viikon lomareissuun, joten voi olla, että saamme monin kerroin kompensoida saamamme palvelun. Tallinnassakin pyrytti, mutta se oli ihan normaalin oloista talvikeliä, ja kävely kaupungillakin sujui ongelmitta.
Saamani kohtelu T:n hotellissa oli häkellyttävä, vieläkin olen äimänä. Heti jo respassa onniteltiin, huoneemme oli upgreidattu "johtajien" kerrokseen, missä kaiken lisäksi oma herkutteluosasto kuohareineen, huonepalvelu toi ihanan kakkutarjottimen, jolla lemppariani Sacheria, mansikoita ja vadelmia kyytipojaksi. Kyllä kelpasi vanhentua! Tapasimme kaupungilla tuplasynttärikahvien merkeissä myös ystäväpariskunnan, jonka mies on "kaksoseni". - Oli siis kaikenkaikkiaan onnistunut reissu. Ainut huono puoli on se, että enää ei varmaan uskalla Tallinnaan mennä, kun siellä vanhenee.
Tänä iltana vielä mennään oman perheen kesken illalliselle ja sitten alkaakin arki, lisävanheneminen tavallista eloa viettäen. Huomenna kai on minunkin siivottava, kun joulun pyhien jälkeen olen vain päällimmäisiä välillä pöllytellyt.
Kummallinen tuo U:n kinttujuttu. Minulle se musteneva molluska tulee joka kerta, kun nilkka menee kaksinkerroin jostain syystä; yleensä ainakin kerran talvessa liukkailla. Mutta jos ei nyrjähdystä ole tapahtunut, niin aika outo tapaus. Kuvatahan se tietysti pitäisi, mutta terkkarissa kuviin pääsy ainakin täällä meillä on kovan takana. Ortopedille minäkin itsekseni menin, kun ei särkevää lonkkaa haluttu tervarissa kuvata ("kyllä se kortisonipiikillä menee", vaan eipä mennyt, paheni vain). Ja selvishän säryn syykin: alaselkä kiero. Kipuja on edelleen, mutta se pysyy aisoissa fyssarilta saamillani jumppaohjeilla. Kai ne meitä vanhoja jonkun verran kyykyttävätkin, kun tutkimuksiin pääsy on niin nihkeätä. Pitäisi vain jaksaa pitää oma puolensa. Täytyy toivoa, että terveyttä piisaisi edes siinä määrin, ettei kovin isoja apuja tarvitsisi. Mutta se näkee, ken elää.
Nyt pitää lähteä tekemään kauppareissu: maitoa ja leipää, millä pärjäämme huomiseen, kun illalla vielä saamme ruoan "sijalle".
Hyvää viikonloppua! - Cee-Lila
Kiva saada A-mummu terveenä tänne takaisin. Aallokko ei siis ollut kamala paluumatkalla. Sait siis kuningattaren kohtelun siellä, oli varmaan siippasi ja ystävänne asialla tässä huonejärjestelyssä ja tarjoiluissa. Oli siis oikein onnistuneet synttärit sinulla.
Uunistamme tulee jo mainiot tuoksut, kohta siis syömme peruna-bataattilootaa, Laitoimme siihen myös valkosipulia, vaikka sitä ei reseptissä mainittu. Teen aina kaikenmaailman muunnelmia kaikista ruuista. Harvoin minulla on edes kaikkia niitä tarvikkeita, mitä jossain ohjeessa sanotaan. Mututunnelmalla pärjään. - amummu
Ei kovasti tullessa (mennessä olikin ihan pläkä) tuullut, vähän keinutti, mutta hyvin pysyi pystyssä käytävillä. Minä kyllä jo pienestä keinumisesta alan pelätä, ja nytkin vähän mietin, että ryhtyisinkö siihen;).
Juu, kyllä porukat oli tuon hotellijutun järkänneet. Todella tuli kuninkaallinen olo sellaisesta kohtelusta. Hotellin tarjoamaa kakkua ei kyllä kukaan tunnusta tilanneensa, eli se oli sitten asiakaspalvelua.
Valkosipuli on meidänkin herkku. Hyvä etten laita sitä täytekakkuun. Naapurikaupungissa vietetään joka syksy valkosipulijuhlia ja siellä myydään valkosipulijäätelöäkin. Se yhdistelmä ei kylläkään houkuta, vaikka valkosipulin ystävä olenkin. Joku raja. Mutta hyvin kuulemma sekin menee kaupaksi. - c_webs
Niin ne toiset, "kuninkaallisia" kun me tavan tallaajat sohjossa rämmimme ;) Hitto, eihän tuonne uskalla meikäläiset mennä ollenkaan, "ruunaavat" vielä ! Erääthän siellä rallaavat yhtenään joilla ei enää tuota vaaraa ole :))
Joopati, tuli käytyä vähän askeltamassa ja olikohan aurauskalustokin osin lakossa? Huomenna kun pakastaa niin hiphei hurraa noita jalkakäytäviä etenkin. Luita tulee menemään levytettäväksi ja ruuvattavaksi.
Bussejahan täällä kyllä ajeli, ainakin 560, 90 ja niitä pikkubusseja surffaili katuja pitkin.- Alkuperäinen-Rapu
Nyt meillä on sitten presidentillinen poika-vauva, joten onnea vaan perheelle! Lennu-koiralla on totuttelemista uuteen tulokkaaseen.
Kyllä on amummilla ollut ihanat synttärijuhlat. Kyllä nainen kaipaa joskus "prinsessapäivääkin."
Minä toivottelen nyt vain kauniita unia kaikille ja otan kirjan kaveriksi. Luin jostakin aivan hiljattain, että "unen saa helpommin, kun silittelee vaikka itse itseään!" Se keino on jokaisen käytettävissä, vaikka olisi kaverikin vieressä, mutta jos se ei "taho" - jaksaa valvoa!
- amummu
Olet Rapunen niin oikeassa, että sitä "prinsessapäivää" kyllä joskus kaipaa. Minulla niitä varisnaisesti ei ole ollut, vaikka aina merkkipäivinäni olenkin tullut hyvin huomioiduksi. Mutta tämä kerta oli ihan ainutlaatuinen. Ja minä nautin. Ehkä jonkun mielestä turhaa, mutta ei minun. Etenkin, kun männä vuonna on ollut isoja, ryydyttäviä huolia lastenlasten pärjäämisestä, niin saamani huomio teki todella hyvää.
Ex- miniäni kävi tänään tuomassa minulle synttärikukan, mikä tosi iloinen yllätys. Samalla reissulla selitti, että poikani ei ole allekirjoittanut lopullista eropaperia. Väite oli täysin väärä. Pojallamme on kopio po. paperista, mutta ilmesisesti tieto ei ole saavuttanut ex-vaimoansa. Kerkisi kukan luovuttamisen yhteydessä parjata taas poikamme alimpaan kattilaan. Onneksi olin hyvällä tuulella enkä alkanut inttää. Miniä ei ollut lukenut saamaansa "proopuskaa", ja asia mennyt häneltä ohi. No, nyt on sekin reilassa, ja kumpikin voivat alkaa elämänsä puhtaalta pöydältä - jos sitä pöytää ikinä puhtaaksi saakaan.
Mutta nyt Nukkumattia houkuttamaan. Toivottavasti uni tulee, vaikka takana on herkullinen illallinen. No, pari sudokua ehkä sulattavat hyvin porot ja vuohenjuustoherkut.
Hyviä unia! - c_webs
Juu, sallittakoon toki "prinsessapäiväkin", enhän minä sitä turhaksi tarkoittanut tuolla mitä kirjuutin jos joku sen niin ymmärsi. Mutta vain se kaks kertaa, silloin kun nainen täyttää 27 vuotta ja se toinen sitten kun "vähän myöhemmin" täyttää taas sen 27 vuotta ;))
Niin ja huomenet unohtui, tässä siis ne....
Sitten se alkaa ihan mahoton kisa mikä pojalle nimeksi? Siis Salen ja Jennin vai joko on eilen alkanut somet pullistella? Tuohan on hyvin helppo....isä S. Väinämö, äiti Jenni, koira Lennu, siis pojasta Jannu Joukimo.
Häh, vai ei kelepaa?
Nooh, ehotuksia vastaanotetaan mutta ei välttämättä huomioida :)
Tästä se päiväksi lähtee, ehkä mutta se yks yhä eilisestä jäi kaivertamaan..." imuri, imuri , imuri ??"- aurora5
Imuri, imuri imuri... Tuolta se kaapista huutelee. Helppo se on sieltä siepata, varresta kiinni tai sitten pelkkä rikkaimuriosa. Ei mitään johtojen kanssa suhmurointia. Vaaleat lattiatkin ovat siitä hyvät, että jokainen roska näkyy, voi yksitellen napsia leivänmurut ja pölykoirat.
Tai joutaa kai sen huomennakin.
Vai on pressan perheeseen syntynyt poika. Hyvä ajoitus, jaksoi odottaa pahimman vaalihumun yli.
Mitä Lennuun tulee, minullahan oli edellinen koira juuri bostoninterrieri. Ostin sen ensimmäisen vauvansa saaneelta perheeltä, jolle koira vauva oli yhteensovittamaton kuvio. Toivottavasti Lennu saa jäädä omiensa luo, ettei heitetä kodinvaihtokiertoon.
Ottajia takuulla olisi, Lennun "hymyhän" on maailmankuulu USA:n pressiä myöten.
Prinsessapäiviä en muista kohdallani paitsi ne, kun lapsena ja nuorena tuotiin perheen toimesta kahvit pedille. Tasaiset olen itse saanut järjestää, kuusikymppisiäni vietin kustantamalla sukuillalliset ravintola Zetorissa. Seiskat menivät täysin huomiotta, uskollisin koulutoverini taisi soittaa.
Aurinkoista viikonloppua kaikille. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Imuri, imuri imuri... Tuolta se kaapista huutelee. Helppo se on sieltä siepata, varresta kiinni tai sitten pelkkä rikkaimuriosa. Ei mitään johtojen kanssa suhmurointia. Vaaleat lattiatkin ovat siitä hyvät, että jokainen roska näkyy, voi yksitellen napsia leivänmurut ja pölykoirat.
Tai joutaa kai sen huomennakin.
Vai on pressan perheeseen syntynyt poika. Hyvä ajoitus, jaksoi odottaa pahimman vaalihumun yli.
Mitä Lennuun tulee, minullahan oli edellinen koira juuri bostoninterrieri. Ostin sen ensimmäisen vauvansa saaneelta perheeltä, jolle koira vauva oli yhteensovittamaton kuvio. Toivottavasti Lennu saa jäädä omiensa luo, ettei heitetä kodinvaihtokiertoon.
Ottajia takuulla olisi, Lennun "hymyhän" on maailmankuulu USA:n pressiä myöten.
Prinsessapäiviä en muista kohdallani paitsi ne, kun lapsena ja nuorena tuotiin perheen toimesta kahvit pedille. Tasaiset olen itse saanut järjestää, kuusikymppisiäni vietin kustantamalla sukuillalliset ravintola Zetorissa. Seiskat menivät täysin huomiotta, uskollisin koulutoverini taisi soittaa.
Aurinkoista viikonloppua kaikille.Niin, jos pahimmat näkyviltä "imuttaisi" piiloon ellei pikkulikka ole tulossa lattioita hankaamaan, aika vauhtia menee jo. Punkkaan tarvii varmaan kohta korokelaidat ettei voltilla alas tule.
Käpäsin marketissa niin olihan piruvie liukasta kun ne eilen auraamattomat polut peilijäälle kiilloittuneet. Tuon arvasikin miten käy, siinäpä nyt jäitä yrittävät jyystää pois.
Siinähän hyvä parivaljakko onkin, Lennu vahtii "Jannua" :) Kyllä bostoni tulokkaan varmasti hyvin hyväksyy .
- Cee-Lila
Mukavaa lauantaita! Niin on Suomi saanut presidentillisen vauvan, ensimmäisen kerran. Jää historiankirjoihin. Jennin vatsa ei kyllä ollut pressanvirkaanastujaispäivänä sen näköinen, että olisi viimeisillään. Sama oli itsellänikin ekan lapsen syntyessä. Kaikki luulivat, että olen vasta kuudennella, jopa sairaalassa antoivat minulle estopiikin, kun arvelivat, ettei tuosta vatsasta mitään elinkelpoista tule. Mutta ei auttanut esto, poika oli 2,7 kg:n painoinen kuitenkin, mitä ihmettelivät Hyvä niin, ei ollut keskonen.
- Cee-Lila
Mahtaa Lennu-koirakin ihmetellä uutta tulokasta, kun on tottunut olemaan ykkönen. Lennukin on jo aika vanha koira, eilen luin jostain, olikohan jo 10 v.
- Cee-Lila
Tarkistin Lennun iän, täyttää kohta 7 v.
- aurora5
Lennu ei ole vielä seitsemääkään, se syntyi maaliskuussa 2011. Vilkas koira tuntuu olevan, kovasti lelujen perään.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Lennu ei ole vielä seitsemääkään, se syntyi maaliskuussa 2011. Vilkas koira tuntuu olevan, kovasti lelujen perään.
Lähetimme viestimme yhtaikaa:-) Lennusta on ihan oma vikipediasivukin, huomasin. Kaikista koiraroduista löytyy vikin sivuilta tietoja, mutta Lennusta ihan omalla nimellään. Onhan hän jo jo koko maailman tuntema Lennu-koira, minkä mainitsi Nigaraguan diplomaattikin pressan uuden kauden avajaistilaisuudessa diblomaattikunnan vanhimpana edustajana.
Kohta Lennu kilpailee leluista vauvan kanssa.
Vaikka Websin ehdottama nimi Jannu sointuisi hyvin Lennuun, tuskin vauvasta Jannua tulee. Jannu Joukimo olisi kyllä todella uniikki nimi. - c_webs
Nooh, tuo Jannu Joukimo oli enemmän "huulta" tietysti mutta miksi ei voisi olla tottakin ? :)
Ainakin uniikki olisi nimi kuten aika uniikki on myös Yle P-Karjalan uutistoimittajan Jouki Väinämö(nkin). :)) - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Nooh, tuo Jannu Joukimo oli enemmän "huulta" tietysti mutta miksi ei voisi olla tottakin ? :)
Ainakin uniikki olisi nimi kuten aika uniikki on myös Yle P-Karjalan uutistoimittajan Jouki Väinämö(nkin). :))Minäkin olen aina ihastellut sellaisia erikoisia ihmisten nimiä, joissa etunimi-sukunimi synkkaavat hyvin yhteen, kuin vaikkapa Arimo Raeste (entinen pressanlinnan vouti, vai mikä se tittelinsä olikaan), Pyry Lapintie (toimittaja), Pontus Jäntti (tenniksen pelaaja), nyt ei yhtäkkiä muistu muita mieleeni, on niitä paljonkin.
- Alkuperäinen-Rapu
Kauppareissu tehty ja luikasta oli. Jalkakäytävillä mustaa jäätä, joten piti pitää katse maassa kun taakkoineen käveli. Ostin omaksi "prinsessapäivän" vaatimattomaksi, mutta kuitenkin paljon iloa tuottavaksi, upeita keltaisia ruusuja maljakkoon!
Aika hyvin "ajastettu" nuo presidentilliset "lapset." Lennu-koira syntynyt ensimmäisen presidenttikauden alussa ja nyt tämä poika-vauva toisen kauden alussa. Antoi äitinsä olla vielä presidentin lupauspäivänä vilkuttamassa presidentinlinnan parvekkeelta, mutta seuraavana päivänä katsoi aikansa koittaneen tulla vanhempiensa ja muun maailmankin ihasteltavaksi.
Minä lähden nyt syömään!- c_webs
"Ajastettu", hmmmm?
Mielenkiintoinen ajatuskuvio mutta tuskin suurta asiayhteyttä vaalituloksiin :)) - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
"Ajastettu", hmmmm?
Mielenkiintoinen ajatuskuvio mutta tuskin suurta asiayhteyttä vaalituloksiin :))Niinpä - "ajastettu", vaikka ei tarkoituksella. Joskus kaikki menee/osuu nappiin hauskasti. Ei varmasti mitään suunniteltua vaalien suhteen.
- aurora5
Kerrankin ihanteellinen talvikeli. Aamulla helmikuu osoittautui nimensä veroiseksi: kuin miljoonia helmiä tai timantteja tuikki hangella. Sopiva pakkanen, kymmenisen astetta, oli vienyt liukkauden pois. Jalkakäytävällä olisi pystynyt pystyssä ilman kenkien liukuesteitäkin.
Jotenkin tulivat mieleen erään toisen pikkukaupungin talvet kaukaisessa teini-iässäni. Ei ollut tietoakaan vaarallisesta liukkaudesta. Liukuesteitä ei ollut keksittykään. Eikä hiekotusta. Pientä pakkasta riitti läpi talven.
Sanokaa mitä sanotte, ilmastonmuutos ei ole enää tulevaisuutta, vaan nykypäivää. Etelä-Suomea se koettelee ensimmäisenä.- c_webs
Terve, tässä "mielenkiintoista" dataa sieltä seudulta aika pitkältä ajalta. Noista vaihteluista nykypäivään ( myös täällä) en kyllä minä osaa oikein sanoa kumpaanko tuo ilmastonmuutos meitä vie, "jääkauteen " vai lämpöisempään.
http://suja.kapsi.fi/asema-taulukko.php?asema=101636
Näyttäisi monesti vaihtelut menevän suurimmillaan noin 1-3 vuoden sykleissä, kylmää tai lämpöisempää. Tuolta voi hakea eri asemien tietoja ja eri tilastoja jos mielenkiintoa riittää tutkaella. - aurora5
Tilastostasi päätellen talvet näyttävät pysytelleen täällä kohdallaan vuosikymmenet. Itse vietän seudulla vasta toista talvea, joten en osaa vertailla muistinvaraisesti. Helsingin talvista minulla on kokemusta paljon. Aika kultaa muistot, mutta näin liki täysmustaa Helsingin talvea kuin tämä en muista miltään vuosikymmeneltä. Toisaalta esim. 40-50-luvulla ei ollut yhtä kovaa liikennettä eikä myöskään yhtä vimmaista lumen poiskuljetusta. Hevoskuormalla lunta kuljetettiin jonnekin Munkkiniemen suuntaan ja me pennut ookasimme reen jalaksilla. Muistojen vaikutelma valkoisesta talvesta saattoi johtua siitä, että lumen annettiin olla siinä mihin se putosi. Ei oltu niin tehokkaita talven hävittämisessä.
- c_webs
Huomenta. Toki aika kultaa muistoja mutta eivät varmasti muistikuvat ole täysin vääriä.
Ennen ei se "lumiralli" ollut sellaista kuin nykyään joten niitä ei välttämättä kuskattu pois kuin tärkeimmiltä väyliltä ja keskustan alueelta, muutenhan täällä "kälviällä" ne saivat olla, kertyä ja sulaa paikoilleen.
Ja eihän tästä ole kuin n. vajaa 10 v sitten kun niiden lumien kanssa ei meinattu sopia mihinkään :)
Mutta täysin totta lienee näin mutulla, ja miksei ihan havaintona että säiden vaihtelut ovat huomattavan paljon nopeampia ja jyrkempiä kuin aikoinaan. Näin ainakin juuri täällä rannikolla etelässä. Ja kun pitkiä pakkasjaksoja ei ole ollut, meri pysyy avoinna joka lisää noiden muutosten määrää, sateineen ja kylmine tuulineen.
Ja samaa havaintoa olen sielläkin tuulien suhteen tehnyt jo toistakymmentä vuotta minimissään, vaikka myrskypäivien määrät eivät olisi tilastojen mukaan lisääntynetkään. Mutta ne ovat tilastoja myrskyistä, itse puhun kovista, navakoista tuulijaksoista jotka kestävät jopa 3-7 vrk kerrallaan, milloin mistäkin suunnasta.
En äkkiä nyt muista koska täällä viimeksi olisi talvella jäille päässyt esim. Emäsalon, Porkkalan, ja tästä meidänkin rannoilta juurikaan "ulos" joilla alueilla vielä vuosituhannen vaihteessa käytiin.
Samoin siellä maalla, mm. viime talvena ennen joulua ajelivat autoilla lähes vappuun saakka kun nyt oli siinä ja siinä että kestikö mennä saareen jalkaisin 28.12. Nyt tämä kk ratkaisee sitten sen talven "kovuuden" ja kevään tulon. Ja aika normikylmältä helmikuulta näyttäisi vaikka niitä hirmupakkasia ei tulisikaan.
Täällä nyt kävi -14.2, lunta 15 cm joten aika talvista on.
Mitä tuosta jorinasta nyt voisi päätellä , eipä juuri mitään. Mutta kuitenkin totta lienee että maapallon suursäätilat vaikuttavat myös meillä ja euroopassa jotka näkyvät rajuissa vaihteluissa, myrskyineen, sateineen, tulvineen jne. Nämä ilmiöt voivat liittyä nykyisiin ilmastonmuutoksiin kansojen "ansioista" vaikka suurtuhoja on kautta aikain ollut ennenkin. - c_webs
Tässä vielä A`ralle linkki josta pääset katselemaan lyhyiden tai pitkien ennusteiden säitä sinne. Tätä sivustoa käytän aika paljon itse ja todennut että lähes parhaiten paikkansa pitää ainakin noissa pitkissä ennusteissa:
https://www.accuweather.com/fi/fi/lieksa/133945/february-weather/133945?monyr=2/1/2018
Siitä voi mennä vaikka kk kerrallaan eteenpäin, tai katsoa taaksepäin mennyttä. Näyttäisi nyt menevän aikalailla hist. keskiarvojen "haarukassa".
Nyt keventäkää :)) - aurora5
Huomenta
Sellainen mututuntuma talvesta täällä on se, että tuulee paljon ja milloin mistäkin suunnasta. Nyt on kuulemma se seitsemän kilometrin jäätie Koli-Vuonislahti avattu... tai siis järvi sulkeutunut autonmentäväksi. Olen ajatellut, että tuosta järvestä se tuulisuus johtuu. Ja kuinka ollakaan, järven jäädyttyä tuulet ovat laantuneet. Nytkään ei oksa värähdä noissa katuvieren koivuissa. On rapsakka kymmenen asteen pakkanen.
Helsingin talvina nuorena luistelin paljon meren jäällä Hietarannan edustalla. Muistan eräänkin marraskuun, kun lunta ei ollut vielä satanut, mutta meri oli jo kunnolla jäässä. Luistelin mustaa pintaa melkein Lauttasaaren vanhalle sillalle asti, mutta sitten laivojen railojen läheisyys sai kääntymään takaisin.
Töölöläisperheiden yleinen sunnuntaihuvi oli jäällä kävely tai hiihto Seurasaareen. Latu kulki hautausmaan aidan viertä Mechelininkadulta alkaen. Siitä ladusta muistan myös kuolleen koiran, jonka saksalaissotilaat olivat jeepistä ampuneet siihen. Lapset sitä kävivät ihmettelemässä ja salaa paijaamassa. Ei ollut puhtaanapitolaitoksella kiire korjata sitä pois.
Tuo Pielinenkin houkuttelisi, mutta vaikka se on lähellä, niin kävellen kuitenkin monen mutkan takana täältä keskustasta. Tuttavat tuntuvat käyvän siellä hiihtämässä. - aurora5
c_webs kirjoitti:
Tässä vielä A`ralle linkki josta pääset katselemaan lyhyiden tai pitkien ennusteiden säitä sinne. Tätä sivustoa käytän aika paljon itse ja todennut että lähes parhaiten paikkansa pitää ainakin noissa pitkissä ennusteissa:
https://www.accuweather.com/fi/fi/lieksa/133945/february-weather/133945?monyr=2/1/2018
Siitä voi mennä vaikka kk kerrallaan eteenpäin, tai katsoa taaksepäin mennyttä. Näyttäisi nyt menevän aikalailla hist. keskiarvojen "haarukassa".
Nyt keventäkää :))"Nyt keventäkää:))"
Nuo sääasiat tuppaavat olemaan sellaisia, että kun niistä rupeaa jauhamaan, unohtaa tämän kerjun tarkoituksen, joka on tuottaa huvia lukijoille mukavien ja ihanien sattumusten muodossa.
- Cee-Lila
Pakkaspäivää, aurinko paistaa ja pakkasta noin -11. Kyllä sääkin kuuluu osana elämään. Mekin saimme kutsun ensi lauantaina E-Pohjanmaalle synttäreille, mutta pohdimme vielä lähdemmekö, sää vaikuttaa lähtöömme. Jos äityy oikein kaljamakeliksi, meillä on autossa vain kitkarenkaat, mitkä lumella pitävät jopa paremmin kuin nastat, mutta jäisellä kelillä arveluttaa niin pitkälle matkalle lähtö. Voimme löytää itsemme tien penkalta. Nuorempina minkäänlainen keli ei ikinä estänyt meitä lähtemästä ja vaikka millaisilla kotteroilla. Monesti jäimme välillekin, kun milloin syylari hyytyi tai alkoi keittää taikka jotain muuta häikkää tuli autoon. Lopulta aina perille pääsimme, vaikka 500 km:n päähän. On sitä kaikella tavalla matkaa tehty, välillä narun jatkona hinauksessa, kun auton akku ei ladannut, valot eivät toimineet ja ikkunat rapautuivat kun pyyhkijätkään eivät toimineet.
- c-webs
Juu, kaikkea sitä on sattunut, säästä tai määstä riippuen :)
Kuulema koht alkaa jossain "Pyönk Phenkissä" jotain kisoja joista sitten taas mitskuja kerätään vuoden päästä takaisin saajiltaan niin näin hienoon talvipäivään kuuluu ehtottamasti tämä :
https://www.youtube.com/watch?v=Zgqc8NrGc3A
Kukahan piru vei porstuasta ne porkat ??- Cee-Lila
Mainio lisäys tuo että mitskuja sitten vuoden tai useammankin kuluttua pois kerätään. Ei siinä enää laskuissa pysy mukana, kuka sen oikeasti antaitsi.
- amummu
Juu, kyllähän ne ennustukset paikkansa pittää jossei säät ruppee reistaileen. Ja se on niin totta kuin tässä istun.
Ja ennustusten laatuun kyllä hyvin paljon vaikuttaa käytössä olevan rahan määrä. Se suoraan korreloi käytettävissä olevien ennustus- ja muiden tarvittavien laskentamallien laatuun. Mitä täydellisempi malli sitä enemmän se maksaa. Ja mitä täydellisempi malli sitä parempia ennusteita se pääsääntöisesti tuottaa. Joskus kyllä niissäkin tapahtuu yllätyksiä, mutta nykyisen, tehokkaan tiedonvälityksen aikana suht harvoin enää ihan hulluja.
Itse tarvitessani tarkempia ennusteita turvaudun ilmailun sääpalveluun. Ilmailun ennusteissa on ihan toisenlaiset tarkkuusvaatimukset kuin esim. yleisen sääpalvelun puolella. Tosin kovin pitkiä, paikkakohtaisia povauksia siellä ei ole, taitaa nykyään olla pisimmillään 36h, mutta niilläkin pärjää aika hyvin. Mitä pidempi ennustusjakso on sitä epävarmemmaksi ennusteet käyvät.
Nyt pitää lähteä jo yöpuulle. Tänään on taas juhlittu syntymäpäiviä, viety ruokaa kipeille ja tuuletettu koiranpoikaa. Uni ehkä maittaa, kunhan teen vielä pari sudokua.
Kauniita unia.- c_webs
Huomenta ja voihan se olla noinkin tai olla olemattakin :) Ilmailun ennusteet ei voi ollakaan "pitkiä"sillä viikon päähän ennustettu myrskyrintama ei vaikuta (ehkä) huomisen turbulensseihin ;))
Mutta tilastoja taaksepäin on paha väärin ennustaa?
Se siitä mutta nyt on jotain muuta "häikkää" tällä rintamalla joten kännyä kouraan... - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Huomenta ja voihan se olla noinkin tai olla olemattakin :) Ilmailun ennusteet ei voi ollakaan "pitkiä"sillä viikon päähän ennustettu myrskyrintama ei vaikuta (ehkä) huomisen turbulensseihin ;))
Mutta tilastoja taaksepäin on paha väärin ennustaa?
Se siitä mutta nyt on jotain muuta "häikkää" tällä rintamalla joten kännyä kouraan...Tervehdys pakkasesta ja labrajonosta! Kylmä oli kun jo aamulla läksin liikenteeseen, mutta kylmä oli nytkin kun tulin juuri kotiin.
En ole kyllä ennen nähnyt noin suurta väenpaljoutta labrassa niin kuin oli tänään. Minua ennen jonotusnumeroilla oli 35, mutta näitä "jonottajia" ei kutsuttu pitkiin aikoihin, kun kaikkia muita huudeltiin. Varmaan yli kaksituntia sain odottaa vuoroani. Näytteenottaja sanoi, että aivan "kamalanpaljon" on ollut alusta asti väkeä ja kun minä läksin pois, niin "tupa" oli edelleen tupaten täynnä. Koko ajan tuli lisää. Joku makasi sängyllä maski kasvoilla siinä joukossa. Oliko osastoillakin täyttä, vai odottiko siinä jonnekin viemistä?
Kävin samalla kaupassa. Prismassa remontin keskellä. Kun olin ollut "ravinnotta" kokeissa, niin kun tulin kotiin, kiehautin kahvin ja söin kaksi croissantia ja Runebergintortun. Se oli hyvä, mutta täyttävä. Leipomo Rosten Turusta, oli leipoja ja siinä pakkauksessa luki, että leivottu Valion voilla (rasvaa 33%), tuhtia tavaraa siis. Makua ja sopiva kosteus oli myös tuossa tortussa. Toinen on vielä syömättä.
Toivottavasti c_webs, tuo "muu häikkä" ei ole mitään pahempaa häikkää!
Hyvää Runeberginpäivää kaikille! - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys pakkasesta ja labrajonosta! Kylmä oli kun jo aamulla läksin liikenteeseen, mutta kylmä oli nytkin kun tulin juuri kotiin.
En ole kyllä ennen nähnyt noin suurta väenpaljoutta labrassa niin kuin oli tänään. Minua ennen jonotusnumeroilla oli 35, mutta näitä "jonottajia" ei kutsuttu pitkiin aikoihin, kun kaikkia muita huudeltiin. Varmaan yli kaksituntia sain odottaa vuoroani. Näytteenottaja sanoi, että aivan "kamalanpaljon" on ollut alusta asti väkeä ja kun minä läksin pois, niin "tupa" oli edelleen tupaten täynnä. Koko ajan tuli lisää. Joku makasi sängyllä maski kasvoilla siinä joukossa. Oliko osastoillakin täyttä, vai odottiko siinä jonnekin viemistä?
Kävin samalla kaupassa. Prismassa remontin keskellä. Kun olin ollut "ravinnotta" kokeissa, niin kun tulin kotiin, kiehautin kahvin ja söin kaksi croissantia ja Runebergintortun. Se oli hyvä, mutta täyttävä. Leipomo Rosten Turusta, oli leipoja ja siinä pakkauksessa luki, että leivottu Valion voilla (rasvaa 33%), tuhtia tavaraa siis. Makua ja sopiva kosteus oli myös tuossa tortussa. Toinen on vielä syömättä.
Toivottavasti c_webs, tuo "muu häikkä" ei ole mitään pahempaa häikkää!
Hyvää Runeberginpäivää kaikille!Meilläkin tänään ostetut tortut ovat Rostenilta. Aiemmin U on ostanut Jokioisten leipomon Runebergintorttuja, ihanan kosteita. K- ja S- kaupat myyvät eri tuotteita.
Katsoin omat viime viikon labratulokseni omakannasta, kaikki arvot ok. Jopa hb on 121, ilman rautatablettien syöntiä. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys pakkasesta ja labrajonosta! Kylmä oli kun jo aamulla läksin liikenteeseen, mutta kylmä oli nytkin kun tulin juuri kotiin.
En ole kyllä ennen nähnyt noin suurta väenpaljoutta labrassa niin kuin oli tänään. Minua ennen jonotusnumeroilla oli 35, mutta näitä "jonottajia" ei kutsuttu pitkiin aikoihin, kun kaikkia muita huudeltiin. Varmaan yli kaksituntia sain odottaa vuoroani. Näytteenottaja sanoi, että aivan "kamalanpaljon" on ollut alusta asti väkeä ja kun minä läksin pois, niin "tupa" oli edelleen tupaten täynnä. Koko ajan tuli lisää. Joku makasi sängyllä maski kasvoilla siinä joukossa. Oliko osastoillakin täyttä, vai odottiko siinä jonnekin viemistä?
Kävin samalla kaupassa. Prismassa remontin keskellä. Kun olin ollut "ravinnotta" kokeissa, niin kun tulin kotiin, kiehautin kahvin ja söin kaksi croissantia ja Runebergintortun. Se oli hyvä, mutta täyttävä. Leipomo Rosten Turusta, oli leipoja ja siinä pakkauksessa luki, että leivottu Valion voilla (rasvaa 33%), tuhtia tavaraa siis. Makua ja sopiva kosteus oli myös tuossa tortussa. Toinen on vielä syömättä.
Toivottavasti c_webs, tuo "muu häikkä" ei ole mitään pahempaa häikkää!
Hyvää Runeberginpäivää kaikille!Monet ovat varanneet ajan labraan ja siksi niitä numeron ottaneita ei kutsuta ennen heitä. Viimeksi labrassa ollessani silti tällainen ajan varannut oli ottanut numeron ja kun sen numeron vuoro tuli, ei hoitaja ottanut häntä, vaan sanoi, että teidät kutsutaan nimeltä. Hetken kuluttua hänen nimensä huudettiinkin ja eri huoneeseen.
- c_webs
Et sitten Rapu varannut aikaa sinne labraan niin ei olisi tarvinnut jonottaa? Aina kannattaa varata kun tietää koska pitää käydä, ja etenkin jos syömättömänä pitää olla. Niitä aikavarauksella olevia ne nytkin ovat siellä "huudelleet" jonottajien odotellessa.
Joo, "muu häikkä", ei mitään maan alle vievää sentään ( luultavasti) ?
Meidän terkkarilla iso remppa ja muutto meneillään eli melkoinen härdelli tiemmä, meen aamulla vilkaisemaan.
Kyl se reissu vei "ajantajua" et 5 viikkoa hävis johonkin kun nyt jo mennään Runebergin päivässä ja eikä edes mielessä oot tortut käyny ;)) - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Et sitten Rapu varannut aikaa sinne labraan niin ei olisi tarvinnut jonottaa? Aina kannattaa varata kun tietää koska pitää käydä, ja etenkin jos syömättömänä pitää olla. Niitä aikavarauksella olevia ne nytkin ovat siellä "huudelleet" jonottajien odotellessa.
Joo, "muu häikkä", ei mitään maan alle vievää sentään ( luultavasti) ?
Meidän terkkarilla iso remppa ja muutto meneillään eli melkoinen härdelli tiemmä, meen aamulla vilkaisemaan.
Kyl se reissu vei "ajantajua" et 5 viikkoa hävis johonkin kun nyt jo mennään Runebergin päivässä ja eikä edes mielessä oot tortut käyny ;))Nyt kun on vapaana, niin en tykkää tilata jotain kellonaikaa mihinkään, jos sen voi välttää. Ei tarvitse vahtia bussinaikatauluja, että millä ehtii. Menen kun "ehdin" oman kellonaikani mukaan. Tykkään vapaudesta.
Hyvä ettei tuo "häikkä" ole kovin ilkeä! - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Nyt kun on vapaana, niin en tykkää tilata jotain kellonaikaa mihinkään, jos sen voi välttää. Ei tarvitse vahtia bussinaikatauluja, että millä ehtii. Menen kun "ehdin" oman kellonaikani mukaan. Tykkään vapaudesta.
Hyvä ettei tuo "häikkä" ole kovin ilkeä!Heh, onhan se vapautta tuokin.......jos tykkää jonottamisesta :) Mieluummin minä kyllä katson sopivasti menevän bussin kuin jonotan pari tuntia labraan.
- Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Et sitten Rapu varannut aikaa sinne labraan niin ei olisi tarvinnut jonottaa? Aina kannattaa varata kun tietää koska pitää käydä, ja etenkin jos syömättömänä pitää olla. Niitä aikavarauksella olevia ne nytkin ovat siellä "huudelleet" jonottajien odotellessa.
Joo, "muu häikkä", ei mitään maan alle vievää sentään ( luultavasti) ?
Meidän terkkarilla iso remppa ja muutto meneillään eli melkoinen härdelli tiemmä, meen aamulla vilkaisemaan.
Kyl se reissu vei "ajantajua" et 5 viikkoa hävis johonkin kun nyt jo mennään Runebergin päivässä ja eikä edes mielessä oot tortut käyny ;))Mikäli terkkarisi on Vuosaaressa, kyllä se labra on edelleen kolmannessa kerroksessa entisellä paikallaan, vaikka muissa kerroksissa on remppa meneillään.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Mikäli terkkarisi on Vuosaaressa, kyllä se labra on edelleen kolmannessa kerroksessa entisellä paikallaan, vaikka muissa kerroksissa on remppa meneillään.
Tiedän joo, en oo menossa labraan, luultavasti. Hoitajat eivät tiedä nyt oikein missä kukin lekuri "majailee" tuon muuton keskellä. Siellähän on ainakin tämän viikon "supistettua" toimintaa yhä.
pst, Robo nukkuu taas.....
- Cee-Lila
Pakkasiltapäivän alkua. Aurinko paistaa ja tie on kuhmuraisen polanteinen meidän pihallamme. U kävi kaupassa ja nyrjäytti sen jo valmiiksi kipeän nilkkansa tultuaan parkkipaikalta kotiin kauppakassien kera. Toi mm meheviä Runebergintorttuja pari paketillista. Onhan nyt Ruuneperinpäivä. U on oikea torttufani, olemme syöneet niitä jo kaksi viikkoa enemmän ja vähemmän. Tänään kun katsoin U:n kauppalaskua, ihmettelin yhtä summaa, ostettu melkein 900 g habaneroa, kelt, tulinen, kilohinta 22,00, nämä painoivat 855 g ja hinta melkein 20 euroa. Pussissa oli kuitenkin banaaneja, luomuja, hinta ehkä 3 e. Kysyin U:lta oliko sinulla silmälasit kaupassa päässäsi, oli kuulemma, katsonut silti aivan eri tuotteen koodin. Nyt syömme tosi kalliita banaaneja.
- Alkuperäinen-Rapu
Minä olen yleensä itse leiponut Runebergintortutkin, mutta nyt ostin nuo valmiina. En osaa vertailla eri leipomoiden leipomia, mutta nuo olivat hyviä. Toinen on vielä syömättä. Ei olisi jaksanut kahta syödäkään, vaikka olisi syönyt tyhjään mahaan, niin täyttäviä ovat.
On teillä todella kalliita bananeja. Jos kauppa on lähellä, niin olishan sen "habanero" (mitä sitten lieneekään) pussin voinut viedä takaisi banaaneineen. Varmaan noita erehdyksiä sattuu muillekin. Minä tarkistan aina kuitin jo kaupassa. Muitakin hintavirheitä niissä on usein.
Verta minulta otettiin monta, monta putkiloa. Ensiviikolla sitten "tohtorin" vastaanotolle. - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Minä olen yleensä itse leiponut Runebergintortutkin, mutta nyt ostin nuo valmiina. En osaa vertailla eri leipomoiden leipomia, mutta nuo olivat hyviä. Toinen on vielä syömättä. Ei olisi jaksanut kahta syödäkään, vaikka olisi syönyt tyhjään mahaan, niin täyttäviä ovat.
On teillä todella kalliita bananeja. Jos kauppa on lähellä, niin olishan sen "habanero" (mitä sitten lieneekään) pussin voinut viedä takaisi banaaneineen. Varmaan noita erehdyksiä sattuu muillekin. Minä tarkistan aina kuitin jo kaupassa. Muitakin hintavirheitä niissä on usein.
Verta minulta otettiin monta, monta putkiloa. Ensiviikolla sitten "tohtorin" vastaanotolle.Vilkaisin niin nuo habanerot ovat toiseksi tulisin luokka chileistä scovillen -asteikolla :))
- c_webs
c_webs kirjoitti:
Vilkaisin niin nuo habanerot ovat toiseksi tulisin luokka chileistä scovillen -asteikolla :))
Korjaan: Siis nuo habanerot ovatkin täällä myytävistä chileistä toiseksi miedoin. Paljon stydympiä ovat sitten ne jotka kituset polttavat karrelle.
- Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Korjaan: Siis nuo habanerot ovatkin täällä myytävistä chileistä toiseksi miedoin. Paljon stydympiä ovat sitten ne jotka kituset polttavat karrelle.
Tässä habanerossa luki keltainen tulinen 10. Tiedä sitten, en ole koskaan ostanut, en edes maistanut. Keltainen sopii banaanin väriin. Maku ei, eikä hinta.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Tässä habanerossa luki keltainen tulinen 10. Tiedä sitten, en ole koskaan ostanut, en edes maistanut. Keltainen sopii banaanin väriin. Maku ei, eikä hinta.
Osta ja maista :)) Ja tulistu ....
Lainaus lähde Chiliyhdistys:
"0-10 asteikko
Koska Scovillen asteikko on vaikea hahmottaa, on aikoinaan (kun luultiin, että Habanero on tulisin) luotu 0-10 asteikko, jossa äärimmäistä tulisuutta edustaa Habanero. 0-10 asteikko on käytännöllinen kertomaan kuluttajalle tulisuuden, sillä 10 tällä asteikolla on jo useimmille aivan liikaa sellaisenaan! Myöhemmin on löydetty tulisempiakin chilejä – kertaluokkiakin tulisempia – asteikkoa ei kuitenkaan tarvitse muuttaa, sillä niiden tulisuutta kuvataan asteikolla 10 merkinnällä.
Chiliyhdistys suosittelee 0-10 asteikon käyttöä sen helpon ymmärrettävyyden vuoksi. Scovillen asteikko sopii parhaiten absoluuttiseen vertailuun, jos sellaiselle tulee tarvetta."
- Cee-Lila
Tänään sattui toinenkin ihmeellisyys U:lle. Hänelle vaihtui taas työnantaja 1.1.18. Palkka ym asiat sovittu, U toimitti verokortin 2017 uuteen firmaan, samoin pari päivää myöhemmin vuoden 2018 uuden verokortin, molemmat jo heti tammikuun alussa. Palkka maksetaan kahdesti kuussa, eli ensimmäisen palkan piti olla tilillä 31.1. ajalta 1.1. - 15.1. Tilillä ei näkynyt mitään. Tänään U soitti ja vähän ihmetteli, eivät olleet kuulemma saaneet verokortteja, eivätkä kehdanneet ottaa 60 prosenttia palkasta. Eivät kuitenkaan soittaneet U:lle ja ihmetelleet. Molemmat verokortit olivat jääneet alemman tason pomojen jonnekin, koska palkanlaskija ei ollut saanut niitä. Kyse on vuokratyöfirmasta jossa U on vielä TTT-miehenä ainakin jonkin aikaa.
Muistan itse kun olin työelämässä, joillekin palkkapäivänä jos ei tullut rahaa tilille, oli iso valituskuoro että nyt jää se ja se maksamatta, kun raha ei ollut ajallaan tilillä. Itse olin vain välikäsi, joku oli antanut väärän tilinumeron jne.
Meillä ei ole onneksi enää kyse siitä, mutta ymmärrän, että nuorilla ja työttömillä on. Itsellämme nuorina sama tilanne. Oli sekin aikaa. Ei ollut vanhempia jotka auttavat. Ainakaan minun vanhempani eivät voineet auttaa meitä yhtään. - mullaontärkeempääkin
Vedä käten. Ei oo vexelinen. Ei jaksa.
- aurora5
Hohhoijaa, hyviä uutisia! Katsoin omakannasta, että perjantaina otettujen verikokeiden tulokset olivat jo siellä. Kaikki arvot mahtuivat viitearvojen sisälle. Mikä tärkeintä, hemoglobiini oli kohonnut 120:een oltuaan vielä syksyllä 111.
Jos ei Hb olisi noussut, seuraava askel epäillyn anemian hoidossa olisi ollut tähystys.- c_webs
Kympillä kun nousee vielä niin "teräsmummo " :) Menee huomattavan paljon paremmin kuin tuolla joka rustannut "viestinsä" tuohon 14:19 ??
- Cee-Lila
Onneksi vältyit siltä. Itsekin vältyin muutama vuosi sitten. Ei se tähystyskään mitään kovin kamalaa ole, riippuu tietysti siitä, kuka siihen joutuu. Ja onko kyse suun kautta otettava tähystys vai anuksen kautta. Suoliston mutkat ym mahdolliset kiinnikkeet vaikuttavat ottotapahtumassa kovastikin siihen tuntemukseen.
- aurora5
c_webs kirjoitti:
Kympillä kun nousee vielä niin "teräsmummo " :) Menee huomattavan paljon paremmin kuin tuolla joka rustannut "viestinsä" tuohon 14:19 ??
Katsoin arkistoistani viimeisiä Hgin aikaisia tuloksia keväältä 2016. Silloin Hb näytti olleen teräsmummotasoa eli 133. Mikä ihme sen on romahduttanut? No, jospa se kipuaa tuosta 120:sta taas ylöspäin.
- c_webs
aurora5 kirjoitti:
Katsoin arkistoistani viimeisiä Hgin aikaisia tuloksia keväältä 2016. Silloin Hb näytti olleen teräsmummotasoa eli 133. Mikä ihme sen on romahduttanut? No, jospa se kipuaa tuosta 120:sta taas ylöspäin.
Jaa`a, siinäpä kysymys johon ei lääkäritkään aina "selitystä" löydä. Monet sairaudet, nesteen määrät ja vaikka huomaamaton vuotokin ( lyhytaikainenkin) voi tuon tehdä. Ravinnosta raudan saanti vereen on niin minimaallista/ vrk että helposti menee miinuspuolelle poistumiseen verrattuna.
Rautahan on yksi eniten elimistön kierrättämä "rakennusaine" veressämme.
Omanikin on vain tuossa 130:n tasossa eikä sen laskulle entisestä (yli 140) ole syytä löytynyt. No leikkauksia ja myös muuta hässäkkää on ollut joten selittynevät jotenkin ehkä niillä tulehdussairauksien lisäksi.
Aika yleistähän on että yht`äkkinen kasvisruoalle siirtyminen voi pudottaa raudan saannin liian pieneksi jolloin vajetta syntyy. - aurora5
Löysin myös terveysaseman hoitsulta saamani yhteenvedon viime kevään 2017 tuloksista. Silloin hb oli jo pudonnut siitä yli 130:sta lukemaan 119. Kesän aikana se jatkoi laskuaan ja oli alimmillaan 106. Kesällä mulla oli se tapaturma, olkapää murtuneena yö kylmässä metsässä, joka laittoi koko elimistön häiriötilaan, esim. ruumiinlämpö putosi 34:ään. Uskoisin huonon hemoglobiinin kuuluvan samaan hässäkkään ainakin osittain.
Olkapäätä kuntoutettiin kiitettävästi mutta ketään lääkäriä en ole tavannut hemoglobiinin tiimoilta. Hoitaja kyseli, olenko huomannut verta ulosteessa, ja siihen se jäi. Kunnes marraskuussa tilapäislekuri, joka tulkitsi taas yhdet verikokeet Omakantaan, keksi kirjoittaa sinne reseptin rautalääkkeistä. Rauta onkin näköjään auttanut. Loppuviikosta pitäisi omakantaan tulla lääkärin käsitys tuosta 120 arvosta. Ei tietenkään saman lääkärin.
On tää aika jännää pyöritystä. Potilas odottaa tietokoneen ääressä saadakseen tietää, mikä häntä vaivaa. Ja jossain vaihtuvat lääkärit tulkitsevat kokeita mikä mitenkin. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Löysin myös terveysaseman hoitsulta saamani yhteenvedon viime kevään 2017 tuloksista. Silloin hb oli jo pudonnut siitä yli 130:sta lukemaan 119. Kesän aikana se jatkoi laskuaan ja oli alimmillaan 106. Kesällä mulla oli se tapaturma, olkapää murtuneena yö kylmässä metsässä, joka laittoi koko elimistön häiriötilaan, esim. ruumiinlämpö putosi 34:ään. Uskoisin huonon hemoglobiinin kuuluvan samaan hässäkkään ainakin osittain.
Olkapäätä kuntoutettiin kiitettävästi mutta ketään lääkäriä en ole tavannut hemoglobiinin tiimoilta. Hoitaja kyseli, olenko huomannut verta ulosteessa, ja siihen se jäi. Kunnes marraskuussa tilapäislekuri, joka tulkitsi taas yhdet verikokeet Omakantaan, keksi kirjoittaa sinne reseptin rautalääkkeistä. Rauta onkin näköjään auttanut. Loppuviikosta pitäisi omakantaan tulla lääkärin käsitys tuosta 120 arvosta. Ei tietenkään saman lääkärin.
On tää aika jännää pyöritystä. Potilas odottaa tietokoneen ääressä saadakseen tietää, mikä häntä vaivaa. Ja jossain vaihtuvat lääkärit tulkitsevat kokeita mikä mitenkin."On tää aika jännää pyöritystä. Potilas odottaa tietokoneen ääressä saadakseen tietää, mikä häntä vaivaa. Ja jossain vaihtuvat lääkärit tulkitsevat kokeita mikä mitenkin."
Tähän on tultu ja mihinkähän vielä joudutaan? No nyt jo "digilääkärit" vastaanottavat ja vaikkapa kameran ja oireselityksen avulla diagnosoivat ja määräävät kenties tutkimuksiin tai lääkkeet. Ja kai sitten kotiin tilattuna joku robocop kävelee sisälle :)
Kyllä varmasti tuolla sinun äksidentillä on ollut vaikutuksensa jopa tuohon hb:n laskuun sillä jopa stressin on todettu siihen "pystyvän". Myös jotkut lääkeaineet/ lisäravinteet voivat estää / heikentää raudan imeytymistä ja tuotakaan ei välttämättä aina tule huomioiduksi. Yksi hyvä voi olla toisen haitta.
Mutta perskuta, minä meen huomenna käymään sellaisella toktorilla jonka nimeäkään ei meinaa osata lausua, eikä koskaan nähnykkään miestä :) Mutta akuuttiajan sain niin mennään käymään.
- amummu
Todella jännää pyöritystä on tämä terveydenhoito. Eräs iäkäs tuttavani on jo pari vuotta kärsinyt pilvistä. On ollut kuvauksissa ja saanut kipuhoitoa polven kulumaan. Nyt viime kuvauksessa todettiin, että polvesta kaikki rustot niin kuluneet että siinä luu hankaa luuta. Nyt sitten (jo!!) Määrättiin leikkaukseen. Mutta tähän saakka hoitanut ortopedi sanoi, että leikkauksen tekee toinen lääkäri. Nyt tämä leikkaava lääkäri totesi eri kuvantamistulokset katsottuaan, että polvi on ihan kunnossa, mutta lonkka tarvitsee uuden nivelen.
Aika karmeita voivat olla erot diagnooseissa! Eka lääkäri sanojensa mukaan on erikoistunut olkapäihin, ja siksi ei ruvennut leikkaamaan. Luojan kiitos!
Että näin meitä hoidetaan.- c_webs
Eihän tuossa iso ero ole, polvi vai lonkka, eihän ? :)
Kyl sitä joskus on hyvä itse tarkkana olla, ihan omasta kokemuksesta esimerkki :
1996 meni Malmille sisään sovitusti ja sitten haastattelemaan tuli ortopedian kirurgi. Siinä päivät heittettyä totesi "että tulit sitten sen polven leikkaukseen"..... Häh, että mitä?
Sanoin kyllä tulleeni sovitusti selän välilevytyrän leikkaukseen.........häh, kuului nyt toisaalta?
" Jaa, ettekös te ole henkilö xxxx xxxx" ?
No en ollut, oli "ukko" kopannut kiireessään väärät paperit pot.toimistosta.
Kyllä polvikin tähystettiin mutta lähes vuosi myöhemmin :))
- Alkuperäinen-Rapu
Aamupäivää ja lumisateista sellaista!
Onneksi ei tänään tarvitse lähteä minnekään. Tyttäreltä oli tullut eilen myöhällä sähköpostia. Olivat lähteneet eilen aamupäivällä pitkälle kotimatkalle Virginianputouksilta ja illalla odottelivat Johannesburgissa keskiyöllä lähtevää jatkolentoa. Tänään illalla ovat sitten taas täällä kotoisissa talvimaisemissa - kuumuuden jälkeen!
Tänään aion toteuttaa "silityspäivän" - jos ei ilmene muuta tärkeämpää! Toivottavasti tuota lunta ei kuitenkaan sada niin paljon, että se työllistää. Mieluummin silitän.
Tänään voi pitää myös herkutteluhetken, kun on tuo mehevä Ruunebergintorttu tuolla kaapissa.
Tänään on myös Saamelaisten kansallispäivä, joten juhlittavaa on meillekin "alkuperäisten" saamelaisten kanssa.- Aurora5
Huomenta,
minä seurasin puoliunessa noiden kahden saamelaisnaisen haastattelua. Kiinnitin huomiota heidän tavattoman kauniisiin ääniinsä. Verrattuna esim. monien hesalaisten nuorten tyttöjen omituisen kireään, jopa narisevaan ääni-ilmaisuun noiden puhe tuntui soljuvan oikealla tavalla äänihuulten lomasta. Saman luonnollisen äänenkäytön olen huomannut romanien puheessa. - c_webs
Puarre päivvi vai mitä äsken kuulin ? Ei varmaan noin mennyt ehkä mutta lähelle..
Vai joku pitää silityspäivää? Siitä vaan, minä en, vaan tulin tapaamasta sitä toktoria jonka nimi ei ollut vieläkään oikein lapulle puhelusta eilen otettuna. Komeehan miehellä nimi on ja eikä kaveri (nuorempi) ollut ensituntumalta pölöjän tuntunen ollenkaan. Oli perehtynyt asioihin papereista ennakkoon melko hyvin jota ei usein tapahdu kun menet uudelle lääkärille.
Ja otti hommansa hyvällä asenteella ja kuunnellen myös mitä meikällä oli sanottavaa.
Yhteisymmärrykseen hyvin päästiin ja katsellaan ja kuunnellaan kuinka käy? Parin viikon päästä sitten labrat joista lupasi infota tarvitaanko lisätoimia.
Se siitä, mutta saman olen huomannut tuossa , niin puhekielessä kuin laulavissa nuoremmissa nuo ladonoven narisemiset. Ja ellei se ole narinaa niin muuttuu "huutomoodiin".. Luonnollista vai teennäistä ? En tiedä mutta korvia "särkevää". - Alkuperäinen-Rapu
Aurora5 kirjoitti:
Huomenta,
minä seurasin puoliunessa noiden kahden saamelaisnaisen haastattelua. Kiinnitin huomiota heidän tavattoman kauniisiin ääniinsä. Verrattuna esim. monien hesalaisten nuorten tyttöjen omituisen kireään, jopa narisevaan ääni-ilmaisuun noiden puhe tuntui soljuvan oikealla tavalla äänihuulten lomasta. Saman luonnollisen äänenkäytön olen huomannut romanien puheessa.Tervehdys!
Minun korviani rasittaa aivan suunnattomasti tuo nykyisin "muodissaoleva" takakireä, välillä kiekaiseva, pompahteleva äänenkäyttö. Ja pikapapatus henkeä välillä vetämättä. On nautinto kuunnella ihmistä, joka puhuu tavallisella äänellä - ja ilman jokaisen suustaan päästämän sanan jälkeistä naurahdusta.
Radiotoimittajiksi on valikoitunut näitä "kireä-äänisiä" toimittajia - taitaa olla aivan pääsyvaatimus, että on "ilmeikäs" puhetyyli! - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Puarre päivvi vai mitä äsken kuulin ? Ei varmaan noin mennyt ehkä mutta lähelle..
Vai joku pitää silityspäivää? Siitä vaan, minä en, vaan tulin tapaamasta sitä toktoria jonka nimi ei ollut vieläkään oikein lapulle puhelusta eilen otettuna. Komeehan miehellä nimi on ja eikä kaveri (nuorempi) ollut ensituntumalta pölöjän tuntunen ollenkaan. Oli perehtynyt asioihin papereista ennakkoon melko hyvin jota ei usein tapahdu kun menet uudelle lääkärille.
Ja otti hommansa hyvällä asenteella ja kuunnellen myös mitä meikällä oli sanottavaa.
Yhteisymmärrykseen hyvin päästiin ja katsellaan ja kuunnellaan kuinka käy? Parin viikon päästä sitten labrat joista lupasi infota tarvitaanko lisätoimia.
Se siitä, mutta saman olen huomannut tuossa , niin puhekielessä kuin laulavissa nuoremmissa nuo ladonoven narisemiset. Ja ellei se ole narinaa niin muuttuu "huutomoodiin".. Luonnollista vai teennäistä ? En tiedä mutta korvia "särkevää".Päivää, päivää!
Olin kirjoittanut vastaukseni Auroralle jo melkein tunti sitten, mutta en ehtinyt lähettää sitä, kun nuorimmaiseni soitti. Siinä sitten puhuimme noin 50-minuuttia. Nyt lähti matkaan se kommentti, eikä robokaan vaatinut minkäänlaista "tunnistusleikkiä."
Tuo on hyvä, että ei ollut mitään suurempaa huolenaihetta ja että tohtori (nimestään huolimatta) osasi asiansa.
Jokohan nyt menisi silittämään! - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys!
Minun korviani rasittaa aivan suunnattomasti tuo nykyisin "muodissaoleva" takakireä, välillä kiekaiseva, pompahteleva äänenkäyttö. Ja pikapapatus henkeä välillä vetämättä. On nautinto kuunnella ihmistä, joka puhuu tavallisella äänellä - ja ilman jokaisen suustaan päästämän sanan jälkeistä naurahdusta.
Radiotoimittajiksi on valikoitunut näitä "kireä-äänisiä" toimittajia - taitaa olla aivan pääsyvaatimus, että on "ilmeikäs" puhetyyli!"Radiotoimittajiksi on valikoitunut näitä "kireä-äänisiä" toimittajia - taitaa olla aivan pääsyvaatimus, että on "ilmeikäs" puhetyyli!"
Vinkkinä: Kuuntelepas meneillään olevaa Ylen P-Karjalan lähetystä niin kuulet selkeän, pehmeä-äänisen ladyn juontavan... Siis Radio Suomen /Joensuu, nehän nykyään tulevat Areenan kautta. - amummu
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys!
Minun korviani rasittaa aivan suunnattomasti tuo nykyisin "muodissaoleva" takakireä, välillä kiekaiseva, pompahteleva äänenkäyttö. Ja pikapapatus henkeä välillä vetämättä. On nautinto kuunnella ihmistä, joka puhuu tavallisella äänellä - ja ilman jokaisen suustaan päästämän sanan jälkeistä naurahdusta.
Radiotoimittajiksi on valikoitunut näitä "kireä-äänisiä" toimittajia - taitaa olla aivan pääsyvaatimus, että on "ilmeikäs" puhetyyli!Samaa mieltä, että nimenomaan nuorten naisten, niin toimittajien kuin monien tavan tallaajienkin äänen käyttö on välillä ihan kamalaa. Pahinta ehkä on narina, jota kuulijakin jännittää niin, että melkein unohtaa hengittää. Asia - jos sitä on - menee ohi.
Ennenvanhaan, ja se tosiaan oli ennenvanhaan, toimittajille annettiin äänen käyttökoulutusta. Muistan, kun aikoinaan eräs oppikoulun opettajani teki töitä myös radiossa, ja hän po. koulutuksesta joskus puhui. Nykyään tuntuu, että honotus, loppukiekuilu, nariseminen ja kailottaminen ovat pääsyvaatimuksia äänityöläiselle. Jaa, mutta. Jospas siihenkin jo koulutetaan.
- Akentti
Iltapäivää!
Aika menee etten kohta ennätä kirjoitella ollenkaan. Ja lunta mahottomasti täällä sekä maalla. Eipä tässä kaupunkipihassakaan oo lunta näin paljon näkynyt pariin kymmeneen
vuoteen.
On väsyttänytkin ihan haitaksi asti. Perjantaina soitti sairaalan lekuri ja sanoi että haeppa apteekista antibiootit. Sähköreseptin oli lähettänyt sinne ja ne nyt vissiin väsyttää ihan hitosti. Määräs toisetkin pillerit joitten arveli vaikuttavan 4-5 viikon kuluttua. Jos ei muutosta tapahu niin antoi numeron johon soitan sitten, Ei oo mukava vanheta kun kaikenlaista ilmenee. No jospa apua tulis että pääsis myyräntöitä taas keväällä tekemään. On muuten tomaatit taimella. Viikossa iti siemenet ja niitä on kyllä taas ihan liikaa. Kun nyt tulis sitten parempi kesä kuin viime vuonna.
Muukin väsymys tässä on kun tää jokavuotinen "juhlakausi" on meneillään. On nimppäreitä ja synttäreitä tässä helmi-maaliskuun loppuun asti. Kesällä on sitten papan juhlat. Hän ei itse halua mitään juhlallisuuksia mutta kun viimeksikin oltiin kaupungissa pakosalla viis vuotta sitten tulla pöllähti kun tiesi missä mahdollisesti ollaan. Kait pittää vähän taas valehella että kaukana kaukomailla ollaan.
Tänä vuonna jäi "ruuneperitkin"syömättä. Eipä kait tuossa mittään vahinkoo tullut ja kohtahan on laskiaispullat ja hernesopat. Huomenna pittää mennä katsastamaan oisko sittarissa savuluita. Niitä ehottomasti pittää olla hernekeitossa.
Oli siellä valtiopäivillä taas hienot tarjoilut. Oli tämä entisen pressan Eeva hyväkuntosen näkönen vaikka oli jalkasairas itsenäisyyspäivän aikoihin ja miehensä naama kapenee vauhdilla joten "syödä pitäs vanhana paremmin".
Kahvetta mukiin ja lukemaan Armon vuotta muutama sivu. Ja sitten Suomi 100 ristikkokirjan kimppuun. Siinnäpä sitä!- Cee-Lila
Kaikenlaista sitä meillä vanhemmiten ilmenee, ei voi kuin olla tyytyväinen, jos antibiooteilla tokenee.
Omia juhlia olen aina paennut, muiden juhlilla käyn, mikäli on kutsuttu. Ikinä en ole mennyt kutsumatta. Yksi työkaveri ilmoitti ettei vietä juhlia, ei lahjoja, ei kukkia. En sitten mennyt, mitä ihmetteli jälkeenpäin. Vaimo oli paistanut pullia ja pannu kuumana, vain kaksi tai kolme työkaveria oli käynyt. Tuollaista tyyliä en ymmärrä ollenkaan.
- Cee-Lila
Saamelaisten uutisissa Oddasat paasaa usein sen ääninen nainen, että U laittaa töllön hiljemmälle, kun ei kestä naisen ääntä. Se on sellainen korkealta puhuva ääni, joka ääni kyllä polveilee, ei ole siis monotoninen. Kiinan ja Pohjois-Koren uutistenlukijat puhuvat suunnilleen samalla äänenkorkeudella. En osaa kiinaa yhtään, mutta siellä jo äänen korkeus sanassa merkitsee, mikä sana on kyseessä.
Olisi kiva tietää, minkä maalainen Websin viimeisin lääkäri on, koska nimi on niin erikoinen. U:n viimeisin lääkäri terkkarissa on Yusuf, eli Jussi, Sukunimeä en mainitse.- c_webs
Jaa, enpäs kysynyt mistä toktori lähtöisin on. Puhui varsin hyvää suomea kuitenkin joten ei kommunikaatio-ongelmia ollut kuten joskus aiemmin edellisen kanssa.
Nimihaulla löysin vastaavan neurokirurgin Brasilian Sao Paulosta mutta tuskin sama mies kuitenkaan. Tai mistä tietää :)
- amummu
Minäkin kävin eilen savuluukaupassa. Ei hernarista tule hernaria jos ei niitä sopassa ole. Vaikka olisi kilo joulukinkun roippeita, niin savuluita pitää olla lisäksi. Tänään meinaan pistää herneet likoon ja huomenna sitten keitto porisee.
Vielä noista hemoglobiineista. Niissäkin perimä vaikuttaa. Isäni olisi varmaan pärjännyt Isometsällekin, mitä sen arvoon tulee. Aina huitoi joissan 180:n tienoilla, loppuunsa asti. Minullakin arvo on ollut viimeiset 20v 150:n huitteilla, viimeksi himpun alle, edellisellä kerralla jopa vähän yli. En tykkää. Isäni sitten saikin useammankin aivohalvauksen, ensimmäisen jo ennen 50 ikävuottaan, ja niihin sitten uupui.
Tänään olen taas joutunut päänsärkyyn asti tutkimaan as oy:mme vireillä olevaan oikeusjuttuun liittyvää aineistoa. On meillä apuna tietysti asiantuntijoita, joihin on pakko luottaa, kun oma (ja koko hallituksenkin) ekspertiisi on ihan muualla. Silti aineistoon on pakko perehtyä lukutikun kanssa, että tietää, missä mennään. Hallituksellahan on omat vastuunsa asioissa. Kamala homma. Etenkin kun samoja asioita joudutaan vääntämään kohta seuraavassa asunnossa, mistä löytyi samanmoista vikaa kuin nyt oikeusprosessin alaisena olevassa. Siinä taas joudutaan vääntämään kättä myös omistajan kanssa. Hän oli pantannut tietoaan mahdollisesta kosteusvauriosta yli kolme vuotta, kun as oy-lainkin mukaan ilmoitus pitää tehdä viipymättä. Nyt hänkin jo uhkailee yhtiötä perheenjäsenen terveyden menettämisellä. Lakimiehemme on pysyy hyvin työllistettynä.
HS kertoi tänään erään nettilehtitoimittajan kunnianloukkausjutusta, jossa syytetty nimitteli po. toimittajaa mm. "törkeäksi ämmäksi". Suoraan sanoen hihitytti. Sehän on lähes kiitospaijausta verrattuna itse näillä palstoilla saamiini nimityksiin ja herjauksiin. Nekin kuulemma täyttäisivät kunnianloukkauskriteerit. Mutta että semmoiseen energian tuhluuseen alkaisin. Mutta voisin kyllä testamentata tallentamani pahimmat jutut mökkikuntamme ruokakaupan ilmoitustaululle. Sitten kun minusta aika jättää:))
Ja akentti se on taas jo ryhtynyt puutarhailemaan. Kyllä sinä olet tarmokas. Minäkin joka alkutalvi päätän, että tänä keväänä laitan muutaman tomaatin ja amppelimansikan kasvamaan, mutta aina se on jäänyt. Jäänee taas. Satoahan niistä ei kuitenkaan tulisi, mutta jos yksikin tomaatti syntyisi, niin saisin nuuhkia sitä oikeata tomaatin tuoksua, mitä ei ole muissa kuin auringossa itse kasvatetuissa tomaateissa. Makukin on niissä ihan toisesta maailmasta kuin kaupasta tai toriltakin ostetuissa.
Nyt täytyy minunkin ryhtyä kukistamaan pestyjen pöytäliinojen kasa. Tai, no, ehkä tänään silitän yhden, huomenna toisen jne. Silittäminen on kamalaa (ja aika turhaakin) hommaa; selkä huutaa leipää ja hiki valuu.
Leppoisaa loppupäivää! - Alkuperäinen-Rapu
Olen yrittänyt pari kertaa kirjoittaa, mutta jotain häikkää oli. En saanut tunnistettavia kuvia, mutta ei lähtenyt ilmankaan. Tää on nyt kokeilu päästääkö matkaan.
- c_webs
Akentti viljelee yhä, taitaa olla ainaskin puoliammattilainen :) Jos ei sadon suuruudesta niin laadusta tinkimättä, rahaa säästämättä ?
Ja böndenmummu taistelee että talo pysyisi pystyssä kun pirulaiset rakensivat miten rakensivat. Mutta tuon mainitun asukkaan kohdalla joka pimitti ongelmia niin kyllä osavastuu (ainakin) pitää langettaa tyhmyydestään itselleen.
Rapu taistelee robon kanssa, vai koneensa kanssa, tiijä häntä mutta pääasia että periksi ei anneta eikä asemia jätetä :)
Me muut, me kirjuutellaan vaan, jos kehataan, jos jaksetaan, jos lie aihetta, tai vaikka iliman aihetta, pääasia että kirjuutellaan ja elämä jatkuu.
Ja tää ei oo testi :)))- Alkuperäinen-Rapu
Tämäpä on taas testi! Koneeni ei ole ennen tätä temppuillut. Yritin kirjoittaa tuon testini jälkeen taas "asiaa", mutta eihän tämä päästänyt. Nyt sammutin koneen kokonaan ja yritän mitä tapahtuu? auttoiko?
Ei muuta nyt - uutiset ja A-studio sekä Poldark, siinä illan ohjelmat. Nyt on jännää lähteekö matkaan! - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tämäpä on taas testi! Koneeni ei ole ennen tätä temppuillut. Yritin kirjoittaa tuon testini jälkeen taas "asiaa", mutta eihän tämä päästänyt. Nyt sammutin koneen kokonaan ja yritän mitä tapahtuu? auttoiko?
Ei muuta nyt - uutiset ja A-studio sekä Poldark, siinä illan ohjelmat. Nyt on jännää lähteekö matkaan!Ne on nuo win kympit vähän tuollaisia :) Hidasteleeeeee, jumittelee ja vähän muutakin vikkoo vikkoo sydeemissä......
- Maksuohjelmien-IT-apu
Ei kannata hermoilla niiden hidastelevien ohjelmatilojen kanssa, Hyvin usein niillä ei ole mitään itse ohjelman kanssa tekemistä, vaan käytetty selain tai siinä käytetty kirjoitusohjelmien on ylikuormitettu ja palautuu ennepitkää entiselleen.
Joskus tosin kannattaa tehdä koneelle uudelleen käynnistys.
Ystävällinen IT avustaja
Muistattehan että jos palkit karkaavat väärään asentoon, niin näpäytätte avausruutua oikean puolen hiiripainkkeella ja esiin tulee vetoikkuna missä lukee mm. grafiikka-asetukset. Avaatte grafiikka asetuksista uuden vetoikkunan ja sieltä tulee esiin mm. kierto. kierrosta valitsette sen asetuksen mikä palauttaa palkkinne alareunaan
Jos palkki karkaa oikeaan sivuun niin useimmiten sen saa palautettua nykäisemällä hiiren nuolella palkin alareunasta vasemmalle.
Neuvot ihan ilmaisia.- c_webs
Huoh ja :)))) kiitos.....
On se , siis vaikeaa joskus tuo selkosuomikin ;) - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Huoh ja :)))) kiitos.....
On se , siis vaikeaa joskus tuo selkosuomikin ;)Kiitos ja Kiitos!
Täällä meillä saa pulassa olevat ilmaisia neuvoja. Sieltä, sun täältä. Kaikki neuvot otetaan hyvillä mielin vastaan. Tuo S-lahden Omaguru on niin kallis, ettei häneltä kannata kysyä mitään.
Hyvää yötä ja NukkuMatille terveisiä. Se odotuttaa joskus luokseni tuloaan ja unihiekan heittämistä.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Toivottavasti kone toimii ja pääsen tutustumaan tuoreimpiin uutisiin. HS:t ei taaskaan ollut eteisenlattialla. Se on jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä, että lehti ei ollut tullut. Soittoon sain vastauksen että "alueellanne lehden jakelu on myöhässä." Lehti luvataan toimittaa noin kello 14.30 mennessä. Tämä on nyt "siedätystä" siihen, että huomaa tulevansa toimeen ilman koko lehteä.
Sään lämpötilaa en katsonut ja ulkona on pimeää vielä. Tänään lähden käymään kaupungilla asioilla. Muuten ei ole tiedossa mitään ihmeempää.
Nyt sitten lukemaan HS.fitä.
Mukavaa päivää kaikille!- c_webs
Vai niin , ja taas "päivä pilalla" kun ei sitä lehteä tullut :)
Niin ja huomenta... Sen muuten huomaa äkkiä että pärjää ilman sitä paperiroskaa kun lopettaa sen tilauksen. Netissä kaikki päivittyvät jatkuvasti ja tarjontaa riittää, hesarin hinnalla maksat reilusti vuoden nettimaksut ja ostat ne päänsärkypillerit joita se aviisi saa aikaan :))
Jo niillä sinne soitettujen puhelujen hinnalla maksat sitten vaikka digihösärin? Ja paineet pysyvät stabiilina muutenkin. Kröhmpsistä....
Jaa että säätä, -7.4 C rannikolla, yöllä lumisadetta ja ja ja ja .....pankkiinko jonottamaan ? :)) - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Vai niin , ja taas "päivä pilalla" kun ei sitä lehteä tullut :)
Niin ja huomenta... Sen muuten huomaa äkkiä että pärjää ilman sitä paperiroskaa kun lopettaa sen tilauksen. Netissä kaikki päivittyvät jatkuvasti ja tarjontaa riittää, hesarin hinnalla maksat reilusti vuoden nettimaksut ja ostat ne päänsärkypillerit joita se aviisi saa aikaan :))
Jo niillä sinne soitettujen puhelujen hinnalla maksat sitten vaikka digihösärin? Ja paineet pysyvät stabiilina muutenkin. Kröhmpsistä....
Jaa että säätä, -7.4 C rannikolla, yöllä lumisadetta ja ja ja ja .....pankkiinko jonottamaan ? :))Heti aamulla kyllä tuntui tuolta, mutta alan kai tottua, kun en sitten antanut tuon lehdettömyyden kiukuttaa sen enempää. Nyt se on jo tullutkin, mutta vilkaisin sitä vain, käännellen lehtiä, kun sen lukuaika oli jo mnnyt ohi.
En aio mennä nyt pankkiin, vaan peräti Sokokselle. Tapaan siellä, ehkä, yhden sisaristanikin.
Täällä näytti mittari jokuaika sitten -9 C. Ei kyllä näytä tuulevan, joten ehkä tuonne ulos uskaltautuu lähtemään. Liukkaudesta on kyllä varoiteltu tuolla radiossa. Kerrottiin juuri äsken, että Töölön sairaalassa odottaa leikkausta noin 50 liukastunutta, kun normaalisti vain 10-15.
No, mutta - nyt on pian tästä lähdettävä liikenteeseen. - aurora5
Huomenta
Minun on kyllä vaikea tulla toimeen ilman sitä "paperiroskaa", koska se on minulle aina tullut. Nettiä käytän moneen muuhun, mutta en lehtien lukemiseen. Digilehden kanssa en osaisi edes syödä aamupalaa, saisi pelätä murujen tippuvan näppäimille. Eikä sitä voisi selata makuultaan meikäläisen isolla läppärin rohmulla. Yksi aamun toimenpiteistä on myös ruksata katsottavat tv-ohjelmat. Se käy parhaiten paperille.
Tänään tuli hesarin lisäksi Karjalainen, jossa numeron teemana Pielisen Karjalaa koskevia uutisia. Hesarissa taas oli valtavan suuri olympialiite. Lukemista herkullisen paperin rapinan kanssa olisi puolelle päivälle asti.
Eilen iltayöstä tuli mahtavan hyvä leffa Liviltä. Hollywoodin tähtinäyttelijät Julia Roberts, Meryl Streep ym. näyttelivät "tavallisen" perheen jäseniä jossain Keski-Lännen junttilassa Oscarin arvoisesti. Katsoja sai myös nauraa, olihan siinä hautajaiset kerrakseen! Helvetti nimeltä Westonit, otsikoi hesari eilen näytelmää esitellessään. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Minun on kyllä vaikea tulla toimeen ilman sitä "paperiroskaa", koska se on minulle aina tullut. Nettiä käytän moneen muuhun, mutta en lehtien lukemiseen. Digilehden kanssa en osaisi edes syödä aamupalaa, saisi pelätä murujen tippuvan näppäimille. Eikä sitä voisi selata makuultaan meikäläisen isolla läppärin rohmulla. Yksi aamun toimenpiteistä on myös ruksata katsottavat tv-ohjelmat. Se käy parhaiten paperille.
Tänään tuli hesarin lisäksi Karjalainen, jossa numeron teemana Pielisen Karjalaa koskevia uutisia. Hesarissa taas oli valtavan suuri olympialiite. Lukemista herkullisen paperin rapinan kanssa olisi puolelle päivälle asti.
Eilen iltayöstä tuli mahtavan hyvä leffa Liviltä. Hollywoodin tähtinäyttelijät Julia Roberts, Meryl Streep ym. näyttelivät "tavallisen" perheen jäseniä jossain Keski-Lännen junttilassa Oscarin arvoisesti. Katsoja sai myös nauraa, olihan siinä hautajaiset kerrakseen! Helvetti nimeltä Westonit, otsikoi hesari eilen näytelmää esitellessään.Minulle ei tuottanut mitään tuskaa erkaantua sanomalehdistä paperisina vaikka ne tuli kyllä ties kuin kauan. Olisiko johtunut siitä ettei koskaan ollut aikaa niitä lukea ? Läpiselaus vanhoja uutisia illalla ei innostanut enää.
Aamupalankin syön ilman aviiseja, aniharvoin avaan töllön hetkeksi ja vilkuilen siinä samalla onko pallo pysynyt kasassa.
Wau, Meryl Streep, naisnäyttelijöiden aatelia meikäläiselle ollut aina.
Mutta eilen ehdin vilkaista niin siellähän onkin kova viikko edessä, RR ja EP viikon putkessa oheistapahtumineen. Vaarojen asukas näytti osallistuvan vain nyt retkiluokkaan RR:ssa. Ei varmasti aika ole riittänyt treenata täyspainoisesti mutta mukana kuitenkin. - aurora5
c_webs kirjoitti:
Minulle ei tuottanut mitään tuskaa erkaantua sanomalehdistä paperisina vaikka ne tuli kyllä ties kuin kauan. Olisiko johtunut siitä ettei koskaan ollut aikaa niitä lukea ? Läpiselaus vanhoja uutisia illalla ei innostanut enää.
Aamupalankin syön ilman aviiseja, aniharvoin avaan töllön hetkeksi ja vilkuilen siinä samalla onko pallo pysynyt kasassa.
Wau, Meryl Streep, naisnäyttelijöiden aatelia meikäläiselle ollut aina.
Mutta eilen ehdin vilkaista niin siellähän onkin kova viikko edessä, RR ja EP viikon putkessa oheistapahtumineen. Vaarojen asukas näytti osallistuvan vain nyt retkiluokkaan RR:ssa. Ei varmasti aika ole riittänyt treenata täyspainoisesti mutta mukana kuitenkin.Minä otin lehden aina töihin mukaan ja luin sen ruokatunnilla eväiden kera. Harvoin kävin lounaalla missään, koska illalla piti kuitenkin kotona laittaa safkaa.
Ehkä joskus hankin tabletin, josta voi sängyssäkin lukea digisisältöä. Mistään kännykästä en rupea vanhoilla silmilläni pitempiä juttuja tihruamaan.
Niistä kisoista on meneillään välivuosi johtuen talven kiireistä pentujen kanssa ja ehkä vähän kyllästymisestä. Kilpavietti on kai tullut tyydytetyksi noin seitsemän vuoden jokatalvisella ahkeralla kisaamisella ja menestyksellä. Treeneihin talvi on ollut huono, liian paljon lunta ja itse täytynyt aukoa urat yhä uudestaan. Osa koiristakin on tänä vuonna liian nuoria, liian vanhoja tai liian jotain... Eivät ole automaattisesti toimivia nämä elävät kilpavälineet. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Minä otin lehden aina töihin mukaan ja luin sen ruokatunnilla eväiden kera. Harvoin kävin lounaalla missään, koska illalla piti kuitenkin kotona laittaa safkaa.
Ehkä joskus hankin tabletin, josta voi sängyssäkin lukea digisisältöä. Mistään kännykästä en rupea vanhoilla silmilläni pitempiä juttuja tihruamaan.
Niistä kisoista on meneillään välivuosi johtuen talven kiireistä pentujen kanssa ja ehkä vähän kyllästymisestä. Kilpavietti on kai tullut tyydytetyksi noin seitsemän vuoden jokatalvisella ahkeralla kisaamisella ja menestyksellä. Treeneihin talvi on ollut huono, liian paljon lunta ja itse täytynyt aukoa urat yhä uudestaan. Osa koiristakin on tänä vuonna liian nuoria, liian vanhoja tai liian jotain... Eivät ole automaattisesti toimivia nämä elävät kilpavälineet.Niin, hyvä on ainakin välillä kisaajan(kin) vetää henkeä kun työnsä ohessa sitä on tehnyt.
Joskus voi sitten tulla se lopettamisen hetkikin jonka en vielä usko koittaneen :)
Tämän voisin sanoa omalta kohdalta kun työn ohella kilpailurulettia paahtoi yli 40 vuotta aktiivisesti ympäri vuodet. Silti vieläkin vähän se "kutkuttelisi" mutta mutta.... ? Ehkä nyt on kuitenkin aika harrastaa rauhallisemmin ja kiireettä joka kyllä taitaa liian usein unohtua sittenkin :(
Ja totta, hänen kilpailuvarustus ei ole automaatio vaan kovaa työtä pitää edes 4-6 "iskussa".
Niin ja huh, se meikän ( meidän) "hurja" suunnitelma meni sitten kirjaimellisesti nyt "siperiaan" niistä välinetesteistä. Yksi triosta illalla siellä jäillä kaatunut ja kyynärpää ja ranne osittain päreinä, se siitä sitten. En vielä oikein osaa sanoa harmittaako vai ei? Ensin tietysti harmitus iski mutta huili itsellekin voi olla tarpeen. Kevättä ja kesää ajatellen.
- Cee-Lila
Aamupäivää/melkein keskipäivää. Lunta satelee hiljalleen, koko luonto tavattoman valkoinen. Meillekin tuli eilen hesari vasta kahdeltatoista, tänään yli kymmeneltä. Onkohan teiden liukkaus ollut syynä.
U on jo sitä mieltä, että emme lähde lauantaina S-joelle, vaan jätämme matkan hieman keväämmälle. Saa nyt nähdä. Junallakaan emme ole käyneet missään varmaan yli 20 vuoteen. Paitsi metrolla joskus. Perilläkin pitäisi ajaa taksilla tai vaivata sukulaisia paikallisajoihin. - Cee-Lila
Nyt kun niin varoitetaan, että Adobe Flash Playerissä on haavoittuvainen versio 28.0.0.137, se pitäisi vaihtaa versioon 28.0.0.161. Minulla on viimeksi päivittynyt 11.1.2018 ja se on KB4056887. Mistä tiedän, onko tuo uusin? Koneeni päivittelee itsestään, mutta luin, että tätä uusinta ei ole muka vielä olemassa. Tiedätkö Webs näistä. Minulla on Win 8.1. ja IE11, sekä Chrome selaimina.
- c_webs
Juu, nyt on saatavissa korjauspäivitys tuolle Flashille vaikka täältä, lataat, tallennat ja suoritat järjestelmänvalvojana.
Poista sitten nuo Optional Offers- haitakkeet ensin pois.
https://get.adobe.com/flashplayer/
Kovin huolissaan ei tartte olla jos noista vanhan version haavoittuvuuksia on havaittu lähinnä Koreassa käytetyn. - c_webs
Sinulla on vanha versio koska tuo uusi ilmestyi tällä viikolla.
- Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Sinulla on vanha versio koska tuo uusi ilmestyi tällä viikolla.
Kiitos taas tuhannesti. Sittenhän koneeni päivittää uuden itsekseen. Taikka odottaa päivitystä? Mikä sen uuden KB numero mahtaa olla? Voisin katsoa, onko ladattavissa koska minulla on ainakin 11 vaihtoehtoista päivitystä odottamassa, joita koneeni ei lataa todennäköisesti itsekseen, koska ei pidä niitä tärkeinä. Liittyyköhän jotenkin siihen kun minulla oli välillä se kymppi? Ja juu, näin jo että minulla on se vanha versio koneellani, kun testasin ap:llä Iltiksen ohjeen mukaan.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Kiitos taas tuhannesti. Sittenhän koneeni päivittää uuden itsekseen. Taikka odottaa päivitystä? Mikä sen uuden KB numero mahtaa olla? Voisin katsoa, onko ladattavissa koska minulla on ainakin 11 vaihtoehtoista päivitystä odottamassa, joita koneeni ei lataa todennäköisesti itsekseen, koska ei pidä niitä tärkeinä. Liittyyköhän jotenkin siihen kun minulla oli välillä se kymppi? Ja juu, näin jo että minulla on se vanha versio koneellani, kun testasin ap:llä Iltiksen ohjeen mukaan.
Täppäsin juuri tuota sinun linkkiäsi, niin koneeni ylänurkkaan tuli S24:n tiedotus: pyytää lupaa suorittaa flashin! Ovatpa täälläkin jo tarkkoina. No en vielä antanut lupaa.
- Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Juu, nyt on saatavissa korjauspäivitys tuolle Flashille vaikka täältä, lataat, tallennat ja suoritat järjestelmänvalvojana.
Poista sitten nuo Optional Offers- haitakkeet ensin pois.
https://get.adobe.com/flashplayer/
Kovin huolissaan ei tartte olla jos noista vanhan version haavoittuvuuksia on havaittu lähinnä Koreassa käytetyn.Jos vasta Koreassa havaittu näitä häikkäohjelmia, lienee me suomalaiset turvassa. Paitsi nyt kun siellä alkaa olympialaiset, heidän sivustojensa käyttö lisääntyy rutkasti.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Kiitos taas tuhannesti. Sittenhän koneeni päivittää uuden itsekseen. Taikka odottaa päivitystä? Mikä sen uuden KB numero mahtaa olla? Voisin katsoa, onko ladattavissa koska minulla on ainakin 11 vaihtoehtoista päivitystä odottamassa, joita koneeni ei lataa todennäköisesti itsekseen, koska ei pidä niitä tärkeinä. Liittyyköhän jotenkin siihen kun minulla oli välillä se kymppi? Ja juu, näin jo että minulla on se vanha versio koneellani, kun testasin ap:llä Iltiksen ohjeen mukaan.
Eipä tuo Flashin päivitys pitäisi näkyä millään KB-numerolla koska se ei ole mäsän eikä winin päivitys vaan selainten lisäosa. Voit kyllä katsoa vaikka yhden kerrallaan sieltä mitä ovat ne valinnaiset tai vaihtoehtoiset ? päivitystä.
Ei niitä valinnaisia välttämättä tarvitse ainakaan kaikkia päivitellä kunhan winUpdatessa on asetuksissa merkitty että lataa ja asentaa tärkeät automaattisesti.
Itselläni on kyllä vain että tarkistaa saatavuuden ja katson ne läpi mitä sitten päivitän, mutta "normikäyttäjän" kannattaa pitää nuo tärkeät automaattisena.
Lataa ja asenna tuosta linkistä tuo Flash varmuudeksi, vaikka mm. Chromessa on omansa mutta jotkin sivustot vaativat vielä yhä tuon erillisen flashplayerin käyttöä. Riippuu sivustosta ja selaimesta. - c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Täppäsin juuri tuota sinun linkkiäsi, niin koneeni ylänurkkaan tuli S24:n tiedotus: pyytää lupaa suorittaa flashin! Ovatpa täälläkin jo tarkkoina. No en vielä antanut lupaa.
Juu, se täytyy sallia jos aikoo saada asennetuksi mutta se ei vaarallista ole jos sallit. Minulla se on asetuksissa että aina kysyy lupaa jos sitä tarvitaan jollain sivustolla.
- c_webs
Tässä lisälinkki jossa ohjeet kuinka tuota Flashia voit hallinnoida Chromessa :
https://support.google.com/chrome/answer/6258784
Sieltä voi ohjeiden mukaan määrittää että kysyy aina sallimista jos niin haluat. - c_webs
Kirjoitinpas vähän lööperiä , " sorit siitä " :))
Kyllä näkyy olevan noilla KB-tunnuksilla ainakin win 8.1:n ja 10 :n Adoben Flashin turvapäivitykset jos winupdaten kautta tulevat. Mielenkiintoista sillä tähän seiskaan eikä ennen sitä Vistaan niitä tullut.
No olisi saattanut tulla seiskaankin mutta kun on myös sen ( Adoben) asetuksissa kytketty pois automaattinen päivitys ja vain " muistutus" päällä että tarkistan sen manuaalisti.
Eli tuo Ceen ilmoittama KB-päivitys on se tammikuun vanhentunut eikä uusinta ollut listattu vielä . Löytyy juuri tuolta Adoben omalta sivulta tämä viimeisin josta sen saa.
Tod. näköisesti tulee kohta myös winupd:n kautta.
- Akentti
Keskiviikon kuulumisia!
Kauppa-kaupunkireissu tehty. Ihan mukava talvinen sää vaikka hieman kävikin kylmä viima.
Sittariin mennessä tapasin "karjalan poikii" kuten ittensä esitteli eräs vanhempi henkilö koiraa taluttaessaan. Oli niin minun makuuni se koira. Ruskea mäyris punainen palttoo päällä ja se oli myös minusta kiinnostunut ja minä kysäsin siltä että joko varpaat paleltuu. Ei vastannut mutta herrahenkilö rupes juttelemaan ja kyselemään että mistäs päin oot tänne tullutkaan. Selvittelin sitä sun tätä ja hän innostui kovasti selittelee kuin köyhistä ja puutteellisista oloista on lähtenyt karjalanmailta. Oli varmaan joku eläkkeellä oleva herra kun oli niin hienosti pukeutunut. Tuli mieleeni ensimmäisen vävyni isä joka humalissa ollessaan huuteli et ollaan karjalanpoikii.
Ei ollut luita kaupassa joten on käytävä toinen reissu ens viikolla. Oon päättänyt ettei soppa kiehu ennenkuin savuiset luut löytyy.
Kyllä minäkin oon tottunut niin sanomalehteen jos ei aamulla oo oven välissä niin tulee sanottua ruma sana. Harvoin on tulematta ollut mutta jonkun kerran oon soittanut ja joku vuos toivat myöhemmin samana päivänä. Kesällä jäi papan luokse lehti tulematta ja soitin siitä niin rouva sanoi et huomenna tulee mutta eipäs tullutkaan. Soitin taas ja sanottiin et
huomenna tulee ja olivat laittaneet kaks saman päivän lehtee. Nykyään lehdenjakaja täällä kaupungissa jättää luukun väliin etten kerrankaan huomannut ja meinasin hermostua mutta siinnähän se oli. Nyt on ollut tarjolla kestotilaajille samaan hintaan digilehti mutta mieluummin paperista luen.
Viime yönä oli uusia taimia ilmestynyt ruukkuun. Noista punahatuista tykkään, ovat monivuotisia ja kovasti perhosia houkuttelevat mutta eipä viime kesänä montakaan perhosta näkynyt. Kukkivat vasta seuraavana kesänä. Kunpa saisin kaikki monivuotisiksi niin jäisi joku muisto minusta papan pihaan että yks semmonen "kukkaistyttö" niitä sinne laitteli. Papan sisko kutsui minua kukkaistytöksi aikoinaan mutta on jo vuosia ollut manan majoilla. Ostin kanssa valkoisia köynnökrassin siemeniä oli niin nätin näkösiä että oli ihan pakko ottaa. Nyt en laita köynnöskukkia joita monena vuotena oli kun eivät oikein ennätä kukkia vaikka esikasvatan taimiksi niin pakkanen panee ennen aikojaan. Muuten kyllä olivat taas upeen näkösiä vihreenä pitkin seiniä. Jospa vaikka elämän lankoja kokeilisin.
Tässähän tätä tälle päivälle ja meinaanpa katsoa seuraavaksi Poldakin boksista.
Joten hyvää päivän jatkoo jokaiselle sielulle!- Selvin-näkijä
No nythän se vasta selvisi. Miettikää sitä, mikä selvisi! :)
- Cee-Lila
Karjalan poikii ilman siipii lauloi usein eräs U:n serkkukin, vaikka syntyi evakkona hämeessä. Molemmat vanhempansa olivat rajan takaisesta karjalasta.
- Alkuperäinen-Rapu
Kaupunkireissu tehty. Ei edes palellut pahemmin. Lumityötkin tein heti kotiin tultuani.
Google ilmoitti jokupäivä sitten tuonne sähköpostiini, että minulla on joku vakava tietoturva-aukko koneessani ja siinä oli linkki mistä sitä olisi pitänyt lähteä tukkimaan, mutta en uskaltanut, eikä nyt tähän hätään ole ketään, joka tulisi sitä viestiä tutkailemaan.
Elisa taas oli hövelinä. Tunti sitten sain tekstiviestin Elisalta, että Mobiililaajakaistaliittymäni etuhinta, 17.90 e/kk, on päättymässä ja normaalihinta on 21.90 e/kk, mutta kiitoksena hyvästä asiakkuudestani he haluavat antaa minulle vielä vuoden eteenpäin tuon erikoishinnan 17.90. Minun ei tarvitse tehdä mitään, etuhinta astuu voimaan nykyisen etukauden päätyttyä.. Liittymällä ei määräaikaa. Kiitos vaan. Elisahan teki hyvän tuloksen, joten siitäkö johtunee tuo anteliaisuus. En ole edes muistanut että tuo erikoistarjoukseni vuosi on jo kulunut. Se alkoi silloin, kun siirryin tähän neloseen ja otin tuon Huawei-reitittimen.- c_webs
Google, siis gmailiin? Olisko ollut jotain tuollaista :
http://zr.fi/OvrSaK
Jos oli niin google pyytää joskus tarkistamaan nimenomaan vaikka gmail-tilisi turvallisuusasetukset. Ilmoittaa sitten niistä "aukoista" joille jotain pitäisi tehdä, vaikkapa suojata tili paremmin. Mm. ottamalla kaksivaiheinen tunnistus käyttöön kirjautuessa postiin, tai suojaamaan toinen laite vaikkapa näyttölukituksella.
Omissa turva-asetuksissa tulee aina ilmoitus toiseen s-postiin kun tilille on kirjauduttu joten lähes mahdottomuus "vierailijoiden" postissa tietämättä vierailla. Ensimmäisenä yrittäjän pitäisi kaksivaiheisessa tunnistuksessa päästä kännylläni vahvistamaan turvakoodi. :)
Eilen muuten oli Safer Internet Day joss joku sattui huomaamaan. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Google, siis gmailiin? Olisko ollut jotain tuollaista :
http://zr.fi/OvrSaK
Jos oli niin google pyytää joskus tarkistamaan nimenomaan vaikka gmail-tilisi turvallisuusasetukset. Ilmoittaa sitten niistä "aukoista" joille jotain pitäisi tehdä, vaikkapa suojata tili paremmin. Mm. ottamalla kaksivaiheinen tunnistus käyttöön kirjautuessa postiin, tai suojaamaan toinen laite vaikkapa näyttölukituksella.
Omissa turva-asetuksissa tulee aina ilmoitus toiseen s-postiin kun tilille on kirjauduttu joten lähes mahdottomuus "vierailijoiden" postissa tietämättä vierailla. Ensimmäisenä yrittäjän pitäisi kaksivaiheisessa tunnistuksessa päästä kännylläni vahvistamaan turvakoodi. :)
Eilen muuten oli Safer Internet Day joss joku sattui huomaamaan."Eilen muuten oli Safer Internet Day joss joku sattui huomaamaan".
Huomasin, mutta en tehnyt mitään. - c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
"Eilen muuten oli Safer Internet Day joss joku sattui huomaamaan".
Huomasin, mutta en tehnyt mitään.En minäkään paljon mitään tehnyt.... siel lekuril, apteekis kävin ja ruokaa vähän tein ;)))
- c_webs
Tuo kuva minkä laitoin Ravun viestin perään suurenee kun klikkaa sitä sinistä "tarkista tila" -logoa.
Tuo Kuvauppi on siitä surkea että max . kuvakoko on 1 Mt minkä ottaa jakoon. - aurora5
Sain tekstiviestin, jossa luki vain että hb noussut ja käskettiin ottamaan rautaa vielä 2 kk, jotta varasto täyttyy.
Häh mitä, joku olisi ajatellut. Mutta minäpä tiesin. Mulla ja terveysasemalla on yhteinen salakieli. - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Tuo kuva minkä laitoin Ravun viestin perään suurenee kun klikkaa sitä sinistä "tarkista tila" -logoa.
Tuo Kuvauppi on siitä surkea että max . kuvakoko on 1 Mt minkä ottaa jakoon.Kyllä, tuo ilmoitus se oli. Yksi tietoturva-aukko oli huomattu, mutta ei minulla siellä sähköpostissa ole mitään tärkeää kirjeenvaihtoa. Pyydän jotakin sitä katsomaan, kun joku tulee käymään ja jos muistan pyytää.
Kiitos avustasi taas kerran. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Sain tekstiviestin, jossa luki vain että hb noussut ja käskettiin ottamaan rautaa vielä 2 kk, jotta varasto täyttyy.
Häh mitä, joku olisi ajatellut. Mutta minäpä tiesin. Mulla ja terveysasemalla on yhteinen salakieli.Siis hyvin palvelu pelaa, niin eilen täälläkin. Kysyi toktori viel kunhan olen käynyt sitten labroissa niin miten hän laittaa palautteen, tekstarina vaiko Kantaan, vai molempiin? Sanoin et riittää sinne "arkistoon" vaan. Löydän sieltä kyllä.
Pitikin varata aika Mylliksen labraan kun meidän omaan oli vasta 22.2 ekat vapaat ajat. Kai se remontti ja muutot vaikuttaa. - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Kyllä, tuo ilmoitus se oli. Yksi tietoturva-aukko oli huomattu, mutta ei minulla siellä sähköpostissa ole mitään tärkeää kirjeenvaihtoa. Pyydän jotakin sitä katsomaan, kun joku tulee käymään ja jos muistan pyytää.
Kiitos avustasi taas kerran.Arvasinkin tuon. Ei sen postin sisältö välttämättä mahd. "rosmoja" muuten kiinnosta jos siellä ei ole esim. tallennettu joitain tunnuksia. Ihmisillä kun on tapana niinkin tehdä ja sitten aika helposti ovat "ovet avoinna" ties mihin.
Silti nekin omat henk.kohtaiset tiedot on asiallista suojata riittävästi ettei mitään "identiteetti-varkauksia" pääse tapahtumaan.
Meikällä kun on 3 eri postia joista yksi " se virallinen" ja hyvin vaikea murtaa auki, siinä kulki aiempien hommien takia niin paljon virallista tietoa. On nuo 2 gmailiakin kyllä niin varmistettuja että voi "rosmo" turhautua jo yrittäessään eka vaiheeseen :)
- c_webs
Huoment....aamupäivää...
Nytkö ne alkoi, ne "PjyökPenkin" kisat, voi mokomat? On se surkeeta kun norskit joutuvat lähettämään pelkästään sairaita immeisiä kisaamaan, 6000 annosta astmalääkettä. Ja sitten ei venäläisiä päästetä mukaan vaikka ovat vielä sairaampia, ihan piikkihoidoilla mutta onneksi valtion kustannuksella hoidetaan heitä.
Nojjoo, ja Teliakin myytiin mutta samapa tuo, myyköön valtio kaikki mistä vähänkin tuloja olisi, kuten tähänkin asti on onnistunut "ryssimään" pidemmällä aikavälillä jo. Revitään sitten kuntatulotkin korkeilla , ja yhä korkeimmilla veroilla ja etenkin " syrjäseuduin" asukkailta joissa muutenkin eläminen on huomattavan paljon kalliimpaa. - aurora5
Melkein puoltapäivää
PjyökPenkin kisat... Onneksi suomensit mahottoman vaikeen nimen. Olin jo ajatellut, että tuonnimisiä kisoja en ainakaan katso.
Täällä syrjäisistä syrjimmässä kunnassa on tapahtunut sellainen ihme, että meikäläisen veroprosenttia on laskettu kokonaisella prosentilla. Hgin aikaisesta eläkkeestä uupuu enää satasen verran.
Nyt on kunnon talvi-ilma. Kevyttä hiutaletta satelee ja pakkasta siedettävät 10 astetta. Eikä tuulekaan niin, että telkkarin säätietäjät voisivat pelotella, että asteita viisi mutta tuntuu viideltätoista.
K-kaupassa on citrushedelmillä euron päivät. Ostin kaksi verkkopussillista makeita ja meheviä veriappelsiineja. Yhden pussillisen söinkin jo eilen. Kaiken lisäksi ne ovat helposti kuorittavia.- c_webs
Tuo 1%-yksikön lasku kai tuli kaikille ihan valtion "lahjana" eläke-ja palkkatuloihin, siis ennakonpidätykseen.
Kunnallisverothan ne sitten rassaa ihan eri tavalla maan eri kolkissa asuvia, vaihtelu taitaa olla n. 19-22 %-yksikköön. Ja tietysti suurimmat ovat huonon työllisyyden- ja "syrjäseutujen" asukkaiden kunnissa. Ja tämä kalleus näkyy kaikissa elämän asioissa hyvinkin rivona epätasa-arvona kansalaisten kohdalla.
Jos asumiskustannuksissa vähän säästää niin muissa sen maksaa ( matkat, palvelut, terveyspalvelut jne) takaisin aika härskisti. Yhtenä esimerkkinä ( kun Telia tuli mainittua) nettiliittymien hinnat ja yhteyksien saanti. Ei paljon valinnanvaraa ja hintakilpailua ole periferiassa.
- Cee-Lila
Huomenta/päivää. Koneeni päivitti illalla automaattisesti sen Flash playerin.
Tuon kisapaikan nimeä en ole aiemmin nähnytkään kirjoitettavan noin kuin nykyään kirjoitateaan. Minulle se on aina ollut Pjonjang.
Saako K-kaupassa eurolla hedelmät, vai onko vain plussakortin omaaville?
On Aralla kova veroprosentti tänne verrattuna, jos vielä satasella uupuu stadin aikaisesta eläkkeestä käteen jäävä osa.- aurora5
En tiedä, ovatko euron hedelmät vain Citymarketissa vai muissakin K-kaupoissa. En omista plussakorttia, joten se tarjous kuuluu kaikille.
On se minustakin aika paljon, että neljännes eläkkeestä menee veroihin. Oikein se silti on laskettu, koska en saa mätkyjä enkä palautusta kuin ehkä kympin verran. - Cee-Lila
Minullakaan ei ole koskaan ollut mitään ns etukorttia, pl olin aikoinaan ottanut itselleni Vikingin club-kortin, jota olen kai vaan kerran käyttänyt. Silloin matkustimme laivalla Ruotsiin lapsenlapsi mukanamme luxushytissä, kun halvalla saimme. Jos ottaa asiakkuuskortin vaikka mihin, täyttyy lompsa niistä. Ei siellä nykyään rahaa ikinä olekaan kun maksan kaiken kortilla. Minulla on pankkikortissa, myös mastercard, jota en ole käyttänyt ainakaan vuoteen. On minulla myös esim Hobby Halliin asiakaskortti, Jos tilaan sieltä vaikka lakanoita taikka imurin lapsenlapselle, teen sen netissä ja siinä auttaa, että on asiakasnumero. Ei tarvise mennä Vantaalle itse liikkeeseen vaan kuvaston kautta tilaan, lasku minulle, tavara E-Pohjanmaalle. Harvoin maksan mitään heti tilatessa, vaan haluan, että tavara on perillä ja maksan sen jälkeen vasta sen laskun.
- c_webs
aurora5 kirjoitti:
En tiedä, ovatko euron hedelmät vain Citymarketissa vai muissakin K-kaupoissa. En omista plussakorttia, joten se tarjous kuuluu kaikille.
On se minustakin aika paljon, että neljännes eläkkeestä menee veroihin. Oikein se silti on laskettu, koska en saa mätkyjä enkä palautusta kuin ehkä kympin verran.No kommentoin Aran viestiin vaikka Ceelle(kin) oli tarkoitus mutta samalla merkillä säästösyistä tulkoon :) Siis Ceen koneessa on asetukset että automaattisesti päivittää tärkeät päivitykset vai kaikki? Hyvä että tuon Flashin päivitti kun kerran sitä kautta lähettävät.
Niin ja Aralle että melkoinen siivu se on maksaa eläketulosta välitöntä veroa n. neljännes, mutta kun sitten laskee kaikki välilliset mukaan niin hyvä jos 50-65% riittää. Kaikessahan me maksamme alv:a veroina, toisissa enemmän , toisissa vähemmän, aina jossain tuotteissa 24% hinnan päälle.
Ps. Jopas Cee tekee ostoksia yhdestä kalliimmasta paikasta, sehän on stokkan ja sokoksen liike :)) Tuotteet samat kuin muualla, hinnoissa överiä 30 % ! - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
No kommentoin Aran viestiin vaikka Ceelle(kin) oli tarkoitus mutta samalla merkillä säästösyistä tulkoon :) Siis Ceen koneessa on asetukset että automaattisesti päivittää tärkeät päivitykset vai kaikki? Hyvä että tuon Flashin päivitti kun kerran sitä kautta lähettävät.
Niin ja Aralle että melkoinen siivu se on maksaa eläketulosta välitöntä veroa n. neljännes, mutta kun sitten laskee kaikki välilliset mukaan niin hyvä jos 50-65% riittää. Kaikessahan me maksamme alv:a veroina, toisissa enemmän , toisissa vähemmän, aina jossain tuotteissa 24% hinnan päälle.
Ps. Jopas Cee tekee ostoksia yhdestä kalliimmasta paikasta, sehän on stokkan ja sokoksen liike :)) Tuotteet samat kuin muualla, hinnoissa överiä 30 % !Koneeni päivittää automaattisesti vain tärkeät päivitykset, Jättää valinnanvaraiseksi vielä paljon, nytkin 11 päivitystä ehdottaa saatavaksi valinnaisesti.
- amummu
Sen verran Hobby Hallista, että ei ole enää Stockan. Siirtyi muistaakseni viime vuonna (vai olikohan jo edellisenä) jonkun toisen suomalaisen firman omistukseen, en kyllä muista minkä. Tiedän asiasta em. verran siksi, että eräs lähisukulainen oli siellä töissä ja kertoi asiasta.
Meidänkin huushollissa verotus puree (0,55:n indeksin lisäksi) niin, että yhteensä siipan kanssa saamme käteen melkein satasen vähemmän kuussa kuin aiemmin. Sanon vain, että silkkaa röystöä. Siipaltakin alkavat jo armeijan aikaiset säästöt huveta, joten eikun nälkävyötä tiukemmalle. No, eihän hätä tämän näköinen ole. Sitten se hätä vasta nähdään, kun kosteusvaurioita kärsineitä kämppiä aletaan korjata . Onneksi puskutraktoriratkaisu jo ammuttiin alas. Että pistettäisiin täysin asumiskelpoisia taloja päreiksi, on ihan tolkutonta ajattelua. Se on tää sukupolvi, joka ei muusta ymmärrä kuin uudesta. No, olisihan siinä ollut se hyvä puoli, että jo parin vuoden päästä uusien talojen valmistumisesta hyvällä onnella olisimme päässeet niitäkin remppaamaan. Tänä päivänä uusi asunto ei ole tae kosteusongelmattomalle asumiselle, vaan lähes päinvastoin.
Kamala pariviikkoinen edessä: urheilua joka tuutista. Onneksi minulla on paljon katsomattomia tallenteita ynnä Areena, joihin nyt pitää turvautua, jos töllötintä haluan töllätä. Radiokin alkaa olla aika avuttomassa tilassa. Vielä jos muuttavat Ykköskanavan toimintafilosofiaa, niin sitten ei ole mitään. Radio Suomen puolella tulee niin surkeeta musaa ja toimittajien lätinää, ettei tämän ikäisellä ole sinne juurikaan enää asiaa. Kun vielä perjantai-illan puhelinohjelman lopettavat, niin hyvästi RS. No, onneksi on Sonos.
Nyt sapuskan laittoon. Alkaa jo näköä haitata, kun aamukahvista on kulunut jo melkoinen rupeama.
Leppoisaa talvipäivää!- c_webs
Oikeassa olet, nykyinen omistaja SGN Group Oy johon kuuluu lähes 10? tytäryhtiötä eri tuoteryhmien maahantuonnissa ja myynnissä.
Ja mitäh?? Eikö muka kisat kiinnosta, pärskutarallaa..... Kaikki vain seis kisojen ajaksi, ainakin teatterit, uupperat ja muut joutavat hömpötykset.
Ja se houssi eikun matalaks ja uusi homepesä tilalle, kyllä vironpoika sen taitaa :))
Kisat ei oikeesti kyllä nykyään paljon "himoja" herättele, ovat paisuneet aivan tolkuttomaksi touhuksi. Ja eikä innostusta enää ainakaan nosta nuo toopinki-härdellit joten voi jäädä hyvin vähälle seuraaminen. Hiihdoissakin mitalit lähes poikeuksetta vie : Kultaa, Astma 1, hopeaa, Astma 2, ja pronssia Astma 3. Nää on kaikki norski" siskoksia tai veljeksiä", tai melkein ainakin..
Paitsi lätkässä pitää kattoa kun Soomi voittaa Svedut , ja Venäjän ja Tsekin ja Kanukit, ja Usan ja.... no ainakin E-Korean ;/ - Alkuperäinen-Rapu
Terve!
Kokeilen josko nyt onnistuisi tämän kommentin lähettäminen sinulle? Tuolla ylempänä yhtenä päivänä yritin vastata kommenttiisi varmaan kolme kertaa, mutta silloin oli se päivä kun koneeni kenkkuili. Eivät lähteneet minnekään.
Tuosta radion toimittajien puheenlaadusta oli kyse. Samaa minäkin ihmettelen, etteikö mitään laatua enää vaadita toimittajien äänenkäytöltä. Tänäänkin on kyllä ollut vaikka minkälaista kieuntaa, kimitystä, ponnahduksia ja sitten sanojen nieleksemistä näillä aamupäivän toimittajilla Radio Suomen kanavalla. Olen lähettänyt palautetta (aivan maltillista) tuonne Yleen, mutta ei sieltä ole tullut koskaan mitään vastausta, vaikka olen laittanut nimeni, puh.numeroni ja sähköpostiosoitteeni mukaan.
Minulla on odotettavissa musiikkia niin oopperassa - Madama Butterfly, kuin myös Kulttuuritalossa vuodesta 1958 60v revyy! Sain ne joululahjaksi. Kaksi lippua kumpaankin, ettei tarvitse mennä yksin.
Hyvää illanjatkoa kaikille!
Saas nähdä mitä tekee robo nyt? Eilen ei vaatinut mitään tunnistuksia. Olisko johtunut siitä, että painoin koko ajan tuota neliötä: en ole robotti, ja se päästi minut suoraan. - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Terve!
Kokeilen josko nyt onnistuisi tämän kommentin lähettäminen sinulle? Tuolla ylempänä yhtenä päivänä yritin vastata kommenttiisi varmaan kolme kertaa, mutta silloin oli se päivä kun koneeni kenkkuili. Eivät lähteneet minnekään.
Tuosta radion toimittajien puheenlaadusta oli kyse. Samaa minäkin ihmettelen, etteikö mitään laatua enää vaadita toimittajien äänenkäytöltä. Tänäänkin on kyllä ollut vaikka minkälaista kieuntaa, kimitystä, ponnahduksia ja sitten sanojen nieleksemistä näillä aamupäivän toimittajilla Radio Suomen kanavalla. Olen lähettänyt palautetta (aivan maltillista) tuonne Yleen, mutta ei sieltä ole tullut koskaan mitään vastausta, vaikka olen laittanut nimeni, puh.numeroni ja sähköpostiosoitteeni mukaan.
Minulla on odotettavissa musiikkia niin oopperassa - Madama Butterfly, kuin myös Kulttuuritalossa vuodesta 1958 60v revyy! Sain ne joululahjaksi. Kaksi lippua kumpaankin, ettei tarvitse mennä yksin.
Hyvää illanjatkoa kaikille!
Saas nähdä mitä tekee robo nyt? Eilen ei vaatinut mitään tunnistuksia. Olisko johtunut siitä, että painoin koko ajan tuota neliötä: en ole robotti, ja se päästi minut suoraan.Millekähän osiolle tuonne Yleen lähetit palautetta sillä kaikista eivät vastaa henk.kohtaisesti.
Itse olen aina saanut vastauksen esim. tekniikka-puolen palautteisiin jotka nyt kieltämättä ovat olleet vähän " no kun meillä nyt käytetään sitä tai tätä jne....".
https://palaute.yle.fi/
Kokelitko tuosta * Minulla on kysymys* kohdasta ja sitten >> *Muu tiedustelu*?
Tää robo nyt välillä ( usein jopa) ei kysy mitään ja ovat kyllä mielestäni muutenkin sitä höllänneet, voi kyllä riippua myös vrk:n ajankohdasta. - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Millekähän osiolle tuonne Yleen lähetit palautetta sillä kaikista eivät vastaa henk.kohtaisesti.
Itse olen aina saanut vastauksen esim. tekniikka-puolen palautteisiin jotka nyt kieltämättä ovat olleet vähän " no kun meillä nyt käytetään sitä tai tätä jne....".
https://palaute.yle.fi/
Kokelitko tuosta * Minulla on kysymys* kohdasta ja sitten >> *Muu tiedustelu*?
Tää robo nyt välillä ( usein jopa) ei kysy mitään ja ovat kyllä mielestäni muutenkin sitä höllänneet, voi kyllä riippua myös vrk:n ajankohdasta.Varmaan se oli tuo otsikko että: Ohjelmapalaute. En nyt muista ihan varmasti. Vastattu ei kuitenkaan ole mitään.
Katselin äsken eduskunnan kyselytuntia ja se jouduttiin välillä keskeyttämään kun siellä ylhäällä katsomossa alkoi mielenosoitus. En oikein päässyt perille, mitä se koski, mutta huuto oli kova. Iso joukko ihmisiä johdateltiin sieltä pois. - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Varmaan se oli tuo otsikko että: Ohjelmapalaute. En nyt muista ihan varmasti. Vastattu ei kuitenkaan ole mitään.
Katselin äsken eduskunnan kyselytuntia ja se jouduttiin välillä keskeyttämään kun siellä ylhäällä katsomossa alkoi mielenosoitus. En oikein päässyt perille, mitä se koski, mutta huuto oli kova. Iso joukko ihmisiä johdateltiin sieltä pois.Ehkä palautteen osio oli väärä, kokeile tuonne minkä mainitsin. Saitko edes s-postiisi vastauksen että palautteesi oli vastaanotettu?
No kurdithan siellä parvella oli sitä mekkalaa pitäneet..... - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Ehkä palautteen osio oli väärä, kokeile tuonne minkä mainitsin. Saitko edes s-postiisi vastauksen että palautteesi oli vastaanotettu?
No kurdithan siellä parvella oli sitä mekkalaa pitäneet.....En saanu yhtään, mitään vastausta. Täytyy joskus kokeilla tuota antamaasi osoitetta. Kun taas ottaa oikein korviin se kälätys!
Niinpä, kurdinaiset! - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
En saanu yhtään, mitään vastausta. Täytyy joskus kokeilla tuota antamaasi osoitetta. Kun taas ottaa oikein korviin se kälätys!
Niinpä, kurdinaiset!Yleensä s-postiin tulee ensin automaatin vastaus palautteen vastaanotosta ja sitten joskus, jos tulee vastaus kysymykseesi/ palautteeseesi.
Voi viipyillä aika kauankin riippuen aiheesta.
- Cee-Lila
Katsoin tuon, kuka omistaa nykyään Hobbyhallin, se on tuo SGN Group, joka perheyritys, johon kuuluu nyt 16 eri firmaa, yhtenä Hobby hall, toimivat monilla eri kaupan aloilla, pääfirma perustettu 1933. Stockmann luopui Hobbyhallista jo varmaan pari vuotta sitten, nythän Stocka antoi jo herkkuosastonsa S-Marketille, mitä uutisissa haastatellut äveriään näköiset eläkeläisrouvat pitivät kamalana asiana, että huonontuukohan ruuan taso siellä herkussa. Muutenkin Stockalla tuntuu menevän huonosti. Lopetti Seppälänkin jo olikohan viime vuonna. Eli heidän halpakauppansakin ovat hätää kärsineet ja lopetettu.
- Cee-Lila
Lisään vielä, että Stocka myi Seppälän 2015 pariskunnalle, jolla on vielä liikkeitä Suomessakin, mutta asetettu konkurssiin lokakuussa 2017, jatkosta ei vielä näkynyt tietoa. Ei ole helppoa yrittäjilläkään.
- c-webs
Cee-Lila kirjoitti:
Lisään vielä, että Stocka myi Seppälän 2015 pariskunnalle, jolla on vielä liikkeitä Suomessakin, mutta asetettu konkurssiin lokakuussa 2017, jatkosta ei vielä näkynyt tietoa. Ei ole helppoa yrittäjilläkään.
Tuo omistaja pariskuntahan itsekin haki liikkeen konkurssiin kun ei ne tervehdyttämiset tuoneet mitään tulosta, velat kasvoivat ja verottajakin vaati omiaan.
Tuo prosessi kestää pesänselvittelyineen varmasti kauan.
- amummu
Minusta olisi ihan hyvä, että Stocka pysyisi jaloillaan, edes siksi, että olisi vähän jotain muutakin kuin K ja S. Myymäänhän se on joutunut jo lähes kaiken "ylimääräisen", paitsi Lindex vissiin on vielä sen, Akateeminenkin meni Bonnierille.
Minäkin olen huomannut, että robo nykyään aika usein hyväksyy kirjoituksen ilman kuvasulkeisia. Edistystä. Puhelimessa tekee sen aina. Tosin jossain vaiheessa ketju tulee niin pitkäksi, että ainakin minun puhelimeni tökkii, enkä kovin pitkiä ketjuja pääse edes lukemaan saati niihin kirjoittamaan.
Olen minäkin muutaman kerran lähettänyt palautetta Ylelle siitä, että ohjelmissa, etenkin telkassa, puheen päällä on usein jotain musakkia. Minusta silloin kun puhutaan, niin puhutaan ja kun soitetaan niin soitetaan. Mutta päällekkäisyys tuntuu olevan muotia. Vain yhden vastauksen olen Yleltä joskus saanut, ja se koski jotain lasten ohjelmaa, missä puhetta ei kuullut musiikilta juuri lainkaan. Siitä on kyllä jo aikaa, ehkä 5-6v, kun poika vielä katseli lasten ohjelmia. Ylen selitys oli, että äänen volyymi oli tullut vahingossa liian suureksi. Ehkä sitten niin oli. Sittemmin valituksiini ei ole vastattu.
Nyt alkaa jo Unimatti huhuilla. Viime yö meni taas aika plörinäksi, joten voisin kuvitella, ainakin toivon, että yhden sudokun jälkeen jo silmissä unihiekkaa olisi. Saapas näkee mitä kenkä tekee. Kauniita unia kaikille.
PS. On tuo meidän Paavo yksi jefreettari; ei anna periksi ja vakavalla naamalla toitottaa omaa totuuttaan. Välillä tuntuu, että tekee sen piruuttaan, huumorilla, mutta kyllä poika taitaa ihan tosissaan olla.- Ystävällinen-Avustaja
A-Mummun hidasta puhelintilannetta kyllä yritettiin auttaa. Ei vaan näyttänyt kelpaavan nopeiden ilmaisohjelmien eksperteille.
- c_webs
"PS. On tuo meidän Paavo yksi jefreettari; ei anna periksi ja vakavalla naamalla toitottaa omaa totuuttaan. Välillä tuntuu, että tekee sen piruuttaan, huumorilla, mutta kyllä poika taitaa ihan tosissaan olla."
Kyllä me Paavo Suuri täältä valitaan ainakin maakuntahallintoon ja eduskuntaan ihan jo silläkin kun hää lupas asettua asumaan ja perustaa Tuusulan autonomisen alueen jota kuninkaan istuimelta sitten kurmuuttaa ;))
Ps. Tässä mitään sudokuja, huippufutea Valenciasta, Copa del Reyn semari, Valencia- Barca, osa II.
Ötyjä.... - mummollahätä
Ystävällinen-Avustaja kirjoitti:
A-Mummun hidasta puhelintilannetta kyllä yritettiin auttaa. Ei vaan näyttänyt kelpaavan nopeiden ilmaisohjelmien eksperteille.
Ossaatko Avustaja neuvoa kun nyt on tääl yks tumpelo mummo ihan häjissään, mitä pitäs tehä, kun taijat olla ihan ekspretti.
Kävi silleen kun pojan konetta käytin niin siittä hävis näyttö kokonaan, tai ei se näyttö hävinny vaan kuva. Näyttötaulu on kyllä pöyvällä yhä.
Jotain vahinkossa varmaan räpläsin väärin ,en vaan tiijä mitä? Oota niin yritän kertoo, elä hermostu.
Soitin pojalle niin hiä sano että kun täsäää konneessa on kaks eri järjestelmee, tämä winfoosa mikä näkkyy nyt mutta kun käynistin niin ensin hyppäs essiin joku Unbuntu tai joku ja sille en osanna tehhä mitän minä. Siittä se välähti ja tul il,motus nurkkaa että Alöarm! tai jotain että se winfoosa pitää päivitellä.? Kyllä päivittelinkii että mitä tehä? Painasin sitä ilimotusta niin siittä hävis nyt kokonnaan se Untumbu!! Eikä tule esille millän.
Soitin taas pojallen hää sano mäne sinne bioskaan vai olkoon se biostiin ja vaihha sieltä ensiks käynnistyväks se kakkosena oleva ykköseks? Sittä ei kerinny emempee neuvoo kun silt loppu akku siittä hittaasta puhelimestaan.
Ja nyt oon kaks tuntii ehtiny sitä ,mikä Biossa tai se ollii mutta en oo löytännä? Missähän se olis. Oon pyöritelly tätä issoo konetta ympäriinsä mutta miskään sitä näy ei?
Nyt tässä oottellen jos ossaisit neuvoo, en uskalla tätäi samuttoo jos ei siittä ennee tule mitää kuvaa, häviää vilä tämäkin winfoosan kuva, Hijas on tämäki, alotin tätä apuva pyytämään jo ainaki kahekslata - Ystävällinen-IT-Avustaja
Hyvin osaa ilmaisohjelmien ekspertti runoillakin. Uusia piirteitä löytyy mummoreviirinsä vahtimisessa mustasukkaisesti.
- mummollahätä
Ystävällinen-IT-Avustaja kirjoitti:
Hyvin osaa ilmaisohjelmien ekspertti runoillakin. Uusia piirteitä löytyy mummoreviirinsä vahtimisessa mustasukkaisesti.
Kiiotos nopeesta vastustaukseta mutta oon ihan oikkee mummo hätässä ja hätäki oikee, kyssyinkös apua väärstä paikasta? Etkös ossaakaa mummoa opastoo missä se biossa koneessa on, takanako vai jossaki piilosa.
Eikä se poikaka soita kun siltä se sellain vai joku loppu?. Eikun akkuha se ol mutta sen puhelin on liijan hihjas varmalla. Kyllä tämäkin winfosa on tosi huono kaiit.
Nyttenpä tuli siittä harmitus kun et osanna mummoo autaa vaikka olet ekspretti avustava.
Yritänkö vilä jottai tämän kansa. Kysympäs vielä mikä on ilmasohjaimien ekspretti. - Ystävällinen-IT-Avustaja
Hyväntahtoinen auttaja kävi täällä vain auttamistarkoituksella, kun tiesi, että eräillä on vaikeuksia pitkien ketjujen puhelinosallistumisen kanssa
Auttaminen päättyy nyt tähän. Riitaa saatte haastaa keskenänne, jos sellainen on joillekin tarpeellista.
Oma osaaminen ei ekspertilläkään parane siitä että yrittää välittömästi alhaisin keinoin mollata jos joku "hänen monopolilleen tylee". Maine toki voi kasvaa kovana jätkänä ja mummojen pyörittäjänä. - mummollahätä
Ystävälinen mummo hätässä kysys vilä että miskäs Avustaja haukuu minua kun hätässä neuvoa kysyin, kun en oo etes jätkä emkä ekspretti. Näköki vähä yhät huono ku kait tämä winfosa.
Siittä viellä kusyn jos sittä puhelin on hihas niin missä ne Avustavan neuvot ovat kun en löytännä. Tästähn hävisi se joku Umpuntu, onkos niittäi puuhlemissa.
Et kyllä kovin Ystvällinen ole jos torailusta haukut, ja ootkos IT- neuvova ?
Kerronko siittä jos löyän sen biioskan tai mihin se Ubtuntu hävis jos sen löyvän. Taas meni tunti kun on niin hijas winfoosa. - mummollaeihättää
Nytpäs tul mummosta vrmasti iha yt-osaaja kun poikain saikii viimen yhveyten sillä mahotaman hihtaalla pulehimilla tänne. tai tuohon mummon Toro-älypuhilemeen. Ei se kyllä saatas olla hurman älykäs.
Mutta kylä kammotti niilä mitä sanos mennä koneta räpläämän, vieläkkki holotnavärreillä ravisteloo. Kerronkos Avustanalle mitä pit tehä. Poika käksi samuttoo kone, ja siittä uuvestaan painosta käyntin niin jotta painoo koko aijan sellasta nappi mikä ol F12 ! arvaillin kyllä jos rähjhtää kun kilipurit mitkee vonkuvaa kauhest mutta ei onnes.
Ja voi pyhä jyskäys mittään näky, mäni mummom sormet suuhun ranetta myöte ensiks mut onneks poika käksi laittoo lapule ylös mitä tehä, voi helepotusken huokasu.
Siellä luki jotta Boot Options, annaha lapusta katon, se siel luki, siittä poikain sano ettäs kato mitä on ylimmänä. Jos kerta se Alöarm-mittee päivittelin on vaihattannu tään winfoosan ylös niin siinnä on sittä joku SATA: xxxxxxxx ja jottai, ja painas ,ootahan, enteriä se ol, ja vielläi sitsen exittii. Kyllä mummosta tulhi meleki viisas kerrastaan.
Näky siellä bioskassa sehii Umpuntu vaan jäi toiseks nytten.
Winfoosa aukii nyt, mutta hijas on, tuo Ubpuntuhan hyppäs ihan sekennissä ruuttuun.
Kyllä poika kehus mummoo jotta out meleki ntörtti tai jotahi ja sano kyllä melki rumasti, jotta nyt pysyä etempänä konnesta. Ja ensin käksöö harjetella tikiaikaa vasten.
Kiitoskii Avustajale jostaan en apuja saanna, haukut sain, ollii tos ystävällinen apu.
- Cee-Lila
Huomenta. Onpa helekatin hauska teksti tuolla mummollahätä. Oekeen päevänpelastus jo het näen uamupäevästä.
- Alkuperäinen-Rapu
Päevee!
Minulta ei oikein onnistu tuo "kielenkäyttö" tuollai, mutta oli todella aamunpiristys mummollahätä avunpyyntö kirjoitus!
Ei meitä "mummoja" kuitenkaan "pyöritellä" noin vaan, mutta joskus on ihan hauskakin vähän "pyörähdellä", ei siinä mitään pahaa, kun se tapahtuu molemminpuolisella yhteisymmärryksellä - ilman mitään riidan, tai välirikon uhkaa, "tolukon" ihmiset, me osaamme kyllä hoitaa "ihmissuhteitamme." Riitaa ei tarvitse haastaa!
Aamulla herättyäni avasin radion ja siellä kälätti yhteen ääneen nuo kaksi naispuolista aamutoimittajaa. En saanut selvää, että mistä "ratista" he puhuvat, mutta sitten selvisi, että keittiössä pyyhintähommissa tarpeellisesta "rätistä" oli puhe ja sen ripustuspaikasta keittiössä!
Nyt on sitten taas viikonloppu alkamassa. Minä kävin eilen optikon näöntarkastuksessa (siis optikko tarkisti minun näköni), kun en saa pysymään parivuotta vanhoja silmälasejani oikealla "näkökohdalla" ja siitä seuraa näkemisvaikeuksia. Optikko teki todella perusteellisen näöntarkastuksen, mutta ei niitä muutoksia näkökyvyssä ollut mainittavasti tullut sen lääkärintarkastuksen jälkeen, mutta kuivat ne silmät oli. En ole käyttänyt koskaan mitään silmätippoja, mutta nyt sain lääkärinäytteitä kaksi pientä pulloa, joita käytän nyt viikon, ja sitten taas optikon tarkastus. Jäin harkitsemaan myös toisiksi laseiksi tavallisia lukulaseja, koska luen niin paljon. Pelkkiä lukulaseja minulla ei ole ollut koskaan ennen. Nyt muuten nämäkin lasini tuntuvat pysyvän hyvin siinä missä pitääkin. Toivottavasti eivät taas löysty!
Tässäpä tätä taas tuli vuodatusta. Mukavaa viikonlopun alkua kaikille! - c_webs
Kah päevät ja se on sitten persjantai taas. Hehheh nyt on joku "mummollahätä" laittanut " pahan " kyssärin Avustavalle. Olisiko pieni testi vai oikeesti "mummollahätä". ?
Voi voi, lähikaupassa piti käydä vaikka selkä protestoi tämä aamuna jopa ylösnousua punkasta mutta nytpä lohisoppa porisee. Meni hiisi sen futen kanssa niin myöhään vielä mutta Barca finaaliin ja kassaan kahahti :)) Ei kyllä paljon koska satsaus oli vähän pienenlainen.
Jaa, en ollut kuuntelemassa radiota et ketä siellä kälätti? Riikka ja Tiina von , vai ? En kyllä tätä Hesan toimitusta kuuntelekaan vaan sen periferian toimituksen lähetystä yleensä.
Kyllä nää "kakstehot" ( vaikka miedot kauko-) vaativat vähän totuttelua sillä ne näköalueet ovat alussa hieman hakusessa vaikka hyvät lasit muuten ovatkin. Pelkkään lukemiseen käytän kyllä edelleen entisiä lukulaseja. Noissa uusissa on tuo lähikin tarkennettu vähän kauemmaksi kuin entisissä.
Joku kehui jotain suihkeena käytettävää silmien kuivuuteen olevaa ainetta joka on tehokasta ulkonakin viimaa vastaan suojaamaan silmiä, tiedä sitten. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Kah päevät ja se on sitten persjantai taas. Hehheh nyt on joku "mummollahätä" laittanut " pahan " kyssärin Avustavalle. Olisiko pieni testi vai oikeesti "mummollahätä". ?
Voi voi, lähikaupassa piti käydä vaikka selkä protestoi tämä aamuna jopa ylösnousua punkasta mutta nytpä lohisoppa porisee. Meni hiisi sen futen kanssa niin myöhään vielä mutta Barca finaaliin ja kassaan kahahti :)) Ei kyllä paljon koska satsaus oli vähän pienenlainen.
Jaa, en ollut kuuntelemassa radiota et ketä siellä kälätti? Riikka ja Tiina von , vai ? En kyllä tätä Hesan toimitusta kuuntelekaan vaan sen periferian toimituksen lähetystä yleensä.
Kyllä nää "kakstehot" ( vaikka miedot kauko-) vaativat vähän totuttelua sillä ne näköalueet ovat alussa hieman hakusessa vaikka hyvät lasit muuten ovatkin. Pelkkään lukemiseen käytän kyllä edelleen entisiä lukulaseja. Noissa uusissa on tuo lähikin tarkennettu vähän kauemmaksi kuin entisissä.
Joku kehui jotain suihkeena käytettävää silmien kuivuuteen olevaa ainetta joka on tehokasta ulkonakin viimaa vastaan suojaamaan silmiä, tiedä sitten.Sisarellanikin todettiin silmissä jotain uutta vikaa ja eka lääkäri määräsi vain jotain silmätippoja. Seuraava lääkäri määräsikin kaihileikkaukseen joskus viime vuoden puolella, eilen oli tullut kirje kotiin, että leikataan 9.4., siis noin puolen vuoden sisällä. Niin ovat eri mieltä kaksi eri lääkäriäkin, että toisen hoidoksi olisivat jotkut silmätipat auttaneet. Kaksiteholasit systerillä on jo vuosia ollut ja hyvät ovat olleet, koska näkee niillä sekä lukea, että ajaa autoa. Ovat aina päässään, paitsi ei saunassa tai nukkuessa. Minulla ei ole nykyään minkäänlaisia laseja. Onhan nuo vanhat lukulasit olemassa, mutta näen paremmin ilman niitä, jopa paperihesarin luen ilman niitä. U:lla on sekä kaksitehot, että lukulasit, ei näe kohta kummillakaan hyvin, että mars siitä taas optikolle. Lasinsa ovat vain pari vuotta sitten hankitut. Välillä lukee minunkin vanhoilla lukareillani. Hän on kova lukemaan, ei romaaneja, vaan lehtiä, joita hänelle tulee ainakin yli 10 eri sorttia, on Tekniikan maailmaa, sen eri rakennusversioita kylkiäisenä, Tieteen kuvalehteä, Historiaa, Moottoria, sitten entiseen ammattiinsa liittyviä lehtiä, ym. Haluaa edelleen pysyä ajan hermolla.
Lisäksi maksaa erästä vammaislehteä vuodesta toiseen, olihan meillä nuorina se monivammaisena syntynyt vauva, toinen poikamme, jonka vammojen syy jäi arvoitukseksi. Luokiteltiin myöhemmin kätkytkuolemaksi, mitä ihmettelimme kovasti, sillä kätkytkuoleman kokeneet vauvat ovat olleet terveitä ja sitten kuolleet nukkuessaan ilman varsinaista sairautta. Meidän pojalla oli vaikka mitä vaivoja, vietti ensimmäiset !½kk happikaapissa, vaikka ei syntynyt alipainoisena, hätäkastettiin aamuyöllä syntymän jälkeen parin tunnin sisällä. Mutta tästä on niin kauan, ei silloin sitäkään tietämystä ollut, mitä nykyään. Asiasta toiseen taas luiskahti kirjoitukseni.
Nyt tulee Pjongjangin avajaiset töllöstä. Tuota kirjoitusasua näin tänään olisiko ollut hösärissä. Siellä on kuulemma helvatin kylmä, tuulen takia. - c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Sisarellanikin todettiin silmissä jotain uutta vikaa ja eka lääkäri määräsi vain jotain silmätippoja. Seuraava lääkäri määräsikin kaihileikkaukseen joskus viime vuoden puolella, eilen oli tullut kirje kotiin, että leikataan 9.4., siis noin puolen vuoden sisällä. Niin ovat eri mieltä kaksi eri lääkäriäkin, että toisen hoidoksi olisivat jotkut silmätipat auttaneet. Kaksiteholasit systerillä on jo vuosia ollut ja hyvät ovat olleet, koska näkee niillä sekä lukea, että ajaa autoa. Ovat aina päässään, paitsi ei saunassa tai nukkuessa. Minulla ei ole nykyään minkäänlaisia laseja. Onhan nuo vanhat lukulasit olemassa, mutta näen paremmin ilman niitä, jopa paperihesarin luen ilman niitä. U:lla on sekä kaksitehot, että lukulasit, ei näe kohta kummillakaan hyvin, että mars siitä taas optikolle. Lasinsa ovat vain pari vuotta sitten hankitut. Välillä lukee minunkin vanhoilla lukareillani. Hän on kova lukemaan, ei romaaneja, vaan lehtiä, joita hänelle tulee ainakin yli 10 eri sorttia, on Tekniikan maailmaa, sen eri rakennusversioita kylkiäisenä, Tieteen kuvalehteä, Historiaa, Moottoria, sitten entiseen ammattiinsa liittyviä lehtiä, ym. Haluaa edelleen pysyä ajan hermolla.
Lisäksi maksaa erästä vammaislehteä vuodesta toiseen, olihan meillä nuorina se monivammaisena syntynyt vauva, toinen poikamme, jonka vammojen syy jäi arvoitukseksi. Luokiteltiin myöhemmin kätkytkuolemaksi, mitä ihmettelimme kovasti, sillä kätkytkuoleman kokeneet vauvat ovat olleet terveitä ja sitten kuolleet nukkuessaan ilman varsinaista sairautta. Meidän pojalla oli vaikka mitä vaivoja, vietti ensimmäiset !½kk happikaapissa, vaikka ei syntynyt alipainoisena, hätäkastettiin aamuyöllä syntymän jälkeen parin tunnin sisällä. Mutta tästä on niin kauan, ei silloin sitäkään tietämystä ollut, mitä nykyään. Asiasta toiseen taas luiskahti kirjoitukseni.
Nyt tulee Pjongjangin avajaiset töllöstä. Tuota kirjoitusasua näin tänään olisiko ollut hösärissä. Siellä on kuulemma helvatin kylmä, tuulen takia.Onkos joku kaihi sellainen jonka annetaan "kypsyä" tiettyyn pisteeseen ennenkuin leikataan, jotenkin on tuollainen muistikuva jäänyt jostain. Siis liian varhaisessa vaiheessa ei kannata leikata niin uusiutumisvaara pienenee ?
Kaikkiahan ei leikata ollenkaan ennenkuin näkö on lähes sumentunut.
Pjongjang? Taitaapi olla P-Korean puolella jossa eilen juuri Kim järjesti ison sotilasparaatin, lähellä E-Korean rajaa ? - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Onkos joku kaihi sellainen jonka annetaan "kypsyä" tiettyyn pisteeseen ennenkuin leikataan, jotenkin on tuollainen muistikuva jäänyt jostain. Siis liian varhaisessa vaiheessa ei kannata leikata niin uusiutumisvaara pienenee ?
Kaikkiahan ei leikata ollenkaan ennenkuin näkö on lähes sumentunut.
Pjongjang? Taitaapi olla P-Korean puolella jossa eilen juuri Kim järjesti ison sotilasparaatin, lähellä E-Korean rajaa ?Pjongjang = Pyongyang on tosiaan Pohjois.Korean puolella, tämä kisapaikka melkein samanniminen Pyeongchang Etelä-Korean puolella. Kirjoittavat sen monesti nykyään PyeongChang, että erottuisi paremmin P-Korean paikasta.
- amummu
Höh, täällä on mainittu minun puhelinongelmani pitkien ketjujen työstämisessä. Riitaankin viitattu. Kuka riitelee?? Sitä paitsi puh.ongelma ei ole vain mummuilla. Olen lukenut tuubaketjuista, että siellä jollain nuorella miehelläkin on samankaltainen vaiva, ja siksi aloittavat uuden ketjun aina kun satanen on tullut täyteen. En muutenkaan puhelinta ketjuihin juurikaan käytä, joskus luen ketjun ollessa vasta aluillaan, mutta en kirjoittele kuin äärimmäisessä hädässä, koska tietsikka on siinä(kin) kohdassa paljon käytännöllisempi. Etenkin tämä uusi, kun se on niin pieni ja kevyt, että melkein taskussa kulkee.
Nyt pitää lähteä hellan viereen. Lupasin pojalle ja miniällekin tehdä sapuskaa. Kumpikin ovat olleet koko viikon rämässä kunnossa, eikä ruoan laitto ole ollut päällimmäisenä mielessä. Hyvä kun kettikselle ovat ruoat saaneet. Toivottavasti räkätauti alkaa jo helpottaa heillä. Minä sitä odottelen. Olenhan ollut heidän ja koiransa kanssa aika paljon tekemisissä tällä viikolla. Sinkkisuihke on jo ladattuna yöpöydällä. Siitä heti suihkua kitaan, kun pienikin tuntemus kurkkuun tulee.
Hyvää alkanutta viikonloppua! Pysykää terveinä.- c_webs
Kyllä tämä sivusto on niin raskas kännyille että lähes kaikilla tulee takkuilua pitkissä ketjuissa, ainakin hidastelua. Pitäisi periaatteessa olla kännyssä min. 2-3 Gigaa RAM-muistia (käyttömuistia) sekä suht tehokas prosessori että sivusto takkuamatta toimisi.
Samoin olla muutama giga vapaata laitteen sisäistä muistia.
Jos tuo eka (ram) on liian pieni (1-2 G) ja laite liian täynnä niin tälläisen sivuston kelaaminen käy surkeaksi. Selainvalinta myös vaikuttaa ja niistä pitäisi valita mahd. kevyt, mobiileille optimoitu versio. Esim. Androidille suos. Chromea mutta paljon nopeampi ja parempi on Opera tai Opera mini. Myös winPhonessa kannattaa testata itse noita eri selaimia, Applen on Safari (oletuksena). Myös selaushistoria on aina syytä poistaa ja näin tyhjentää selaimen välimuisti.
Mitään raskasta turvaohjelmaa ei kännyssä kannata pitää mutta joku olisi hyvä olla. Itse olen pitänyt tuota F-securen mob.sovellusta ( 1,75€/kk), toimii kevyesti eikä mitään haittiksia ole kännyyn päässyt. Useissa nykykännyissä on oma "turvaselaimensa" esim. pankkiasiointiin mutta toimiakseen se pitää aina asettaa laitteen oletusselaimeksi :(
Tuo F-secure tarkistaa säännöllisesti kaikki sovellukset ja muut härpäkkeet.
Niin ja aika oleellinen on että mainostenesto on olemassa, mainosten latautuminen hidastaa oleellisesti sivujen käyttöä. Mm. Operassa se on itsessään mukana. Samoin sen nuolinäppäimellä pääset ketjun loppuun/ alkuun ilman rannatta rasittavaa scrollausta.
- amummu
Kyllä puhelimessani on 4Gb RAM ja muistia vapaana yli 70%. Prosessorista en ole ottanut selkoa. Mutta kuten sanoin, niin paljon mukavampi on käyttää tätä höyhenenkevyttä tietsikkaa kaikkiin lukemista/kirjoittamista vaativiin hommiin.
Liikkeellä ollessani harvoin harrastan kirjallisia toimia. Luen viestejä ja jos tärkeitä, tai lapsilta, niin vastaan niihin. Nää meikäläisen jutut on niin epätärkeitä, että kerkiän niitä hoidella kotona tai asetuttuani johonkin muualle tietsikan kanssa. Harvoin edes puhun puhelimeen liikkeellä ollessani. En halua kailottaa asioita muiden kuullen. Tunnen itseni jopa vähän pöljäksi, jos alan yleisellä paikalla pölöttää puhelimessa. No, omat on päänsärkyni. Joskus kyllä siippa mäkättää, kun puhelin on mykällä tai en heti vastaa viesteihin. Kyllä vähemmälläkin hosumisella kerkiää. Vain lasten yhteydenottoihin reagoin mahdollisimman pienellä viiveellä.
Nyt hankkimaan miniälle kukkakimppu. Täyttää tasavuosia hänkin.
Ps. kummaa kun robo ei ole esittänyt pitkään aikaan kuva-arvoituksiaan- c_webs
En epäillytkään etteikö sinun kännyssäsi olis noita yl. min vaatimuksia millä voi yrittää edes näillä sivuilla surffailla.
Noiden lisäksi tietysti oleellinen asia on sen yhteysnopeuden kulloinenkin tila, sehän voi vaihdella mobiilissa ihan eri tavoin kuin kiinteissä laajakaistoissa. Jos nopeudet ovat alhaalla niin ei juuri auta edes tehokas laite asiaan.
Sama juttu, enpä juuri julkisilla paikoilla "kailottele" luuriin, pidän äänettömällä ja jos värinä hälyttää niin katson onko aihetta vastata. Ja jos onkin niin yleensä teen sen lyhyellä viestillä. " Soitan myöhemmin" tmv.
Jaa niin, onkohan Ara muuten valjastanut mökkinsä kisailijoiden käyttöön? Siellä varmaan jo tänään aika kuhina käynyt. - aurora5
c_webs kirjoitti:
En epäillytkään etteikö sinun kännyssäsi olis noita yl. min vaatimuksia millä voi yrittää edes näillä sivuilla surffailla.
Noiden lisäksi tietysti oleellinen asia on sen yhteysnopeuden kulloinenkin tila, sehän voi vaihdella mobiilissa ihan eri tavoin kuin kiinteissä laajakaistoissa. Jos nopeudet ovat alhaalla niin ei juuri auta edes tehokas laite asiaan.
Sama juttu, enpä juuri julkisilla paikoilla "kailottele" luuriin, pidän äänettömällä ja jos värinä hälyttää niin katson onko aihetta vastata. Ja jos onkin niin yleensä teen sen lyhyellä viestillä. " Soitan myöhemmin" tmv.
Jaa niin, onkohan Ara muuten valjastanut mökkinsä kisailijoiden käyttöön? Siellä varmaan jo tänään aika kuhina käynyt.Siellä se mökkerö uinuu talvisessa rauhassaan, kisakuhina on ylempänä omassa kotona. Vai onko sekään kuhinaa, kun kisatiimin johtohahmo kuorsaa täydessä unessa, että jaksaa huomenna juosta ja ulvoa tai päinvastoin, on nääs tunnettu hyeenamaisesta äänestään tämä vanheneva tähtönen. Leikkikisat RR tulee tänä vuonna olemaan.
Joltain riistasivustolta E oli katsonut, että yksi susitihentymä on juuri heidän alueellaan. Pennut alkavat laajentaa reviireitään siihen malliin, että täytyy pitää varansa, ettei hukka tule ja syö. Huono homma, aidat ovat nimittäin madaltuneet ja osin rikki lumipaljouden takia.
Mitä puhelimiin tulee, enpä kuljettele edes mukana ellen tiedä, että tärkeä soitto on odotettavissa. Tärkeidenkin soittajien pitäisi älytä, että textari on keksitty. Siun sote sen onkin kekannut. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Siellä se mökkerö uinuu talvisessa rauhassaan, kisakuhina on ylempänä omassa kotona. Vai onko sekään kuhinaa, kun kisatiimin johtohahmo kuorsaa täydessä unessa, että jaksaa huomenna juosta ja ulvoa tai päinvastoin, on nääs tunnettu hyeenamaisesta äänestään tämä vanheneva tähtönen. Leikkikisat RR tulee tänä vuonna olemaan.
Joltain riistasivustolta E oli katsonut, että yksi susitihentymä on juuri heidän alueellaan. Pennut alkavat laajentaa reviireitään siihen malliin, että täytyy pitää varansa, ettei hukka tule ja syö. Huono homma, aidat ovat nimittäin madaltuneet ja osin rikki lumipaljouden takia.
Mitä puhelimiin tulee, enpä kuljettele edes mukana ellen tiedä, että tärkeä soitto on odotettavissa. Tärkeidenkin soittajien pitäisi älytä, että textari on keksitty. Siun sote sen onkin kekannut.Vai kisojen johtotehtävissä, mikäs siinä, kokemusta riittänee..
En tiedä nyt tarkempaan mutta vähän siinä pohjoispuolella tänään havainto ainakin yhdestä uroshukasta joka kuluu nk. Tolkeenlaumaan. Satelliittihavainto, itse lauma lienee jossain lähistöllä myös.
Ehkä siirtyvät kohti pohjoista kuka tietää sillä voivat vaeltaa vaikka 50 km kevyesti /vrk. - aurora5
Oli puhetta, että ne tarkoituksella ilmoittavat hukkien sijainnista vähän viipeellä. Muutenhan siellä käy kuten Junnun laulussa, että "sata miestä kun yhtä sutta surmaa, tuhat jäljittää yhtä oravaa".
Eläimistä on ollut "sika" hyviä tv-ohjelmia. Orwellin Eläinten vallankumous, totalitarismin vertauskuva, järkytti piirroselokuvanakin, kun taas kaksiosainen BBC:n Lemmikkien villi sydän oli puhdasta iloa ja nautintoa katsella: kerrankin ohjelma, jossa ei herkuteltu eläinten huonolla kohtelulla, vaan keskityttiin niiden aistien ihmeelliseen maailmaan. Molemmat katsottavissa Areenasta. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Oli puhetta, että ne tarkoituksella ilmoittavat hukkien sijainnista vähän viipeellä. Muutenhan siellä käy kuten Junnun laulussa, että "sata miestä kun yhtä sutta surmaa, tuhat jäljittää yhtä oravaa".
Eläimistä on ollut "sika" hyviä tv-ohjelmia. Orwellin Eläinten vallankumous, totalitarismin vertauskuva, järkytti piirroselokuvanakin, kun taas kaksiosainen BBC:n Lemmikkien villi sydän oli puhdasta iloa ja nautintoa katsella: kerrankin ohjelma, jossa ei herkuteltu eläinten huonolla kohtelulla, vaan keskityttiin niiden aistien ihmeelliseen maailmaan. Molemmat katsottavissa Areenasta.Kyllä noiden pantasusien paikat päivittyvät ihan ilman viiveitä sateliittien kautta, tuon yhden paikka oli tänään klo 16 päivittynyt. Ei kovin kaukana Kissamäeltä pohjoiseen.
Meillä siellä huomenna kettukokeet ajureille, saa nähdä joutuvatko alueita vaihtamaan ettei käy kylmät jollekin osallistuvasta koirasta. Joutuu täältä nyt gps:n kautta seuraamaan tiimin koiran työskentelyä.
- c_webs
Huomenta ja "pahaa sutta ken pelkäisi".....
Nooh, tuskin kukaan elleivät omia koiria kierrä ja yritä iskeä...Aralle tiedoksi että se eilinen havainto nyt vähän Kissamäeltä kylälle päin, klo 6 tänä aamuna.
Meitin dogin näyttää joutuneen Höytiäisen rantamaisemille joka on alueena vähän hankala :(
Pitäiskös tässä vielä jotain hiihtoja ehtiä seuraamaan ? :))- aurora5
Suomelle ensimmäinen mitali, onnea pronssi-Kristalle!Juontajat käyttivät hauskoja eläinvertauksia. Pärjäämisen salaisuuksia olivat "muulinpotku" ja se että "apina putosi hartioilta"... Eläimellistä peliä ladun tiikerihäntäkiemuroissa.
Kulta-Kallan molemmat isoäidit ovat suomalaisia sieltä pohjan periltä, joten meillekin siitä voitosta pieni siivu;))
Hukasta ei pelkoa silloin, kun koirat ovat omissa tarhoissaan, luulisin. Ainakin huikeat tervetulotoivotukset saisi hukka. Täytyy luotttaa siihen, että kisareissulta palatessa kotiin jääneet ovat tallella joka sorkka;) - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Suomelle ensimmäinen mitali, onnea pronssi-Kristalle!Juontajat käyttivät hauskoja eläinvertauksia. Pärjäämisen salaisuuksia olivat "muulinpotku" ja se että "apina putosi hartioilta"... Eläimellistä peliä ladun tiikerihäntäkiemuroissa.
Kulta-Kallan molemmat isoäidit ovat suomalaisia sieltä pohjan periltä, joten meillekin siitä voitosta pieni siivu;))
Hukasta ei pelkoa silloin, kun koirat ovat omissa tarhoissaan, luulisin. Ainakin huikeat tervetulotoivotukset saisi hukka. Täytyy luotttaa siihen, että kisareissulta palatessa kotiin jääneet ovat tallella joka sorkka;)Juu, hienosti meni Kristalla ja kyl vähä nipistetään Kallan mitskun kulmasta :)
Niin, tuskin hukat edes uskaltautuu tarhalle vaikka rinkiä "kiertäisivät" lähistöllä mutta laumana ei koskaan varmuutta ole.
Meitin dogille tais osua" ilikimyskettu", jäljityksestä päätellen kierrellyt syheröä talojen "pihoissa" ja mikä pahinta, teitä pitkin rassaillut. Vaikea tapaus vaikka koira kyllä huippukunnossa onkin.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Täällä ei näy oravaa suurempia "petoja" liikenteessä. Hyvä niin.
Minä sain juuri ison homman tehtyä kun vaihdoin taas lakanat. Juuri kun olin vetämässä sänkypeittoa, tytär soitti. Hän oli menossa kotiinsa päivystysyön jälkeen. Oli leikannut vielä vähän vaille neljä yöllä ja sen jälkeen nukkunut hetken. Nyt kun pääsi kotiinsa siinä puhellessamme, sanoi ryhtyvänsä syömään aamiaista! Joten sepä tuosta minun "isosta hommastani."
Nyt on kyllä ryhdyttävä tekemään jotain muutakin, ettei taas laiskamato saa valtaansa.
Lauantaita toivotellen - hyvää sellaista!- c_webs
Niinhän ne kirjoitteli että ylityökieltojen sekä liukastumisten takia kovat ruuhkat ja jonot kasvoi leikkausjonoihin. Siihen kun tulee akuutteja, hengenvaarallisia tapauksia väliin niin kova homma.
Raskaista vuoroja tekevät leikkurit.
Niin, siel ne "pedot" kai enemmän kaksjalakasia eikä ne "ehkä" koiria tapa ja raatele, törkeesti muuten voivat kohdella kyllä.
On se tuo söde ilveskin melkoinen tappaja. Yksi kävi saaressakin pariin kertaan jäljitellen kauriita, siin mantereella ainakin laumasta 2 tappoi ja vähän natusteli eli parhaat paistit. Isompi "kissa" kävi tappamassa yhtenä yönä maatilamatkailu-paikan 2 poroa joista vain hitusen söi taas. Ja jänikset ovat sitten hävinneet "kissojen" suihin kohta kaikki.
Ilveshän ei "pakasteita" syö vaan tappaa aina uuden eläimen saaliiksi. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Niinhän ne kirjoitteli että ylityökieltojen sekä liukastumisten takia kovat ruuhkat ja jonot kasvoi leikkausjonoihin. Siihen kun tulee akuutteja, hengenvaarallisia tapauksia väliin niin kova homma.
Raskaista vuoroja tekevät leikkurit.
Niin, siel ne "pedot" kai enemmän kaksjalakasia eikä ne "ehkä" koiria tapa ja raatele, törkeesti muuten voivat kohdella kyllä.
On se tuo söde ilveskin melkoinen tappaja. Yksi kävi saaressakin pariin kertaan jäljitellen kauriita, siin mantereella ainakin laumasta 2 tappoi ja vähän natusteli eli parhaat paistit. Isompi "kissa" kävi tappamassa yhtenä yönä maatilamatkailu-paikan 2 poroa joista vain hitusen söi taas. Ja jänikset ovat sitten hävinneet "kissojen" suihin kohta kaikki.
Ilveshän ei "pakasteita" syö vaan tappaa aina uuden eläimen saaliiksi.Sittenhän söden ilveksen jäljiltä monet eläimet saavat tuorettakin lihaa, kun ilves syö siitä vain parhaat palat eikä säilö sitä minekkään piiloon. Oliko se ahma joka tappaa enemmän kuin tarvitseekaan, mutta ei sitten muista mihin sen piilotti.
Emme sitten lähteneet tänään S-joelle, nyt on kyllä ihan hyvä sää, ehkä olisi ollut ihan hyvä ajosää, mutta kun siltä ei vielä toissapäivänä näyttänyt, ilmoitimme , ettemme tule kuin vasta hiukan keväämmällä. Pari vuotta sitten kävimme heillä maaliskuun lopulla, toisen kerran kesällä. Viime vuonna emme kertaakaan. He ovat käyneet meillä mutta junalla, ei omalla vanhalla autollaan. - c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Sittenhän söden ilveksen jäljiltä monet eläimet saavat tuorettakin lihaa, kun ilves syö siitä vain parhaat palat eikä säilö sitä minekkään piiloon. Oliko se ahma joka tappaa enemmän kuin tarvitseekaan, mutta ei sitten muista mihin sen piilotti.
Emme sitten lähteneet tänään S-joelle, nyt on kyllä ihan hyvä sää, ehkä olisi ollut ihan hyvä ajosää, mutta kun siltä ei vielä toissapäivänä näyttänyt, ilmoitimme , ettemme tule kuin vasta hiukan keväämmällä. Pari vuotta sitten kävimme heillä maaliskuun lopulla, toisen kerran kesällä. Viime vuonna emme kertaakaan. He ovat käyneet meillä mutta junalla, ei omalla vanhalla autollaan.No juu, sitten saavat haaskansyöjät vähän turhan hyvää "evästä". Ketut, supit ,korpit jne....
Ahmahan teurastaa tappamisenvimmassa yli tarpeensa mutta käy myös sitten jääneellä haaskallakin.
- c_webs
Huomenta ja ja ja ...nyt tais Iiivo lähteä liian kovaa ? Se nähdään sitten kuinka käy.
Eilinen meni niin gps:iä "vahtiessa" ettei langoille oikein jaksanut kirjuutella. Eikä mennyt tiimin dogilla ns. putkeen jonka arvasinkin kun näin sen maaston mikä arvonnassa tuli :( Se on sellaista joskus.
Jaa, mitä tänään? Ei ainakaan isompia ,otetaan iisisti.- c_webs
Öh, ei sentään Iivo kolmella iiillä :) Kyllä ne nyt taas "astmamiehet" sairaana vievät ellei Dario iske kiilaa lääketeollisuuteen.....
- c_webs
Ennen kisoja tehty ennustus toteutui : 1. Astma ..2: Astma 2 ja pronssia Astma 3.
On se yhtä ......no Suomiflikat kyykyttää sitten , ainakin Usan ?
"seksiKallen" viesti hävis äkkiä taas....
- Alkuperäinen-Rapu
Miksi minua nukuttaa, vaikka nukuin kyllä yölläkin. Kai se on käytävä iltapäiväunille, niin kuin Vartiainen. Hän tosin nukahtelee keskellä työpäivää. Ja tykkää oleilla kotonaan alasti! Ei kai sentään työpaikalla? Miksihän minua hieman "puistatti" kun ajattelenkin sitä, että joutuisi katselemaan? Onneksi sitä vaaraa ei ole.
Söin tänään hyvää ruokaa. Erilaisia uunijuureksia juusto-kerma kuorrutuksella uunissa kypsytettyinä. Hyviä olivat.
Nyt sitten jalat seinälle ja vaikka pienet unetkin!- Cee-Lila
Onko kyseessä Juhana Vartiainen? Minua puistattaa jo koko ukon näkeminen. Ja vielä alasti tämä ukko tykkää oleilla. Phyi faan. Puheensakin ovat täyttä soopaa ja sössötystä.
No, ulkonäköä ei saisi ikinä morkata, mutta hänen puheensa kyllä sitä aiheuttaa. Miksi hyppäsi 40 vuoden jälkeen sossuista kokoomukseen? Antoi selitykseksi, että sossut ovat niin tyhmistyneet vuosien saatossa. Ja lakkoiluväki senaatintorilla näytti olevan humalassa. Varsinkin kun läheltä näki, kuulemma itse nähtynä. Tuli torille yleisöjoukon keskeltä, mutta Itsensä jouduttiin saattamaan pois torilta turvamiesten käsikynkässä, etteivät ihan kimppuunsa hyökkää. Miksi kokoomus on ottanut tällaisen tyypin riveihinsä? On kuin hakkainen persuissa, jota joutuvat toppuuttelemaan. - Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Onko kyseessä Juhana Vartiainen? Minua puistattaa jo koko ukon näkeminen. Ja vielä alasti tämä ukko tykkää oleilla. Phyi faan. Puheensakin ovat täyttä soopaa ja sössötystä.
No, ulkonäköä ei saisi ikinä morkata, mutta hänen puheensa kyllä sitä aiheuttaa. Miksi hyppäsi 40 vuoden jälkeen sossuista kokoomukseen? Antoi selitykseksi, että sossut ovat niin tyhmistyneet vuosien saatossa. Ja lakkoiluväki senaatintorilla näytti olevan humalassa. Varsinkin kun läheltä näki, kuulemma itse nähtynä. Tuli torille yleisöjoukon keskeltä, mutta Itsensä jouduttiin saattamaan pois torilta turvamiesten käsikynkässä, etteivät ihan kimppuunsa hyökkää. Miksi kokoomus on ottanut tällaisen tyypin riveihinsä? On kuin hakkainen persuissa, jota joutuvat toppuuttelemaan.Juuri tuo mies. Oli kertonut tykkäävänsä olla kotonaan alasti Päivärinta ohjelmassa - ja rakkaudestaan! Minä en myöskään siedä hänen näkemistään edes tv:ssä vaatteet päällä, ja jos pitäisi katsella kotona alasti kekkuloivaa Vartiaista, niin karkuun lähtisin!
Tästä pihan ylitse meni taas helikopteri valot vilkkuen ja jyristen. Niitä kulkee nyt meidän piha-alueen yli, kun Malmin lentokentän hallista on pitänyt muuttaa pois armeijanhelikopterit. Ja Medihelinkoneet lentää samaa reittiä myös.
Radiossa kerrottiin äsken että venäjällä on lentokone pudonnut. Mukana yli 70 matkustajaa. Kaikkien kerrotaan kuolleen.
- aurora5
Urheilun seuraaminen tuottaa pelkkiä pettymyksiä, mutta eläinmaailma ei koskaan. Sir Attenborough kertoo pandasta, miten lihansyöjäkarhusta tuli köyhään kasvikseen bambuun tyytyvä eläin ja miten kummassa uusseelantilainen kiivilintu saa päkistettyä ulos munan, joka kooltaan vastaa sitä, että nainen synnyttäisi nelivuotiaan lapsen.
Osittain ensikertalaisista koottu Kissamäen tiimi oli ollut RR:n urilla innoissaan ja ohitellut sujuvasti muita valjakoita. Tämä totutteleminen lajitovereiden kohtaamiseen olikin ollut kisojen päämäärä. Jos tuli hyviä aikoja, se on pelkkää bonusta.- c_webs
Vai Juhanaa täällä "ihastellaan " :)) Mieshän on kuin liaanissa roikkuva Lartsani ainakin vai mitenkä päin ?
Onhan eläinmaailma melkoisen ihmeellinen ja meillekin taas yksi uusi laji leviämässä ( ehkä muutama vuosi) lintukantaamme hävittämään, ja erikoisesti maapesiötä joita mm. kanalintumme ovat. Ei hyvä ei....
Katelin sen yhden RR:n videon niin sielläpä taisi kuvissa kaahata eräs retkiluokkalainen niillä osin uusilla "ajopeleillä". Virallisia aikoja eivät siinä kai ottaneet tai julkaisseet listassa ainakaan. Vauhtia näytti olevan.
Saas ny taas nähdä, tuli ja kilahti menolippu s-postiin....... Piti muuttaa varalta jo labrojakin päivää aiemmaksi jos sitten kuitenkin? Sen näkee jos/ kun.......
- Cee-Lila
Sain juuri s-postia Ausseista. Heillä kova kuumuus jatkuu, tonttinsa eucalyptuspuut ovat varistaneet lehtensä ja kaarnansa pitkin pihoja, kukkaistutukset ja heinäkasvit ovat nuopallaan, vesivarat jo vähissä jne.
Olimme skypeyhteydessä aamupäivällä S-joelle, siellä pikkuinen söi innoissan voileipää ja näytti meille uusia lelujaan, oli saanut babyborn-nukelleen upean vaaleanpunaisen baletti hameen sekä muovisen työkalupakin vasaroineen ym kaluineen, ettei hamuile isänsä työkaluja kun tämä korjaa jotain, on pieni aina viemässä hänen työkalujaan. Muoviset työkalut ovat vaarattomia hänen käsissään.
Mikä uusi laji meille on tullut lintukantaamme ja maapesijöitä hävittämään? Ainakin villisiat ovat kuulemma valtavasti lisääntyneet. Tulleet Venäjän puolelta.- c_webs
Villisikoja, niitä on lisääntynyt enimmin eteläisimmän Suomen alueille mutta myös jo aika ylös keskiosaan maata. Vaarana sen afrikkalaisen sikaruton leviäminen jota Venäjän ja Balttian alueilla on näissä.
Maalintujen pesätuholaisista leviämässä on pesukarhu jonka oikea nimi on supi, ei siis supikoira. Pesukarhu (puolikarhu-eläin) on jo tuolla Latvian korkeudella vauhdilla, leviämässä kohti pohjoista je ennakoitu on että voimakkaana lisääntyjänä (kuten supikoirakin) muutamassa vuodessa on pesivänä kantana täällä jo.
- Cee-Lila
"ettei voi menna ulos ilman industrial ear protection’ eita". S in L ei muista, mitkä ovat kuulonsuojaimet, heillä on kuulemma niin paljon cicadeja pitämässä niin kamalaa meteliä ulkona, että oltava korvilla suojaimet vaikka on sellainen helle, että korvantaukset ovat aivan märkinä. Ovat varmaan kaskaita.
- c_webs
Varmaan ovat juuri näitä joita "laulukaskaiksi" sanotaan. Noita kun muutama tuhat on parvessa niin jo "vihloo".
https://www.youtube.com/watch?v=084BPuOgzVM
Ei kyllä muutama sata laulujoutsentakaan ihan pikku säveliä päästele muutaman tuhannen "valkopaskon" säestämänä :( Pikkuhiljaa alkavat olla syksyisin viikkoja kestävä melu-ja ympäristöhaitta. Ja justiin läpi yöt.....
- Alkuperäinen-Rapu
Lehdetön puu - lehdetön aamu!
Huomenta!
Jo kolmas kerta lyhyellä ajalla, ettei Hesari ole tullut aamulla eteiseen. Kyllä kiukuttaa. Soittoon vastaus on että jaetaan 16.30 mennessä! Miksi ihmeessä minä maksan lehdestä, jonka jokaista numeroa pitää vielä soittaen pyydellä ja saa sen sitten, kun lehden tiedot on saanut jo muualta. Illalla en lue aamulehteä.
Se siitä! Nyt olen pian lähdössä Meikkuun tohtoria tapaamaan. Sinnekin joutuu menemään tämän uusimman reittiuudistuksen jälkeen kierrellen kolmella eri kulkuneuvolla. Ennen pääsi suoraan kahdella.
Hyvää viikonalkua kaikille kuitenkin!- c_webs
Aaapäivää, ja niin, miksi ihmeessä?
Minä taas "turhauduin" ja ihmettelen miks hitossa tuota ruokaakin pitää käydä kun sen kumminkin laittaa hävikkiin? Tietysti pienen kierroksen kautta mutta silti.
Olis yks pilleri ja sillä hyvä, kahta kokoa, halvempi ja kalliimpi, pienempi ja isompi. Hitto kun sitä ei saada markkinoille vaikka autoja ammutaan avaruuteen joista tietysti sinne iso osa joutaakin, etenkin kaupunkilaisten, ja ainakin vihreiden, " maailmanpelastajat" ??
Äääh no asiaa, siis Enni sinnitteli terveyttään uhmaten kansalle mitalin, on kova flikka hän, on on..... - aurora5
Minusta norskeissa on jotain luonnotonta kurinalaisuutta, johtuneeko natoudesta vai onko perua sakujen miehitysajasta. Suomalaiset ollaan enemmän sellaisia vapaita hiihtelijöitä. "Minä hiihtelen hankia hiljakseen". Ja kisoissa ollaan ensin upporikkaita, sitten rutiköyhiä, kuten selostaja sanoi Niskasen hiihdon jälkeen.
Enni on kova friidu, sentään kolmas liki kolmenkymmenen naisen katraasta.
Olen ottanut tavaksi käydä kaupassa vain joka toinen tai kolmas päivä. Ja senkin lähinnä nähdäkseni ihmisiä, muuten kerta viikkoon riittäisi hyvin.
Siitä alasti kotona olemisesta, niin teen minäkin kesäisin, saa taipeet ilmakylpyjä. Miehillekin on oikein terveellistä tuulettaa paikkojaan. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Minusta norskeissa on jotain luonnotonta kurinalaisuutta, johtuneeko natoudesta vai onko perua sakujen miehitysajasta. Suomalaiset ollaan enemmän sellaisia vapaita hiihtelijöitä. "Minä hiihtelen hankia hiljakseen". Ja kisoissa ollaan ensin upporikkaita, sitten rutiköyhiä, kuten selostaja sanoi Niskasen hiihdon jälkeen.
Enni on kova friidu, sentään kolmas liki kolmenkymmenen naisen katraasta.
Olen ottanut tavaksi käydä kaupassa vain joka toinen tai kolmas päivä. Ja senkin lähinnä nähdäkseni ihmisiä, muuten kerta viikkoon riittäisi hyvin.
Siitä alasti kotona olemisesta, niin teen minäkin kesäisin, saa taipeet ilmakylpyjä. Miehillekin on oikein terveellistä tuulettaa paikkojaan.Nooh, jotenkin tuntuu epäuskottavalta että norskit "normaaleina" ammattiurheilijoina pystyisivät harjoittelemaan niin paljon kovemmin kuin muutkaan. Kuinkas kävi venäläisille Sotshin jälkilöylyissä? Kyllä heilläkin suorituskyvyn rajat ei ilman "apukeinoja" olleet ylitse muiden.
Enkä usko norskeillakaan olevan. Puolestani vetäkööt matkansa vaikka ne "piiput" suussa mutta onhan se aika "irvokasta" oikeasti sairaita kohtaan.
Niskasella jokin raksahti, kaikkihan sen tajusi että ei mitään järkeä ollut siinä hommassa, saattoi olla kovat "oppirahat" siinä.
Niin, en minäkään yleensä käy täälläkään kuin 2 x/vko kaupalla, ja periferiassa vain kerran. Jonkin "just sen unohtuneen" voi sitten kopata tuosta lähimmästä.
- Cee-Lila
Hirveä ääni noista kaskaista tosiaan lähtee, kun niitä on paljon. Samoin linnuista, kuten joutsenet ja valkoposket. Ausseissa on vielä ne kaikenmaailman kakadut ym papukaijat, jotka metelöivät. Pikkulintujen laulu on kyllä musiikkia korville, kun taas keväällä palaavat Suomeen. Suorastaan suloääntä.
Kyllä on taas Koreassa itketty, kun on menetetty mitaleita, kuten se Ennin jälkeen neljänneksi jäänyt norski, taikka saksalainen kelkkailija, joka menetti neljännen kullan. Isän piti olla pitkään halaamassa omaa poikaansa tämän tappion hetkellä. Oli siis kunnon isä! Niskanen taas haukkui radan, koska siinä oli niin tasaista ja suoraa, ettei ohittamaan pääse, vaan kaikki hiihtävät samaa rataa. Sehän on kuin formuloissa. Ei sielläkään juuri ylämäkiä ole eikä hyviä ohituspaikkoja. Minäkin mukamas hiihtäjä tässä arvostelen. Jos ajatellaan, että astmaiset voittavat, niin muuttuiskohan järjestys, jos kaikkien pitäisi käyttää astmapiippua?- c_webs
Niinhän nuo olivat spiidannut taas. No "tottakai" norjalaisen olisi pitänyt Enni voittaa, kuinkas muuten ;) Iivon turha rataa haukkua kun se sama on kaikille ja kyllä se oli omansa, täysin typerä taktiikka siihen hiihtoon.
En tiedä, vaihtuisiko järjestys jos kaikkien pitäisi "piippua" käyttää hiihdoissa, luultavimmin ( ennen) vaihtuisi jos ei saisi kukaan käyttää.
Samoin kuin vaihtuisi formuloissa jos jokaisella olisi täysin identtinen auto alla, kaikilta ominaisuuksiltaan. Jokaiselle siis identtinen polkuauto, that`s it .
Nyt kyllä kävi svedulla miesten a-hiihdossa "paukut" kohdilleen , ja varmasti Lapuan :)))
- Cee-Lila
U sai tänään tekstiviestin lääkäriltään, kaikki arvot ok. Katsoimme sitten omakannasta, niin olivat todellakin ok. Huonot kolesterolit alle 3, eli 2,6, ja kokonaiskolesterolikin alle 5. Triglyt alle ylärajan, samoin sokeri ja krea. Hb 170, Alat 25, U on siis perusterve ukko, ei kutsunut lääkäri edes luokseen, olipa sitten nilkka turvoksissa taikka ei.
U osti vaan uuden putken Voltarenia millä voitelee nilkkaansa aamuin illoin, siinäpä sitten.- c_webs
Hyvä, " ruuti-ukkohan" hän on sitten mutta korkea on Hb? No toisilla voi olla ilman haittoja(kin) ja toisilla alkavat "lantraamaan" mutta tuskin ilman oireita.
Melkoisen lumipyryn sai aikaan kun kävin tallailemassa pientareita, entisiäkään lumia eivät ole paikoin pois saaneet. Olisiko tehty budjetit parin viime talven "odotuksilla" ettei sitä lunta enää tule? Näyttää vähän siltä että tulee vielä maaliskuullakin.
- Alkuperäinen-Rapu
Terveyttä tutkittu siellä ja täällä. Minä olin Meikussa ja siellä tutkittavana ne vielä aikoo minut pitääkin. Krea on korkeampaa tasoa kuin pitäisi olla. Laskusuunnassa kuitenkin. Kesällä labroja ja sitten niistä soittoaika ja vasta syksyllä taas tohtorille.
Kun menin Meilahteen, niin ala-aulassa oli varmaan kymmenen pyörätuoli- tai rollaattori tai keppien kanssa kulkevaa ihmistä odottamassa Kela-taksia. Kuljettajat hakivat asiakkaitaan sieltä aulasta.
Malmin sairaalakin oli "herännyt" ja kutsuu huhtikuussa lääkäriin. Sitä ennen labroja ja Ekg.
Yksi tämänpäiväinen juttu puuttuu edelleen. Hesari ei tullut, vaikka aamulla automaatti-ääni kertoi että kello 16,30 mennessä toimitetaan lehti. Lähetin "Omat tiedot" kautta sinne viestiä ja vastaus (automaatti) pahoitteli ja lupasivat toimittaa tämänpäiväisenkin huomenna. Näinköhän huominenkaan tulee ja ehkä, kun jaksan valittaa, saan viikonvanhat lehdet nippuna!
Lumitöitäkin olisi, mutta olkoon. En mene niitä nyt tekemään.- c_webs
Nyt on tehtävä se vanhan kauppiaan konsti allakan kyselijälle: " Tämän vuotista ei nyt ole mutta saat kaks viime vuoden yhden hinnalla, käykö ?"
- Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Nyt on tehtävä se vanhan kauppiaan konsti allakan kyselijälle: " Tämän vuotista ei nyt ole mutta saat kaks viime vuoden yhden hinnalla, käykö ?"
Kun olin kauppaopistossa, rehtori sanoi että markkinointilinja kannattaa ottaa, jos saa tänä vuonna myytyä viime vuotisen allakan. Menin laskentalinjalle nyhräämään matikan ja kirjanpidon sekaan. Siellä sitten laitettiin poistoihin viime vuoden allakat.
On sekin, että Rapu saa käydä siellä sun täällä kokeissa ja tutkimuksissa. Miksi nyt Malmikin on mukana? Välillä käyt myös Hertsikassa lääkärillä. Onko jo liikaa päällekkäisyyksiä. Itse aikoinaan kieltäydyin työpaikkalääkärillä käynneistä ja siellä olevista labrakokeista, minustahan on aina kokeita otettu 2 tai 3 kk:n välein, eikä työpaikkalääkäri olisi mitään mahtanut poikkeaville tuloksille kun taas lähettää sinne missä muutenkin kävin kerran vuodessa jatkuvien kokeiden lomassa. Flunssien takia ei ole tarvinnut käydä, onneksi olen aina niistä selvinnyt ilman sairauslomia. Nyt kun en ole töissä on sekin huoli poissa. Kuolen kuitenkin varmaan keuhkokuumeeseen, niin kuin suurin syy on niillä, jotka eivät kuole saappaat jalassa äkkiä, melkein terveinä.
- c_webs
Öööh, onkos eräs böndenmummu hävinnyt Tonavan aaltoinen vai mistäs "keikasta" jotain tuli luettua? Lie sekin jäässä ja pilkillä istuvat porukassa ;))
- Cee-Lila
Meidänkään rannassa ei ole pilkkijöitä näkynyt tänä talvena, ei muuten viime talvenakaan. Ei A-mummun matka vielä pitänyt olla, ollut varmaan böndenböndellä. Onkohan muuten Tonava joskus jäässäkin? Ainakin noita Tonavan risteilyjä mainostetaan melkein läpi vuoden. Ehkä ei ihan joulun aikaan kuitenkaan.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Meidänkään rannassa ei ole pilkkijöitä näkynyt tänä talvena, ei muuten viime talvenakaan. Ei A-mummun matka vielä pitänyt olla, ollut varmaan böndenböndellä. Onkohan muuten Tonava joskus jäässäkin? Ainakin noita Tonavan risteilyjä mainostetaan melkein läpi vuoden. Ehkä ei ihan joulun aikaan kuitenkaan.
Kyllä Tonavanristeilyjä järjestetään joulukuussakin. Tarkistin juuri.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Kyllä Tonavanristeilyjä järjestetään joulukuussakin. Tarkistin juuri.
Hih, on se varmaan ollut viime jääkaudella jäässä, ainakin, jopa sen jälkeen(kinkö) :))
- c_webs
Tirstai-aamua..
No niin, lähetääs käymään "leikkauksessa" sillä näyttää vaffasti siltä että taas lähtöä pukkaa, ei kyllä ennen perjantaita, mutta monessa paikassa pitää ehtiä ennen "juostakin".
Meneekö tämä talvi sitten näissä merkeissä kokonaan, jos, niin menköön.
Hmmmm......tulikohan hesari ? :))- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta täältäkin ja liukasta laskiaista!
Minä sanon aina että kevät tulee helmikuussa, mutta nyt huomaan, että yhdelle kesä alkaa (vaikka ei oikein loppunut talvellakaan) helmikuussa, kun kesäsaari kutsuu!
Juu, Hesari tuli, mutta vain yksi. Se eilinen puuttui edelleen. Ehkä ne toimittaa sen tänään kello 16.30 mennessä. Kun avasin oven tuulikaappiin ja näin sen yhden lehden lattialla, ajattelin että onkohan se eilinen puuttuva lehti. Jollekin oli käynyt niinkin. Oli se sentään tämänpäivän numero.
Muutamia vuosia sitten sisareni oli miehensä kanssa Tonavanristeilyllä. Kesäaikaan kylläkin. Tykkäsivät kovasti.
Ihanaa ettei tänään tarvitse lähteä minnekään. Nukuinkin pitkään kun ei tarvinnut miettiä mitään "matkoja."
Vaikka toivottelin tuolla tervehdyksessäni "liukasta laskiaista", niin älkää liukastelko jalkakäytävillä, ettei matkan päämäärä muutu aivan toiseksi, mitä oli suunnitelmissa!
- amummu
Minäpä liukastuinkin koiralenkillä! Onneksi en pahasti. Astuin vähän huolimattomasti auran silittämään jälkeen ja meni koipi alta, mutta nätisti vain siinä polvistuin eikä sen kummempaa tapahtunut. Kettis kyllä ihmetteli ensin ja kai luuli, että kyseessä on leikki ja alkoi retuuttaa minuna kädestä. Päästiin kyllä siitä hyvin jatkamaan lenkkeilyämme.
Juu, böndenböndellä olimme viikonloppuna, emme Tonavalla. Pitkästä aikaa olivat lapsetkin mukana. Ovat kärttäneet sinne menoa ja nyt sitten äitikin myöntyi, että lapset voivat olla poissa treeneistään, joita kummallakin myös viikonloppuisin. Lapset kairasivat reiän jäähän pilkkiäkseen, mutta ei löydettykään sitten itse pilkkimiskonetta - sellainenkin on - ja kalastus sitten jäi. Mutta kovasti nauttivat jäällä touhuamisesta.
Susia ei meidän böndenbönden kulmilla ole näkynyt enää moniin aikoihin. Takavuosina niitä jolkotteli mökkimaisemissamme, samoin naapurissa kävivät "jututtamassa" usein naapurin koiraa. Eivät sentään sitä syöneet, monta muuta koiraa kuitenkin veivät.
Nyt pitää lähteä lapsille ruokaa laittamaan. Isänsä on reisussa ja äitinsä myöhään töissä. Siippa kyllä hoitaa loppuillan, kun minä menen taas katsomaan/kuuntelemaan uupperaa!!
Mukavaa iltaa muillekin!- Cee-Lila
Vai että uupperaan taas. Minullakin olisi ollut lauantaina mahdollista mennä Savoyhin katsomaan flamencoa, mutta totesin sen juuri sellaiseksi, mistä en niin suuresti välitä. On sitä nykyflamencoa, taiteellista ja kovasti kehuttua, jazziin ja nykytanssiin viittaavaa, mistä mielestäni puuttuu se aito alkuperäinen, tietynlainen primitiivisyys. Sai hyvät arvostelut hösärissä. Tottakai kaiken pitää uudistua, mutta esim UMON, uuden musiikin orkesterin teoksiin en ole lämmennyt edelleenkään. Perinteinen oopperahan on sitä alkuperäistä, mistä edelleen pidän, mutta vain tietyistä kappaleista siinä pitkässä teoksessa. Niistä saakin hyvän kaksituntisen, yksi kipale yhdestä, toinen toisesta.
Illalla kuuntelin argentiinalaista milongaa eri tanssijoiden esittäminä Buenos Airesin kaduilla. Siinä meni se pari tuntia. - c_webs
Jaa, " pilkkimiskone" kateissa :)) Eikä susia siellä....jospas niillä kulmilla ovatkin touhunnut ne ahkerimmat salametsästäjät rauhassa kun muualta yrittävät syyllisiä tehdä. Meillä niitä kyllä siellä on, siis niitä sushukkia, jopa laumoissa.
Mutta että uupperaan, eikä hiijessä kun tänään just jatkuu mestareiden liigan matsit, ja huomenna! En jummarra en...
Ja onhan tuolla "luikasta laskiaista", pirusvie mustaa sohjoa nilkkaan asti paikoittain, tai enimmäkseen, ja alla jäätäkin.
Vai "kevät" ja "kesäsaari", öhöh, taitaa olla vielä pitkän rupeaman päässä, ainakin se kevät ja kesä, lumitöitä riittää täälläkin teille.
- c_webs
Voe voe, nyt pitäis (taas) käydä penkomassa alakerran "virastoa" ja se ei tunnetusti ole aina niin kivaa. Viime keväänä kyllä " mäkeen" laitoin tavaraa ja nyt sitten ei ole varma menikö sellaistakin mitä nyt tarviis?
Pitäis lailla kieltää tuollaiset minne voi kaikkea jemmata. Jos ne "näkyvillä" olisi pidettävä niin ehkä vähemmän olisi tarpeetonta ja vain tarpeelliset tallella?- Alkuperäinen-Rapu
Joku sanoi joskus, että on helpompi mennä ostamaan uusi, kuin löytää varastosta mitään. Kyllä se niin on minunkin varastoni suhteen. Monet muuten heittää innoissaan tavaroita pois ja jonkunajan kuluttua huomaa sitä tarvitsevansa. Kauppaan vaan.
Minulla kävi tässä kaksi lapsukaista mummia tervehtimässä. Tavallisesti pyöräilevät tuon matkan, mutta nyt tulivat bussilla. Äidille sitten soittivat, että tuu hakemaan. Lähtevät huomenna koko porukka muutamaksi päiväksi Lontooseen lomalle. Tuosta lasten lomailemisesta kouluaikaan luinkin juuri tänään netistä. Nuo "ylimääräiset" lomat kuulemma ovat lisääntyneet nykyisin.
Eilinen Hesari oli ilmestynyt postilaatikkoon tänään. Meni paperinkeräykseen. - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Joku sanoi joskus, että on helpompi mennä ostamaan uusi, kuin löytää varastosta mitään. Kyllä se niin on minunkin varastoni suhteen. Monet muuten heittää innoissaan tavaroita pois ja jonkunajan kuluttua huomaa sitä tarvitsevansa. Kauppaan vaan.
Minulla kävi tässä kaksi lapsukaista mummia tervehtimässä. Tavallisesti pyöräilevät tuon matkan, mutta nyt tulivat bussilla. Äidille sitten soittivat, että tuu hakemaan. Lähtevät huomenna koko porukka muutamaksi päiväksi Lontooseen lomalle. Tuosta lasten lomailemisesta kouluaikaan luinkin juuri tänään netistä. Nuo "ylimääräiset" lomat kuulemma ovat lisääntyneet nykyisin.
Eilinen Hesari oli ilmestynyt postilaatikkoon tänään. Meni paperinkeräykseen.Äääh, just kun meinasin tänne manailla oli kirjoitus putkahtanut, ja joo, en löytänyt etsimääni nyt tarvis olisi ollut. Tovin kun muistelin niin kyllä sen viime keväänä "tarpeettomana" rojulavalle nakkasin.
Oli vaan yhden osin hajonneen rinkan runkoteline, ja sitten viime reissulla hajosi toisen johon se poisheitetty olisi käynyt, perstana :( Uutta en nyt lähde kyllä nyt ostamaan, enkä etsimään.
Niin, taitavat antaa aika helposti noita "lisälomia" kouluista kun perhe lähtee lomailemaan "eteläänkin".
- c_webs
Nytkös se on, varmaan kun puhelin piippailee..siis Hyvää Ystävänpäivää vaikka näin virtuaaliystäville :) Tulkoon päivästänne "hyvä päivä, älä tule paha päivä".
Mutta nyt pitää lähteä asioimaan taas, unohtui eilen vielä(kin) yks juttu :( Eikä ikinä ennen :))- Alkuperäinen-Rapu
Hyvää Ystävänpäivää kaikille "virtuaaliystäville!" Olemme niin "vanha" ja kauan yhdessä kirjoitellut virtuaaliystävien joukko, että voi jo sanoa suoraan, että ystäviä olemme!
Minä tunnen nyt itseni levänneeksi kun nukuin peräti kello kahdeksaan. Sitä ei usein tapahdu. Tänään ei ole mitään ihmeempää tehtävänä. Huomenna sitten täytyy mennä optikolle ja kirjastoon, sekä kauppa-asioille. Mutta se on vasta huomenna.
Vietetään oikein hyvä Ystävänpäivä ja muistetaan olla ystäviä myös itsemme kanssa! - aurora5
Vaikken mitään ystävänpäiviä vietäkään, ostin kaupasta kaksi pienen pientä ja kalliin kallista Valentine-leivosta niin että edes kassaneiti olisi luullut minun viettävän.
Tuolla korvessa on podettu mahatautia korkean kuumeen kera kaksi päivää. Täysin vetämätön olo, jota ruumiillinen työ ei suinkaan paranna. Perjantaiksi on hänellä sovittu meno yksiin kisoihin toimitsijatehtäviin, joten tärkeää olisi parantua siihen mennessä.
"Muistetaan olla ystäviä myös itsemme kanssa." Niinpä, jos pystyisikin näissä maailman melskeissä. Eilen soitti entinen naapurini ja kun kerroin yksinäisyyden vaivaavan, käski tehdä kuin hän: vaikka raahata puolituttuja ihmisiä kadulta kahville... - Cee-Lila
En minäkään vietä ystävänpäivää mitenkään. En kutsu ketään meille, jotkut sitä harrastavat. Kerran luin lehdestä nuoresta naisesta, joka muutti uuteen asuntoon kerrostalossa. Hän laittoi ilmoitustaululle lapun ja kutsui rapun väen luokseen tutustumiskahveille, vain kaksi asukasta oli tullut. Nuorena minäkin tuota harrastin, että muutamien talossa asuvien kanssa kahvittelimme, nykyään ei tulisi mieleenkään. Tai on kyllä joskus tullut mieleen, mutta aina jäänyt toteuttamatta. Kaikkia kyllä tervehdin sekä rapussa että pihalla. Ja kaikki vastaavat, eivät vain mörkkinä kävele ohitse.
- aurora5
Kirjoitin pitkän tekstin, mutta se hävisi savuna ilmaan. Hyvää ystävänpäivää vain kaikille!
- Cee-Lila
Hyvää ystävänpäivää täältä rantsusta, ei kuitenkaan veneen alta! Lankapuhelinkin soi jokin aika sitten, en vastannut, olisi varmaan lehtikauppias tarjonnut halvalla ystävänpäivän merkeissä esim kodin kuvalehteä, me naisia taikka eevaa. Tilauksen päälle ainakin kaksi ilmaistavaraa jne.
Vai olisi Webs heti tarvinnut jotain rinkan osaa, jonka viime vuonna heitti pois. On se kyllä kumma, että niin monesti sitä juuri sitten tarvitsee. Meilläkin varastohäkki on niin täynnä, ettei sieltä mitään löydä. Täytyy tyhjentää kaikki pois sieltä, koska se mitä etsii on perimmäisenä ja sielläkin alimmaisena. - amummu
Kirjoitin äsken pitkät lurinat, mutta johonkin se hävisi, joten tässä nyt vain toivotan kaikille iloista Ystävänpäivää! Kettis koivet jo ristissä ja lapset odottavat meikäläistä.
- c_webs
Vai jutut "savuna" ilmaan haihtuvat, nehän pian syyttävät ilmastonmuutoksesta ;) Ei sitten hyvin siellä jossakin jos maha- ja kuumetaudin kourissa pitää taistella, kaiken muun ohella. Jos nyt ei olis kuitenkaan sitä pitkäkestoista influa mikä siellä kiertää. Jotain taisivat mainita aamun uutisissa että epidemiaa on eri puolilla maata?
Ei tullut ees "hämäyksen" vuoksi niitä leivoksia ostettua :)) Tässähän on edessä ja tiedossa moniaisia ystävä -ja kaveripäiviä jos nyt lähtö toteutuu, ja ihan pitkiä päiviä....
Niin kävi, tuli just viime keväänä heitettyä se pois mille nyt käyttöä olisi ollut, kuinkas muuten. Se oli varmasti tarpeettomana lähes 10 vuotta ajatuksella " jos sattuis tarvitsemaan"?- Cee-Lila
Kun asuin tädilläni Malmilla, hän säilöi kaikki minun vanhat kenkänikin. Hänen miehensä otti hylkäämäni kaksi pientä olkalaukkua, jotka olivat vahvaa tummanruskeata sikamokkaa patruunalaukuikseen sorsametsälle joka syksy. (Vai mitä ne ovat nimeltään ne ammukset sorsastuksessa?) Laukut olivat kuulemma loistavia siellä. Ne olivat hiukan C5 -kokoista kirjekuorta isompia kooltaan, paksuudeltaan noin 5 cm, vai onko syvyys? Päällä oli läppä, ei mitään vetskareita, Sieltä oli helppo ottaa uutta satsia. Näin ne laukut myöhemmin heidän kesämökkinsä saunarakennuksen pukuhuoneen seinällä, olivat siellä säilössä. Tädin miehen sorsastusreissut päättyivätkin lyhyeen jäädessään eläkkeelle, ehti olla "vapaalla" vain vuoden, kuoli ennen 67 ikävuottaan.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Kun asuin tädilläni Malmilla, hän säilöi kaikki minun vanhat kenkänikin. Hänen miehensä otti hylkäämäni kaksi pientä olkalaukkua, jotka olivat vahvaa tummanruskeata sikamokkaa patruunalaukuikseen sorsametsälle joka syksy. (Vai mitä ne ovat nimeltään ne ammukset sorsastuksessa?) Laukut olivat kuulemma loistavia siellä. Ne olivat hiukan C5 -kokoista kirjekuorta isompia kooltaan, paksuudeltaan noin 5 cm, vai onko syvyys? Päällä oli läppä, ei mitään vetskareita, Sieltä oli helppo ottaa uutta satsia. Näin ne laukut myöhemmin heidän kesämökkinsä saunarakennuksen pukuhuoneen seinällä, olivat siellä säilössä. Tädin miehen sorsastusreissut päättyivätkin lyhyeen jäädessään eläkkeelle, ehti olla "vapaalla" vain vuoden, kuoli ennen 67 ikävuottaan.
Kyl ne "ammukset" ovat juuri patruunoita, "paukkuja, padeja, skodeja" , eivät ohjuksia ;))
Saankin olla parituntisen "lastenlikkana", jeeeee ! Tai no, ehkä pikku-nti ei jää mutta hurmari kyllä. Menevät vanhempansa kavereineen syömään jonnekin.
Nyt sitten "hitsaa" uuniin äijälle .
- Cee-Lila
Koska en vietä ystävänpäivää, intouduin kuitenkin lähettämään parikymmentä tekstiviestiä, joista osa lähisuvun jäsenille (eivät siis ole pelkkiä ystäviä, vaan sukua ja sehän on pahin, jos on). Siis niille pahimmille en lähettänyt, ei ole tapanani. Yhdeltä sain kauniin aforismin: Ystävyys on kuin lyhdyt tiellä. ne eivät tee matkaa lyhyemmäksi, mutta tekevät sen valoisemmaksi kulkea.
- Cee-Lila
Minusta on aika hassua katsottavaa tuo kelkkailulaji, missä kaksi isoa raavasta miestä on päällekkäin selällään kelkassa ja laskevat kauheaa vauhtia sitä pitkää ränniä alas. Tuntuu, että mitä isommat (lihavammat) miehet siinä ovat. on vauhti kovempi.
- c_webs
Huomenta.
Hassua katsottavaa? No onhan se tavallaan ja kun niitäkin montaa eri sorttia. Varsin hupaisia tapauksia joskus sattunut kun niissä monimies/naiskelkkailussa se viimeinen vauhdinpotkija ei olekaan kyytiin päässyt vaan roikkunut jotenkin perässä aikansa.
Tuntuisi että noissa on jotkin maksimi painorajat mitä ei saa yhdistelmä ylittää, vai onko?
Sellainen mielikuva että joskus tasatuloksella kevyempi on parempi. Voin olla väärässäkin.
- aurora5
Huomenta.
On keskusteltu tuon korven asukkaan kanssa, onko mistään apua saatavissa yksinäiselle puurtajalle tämän sairastuessa. Koiratarhaan ei edes siivoamaan kelpaa kuka vain, sen verran hurjia ne asukkaat ovat. Lunta on niin kauheasti, että minä (kuulemma) en selviytyisi jalollani edes pihalla, saati kakan lapioinnista eläinlauman keskellä tarhan kinoksissa. Joku ronski ihminen sen lapion heiluttajan pitäisi olla. Mietimme tosiaan syvällisesti, mistä apua nyt ja mistä sitten keväällä, kun lumen tuhot paljastuvat. Aitauksen tolpista tuskin yksikään pystyssä, ovet vinksallaan, katot pahimmillaan hajalla.
Mahtaakohan tällä seudulla toimia ns. mökkitalkkareita? Virallinen yrittäjä sen on oltava, koska luontainen naapuriverkosto palveluineen ja vastapalveluineen uudisasukkaalta puuttuu. Lehdessä taas jos kyselee työvoimaa, kukaan ei uskalla vastata peläten menettävänsä työttömyyskorvauksen. Nykyinen hokema 'työ ja työntekijät eivät kohtaa' pätee myös näissä pikkukuvioissa.
Korvessa eläminen on kesällä ihanaa, mutta rospuuttoaikana jotain muuta.- c_webs
Tervehdys.
Ei taida siellä olla kaupungilla sellaista "työpaja"-toimintaa josta apua voisi kysellä? Tai muuta yhdistystä, esim metsästysseura jolle maat vuokrasitte josta voisi kysellä vaikka talkooapua. Meillä seura on aina käynyt noita apuja antamassa jos kyselty on ja vain vapaita kavereita.Tai kykeneviä ja osaavia, yleensä löytyy.
No tämä ei tietysti teitä auta joten paikallisia pitäisi löytyä.
Tuossa katsoin niin yksi toimija ainakin löytyy sille alueelle jolla tuollaista "talkkaritoimintaa" ja muutakin löytyy. Ilmeisesti tällä toimijalla lienee siellä paikallisia henkilöitä listoillaan?
http://www.mokkitalkkarit.net/alueet/lieksa.html
Katselkaas tuosta mutta ensin kysyisin kaupungilta, työttömiähän siellä varmasti on mutta onko halukkuutta on jo eri asia. - aurora5
c_webs kirjoitti:
Tervehdys.
Ei taida siellä olla kaupungilla sellaista "työpaja"-toimintaa josta apua voisi kysellä? Tai muuta yhdistystä, esim metsästysseura jolle maat vuokrasitte josta voisi kysellä vaikka talkooapua. Meillä seura on aina käynyt noita apuja antamassa jos kyselty on ja vain vapaita kavereita.Tai kykeneviä ja osaavia, yleensä löytyy.
No tämä ei tietysti teitä auta joten paikallisia pitäisi löytyä.
Tuossa katsoin niin yksi toimija ainakin löytyy sille alueelle jolla tuollaista "talkkaritoimintaa" ja muutakin löytyy. Ilmeisesti tällä toimijalla lienee siellä paikallisia henkilöitä listoillaan?
http://www.mokkitalkkarit.net/alueet/lieksa.html
Katselkaas tuosta mutta ensin kysyisin kaupungilta, työttömiähän siellä varmasti on mutta onko halukkuutta on jo eri asia.Kiitos neuvoista. Korjausapua saattaisi noista löytyäkin sitten keväällä kun jotain pystyy lumen sulettua yleensä tekemään. Tarhan siivous paras hoitaa itse, paskahan ei koskaan lopu, joten sitä ei voi teettää tuntipalkalla;)
On kuulemma sellainen tauti, joka etenee aaltoina, välillä liki normaali olo ja välillä paiskaa sängyn pohjalle "reporankana".
Juuri tätä miettiessä kuulin puhelimesta hyvän uutisen. Monta vuorokautta vaivannut vatsan pingotus ja kuvottava olo oli lauennut. Mikä paha pöpö siellä oli asunutkin, oli lopulta tullut ulos valtaisana, hirveän pahanhajuisena jätöksenä suun kautta. Samalla pingotus oli laskenut ja olo helpottunut niin, että pystyi jo syömäänkin jotain ja menemään ulkoilemaan pentujen kanssa.
Huomenna uhkaa jo mennä sinne talkoohommiinkin E-kisoihin. Loppu hyvin, kaikki hyvin... toivotaan ainakin. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Kiitos neuvoista. Korjausapua saattaisi noista löytyäkin sitten keväällä kun jotain pystyy lumen sulettua yleensä tekemään. Tarhan siivous paras hoitaa itse, paskahan ei koskaan lopu, joten sitä ei voi teettää tuntipalkalla;)
On kuulemma sellainen tauti, joka etenee aaltoina, välillä liki normaali olo ja välillä paiskaa sängyn pohjalle "reporankana".
Juuri tätä miettiessä kuulin puhelimesta hyvän uutisen. Monta vuorokautta vaivannut vatsan pingotus ja kuvottava olo oli lauennut. Mikä paha pöpö siellä oli asunutkin, oli lopulta tullut ulos valtaisana, hirveän pahanhajuisena jätöksenä suun kautta. Samalla pingotus oli laskenut ja olo helpottunut niin, että pystyi jo syömäänkin jotain ja menemään ulkoilemaan pentujen kanssa.
Huomenna uhkaa jo mennä sinne talkoohommiinkin E-kisoihin. Loppu hyvin, kaikki hyvin... toivotaan ainakin.Totta ettei tuo yksi tuote lopu niinkauan kuin "poltettavaa" on, eikä laumaa voi syöttämättäkään jättää.
Aika raju pöpö on ollut mutta niin nuo nyt kaikki lähes tuntuvat olevan, höllää, iskee uudestaan ja tuota rallia riittää. Jos nyt pysyisi poissa hyvä niin.
Jos ja kun nuo mahd. rempat sitten liittyvät pihapiirin/ rakennusten korjauksiin niin niihin on mahdollista saada niistä työkustannuksista sitä kotitalousvähennystä kun virallisella teettää. Tietty jos saa talkooapuna niin aina halvemmaksi se tulee.
- c_webs
Tuli käytyä eka kertaa "tutustumassa" tuonne Myllypuron HUS-labraan ja nopea reissu oli ajanvarauksella. Samalla mobiili-lipulla metrolla Itiksen kautta ( laiturin vaihto Mellariin), käynti Mylliksen apteekissa ja labrassa. Jäi siellä vielä "turhaa" aikaa odotella n. ½ tuntia hiihtoja katsellen.
Siis koko reissu n. 1½ tuntia....
Kannattaako mennä ilman ajanvarausta 10 h syömättä jonottamaan kenties 2 h jonnekin ? - Alkuperäinen-Rapu
On tää kummallista kun on niin kiire, ettei ehdi edes kirjoittamaan. Nyt on sitten lukulasit käyty tilaamassa Instrusta. Toivottavasti ne nyt onnistuu, että näkee lukea. Olen kyllä saanut aivan kiitettävän hyvää palvelua siellä ja kaksi erittäin tarkkaantehtyä optikon silmien tarkastusta. Sangoista sekä linsseistä sain 50% alennusta (eräänlaiseksi hyvitykseksi näistä edellisistä laseista, joilla ei kunnolla näe, vaikka olivat kalliit). Näissä uusissa lukulaseissa on hyvin ohuet kauniit sangat, hyvin tummanpunaiset ja ne ovat kevyet. Linssien ympärillä ei kehyksiä. Maksoivat yhteensä alennuksineen 144.50 euroa. Ilman alennuksia hinta olisi ollut 300 euroa. Olen tyytyväinen ja vielä tyytyväisempi jos niillä sitten näen lukeakin.
Kävin myös kirjastossa hakemassa tilaamani Poldark-kirjan. Samalla annoin yhden uuden kirjan, lahjaksi saamani, mutta olin sen jo lukenut aiemmin, kirjaston käyttöön. Ottivat erittäin tyytyväisinä ja kiitellen sen vastaan. Se on näitä kirjoja, joita varataan ja odotellaan sitten ties kuinka kauan. Virkailija lähti heti kirjaamaan ja valmistelemaan sitä heidän lainakirjaksi. Yhden lukemani, omasta hyllystäni ottamani kirjan jätin Prisman ala-aulaan pöydälle menomatkalla kirjastoon ja laitoin siihen lapun, että tämän kirjan saa ottaa! Hävinnyt oli kun tulin takaisin. Se olikin kyllä jännä kirja juoneltaan.
Sitten kävin apteekissa ja sain kirjekuoren missä on joku kysely lääkkeiden vaihtamisesta. Sitä en ole vielä edes avannut. Täytyy huomenna tutustua siihen. Prismassakin kävin taakat ostamassa.
Labroihinkin minua kutsutaan toukokuussa, mutta kun en tykkää katsella kellosta aikoja, menen kun menen, niin en edelleenkään aio varata aikaa sen tarkemmin.
Tässäpä tämän kiireisen päivän raportti tekemisistäni. Hyvää illanjatkoa kaikille! - amummu
Näin ollaan jo helmikuun puolessa välissä. Kevät on tulossa. Jossain. Ei kuitenkaan vielä tunnu täällä saakka. Itse en ole ulkona käynyt kuin ovelta autolle ja vv. Ilkeä viima jo sinäkin aikana kerkisi hyytää.
Kettis saikin tänään miesseuraa. Siippa oli reipas ja vei sitä minun sijastani. Minä valvoin taas viime yön ja rytmihäiriöt siihen päälle, niin jaksaminen ei ollut parasta A-luokkaa. Vietin siis päivän kevyesti, isoksi osaksi lepättäen. Olisi ollut HKO:n konserttikin, mutta jätin senkin väliin. Joskus olen ihmetellyt, miten aikoinaan jaksoin töikseni yövuoroja, mutta silloin olinkin nuori, vaikka kauheata se yövalvominen silloinkin oli. Nyt valvominen johtui kyllä eilisestä ex-miniän raivarista, josta saivat taas niin poikamme kuin me vanhatkin. Omakin poika sai siinä osansa, kun oli kehdannut puolustaa isäänsä äitinsä tolkuttomilta syytöksiltä. Jotain apua se nainen tarvitsisi, mutta omasta mielestään on täysin kunnossa. Ei ole. En kauheesti lotkauttaisi enää korvaa hänen ongelmilleen, mutta kun niistä kärsii lapset, niin en voi muuta kuin toivoa asioidensa korjaantumista. Mutta jos itse ei myönnä, että on ongelmia, niin ei voi kukaan auttaa.
Hurjalta tuntuu tuo Itä-Suomen lumitilanne. Luntahan on täälläkin niin, ettei sekaan meinaa välillä mahtua, mutta pääsääntöisesti liikkuminen onnistuu kaikilla keinoilla. Mutta kun vielä paikatkin hajoavat lumen takia, niin se on jo todella paha juttu. Toivottavasti mökkiltalkkari koiratilallekin löytyy. Tosin nuo erilaiset etuisuudet sulkevat ehkä monen potentiaalisen rekryytin pois listoilta. Se on iso harmi.
No, onpas Websi kerinnyt hommiensa keskeltä lapsenlikaksi! Hyvä, että vaari välillä lepuuttaa ruppiaan eikä kaiken aikaa hönkää saareen, saaresta jonnekin korpeen ja taas takaisin. Eihän sellaista menoa vanha;)) kovin kauan kestä.
Vaan nyt vähän seuraamaan työttömyyskeskustelua, vai olikohan se työllisyyskeskustelu.
Hyvää loppuiltaa!- c_webs
Että mitenkä ?? Lepuuttaa ruppiaan(ko), ja muksujen kanssa?
Joo, aika hurjalta kuulostaa tuokin exminiän raikaaminen jos toki lumitilanteetkin ja pitkin vielä ensi kuulle näyttäisi lisivän lumet.
Mutta mutta, jos ei tämän jälkeen toviin kuulu mitään niin hangessa ollaan ja syvällä :)) Huomenna reissuun kun nuorena on pakko yrittää ja rajojaan kokeilla. Ettäs silleen, pitäkää eloa yllä ja nyt ötyjä kaikille.
- Cee-Lila
Perjantaita! Mitähän hösäriaikaiselle venezuelalaiselle nykyään kuuluu? Onkohan enää hengissäkään siellä, missä asui. On siellä niin levotonta ja kaaosta ollut. Maduro saanut maan ihan sekaisin. Tämä tuli mieleeni siitä sanonnastaan: Thanks God, it`s friday!! A-mummukin sitä on harrastanut, lyhennelmänä TGIF, mitä en yhdessä aiheessa ymmärtänyt, Tuo on sitä nuorison käyttämää merkkikieltä, jota olen hieman opiskellut. Tiedän jo mitä EVVK, LOL, ETV ja niin edelleen tarkoittavat;-)
Onneksi meillä sentään on maan asiat suht hyvin, vaikka aktiivimallit ym raivostuttavat kansaa. Olin juuri skype-yhteydessä pojanpojan kanssa, joka taas lopettelee yhtä koulutusjaksoaan, josta valmistuu piakkoin. Entiseen ammattiinsa ei päässyt mikä on hoitoalalta muuta kuin kesälomasijaiseksi ja nyt sitten on taas uutta alaa opiskeltu. Aktiivimalli pakottaa hakemaan töitä taas tietysti ihan uudelta alalta ja on valmistauduttava muuttamaan jopa 300 km:n päähän, jossa olisi työpaikka, ainakin määräaikainen. Näin saadaan näyttämään ikään kuin työttömyys olisi vähentynyt hurjaa vauhtia.
Lähetin eilen erään lehden kautta ystävänpäiväkortin pojanpojan sähköpostiin, ei ollut saanut sitä. Kun sitä tänään kysyin, tarkisti roskapostistaan, siellä se oli ja mikä kummallisinta, siellä oli myös yksi lasku hänelle, onneksi eräpäivä vasta maaliskuun puolella.- Alkuperäinen-Rapu
Tervehdys!
Minä en tänään pääse sähköpostiini ollenkaan. Vaatii vastaamaan "turvakysymykseen", mutta ei esitä sitä kysymystä. "Tätä laitetta ei tunnisteta" ja mitä kaikkea kyseleekään. Salasanaakin kyselee, mutta ei se kelpaa kuitenkaan. Samoin sähköpostiosoitettani, mutta ei sekään ole Googlen mielestä oikein. En tiedä mitä tekisin. Sammutin koko laitteenkin, mutta ei auttanut. Asiantuntijammekin lähti sinne lumikinoksiin rämpimään, joten tuskin siellä mitään "kenttää" on. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys!
Minä en tänään pääse sähköpostiini ollenkaan. Vaatii vastaamaan "turvakysymykseen", mutta ei esitä sitä kysymystä. "Tätä laitetta ei tunnisteta" ja mitä kaikkea kyseleekään. Salasanaakin kyselee, mutta ei se kelpaa kuitenkaan. Samoin sähköpostiosoitettani, mutta ei sekään ole Googlen mielestä oikein. En tiedä mitä tekisin. Sammutin koko laitteenkin, mutta ei auttanut. Asiantuntijammekin lähti sinne lumikinoksiin rämpimään, joten tuskin siellä mitään "kenttää" on.Minullakin on sähköposti häiriköinyt jo kauan, välillä onnistuu, toisinaan ei. Oli sitten kyse Ausseihin tai Suomeen ollut aikomus lähettää. Mitähän ihmeen turvakysymyksiä se kyselee? Minun skannerini ei tunnista nykyään taas tietokonettani, vaikka skanneri on päällä ja kaikki olisi ok, niin kun sillä pitäisi tulostaa tietokoneelta jotain, niin väittää, että skanneri on off-line tilassa, vaikka ei se ole. Kopiointi sillä onnistuu hyvin, kun laittaa kopioitavan paperin lasilevyn päälle, niin kohta on hyväntasoinen paperi ulkona toisesta päästä.
Kenttä on todella huono poikammekin uudessa asuintalossa, siellä on varmaan ne selektiivilasit, jotka estävät lämmön uloskarkaamisen ja toisaalta kaikkien radio- ym signaalien sisääntulon. Heillä on häikkää sekä tietokoneessa että älykännyissään, kun ei ole kenttää. Vaikka yksi iso kenttä on heidän lähellään, nimittäin Hki-Vantaan Seutulan lentokenttä. - Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Minullakin on sähköposti häiriköinyt jo kauan, välillä onnistuu, toisinaan ei. Oli sitten kyse Ausseihin tai Suomeen ollut aikomus lähettää. Mitähän ihmeen turvakysymyksiä se kyselee? Minun skannerini ei tunnista nykyään taas tietokonettani, vaikka skanneri on päällä ja kaikki olisi ok, niin kun sillä pitäisi tulostaa tietokoneelta jotain, niin väittää, että skanneri on off-line tilassa, vaikka ei se ole. Kopiointi sillä onnistuu hyvin, kun laittaa kopioitavan paperin lasilevyn päälle, niin kohta on hyväntasoinen paperi ulkona toisesta päästä.
Kenttä on todella huono poikammekin uudessa asuintalossa, siellä on varmaan ne selektiivilasit, jotka estävät lämmön uloskarkaamisen ja toisaalta kaikkien radio- ym signaalien sisääntulon. Heillä on häikkää sekä tietokoneessa että älykännyissään, kun ei ole kenttää. Vaikka yksi iso kenttä on heidän lähellään, nimittäin Hki-Vantaan Seutulan lentokenttä.En tiedä mitä vastata mihinkään turvakysymykseen, kun ei se esitä mitään kysymystä? Nyt kaikki minun "auttajani" ovat mikä missäkin maailmalla, joten ei maha mittään.
Kiitos perjantai-illan iloksi lataamastasi musiikista. Sai hyvälle tuulelle, tämän sähköpostin kanssa temppuilun jälkeen. Varsinkin tuo Daddy ja hänen esityksensä huvitti suuresti. Noin sitä tangoa mennään kun on oikea fiilis.
Mukavaa illanjatkoa kaikille!
- Cee-Lila
Tässä perjantain ratoksi Tango to Evora Sara Baraksen esittämänä. Hän on flamencotaituri.
https://www.youtube.com/watch?v=XiIfvQKfff4
Toivottavasti onnistuu. Tulee IE:n kautta. - Cee-Lila
Tässä vielä Boleroa, https://www.youtube.com/watch?v=H7HPteEOndA
Francis Goya kitaristina. - amummu
Just niin TGIF! Sen opin aikoinaan jo työelämässä, ja ainakin minun työyhteisössäni se oli vanhojen tervehdys. No, kai kun kaikki työkaverini olivat näitä vanhoja tei ainakin melkein vanhoja. Kaipa se nuorilta message-porukoilta oli lähtöisin kuitenkin. Paitsi, että ilmailun viestit yleensäkin kulkivat lyhenteinä. Niin säästyi tilaa sanomissa.
Tänään piti eräiden ystävien tulla lähtöillallisille, mutta rouva olikin joutunut petiin lääkärin määräämänä: yön aikana puhjennut paha influenssa. Heidän piti lähteä huomenna toiselle mantereelle, "kesämökilleen", missä eivät puoleentoista vuoteen ole voineet käydä rouvan sairastelujen vuoksi. Harmittaa todella heidän puolestaan. Olisivat jo voineet ansaita vähän nautintoakin vakavien asioiden vastapainoksi. Vaan voi olla niin kuin ystävättäreni sanoi, että yläkerta ei ole suosiollinen heidän suunnitelmilleen. Takana heillä on muutama muukin suunnitelma, jotka kaatuneet mitä ihmeellisimmistä syistä, joten minäkin ajattelen, että yläkerta tai joku muu kerta sanelee, mitä tehdään. Mutta kerkisin jo tehdä alkuruoat, lihapadan ja jälkkärin, joten käymme huomenna viemässä ne heille, pieneksi lohduksi. Ei ainakaan tarvitse huomenna tehdä sapuskaa.
Minulla ei ole ollut mitään ongelmia tietoyhteyksien kanssa. SÄhköpostejakin äsken lähettelin useampia, eikä mitään häikkää. Jotenkin vain on semmoinen ajatus, että mitä enemmän toimintoja ja asioita internettiin ympätää, niin sitä enemmän häiriöitä. Juuri äsken siipan kanssa puhuimme parin, kohta pakosta, uuden kodinkoneen hankinnasta, niin emme vadenvarmasti aio nettivehkeitä hankkia. Ennemmin vaikka kammella väännettäviä!
Ihanaa musiikkia olit taas, Cee, laittanut. Goya on yksi minunkin suosikeistani genressään. Noista esityksistä on hyvä lähteä viikonlopun viettoon.
Nyh, TGIF! - ilonakoo
Juhlat aina mukavia katkaisemaan arkea.
- Cee-Lila
Huomenta. Aurinko paistaa ja saa valkoisen maiseman häikäisemään niin, että aurinkolaseja tarvitsee. Aamun paperilehti on luettu, nyt pitää katsoa muita lehtiä täältä.
Tänään tulee mäkihyppyä, toivottavasti suomalaiset pärjäävät.
Kakkosjääkaappimme ovi putosi taas illalla, ei auta kuin ostaa uusi tilalle. Ei pysy ne U:n viritykset siinä ovessa, sen alasaranan ympäriltä on iso pala muovia irronnut kokonaan , on haperoitunut. - amummu
Onkos jengi pyörtynyt auringonvaloon, kun on täällä niin hiljaista? Harvinainen ilmiö taivaalla sai minunkin silmäni vetistelemään, kun kävimme siipan kanssa liikenteessä. Silmälääkäri kyllä neuvoi minua käyttämään aurinkolaseja niin usein kuin mahdollista. Ongelma tänäänkin oli vain siinä, että en muistanut laseja kaivaa esille, kun koko talven on ollut lähes pelkkää pimeyttä. Nyt täytyy oikein ottaa asiaksi lasien käyttö.
Outoa on sekin, että kello on jo noin ja päivä vielä näkyvillä. Hienoa kun sattui hiihtolomalaisille ainakin alkuun kunnon kelit. Meidänkin lapset läksivät äitinsä kanssa Rukalle. Siellä mekin aikoinamme ensimmäisen kerran olimme laskettelulomalla, ja hauskaa oli. Ja siitä on aikaa nyt 33v. Sen jälkeen kävimmekin joka hiihtolomalla jossain Lapin laskettelukeskuksessa niin kauan kuin pojat koulua kävivät. Olivat kyllä ihania lomia. Vielä poikien koulujen loppumisenkin jälkeen kävimme siipan ja ystävien kanssa vetristelemässä polviamme rinteissä. Eilen juuri laskeskelin, että yli 15v vuotta mutkamäkeä harrastimme. No, minun harrastukseni oli kyllä aikamoista rähveltämistä. En oikein koskaan oppinut sitä kunnolla, pelko kaatumisesta rajoitti menoani. Mutta kukin tyylillään. Pääasia oli, että oltiin ulkona ja liikuttiin ihanissa maisemissa. Mikään ei ole niin rauhoittavaa silmille, kuin seistä tunturin laella ja katsella avaraa, hiljaista maisemaa; mikään ei tule siellä silmille.
Minäkin jouduin rehkimään jääkaapin kanssa. Oli mennyt kaapista sulamisvedet pois johtava putki tukkoon, ja hilkulla oli, etteivät vedet tulleet keittiön lattialle. Kerkisin hätiin viimeisellä hetkellä. Inhottava homma, kun pitää joko polvistua kaapin eteen tai olla linkussa, kun putken aukko on alahyllyn takareunassa ja vedetkin kerääntyvät melkien lattian korkeudella olevaan kaukaloon. Minun ruppini ei kumartelua siedä, ja huomenna melko varmasti taas olenkin kankikukkonen tuon konttailun jälkeen.
Mutta nyt saunan lämmitykseen, että kerkiän sieltä pois ennen kuin Tennison alkaa. Leppoisaa lauantai-iltaa. - Alkuperäinen-Rapu
Minä tulin juuri saunasta ja hiukset saavat nyt hetken kuivahtaa itsekseen, ennen kuin föönaan ne. Tämä päivä karkasi taas nopeasti ohitse. Kävin Malmilla kaupassa, vaikka en yleensä käy lauantaisin, mutta nuorempi tytär tulee poikansa kanssa keskiviikkoiltana luokseni. He ovat täällä yötä kun tyttärellä on aikaisin torstaina pitkä kuvaus, niin poika jää tänne. Täytyy keksiä syötävää ja ostin jo sellaisia mitkä säilyy. Tiistaina on ooppera, niin silloin en lähde kauppaan.
Sää oli ihana. Ei tuullut, linnut sirkuttivat ja jalkakäytävät eivät olleet liukkaat. Ihanteellinen ulkoilukeli!
Tennisonia minäkin katson ja Avaraa luontoa, sekä Haluatko miljonääriksi?
Nyt sitten hiusten kimppuun. Kivaa iltaa kaikille! - Cee-Lila
Minulla oli kokkauspäivä tänään, tein ateriat neljälle, poikani tuli syömään avec ja avasimme sen jokin aika sitten saamamme Freixenet-cava pullon. Ruoaksi tein perunaporkkanamuusin ja broileri-herkkusieni-kolmenjuustonkerman wokkivihannesten kera. Lisäkkeenä runsas vihersalaatti kermaviilikastikkeen kera, alkuruokana avocadonpuolikkaat, kuoppa täynnä katkarapusalaattia.
Nyt on nassu edelleen täynnä ruokaa.- Alkuperäinen-Rapu
Herkkuruokia teit Cee. Nuo maistuisivat meidänkin yövieraille, luulisin! Ovat vähän vaikeita ruokittavia, niin kuin nykyisin hyvin monet ovat.
Minä sain tänään sähköpostini kuntoon, mutta piti luoda uusi tili. Google sulki minulta pääsyn postiini, kun en osannut vastata kirjautumisessa heidän vaatimaan turvakysymykseen, mitä ei edes esitetty. Nyt kun pääsin taas sinne, niin siellä oli vaikka kuinka monta "turvatiedotetta" Googlelta, että joku oli yrittänyt luvattomasti päästä postiini, mutta he estivät sen. Minä sinne yritin monta kertaa ja minut he kyllä nyt estivät. Tietysti on hyvä kun ovat tarkkoina, mutta ilman apuja en olisi vieläkään päässyt sisään.
Nyt hammaspesulle, vuoteeseen, ja Poldark käteen.
Kauniita unia kaikille!
- Alkuperäinen-Rapu
Nyt on jo keskipäivä, joten eiköhän ole aika herätä!
Minäkin nukuin kyllä kello kahdeksaan tänään, mutta kaikenlaista olen jo touhunnutkin. Äsken otin imurin esiin, mutta kerään tässä voimia, että saan sen käynnistettyä. Pesukoneen sain jo töihin.
Aamulla paistoi aurinko ja oli noin 10:nen pakkasastetta. Nyt en katsonut onko lauhtunut?
Ei tässä nyt mitään kummempaa kerrottavaa ole yön jälkeen tapahtunut ja hyvä niin. Nyt sitten lähden tästä imuroimaan, etten vain muuta mieltäni. Leppoisaa sunnuntaita porukoille! - Cee-Lila
Iltapäivää. Tänään olen nähnyt jo monen ihmisen kulkevan tuolla meren jäällä. Aivan tuolla kaukanakin, lähellä niemennokkia kulki kaksi henkilöä, siinähän on jo avomeri lähellä, joka on auki tuonne satamaan. Äsken käveli nainen koiran kanssa tässä lähempänä rantaa, eli pakkanen on tehnyt jo jäästä kestävää, vaikka pakkasta ei ole paljoa ollutkaan.
Websi on varmaan rinkkoineen hautautunut lumeen siellä jossain ja kännyssään ei ole kenttää. - amummu
Sitä se mun uneni tiesi: eilinen köykkiminen lattian rajassa jääkaapin vuotoja siivoten poiki uumoilemani kinttukivun. Ajattelin, että lähtisin lenkille ihan issessee, kun tänään ihana ilma ja kettis kumminkin liikkuisi omiensa kanssa. Onneksi kokeilin ensin roskiskeikkaa, ja se toikin minut takaisin sisätiloihin. Ei toiminut kinttu kuin muutaman kymmenen metriä. Tai kyllä toimi, mutta tuskan kanssa.
Taitavat kinttukivut kulkea suvussa. Sisareni on käynyt viime viikkoina vähän väliä akupunktiossa saamassa apua kipuunsa, johon ei vielä löytynyt syytä. Lonkkakuluma sentään on suljettu pois. Ties vaikka hänelläkin kiero alaselkä, mikä minullekin selvisi vasta pari vuotta sitten, kun vihdoin röntgenkuvasta se keksittiin. Olin jo pari kertaa aiemmin käynyt lonkka- ja alaselkäkivun takia julkisella ja pyytänyt päästä röntgeniin, mutta pyyntöni evättiin perusteella, että kyllä se tästä kortisonipiikistä menee. Mutta ei mennyt. Kunnes sitten menin omineni ortopedille, ja sitä kautta vaivakin selvisi. No, nyt sitten mennään kieron selän kanssa hautaan, välillä sen aiheuttamia kipuja voimisteluliikkeillä ja pillereillä vaimentaen. Muuta konstia ei ole. Niin kauan ok, kun pääsen liikkeelle pillerit auttavat. Jumpata pitäisi joka päivä useamman kerran rupeamissa, mutta laiska on laiska ja jumppaa vasta sitten, kun kipu käy hermoon. Leikkauksiakin kieroselkäisille tehdään, mutta minä en semmoiseen enää ajattele ryhtyväni. Ehkä seuraavassa elämässä.
Meillä haisee/tuoksuu hernari. Muistin - viime tingassa - että jääkaapissa on boxi savuluita, joiden pe-päivä on tänään. Onneksi eilen sen huomasin, ja pistin pavut likoon yöksi. Tänään soppa on sitten porissut, ja vaikka tuuletin on ollut täysillä ja välillä ulko-ovetkin selällään, niin sopan tuoksua on huusholli täynnä. Ihan hyvä tuoksu sinänsä, mutta kun äsken ahdoin itseeni muutakin kuin sen tuoksua, niin nyt jo vähän tökkii. Mutta hernari on meidän kummankin herkkua, joten pieni on hajun haitta verrattuna makuelämykseen.
Kuinkahan kauan noita olympialaisia vielä tulee toosasta. Lähes pelkkää urheilua niiltä kanavilta joilta normaalisti tulee "minun ohjelmiani". Onneksi äsken tuli sentään Marple ja viimeisen, parhaan osan Sibben kakkosestakin kerkisin kuunnella/katsoa. Illan päätteeksi vielä Sillan lopetusjakso.
Sitä odotellessa, rauhaisaa pyhäiltaa! - aurora5
Täällä on alkanut liikkua rohkeita talitinttejä. Tytär oli talkooporukan kanssa istuksimassa nuotiolla, kun siihen ilmestyi talitintti nokkimaan tikussa olevaa makkaraa pelkäämättä lainkaan makkaran toista päätä ahmivaa ihmissuuta. Kyllä kamerat olivat räpsyneet, kun pikkulintu siirtyili milloin kenenkin kädelle kesynä istumaan.
Minun parvekkeellani hyppii toinen talitintti, joka yrittää nokkia syötävää ulosvientiä odottavista roskapusseista. Eipä sen pieni nokka pääse muovipussin läpi, ohuemman biojätepussin se kyllä päihittää.
Talvi on kova pikkulinnuillekin.
Tv-juontaja kertoi että Sillan päätösjakso on jo Areenassa. Nyt sinne. - Palatsin_Juhlat
Kuningas Ludvig CVI:n laskiaisjuhlat Versailles'n palatsissa. Tunnelma on huumaava ja kiihkeä. Juhlasali on täpötäynnä kauniita ihmisiä. Olen yksi heitä. Etenen varmoin nopein askelin keskelle ioitsevaa ihmisparvea. Hovimestari ojentaa tarjottimen lähelle eteeni. Nostan samppajalasin. Suutelen lasin kosteaa kylkeä. Hipaisen huulillani lasinreunaa ja hörpäisen siemauksen kuplivaa juomaa. Hyvää. Erinomaista. "Mon Dieu!" Tämä on elämää. Käännän katseeni. Hän on siinä. Hän näkee minut. Nyökkään hurmaavan kauniille nuorelle aatelisnaiselle. Hän naurahtaa ja vetää kätensä vaistomaisesti suunsa eteen. Nainen keimailee. Pyörittelee pientä kielenpäätänsä hohtavien hampaidensa välissä. Somaa ja kaunista. Täydellistä. Esittäydyn hänelle: "Ruhtinas Louis de Bourbon ".
- s_webs
Huomenta, elossa kituutetaan yhä, näissä kunnon pakkasissa, öisin -21 -23 C.
Ja kyllä kuten eräs epäilikin, hangessa on oltu lähes kaulaa myöten ja ihan pystyasennossa.
Nyt on täältäkin tämä s24 jumitellut totaalisesti joten ellei mitään kuulu niin syyn tiedätte.
Viime keikalta vielä toimi, nyt ei läpi meinaa päästä. - Cee-Lila
Huomentapäivää. Onneksi Websi on hangessa vain kaulaa myöten, ettei ole jäänyt kokonaan uppeluksiin. Pakkasta on meilläkin, ei noin paljoa kuitenkaan.
Meille on ilmaantunut joku romanttinen kirjailija. Kuin Angelican tarinaa, jota nuorena luin. - Cee-Lila
Olen taas selannut netistä vaikka kuinka paljon jenkkikaappeja ja niiden tietoja. Niitä näkyy olevan myynnissä hyvin vähän. Koska se on meillä kakkoskaappina, emme tarvitse oikeata pakastin jääkaappia, vaan riittää tämä jenkkimallinen, missä on yläosassa pakastinosa, jossa pakasteet säilyvät sulamatta muutaman päivän tai viikon. Kun sitten löydän sellaisen, ei sieltä löydy kunnolla tietoa, viekö tuova firma entisen jenkin pois ja mitä on SER-maksu. Tuontimaksu näkyy olevan 40 euron luokkaa, mutta yhdestä kaupasta eräässäkin firmassa ser olisi ollut 85 e! Hurja hinta alle 300 e maksavasta uudesta kaapista. Muistan kun ser hinta oli pyykkikoneestammekin vain 20 e, noin 3 vuotta sitten. Tuontikaan ei maksaisi mitään, jos itse hakisi lähimmästä kaupasta, mutta kun meillä ei ole pakua. Jos itse veisi entisen kaapin sortti-asemalle, ei maksaisi mitään, oletan. Mutta kun ei ole sitä pakua. Me emme tarvitse kahta täydellistä jääkaappipakastinta huusholliimme, koska meitä on vain kaksi ja pakkasessa meillä on vain lähinnä puolukkasurvosta ja joskus jotain muuta kuten jätskejä, vihanneksia ja lihaa todella harvoin.
Jenkissä meillä on perunoita, porkkanoita, sipuleita, salaatteja, juomia jne. Potutkin jo itävät siellä alalokerossa, jos ovat siellä pari viikkoa. - Alkuperäinen-Rapu
Terveisiä Malmin Prismasta! Siellä oli kuin olisi loppuunmyynti ja vieläpä suurella alennuksella. Kaikki hyllyt ammotti tyhjyyttään. Vain hintalaput hyllyjen reunoissa. En ensin tajunnut, että mitä tää nyt on, mutta sitten sytytti - ihmiset hamstraa kuin viimeistä päivää. Kaikilla isot kärryt kukkuroillaan ruokatavaraa. Näinpä yhden nuorehkon naisen lapsen kanssa kassalla ja hänellä oli KAKSI kärryä aivan täynnä. Kymmenen muovikassia ei varmaan riittänyt niiden kuljetukseen. Mietin, että miten saa ne vietyä vaikka auto olisi oven edessä. Syynä tähän ihmisten hätään ruoan loppumisesta oli varmaan tuo ylityökielto!
Minäkin ihmettelin tuota "romanttista" kirjailijaa. Ken lienee?
s_webs kahlaa pakkaslumessa. Hupinsa kullakin. Toivottavasti (varmaan onkin kyllä) on villaa yllä, ja alla!
Nyt broileri-vihannes wokkia tekemään!- Cee-Lila
Ylityökieltoko syynä, että ruoka loppuu kaupasta? En ole edes huomannut. Eikös ylityökielto lopu sillä, että palkataan lisää ihmisiä, ettei tarvitse uuvuttaa niitä entisiä työntekijöitä loppuun? Nyt on Helsingin lastentarhoissakin jouduttu ovia sulkemaan, kun ei ole sijaisia tarpeeksi saatavilla sairaus- ym lomien takia. Tuohon se on johtanut, että ihmisiä on työttömänä kun heitä ei palkata ei sitten millään ilveellä töihin, ovat kortistoissa ja kursseilla jatkuvasti, että saavat edes jotain avustusta itselleen ja perheelleen. Lähihoitajiakin on työttäminä vaikka kuinka paljon.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Ylityökieltoko syynä, että ruoka loppuu kaupasta? En ole edes huomannut. Eikös ylityökielto lopu sillä, että palkataan lisää ihmisiä, ettei tarvitse uuvuttaa niitä entisiä työntekijöitä loppuun? Nyt on Helsingin lastentarhoissakin jouduttu ovia sulkemaan, kun ei ole sijaisia tarpeeksi saatavilla sairaus- ym lomien takia. Tuohon se on johtanut, että ihmisiä on työttömänä kun heitä ei palkata ei sitten millään ilveellä töihin, ovat kortistoissa ja kursseilla jatkuvasti, että saavat edes jotain avustusta itselleen ja perheelleen. Lähihoitajiakin on työttäminä vaikka kuinka paljon.
Katsoin netistä, niin Malmin Prismassa on helmikuussa tuplabonusaika, -50 % tuotteista, siksi siellä on kamala hamstraus meneillään. Ihmettelinkin jo, että mitähän mammuttipäiviä siellä vietetään. En katsonut, mitkä tuotteet saa -50 % alennuksella, mutta näkemäsi hyllyt olivat ainakin tyhjinä.
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Ylityökieltoko syynä, että ruoka loppuu kaupasta? En ole edes huomannut. Eikös ylityökielto lopu sillä, että palkataan lisää ihmisiä, ettei tarvitse uuvuttaa niitä entisiä työntekijöitä loppuun? Nyt on Helsingin lastentarhoissakin jouduttu ovia sulkemaan, kun ei ole sijaisia tarpeeksi saatavilla sairaus- ym lomien takia. Tuohon se on johtanut, että ihmisiä on työttömänä kun heitä ei palkata ei sitten millään ilveellä töihin, ovat kortistoissa ja kursseilla jatkuvasti, että saavat edes jotain avustusta itselleen ja perheelleen. Lähihoitajiakin on työttäminä vaikka kuinka paljon.
Kyllä se on varmaankin tuo Pamin asettama ylityökielto, koska siitä on sanottu, että tavarat loppuvat ensimmäiseksi varastoista, ja se on syynä sitten ettei kauppoihin saada tavaraa. Ruokatavarahyllyt olivat tyhjinä. Ei niissä ruokatavaroissa ole mitään muita alennuksia yleensä kuin ne viimeistä päivää lähenevien tuotteiden alennukset.
- Palatsin_Juhlat
Naisten parvesta kuului valtaisa kohahdus. "Se on hän, Ruhtinas de Bourbon. Verraton hilpeä väsymätön rakastaja. " Naisia tungeksi ja liikehti ympärilleni. Ryystin kulauksen kuplivaa helmeilevää samppanjaa suuhuni. Nainen jonka kanssa olin leikkinyt silmäpeliä kosketti olkavarttani ja kikatti kuuluvasti. "Minä olen kreivitär Madame du Barry" . Toinenkin kaunotar tupsahti viereeni. "Minä olen markiisitar Jeanne Antoinette Poisson" . Tervehdin naisia kohteliaasti kohottamalla pikariani. Näytin merkin. Hovimestari kiirehti samppanjatarjottimensa kanssa paikalle. "Samppanjaa kauniille naisille" . Kilistimme laseja. Nyt juhlitaan. Laskin tyhjät pikarit takaisin tarjottimelle. Tartuin naisia vyötäisiltä ja lähdimme kolmistaan kohden salin perällä olevaa portaikkoa. Juhlaväki antoi meille tilaa. Tervehdin hymyileviä tuttuja. Kuningas Ludvig CVI iski minulle silmää ja napsautti kädellänsä olkapäälleni. "Menestystä ruhtinas de Bourbon. Aamulla nähdään. Jos olette hengissä". Huumaava stile concertato täytti ilman. Portaiden juurella kulkumme pysähtyi äkisti. Edessäni seisoi ruma lyhyenläntä mies roikottaen sormiansa liivien sisällä . "Désolé, monsieur". "Herra hyvä, Saammeko tietä", Mies ei hievahtanut mihinkään. Madame du Barry puhutteli napakasti lyhenläntää miestä. "Kenraali Bonabarte, olkaa hyvä ja antakaa meille tietä" . Mies sylkäisi lattialle jalkojeni juureen. " Naiset kuuluvat minulle. Yksin minulle. Ette vie heitä mihinkään". Tunsin kiukunpuuskan sisälläni. Urahdin. "Kenen kanssa minun on kunnia puhua". Katsoin puoltapäätä lyhyempää miestä silmiin. Mies oli ruma. Mustat harittavat silmät pullottivat uhkaavina kekäleinä. "Olen tykistökenraali Napoleon Bonaparte. Miesten mies. Naisten mies" . Naurahdin . "kenraali Punaparta on hyvä ja väistyy sivuun" . Pieni tykistökenraali menetti lopullisesti hermonsa ja läpsäytti kasvoilleni nahkahansikkailla. Stile concerto taukosi ja juhlaväki hiljeni. Duel. Kaksintaistelu.
- Alkuperäinen-Rapu
Aurinkoista pakkaspäivää!
Tuolle "jatkokertomusta" kirjoittavalle sanoisin, että "lyhyestä virsi kaunis."
Tänään en aio tehdä mitään kummempia. Valmistaudun illan oopperaan. Mitähän sitä laittaisi päälleen, siinäpä mietittävää? Huomenillalla tulee tytär poikansa kanssa tänne yöksi ja poika jää torstaiksi tänne kun äitinsä lähtee jo aikaisin aamulla kuvaamaan. On nääs hiihtoloma. Jotain tekemistä pitäis keksiä. On luvattu niin kylmää ettei oikein kelkkailu houkuttele.
No nyt on ketju nostettu tähän päivään, joten jatketaan... - Cee-Lila
Pakkasta -10, selkeää, aurinko paistaa, eli erittäin kirkas, häikäisevä valoisuus ulkona.
Tänään pitäisi saada aikaiseksi mennä vaikka Giguranttiin katsomaan jenkkikaappia. Apoteekissakin pitää käydä, samoin jotain ruokaa lisää. Saa nähdä, onko meidän kaupassa hyllyt tyhjinä. Luin tuon Pamin ylityö- ja bonustuntien keräyskiellosta, kyllä oli monimutkaista. Monilla työntekijöillähän ei ole täysiä työpäiviä, vaan tunsin yhdenkin, joka sanoi, että hän on kahdessa eri kaupassa töissä, koska ei muuten eläisi sillä pelkästään toisella palkalla, työpäivät kun olivat vajaamittaisia ja määräaikaisia. - Akentti
Pakkaspäivää!
11 selssiusta täällä kaupungin laitamilla. Aamulla oli 18 ja sitä lukemaa ei ookkaan ollut vielä tänä talvena. Ja Webs siellä melkein "tulipalo pakkasissa" pitkin hankia kaukana laulumailla seikkailee. Kyllähän nää hämeenkin pakkaset on eri luokkaa kuin ennen kotoSuomessa oli. Oli täälläkin joskus vuotta en muista mutta likellä 30 oli kun läksin töihin kävelemään. Kyllä nipisteli sieltä ja täältä ja vähältä piti etten poikennut asemalle lämmittelemään. jotain 25 vuotta sitten jolloin oli savon emäntä täällä luonani syntymäpäiviään viettämässä kun ei halunnut juhlia kotonaan. Seurakuntakin lähestyi kirjeellä alkuvuodesta huhtikuun lopun välillä syntyneitä henkilöitä tulemaan jonkun valitsemansa henkilön kanssa synttäreitään juhlimaan keskusseurakuntatalolle kuukauden päästä. Harkitsin menenkö vai enkö sillä jotenkin oon niin liekö ujoutta vai mitä kun en muutenkaan noissa riennoissa kulje. Ei pappakaan luvannut keskellä viikkoo kaverix lähtee. Paremminkin pätee osuvasti papan pojan sanonta vanhoille synttärisankareille että otan osaa. Muutenkaan en oo koskaan lapsuuden jälkeen halunut olla "juhlakalu".
Mutta noissa juhlissa toki olisin mielelläni jossa tää Ruhtinas de Bourbon palatsin saleissa viettelee aatelisnaisia. Kai tarina jatkuu vielä........
Tänään leivoin vähän vierasvaraa jos joku ohikulkija sattuu poikkeemaan kahville. Väsyin ihan hitosti ja syötyäni kellahdin sohvan syliin ja toista tuntia uinailin mitään unia näkemättä. Yks yö näin unta kun hevonen tuli ihan liki ja työsi päänsä ihan poskeen kiinni ja painoi niin hitosti ja minä pelkäsin ja työnsin sitä pois mutta ei se lähtennä painoi vaan enemmän. Kun heräsin sydän hakkas tuhatta ja sataa eikä ihmekkään kun oon hevosia aina pelännyt kun ovat niin isoja. Kai kammo jäänyt kun äetvainoo kertoi et oli pikkutyttönä tätinsä luona ja sinne tuli hevosella joku ukko joka käski äiteen viijä hevoselle heiniä ja hevonen oli potkassut äiteen jalkoihinsa mahasa alle ja onneks oli aikuiset huudon kuullut ja tulivat apuun.. Minulla oli pari tyynyä kaulataipeessa joten kait jotenkin hevonen sitten siihen uneen tuli. Hyi hitto vieläkin se uni vaivaa.
Semmosta. Odotellaan aurinkoisia kevätpäiviä!- Cee-Lila
Minäkin näin pari yötä sitten unta, jossa olin hautaamassa jotain naista ja miestä. Siskoni oli myös unessani ja yhdessä veimme ne kaksi arkkua jollain konstilla hautausmaalle, mutta kaivetut haudat olivat liian pieniä niille arkuille ja ne jäivät siihen hautojen partaalle. Siinä sitten asettelimme kukkia niille arkuille kun yhtäkkiä toisen arkun kansi aukesi ja siellä maannut mies nosti oikeaa kättään, oli siis melkein hengissä. Kauhistuin ja katsoin muualle, etten olisi huomannut koko tapahtumaa. Sitten olin sisareni kanssa sen toisen arkun vieressä, jonka kansi ei auennut, mutta yhtäkkiä sieltä tuli käsi, joka yritti minun ylitseni tavoitella jotain muuta kuin minua. Oikealla puolellani ollut joku nainen, jota en tuntenut kauhistui niin kamalasti, että huusi kuin leijona ja minäkin sain melkein sydiksen. Siihen heräsin. Onneksi oli vain unta. En tajua, miten noin kamalia unia näen, en katso ikinä mitään kauhu- ym zombie-leffojakaan.
Tätini näki aina mielestään kaikenlaisia enneunia, jotka toteutuivat tavalla taikka toisella, eli aina joku kuoli. Ne olivat niitä hampaiden irtoamisia taikka kotipellon kyntämisiä, vaikka itse asui kaukana kotoaan.
- Selvin-Näkyjä
Akentilla on 2 persoonaa. Vain minä osaan ennustaa mitkä. Osaan ennustaa sen savuluista ja lämpötiloista
- jyvä-jyvästä_AB
Haa ja minä osaan "ennustaa" ruhtinas wisky de Bourbonin persoonat.
Ennustan ne kamelien kyttyröistä ja hiekanjyvistä.
- Palatsin_Juhlat
Kaksintaistelu. Duel. Haaste on annettu. Haaste otetaan vastaan. Nyökkään pienelle kenraalille ja hipaisen nenänpäätäni. Duellia organisoidaan impromptu. "Kummat aseet floretit vai säilät" kuuluttaa Hovimarsalkka Guillotin juhlakansalle. Paikalle kutsutaan alaston narri tekemään tärkeä valinta. Narri haistelee ja nuolee aikansa miekkoja ja merkkaa lopulta floretit. Lattialle jää vetinen lammikko. Guillotin heilauttaa pitsinenäliinansa vauhdilla alas. Duel on alkanut. Vastustajani pitää florettia vasemmalla kädellänsä. Oikean käden sormet tungettuna uhmakkaasti liiviensä sisälle. Tyhmänrohkea tolvana. Survaisen nopean piston. "Marcher-fente" . Kenraali väistää hypähtämällä kevyesti iskun tieltä. Huudan "Pelkkää hyvää tuuria" . Nousen portaita ylöspäin. Aloitan valehyökkäyksellä "feinte" ja heti perään teen nopean ryntäyksen "marcher-fenten" . Horjahdan hyökkäyksen voimasta. Se on virhe. Tunnen voimakkaan kivun oikean jalan pohkeessa. Bonaparte on lyönyt piston jalkani läpi. Putoan portaat alas. Floretti kirpoaa kädestäni. Minut on lyöty ja häpäisty. Naiset kiljuvat nautinnosta. "Bonaparte. Bonaparte" huudot täyttävät juhlasalin. Tykistökenraali marssii luokseni ja koskettaa floretin kärjellä leukaani. "Hyvä Ruhtinas de bourbon, tämä oli nyt tässä. Si'l vouz plaiz". Jään huohottaen selälleni nojaamaan portaiden juurelle. Pieni kenraali saa loputtomasti suukkoja naisilta. Napoleon saattaa nauravat naiset käsikynkkää ylös portaita. Hän on saanut palkintonsa. Katson voitettuna ja nöyryytettynä heidän menoansa. Peruukki on nurinpäin päässäni. Alaston Hovinarri hiipii luokseni näppäillen isoa selloa. Huitaisen hänet matkoihinsa. Narri siirtyy sivummalle soittamaan kolmikätisesti selloa halukkaille katsojillensa. Nauru rämähtää. Kamariorkesteri aloittaa keskeytyneen Stile Concertatonsa uudelleen. Juhla jatkuu. Jatkuu. Versailles on taivas. Ylös tultuansa tykistökenraali Bounaparte katsahtaa alas salin hyörinään. Ruhtinas de Bourbon on jo nostettu ylös seisaallensa. Ruhtinasta horjuttaa. Pisto on tehny tehtävänsä. Joku on tuonut hänelle paksun talviturkin ja karvahatun. Vuotavaan jalkaan on laitettu side. De Bourbon tekee lähtöä. Saatan kaunottaret palatsin isoon makuuhuoneeseen. Samppanjakulho on täynnä pulloja. Kuhertelu voi alkaa. Naiset hypähtävät isoon vuoteeseen tottuneesti odottamaan. Siirryn ikkunan luo. Katselen ulos puiston pimeyteen. Sataa lunta. Alhaalla puiston etupihalla seurue hypähtää hevosvaunuihin. Ajuri läväyttää piiskaa ja vaunut nytkähtävät liikkeelle. Keinuvat vaunut loittonevat ja katoavat lumisateeseen. Ruhtinas de Bourbon on Poistunut Versaillesista. Iäksi. Hörpään kuplivaa samppanjaa. Poimin esiin pienen mustakantisen muistikirjani liivin taskusta. Kohdasta "Lyhyestä virsi kaunis" vedän ylitse nimen Ruhtinas Louis de Bourbon. Vain yksi nimi jäljellä Ludvig CVI. Havahdun naisten vaikerointiin ja mourinaan. " Napoleon tule jo tänne. Antaa lumen sataa" . Sujautan muistikirjan takaisin liivieni taskuun. Valtiolliset velvoitteet on hoidettu. Nyt on rakkauden vuoro. "L'amour, Autocratie, Napoleon" . Palatsin alakerrasta kaikuu vaimea Stile Concertato. Käännyn ympäri. Vuoteessa makaa nainen papiljotit päässänsä kirjaa lukien. "Lopeta jo ihmeessä se jatkuva haaveilu. Kahvimuki pois ikkunalaudalta. Jää jälkiä. Et niitä itse kuitenkaan siivoa. Aamulla menet sitten lääkäriin. Päänuppi tarvitsee nuppinikkarin ja urologille näyttämään sitä pikkuveikkaa. Ei se jatkuvasta jahkaamisesta parane. "En mene. Hävettää"
- Palatsin_Juhlat
Uups! Korjattu versio S'il vous Plait ! Viimeinen osa trilogiaa. Au Revoir !
Kaksintaistelu. Duel. Haaste on annettu. Haaste otetaan vastaan. Nyökkään pienelle kenraalille ja hipaisen nenänpäätäni. Duellia organisoidaan impromptu. "Kummat aseet floretit vai säilät" kuuluttaa Hovimarsalkka Guillotin juhlakansalle. Paikalle kutsutaan alaston narri tekemään tärkeä valinta. Narri haistelee ja nuolee aikansa miekkoja ja merkkaa lopulta floretit. Lattialle jää vetinen lammikko. Guillotin heilauttaa pitsinenäliinansa vauhdilla alas. Duel on alkanut. Vastustajani pitää florettia vasemmalla kädellänsä. Oikean käden sormet tungettuna uhmakkaasti liiviensä sisälle. Tyhmänrohkea tolvana. Survaisen nopean piston. "Marcher-fente" . Kenraali väistää hypähtämällä kevyesti iskun tieltä. Huudan "Pelkkää hyvää tuuria" . Nousen portaita ylöspäin. Aloitan valehyökkäyksellä "feinte" ja heti perään teen nopean ryntäyksen "marcher-fenten" . Horjahdan hyökkäyksen voimasta. Se on virhe. Tunnen voimakkaan kivun oikean jalan pohkeessa. Bonaparte on lyönyt piston jalkani läpi. Putoan portaat alas. Floretti kirpoaa kädestäni. Minut on lyöty ja häpäisty. Naiset kiljuvat nautinnosta. "Bonaparte. Bonaparte" huudot täyttävät juhlasalin. Tykistökenraali marssii luokseni ja koskettaa floretin kärjellä leukaani. "Hyvä Ruhtinas de bourbon, tämä oli nyt tässä. Si'l vous plait". Jään huohottaen selälleni nojaamaan portaiden juurelle. Pieni kenraali saa loputtomasti suukkoja naisilta. Napoleon saattaa nauravat naiset käsikynkkää ylös portaita. Hän on saanut palkintonsa. Katson voitettuna ja nöyryytettynä heidän menoansa. Peruukki on nurinpäin päässäni. Alaston Hovinarri hiipii luokseni näppäillen isoa selloa. Huitaisen hänet matkoihinsa. Narri siirtyy sivummalle soittamaan kolmikätisesti selloa halukkaille katsojillensa. Nauru rämähtää. Kamariorkesteri aloittaa keskeytyneen Stile Concertatonsa uudelleen. Juhla jatkuu. Jatkuu. Versailles on taivas. Ylös tultuansa tykistökenraali Bounaparte katsahtaa alas salin hyörinään. Ruhtinas de Bourbon on jo nostettu ylös seisaallensa. Ruhtinasta horjuttaa. Pisto on tehny tehtävänsä. Joku on tuonut hänelle paksun talviturkin ja karvahatun. Vuotavaan jalkaan on laitettu side. De Bourbon tekee lähtöä. Saatan kaunottaret palatsin isoon makuuhuoneeseen. Samppanjakulho on täynnä pulloja. Kuhertelu voi alkaa. Naiset hypähtävät isoon vuoteeseen tottuneesti odottamaan. Siirryn ikkunan luo. Katselen ulos puiston pimeyteen. Sataa lunta. Alhaalla puiston etupihalla seurue hypähtää hevosvaunuihin. Ajuri läväyttää piiskaa ja vaunut nytkähtävät liikkeelle. Keinuvat vaunut loittonevat ja katoavat lumisateeseen. Ruhtinas de Bourbon on Poistunut Versaillesista. Iäksi. Hörpään kuplivaa samppanjaa. Poimin esiin pienen mustakantisen muistikirjani liivin taskusta. Kohdasta "Lyhyestä virsi kaunis" vedän ylitse nimen Ruhtinas Louis de Bourbon. Vain yksi nimi jäljellä Ludvig CVI. Havahdun naisten vaikerointiin ja mourinaan. " Napoleon tule jo tänne. Antaa lumen sataa" . Sujautan muistikirjan takaisin liivieni taskuun. Valtiolliset velvoitteet on hoidettu. Nyt on rakkauden vuoro. "L'amour, Autocratie, Napoleon" . Palatsin alakerrasta kaikuu vaimea Stile Concertato. Käännyn ympäri. Vuoteessa makaa nainen papiljotit päässänsä Angelika- kirjaa lukien. "Lopeta jo ihmeessä se jatkuva haaveilu. Kahvimuki pois ikkunalaudalta. Jää jälkiä. Et niitä itse kuitenkaan siivoa. Aamulla menet sitten lääkäriin. Pää tarvitsee nuppinikkarin ja urologille näyttämään sitä pikkuveikkaa. Ei se jatkuvasta jahkaamisesta parane." Huokaisen pitkään. "En kyllä taatusti mene. Hävettää"
- Alkuperäinen-Rapu
Talvipäivän tervehdys!
Oopperasta on nautittu ja ablodeista esiintyjille ei meinannut tulla loppuakaan. Tulin taksilla kotiin (sekin kuului kuulemma tuohon saamaani joululahjaan). Taksinkuljettaja kertoi että Kaupunginteatterin näytös loppui kymmenen minuuttia aiemmin kuin piti, ja Oopperan esitys kesti 15 minuuttia kauemmin kuin piti, joten hän ehti saada molemmista keikan! Työn iloa! Miniän velikin oli tuossa esityksessä roolissa. En tiennyt etukäteen. Nimi oli melko ylhäällä esiintymislistalla. Presidentti Ahtisaari oli vaimonsa kanssa siellä myös. Kulkivat aivan meidän edellämme, kun paikat oli samassa suunnassa. Kyllä oli molemmilla hauraskunto, kummallakin oli keppi kädessä. Turvamies mukana. Kun odottelimme katsomoon menoa, niin lipuntarkastajat tulivat kättelemään ja toivottamaan tervetuloa presidenttiparille ja turvamiehelle. Seisoimme aivan lähellä siinä tungoksessa ja sanoin tyttärelle, että "miksi meitä ei kätelty" (tuo oli vitsi)?
Väliajalla meillä oli pöytä aivan lähellä sitä osaa, missä olivat paikkamme. Siellä odotti jo kupliva ja kolmea erilaista suuhunpantavaa. Kaksi niistä "suolaisia" ja kolmas makea jälkkäri. "Suupaloja", mutta niin hyviä!
Kun kerroin taksinkuljettajalle, että Ahtisaaret olivat siellä myös, niin hän kertoi ajaneensa taksia yli neljäkymmentä vuotta ja kertoi, että hänen kyydissään on matkustanut joskus kaikki neljä presidenttiä ( ei yhtäaikaa). Ei kyllä kaikki juuri ollessaan presidenttinä. Hän sanoi, että ennen ei oltu niin tarkkoja presidenttienkään turvallisuudesta. Kertoi olevansa 65-vuotias ja hänen poikansa, joka ajaa myös heidän taksia oli jotain päälle kolmekymmentä. Näin rattoisaa matkakeskustelua!
Minä keitin juuri Puolukka vispipuuron. Paistoin jo valmiiksi broilerinleikkeet ja tein jauhelihakastikkeen huomista varten kun on tämä poitsu täällä. Tulevat tänään iltapäivällä.
Nyt vain mukavaa keskipäivää ja ulkoilua kaikille! - amummu
Kaunista päivää!
Taisivat nuo Akentin ja Ceen unijutut tarttua. Minäkin näin pelottavia unia. Pelottavin "kertoi" sisareni saamasta äkillisestä muistin menetyksestä, jonka takia minun piti soittamani eri numeroihin, lapsilleen ja ensiapuun. En päässyt valitsemaan mitään numeroa, jostain syystä tuo puehlimen toiminto oli vialla. Heräsin tuskanhiessä. Monissa painajaisissani juuri puhelinongelma on mukana; joko koko puhelin on kadoksissa, akku loppuu nenän edessä, numerot kadoksissa, jne.
Tänään pitää mennä lenkille ilman kettistä. Omistajansa tekee etäpäivää ja pääsee nauttimaan hienosta ulkoilupäivästäkin koiraystävänsä kanssa. Toivottavasti koiran tassu on kunnossa. Eilen se yhtäkkiä lenkillä nosti takakoiven ilmaan eikä sillä enää suostunut astumaan. Yritin sitä tutkia, mutta mitään en löytänyt. Piti sitten kääntyä kotiin kesken kaiken. Kolmella tassulla se kenkkasi ihan kepeästi, mutta taisi jotain hämminkiä sillä kumminkin olla, kun kotiin päästyämme nukkui melkein kaksi tuntia. Sellaisia unirupeamia otti viimeksi pentuna. Vaikka pentuhan se on vieläkin, mutta ei enää niin pieni. Voimaakin on jo kuin pienessä kylässä.
Meillä ollut pari tuskaisaa päivää. Lapset ovat äitinsä kanssa hiihtolomalla pohjoisessa ja siellä oltiinkin lähellä hätätilannetta. X-miniä oli taas kohdellut lapsiaan kaltoin. Onneksi äiti ei raivospäissään ollut älynnyt ottaa lapsilta puhelinta ja tyttö pääsi ilmoittamaan asiasta isälleen ja meille. Piti jo ruveta suunnittelemaan lasten pois hakuakin. Tilanne sitten rauhoittui, kun poikamme uhkasi soittaa paikalle lastensuojeluihmisiä. Täällä kyllä on pakko tehdä naisesta lastensuojeluilmoitus. Jos ei tehdä, niin silloin poikammekin syyllistyy lasten kaltoin kohteluun. - En olisi koskaan uskonut, että tällaista joudumme vanhoilla päivillämme kokemaan ja näkemään. Ja mitä mahtaa vielä eteen tullakaan!
Nyt hyppään talvivermeisiin ja lähden keräämään energiaa tuosta ihanasta talvipäivästä.- Cee-Lila
Onkohan X-miniälläsi hermot kireällä esim työuran takia? Monillahan se uraputkessa olo teettää vaikka mitä, oravanpyöräksikin nimitetty. Jotkut saavat burnoutin taikka jonkun muun pysäyttävän, kuten infarktin liiallisesta stressistä. Tai sitten uuden miesystävän kanssa on paineita suuntaan jos toiseen.
- amummu
Piti vielä pikana kysäistä Rapuselta, että olitko katsomassa Madama Butterflyn? Varmaan upea ilta sinulla, oli ooppera sitten mikä tahansa. Elävä esitys paikan päällä on aina ihan oma elämyksensä.
- Alkuperäinen-Rapu
Hei amummu!
Olin katsomassa juuri tuota Madama Butterfly oopperaa. Sain liput joululahjaksi ja tytär, lahjan antaja, oli myös seuranani. Hän oli varannut ne liput jo joskus marraskuussa ja niin meillä oli hyvät paikat.
Tuo sinun miniäsi käytös on sairasta. Ei terve ihminen,äiti,voi kohdella lapsiaan noin. Mielestäni ei myöskään työstressi voi aiheuttaa tuota käytöstä lapsia kohtaan. Apua hän tarvitsisi ja tuo pelossa eläminen on lapsille liikaa. Ei voi muuta kuin toivottaa voimia, että asiat saisivat vielä hyvän lopun, niin ettei suurempia vahinkoja sattuisi kenellekään.
- Cee-Lila
Tilasin äsken sen uuden jenkkikaapin netistä, emme eilen menneetkään mihinkään kun U oli niin ryytynyt kotiin tullessaan. Tilasin sen Gigurantista ja sovin myös vanhan poisviennistä ja uuden kotiintuonnista. Ser maksoi 19,90 ja tuonti 25 e. Tuontipäivälläkin oli merkitystä, mitä ihmettelin. Heillä on varmaan eri kuljetusfirmoja eri päiville. Kaappia ei ollut heti saatavana, lähetykset alkavat vasta 7.3., merkki on Electrolux, alkavatkohan tehdä niitä vasta tilauksen mukaan jossain vinkuintiassa. Joka viikonpäivälle ei ollut kuljetuksia.
- Akentti
Iltapäiviä!
Pakkaset senkun jatkuu. Huomiseks jopa - 30. Hui sentään. Pitäs mennä huomenna kaupunkireissulle. No hyppään linkkuun tuosta läheltä ja tuun sitten takas samalla autolla.
Jopas Cee nähny karmeeta unta. Katson paljon jännitys-kauhu ohjelmia mutta en oo kyllä niistä mitään unia nähnyt. Usein oon nähnyt kun olen kouluun menossa ja kirjat ja laukku hukassa ja kello sanoo että varmasti myöhästyn. Semmonen uni on monta kymmentä vuotta silloin tällöin tullut että menen hautausmaalle enkä löydä vanhempieni hautaa vaikka kuinka etsin ja lopuksi haudan kohdalla on vaan sileää maata. Tosi ahdistavaa.
Siihenkös se ruhtinaan tarina loppui. Kaikkein parasta siinä oli kun ruhtinaalla oli peruukki nurinpäin. Ihan tässä ääneen naurahtelin.
Onpas erikoisia ennustajia ilmestynyt kun jopa savuluista ennustetaan No ennustapa löytyykö huomenna kaupasta savuluita! Vai näenkö kamelin kyttyröitä?
Jopas Amummulla on huolia. Ikäviä asioita kerrakseen. Ja Kettikselläkin jotain vaivaa. Jospa pakkanen puraisi varpaaseen. Muistan kun meillä aikoinaan koira myös rupes nilkuttamaan ja hyppikin kolmella jalalla mutta ei siinnä mitään päälle päin vikaa näkynyt. Eilen katselin ikkunasta kun naapuri vei kahta villakoiraansa niin kumpikin hyppi kolmella jalalla. Ja taitaa nää villakoirat vai liekö niitä puudeleita olla aika arkoja kylmälle vaikka on palttoot päällä.
Löysinpä viikonloppuna papan luota Boleron jota oo etsinyt. Rawel Bolero Radion Symphony Orchestra Ljubljana. Conductor:Samo Hubad. Se on jotain erikoista sielulleni. Mieleen tulee tanssijapoika joka aikoinaan jossain sunnuntaisarjan alussa tanssi tätä sävelmää. Kaunis oli myös Francis Goyankin Bolero.
Eipä muuta kuin heikun keikun! - Savuluiden-Shamaani
Ennustan, että Akentin "käsiala" tulee vaihtelemaan mielenkiintoisesti. Samoin kuin tarinan juoni
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
-20C - tytär lähti juuri töihinsä tuonne pakkaskylmään säähän. Onneksi kuvaukset ovat sisätiloissa. Poika nukkuu vielä autuaan unta. Sisällä on lämmin kun patterit ovat aivan kuumat. Poika on potkinut peitonkin pois.
Minulla on tässä nyt tuokio aikaa istua koneella, mutta kun tämä kaverini herää, niin sitten aamiaisen laittoon hänelle. Tälle päivälle en sitten ole suunnitellut mitään muuta kuin näitä huoltohommia ja viihdytystä. Katotaan nyt mitä tarve vaatii.
Mukavaa pakkaspäivän viettoa kaikille! - Akentti
Päivää taas!
Olipas aika kuiva ilma kun tuonne pysäkille menin. Yks äijä tuli naama punasena hyvin hepposissa vaatteissa ja matalissa kengissä. Luulis hänen ikäisellään olevan järkee sen verran et pukee ihtesä hieman lämpimiin kuteisiin. Tais jalatkin palella ihan kunnolla kun siinnä tepasteli. Nämä nykyiset nuoret kyllä kulkevat tennareissa ja pää ja nilkat paljaina. Eiköhän kolottele vanhemmalla iällä.
Just kun olin hetkosen kotona soi ovikello ja silmästä katon niin aattelin et isännöitsihän se siinnä. Pihalla näin kun meni toiseen rappuun salkkunsa kanssa. Ei saakeli soikoon ollutkaan isännöisijä vaikka hyvin paljon häntä muistutti. Sanoi oisko hetki aikaa kun tekisin terveyskyselyä. Vedin ovee pienemmälle ja hän sanoi että saisko tulla peremmälle ja samalla tuli siitä vaan etten ennättynyt sanoa ettei nyt sovi. Istui nojatuoliin ja rupes kyselee oonko tarvinnut minkäänlaisia apuja kotiin et nyt olis saatavilla. Onko selkä ollut kipeenä ulkoilenko usein ja käynkö hierojalla. Missä oot ollut töissä kuin paljon saat eläkettä. Enpä vastaillut senkummemmin vaan kysyin että mihinkäs tilastoon nää tiedot menee niin samalla tuli viereen istumaan otti paperin salkustaan ja kysyi ootko nukkunut hyvin. No sanoin et miten milloinkin niin sanoi että hänellä on vastaus huonoon nukkumiseen ja siinnä paperissa oli kuva missä asennossa selkäranka on kyljellä nukkuessa mutkalla huonossa sängyssä. Kysyinkin et tuliskos uni paremmin jos ois moottorisänky ja hän siihen että ei tarkottanut moottorisänkyä vaan petauspatjaa. Katsonkin sinun sänkyäsi ja minä sanoin ettei katsota ja usko hän sen. Sanoi vielä että vois petauspatjan viedä mennessään ja hänellä on autossa uusi petauspatja jonka hakee. Sanoin etten osta mitään petauspatjoja enkä yhtään mitään ja sanoi että patja maksaa 800 euroo. Sanoinkin että niin kallis patja kyllä vähäisetkin unenlahjat vie mennessään. Kysyin vielä että onkos tässä talossa hyvin kauppa käynyt ja hän sanoi ettei ollenkaan oo kauppoja tullut. Vielä tarjos osamaksulla ja sanoin etten mitään osta osamaksulla ja jos en kerralla saa maksetuks en osta ollenkaan. Aattelin jo etteikö lähe ollenkaan pois mutta nousi kättelemään ja kiitteli ajastani jonka hälle soin. Tästä lähtien en kyllä luule ketään keneksikään enkä avaa ovee ollenkaan. Mikä hiippari lie ollutkaan tarkastusreissulla et minkälaista väkee ja minkälaista kamaa asunnoissa on. Asuntovarkauksia on ollut täälläkin päin ainaskin syksyllä. No minulla ei kyllä mitään arvokasta oo, vanha televisiokaan tuskin kenellekkään kelpais ei oo isoja viinavarastoja ei koruja eikä rahaa patjan alla. Jos hän luuli et mummolla onki rahakätkö patjan alla. Heko heko luulla saa mitä luulee mutta en antanut sänkyä pöyhiä. Kaikenlaisia sitä asuntoonsa päästääkin. Tästä lähtien en avaa kuin heille jotka etukäteen ilmoittavat tutut tulijat.
Hyvää viikonloppua kaikille!- Cee-Lila
No voi herttinen sentään, onneksi niitä miehiä/tai naisia ei ollut kaksi, toinen olisi kierrellyt asunnon ja napnnut sieltä vaikka mitä, kuten on käynyt monille. Olisi jopa hakenut koepatjan autostaan ja olisit koemaannut sen:==)))
Kyllä kunnon petauspatja tuon 800 saattaa maksaa, apellekin ostimme Unikulmasta, maksoi se petari 900. Ovelta ovelle -myyjältä ei tiedä, mitä saa.
- c_webs
Torstai-illan loput ja voi pyhä jysäys mitä juttuja ! Mitäs sanois? :))
Ehkä pare ettei mitään kun noin äkkivilkaisulla lukaisi, no ehkä tälle "Maissiwiskille" että on joku jo kynäilijän arvannut. Ja luulen että tuskin erehtyy "hupikirjailijasta" sillä jos vähänkään muistini pelaa niin tämä virtuoosi(han) joskus vuosia, vuosia sitten ( -5 / 10 ) mainitsi jossain noista "pöytälaatikko"jutuistaan.
Nyt "mukaeltujen" julkaisujen aika :) No sounot sanoi Matti, vai oliko hän?
Jep, kivikylässä ollaan retkeltä vähän etuajassa sattuneista syistä. Mitäh, onkos täällä ollut muka pakkasta, tuolla oli eka aamu se miedoin keli, - 14 C , sitten mentiin jatkuvasti -22-28:n välissä, päivisin hetkeksi hölläsi aina jopas -8-9:n tietämiin. Tuo hetkihän kesti aina n. 2 tuntia peräti.
Sellaista tällä erää siellä.
Nyt on tottamaar jotain hämyä harrastettu tällä foorumilla sillä sieltä ei enää moppiilivermeillä tänne päässyt kun sen yhden kerran. Tai en tiedä olisko päässyt jos olisi tarpeeksi aina odotellut? Toinen huomio oli että sielläkin "kentät" tippui alas vähänväliä eikä paikoin juuri pääsyt muuallekkaan netissä.
Tässäpä nämä ja nyt öitä "jos piru rauhan suo"?- Alkuperäinen-Rapu
Terve!
Onneksi hangessa kahlaajakin on päässyt tänne kovaksi auratuille kaduille, niin ettei nyt aivan upoksiin joutunut. Kyllä täälläkin on pakkasta. Tänä aamuna mittarissani oli -20C - lauhtui kyllä päivällä ja kun ei tuullut, niin ei se niin kylmältä tuntunut. En kyllä paljon ulkona viihtynyt.
Päivä meni rattoisasti kuunnellessa nuoremmanpolven viisauksia. Joskus sitä joutuu aivan miettimään, että mistä ne jo tuossa iässä kaiken tietonsa ovat hankkineet?
Minäkin olen "ihmetellyt" tuota "nyyrikkikirjailijaa." No, eipä niitä tarvitse lukea, kun tuonlaatuinen romantiikka ei kiinnosta.
Minä en päässyt sähköpostiini, kun en osannut vastata johonkin turvakysymykseen ja yritin vaan kirjautua sinne, niin sitten yrityksenikin estettiin. Uuden salasanan luonnin jälkeen se avautui taas.
Hyvää yötä ja toivottavasti tuo "piru", mikä sitten lieneekään, on jo nukahtanut, tai poistunut kuvioista! - c_webs
Huomenta, ja tuo "piru-sanonta" on vanhaa perua jota mm. isoisäni tuppasi käyttämään.
Nuoret ovat herkällä korvalla ja netistä tarttuu lisäksi kaikkea, sellaistakin mitä ei "välttämättä" aina tarvitsisi. :(
Vai sellaista kysyttiin? Sinne on luultavasti aikoinaan annettu sellainen turvakysymys ( esim. lause, sanayhd, tai vastaava jolla google voi varmistaa että juuri sinä yrität olet sen postin tilin haltija. Se löytyy sieltä turva-asetuksista.
Ellet sitä ole muistanut mikä se oli niin monen yrityksen jälkee he ovat tulkinneet sinut "murtautujaksi".
Se itse kirjoitetaan siihen "turvakysymys"-lootaan eli se ei esitä mitään uutta kysymystä.
Mikähän hiisi se omani oli ?? - c_webs
Lisään tuohon gmailiin että nyt se on muuttunut niin ettei enää sillä "turvakysymyksellä" pääse kirjautumaan tilille (postiin).
Nyt pitäisi antaa sinne se oma puhelinnumeronsa ( tai toisen) , tai vaihtoehtoisena toinen s-postiosoite johon sinulle voidaan ilmoituksia lähettää "epätavallisesta" toiminnasta. Sekä myös siksi jos salasana pääsee unohtumaan niin noiden kautta voit saada vaihdettua salasanasi ja tilisi palautettua.
Tuo kaksivaiheinen tunnistus on aika hyvä turvakeino. Kun kirjaudut postiisi niin puhelimeen tulee kysymys olitko se itse.
Nuo turva-asetukset kannattaa käydä läpi sieltä * oma tili* -kohdan alta.
- Savuluiden-Shamaani
Varmaan nimimerkki Palatsin-Juhlat oikea kirjoittaja naureskelee "partaansa" pöljien ja putkinäkijöiden ihan pipariksi menneitä arveluita tuon hienon kirjallisuusnäytteen kirjoittajaksi. Aukaiskaa hyvät pöljät maailmaanne vähän jotta näkisitte ympyrän sisään eikä vain sen ulkopuolelle.
Näkisin mielelläni Palatsin-Juhlien taidokkaita kirjoituksia lisää. Todella taidokkaita kirjoituksia ja ihan yllätyskirjoittajalta, joka en tietenkään ole minä. Minä kun olen pikemminkin taikasieniä paistava shamaani, kuin novelisti- c_webs
Savuluu "kärähti" näes heti kun nikkini ilmestyi :)) Nyt olemme "putkinäköisiä pöljiä" taas kun ei läpi mennyt nuo tarinat.
Tuollainen kaupankaynti harvoin kannattaa, itse tekee ja mainostaa ja sitten vielä ostaa.
Mitähän "tiisseli" maksaa tänään ? :)
Jaa, persjantaita silti kaikille.....
- Löhölampi
Koko kyläsi on täällä. Yritättekö Guinnesiin?
- Alkuperäinen-Rapu
Keskipäivää!
Jonkun päivä on nyt nähtävästi "pelastettu", kun on saanut purettua harmituksensa tänne. Hyvä sitten niin!
Minä puhuin yli tunnin kestäneen puhelun äsken ystävättäreni kanssa, joten nyt vain tervehdys tänne ja sitten töihin - silittämään!
Hyvää perjantain jatkoa!- c_webs
Mitäs täältä on hävinnyt? Ilmeisesti jotain "kärysi", käämit savuluiden ympärillä ? :)) On se herkässä pienellä härnäämisellä . Mutta se siitä , taas kerran....
Puhuivat että kaupat tyhjiin hamstrattu mutta eipä sitä tuolla periferiassa eikä tuossa aamullakaan mitään huomannut. En kyllä missään isossa "hallissa" käynytkään. Meikän, vähemmän höpökulinaristin eväät löytyy ihan tuosta lähimarketista. Niin ja tietty kuhafilettä ja sinisorsaa pakkasesta.
Mut kohta katotaan kun Poutalan Mika tuo pronssia, nyt on "isot manit kiinni"siinä. Kisoja on tullutkin katsottua yhteensä noin 30 min. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Mitäs täältä on hävinnyt? Ilmeisesti jotain "kärysi", käämit savuluiden ympärillä ? :)) On se herkässä pienellä härnäämisellä . Mutta se siitä , taas kerran....
Puhuivat että kaupat tyhjiin hamstrattu mutta eipä sitä tuolla periferiassa eikä tuossa aamullakaan mitään huomannut. En kyllä missään isossa "hallissa" käynytkään. Meikän, vähemmän höpökulinaristin eväät löytyy ihan tuosta lähimarketista. Niin ja tietty kuhafilettä ja sinisorsaa pakkasesta.
Mut kohta katotaan kun Poutalan Mika tuo pronssia, nyt on "isot manit kiinni"siinä. Kisoja on tullutkin katsottua yhteensä noin 30 min.Itsekin kävin eilen ruokakaupassa, eikä yhtään tyhjää hyllyä näkynyt. Mutta kauppa ei ollut Prisma. Jospa Primoissa oli sittenkin jotkut hullut/mammuttipäivät taikka muut alepäivät, millaista en ole nähnyt kun harvoin kaupassa käyn. Meillä U hoitaa etupäässä yksin ruokaostokset. Annan hänelle listan tarvittavista ruokatavaroista, välillä ostaa ihan oman päänsäkin mukaan, kun on huomannut mitä puuttuu.
Minä olen seurannut paljonkin noita olympialaisia, mutta vain ns toisella silmällä. Vilkaisen välillä töllöön kun olen tässä koneellani katsomassa ihan muuta. Töllö on vaan auki ja melko äänettömällä. - c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Itsekin kävin eilen ruokakaupassa, eikä yhtään tyhjää hyllyä näkynyt. Mutta kauppa ei ollut Prisma. Jospa Primoissa oli sittenkin jotkut hullut/mammuttipäivät taikka muut alepäivät, millaista en ole nähnyt kun harvoin kaupassa käyn. Meillä U hoitaa etupäässä yksin ruokaostokset. Annan hänelle listan tarvittavista ruokatavaroista, välillä ostaa ihan oman päänsäkin mukaan, kun on huomannut mitä puuttuu.
Minä olen seurannut paljonkin noita olympialaisia, mutta vain ns toisella silmällä. Vilkaisen välillä töllöön kun olen tässä koneellani katsomassa ihan muuta. Töllö on vaan auki ja melko äänettömällä.Kyllä noilla kaupan tekijöillä on joku PAM:n ylityö- ja vuorojenvaihtokielto menossa joten välttämättä ei varastoihin ja niistä hyllyihin tavaraa ehdi tulemaan kiireimpään aikaan. Tuostakin lähimarketista oli se oma paistohylly pois käytöstä nyt.
Sen verran oli aikaa siinä jutella tutun tekijän kanssa. Mutta jeee, aloitin jo mämmin oston :) Kermaa kyytipojaksi ja njami njami.......
- Cee-Lila
Tuo savuluuhan paljastui Ali Babaksi, Körmyksi, ym. Hän kirjoitti yhteen aikaan noita englanninkielisiä tarinoita. Nyt olemme siis pöljiä Alin mielestä. Minä en ainakaan keksi, kuka voisi olla Palatsin juhlien kirjoittaja. Aikoinaan Dulkkis keksi noita jatkokertomuksia, mutta hän ei ikävä kyllä ole enää joukossamme ollut moneen vuoteen, koska hän kuoli äkillisesti, mistä saimme myöhemmin tiedon hänen läheisiltään.
- c_webs
Jeps, hetihän tuo paljastui ja kumma jos tänne kirjoittaa niin pitää "peitellä kasvojaan ". Ehkäpä ymmärrettävästi....
Mitä nuo poistetut olivat kun yhtään en ehtinyt näkemään?
Eipäs jaksanut Poutala viimeistä rinkiä painaa tarpeeksi kovaa enää mutta yritys hyvä oli. Länsinaapurin pojat taas teki kovan tempun pumpumissa kun ennakkosuosikit pummailivat pahasti. Toisaalta hyväkin niin.
Että kaappi meni uusiksi, Giguranttihan kuljettaa eri reitit tiettyinä päivinä jotta saavat usein samalle suunnalle useita toimituksia. Ja yleensä isommat tavarat tulevat jostain keskusvarastoilta niin etteivät liikkeissä käykään. Joskus taitavat tulla peräti Ruotsista ja Tanskasta ellen väärin muista.
Katselin ketjua niin mihis A`ra on "hävinnyt"? Vai onko sieltäkin samat jumit tänne kuten oli meidän seuduilta? Toivottavasti pakkaset eivät ole "tiltanneet" sairaaksi, tai se kiertävä influ mitä siellä on kieppunut. - Aurora5
c_webs kirjoitti:
Jeps, hetihän tuo paljastui ja kumma jos tänne kirjoittaa niin pitää "peitellä kasvojaan ". Ehkäpä ymmärrettävästi....
Mitä nuo poistetut olivat kun yhtään en ehtinyt näkemään?
Eipäs jaksanut Poutala viimeistä rinkiä painaa tarpeeksi kovaa enää mutta yritys hyvä oli. Länsinaapurin pojat taas teki kovan tempun pumpumissa kun ennakkosuosikit pummailivat pahasti. Toisaalta hyväkin niin.
Että kaappi meni uusiksi, Giguranttihan kuljettaa eri reitit tiettyinä päivinä jotta saavat usein samalle suunnalle useita toimituksia. Ja yleensä isommat tavarat tulevat jostain keskusvarastoilta niin etteivät liikkeissä käykään. Joskus taitavat tulla peräti Ruotsista ja Tanskasta ellen väärin muista.
Katselin ketjua niin mihis A`ra on "hävinnyt"? Vai onko sieltäkin samat jumit tänne kuten oli meidän seuduilta? Toivottavasti pakkaset eivät ole "tiltanneet" sairaaksi, tai se kiertävä influ mitä siellä on kieppunut.Ei täällä mitään jumeja ole tekniikassa. Omaa mieltä ja kirjoitushaluja saattoivat vähän jumittaa taannoiset ikävät "keskustelut" naapurin ukkojen kanssa. Itseäni syytän, miksi sinne meninkään nöyryytettäväksi.
Kova pakkanen ei ole innostanut ulkoiluun. Olen katsellut urakalla pohjoismaisia rikossarjoja Areenasta.
Tytär potee edelleen ylös alas heittelevää tautiaan. Ei halua eikä ehdi mennä tervariin jonottamaan. Koiria se tuntuu juoksuttavan lämpimikseen.
Kävin kaupassa, kun ruoka alkoi olla lopussa. Sinne on perustettu kolme itsepalvelutiskiä, mutta silti useimmat asiakkaat jonottivat ainoalle palvelukassalle isoine perjantailasteineen. Minunkin edessäni yksi tyyppi yksine ostoksineen vain vilkuili itsepalvelun suuntaan, mutta ei kehdannut mennä, vaikka parikin myyjää, siis ne joilta oli tavallinen kassapaikka viety, seisoi siellä neuvomassa.
Jotain kivaa on keväällä odotettavissa, samantapainen projekti kuin viime vuonnakin, erään suurmiehen merkkivuoden tiimoilta.
Mukava että olet taas täällä kirjoittelemassa. - c_webs
Aurora5 kirjoitti:
Ei täällä mitään jumeja ole tekniikassa. Omaa mieltä ja kirjoitushaluja saattoivat vähän jumittaa taannoiset ikävät "keskustelut" naapurin ukkojen kanssa. Itseäni syytän, miksi sinne meninkään nöyryytettäväksi.
Kova pakkanen ei ole innostanut ulkoiluun. Olen katsellut urakalla pohjoismaisia rikossarjoja Areenasta.
Tytär potee edelleen ylös alas heittelevää tautiaan. Ei halua eikä ehdi mennä tervariin jonottamaan. Koiria se tuntuu juoksuttavan lämpimikseen.
Kävin kaupassa, kun ruoka alkoi olla lopussa. Sinne on perustettu kolme itsepalvelutiskiä, mutta silti useimmat asiakkaat jonottivat ainoalle palvelukassalle isoine perjantailasteineen. Minunkin edessäni yksi tyyppi yksine ostoksineen vain vilkuili itsepalvelun suuntaan, mutta ei kehdannut mennä, vaikka parikin myyjää, siis ne joilta oli tavallinen kassapaikka viety, seisoi siellä neuvomassa.
Jotain kivaa on keväällä odotettavissa, samantapainen projekti kuin viime vuonnakin, erään suurmiehen merkkivuoden tiimoilta.
Mukava että olet taas täällä kirjoittelemassa.No hyvä että sydeemi toimii, meiltä ei sieltä nyt kännyn/ tabsin kera tänne päässyt ainakaan ehkä illan vilkkaimpiin aikoihin, edellisellä reissulla ei vielä ongelmia ollut pitkässäkään ketjussa. Saattoi olla ettei maltti kestänyt odotella tai eikä aikaakaan niin ollut.
Kyllä meni vähän kovaksi ne kelit, sen verran että kaverin piti "luovuttaa" sairautensa takia, tai paremmin piti siihen "pakottaa" ettei turhia riskejä oteta.
Hitto jos ei "likkasi" sitä tautia hoida niin vielä keuhkokuumeessa makaa Tikkamäellä pahimmassa tapauksessa. Siitä lähikylältä meiltä kaksikin on tiputuksessa siellä ollut kun pahaksi pääsi. Just noin hekin potivat, ylös, alas, ylös ,alas ja poks lopulta.
Toivotaan ettei nyt niin siellä käy.
Sittenhän kevättä/kesää on kevyempi odotella kun ohjelmaa on tiedossa, pitää vipinää yllä kivasti.
- Cee-Lila
Yhden rautatieläisen vaimon muistan entisestä Hösärin elämästä, hän oli naimisissa junankuljettajan, ei konduktöörin kanssa, Kun mies jäi eläkkeelle, alkoivat matkustella, sitä ennen ostivat jo huvilan Kreetalta. Jatta oli mukava kirjoittaja, ei kuitenkaan satuja kertoillut vaan elävästä elämästä.
- c_webs
Kyllähän Jatan muistaa, räväkkä kirjoittelija, pieni mutta pippurinen omien sanojensa mukaan. Oli aikanaan kalliolaisen ravintelin työntekijänä joten oli oppinut rääväsuita vastaan hyvin puolensa pitämään.
"Palatsin virtuoosi" on jälleen iskenyt, voisi ihan oman ketjun julkaisuilleen perustaa ;)
* Tuohitorvet- ja virsut soikoot...*
Mutta peeweli että kiekossa jumahti aika paukku, Saksa finaaliin. Tässähän nyt suunnitelmamuutosten jälkeen ehtii katsomaan kisojakin vielä, vai joutuu?
- c_webs
Hups, sattuipa käsiin tuossa kirjanpito vuoden-13 "keväästä"....
nyt vastaavana pvänä lunta Kaisaniemi 49 cm ja Hki-Vantaa lentoasema 80 cm, kovimmat lukemat 4.3 olivat samat paikat 51 ja 85 cm.
Ja maaliskuun toisella, kolmannella ja osin viimeisellä viikolla oltiin jatkuvasti -10-20 C:n yöpakkasilla.
Silloin olikin nk.pitkä talvi koska jo joulupäivänä -12 lunta oli Kaisaniemessä 48 cm.
Näin pientä knoppia muistin virkistämiseksi kun väittävät sen olevan " armollisen lyhyt" jo iän karttuessa :)- Cee-Lila
Minäkin muistan nuo tosi lumiset talvet, esim niinä vuosina, jolloin S in L oli meillä aina marraskuun tienoilla noin kuukauden taikka 6 viikkoa. Isänsä synttärit olivat aina marraskuun alussa ja kun isä oli jo huonossa kunnossa, halusi olla mahdollisimman paljon hänen kanssaan. Vuoden 2010 muistan erityisen hyvin runsaslumisena, SinL oli lähes joka vuosi Suomessa tuon vuodenkin jälkeen. Minulla on kyllä kalenterit joka vuodelta tallessa, mutta lumimäärät eivät sieltä varmaan löydy. Vuonna 2015 milloin appi kuoli, ei ollut runsaasti lunta marraskuussa, sitä ei ollut ollenkaan joulukuussakaan, jolloin laskimme uurnan. Siitä on valokuvat todisteena. Ei tänä vuonnakaan ollut lunta edes tammikuussa, nyt sitä on ainakin sen verran, että maa on valkoinen ja pieniä kinoksia on jo muodostunut aurausten jäljiltä. Täytyy sanoa, että en paljoakaan ulkona liiku, vaikka pitäisi tietysti sitä harrastaa.
Nilkan haavani on jo ummessa, mutta ei se normaalilta iholta näytä eikä tunnu. Koko jalan iho jalkaterästä polveen asti ei tunnu normaalilta vaan sellaiselta aika tunnottomalta. Kai näistä operaatioista ovat jotkut hermotkin jalassa vaurioituneet, mikä tuon aiheuttaa. No kävely onnistuu hyvin kun on kengät jalassa, vasemmassa jalassa varsinkin oltava, koska se isovarvas puuttuu. Äsken hieman argentiinalaista tangoa kokeilimme U:n kanssa, onnistuihan se. - c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Minäkin muistan nuo tosi lumiset talvet, esim niinä vuosina, jolloin S in L oli meillä aina marraskuun tienoilla noin kuukauden taikka 6 viikkoa. Isänsä synttärit olivat aina marraskuun alussa ja kun isä oli jo huonossa kunnossa, halusi olla mahdollisimman paljon hänen kanssaan. Vuoden 2010 muistan erityisen hyvin runsaslumisena, SinL oli lähes joka vuosi Suomessa tuon vuodenkin jälkeen. Minulla on kyllä kalenterit joka vuodelta tallessa, mutta lumimäärät eivät sieltä varmaan löydy. Vuonna 2015 milloin appi kuoli, ei ollut runsaasti lunta marraskuussa, sitä ei ollut ollenkaan joulukuussakaan, jolloin laskimme uurnan. Siitä on valokuvat todisteena. Ei tänä vuonnakaan ollut lunta edes tammikuussa, nyt sitä on ainakin sen verran, että maa on valkoinen ja pieniä kinoksia on jo muodostunut aurausten jäljiltä. Täytyy sanoa, että en paljoakaan ulkona liiku, vaikka pitäisi tietysti sitä harrastaa.
Nilkan haavani on jo ummessa, mutta ei se normaalilta iholta näytä eikä tunnu. Koko jalan iho jalkaterästä polveen asti ei tunnu normaalilta vaan sellaiselta aika tunnottomalta. Kai näistä operaatioista ovat jotkut hermotkin jalassa vaurioituneet, mikä tuon aiheuttaa. No kävely onnistuu hyvin kun on kengät jalassa, vasemmassa jalassa varsinkin oltava, koska se isovarvas puuttuu. Äsken hieman argentiinalaista tangoa kokeilimme U:n kanssa, onnistuihan se.Siinä olikin , ihan muistista vuodet-09 ja -10 ( -08-10) kaksi kovalumista talvea peräkkäin. Meilläkään eivät meinannut saada niitä määriä enää joulukuulla mahtumaan koko takapihalle. Marraskuulla -08 saatiin jo n. 30-40 cm valkoista. Tässä rannikkokaistaleella nuo määrät vaihtelevatkin suuresti tuon meren ollessa avoin.
Hyvinhän se jalka nyt lopultakin on sitten toipunut kun oikean hoidon sai. Hermovaurioita sekä pysyvää(kin) tunnottomuutta tod. näk. jää osittain eikä ihme. Osa hermoista uudistuu hitaasti kyllä mutta tuskin kaikki eikä voi odottaakaan että täysin "normaali" enää tulisi.
Treeniähän se kaipaa voimistuakseen tangoiluun :)
Hitto, vähän nyrsii kun alkoi koneen virtalähteen tuuletin lämmetessään "rilisemään", ilmeisesti alkaa vedellä loppuaan :( Kovassa käytössä eivät nykyään kovin monia vuosia kiinanihmeet tahdo kestää. Uusi tilaukseen kun se on integroitu itse poweriin. Täytyy huomenna purkaa nyt vielä ja katsoa mitä tehtävissä? Jos saakin fiksattua niin palauttaa sitten sen uuden eikä asenna paikalleen. Siellä onkin aika piuhaviidakko setvittävänä :)
- Alkuperäinen-Rapu
Minunkin sormeni on vähän "omituinen" tunnoltaan, mutta ei se mitään, kunhan vaan pysyy noinkin hyvänä sormena.
Telkkari tekin kuvanhävittämistempun muutama tunti sitten. Ilmoitti vaan kesken Emmerdalen katselua, että "kanavapaikat tyhjät" ja yritin sulkea ja sammuttaa telkkaria, mutta ei. "Hae kanavat" tuli ensin ylös teksti. Soitin pojalle, mutta hän sanoi ettei voi nyt tulla kun on matkaa luokseni 400 kilometriä. Oli hakemassa perhettään Nilsiästä. Irroitin piuhan tv:stä, ei auttanut. Olin jo luovuttamassa, mutta sitten rupesin painelemaan "kapulasta" kaikenlaisia nappuloita ja yht'äkkiä kaikki kanavat palasivat! En tiedä yhtään mikä nappi palautti kanavat, niin paljon niitä painelin?
Nyt sitten unten maille - nukkukaa hyvin!- Cee-Lila
Tuollaisia nuo nykyajan älytöllärit ovat. Yhtäkkiä ilmoittavat milloin mitäkin tai sammuvat itsekseen, jos on ollut liian monta tuntia samalla kanavalla ilman, että on surffannut missään muualla. Luulee, että katselija on nukahtanut. Mekään emme ole opetelleet mitä kaikkea töllömme voisi tehdä, emme esim tallenna sillä mitään. Se on kuin tietokone.
- c_webs
Kovvoo ja sitkeetä savolaesta on Iivo, perhana :) Jallaat meinas pettää kun viimenen kymppi piti seisaaltaan katsoa.
Pannullinen meni "hermokahvia" mutta pitää ne mitalimokat keittää.....- aurora5
Kyllä meinasi tulla itku pitkästä jännittämisestä. Katsoin viidenkympin alun, mutta peloissani menin vielä tunniksi nukkumaan ja heräsin parhaiksi viimeisten kilsojen hurjaan taisteluun. Onnea kulta-Iivolle!
- Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Kyllä meinasi tulla itku pitkästä jännittämisestä. Katsoin viidenkympin alun, mutta peloissani menin vielä tunniksi nukkumaan ja heräsin parhaiksi viimeisten kilsojen hurjaan taisteluun. Onnea kulta-Iivolle!
Minulla meinasi "peukut" jähmettyä iäksi pystyasentoon, kun odotin tuota "kultaa" tulevaksi.
ONNEA! Jo oli aikakin Suomen hiihtomaineen nousta!
- Cee-Lila
Onnittelut Iivolle kultamitalin voittamisesta 50 km:n hiihdossa!
En ehtinyt edes jännittää, kun laitoimme töllön päälle vasta kun Iivo oli jo melkein maalissa. - Alkuperäinen-Rapu
Nauruseurasta lainattua.
Mies tapasi vanhan tuttavansa, äveriään eläkeläisen ja alkoi ihmetellä:
"Kuulin sinun menneen naimisiin. Miten ihmeessä sinä, seitsemänkymppinen, onnistuit saamaan niin nuoren ja kauniin naisen vaimoksesi?"
"Minä valehtelin ikäni. Sanoin olevani 96-vuotias."
Hukkaan meni
"No siitä surusta ei ollut mitään iloa", sanoi mummu, kun huomasi itkeneensä väärällä haudalla.
Se on viikonloppu nyt, joten saa nauraa, jos naurattaa, mutta ei itkukaan ole kielletty!
Iivo Niskasen äiti itki vuolaasti, mutta ne kyyneleet olivat onnenkyyneleitä!- c_webs
Ainahan se vähän naurattaa jos ei itketä, vai mitenkä lie?
Amummun jälkee huomasin vasta nyt että taas on viestejä poistettu ja taisivat olla tämän "urologiakeskuksen asiakkaan " kohtalosta kertovaa , vaimonsa kera.
Siitä tuli sellainen mieleen , josta ei tarvitse (toivottavasti) senkään" konduktöörin"
mieltään pahoittaa ongelmistaan huolimatta:
Mistä miehessä tietää onko hän pessimisti vai optimisti ?
Alaspäin katsoessaan pessimisti sanoo että " kylläpä se seisoo huonosti" kun taas optimisti sanoo , " voi että se roikkuukin komiasti"!
Saa itkeä tai ilmiantaa..... ;)
- amummu
Nyt onkin näköjään koko "jalon jengi" kasassa Akenttia myöten. Kirjoituksiakin on taas sensuroitu. Niitä en kylläkään ehtinyt lukea ennen poistoa, mutta ehkä "salainen" kirjailija on pistänyt jakoon sellaisiakin hengentuotteita, jotka alittavat julkaisukynnyksen. Enkä kyllä kaikkia muitakaan kirjoitujksia ole lukenut kuin vilkaisemalla. On muka ollut niin paljon muuta.
En muutenkaan ole ollut oikein ketjutuulella, enkä paljon millään muullakaan tuulella, pakolliset asiat on sentään pitänyt hoitaa. Onneksi niitä on ollut vaikka muille jakaa, niin on ollut muuta pohdittavaa. Ex-miniän harrastama lastensa kurinpalautus lomareissullakin on melkein lamauttanut. Poika avustajansa kanssa on laatimassa lastensuojeluilmoitusta, mutta se täytyy tehdä niin viimeisen päälle, ettei siihen jää pienintäkään kuprua. Eli paperia ei passaa pistää jakoon ihan hutaisten. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Kunhan vain saisivat järjestettyä lapsille rauhan, oli sitten keino mikä hyvänsä. Lastensuojeluilmoitus on kyllä rankka keino, mutta sekin pitää tehdä jos ei muu auta.
Tällä hetkellä minua jännittää myös kansan keskuudessa reuhaavat taudit. Juuri nyt ei olisi varaa kaatua petiin. Jouduin viikolla istumaan kahdessa tilaisuudessa "tautisen" vieressä. Eilen kuulin, että tämä toinen tautinen oli joutunut sairaalaan, niin oli pahaksi influenssa hänessä käynyt. Vaimonsakin oli ollut kaksi viikkoa töistä poissa, mutta oli selvinnyt kotihoidolla. Mies sen sijaan romahti. En ole ottanut influenssarokotusta, mutta keuhkokuumerokotuksen kyllä. Vitamiineja vedän joka päivä niin, että taitaa tulla muutamassa viikossa loppuelämän kiintiö täyteen.
Ilmakin on kuin Iivon naama palkintopallilla. Hienoa, että poika sai sen, mitä meni hakemaan . En katsonut kisaa (kuten en yhtään muutakaan olympiamittelöä), mutta nettiHS:n sivuilla on kuvia Iivosta. Nyt taidankin taas sonnustautua lenkkikuteisiin. Itekseni menen, koska Kettis lenkkeilee viikonloppuisin omiensa kanssa, tassukin on taas kuulemma tassuttelukunnossa. Ja terve muutenkin: oli kotonaan taas ollut eilen täystuho, meilläkin toissailtana melkein. Se poika jaksaa!
Mukavaa viikonvaihdetta!- c_webs
Eipä siis hyvältä kuulosta siellä edelleenkään, eikä ihme ellei juuri "ketjuilu" tuulella silloin ole.
Olisiko tuo "keuhkisrokote" sitten jopa parempi kuin ne influpiikit ? Kun kuulin että siellä meitin böndellä jopa rokotteen ottaneet olivat toiseen niistä influista sairastuneet. Oliko ne annetut piikit vain tehokkaita sille yhdelle viruskannalle, en kyllä muista miten ne menivät.
Siellähän sitä tautia jylläsi jo joulukuulla ja yritti minuunkin (jo täällä) kyllä iskeä mutta kävin melkein heti siellä "antitööttikuurin" hakemassa niin ohi meni. Olihan se jo keukoputkiin painumassa. Kehoitti kyllä vaikka siellä vielä sen piikin ottamaan mutta jätin tekemättä.
Älähän hättäile kettiksen suhteen.....jo kuuden vuoden päästä voi vauhti vähän pudota, siis korostan vähän :)
- c_webs
Vähän sitten tuosta netti (verkko)kaupasta niin on aika nopeaa ainakin yhdessä liikkeessä, ollut siellä kyllä aina.
Tein tilauksen eilen aika myöhään illalla tähän koneeseen siitä uudesta virtalähteestä l. powerista niin nyt tuli jo viesti että tavara on lähtenyt toimitukseen.
No lähipakettina matkahuolto ei tietysti toimita huomenna mutta hyvinkin voi olla jo ma tuossa perillä. Noutamalla itse olisi vaikka heti saanut heidän "kioskista" mutta matkat olisi saman maksanut kuin toimitus, miksi siis lähteä tramppaamaan. - Alkuperäinen-Rapu
Kelasin tuonne ylöspäin, ja huomasin että nuo ylläpidon poistamat jutut, olivat niitä "nyyrikki" kirjoittajan pitkiä sepustuksia. Ylläpitokaan ei siis niistä tykännyt, me emme siis olleet ainoita "pöljiä", niin kuin tuo "kirjailija" meitä nimitteli, myös ylläpito oli niin "pöljä", ettei ymmärtänyt tuon kirjailijan suurta taidetta kirjallisella tasolla.
- Palatsin_Juhlat
Linkit lauluvideoon Shocking Blue / Never Marry A Railroad Man (Hollantilalnen huippuyhtye 60 ja 70 luvuilla. Muistattehan) deletoi automaattisesti sepustukset. Ei ylläpito niitä poistanut. Kun jätin youtube linkin pois niin johan tarina jäi ihmisten luettavaksi. Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään kirjoituksillani. Ymmärrän toki että olette jonkinsorttinen vanha kamuporukka joka posteeraa keskenänsä päivän kuulumiset nonstopina. Toivottavasti ystäväporukastanne joku sai korkeampaa inspiraatiota. Osumia mielensopukoihin ja alitajuntaan. Elämä on kuitenkin sitä ihmeellistä satua ja laatua joka ainut päivä. Universumi puhuttelee joka päivä monin tavoin. Jamppa Tuomisen sanoin " Minkä aamu toi, sen ilta aina vei. Näin elin nuoruuteni parhaimman. Hieno mies oli tuo Jamppa. Hyviä aurinkoisia päiviä sinulle "Alkuperäinen-Rapu" ja muillekin kun kommentoitte satujani. Poistun takavasemmalle pimentoon. Aur Revoir, Louis de Bourbon/Palatsin Juhlat
- Alkuperäinen-Rapu
Palatsin_Juhlat kirjoitti:
Linkit lauluvideoon Shocking Blue / Never Marry A Railroad Man (Hollantilalnen huippuyhtye 60 ja 70 luvuilla. Muistattehan) deletoi automaattisesti sepustukset. Ei ylläpito niitä poistanut. Kun jätin youtube linkin pois niin johan tarina jäi ihmisten luettavaksi. Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään kirjoituksillani. Ymmärrän toki että olette jonkinsorttinen vanha kamuporukka joka posteeraa keskenänsä päivän kuulumiset nonstopina. Toivottavasti ystäväporukastanne joku sai korkeampaa inspiraatiota. Osumia mielensopukoihin ja alitajuntaan. Elämä on kuitenkin sitä ihmeellistä satua ja laatua joka ainut päivä. Universumi puhuttelee joka päivä monin tavoin. Jamppa Tuomisen sanoin " Minkä aamu toi, sen ilta aina vei. Näin elin nuoruuteni parhaimman. Hieno mies oli tuo Jamppa. Hyviä aurinkoisia päiviä sinulle "Alkuperäinen-Rapu" ja muillekin kun kommentoitte satujani. Poistun takavasemmalle pimentoon. Aur Revoir, Louis de Bourbon/Palatsin Juhlat
Kiitos samoin Palatsin_Juhlat kirjoittelija, aurinkoisia kevät- ja tulevia kesäpäiviä sinullekin. Joku "kirjailija" nimitteli meitä "pöljiksi" ja ne pitkät "nyyrikkitarinat" oli poistettu ja niissä lukee että "ylläpito on poistanut sääntöjen vastaisena."
Minä lähden nyt juhlimaan - mutta en palatsiin, vaan saunaan. Olkoon se minun "palatsini." - Cee-Lila
Palatsin_Juhlat kirjoitti:
Linkit lauluvideoon Shocking Blue / Never Marry A Railroad Man (Hollantilalnen huippuyhtye 60 ja 70 luvuilla. Muistattehan) deletoi automaattisesti sepustukset. Ei ylläpito niitä poistanut. Kun jätin youtube linkin pois niin johan tarina jäi ihmisten luettavaksi. Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään kirjoituksillani. Ymmärrän toki että olette jonkinsorttinen vanha kamuporukka joka posteeraa keskenänsä päivän kuulumiset nonstopina. Toivottavasti ystäväporukastanne joku sai korkeampaa inspiraatiota. Osumia mielensopukoihin ja alitajuntaan. Elämä on kuitenkin sitä ihmeellistä satua ja laatua joka ainut päivä. Universumi puhuttelee joka päivä monin tavoin. Jamppa Tuomisen sanoin " Minkä aamu toi, sen ilta aina vei. Näin elin nuoruuteni parhaimman. Hieno mies oli tuo Jamppa. Hyviä aurinkoisia päiviä sinulle "Alkuperäinen-Rapu" ja muillekin kun kommentoitte satujani. Poistun takavasemmalle pimentoon. Aur Revoir, Louis de Bourbon/Palatsin Juhlat
Ei sinun kirjoituksiasi ole poistettu ylläpidon toimesta, vaan sen toisen, jonkun samaanin, joka alkoi ilveillä täällä joillain alapään ja eturauhasjutuillaan, tämä kirjailija väitti meitä pöljiksi ja oli tietävinään kuka sinä olet. Olet kuulemma joku meistä täällä vuosia kirjoittanut tuttu henkilö. Luin Paltsin juhlat -kirjoituksesi äsken uudelleen, täällä ne ovat edelleen. Tuota hollantilaisbändin mukanaoloa en ole huomannut, menen nyt etsimään ne tuubista. Kiinnostaa sen verran. Joskus täällä robo poistaa jos on tuubivideoita mukana. Minäkin pidän Jampan monista lauluista, Minulla on tuubin suosikeissakin yksi hänen esityksensä, jonka soitan ainakin kerran viikossa.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Ei sinun kirjoituksiasi ole poistettu ylläpidon toimesta, vaan sen toisen, jonkun samaanin, joka alkoi ilveillä täällä joillain alapään ja eturauhasjutuillaan, tämä kirjailija väitti meitä pöljiksi ja oli tietävinään kuka sinä olet. Olet kuulemma joku meistä täällä vuosia kirjoittanut tuttu henkilö. Luin Paltsin juhlat -kirjoituksesi äsken uudelleen, täällä ne ovat edelleen. Tuota hollantilaisbändin mukanaoloa en ole huomannut, menen nyt etsimään ne tuubista. Kiinnostaa sen verran. Joskus täällä robo poistaa jos on tuubivideoita mukana. Minäkin pidän Jampan monista lauluista, Minulla on tuubin suosikeissakin yksi hänen esityksensä, jonka soitan ainakin kerran viikossa.
Johan selvisi se kipale, aivan tuttu, eli älä koskaan rautatieläistä, tai konduktööriä nai. Tästähän Junnu Vainiokin varmaan keksi sen härskin konduktööri kipaleen, että hän ei koskaan naista jätä asemalle jne. Oliko tämä alunperin Cherin kipale? Paljasta jo itsesi, kuka olet ja hyppää mukaan tänne elämään.
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Johan selvisi se kipale, aivan tuttu, eli älä koskaan rautatieläistä, tai konduktööriä nai. Tästähän Junnu Vainiokin varmaan keksi sen härskin konduktööri kipaleen, että hän ei koskaan naista jätä asemalle jne. Oliko tämä alunperin Cherin kipale? Paljasta jo itsesi, kuka olet ja hyppää mukaan tänne elämään.
Juuri nuo konduktööri jutut on poistettu. Oletin että tuo Louis de Bourbon on kirjoittanut nekin hieman muunnellen tyyliään. Olen niin "totisen torven soittaja" etten osaa mitään nimimerkkikikkailuja ruveta arvailemaan. Toki tänne elämään minun puolestani ainakin, ovat tervetulleita kaikki kirjoittajat, joita kiinnostaa elämä ja kirjoittelu tässä Elämä-ketjussamme...
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Ei sinun kirjoituksiasi ole poistettu ylläpidon toimesta, vaan sen toisen, jonkun samaanin, joka alkoi ilveillä täällä joillain alapään ja eturauhasjutuillaan, tämä kirjailija väitti meitä pöljiksi ja oli tietävinään kuka sinä olet. Olet kuulemma joku meistä täällä vuosia kirjoittanut tuttu henkilö. Luin Paltsin juhlat -kirjoituksesi äsken uudelleen, täällä ne ovat edelleen. Tuota hollantilaisbändin mukanaoloa en ole huomannut, menen nyt etsimään ne tuubista. Kiinnostaa sen verran. Joskus täällä robo poistaa jos on tuubivideoita mukana. Minäkin pidän Jampan monista lauluista, Minulla on tuubin suosikeissakin yksi hänen esityksensä, jonka soitan ainakin kerran viikossa.
Jaa, kyllä jotain oli poistettu ylläpidon toimestakin, en vaan tiedä mitä se oli ? Tämä Savuluiden- shamaanihan, alias Körmy / A-B ja mitä vielä, oli se henkilö joka meidät nimitti putkinäköisiksi pöljiksi jos emme tunne Palatsin_Juhlat persoonaa joka hänen "tietämänsä" mukaan oli joku meistä tai ainakin läheltä.
No oli hän kuka oli enkä halua häntä loukata sanomalla yhä että hän oli se itse, edelleen. Jos olen väärässä niin sitten olen, souwot?
Ainoa "ulkopuolinen" hupaisa virtuoosi tuollaisen kirjoittajana tulee ystävämme ZZ mieleen jonka mielikuvitus riitti vaikka kuinka uniikkeihin , universaaleihin tarinoihin. Mutta sitä jo pitäisin lottovoittona jos hän olisi ilmestynyt kuvioihin.
Ludwik XVI, Elämä XVI, konsertit, matkustaminen ? Liikaa "yhteensattumia" tuntemattomalle.... - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Jaa, kyllä jotain oli poistettu ylläpidon toimestakin, en vaan tiedä mitä se oli ? Tämä Savuluiden- shamaanihan, alias Körmy / A-B ja mitä vielä, oli se henkilö joka meidät nimitti putkinäköisiksi pöljiksi jos emme tunne Palatsin_Juhlat persoonaa joka hänen "tietämänsä" mukaan oli joku meistä tai ainakin läheltä.
No oli hän kuka oli enkä halua häntä loukata sanomalla yhä että hän oli se itse, edelleen. Jos olen väärässä niin sitten olen, souwot?
Ainoa "ulkopuolinen" hupaisa virtuoosi tuollaisen kirjoittajana tulee ystävämme ZZ mieleen jonka mielikuvitus riitti vaikka kuinka uniikkeihin , universaaleihin tarinoihin. Mutta sitä jo pitäisin lottovoittona jos hän olisi ilmestynyt kuvioihin.
Ludwik XVI, Elämä XVI, konsertit, matkustaminen ? Liikaa "yhteensattumia" tuntemattomalle....Täytyy myöntää, että minullekin tuli ZipZap mieleen, hänhän kirjoitti niitä seikkailuja Välimerellä ym silloin hösärin aikaan, jolloin Inkeri ja Lebanese olivat mukana. Myöhemmin hän oli Venezuelassa ostamassa kalaa torilta, välillä Portugalissa taikka Angolassa, mistä hänen anoppinsa on kotoisin.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Täytyy myöntää, että minullekin tuli ZipZap mieleen, hänhän kirjoitti niitä seikkailuja Välimerellä ym silloin hösärin aikaan, jolloin Inkeri ja Lebanese olivat mukana. Myöhemmin hän oli Venezuelassa ostamassa kalaa torilta, välillä Portugalissa taikka Angolassa, mistä hänen anoppinsa on kotoisin.
Öh, piti tuossa aiemmassa tietysti olla Ludwik CVI, Elämä CVI eikä X....
Onkohan mulla väärä muistikuva että Zipparin tytöt ( tytär) oli Portugalissa opiskelemassa ja hän itse vaimoineen Venezuelassa pääosin. Siksi reissaisivat myös aika paljon noita välejä.
No tuskin "kirjailija" Zippari oli vaan löytynee naapurista ihan. - auraava5
c_webs kirjoitti:
Jaa, kyllä jotain oli poistettu ylläpidon toimestakin, en vaan tiedä mitä se oli ? Tämä Savuluiden- shamaanihan, alias Körmy / A-B ja mitä vielä, oli se henkilö joka meidät nimitti putkinäköisiksi pöljiksi jos emme tunne Palatsin_Juhlat persoonaa joka hänen "tietämänsä" mukaan oli joku meistä tai ainakin läheltä.
No oli hän kuka oli enkä halua häntä loukata sanomalla yhä että hän oli se itse, edelleen. Jos olen väärässä niin sitten olen, souwot?
Ainoa "ulkopuolinen" hupaisa virtuoosi tuollaisen kirjoittajana tulee ystävämme ZZ mieleen jonka mielikuvitus riitti vaikka kuinka uniikkeihin , universaaleihin tarinoihin. Mutta sitä jo pitäisin lottovoittona jos hän olisi ilmestynyt kuvioihin.
Ludwik XVI, Elämä XVI, konsertit, matkustaminen ? Liikaa "yhteensattumia" tuntemattomalle....Minähän se tietysti olen, koska mulla on tallessa Hesarin ja S24:n kaikki ketjut vakoillakseni Ali Babaa ja hänen monia nimimerkkejään.
En ole tietyn alan diagnoosien asiantuntija, mutta olen yrittänyt ymmärtää moisia sielun vinksahduksia seuraamalla Siltaa ja muita krimisarjoja. Ehkä hänet voidaan vielä parantaa. - c_webs
Hih, on sulla mahoton arkisto sitten "jemmassa" :) Kukahan näitä jorinoita nyt aikuisten oikeesti viittisi tallennella paitsi "syyttäjä" itse. Hällä varmaan onkin aika arkisto, ainakin omia jorinoitaan :)) Ketä kiinnostaa? "Tiisselin hinta" eilen , tänään, huomenna ?
Nojjoo, ehkä juhliva naapurikansa keksii oikean diagnoosin paranoijan asteelle ja parantavat sillä just alkoi ilotulitus tuossa ulkona sen kunniaksi varmaan. Siinähän asuu paljon rakennusmiehiä sieltä ja äänestä voi päätellä että iloisella juhlatuulella ollaan. Oikein....elävää Elämää... - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Öh, piti tuossa aiemmassa tietysti olla Ludwik CVI, Elämä CVI eikä X....
Onkohan mulla väärä muistikuva että Zipparin tytöt ( tytär) oli Portugalissa opiskelemassa ja hän itse vaimoineen Venezuelassa pääosin. Siksi reissaisivat myös aika paljon noita välejä.
No tuskin "kirjailija" Zippari oli vaan löytynee naapurista ihan.Kyllä oikein muistat, Zipparin tytär oli Portugalin yliopistossa opiskelemassa, siellä oli vaimonsakin tavannut aikoinaan ja asuivat pääosin Venezuelassa, taisi olla kolme tytärtä hänellä. Sen muistan myös, että Zippari oli asunut Malmilla samoihin aikoihin kuin minä ollessaan nuori teini-ikäinen, ihan samoilla kulmilla jopa. Mutta ei muuten hajuakaan kuka oli.
- Cee-Lila
Olin tänään taas skype-yhteydessä suvun pienimmän kanssa, olivat päivällä lämmittäneet saunan, että asuntonsakin lämpeni sen avulla, kun on niin kylmää. Pieni oli taas hiukan ujon tuntuinen, mutta esitteli meille leikkejään ja vilkutti lopuksi ja lähetti lentosuukkoja.
Meillä on ihmeen lämmin asunto nykyään, nytkin on 22.
Ostimme eilen uuden tulostimen, jonka U äsken yhdisti koneeseeni USB-liittimellä, koska en saa toista langatonta toimimaan, tämä nyt ainakin toimii. Kohta meillä on kaikkia laitteita kaksin kappalein, tilaan meille myös kakkosimurin, eli varsi-imurin, joka on aina käyttövalmis. Rasittaa varsinaisen imurin perässäveto tässä pienessä asunnossa, missä on liian isoja huonekaluja siirrettäväksi aina pois tieltä.- c_webs
Heh, täällä kävi pikku-nti kylässä, noin minuutin "vierasteli" mutta sitten alkoi räpinä ja taputukset käymään, ja naurua päälle. Kyllä tässä kun on niin paljon nyt poissa ollut niin tuntuu nuo muksut "silmissä kasvavan".
Eikös sitä entistä tulostinta saanut usbilla yhdistettyä? Kyllä kai olisi, jos ei niin virhehankinta se. Liian epävarmoja laitteita.
Jaa, kyllä tuota elektroniikan vimpainta alkaisi taas olla melkoisesti vaikka romuihin, turhia piuhoja, näppistä, muuntajaa, modeemia ja ties mitä. Tai no aika vähän romuihin vaan pitäisi viedä kierrätyskeskukseen kaikki toimivat.
Mutta "jos sattuu tarvitsemaan ".. :)) - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Heh, täällä kävi pikku-nti kylässä, noin minuutin "vierasteli" mutta sitten alkoi räpinä ja taputukset käymään, ja naurua päälle. Kyllä tässä kun on niin paljon nyt poissa ollut niin tuntuu nuo muksut "silmissä kasvavan".
Eikös sitä entistä tulostinta saanut usbilla yhdistettyä? Kyllä kai olisi, jos ei niin virhehankinta se. Liian epävarmoja laitteita.
Jaa, kyllä tuota elektroniikan vimpainta alkaisi taas olla melkoisesti vaikka romuihin, turhia piuhoja, näppistä, muuntajaa, modeemia ja ties mitä. Tai no aika vähän romuihin vaan pitäisi viedä kierrätyskeskukseen kaikki toimivat.
Mutta "jos sattuu tarvitsemaan ".. :))Kyllä nuo pienet ovat niin suloisia.
Kyllä sen entisenkin saisi USBilla liitettyä mutta on niin isokokoinen, ettei mahdu tähän tietokonepöydälleni, eikä edes sen alla olevalle hyllylle. On se muuten aivan toimintakuntoinen, mutta en osaa saada sitä vlanyhteyttä siihen päälle koska olen sellainen atk tumpelo, Olen muutaman kerran yrittänyt. Pitäisi kai perehtyä sen ohjekirjaan, on meillä sellainenkin. Se meidän entinen joutaa viedä Kivikkoon, minkä tilalle tämän uuden aika pienikokoisen ostimme. Siitä meidän HP Desk Jet 3840:sta on lähes täydet värisäiliöt vielä koneessa, mutta eivät taida mahtua tähän uuteen HP 2600 eikä siihen HP ENVY 4500:een. On se kumma, kun niitä kojeita on miljoonaa mallia ja lähes kaikkiin oltava eri värikasetit. - c_webs
Huomenta, vai sellaisia ongelmia? Ne nuo vamistajat tekevät rahaa ei itse laitteilla (halpoja) vaan juuri niiden merkkimustekaseteilla. Pakkauksen hinta n. sama kuin tulostimen hinta. Kannattaa ostaa nk. tarvikekasetteja jotka ovat paljon edullisempia.
Jos tuossa laitteessa on wlan-wifi-ominaisuus niin se pitää ensin kytkeä sen ohjauspaneelista päälle, tarvittaessa syöttää sille sama SSID-osoite ( lähiverkon langaton nimi) mikä on myös koneelle reittimestä ja muistaa myös suojata se samalla salasanalla. Kun tuo on tehty ja yhdistetty ( hae? ) ja se verkko tulee näkyviin niin klikata se oma käyttöön. Siinä voi näkyä muitakin lähellä olevia wlan/ wifiverkkoja.
En osaa sanoa onko noissa HP:n laitteissa paneeleissa se näkyvissä wi-fi direct vai esim. wifi wireless- merkinnällä joka päälle on aluksi asetettava.
Jaa, nyt jääkiekon pariin....
Ps. Se suojaustaso on luultavasti yleisin merkinnällä WPA 2 noissa laitteissa nykyisin. - c_webs
Pikku korjaus kun kiiruussa kirjoitin:
"....esim. wifi wireless- merkinnällä joka päälle on aluksi asetettava."
Tämä toinen näkynee luultavimmin merkinnällä *wireless direct*.
- Cee-Lila
Tänään oli iso juttu hesarissa virolaisista kuuluisuuksista, mutta siellä ei mainittu Georg Otsia, hieman ihmettelin.
- aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Tänään oli iso juttu hesarissa virolaisista kuuluisuuksista, mutta siellä ei mainittu Georg Otsia, hieman ihmettelin.
Hesarin toimittaja on tainnut olla vaipoissa silloin kun kansa seilasi Georg Otsilla Viroon ja osti vimmatusti tämän upean oopperalaulajan populäärimusiikkia. Minulla on levyhyllyssäni Otsia kolmella kielellä. Viimeksi taisin osaa Hietalahdentorin kirppikseltä venäjänkielisen älppärin.
Väittäisin että jos toimittaja olisi kysynyt keneltä hyvänsä vanhemmalta suomalaiselta tunnetuinta virolaista, vastaus olisi ollut Georg Ots. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Hesarin toimittaja on tainnut olla vaipoissa silloin kun kansa seilasi Georg Otsilla Viroon ja osti vimmatusti tämän upean oopperalaulajan populäärimusiikkia. Minulla on levyhyllyssäni Otsia kolmella kielellä. Viimeksi taisin osaa Hietalahdentorin kirppikseltä venäjänkielisen älppärin.
Väittäisin että jos toimittaja olisi kysynyt keneltä hyvänsä vanhemmalta suomalaiselta tunnetuinta virolaista, vastaus olisi ollut Georg Ots.Onhan tuo aika kämmi ollut toimittajalta sillä kyllä varmasti tunnetuin vuosikymmeniä sieltä meillä oli juuri Ots. Lähes joka "torpan grammarissa" yksi soitetuin artisti muutaman kotimaisen kera.
Eikö hesarissakaan kukaan tarkasta toimittajien juttuja ennen julkaisua? - aurora5
c_webs kirjoitti:
Onhan tuo aika kämmi ollut toimittajalta sillä kyllä varmasti tunnetuin vuosikymmeniä sieltä meillä oli juuri Ots. Lähes joka "torpan grammarissa" yksi soitetuin artisti muutaman kotimaisen kera.
Eikö hesarissakaan kukaan tarkasta toimittajien juttuja ennen julkaisua?Ehkä Georg Otsissa haiskahtaa liikaa neukkuromantiikka, jota me vanhat Leningradin kävijät niin rakastimme, ja siksi ei päässyt tuohon kuvagalleriaan.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Ehkä Georg Otsissa haiskahtaa liikaa neukkuromantiikka, jota me vanhat Leningradin kävijät niin rakastimme, ja siksi ei päässyt tuohon kuvagalleriaan.
Tuota liikaa neukkuromantiikkaa minäkin uumoilin syyksi, olihan kuvagalleriassa myös Miliza Korjus, joka oli virolaispuolalainen koloratuurisopraano, jonka kuuluisin kipale oli Varum. Sitä soitti nuoruudessani Malmin baarissa eräs ikäiseni teinipoika, jonka tyttöystävä jätti hänet. Sitten myöhemmin kuulin pojan hukuttautuneen sydänsuruissaan. Kaikkea sitä nuoruudenrakkaus teettää. Olisi muutaman vuoden odottanut, olisi löytänyt varmaan vielä tytön, joka olisi korvannut "menetyksen".
Itse kävin vain kerran Leningradissa, ennen kuin siitä tuli Pietari. Se oli laivamatka siskoni ja miehensä kanssa, jossa meillä oli parin tunnin kiertoajelu kaupungilla, Muut matkat ovat olleet bussimatkoja U:n sukulaisten kesken, olemme kiertäneet Laatokan rannat ympäriinsä, Äänisten aallot samoin, viimeisin reissu oli Tallinna, Tartto ja Pärnu, eli siirryimme jo Viroon monien Karjalan reissujen jälkeen. Nyt sitten suku näkyy saaneen tarpeekseen, Oman sukuni taustoista varsinkin isäni puolelta en juuri mitään tiedä, mihin sukujuuret juontaa, Lienee jonnekin lampolaan.
- Cee-Lila
Katsoin muuten äsken pitkästä aikaa uutisvuodon, siellä oli toisena vieraana Puavo V ja toisena Ruben S. Täytyy myöntää että Puavo oli aika hauska tyyppi, kyllä häneltä huumorintajuakin löytyy.
- aurora5
Suomen urheilujuhla senkun jatkuu. Onnea hopea-Krista!
- c_webs
Huomenta muutkin , Ceelle tuonne heitin jotain jo.
Onneksi nää kisat loppuu vaikka vain loppupäivät ehti näkemään, ensin taas huikea lätkäfinaali ja tuo hiihto päälle. Meinaten ei nassu kestä tätä kahvimäärää pitkään mitä nyt on mennyt :))
Björgen teki Iivot mutta hienot oli Kristan ja Kertunkin hiihdot.
Sitten taas kuakkukahveet nassukkaan ! - Cee-Lila
Onnittelut Kristalle hopeasta! Hän sai jo kolmannen mitalin näistä kisoista.
Websille kiitos ohjeista. Georg Otsin musiikkiin tutustuin 14 vuotiaana ekassa työpaikassani, siellä työnjohtajat soittivat meille kaiuttimien kautta musiikkia levysoittimella, jossa oli kymmenisen levyä päällekkäin kerrallaan, olivat joko singlejä tai EP:itä. - Cee-Lila
Olihan spektaakkeli tuo lopettajaisetkin. Kyllä on valo- ja videotekniikka edistynyt, sillä saadaan vaikka mitä kuvioita aikaan. Toisin oli joskus muinoin, kun kuvattiin vain vanhanaikaisilla kameroilla ja rainat haalistuivat ja katkeilivat. Nyt saatiin jopa taitoluistelijoiden kaaret ja hypyt näkymään, niin kuin sama luistelija olisi ollut jäällä kymmenenä omana versionaan hypyn eri vaiheissa, ei ollut siis pelkkä hidastuskuva, vaan jatkui kuin peilikuvajatkumona loputtomiin.
- c_webs
Kyllähän ne saa valoilla ja kuvauksilla aikaan sellaista että ei aina kannata "uskoa silmiään", samoin kuin kuvien kanssa.
Jäi kyllä nuo katsomati kun tuli muuta puuhaa ja sitten iskikin jo väsy et piti tirsat vetäistä joka ei ihan tavallista ole.
Justiin eilen kirjoitin että tuota roinaa mm. "turhia piuhoja" kertynyt jne....nyt kun yhtä olisi tarvinnut niin justiin sellaista ei löytynyt, eipä tietenkään :(
Piti moinen 30 cm:n pätkä tilata Verkkiksestä. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Kyllähän ne saa valoilla ja kuvauksilla aikaan sellaista että ei aina kannata "uskoa silmiään", samoin kuin kuvien kanssa.
Jäi kyllä nuo katsomati kun tuli muuta puuhaa ja sitten iskikin jo väsy et piti tirsat vetäistä joka ei ihan tavallista ole.
Justiin eilen kirjoitin että tuota roinaa mm. "turhia piuhoja" kertynyt jne....nyt kun yhtä olisi tarvinnut niin justiin sellaista ei löytynyt, eipä tietenkään :(
Piti moinen 30 cm:n pätkä tilata Verkkiksestä.Meiiläkin noita piuhoja on vaikka kuinka, ei vaan tiedä, mihin sopisivat. Esim tavallisissa jatkojohdoissa, jos ei ole sukoa, ei käy, jos se toinen pää ei sitä ole. Lisäkappaleitakin on erinäisiä, kaikki käytössä, koska meillä on liian vähän seinäpistokkeita, taikka ovat niin väärissä paikoissa, ettei sinne pääse mitään laittamaan. Noita muita piuhojakin on yksi hylly pullollaan tuolla eteisen kaapissa.
- c_webs
Huomasin eilen että tuossa ikuvanhassa koneessa jossa ubuntu asennettuna niin kovosta emolevyyn tulevan Sata-piuhan toinen liitin oli niin löysä että jos kone vähän tärähti niin signaali hävisi ja kone tilttasi blackscreeniin.
Pitkään eilen piti "vikaa" etsiä ennenkuin löytyi :( Pe-iltana päivitin koneen ja siirsin sammuttamisen jälkeen niin eipä eilen aamulla toiminutkaan. Epäilin jonkin päivityksen rikkoneen koneen mutta ei kuitenkaan. Siis sellaisesta piuhasta kyse.
Katsotaas toimiiko tämä jako kuitenkin vaikka palvelu sanoo rikki olevansa?
http://kuvapilvi.fi/k/yRiU.jpg
Mikäs tuosta "huussin" takaa oli yöllä mennyt viime viikolla, eikä ollut ekaa kertaa ? - c_webs
Eipä näköjään toimi edelleenkään :(
- c_webs
Tämän pitäisi toimia kun osuisi sopiva kuvakoko ladattavaksi :
http://kuvapilvi.fi/k/yRiU.jpg
Ja kysymys oli sama kuin aiemminkin....... - c_webs
c_webs kirjoitti:
Tämän pitäisi toimia kun osuisi sopiva kuvakoko ladattavaksi :
http://kuvapilvi.fi/k/yRiU.jpg
Ja kysymys oli sama kuin aiemminkin.......Liitti edelleen väärän linkin, uusi yritys:
http://kuva.termiitti.com/v.php?img=45647
Nyt pitäisi olla oikea ja kysymys edelleen sama :) - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Liitti edelleen väärän linkin, uusi yritys:
http://kuva.termiitti.com/v.php?img=45647
Nyt pitäisi olla oikea ja kysymys edelleen sama :)Onpa ihme jälki, olisiko majava? Tai joku pikkuinen, joka jättää jälkeensä pieniä lumikinoksia? Möyrii siis lumen sisällä? Ei tajuu.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Onpa ihme jälki, olisiko majava? Tai joku pikkuinen, joka jättää jälkeensä pieniä lumikinoksia? Möyrii siis lumen sisällä? Ei tajuu.
No eipä majava yöllä lähde -28 C:n pakkasessa liikkeelle. :) Kohtalaisen iso nelijalkainen tuosta meni, ja useamman kerran jo aiemminkin. Sellainen joka tappoi mm. metsäkauriin lähistölle toisen saaren rantaan. Niitä se noillakin reissuilla etsiskeli.
Kun saa saaliiksi niin syö vain osan parhaista etu- ja takapaisteista (n . 1-3 kg) ja jättää lopun jäätymään. Eikä koskaan käytä jäistä ruokaa vaan aina on tapettava uusi saaliseläin. - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
No eipä majava yöllä lähde -28 C:n pakkasessa liikkeelle. :) Kohtalaisen iso nelijalkainen tuosta meni, ja useamman kerran jo aiemminkin. Sellainen joka tappoi mm. metsäkauriin lähistölle toisen saaren rantaan. Niitä se noillakin reissuilla etsiskeli.
Kun saa saaliiksi niin syö vain osan parhaista etu- ja takapaisteista (n . 1-3 kg) ja jättää lopun jäätymään. Eikä koskaan käytä jäistä ruokaa vaan aina on tapettava uusi saaliseläin.Hieno kulkuvana. Oliskohan ollut ilves?
Minun koneeni virustorjunta ilmoitti kaiken olevan kunnossa. Ei kuulemma tarvitse tehdä mitään. Menin nimittäin sattumalta jonnekin asetuksissa katselemaan ja sieltä tuli tuo tieto. Päivitettykin oli tuon ilmoituksen mukaan 24.2.-18. Hyvä, hyvä...
Hyviä unia myös kaikille! - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Hieno kulkuvana. Oliskohan ollut ilves?
Minun koneeni virustorjunta ilmoitti kaiken olevan kunnossa. Ei kuulemma tarvitse tehdä mitään. Menin nimittäin sattumalta jonnekin asetuksissa katselemaan ja sieltä tuli tuo tieto. Päivitettykin oli tuon ilmoituksen mukaan 24.2.-18. Hyvä, hyvä...
Hyviä unia myös kaikille!Kyllähän se ilveksen jälkijotos on, aivan oikein meni. Tarkasti se käpälät laittaa samaan jälkeen toisin kuin vaikkapa ahma joka kulkee " sylet levällään". Metsäkauriita 3-5 kpl:tta vierailivat lähes päivittäin saaressa ja muissa saarissa niin tämä "veijari" niitä jahtaili. Toinen ilves oli vaihtelevasti jahdeissa mukana myös.
Yhden nuoren hirven ajoivat ( luultavasti) heikkoihin jäihin joka hukkui sinne sitten. Kohta myös alkavat olla seudut jänisvapaita alueita "kissojen" lisääntyessä vauhdilla liiaksi.
Mikähän "virustorjunta" -ohjelma siinä koneessa on? Jos Mäsän oma Defender niin enpä kovin luottavainen olisi, ainakaan sen ilmoituksiin "kaikki kunnossa" . Edgen selaimestakin tuntuu jatkuvasti reikiä löytyvän :) - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Kyllähän se ilveksen jälkijotos on, aivan oikein meni. Tarkasti se käpälät laittaa samaan jälkeen toisin kuin vaikkapa ahma joka kulkee " sylet levällään". Metsäkauriita 3-5 kpl:tta vierailivat lähes päivittäin saaressa ja muissa saarissa niin tämä "veijari" niitä jahtaili. Toinen ilves oli vaihtelevasti jahdeissa mukana myös.
Yhden nuoren hirven ajoivat ( luultavasti) heikkoihin jäihin joka hukkui sinne sitten. Kohta myös alkavat olla seudut jänisvapaita alueita "kissojen" lisääntyessä vauhdilla liiaksi.
Mikähän "virustorjunta" -ohjelma siinä koneessa on? Jos Mäsän oma Defender niin enpä kovin luottavainen olisi, ainakaan sen ilmoituksiin "kaikki kunnossa" . Edgen selaimestakin tuntuu jatkuvasti reikiä löytyvän :)Huomenta kaikille tänä kuulaana pakkasaamuna!
Tunnistinpas Ilveksenjäljet! No, täytyy tunnustaa totuus. Jäljistä en olisi tunnistanut, mutta kun katselee Avaraa luontoa, niin oppii kuitenkin jotain. Tuo "vihjeesi" ilveksien ruokailutavoista, sai minut "tunnistamaan" nuo jäljet ilveksen tekemiksi.
Koneen virustorjunnoista en ymmärrä mitään, mutta kun tässä jokupäivä "uskaltauduin" hieman räpläämään konettani, niin vasempaan yläkulmaan tuli neliö, ja siinä kerrottiin että kaikki koneellani on kunnossa. Myös virustorjunta.
Täällä S24 tulee aika usein keskelle ruutua sininen neliö. missä kerrotaan, että "virustorjunta on vanhentunut" ja kerrotaan myös, että nykyisin minulla on käytössä Wndows Defender ja jos ruksaan tästä päivityksen, niin kone poistaa tuon "vanhentuneen" ja laittaa tilalle McAfeen! En ole ruksannut suostumustani. Tuon ilmoituksen takia uskaltauduin "räpläämään" konettani ja sain tuon "kaikki kunnossa" ilmoituksen.
Mukavaa viikonalkua! - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Huomenta kaikille tänä kuulaana pakkasaamuna!
Tunnistinpas Ilveksenjäljet! No, täytyy tunnustaa totuus. Jäljistä en olisi tunnistanut, mutta kun katselee Avaraa luontoa, niin oppii kuitenkin jotain. Tuo "vihjeesi" ilveksien ruokailutavoista, sai minut "tunnistamaan" nuo jäljet ilveksen tekemiksi.
Koneen virustorjunnoista en ymmärrä mitään, mutta kun tässä jokupäivä "uskaltauduin" hieman räpläämään konettani, niin vasempaan yläkulmaan tuli neliö, ja siinä kerrottiin että kaikki koneellani on kunnossa. Myös virustorjunta.
Täällä S24 tulee aika usein keskelle ruutua sininen neliö. missä kerrotaan, että "virustorjunta on vanhentunut" ja kerrotaan myös, että nykyisin minulla on käytössä Wndows Defender ja jos ruksaan tästä päivityksen, niin kone poistaa tuon "vanhentuneen" ja laittaa tilalle McAfeen! En ole ruksannut suostumustani. Tuon ilmoituksen takia uskaltauduin "räpläämään" konettani ja sain tuon "kaikki kunnossa" ilmoituksen.
Mukavaa viikonalkua!Hmmm, mielenkiintoista mistä se tuota McAfeeta tuppaa ellei sitä ole jätetty sinne koneen tullessa kylkiäisenä. Se usein on niissä muutaman kuukauden maksuttomana.
Toinen vaihtoehto tuputukselle että se tulee aina FlashPlayerin automaattisen päivityksen kylkiäisenä.
Jotenkin tuntuu että tuo eka vaihtoehto olisi se, ja kolmas että selaimen kautta on pelkkä "huijaus"-mainoslogo jolla yrittävät saada ohjelman vaihdettua. Se McAfee pitäisi etsiä sieltä ohjelmista ja poistaa kokonaan. Löytyy ainakin kirjoittamalla control panelin hakuruutuun tuo nimi. Se on siellä asennetuissa ohjelmissa ellei ole pelkkä mainos(huijaus)logo.
Pyydä jotakuta vilkaisemaan.
- c-webs
Huomenta , ja "hyytävän" kylmää tiedossa jopa täällä rannikolla. Ja aika pitkään jatkuvat kylmät kun katsoo maalis-huhtikuulle(kin). Joten saa Rapuzellan kevät vielä odotella sitä alkuaan aika tovin.
No ennen juhannusta vähän tilapäisesti lämpenee jos säät ovat suotuisat :)) Toukokuulla voi toiset vällyhousut heittää pois, ehkä? - aurora5
Huomenta,
eilisaamuna ihmettelin, kun pakkasta oli vain muutama aste, kun edellisinä aamuina oli ollut jotain kuuttatoista. Lauhtumisesta todisti myös lumihiutaleiden leijailu. Oli pitkästä aikaa mukavaa ulkoilla eikä koirakaan nostellut kylmissään tassujaan, vaan kipitti tasaisesti. Nyt ovat miinusasteet lisääntymässä. Siperian pakkanen lähestyy, miksi se meitä säästäisi.
Isojen kissojen ja susihukkien jälkiä ei täällä "cityssä" näy, mutta jotain myllerrystä öisin tapahtuu talomme edessä. Jälkiä sekaisin kuin jänis ja kissa olisivat tapelleet. Tai kaksi jänöä kutupuuhissa. Tai olisiko jo maaliskuun kollien meninkiä, vaikka mouruamista en ole kuullut.
Mitähän se tarkoittaa, että usein aamulla herätessä, ihan jo ilmivalveilla, kuvittelen, että asunnossa on toinenkin ihminen. Yritän olla hiljaa, etten herättäisi. Tavallisesti tuo kanssa-asuja on veljeni tai mieheni, tänään se oli äiti. Äiti kuoli ollessaan minun ikäiseni, muutamaa kuukautta vanhempi.
Tulee tuntu, että nuo rakkaat edesmenneet ovat tulleet hakemaan minua. Tai ainakin ajattelevat minua siellä jossakin missä ovat. Fiilis ei ole mitenkään zombimainen, vaan paremminkin lämmin ja lohdullinen.
Henkimaailman terveisin- c_webs
Vai henkimaailman terveisin?
Jos kuitenkin ovat "kanssa-asujat" ovat unessa alitajuisesti olleet niin tuntemus "läsnäolosta" voi jatkua vielä valveillakin?
Kyllä näyttää sinne keli kirraavan aina tuonne lähes -30:n tietämille ennen puoltaviikkoa. Eilen aamulla minäkin ihmettelin kun soitin sinne ja sanoivat että vain -7 oli siellä. Nyt kuulema kiristynyt ja tuulikin voimistunut, tämä päivitys tuli n 15 min sitten sieltä.
Kyllä ne jäljet voivat olla juuri pitkäkorvien " häävalssien" temmellyksen aikaansaannoksia jos siinä yleensä niitä liikkuu. Aika alkaa olla siinä "pykälässä" niillä. Pakkaset voivat kyllä vähän tunteita "hyydyttää" ;) - aurora5
c_webs kirjoitti:
Vai henkimaailman terveisin?
Jos kuitenkin ovat "kanssa-asujat" ovat unessa alitajuisesti olleet niin tuntemus "läsnäolosta" voi jatkua vielä valveillakin?
Kyllä näyttää sinne keli kirraavan aina tuonne lähes -30:n tietämille ennen puoltaviikkoa. Eilen aamulla minäkin ihmettelin kun soitin sinne ja sanoivat että vain -7 oli siellä. Nyt kuulema kiristynyt ja tuulikin voimistunut, tämä päivitys tuli n 15 min sitten sieltä.
Kyllä ne jäljet voivat olla juuri pitkäkorvien " häävalssien" temmellyksen aikaansaannoksia jos siinä yleensä niitä liikkuu. Aika alkaa olla siinä "pykälässä" niillä. Pakkaset voivat kyllä vähän tunteita "hyydyttää" ;)Kummallista on, että uni toisen läsnäolosta toistuu ja toistuu. Ehdin aina ihmetellä, mitä se siellä keittiössä noin hiljaa puuhaa, ei se nukkuakaan oikein voi kun siellä ei ole sänkyä.
Heräämistä edeltävään unennäköön ilmiö ei tunnu liittyvän. Unissani on aina hirveästi ihmisiä ja kuhinaa, jotain on tekeillä, missä olen mukana. Tunnelma on iloinen ja odottava. Painajaisunia näen erittäin harvoin ja niistä havahtuessani olen taatusti ypöyksin, ei kuolleita saati eläviä omaisia lähimaillakaan.
Unen maailma on vain niin ihmeellinen.
Äsken tulin ulkoa ja nyt alkoi viima tuntua. Sieltä se Siperia puskee. Toivottavasti ja kuulemankin mukaan kylmin virtaus jää kuitenkin lyhytaikaiseksi ja sen jälkeen jatkuu tavallinen pakkanen. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Vai henkimaailman terveisin?
Jos kuitenkin ovat "kanssa-asujat" ovat unessa alitajuisesti olleet niin tuntemus "läsnäolosta" voi jatkua vielä valveillakin?
Kyllä näyttää sinne keli kirraavan aina tuonne lähes -30:n tietämille ennen puoltaviikkoa. Eilen aamulla minäkin ihmettelin kun soitin sinne ja sanoivat että vain -7 oli siellä. Nyt kuulema kiristynyt ja tuulikin voimistunut, tämä päivitys tuli n 15 min sitten sieltä.
Kyllä ne jäljet voivat olla juuri pitkäkorvien " häävalssien" temmellyksen aikaansaannoksia jos siinä yleensä niitä liikkuu. Aika alkaa olla siinä "pykälässä" niillä. Pakkaset voivat kyllä vähän tunteita "hyydyttää" ;)Kaneista puheenollen, olen nähnyt kun kani "kutee", niin se lentää selälleen aina lyhyen session jälkeen. Huvittava näky. Potkaiseeko naaras sen pois, vai omassa hurmiossaanko näin tapahtuu? Eilen katselin joltain luontokanavalta kissapetojen saalistusta, on se kovaa touhua, aina jonkun kauriin saivat. Pitäähän niidenkin tietysti elää. Pennut niiläkin pesässä odottivat, että pääsevät syömään, pian olivatkin kaikki siinä apajalla kuonot punaisina verestä tuoreen lihan ääressä. Korppikotkat odottelivat taustalla.
- Cee-Lila
Minullakin unessa läheiset kuolleet vierailevat hyvin usein. Vietän aikaa heidän kanssaan, he eivät ole täällä nykyisessä asunnossani, vaan minä olen siellä heidän viimeisimmässä talossaan, jota ei enää ole ollut vuosiin jäljellä, vaan on purettu. Se pari yötä sitten näkemäni oli siitä poikkaeuksellinen, että olivat arkussa, jossa ikäänkuin heräsivät, vaikka olimme heidän hautajaisissaan ja arkut eivät mahtuneetkaan hautaan. Toinen näytti apelta, toinen viime kesänä haudatulta tädiltäni. Yleensä ovat normaalisti täysin elossa olevina unissani.
Tulostin äsken muutaman paperin uudella tulostimella, melkoinen roheltaja on ääneltään. - Cee-Lila
Ulkona on tosi upea sää, katsoin juuri partsilla olevaa mittaria, niin näyttää -4 astetta, kun taas netissä oleva näyttää -8 tänne, eli ei Siperia vielä ole hyökännyt, koska aurinko paistaa niin kirkkaasti ja lämmittää. Asuntommekin on ihan lämmin nykyään, koko syksyn palelin täällä, nyt en. Patterimme sentään toimivat, vaikka siltä ei syksyisin tunnu. Ei olkkarimme patteri nytkään ole kuin aivan haalea.
- c_webs
Se aurinko hämää hyvin siinä mihin ei tuo koillinen tuuli käy ja mittari on vielä auringon puolella.
Ei täällä varjon puolella koko päivänä alle -7: n mennyt. Ja siihen kun huomioi tuon tuulen vaikutuksen niin nenussa se tuntuu tuplaten.
Aamulla voikin sitten olla se -20 C.
Yrititkö saada sen yhden tulostimen ( Envy ?) jo langattomana toimimaan? Itse olen odotellut jos olisi tänään tullut se virtalähde tähän niin olisi päässyt purku- ja asennushommiin. Ja sitten savun hälvettyä tarkistamaan kytkennät, köh köh...
No vielä se ehtii tullakin ja onhan tuo lähinoutopiste klo 23:n auki.
- Alkuperäinen-Rapu
Oravat kisailee täällä noissa männyissäni. Lämpimikseenkö mennä vilistävät alas ja ylös, vai onko aivan muut mielessä? Kevättä rinnassa! Kaksi niitä on tänäänkin tuossa kisaillut. Ja kyllä se kevät taas tulee - yllättää meidät, sanoopa c_webs mitä tahansa - viivytyksistä.
Minä kävin pitkästä aikaa "päiväunille" ja lepuuttamaan jalkojani seinällä ja nukahdin ja nyt sitten nukuttaa todella kovasti, mutta ei passaa nyt pitemmille unille sortua, ettei rytmi mene ihan sekaisin.
Sain juuri tekstarin Instrusta että silmälasini ovat valmiit. Kävin juuri tänään Malmilla kaupassa ja hain kirjastosta Leena Lehtolaisen kirjoittaman kirjan, minkä olin varannut viime vuoden syyskuussa! Näin kauan sain sitä odottaa. Varmaan Lehtolaiselta on jo pian syntynyt taas uusikirja. En taida mennä Malmille ennen kuin loppuviikolla, joten lasini saavat vielä odottaa noutajaansa.
Minulla on vilkas "unienmaailma" ja toissayönä näin unta, että Eeva Ahtisaari oli nuori ja hän oli ommellut minulle aivan ihanan iltapuvun, mikä minun piti laittaa linnan juhliin päälleni. Ei sitä oltu sovitettu kesken valmistumisen, mutta se istui aivan viimeisen päälle hyvin. Suorastaan "ihailin" itseäni se mekkopäällä kun katsoin untenpeilistä. Sitten jo olinkin menossa Kämpin saunaan, en ole siellä koskaan ollut saunassa, mutta ehkä sielläkin sauna löytyy. Tuo Ahtisaari yhteys tuli varmaan siitä, kun näin heidät siellä oopperassa, mutta en ole "tiennyt", että rva Ahtisaari ompelee vierailleen iltapuvunkin! Se puku oli "kermanvaalea" ja siinä oli jotain suuria, mutta haalean värisiä kukkia ja se "nuoli" vartaloa - laskeutui siis todella hyvin. Muistan sen mallin edelleenkin. Hihoista en pitänyt kovin paljon. Ne olivat sellaiset lyhyet, "pussihihat" ja minä olisin halunnut niiden olevan sellaiset pitkät, kapeat!
Mitähän ensiyönä näkee!- c_webs
Jahas, niillä oravilla on ollut olumppialaiset menossa, pitkän rungon pujottelukisa... Tulee tulee se kevätkin, en niin väittänytkään mutta ei tammikuussa alkanut, eikä helemi- eikä vielä kunnolla maaliskaan.
Lehtolainen, Lehtolainen....jotain mieleen tulee, juu , eipä ollut tuo" likka" vielä syntynytkään kun vanhempansa olivat satunnaisesti meikällä opena. Taitaa koht olla aika pitkän pitkä aika siitä, voihan Taavi. (isänsä)
On ne teillä nuo yöt aika "värikästä" touhua ! Meikällä ihan mustavalkeeta vaan. - Cee-Lila
Minä olin lapsena kova suunnittelemaan paperinukeille vaatteita. Olin noin 10-13 v. Piirsin ne paperille paperinuken muotojen mukaan, olivat jo nuoria naisia ne nuket, eivät ihan pieniä tyttöjä siis, väritin ne ja leikkasin irti papereista. Tein niitä myös serkkuni kotona, jonka äiti oli tätini ja myös kummini. Tätini katsoi niitä pukuja ja sanoi, että monet noista ottaisi omiksi vaatteikseen, ovat niin hyvännäköisiä. Äitini oli ompelija, joten hän teki varmaan pukuja siskolleenkin.
Lyhyet pussihihat ovat hyvännäköiset jos ne jatkuvat pitkinä kapeina hihoina ranteisiin saakka, varsinkin, jos on iltapuvusta kyse ja talviaikaan.
- c_webs
Huomenta ja huh kun hiki mutta ei tule pintaan, ei, ainakaan heti ulkona.
Sieltä se kakskymppinen hiipi ja reilua koillista nokkaan, A`ralle viel vähän reilummin.
Telkussa tuleekin juuri kerrospukeutumisesta mikä onkin asiaa. Ja parhaat pakkasenestäjät ovat myös reilusti niitä kaikkein hintavimpia eli merinovillaiset. V älikerrastoa ja tuulenpitävää niin kyllä pärjää. Ja Rapu kanssa pipo päähän vaikka tukka menisi sekaisin :))- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Olipas kiva nukkua taas tuonne 7.30 saakka. Ei tarvitse lähteä ulos pakkaseen (-17C) ja täällä sisällä on nyt lämmin, kun ulkona on kylmä. Kun sitten ulkolämpötila lämpenee, niin täällä sisällä saa palella ja kaivaa villatakit esiin. Nyt ei tarvitse, vaan tarkenee "lyhythihaisessa." "Pipoa" en suostu käyttämään - se ei vaan ole minun juttuni. Ei kyllä mitkään "hatut." Oikein kylmällä huppupäähän ulkona ja sisällä sen voi pudottaa pois helposti, niin ettei hiukset nouse sähköisesti sinne sun tänne. Pakkasella niin voi käydä, kun on tarpeeksi "sähköinen" ihminen muutenkin!
Nyt on kyllä kiva katsella ulos kun aurinko paistaa, vaikka kyllä tuo ikkunoiden pesuaikakin jo hiipii mieleen - näin keväällä!
Huomenna on Kalevalan päivä ja suomalaisuuden päivä myös. Onko kaupoissa jotain "teemapullia", vai ovatko leipojat unohtaneet "Väinämöispullien" leipomisen ja markkinoimisen. Nyt vaan kehittelemään uutta tuotetta - pullattomaan merkkipäivään. - c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Huomenta!
Olipas kiva nukkua taas tuonne 7.30 saakka. Ei tarvitse lähteä ulos pakkaseen (-17C) ja täällä sisällä on nyt lämmin, kun ulkona on kylmä. Kun sitten ulkolämpötila lämpenee, niin täällä sisällä saa palella ja kaivaa villatakit esiin. Nyt ei tarvitse, vaan tarkenee "lyhythihaisessa." "Pipoa" en suostu käyttämään - se ei vaan ole minun juttuni. Ei kyllä mitkään "hatut." Oikein kylmällä huppupäähän ulkona ja sisällä sen voi pudottaa pois helposti, niin ettei hiukset nouse sähköisesti sinne sun tänne. Pakkasella niin voi käydä, kun on tarpeeksi "sähköinen" ihminen muutenkin!
Nyt on kyllä kiva katsella ulos kun aurinko paistaa, vaikka kyllä tuo ikkunoiden pesuaikakin jo hiipii mieleen - näin keväällä!
Huomenna on Kalevalan päivä ja suomalaisuuden päivä myös. Onko kaupoissa jotain "teemapullia", vai ovatko leipojat unohtaneet "Väinämöispullien" leipomisen ja markkinoimisen. Nyt vaan kehittelemään uutta tuotetta - pullattomaan merkkipäivään.Vai "Väinämöisen pullia" jo pitäis olla? Eikun vaan tavan sokeripullin päälle voicreme-lakki ja sen päälle siniristi sirotekarkeista. Höh, onks jotain "sirotekarkkeja ? :))
Täytyy se tukka suihkutella antistaattisella crc:llä niin voi vaikka hieroa pipoa päässä eikä tartte laulaa kuin Dingo aikanaan että "tukka pystyssä katuja astelen.....".
Robo nukkuu yhä, ei herätellä....
- aurora5
Huomenta!
Olin pukeutunut kauppamatkalle naparetkeilijäksi mutta siellä olikin hieno ilma, raikas aurinkoinen helmikuun sää. Vain Kuhmonkadun risteyksessä puhalsi ilkeä koillinen Kainuun suunnalta. Aamuvarhaisella koiraa ulkoiluttaessa oli vielä tosi kylmä, jouduin kantamaan käpäliään käpristelevää elukkaa heti kun se oli toimittanut asiansa. Täällä tuo roskapönttöjen sijoitus jurppii. Melkein vastapäätä on yksi vihreä tötterö, mutta sitä ympäröi metrin hanki, joten tällainen lyhytkätinen mummeli ei siihen ylety, vaan on käveltävä tuonne kortteleiden päähän. No siinähän sitä saa kävelyä.
Marketissa vallitsi kiihtynyt tunnelma. Yksi ukko oli aikonut mennä itsepalvelukassoille, mutta koska siellä voi maksaa vain kortilla, palasi tavallisen kassajonon hännille rähisemään. Nyt on siis Cittarissa yksi tavallinen kassa, johon kaikki jonottavat ja kolme itsepalvelukassaa, joista vain yhdessä näin asiakkaan maksavan pikku ostoksiaan. Mietin, että tää on niin valtava pitäjä jonka eri kulmilta ihmiset tulevat kaupoille kerran viikossa ja ostavat siloin kärryn täyteen. Niiden röykkiöiden käsittelyyn uudenlaiset pikakassat eivät välttämättä sovellu.
Tytär soitti tulevansa käymään, kunhan saa pellit kiinni. Tällaisella tuulella ja 25 asteen kylmällä vanha talo jäähtyy, kun hetkeksikään herkeää lämmittämästä.
Weepeliltä piti kysymäni, miten se pojan perheen uusi koiruli kasvaa ja kehittyy ja kuinka soveltuu samaan yhtälöön lapsukaisten kanssa.- c_webs
Katselinkin aamulla että siellä on vähän "vilakkata" joillain kulmilla. Niin, kuinkahan moni niiden sivukylien ihmiset yleensä kortilla maksavat siellä? Kyllä itsekin maksan lähes aina käteisellä kun siihen on niin tottunut että siellä ei välttämättä joka paikassa korttilaitteet pelitä ja silloin pelastus on pitää sitä kahisevaa lompuukissa.
Täällä ilmoittivat jo eilen tekstarilla että netti poikki max. n 15 min huoltotöiden takia, no äsken se oli poikki mutta ehkäpä vain 4 min.
Kyllä se "koiruusnti" on ihaltavan hyvin sopeutunut ja ottanut varsinkin nuorimmaisen "suojeluunsa" tarkasti. Ei esiinny muuten uhkaavasti mutta murahtaa jos vieras liian liki äkkiä tuppaa. Varsin sosiaalinen tapaus myös tuolla koiratarhassa, yhtään rähinää ei ole syntynyt. Tosi hyväluonteinen tapaus siis.
Ja mikä hyvä, ei kasva enää kuin korkeintaan ympärysmittaa :) Säkä n 38 cm mutta pituutta enemmän. - aurora5
Kyllä se on hyvä pitää vähän kahisevaakin mukana. Täälläkin on marketeissa leivonnaisten ja käsitöiden aulamyyntiä, samoin kadulla lihantuottajien kärryjä joihin vain käteinen kelpaa. Ne houkutukset menevät sivu suun, jos ei ole edes pikkuseteliä jemmassa. Toisaalta aika tiheästi on ottoautomaattejakin käteisen puutteen varalle.
Täällä on riidelty torin paikasta. Monen mielestä tori on liian syrjässä, kun se on kahdensadan metrin päässä tästä valtaväylästä. Minusta katsoen se ei ole lainkaan syrjässä, vaan sopivasti kirjaston vieressä. Samoin Kelan ja veroviraston sekä poliisilaitoksen vieressä (jos niihin joskus on asiaa...)
Paikallislehdestä oppii hyvin täkäläiset huolenaiheet. Samoin onnenhetket. Juuri eilen rapussa onnittelin yhtä herranaapuria, joka oli lehdessä ilmoittanut isosti 40-vuotisen pankkiuransa päättymisestä, oikein kuvan kanssa. Ja koko kaupunki toivotettiin kahville.
Vastavuoroisesti näkee tylyjä ilmoituksia, joissa kuulutetaan vain, että En juhli (ja nimi alla). Lehteen on kuitenkin haluttu päästä... - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Kyllä se on hyvä pitää vähän kahisevaakin mukana. Täälläkin on marketeissa leivonnaisten ja käsitöiden aulamyyntiä, samoin kadulla lihantuottajien kärryjä joihin vain käteinen kelpaa. Ne houkutukset menevät sivu suun, jos ei ole edes pikkuseteliä jemmassa. Toisaalta aika tiheästi on ottoautomaattejakin käteisen puutteen varalle.
Täällä on riidelty torin paikasta. Monen mielestä tori on liian syrjässä, kun se on kahdensadan metrin päässä tästä valtaväylästä. Minusta katsoen se ei ole lainkaan syrjässä, vaan sopivasti kirjaston vieressä. Samoin Kelan ja veroviraston sekä poliisilaitoksen vieressä (jos niihin joskus on asiaa...)
Paikallislehdestä oppii hyvin täkäläiset huolenaiheet. Samoin onnenhetket. Juuri eilen rapussa onnittelin yhtä herranaapuria, joka oli lehdessä ilmoittanut isosti 40-vuotisen pankkiuransa päättymisestä, oikein kuvan kanssa. Ja koko kaupunki toivotettiin kahville.
Vastavuoroisesti näkee tylyjä ilmoituksia, joissa kuulutetaan vain, että En juhli (ja nimi alla). Lehteen on kuitenkin haluttu päästä...Minuakin ihmetyttävät nuo synttäri-ilmoitukset, joita ei vietetä tai ollaan matkoilla. Samalla saattaa olla ilmoitus tilinumerosta, jonne voi maksaa, ovat kuitenkin enimmäkseen hyväntekeväisyystarkoituksiin.
Nämä henkilöt ovat varmaan niitä, joiden oven takana ollaan kolkuttelemassa kutsumatta, kuten ennen vanhaan oli tapana. Maaseudulla saattaa olla tapana vieläkin. - aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Minuakin ihmetyttävät nuo synttäri-ilmoitukset, joita ei vietetä tai ollaan matkoilla. Samalla saattaa olla ilmoitus tilinumerosta, jonne voi maksaa, ovat kuitenkin enimmäkseen hyväntekeväisyystarkoituksiin.
Nämä henkilöt ovat varmaan niitä, joiden oven takana ollaan kolkuttelemassa kutsumatta, kuten ennen vanhaan oli tapana. Maaseudulla saattaa olla tapana vieläkin.Varmaan se on juuri noin, että ilman "julkista" kieltoa ihmiset tulisivat vaikka väkisin.
Vähemmän tylyä olisi kirjoittaa, että matkoilla. Sen kaikki ymmärtävät. En juhli on minusta kuitenkin hauska. Se sisältää mukavaa pikku piruilua niitä kohtaan jotka juhlivat näyttävästi.
Hautajaisista taas voi ilmoittaa, että siunaus perhepiirin kesken tai siunaus hiljaisuudessa. Mutta sen ilmoituksen sanamuodon päättävät muut kuin "juhlakalu". - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Varmaan se on juuri noin, että ilman "julkista" kieltoa ihmiset tulisivat vaikka väkisin.
Vähemmän tylyä olisi kirjoittaa, että matkoilla. Sen kaikki ymmärtävät. En juhli on minusta kuitenkin hauska. Se sisältää mukavaa pikku piruilua niitä kohtaan jotka juhlivat näyttävästi.
Hautajaisista taas voi ilmoittaa, että siunaus perhepiirin kesken tai siunaus hiljaisuudessa. Mutta sen ilmoituksen sanamuodon päättävät muut kuin "juhlakalu".Niin ja nykyään ei ole edes pakko laittaa edes kuolinilmoitusta / hautajaisilmoitusta mihinkään.
Itse viime tasavuosia täyttäessäni ilmoitin sukulaisille etten juhli vanhemistani, enkä vastaanota mitään lahjuksia, on tässä muutakin riesaa:)) Ja vielä uhkasin sellaisen joka ei toivettani noudata poistaa jopa puh. numeronsa luettelosta.
Aika hyvin piti, paitsi velipojan & vaimonsa & lastensa kanssa. No en poistanut numeroita :)
- amummu
Voi mahoton, että joku herää vapaaehtoisesti ennen kahdeksaa! Joskus ajattelen, että minäkin voisin tehdä niin, että jäisi sitten päivää enemmän kulutettavaksi. Mutta kun olen niin aamu-uninen, että täyspimeässä makkarissa hujahtaa useimmiten ainakin yhdeksään ennen kuin palaan hereillä olevien kirjoihin.
Mutta eipä minulla, eläkeläisellä kiire ole minnekään. Tänään ei edes kettislenkille, kun sillä on toinen kuljettaja. No, kerkiänkin sitten hyvin tehdä "oikeita" töitä. Nämä taloyhtiön asiat työllistävät aika paljon, etenkin kun olen ainoa joka päivisin on kotosalla ja pystyn hoitelemaan kaikenlaisia juoksevia asioita ja papereita. Tulossa olevat remontit ovat kyllä aika massiiviset ja niiden tiimoilta on kyllä töitä vaikka muille jakaa. Ja rahaa alkaa palaa, kun töihin päästään. Suorastaan hirvittää, kuinka paljon kuvetta pitää jokaisen osakkaan vielä kaivaa. Mutta pakko tanssia kun halolla soitetaan. Nyt on jo pitkään yhtä kämppää purettu ja rakennettu, mutta siitä sentään on toivoa saada korvauksia, koska nyt purettu remontti on ollut virheitä täynnä. Taistelutahtoa se vaatii, mutta onneksi meillä on pätevä lakimies apuna.
Kylmä on kuin r:n siellä. Taitaa kettiskin tänään saada villapuseron ja tossut. Se on aika arka kintuistaan. Edellinen ei juuri tassujaan nostellut, mutta tämä nuorukainen kyllä. Ehkä ei ole anturat vielä niin parkkiintuneet. Varmaan tosiaan A:n pikkukoiralle tulee noissa lukemissa äkkiä vilu. Onkos Websin pojan koira pakkasenkestävä?
Itse onneksi pääsen taas illalla oopperaan lämmittelemään Puccinin sydäntä lämmittävän musiikin tahdissa. Ja sitä ennen kohta kuumaa kaalilootaa, jonka puoli tuntia sitten työnsin uuniin. Nyt jo tulee nokkaan herkullinen tuoksu. Puolukkahilloa kyytipojaksi, niin jo avot kyllä taas kelpaa laulella. Ja niinhän on, että ei nälkäinen tiedä, kuinka kylläinen kärsii;))
Mukavaa pakkaspäivää!- Cee-Lila
"niinhän on, että ei nälkäinen tiedä, kuinka kylläinen kärsii;))"
Niin että kaalilootaa ennen oopperaan menoa?
" onneksi meillä on pätevä lakimies apuna."
joka vie suurimman osan talonne remppahommien lakiasioiden hoidosta:-(
Itsekin olen illan virkku, aamun torkku ja hyvin on sopinut minulle, varsinkin kun ei ole aamulla töihinlähtöä, eikä lapsi/lapset herätä. Työelämäaikoihinkin olin illanvirkku ja nukuin hyvin lyhyitä yöunia, joita sitten paikkailin viikonloppuisin.
Robo ei päästä taas vähällä minua, teetättää jos jotain kuvioita kymmenittäin. - c_webs
Kumma juttu tuo robo sitten? Yhtään kertaa ei ole tänään kysellyt mitään täällä.
Taidan päästä kohta "luottojätkäksi" sille ? ;) - c_webs
". Onkos Websin pojan koira pakkasenkestävä?"
Kyllä se suht sellainen on vaikka ei mikään pitkäkarva olekaan, mutta eihän minkään koiran anturat kestä paikallaan oloa kovemmalla pakkasella.
Uupperankestävää siitä ei kuulema saa edes lämpimällä :)
- Cee-Lila
Tilasin sunnuntaina itselleni sen varsi-imurin Hobbarista ja huom Webs, sama malli oli Gigurantissa paljon kalliimpi, eli oli Hobbarissa alennushinnalla. ovh molemmilla tasan sama. Eli ei hobbari ole aina kalliimpi versio kaikesta. Tänään tuli jo s-postiini tieto, että se on lähetetty. Lähetin myös hobbarin asiakaspalveluun palautetta, että miksi asiakasnumero ei kelpaa ihmisen tunnistamiseen verkossa, vaan piti taas keksiä uusi salasana että sain tilauksen tehtyä. Asiakasnumeroni on jo varmaan 30 vuoden takaa ollut sama, tietäisivät siis tasan tarkkaan kuka olen, mutta kun sitä ei edes kysytty verkkotilaamisessa. Puhelimitse tilatessani se on aina toiminut. Tosin viime tilauksestani on jo varmaan pari vuotta, kun tilasin pojanpojalle pölynimurin sinne E-Pohojanmaalle. Silloinkaan en halunnut ottaa uutta salasanaa s-postiini heille, vaan tartuin luuriin ja odotin ties kuinka kauan kuunnellen sitä stubidomusaa. Palautteeni ei ole vielä poikinut mitään.
Onko siis niin nyky-yhteiskunnassa, että vain salasanat joka kauppaan ovat ne ainoat tunnistautumiskeinot, asiakasnumero on vain niille, jotka hoitavat asiat puhelimella, sekin ilman älyä siis.- Cee-Lila
Nyt tuli jo puhelimeeni viesti, että paketti noudettavissa lähi-k-kaupan postista. Tosi nopeata toimintaa! Tilaus tehty sunnuntaina, tavara noudettavissa tänään tiistaina.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Nyt tuli jo puhelimeeni viesti, että paketti noudettavissa lähi-k-kaupan postista. Tosi nopeata toimintaa! Tilaus tehty sunnuntaina, tavara noudettavissa tänään tiistaina.
Vielä lisäkommentti edelliseen. Sain juuri s-postiini myös viestin postista, missä oli tilaamani tavaran noutotunnus ja alaosassa valtakirja, jos en itse sitä hae. No minä tulostin paperin, allekirjoitin valtakirjan ja U hakee sen huomenna töistä tullessaan. Loistavaa palvelua. Ei posti tiedä minun s-postiosoitettani, joten tavaran lähettäjältä ovat sen saaneet, koska netin kautta tilauskin on tehty. Olen aina itse kirjoittanut valtakirjan, nyt oli valmis lomake sitä varten ihan postin lähettämänä.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Vielä lisäkommentti edelliseen. Sain juuri s-postiini myös viestin postista, missä oli tilaamani tavaran noutotunnus ja alaosassa valtakirja, jos en itse sitä hae. No minä tulostin paperin, allekirjoitin valtakirjan ja U hakee sen huomenna töistä tullessaan. Loistavaa palvelua. Ei posti tiedä minun s-postiosoitettani, joten tavaran lähettäjältä ovat sen saaneet, koska netin kautta tilauskin on tehty. Olen aina itse kirjoittanut valtakirjan, nyt oli valmis lomake sitä varten ihan postin lähettämänä.
Voihan siellä olla hobbarissakin halvempaa, sitähän en sanonut mutta yleensä (ennen) oli kalliimpi kuin muut. Silloinhan se oli Stoccan myymälä vielä. Muistan että kanta-asiakkaana silloinkin ostin mm. sieltä Hondan aggregaatin 200 ekua halvemmalla kuin se oli muualla.
Tuli tässä varmasti "tienattua" parisatanen kun itse poistin koneesta entisen powerin ja asentelin uuden tilalle. Joku liike olisi ryöstänyt tuon verran varmasti jo työstä. Aikaa meni n. tunti purkuun ja asennukseen itse tehtynä. Itse virtalähde maksoi kuljetuksineen 70 ekua.
Juu, ei asiakasnumeroa voi / saa käyttää asiakkaan tunnistamiseen, senhän voi joku "napata" helposti vaikka tuotepakkauksesta jossa se usein nimen yhteydessä näkyy. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Voihan siellä olla hobbarissakin halvempaa, sitähän en sanonut mutta yleensä (ennen) oli kalliimpi kuin muut. Silloinhan se oli Stoccan myymälä vielä. Muistan että kanta-asiakkaana silloinkin ostin mm. sieltä Hondan aggregaatin 200 ekua halvemmalla kuin se oli muualla.
Tuli tässä varmasti "tienattua" parisatanen kun itse poistin koneesta entisen powerin ja asentelin uuden tilalle. Joku liike olisi ryöstänyt tuon verran varmasti jo työstä. Aikaa meni n. tunti purkuun ja asennukseen itse tehtynä. Itse virtalähde maksoi kuljetuksineen 70 ekua.
Juu, ei asiakasnumeroa voi / saa käyttää asiakkaan tunnistamiseen, senhän voi joku "napata" helposti vaikka tuotepakkauksesta jossa se usein nimen yhteydessä näkyy.Sinäpä sen taas sanoit. Eli asiakasnumero ei käy netissä, koska näkyy vaikkapa esitteessä, joka tulee kotiin. No, minulle tulee enää s-postiin mainoksia, ei enää postiluukusta. Mutta kun tilaan puhelimitse, ilmoitan asiakasnumeroni, miksi se silloin toimii? Voihan nimissäni soittaa kuka tahansa, jolla on se asiakasnumero tiedossaan.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Sinäpä sen taas sanoit. Eli asiakasnumero ei käy netissä, koska näkyy vaikkapa esitteessä, joka tulee kotiin. No, minulle tulee enää s-postiin mainoksia, ei enää postiluukusta. Mutta kun tilaan puhelimitse, ilmoitan asiakasnumeroni, miksi se silloin toimii? Voihan nimissäni soittaa kuka tahansa, jolla on se asiakasnumero tiedossaan.
Periaatteessa myyjän tulisi jotenkin myös varmistua kun puhelimitse tilataan mutta en osaa sanoa kuinka he sen tekevät. Ja mitä he kysyvät luurilla tilatessa ? Kysyvätkö s-postin vai vertaavatko entisiä tietoja näkyvään numeroon.
Tai vertaavat asiakasnumeron heillä olevaan s-postiosoitteeseen? - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Periaatteessa myyjän tulisi jotenkin myös varmistua kun puhelimitse tilataan mutta en osaa sanoa kuinka he sen tekevät. Ja mitä he kysyvät luurilla tilatessa ? Kysyvätkö s-postin vai vertaavatko entisiä tietoja näkyvään numeroon.
Tai vertaavat asiakasnumeron heillä olevaan s-postiosoitteeseen?En osaa tuohon vastata, koska en ole puhelimitse tilannut sieltä mitään pariin vuoteen. Esitevihkotkin laitoin paperiroskiin niin, että otin nimitiedot pois, siinä olevasta asiakasnumerosta pystyy näkemään vaikka mitä. Kerran kokeilin tätä sisareltani saamista lehdistä, missä hänen asiakas/tilausnumeronsa näkyi, sain selville, mitä lehtiä hän tältä firmalta oli tilannut. Sen jälkeen sisareni on ottanut nimitiedot pois lehdistään.
Minulla on myös lankapuhelinnumero, mistä monesti tilaukseni tein, johtuen siitä, että tilatessa piti painaa milloin mitäkin numeroa riippuen siitä, mitä firmalta haet, sillä puhelimella se on helppoa ottamatta luuria korvalta pois ohjeita kuunnellessa. Saattoivat henkkarin kysyä.
Nyt jos soittaa vaikka pankkiin, pitää näpytellä pankin antama käyttäjätunnus ja sen jälkeen seuraava vapaa luku tunnuslukukortista. Nyt kun korteista ollaan luopumassa, pitää tietysti ottaa siitä valkoisesta pikkuläpyskästä tunnusluku, joka on 9-numeroinen ja sitä ennen läpyskään on tietysti annettava itse antamansa pin-koodi, että läpyskä tunnistaa sinut.
Eilen tilattiin U:llekin tuo läpyskä, koska kortit vaipuvat unholaan tämän vuoden aikana.
- c_webs
Raikasta huomenta....normi talvikeli -22.5 C ja jossain vähän reilummin. Kevättä siis ilmassa joten eikun aurinkoon ?
Mutta mikäs tässä, vähän saattaa nyt "kirpaista" niitä joilla suora sähkölämmitys on vaikkapa ok-talossa, ja etenkin ellei muita lämmitysmuotoja ole apuna. Pitkään jatkuessaan kolminkertaistunut sähkön hinta ei tee budjetille hyvää ainakaan lapsiperheissä joissa se voi muutenkin olla tiukan tai hiton tiukan rajamailla.
Niin, kyllä tuntuu tuon Ceen pankin tunnistautumiset tehdyn jo ehkä "överiksi"? Itse olen harkinnut nyt jos hommaisi tuon ulkoisen kortinlukijan koneeseen, aktivoisi sähköisen varmennetunnuksen niin sillä voisi tunnistautua kaikkiin sähköisiin palveluihin. Toki edellyttää lukuohjelman asentamisen koneelle joka ei iso homma ole. - Alkuperäinen-Rapu
Huomenta taas!
"Aina hauo hartioita, pehmitä perälihoja" - kuulostaa aivan hyvältä neuvolta tuo alku, mutta totuus paljastuu kun lukee pidemmälle Häärunoa!
Kalevalan päivä ja suomalaisen kulttuurin päivä. HS:ssa on hääruno Kalevalasta ja siinä annetaan ohjeita miten vaimo saadaan nöyräksi. Pitäisköhän Kalevala sensuroida? Ateneumin seinällä roikkuva Väinämöinen-Aino tauluhan on jo saanut paheksuntaa.
-20C näyttää mittari tänään. Huvitti eilen kun miespuolinen toimittaja radiossa innoissaan sanoi, että "tänään on ollut "tämänpäivän" kylmin päivä!" Kai hänen piti sanoa että tämän talven...
Tänään en lähde ulos, mutta huomenna on luvattu jo hieman lämpimämpää säätä ja oli tai ei, niin kyllä asioille on jo pakko mennä silloin.
Nyt on PAKKO sulkea radio, niin ottaa "päähän" tuo toimittajien kälkätys ja nouseva ja laskeva, välillä kiekuva kimitys naurun säestyksellä! Huh, huh!
Keskiviikkoa ja älkäähän paleltuko!- aurora5
Huomenta!
Yle.fissä on Kalevala-tietokilpailu. Ainoa missä olin eri mieltä laatijan kanssa oli kalevalamitta, joten ysin sain. Ylen sivustolta löytyi myös muuta Kalevalaan liittyvää, esim. sensuroituja säkeitä. Lönnrothan ei sensuroinut mitään, vaan tallensi tunnollisesti kaiken, mitä Karjalan laulumailla kuuli. Se pankolla horiseva ukko, joka antoi sulholle ohjeita muijan kurittamisessa, oli niin raaka tyyppi, että voi olla hyvinkin sukua sille yhdelle lippalakkipäiselle mustaparralle, jonka tuomio säilyi hovissa. Eikä Väiskikään nyky-yhteiskunnassa olisi aivan puhtaita papereita saanut. Niinkuin ei kukaan muukaan maailman "kansallissankareista". Jos ei muuta niin hakkaraistyyppistä naisten käpälöintiä löytyy jokaisen mainetta mustaamasta. Vaikka naisethan ne hävyttömät aloitteet ovat tietysti tehneet...
Se mistä Kalevalassa erityisesti iloitsen on pääsyni sen naisnimien galleriaan. Ja myös äitini on päässyt. Olemme siis äiti ja tytär sekä faktana että fiktiona, me puolukanpoimijat... - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta!
Yle.fissä on Kalevala-tietokilpailu. Ainoa missä olin eri mieltä laatijan kanssa oli kalevalamitta, joten ysin sain. Ylen sivustolta löytyi myös muuta Kalevalaan liittyvää, esim. sensuroituja säkeitä. Lönnrothan ei sensuroinut mitään, vaan tallensi tunnollisesti kaiken, mitä Karjalan laulumailla kuuli. Se pankolla horiseva ukko, joka antoi sulholle ohjeita muijan kurittamisessa, oli niin raaka tyyppi, että voi olla hyvinkin sukua sille yhdelle lippalakkipäiselle mustaparralle, jonka tuomio säilyi hovissa. Eikä Väiskikään nyky-yhteiskunnassa olisi aivan puhtaita papereita saanut. Niinkuin ei kukaan muukaan maailman "kansallissankareista". Jos ei muuta niin hakkaraistyyppistä naisten käpälöintiä löytyy jokaisen mainetta mustaamasta. Vaikka naisethan ne hävyttömät aloitteet ovat tietysti tehneet...
Se mistä Kalevalassa erityisesti iloitsen on pääsyni sen naisnimien galleriaan. Ja myös äitini on päässyt. Olemme siis äiti ja tytär sekä faktana että fiktiona, me puolukanpoimijat...Huomenet laulumaille(kin)... ja hitsi kun hiki tuli kauppakeikalla. Se tuo luonnon untuva on vähän sellaista ettei halla pane pikkupakkasilla.
Hih, luin että olit erimieltä kalavalemitasta niin pakko laittaa todiste ettei ole ne niitä :
http://kuva.termiitti.com/v.php?img=45672
Tuossa yhdestä pyydyksestä....
Niin no naisethan ne iliman muuta, kaikki Mar.......marjanpoimijat ovat kautta aikain miehet "pahaan " houkutelleet jo luola-ajoista lähtien. Mutta silti jopa eräs kansanedustaja Väiskiä syytti ahdistelusta kun taulun näki, siis historiikin totena kun alastonna uimaan mennään :))
Ei ollut kaupassa Väinämöispullia, piruvieköön..... - c_webs
Hitto, vain 8 sain oikein.... ne kirjaimet ja Pohjan neidon sulho meni väärin :(
Siinä "kalavalemitassahan" oli kaksi oikeaa vastausta, eli eka ja viimeinen.
- aurora5
Kalevalamitoista veikkasin oikeaksi kolmosta; siis että peräkkäiset sanat alkavat samoilla kirjaimilla, (Vaka vanha Väinämöinen laski laulellen vesiä) ja se oli kuulemma väärin. Yksi kysymysvaihtoehto olisi voinut olla kansanrunon mitta eikä suomalainen mitta. Suomalaisia mittojahan on monenlaisia kuten lähettämässäsi kuvassa niillä kalankörmyillä;)
- Alkuperäinen-Rapu
Minä en löydä tuota Kalevala-testiä. Laittaisitko vaikka webs suoran linkin. Niin että testiin pääsee täältä näpäyttämällä.
- aurora5
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/23/mita-tarkoittaa-kalevalamitta-miksi-aino-hukuttautui-testaa-tietosi-kalevalasta
tässä etsimäsi tietokilpailu.- Cee-Lila
Testasin itseni ja sain vain 8, vaikka olen kyllä kalevalan lukenut koulussa, tehnyt jopa esityksen Väinämöisestä. On kalevala kyllä melkoinen eepos, täysin verrattavissa esimerkiksi kreikkalais- ja roomalaistarustoihin, joita nuorena luin aika ahkerasti.
- Alkuperäinen-Rapu
Kiitos aurora5!
"Only one answer allowed to question."
Tein myös sen juhlapäivien tunnistamistestin ja siinä meni kaksi väärin. - c_webs
" ja siinä meni kaksi väärin."
Niin miulkii, se J. Ahon naishahmo ja ööööö, toista en muista enää :)
Oot kait yrittänyt arvailla tuossa ekassa jos tuollaisen palautteen oot saanut? - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
" ja siinä meni kaksi väärin."
Niin miulkii, se J. Ahon naishahmo ja ööööö, toista en muista enää :)
Oot kait yrittänyt arvailla tuossa ekassa jos tuollaisen palautteen oot saanut?Juu, yritin useampaa vaihtoehtoa, kun vastasin. Ajattelin että jos onnistuisi vaihto, mutta ei onnistunut, huomasivat mokomat.
- Cee-Lila
Olen tänään huomannut IS:n ja Hesarin suuntautumiset keskustelupalstoille kirjoittamiseen. Yritin saada viestiä läpi Saara Aallon ja hänen ex-poikaystävänsä Teemu Roivaisen erojuttuun IS:ssä. Olivat seurustelleet 9 vuotta, mutta nyt ovat edelleen hyvät ystävät. Saara oli murtunut eron jälkeen ja nyt kuten tiedämme, on saanut kuuluisuutta britannian X-Faktorissa ja asuu sekä Suomessa että Englannissa naisparinsa Meri (-rakas) Sopasen kanssa, joka on myös Saaran manageri, mutta Teemukin on kuvioissa mukana Saaran tukijana. Arvelin IS:ssa vaihtoiko Saara rakkaakseen naisen pettyneenä miehiin ja arvelin että sateenkaariliitoissa mustasukkaisuus on yhtä iso kuvio kuin heterosuhteissa, mutta kirjoitustani ei julkaistu. Nythän Saara on ainoa ehdokas euroviisuihin ja hänen kolme mahdollista kipalettaan on julkaistu. Itse viisut ovat aihe, joka ei ole aikoihin minua kiinnostanut, jos Saara voittaisi, olisi ihme. Kaikki Itä-blokin maat kun äänestävät vain toisiaan, vaikka olisivat kuinka vihamielisiä toisiaan kohtaan, me emme yleensä saa ääniä edes Ruotsilta.
Toinen juttu oli Hesarissa, missä totaalikieltäytyjä Elsa, 23-v, ei aio käydä edes siviilipalvelusta, koska se häiritsisi hänen yliopisto-opintojaan. Koko jutussa ei paljasteta, tai kaikki eivät ole koko juttua lukeneet edes, että Elsa on alunperin poika ja on nyt sukupuolenvaihdosoperaatioissa. Siksi häntä koskisi intin käyminen. Naisillehan se on vapaaehtoinen.
Ei minua nuo jutut sinänsä kiinnostaisi ollenkaan, mutta olen huomannut näistä lehdistä, että tietynlaisista asioista ei saa edes kirjoittaa, ettei vain syyllistyisi muunsukupuolisten kuten homojen, lesbojen, transsukupuolisten ym vaikkapa maahanmuuttajien loukkaamiseen millään tavalla. Asioista ei saa edes puhua. Nykyään rikostapauksissakin mainitaan, että tekijä on valtaväestöön kuuluva muuten ei mainita mitään. Muunmaalaisista paljastuu vasta monen vuoden kuluttua, että oli maahanmuuttaja, kun asia on saatu lopulta päätökseen ja tuomio julistettua. Turun tapaus erikseen, kun lopulta paljastui pian kiinnioton jälkeen, että oli marokkolainen. Nimeäänkin arvuuteltiin ensin pitkään.- c_webs
Ei sitä passaa aina sanoa tai kirjoittaa, tai arvella edes asioita ellei se vastaa noidenkin aviisien omaksumaa hyssyttely-linjaa. Trashiin menevät suoraan, sama koskee politiikan suhteen.
Tiedä sitten euroviisuista kun ei ole tullut seurattua mutta kyllähän Saaralla potentiaalia artistina on vaikka voittoon. Puolikorvalla ne pari kipaletta, sen ekan ja vikan kuullut mutta ehkä eka ainakin liian "ruotsalainen". Toinen on kuulematta vielä. Noista kahdesta ostaisin sen viimeisen, vähän erikoisuutta(kin) , ehkä?
- c_webs
Huomenta ja mistäs arvasin että Rapu on yrittänyt "lintsata" testissä, ei onnistunut ei :)
Ääh, vain -20,4 pakkasella, sehän kohta nuoska narisee kengän alla tai sitten ei vielä pariin viikkoon. Aikanaan aikanaan sitten.....
Tänään vähän hösseli päivä, ettäänperiltä tuleekin "vieras" yllättäen käymään ja kuinka sattuikaan, meikällä justiin samoihin aikoihin meno hampitohtorille . No jos ehtinee tulla ennen lähtöä niin "seurustelkoon" täällä ittekseen. Ja voi olla etten ehdi edes takaisin kun jo häipyy menojaan.....
Joskus niiiiin kivoja nämä yllärikäynnit(kin) :( Viimeiks oli tulossa just kun minä olin lähdössä periferiaan.
Mutta aika "hupaisa" kaupankäynti eilen netistä. Koko maasta en löytänyt yhtä tiettyä, sopivaa tuuletinta (oikeilla arvoilla ) ja kokonsa puolesta liittimineen toiseen koneeseen nin minäpä poika tilasin Ebayn kautta Kiinasta piruvieköön. Sieltä löytyi heti, hintakin kova 5,3 € ja laivarahti ilmainen, ja nyt oli jo viesti että matkalla on :)) Voi se viipyä kyllä kuukauden tai ettei koskaan tulekaan mutta sen näkee sitten joskus.
Ja nyt jotain tohisemaan tästä.....- aurora5
Huomenta!
Minusta Saara Aalto on säkenöivän energinen laulaja ja oululaisena osaa puhuakin narisematta. Hänen rakkauselämänsä ei kuulu minulle.
Saaran isoisä Eeli Aalto on tunnettu taiteilija ja kirjailija sekä kulttuurin "vastarintamies": hän jäi viimeisenä paikalle istumaan kun Jumalan teatteri -ryhmä aloitti paskanheittonsa yleisöön Oulun teatterissa. Vaimolle luvattu teatteri-ilta sai nolon lopun, mutta Eeli ei säikkynyt nuorten huligaanien provoa.
Yllätysvieraat ovat tosi kiusallisia. Ei minulla niitä käykään mutta saisivat istua kuivin suin, koska en pidä kaapeissani vierasvaraa. Enkä aina ole edes säädyllisissä pukeissa.
Nyt oli talven kylmin yö, olen saanut todeta jo parina aamuna. Eilen oli täällä Lampelassa mitattu 29 jotain. Oma parvekemittarini näyttää aina himpun verran matalampia arvoja. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta!
Minusta Saara Aalto on säkenöivän energinen laulaja ja oululaisena osaa puhuakin narisematta. Hänen rakkauselämänsä ei kuulu minulle.
Saaran isoisä Eeli Aalto on tunnettu taiteilija ja kirjailija sekä kulttuurin "vastarintamies": hän jäi viimeisenä paikalle istumaan kun Jumalan teatteri -ryhmä aloitti paskanheittonsa yleisöön Oulun teatterissa. Vaimolle luvattu teatteri-ilta sai nolon lopun, mutta Eeli ei säikkynyt nuorten huligaanien provoa.
Yllätysvieraat ovat tosi kiusallisia. Ei minulla niitä käykään mutta saisivat istua kuivin suin, koska en pidä kaapeissani vierasvaraa. Enkä aina ole edes säädyllisissä pukeissa.
Nyt oli talven kylmin yö, olen saanut todeta jo parina aamuna. Eilen oli täällä Lampelassa mitattu 29 jotain. Oma parvekemittarini näyttää aina himpun verran matalampia arvoja.No jos nyt ne kovimmat lukemat olisi ohi vaikka kylmää kyllä riittää pitkälle. Alkaneelle kuulle lumisateita ja yöpakkasia lähes huhtikuun lopulle asti . Mutta jo toukosen puolivälistä hyviä lämpöjä pari viikkoa. Siis ennusteitahan nuo. Oli siellä eilen paikoin mitattu -30 :n alle meneviä "lämpöjä". Taisi mainitsemasi olla -29,7.
Niin siinä kuitenkin sitten kävi ettei yllärivieras olisi edes ehtinyt kentältä tänne enkä minä hampitoktorilta takaisin pikavisiitille. No tässä on nyt 2-3 pv:n optio piipahtaa jos sellainen väliaika löytyy. On ne kiireisiä.....
- amummu
Pakkaspäivää. Taas!
Paitsi tänään ei enää ollut niin kipakkaa kuin eilen. Kettis kyllä mennä viuhtoi niin kuin ei mitään kylmää olisi missään. Oma väki on kyllä aamuisin ja iltaisin pistänyt sille töppöset, mutta näin päivällä aurinko hoitaa jo hommiansa aika mukavasti, joten hyvin selvisimme. Minäkin välillä ihan paljain päin. Olen isältäni perinyt pään höyryämisen.
Viime yönä taas kuumensin päätäni aamukuuteen miettimällä maailman menoa. Tai lähinnä noita lasten juttuja ja näitä as oy:n remppa-asioita. Lakipykäliäkin olen joutunut tutkimaan urakalla. Onneksi on siihen apua lähipiirissä, ettei ihan tartte ruveta aravailemaan lain pirullisia kiemuroita.
Euroviisuja on mainostettu, ja kuullut olen minäkin ne kaikki kolme. Varmaan ihan kelpobbbbiisejä po. genrestä tykkääville, mutta tunnetusti kun olen kranttu musiikin suhteen, niin minulla ne menivät yhdestä korvasta sisään, ulos toisesta. Mutta uskon, että jos joku niistä kappaleista jotain irti saa, niin just SA. Nämä muut nykylaulajatytöt ovat lähinnä piipittäjiä ja honottajia äänivaroiltaan ja laulutyyliltään. Saarahan on aikamoinen laulaja.
Saas nähdä, poikiiko Lepomäen kannanotto soteen mitään. Toivottavasti. Ainoa rehellinen lausuma moneen aikaan. Kyllä kansalaisetkin asian etenemistä ovat päivitelleet. Alun perin uudistuksen päädraiverina olleet säästötkin ovat kadonneet taivaan tuuliin jo heti alkumetreillä. Jos joku poliitikko niihin vielä uskoo, niin sen tyypin saisi ainakin lomauttaa ellei jopa irtisanoa. Räsäskäkin aikoinaan keuhkosi, että kun hallinto organisoidaan niin kyllä säästöjä syntyy. No, organisoidaanhan sitä, mutta eiköhän vain ala upota siihenkin - ja hallintoonhan yleensä vasta uppoaakin - semmoisia summia, ettei taida VTT:n raskaan sarjan koneetkaan niitä kyetä laskemaan.
Vaan meidän kylilläpä soten valintakokeilu jatkuu. Aavan asiakkaana olen ollut vuoden ja olen ihan tyytyväonen. Ja nyt pääsee jo hammaslääkäriinkin, siis pääsee se joka kerkisi ilmoittautua vapaaehtoiseksi kokeiluun. Minä en edes yrittänyt, kun lähin paikka olisi Hyvinkäällä. Omaan tervariin olen muutaman kerran yrittänyt saada aikaa hampilääkärille, mutta aina on käsketty soittaa puolen vuoden päästä uudestaan. Toistaiseksi olenkin vielä käynyt yksityisellä. Tosin, jos taloremonttiemme kustannukset toteutuvat suunnitellun suuruisina, niin sitten täytyy kysyä etäparantamisia. Kai ne siellä neuvoo jonkun omahoito-ohjelman: apteekista mönjää, ja sitä itse änkeämään hampaan koloihin. No, jotain kai sekin maksaa, mutta ei ehkä niin paljon kuin vastaanotolla saman tekeminen.
Nyt ip-kahvin keittoon. Hammasta kolottaa. Kahvi on yksi hyvä konsti siihen särkyyn.- c_webs
Jaa, taisi Sipilä jotain mainita Lepomäen irtiotosta että "tulos tai ulos"? Taas turhia lupailee lämpimikseen...
Eikun ostamaan sellainen dremelin pikkupora monilla päillä ja paikkarasia apteekista je sitten kotitöihin :) Puudutukseen puolikas Tullista niin jovain homma hoituu.
Kyllä tuossa hammahoidossakin julkisella ollaan väh. kuuden kerroksen väkeä. Tuolla periferiassa tuntuu usein pääsevän ilman akuuttiakin muutamassa päivässä, täällä ei juuri ollenkaan ellei osaa vakuuttavasti "valehdella" särkyjään.
Joillain alueilla täälläkin pääsee kohtuullisessa ajassa mutta hoito voi olla käynti / 3 kk-6 kk.
Joskus yritin tuonne meidän niin ei mitään jakoa alle 3 kk:n päästä, pitäähän ne ensin enemmän aurinkoa saaneiden helmiäiset pitää hohtavina ensisijassa.
No yksityisellä käydään sitten, ajan saa vaikka seuraavalle päivälle mutta eihän tuo ihan halpaa ole, parisatanen livahtaa pienellä kertakäynnillä. - aurora5
Minä olin aikaisemmalla asuinpaikallani turvautunut aina yksityiseen. Täällä ajattelin kysäistä julkiselta aikoja. Kun ei mitään särkyjä ole, ainoastaan oma kielenpään huomio parista reiästä, sain kuulla, että kesään menee tai alkusyksyyn. Lähettävät sitten kirjeen.
Tein jauhalihakastiketta keitettyjen perunoiden kera. Parempaa ruokaa ei olekaan. Jotkut klassikot kestävät sukupolvesta toiseen.
Olen muuten keksinyt Frii-kanavan näin alkuillan ratoksi. Sieltä tulee kuudelta Tappavat suhteet, oikein hyvin tehty sarja. Sen ykkösen uusseelantilaisen sarjan skippasin aikaa sitten. Pääpoliisien vitsailu ruumiiden äärellä oli minulle liian huonoa huumoria. - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Minä olin aikaisemmalla asuinpaikallani turvautunut aina yksityiseen. Täällä ajattelin kysäistä julkiselta aikoja. Kun ei mitään särkyjä ole, ainoastaan oma kielenpään huomio parista reiästä, sain kuulla, että kesään menee tai alkusyksyyn. Lähettävät sitten kirjeen.
Tein jauhalihakastiketta keitettyjen perunoiden kera. Parempaa ruokaa ei olekaan. Jotkut klassikot kestävät sukupolvesta toiseen.
Olen muuten keksinyt Frii-kanavan näin alkuillan ratoksi. Sieltä tulee kuudelta Tappavat suhteet, oikein hyvin tehty sarja. Sen ykkösen uusseelantilaisen sarjan skippasin aikaa sitten. Pääpoliisien vitsailu ruumiiden äärellä oli minulle liian huonoa huumoria.Siellä on sitten melko pitkä odotteluaika myös julkiselle. Varmaan akuuttina pääsisi nopeammin mutta eipä sitä viitsi olemattomia "tuskia" valittaa. Kyllä täällä missä käyn krt/ vuosi niin tuntuu niillä Kelan maksusitoumuksilla asiakkaita riittävän.
Tuleeko se sitten halvemmaksi kuin perustaa ja palkata julkiselle toimijoita, en tiedä.
No tuosta kanavasta en tiijä mutta muonapuoli on ikikestävä suosikki sukupolvilta toisiin, njamskis.
- Alkuperäinen-Rapu
Katselin Gisellen lopun juuri koneeltani. HS:t tarjosi Gisellen suoranalähetyksenä. Tyttäreni oli tyttärensä kanssa siellä viettämässä äiti-tytär baletti-iltaa. Me, tytär ja minä, olimme oopperassa viettämässä äiti-tytär oopperailtaa 20.2. Tyttärentytär ei pidä kovin paljon oopperasta, mutta tykkää kyllä baletista. On itsekin tanssinut sitä joskus monta vuotta. Minä olen oopperan katsoja/kuuntelija, en niinkään baletin. Hienolta se näytti ja kuului kyllä koko kuvaruudun kokoisena ja läheltä katsottuna.
Nyt sitten testaamaan uusia lukulasejani. Hain ne tänään ja ne ovat kauniit ja kevyet ja istuvat napakasti. Eivät valu ainakaan vielä. Koekatselussa tuntui että näinkin niillä.
Hyviä öitä kaikille! - Alkuperäinen-Rapu
Yö meni ja nyt voi toivotella jo Hyvää huomenta!
Silmälasit testattu ja vaikuttivat lukemiseen sopivilta, mutta kun en ole koskaan ennen käyttänyt pelkkiä lukulaseja, niin vähän hankalalta tuntuu nyt tuo lasien vaihtelu kun ei noilla lukulaseilla näe kuin 40:n sentin päähän. Kai tuohonkin tottuu, että muistaa vaihtaa ja ei unohda noita varsinaisia laseja kotiin, kun lähtee jonnekin - vaikka en kyllä käytä laseja liikkuessani esimerkiksi ulkona, enkä sisälläkään, jos ei tarvitse katsoa jotain tarkasti.
Pakkasta on, mutta tuulta ei taida paljon olla kun männyt ei heilu yhtään. Keväältä näyttää ja onhan ne karhutkin jo heränneet talviuniltaan, joten "virallinen" kevät on siis tullut!
Viikonlopun alkua!- c_webs
Huomenta ja höpöhöpö siitä keväästä vielä. ainakin 2 viikkoa mennään keskiarvojen kylmemmällä puolella ja lumisateita saadaan. Eikä pari Korkeasaaren nallea kesää tee :) Toukokuun puolesta välistä alkaa tuntua kesältä , tosin pari viikkoa ja sitten vällyhoussut taas esille, ne toiset....tästä linkistä voi katsella aika pitkälle päivät/vko/ kk eteenpäin mitä luvassa on:
https://www.accuweather.com/fi/fi/helsinki/133328/march-weather/133328
Niin muuten on vähän vaikea tottua noihin kaksitehoihinkin, jää jotenkin kapeaksi keskelle tuo lukuosuus lähelle ja se häiritsee mutta taas hieman kauemmaksi hiottu (" kaukolasit") taas ihan ok. Sitten kun ei normaalisti tarvitse (vielä) mitään kaukolaseja niin niin....? Muuten laadukkailta ja istuvilta tuntuvat. Kompromissi on aina vähän tuota.
Tuntuu luontevimmilta vain jotenkin nämä entiset lukulasit näin pelkästään koneella ja luettaessa.
Ps. Tuosta linkistä siitä ylhäältä voi vaihtaa haluamansa paikkakunnan kirjoittamalla se "suurennuslasiruutuun" ja klikkaamalla "lasia". - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Huomenta ja höpöhöpö siitä keväästä vielä. ainakin 2 viikkoa mennään keskiarvojen kylmemmällä puolella ja lumisateita saadaan. Eikä pari Korkeasaaren nallea kesää tee :) Toukokuun puolesta välistä alkaa tuntua kesältä , tosin pari viikkoa ja sitten vällyhoussut taas esille, ne toiset....tästä linkistä voi katsella aika pitkälle päivät/vko/ kk eteenpäin mitä luvassa on:
https://www.accuweather.com/fi/fi/helsinki/133328/march-weather/133328
Niin muuten on vähän vaikea tottua noihin kaksitehoihinkin, jää jotenkin kapeaksi keskelle tuo lukuosuus lähelle ja se häiritsee mutta taas hieman kauemmaksi hiottu (" kaukolasit") taas ihan ok. Sitten kun ei normaalisti tarvitse (vielä) mitään kaukolaseja niin niin....? Muuten laadukkailta ja istuvilta tuntuvat. Kompromissi on aina vähän tuota.
Tuntuu luontevimmilta vain jotenkin nämä entiset lukulasit näin pelkästään koneella ja luettaessa.
Ps. Tuosta linkistä siitä ylhäältä voi vaihtaa haluamansa paikkakunnan kirjoittamalla se "suurennuslasiruutuun" ja klikkaamalla "lasia"."Kevät" tervehdys!
Eikös se jäniskin ole sanonut, että "huh hellettä, sanoi jänis pakkasella?" Täytyy nyt olla positiivinen, niin pakkanenkin muuttuu lämmöksi!
Noissa moniteholinsseissä on tosiaankin pieni se lukuosa, ja nyt se ei näissä uusimmissa laseissa oikein onnistunut asentaa sopivaan kohtaan (tai ne valuvat liian alas), joten sen takia jouduin hankkimaan nuo lukulasit. Muuten olen tottunut alusta alkaen käyttämään näitä rajattomia. Nyt kyllä nämäkin tuntuvat olevan tukevasti paikoillaan, kun optikko taas eilen teki jotakin näille sangoille. Lukulaseilla ei näe hyvin kuin neljänkymmenen sentin päähän. Kun nostaa katseensa luettavasta, niin näyttää hyvin hämärältä kauemmaksi. Paljon hämärämmältä kuin ilman mitään laseja. En voi käyttää koneellakaan noita lukulaseja, kun pitäisi istua kumarassa, että olisi lähempänä kuvaruutua.
Täytyy "klikkailla" kunhan ehdin - nyt on jotain ruvettava jo tekemäänkin! - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
"Kevät" tervehdys!
Eikös se jäniskin ole sanonut, että "huh hellettä, sanoi jänis pakkasella?" Täytyy nyt olla positiivinen, niin pakkanenkin muuttuu lämmöksi!
Noissa moniteholinsseissä on tosiaankin pieni se lukuosa, ja nyt se ei näissä uusimmissa laseissa oikein onnistunut asentaa sopivaan kohtaan (tai ne valuvat liian alas), joten sen takia jouduin hankkimaan nuo lukulasit. Muuten olen tottunut alusta alkaen käyttämään näitä rajattomia. Nyt kyllä nämäkin tuntuvat olevan tukevasti paikoillaan, kun optikko taas eilen teki jotakin näille sangoille. Lukulaseilla ei näe hyvin kuin neljänkymmenen sentin päähän. Kun nostaa katseensa luettavasta, niin näyttää hyvin hämärältä kauemmaksi. Paljon hämärämmältä kuin ilman mitään laseja. En voi käyttää koneellakaan noita lukulaseja, kun pitäisi istua kumarassa, että olisi lähempänä kuvaruutua.
Täytyy "klikkailla" kunhan ehdin - nyt on jotain ruvettava jo tekemäänkin!Silmien akkomodaatiokyky (muistinkohan sanan oikein) joutuu koville, kun katselee vähän väliä kauas ja lähelle. Silmälihakset saavat siinä voimistelua. Niin saavat ihmisten verisuonetkin, jos juo viinaa ja polttaa tupakkaa, viina laajentaa ja tupakka supistaa, oli apen sanontatapa. Itselläni on nyt kolmea eri veripainelääkettä. Yksi on kalsiuminestäjää, Perustuu pienten ääreisverisuonien laajenemiseen. Toinen on beetasalpaaja, hidastaa sydämen lyöntitiheyttä ja auttaa sydäntä pumppaamaan verta tehokkaammin kehon eri osiin. Kolmas on ATR-salpaaja eli at-reseptorien toiminnan estäminen. On siinä melskettä kerrakseen .
Sain sen varsi-imurin jo keskiviikkona. On nätti kuin mikä, ferrarin punainen. Sopii sillä ajella ja imeä pölyjä. En ole vielä kokeillut sitä, kun piti olla niin kauan laturissa. Ohjeessa sanottiin että pitäisi olla eka latauksessa 24 h. En kyllä ihan niin kauaa pitänyt. - Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Silmien akkomodaatiokyky (muistinkohan sanan oikein) joutuu koville, kun katselee vähän väliä kauas ja lähelle. Silmälihakset saavat siinä voimistelua. Niin saavat ihmisten verisuonetkin, jos juo viinaa ja polttaa tupakkaa, viina laajentaa ja tupakka supistaa, oli apen sanontatapa. Itselläni on nyt kolmea eri veripainelääkettä. Yksi on kalsiuminestäjää, Perustuu pienten ääreisverisuonien laajenemiseen. Toinen on beetasalpaaja, hidastaa sydämen lyöntitiheyttä ja auttaa sydäntä pumppaamaan verta tehokkaammin kehon eri osiin. Kolmas on ATR-salpaaja eli at-reseptorien toiminnan estäminen. On siinä melskettä kerrakseen .
Sain sen varsi-imurin jo keskiviikkona. On nätti kuin mikä, ferrarin punainen. Sopii sillä ajella ja imeä pölyjä. En ole vielä kokeillut sitä, kun piti olla niin kauan laturissa. Ohjeessa sanottiin että pitäisi olla eka latauksessa 24 h. En kyllä ihan niin kauaa pitänyt.Eivät kaikki tarvitse koskaan silmälaseja. Ei meidän vaarikaan. Luki vielä vanhana lapsille satukirjoja ilman mitään silmälaseja. Nykyisin kyllä näyttää monesti siltä, kun katselee ihmisjoukkoja, että "kaikilla" on silmälasit!
Minäkin olen ajatellut jotain "kevytimuria", mutta en ole vielä tutustunut tarjontaan. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Eivät kaikki tarvitse koskaan silmälaseja. Ei meidän vaarikaan. Luki vielä vanhana lapsille satukirjoja ilman mitään silmälaseja. Nykyisin kyllä näyttää monesti siltä, kun katselee ihmisjoukkoja, että "kaikilla" on silmälasit!
Minäkin olen ajatellut jotain "kevytimuria", mutta en ole vielä tutustunut tarjontaan.Nykyään on muotia, että on silmälasit, joka pukuun melkein oman värisillä pokilla. Ne ovat kuin asuste.
- Cee-Lila
Aurinkoista päivää. Minä en tarvitse nykyään näköjään minkäänlaisia silmälaseja. Äskenkin hesarin luin ihan pelkillä omilla silmilläni. Vaikka kyllä minä oikeasti tarvitsisin, mutta kun ei ole tullut käytyä optikolla. Tähän tietokoneeseen en tarvitse mitään. Tässähän saa fontin vaikka kuinka isoksi, mikäli haluaa. Kaukolaseja tuskin tulen tarvitsemaan koskaan.
- c_webs
Voi jyssäys.... Käpäsin äkkiä lähimarketista kaffeleipää ja vähän muute niin tulipa kassatytölle tenkkapoo :)) Pitäiskö opettaa kouluissa päässälaskua taas ettei tulis "noloja". Löi kassaan väärän summan ja sitten ei osannut laskea paljonko pitäis antaa takaisin 20:st'ä kun ostokset maksoivat 17,15 !
Kysyi toiselta tytöltä niin empimiseksi meni sittenkin.
Avustin kysymällä että olisko tuo 2,85 ? Pienen pohdinnan jälkeen totesivat sen varmaan olevan niin :)))- Alkuperäinen-Rapu
Minä olen melkohyvä päässälaskija. Meidän tämä nuorimmainen on hyvä matematiikassa. Kertoi sen olevan koulussa mieluisin aine. Nyt oli ollut joku "testi" koulussa, missä piti värittää laatikoita sen mukaan miten paljon tykkäsi jostakin aineesta, tai asiasta koulussa. Matematiikan kohdalla poika oli värittänyt kaikki laatikot ja piirtänyt itse vielää lisälaatikoita, jotka väritti myös. Hän ihmetyttää ja on ihmetyttänyt jo kauan, kuinka suuria lukuja hän käsittelee oikein päässälaskuna. Hänen isänsä ja isänpuoleinen vaari ovat kyllä matemaatikkoja, joten "hedelmä ei putoa kauas puusta", niinhän sanotaan.
Nyt taas roboa kiusaamaan - tai se kiusaa minua. Kerran meinasin jo vahingossa kirjoittaa nimimerkikseni "Alkuperäinen-Robo" kun ajatukset oli robossa! Ei kannata ihmetellä, jos joskus kirjoitankin niin, ja se voi mennä lävitsekin? Toivottavasti kukaan ei ota tuota käyttöön, kun nyt sen kerroin! Rapu olen ja rapuna pysyn! - Cee-Lila
Kyllä nykyinen koululaitos on aivan erilainen kuin meillä lapsina. Nykynuoret eivät osaa laskea eikä kirjoittaa, mutta koneilla se sujuu heiltä erittäin hyvin. Kai nykyäänkin plus, vähennys, jako ja kertotaulut opetetaan ja tietenkin aakkoset. Mutta nimensäkin nuoret allekirjoittavat tekstaten, koska kaunokirjoitusta ei enää opeteta. Mutta sitten kouluissa opetetaan lapsille kaikkea sellaista, mistä meillä ei ollut hajuakaan. Eli tietotaito on lisääntynyt tavattomasti ja aiheuttanut myös suuren määrän koulupudokkaita, jotka eivät pysy kärryillä. Tukiopetuksia ja erityisluokkia tarvitaan jatkuvasti lisää, minun kouluaikanai niitä sanottiin apukouluiksi. Nykyisin nämäkin nuoret osaavat kyllä todella hyvin netin käytön ja niiden pelit.
- c_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Minä olen melkohyvä päässälaskija. Meidän tämä nuorimmainen on hyvä matematiikassa. Kertoi sen olevan koulussa mieluisin aine. Nyt oli ollut joku "testi" koulussa, missä piti värittää laatikoita sen mukaan miten paljon tykkäsi jostakin aineesta, tai asiasta koulussa. Matematiikan kohdalla poika oli värittänyt kaikki laatikot ja piirtänyt itse vielää lisälaatikoita, jotka väritti myös. Hän ihmetyttää ja on ihmetyttänyt jo kauan, kuinka suuria lukuja hän käsittelee oikein päässälaskuna. Hänen isänsä ja isänpuoleinen vaari ovat kyllä matemaatikkoja, joten "hedelmä ei putoa kauas puusta", niinhän sanotaan.
Nyt taas roboa kiusaamaan - tai se kiusaa minua. Kerran meinasin jo vahingossa kirjoittaa nimimerkikseni "Alkuperäinen-Robo" kun ajatukset oli robossa! Ei kannata ihmetellä, jos joskus kirjoitankin niin, ja se voi mennä lävitsekin? Toivottavasti kukaan ei ota tuota käyttöön, kun nyt sen kerroin! Rapu olen ja rapuna pysyn!Kyllä minä luulen että "Alkuperäinen-Robo" on härnännyt tuon robo-pirun niin että tänään kyselee täältäkin mitä milloinkin :(
Siinä meni sitten "luottojätkän" status, peeweli.....
- aurora5
Huomenta!
Kyllä aurinko jo vähän hellii tuulettomissa kohdissa. Ihan reipas lenkki käveltiin pitkästä aikaa. Pakkastakin enää kuutisen astetta.
Sain eilen kutsun "vuosikatsastukseen" siltä samalta hoitajalta, joka viime keväänä hoiti kaikki reseptiasiani kuntoon. Ensin on käytävä labrassa ja sydänfilmissä ja hakemassa näyteastia aamupissaa varten. Nyt tunnen olevani hyvissä käsissä ja ihan elävän ihmisen syynissä. Diabetes-epäilystäkin saan ehkä tietää jotakin. Olen aika tunnollisesti täyttänyt vihkoon niitä glukoosiarvoja.
Toissa syksynä hirmuhinnalla ostamani kaksiteholasit makaavat käyttämättöminä piirongin laatikossa. Kaukolaseja en lopulta olisi edes tarvinnut ja lähilasit tuntuvat siltä kuin olisin kaatumassa nenälleni asfalttiin. Siispä käytän yli kymmenen vuotta sitten Specsaverilta ostamiani alelaseja ja toiset, "matkalasit" taisin ostaa Tiimarilta en edes muista millä vuosisadalla.
Pölkkärinä käytän täältä ostamaani Ergorapido- varsi-imuria. Se latautuu noin kuudessa tunnissa. Pieneen pölysäiliöön ei paljon mahdu, mutta kätevästi sen tyhjentää roskikseen vaikka joka päivä (tai viikko...)- Cee-Lila
Testasin äsken sen varsi-imurini, hyvin tuntui toimivan. Minunkin koneeni on Electrolux, mutta ei tuo Ergorapido, vaan EUP82RR, ultra power. Tiedä sitten miten pover se on jatkossa. Saa nähdä, kun on ollut käytössä pidempään.
- c_webs
Tuossa se "ongelma" tahtoo ollakin kaksitehoissa mitä A`ra kirjoitti. Ennenkuin niihin tottuu, katsomaan siis oikeasta kohdasta luonnostaan niin on syytä pitää portaissakin kaiteesta kiinni.
Hyvä että olet päässyt "sisään" SiunSoteen niin pitävät kontrollissa kuinka /jos jotain ilmenee uutta ja muutoksia terveydentilassa. Ja kun ikää tulee niin kyllä ne "muutokset" ovat lähes poikkeuksetta kynnyksellä. Pääasia että eivät päästä yli sen kynnyksen pahasti, voihan sitä porstuassa käydä mutta ilman lupaa ei sisälle tulla.
Öh, mitähän höpisin.... :)
- Cee-Lila
Minulla on outlookin s-postiosoite hotmail.com, mutta nyt se on jo pidemmän aikaa kehottanut minua päivittämään se premium-versioon. Mutta kun en tiedä mitä se tarkoittaa, en ole uskaltanut päivittää sitä. Äskenkin hyppäsi silmille koko sivun mainoksella, että päivitä se premium-versioon, kun aioin mennä katsomaan onko uusia s-posteja.
- Cee-Lila
Jo selvisi tuokin minulle, Microsoft yrittää saada ihmiset maksamaan outlookin s-postipalveluista erillistä maksua ja antavat ensimmäisen vuoden ilmaiseksi. Höh.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Jo selvisi tuokin minulle, Microsoft yrittää saada ihmiset maksamaan outlookin s-postipalveluista erillistä maksua ja antavat ensimmäisen vuoden ilmaiseksi. Höh.
Ja vielä, on minulla outlook.com s-postisoite myös Bingin hakukoneessa, mutta sitä en juuri käytä. Se ei tyrkytä sitä premium-versiotakaan. Pitäisiköhän ottaa enemmän käyttöön?
- c_webs
Olisiko kyse tästä ?
https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/microsoft-aloittaa-maksullisen-sahkopostipalvelun-tallainen-on-outlook-premium-6538039
Pyrkimys saada kaikki outlookin alle ja Mäsä § eroon muista sivuposteista? - c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Ja vielä, on minulla outlook.com s-postisoite myös Bingin hakukoneessa, mutta sitä en juuri käytä. Se ei tyrkytä sitä premium-versiotakaan. Pitäisiköhän ottaa enemmän käyttöön?
Ehditkin saada selville mistä kyse on. Bing on juuri Mäsän hakukone mutta eipä sen pitäisi vaikuttaa mitä hakua käyttää. Paremminkin voisi olla selaimesta kiinni.
Itse heivaisin tuon hotmailin(kin) hiton kuuseen ja jättäisin vain sen outlook-tilin ylääpitotiliksi jos Mäsä sitä vaatii kasissa. Gmail hotmailin tilalle.....tilaakin on ihan eri tavalla postissa. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Ehditkin saada selville mistä kyse on. Bing on juuri Mäsän hakukone mutta eipä sen pitäisi vaikuttaa mitä hakua käyttää. Paremminkin voisi olla selaimesta kiinni.
Itse heivaisin tuon hotmailin(kin) hiton kuuseen ja jättäisin vain sen outlook-tilin ylääpitotiliksi jos Mäsä sitä vaatii kasissa. Gmail hotmailin tilalle.....tilaakin on ihan eri tavalla postissa.Tuo se juuri on. G-mail siis kannattaa ottaa, mutta mihin selaimeen? Minulla on vain IE 11 ja Chrome käytössä. Se outlook on minulla Bingissä, taitaa olla siis IE11:ssä. ja hotmail-osoite chromessa. Meillä on myös welho.com yhteisesti, jossa toimii vain saapuneet s-postit. Lähetetyt eivät välttämättä lähde, katosivat silloin kun siirryin kympistä takaisin 8.1:seen. Posti saattaa siitä lähteä eteen päin tai sitten ei. Kone kyllä ilmoittaa, että on lähteviä posteja, lähetätkö nyt. Jos vastaan, että lähetä, ovat siellä taas edelleen lähtevissä. Joku SSL yhteys ei kuulemma toimi. On tää yhtä helskuttia. Kannattaa siis panostaa tuohon chromessa olevaan hotmailiin vaihtamalla g-mailiin, ja pitämällä myös Bingissä ole outlook.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Tuo se juuri on. G-mail siis kannattaa ottaa, mutta mihin selaimeen? Minulla on vain IE 11 ja Chrome käytössä. Se outlook on minulla Bingissä, taitaa olla siis IE11:ssä. ja hotmail-osoite chromessa. Meillä on myös welho.com yhteisesti, jossa toimii vain saapuneet s-postit. Lähetetyt eivät välttämättä lähde, katosivat silloin kun siirryin kympistä takaisin 8.1:seen. Posti saattaa siitä lähteä eteen päin tai sitten ei. Kone kyllä ilmoittaa, että on lähteviä posteja, lähetätkö nyt. Jos vastaan, että lähetä, ovat siellä taas edelleen lähtevissä. Joku SSL yhteys ei kuulemma toimi. On tää yhtä helskuttia. Kannattaa siis panostaa tuohon chromessa olevaan hotmailiin vaihtamalla g-mailiin, ja pitämällä myös Bingissä ole outlook.
Sähköpostithan eivät ole tietystä selaimesta eikä hakukoneesta kiinni vaan niihin pääsee kirjautumaan millä tahansa. Ethän sinä kai ole aina sisäänkirjautuneena vaikkapa outlookiin?
Gmailin posti on helppo luoda tästä linkistä, "nimeksesi" voit laittaa minkä tahansa jos et halua koko oikeaa nimeäsi asettaa, Edellyttää tietysti ettei samalla nimellä ole joku jo postin tehnyt.
Esim. vaikkapa [email protected] on ihan kelvollinen ellei ole käytössä.
https://www.google.com/intl/fi/gmail/about/#
Kun sitten olet luonut ja modannut tilin mieleiseksesi , kirjaudut ulos, tallennat kirjautumissivun kirjanmerkkeihin / tai gmail-kuvakkeen kautta voit sisäänkirjautua tunnuksellasi ja salasanallasi millä selaimella tahansa. Siellä on sitten erilaisia turva-asetuksia joihin kannattaa tutustua huolella ja ottaa joitain niistä myös käyttöön.
Itselläni on kaksivaiheinen tunnistus käytössä, samoin palautukseen tarvittaessa toinen s-postiosoite tai vaikkapa toinen puh.numero.
Ellen ihan väärin muista niin tuota hotmailia on kai jo "tapettu" useita vuosia`? - c_webs
Lisäys : Sinulla ei tainnut olla siinä kännyssä sitä nettiä joten ei taida se kaksivaiheinen tunnistus toimia "älyttömässä", en ole kyllä koskaan kokeillut kun ei sellaista kännyä ole :)
Mutta antamalla sen vaihtoehtoisen ( muu kuin gmail) sähkäriosoitteen niin sen kautta voi sitten mahd. unohtuneen salasanan saada vaihdetuksi tai palautetuksi koko gmail-postin jos jostain syystä "katoaisi".
Siinä Welhon postissa on lähtevien postien asetukset pielessä siis. No minä poistaisin kyllä senkin ellei jostain "tunnesyistä" siinä ole kiinni, tai jos se on operaattorin kautta luotu. Jos sen Welhon haluaa toimimaan niin pitäisi tarkistaa ja asettaa nuo asetukset sinne:
https://www.dna.fi/tuki-sahkopostiasetukset
- c_webs
Njoo, "vieras" tuli, kävi, oli ja lähti.... mutta eiköhän kohta tule vielä pikku-nti putskliinaamaan lattiaa :) Alkais kohta olla aika kypärälle sillä aikeet ovat jo kovat että kohta mennään, ja laastaria voi kulua. Noh, pikku kolhut kuuluu jokaisen opetteluvaiheeseen .
- Cee-Lila
Otin talteen molemmat linkkisi. Kiitos paljon niistä. Welhon s-postimme on saatu DNA:lta vuonna 2006 ja sen haluaisin pitää. Se vain mullistui sen kymppiin siirtymisen ja sieltä paluun yhteydessä, olikohan pari vuotta sitten.
Onko pikkuinen jo niin iso, että luuttuaa lattiasi ja opettelee jo kävelyä. Voi, että aika menee nopeasti. Kyllä siinä kuhmuja tulee väkisin, kun kävely on aluksi niin huteraa. - c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Otin talteen molemmat linkkisi. Kiitos paljon niistä. Welhon s-postimme on saatu DNA:lta vuonna 2006 ja sen haluaisin pitää. Se vain mullistui sen kymppiin siirtymisen ja sieltä paluun yhteydessä, olikohan pari vuotta sitten.
Onko pikkuinen jo niin iso, että luuttuaa lattiasi ja opettelee jo kävelyä. Voi, että aika menee nopeasti. Kyllä siinä kuhmuja tulee väkisin, kun kävely on aluksi niin huteraa.Juu, kannattaa sitten tarkistaa sen welhon-postin asetukset sillä jotain siellä on sekaisin niissä palvelinasetuksissa. Jos niitä ei itse pääse tarkistamaan niin sitten pitää ottaa yhteyttä operaattoriin. Jostain luin että monilla on sama ongelma ilmennyt sen postin kanssa. Vastaukseksi tarjottiin samaa linkkiä minkä laitoin.
Kyllä "likka" jo kovaa menee ja yrittää ylös nousta joten ei kauan mene kun kuhmuja alkaa tulla. Tai johan niitä kopsuja on tullutkin.
- c_webs
Ylempänä pohditte kun näyttää että kaikilla on nykyään silmälasit ja asun väriset :)) Niin on ja voin sanoa että monella ne ovatkin ihan feikkilasit ilman vahvuuksia. Itsekin tiedän ainakin 2 naista ja yhden miespuolisen jotka noita pitävät.
Siis muoti-ilmiö taas yhren kerran..... - c_webs
No johan nyt tänään.... välillä ei "pitkiin" aikoihin. Ensin kävi "vieras", sitten pojan jengi kera pikkuisen ja sitten soi puhelin ja " voiskos piipahtaa iltakylässä" ? Tuolta lähistöltä siskonpoika soitti vuokramökiltä että olivat tulleet niille Messukeskuksen GoExpo-messuille .
Joskus kait oli syksyllä puhetta(kin) että saattavat tulla ja oli asia "tapetilla" mutta mitään ei sitten kuulunut ennen iltaa. Yleensä ovat saanut yösijan täältä tyttöystävänsä kera mutta nyt ei soittanut kun heitä oli tullut 3 paria niin olivat tuolta "mökin" vuokranneet.
A`ra tunteekin nuo paikat kun oli "evakossa" putkirempan aikoihin.
Mikäs siinä, ihan kivahan tuo oli mutta vähän tuli "nurkan takaa" tämäkin vieraskäynti.
Nyt on ollut "hösseliä" sen verran yhdelle päivää että hetki futestudiossa ja sitten hyvvea yötä kaekille :) Ja tietty nätei painajaissi... - c_webs
No niin, enää ei ilkeä huomenta sanoa mutta aamupäivät.
Olipas se huonouninen ja "levoton" yö, mikä lie. Liian vilkas vieraspäivä kait? Tänään pitää sitten ottaa enemmän huilin kannalta. Ehkä jos eteisaulan puimurois kun tuntuu että sellaista pientä kivenmurua kävijöiden kengissä tuntuu tulleen. Vai pitäiskö tehhä walhroosit ? "Hiekkaa vain konttoriin kantavat" :(
Vielä vaan yöllä yli -15 pakkasella , ei siperiankieli vähällä luovuta nuolasuaan. - Cee-Lila
Keskipäivää. Taas on Salpausselän kisat. Siitäpä tuli mieleeni, että oli lauantai 5 päivä maaliskuuta, kun matkustin Lahden kautta Mikkeliin bussilla. 6 pvä sunnuntai-iltana syntyi poika siellä, ja reilun viikon päästä palasin nyytin kanssa kotiin Malmille apen hakemana. Oli ihan kiva, että pojan isä pääsi joka päivä (ainakin melkein) intistä poikaansa katsomaan. Olipahan reissu.
Ainakin kerran matkustin työporukan kanssa teininä ollessa Salpausselän kisoihin ihan varta vasten. Työpaikkahan aina kustansi ns "urheilumatkoja taikka virkistysreissuja", olivat vain päivän reissuja, kerrankin olimme Porvoossa Emsalön jäällä pilkkimässä.- c_webs
Lahes näyttää aurinkoa, meillä ei.. Koskaan ei oo tullut mentyä tuonne kisoihin livenä mutta Emäsalosta on kannettu useita satoja kiloja kalaa, ja ihan pilkkimällä körmyniskoja.
- c_webs
Pitääkin korjata, kyllähän me joku vuosi -90 luvun alkupuolella oltiin tuolla kisamontussa samalla kun olimme silloin Lahessa vielä asuneiden sukulaisten luona käymässä. Vuotta en kyllä muista ja muutamia tunteja siellä viipyiltiin. Oli varmaan joku naisten hiihto silloin menossa, niitä perinteisiä.
- Cee-Lila
Johan Puavo taas keksi. Nyt hänet on erotettu itse perustamastaan puolueesta. Muka presidentinvaaleihin liittyvistä rahaepäselvyyksistä. Näin ollen on vapaa osallistumaan kepun puheenjohtajavaaliin. Mutta eikö nyt oteta kepussa taas uusi ase, ei henkilö voi olla puheenjohtajaehdokas, jos on rahaepäselvyyksien takia erotettu omasta puolueestaan? Jos siitä tehdään rikosilmoitus, on kepulla taas valtiti käsissään saada Puavo ulos sieltä? Ennen kuin asia on selvitetty oikeusteitse, ovat seuraavat vaalit ties missä tulevaisuudessa. Jos ei pääse kepun puheenjohtajaksi, voi olla, ettei ole asiaa takaisin itsekään perustamaansa puolueeseen. Taitaapi jäädä EU-parlamenttiin nauttimaan suurta palkkaa, paluu eduskuntaankin saattaa olla kiven takana, kun ei ole kummankaan puolueen tukea. Taisikohan Puavo nyt tehdä virhetikin, kun pyysi puoluettaan erottamaan hänet.
- Alkuperäinen-Rapu
Terveisiä saunanlämmöstä. Täytyy pian mennä föönaamaan hiukset, mutta kuivahtakoot nyt hetken.
Minulla on auki Järviradio ja minä olen tullut kai allergiseksi noiden toimittaja-juontajien "naurun käkätykselle." Nyt siellä on miespuolinen grammarinsoittaja (toive levyjen) ja on kärsimys kuunnella hänen hölötystään ja jatkuvaa naurua. Radio Suomen aamujuontajat ovat saaneet jo pitämään radion kiinni, kun ei yksinkertaisesti voi kuunnella heitä. "Sielu" lepää, kun joku toimittaja puhuu "normaalisti", ilman kiekumisia ja naurua.
No nyt föönihommiin ja ärsytys purettu. - aurora5
https://youtu.be/CcbiZRMSLYc
Ja tämä on vaan niin kaunis. Kuinka monta vuotta siitä onkaan, kun menetimme Aki Sirkesalon Thaimaan tsunamille?
Ykkösen ohjelmia jaksan hyvinkin kuunnella. Ennen Lauantain toivottuja levyjä oli mielenkiintoinen reportaasi sodanjälkeisestä Berliinistä.
Minulle pitäisi maksaa paljon, että kuuntelisin muiden kanavien hölötystä. Sama teeveen kanssa. Jos näen mainoksenkin tiettyjen "kestosuosikkien" sketseistä, vaihdan vaikka mille vieraalle kanavalle. Olen täysin allerginen esim. Ali J:n mesoamiselle.
Taas kävi se joulunaikainen rahojen pummaaja soittamassa ovikelloa. Nyt älysin kysyä: Kuka siellä?Kurkkasin nopeasti ovenraosta, ja kun näin saman russki- korston joku kukkanen kädessään, paiskasin oven kiinni. Minua ei petetä toista kertaa. Onneksi itänaapurin miehet tuntee ulkonäöltä.- c_webs
Juu, oikein kylmät väreet kulkevat tätä kuunnellessa, aina.
Yli 14 vuotta tsunamista ja tuntuu kuin se olisi juuri äsken ollut.
Ei taida tuolla Ykkösellä ollakaan sellaisia "kälättäjiä" kuin Radio Suomen , ja etenkin Hesan toimituksessa ovat. Itsekin kuuntelen Suomen Jns:n aluetoimituksen lähetystä, siellä ei räksätetä, olipa juontamassa Milla, Siru, Sarah , jopa Tapsakin.
Aamuisinhan nuo aluetoimitukset ovat äänessä klo 10:n asti ja taas ip:llä 15-18 välisen ajan.
Ilimankos robo on herännyt kun Rapukin :))
Pst.. ei kysynyt mitään..... - Cee-Lila
Kuulin nyt ekan kerran tuon kappaleen, on todella kaunis. Monia muita Akin kappaleita olen kuullut. Oli se tsunami kyllä kamala. Yksi työkaverinikin oli siellä, mutta pelastui miehensä ja poikansa perheen kanssa. Olivat juuri siellä Khao Lakissa.
- Alkuperäinen-Rapu
Juu, Rapu on hereillä - vielä, mutta pian untenmailla! Robolle "nuijanukutus."
Kiitos taas auroralle iltamusiikista. Lähellä oli minullakin tuo Sirkesalojen kohtalo, mutta ei ollut vielä aika. Me tulimme kaksiviikkoa aiemmin sieltä kotiin ja seuraava ryhmä koki sitten tuon tsunamin. Minä kateilin niitä uusia, jotka tulivat sinne meidänkin hotelliin, kun odottelimme bussia viemään meidät pois, ja katselimme kun uudet kirjautuivat. Ei olisi vielä haluttanut lähteä pois sieltä lämmöstä. Mutta me pelastuimme, kun emme olleet lähteneet sille joulumatkalle, vaan menimme sinne jo joulukuun alussa.
Nyt vain Kauniita unia kaikille. Nukkukaa hyvin!- c_webs
Huomenta ja noin muistelin olleenkin että Rapu oli tuolla tsunamia edeltävinä viikkoina. Ja jos ihan "tarkkoja" oltais niin korjaan että oikeasti laskettunahan siitä siis yli 13 vuotta ja ensi tapanina tulee 14 vuotta kuluneeksi.
No tuo ei nyt niin oleellista (virhe) ollut mutta kuitenkin.
Ei taida Rapu saada roboa kuriin, ne noilla win10:llä kirjoitetut viestit ovat aina robon erikoissyynissä, toisin kuin tälläisen "luottojätkän" päästää läpi kyselemättä :)
Joo`o, mitäs tänään? Vielä(kin) liikaa pakkasta lähteä lenkille eli siirtynee ainakin ip:n puolelle, pe ei ehtinyt, eilen ei jaksanut ja ja ja...kyllä laiskuudelle hyviä syitä keksii ? - aurora5
Huomenta,
ei täällä ole enää pakkasta kuin vaivaiset seitsemän astetta.
Olen univaikeuksissani alkanut kokeilla melatoniinia ja ihan tuntuu kuin se auttaisi. On minulla noita nihkeästi vuosi vuoden jälkeen määrättyjä imovanejakin, mutta nyt olen alkanut pyristellä niistä eroon. Eiköhän se onnistu tahdonvoimalla kuten tupakoinnin lopetuskin onnistui aikoinaan.
Imovane-annokseni on ollutkin niin pieni, että epäilen sen vaikutuksen olleen enemmän psykologinen kuin todellinen.
Tänään on taas katsottavaa ruudun täydeltä, kymmeniltä kanavilta. Siinäkin yksi liikaa koukuttava addiktio, jota kannattaisi vähentää.
Virkeitä ulkoiluja itse kullekin pakkasesta huolimatta! - Alkuperäinen-Rapu
c_webs kirjoitti:
Huomenta ja noin muistelin olleenkin että Rapu oli tuolla tsunamia edeltävinä viikkoina. Ja jos ihan "tarkkoja" oltais niin korjaan että oikeasti laskettunahan siitä siis yli 13 vuotta ja ensi tapanina tulee 14 vuotta kuluneeksi.
No tuo ei nyt niin oleellista (virhe) ollut mutta kuitenkin.
Ei taida Rapu saada roboa kuriin, ne noilla win10:llä kirjoitetut viestit ovat aina robon erikoissyynissä, toisin kuin tälläisen "luottojätkän" päästää läpi kyselemättä :)
Joo`o, mitäs tänään? Vielä(kin) liikaa pakkasta lähteä lenkille eli siirtynee ainakin ip:n puolelle, pe ei ehtinyt, eilen ei jaksanut ja ja ja...kyllä laiskuudelle hyviä syitä keksii ?Keskipäivää vaan!
Niinhän se oli, että vuosi oli 2004 kun tsunami iski. Meidän matkamme alkoi Helsingistä 1.12.-04. Ensimmäisen viikon olimme Krabissa ja toisen Khao Lakissa. Tuntui kyllä aivan uskomattomalta kun herättyäni avasin radion ja kuulin tuosta tuhosta. Kaikki ne paikat missä olimme olleet Khao Lakissa, olivat tuhoutuneet. Minulla on valokuvakansio tuosta matkasta ja siihen on sitten lisätty lehtijutut tuosta tuhosta.
Niinpä - robo kyllä tekee tänne pääsyn mahdollisimman hankalaksi. Hupinsa kullakin!
Minä sain juuri äsken yläkerran imuroitua. Alhaalla imuroin jo eilen, mutta kohtuu kaikessa. Aurinko paistaa, eikä taida paljon tuullakaan. Eilen kun menin nukkumaan, katselin sängyssäni kun kirkas kuu möllötteli taivaalla. Osui suoraan silmiini.
Suksikauppiailla on tänä talvena pitkästä aikaa kauppa käynyt. Sukset ovat loppuneet monesta kaupasta. Vaikea tuohon hiihtovälineiden hankintaan on kauppojenkin varustautua, kun ei tiedä tuleeko lumeton talvi, niin kuin nyt usein on ollut. Minun tyttäreni ja vävyni lähtivät eilen Itävaltaan laskettelemaan viikonajaksi. Tytär on käynyt kaikenlaiset "hiihtokoulut, ja syöksylaskukurssit", mutta sanoi ettei ole ehtinyt vielä tänä talvena olla kuin kerran suksilla.
Tässäpä tätä juttua taas tulikin, vaikka ensin ajattelin, että mitähän nyt olisi kirjoitettavaa? Nyt menen ja laitan pian valkosipuli-kermaperunat uuniin. Päälle juustoraastetta. Lisäksi voin katsoa jotain kalaa pakasteesta. Seitiä sieltä ainakin löytyy.
Mukavaa ja leppoisaa sunnuntaipäivän jatkoa! - c_webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta,
ei täällä ole enää pakkasta kuin vaivaiset seitsemän astetta.
Olen univaikeuksissani alkanut kokeilla melatoniinia ja ihan tuntuu kuin se auttaisi. On minulla noita nihkeästi vuosi vuoden jälkeen määrättyjä imovanejakin, mutta nyt olen alkanut pyristellä niistä eroon. Eiköhän se onnistu tahdonvoimalla kuten tupakoinnin lopetuskin onnistui aikoinaan.
Imovane-annokseni on ollutkin niin pieni, että epäilen sen vaikutuksen olleen enemmän psykologinen kuin todellinen.
Tänään on taas katsottavaa ruudun täydeltä, kymmeniltä kanavilta. Siinäkin yksi liikaa koukuttava addiktio, jota kannattaisi vähentää.
Virkeitä ulkoiluja itse kullekin pakkasesta huolimatta!"Olen univaikeuksissani alkanut kokeilla melatoniinia ja ihan tuntuu kuin se auttaisi. "
Kyllä monet ainakin sanovat että tuo auttaa levollisempaan uneen ja nukahtamiseenkin. Nuo toiset taas lähinnä nukahtamiseen ja ei pitkään vaikuta.
Myös magnesiumilla on useille rentouttava ja rauhoittava vaikutus ainakin lihaksistolle.
Ps. Eikä edelleenkään robo kysele mitään :))
- Cee-Lila
U:n serkku vaimonsa kanssa tuli joulukuussa 2004 torstaina Sumatralta kun se tsunami tapahtui sunnuntaina. En muista paljonko siellä kuoli ihmisiä, mutta suomalaisia siellä kuoli vain yksi noin 10 vuotias tyttö. Suomalaisia kuoli kaikkiaan 179, lähes kaikki Thaimaassa. Nykyäänkin suomalaisten lempilomakohde tuntuu olevan Thaimaa.
Tekstaa Rapu sille tyttärellesi, että muistaa lasketella vain merkityillä rinteillä. Schumille kävi todella huonosti, kun yritti mennä auttamaan sitä naista, joka oli laskenut rinteen ulkopuolella. Toinen vaara on tietenkin ne laviinit.
Sain eilen s-postiini vastauksen HobbyHallilta: he eivät enää todellakaan käytä asiakasnumeroita ihmisten tunnistamiseen, vaan netissä se on se salasana. Siis jos ei ole nettiä, ainoa tunniste on varmaan hetu, ainakin jos tilaa tavaran laskulle.- Alkuperäinen-Rapu
Hei - Cee-Lila!
Tytär tietää sen, ettei "punaisille" rinteille mennä. Joka kerta minä kuitenkin siitä muistan muistutella kun he ovat lähdössä laskettelemaan.
- c_webs
Haa, sainpas itteeni "niskapärs"- otteella kiinni ja piikkitossut jalkaan, reipas seiska meni kivuttomasti vauhdilla läpi, tai ainakin melkein kivuttomasti :)
Kyllä oli vähän liian pitkä tauko, jopa toista viikkoa niin hetihän se rappeuttaa :(
Mutta mahoton tuota ihmisten paljoutta, niin suksilla kuin kävellen tuollakin jäällä. Kyllä nyt saavat kaikki halukkaat nauttia hienosta talvikelistä ihan kotimaassa. Mahtavan hyvät tuplaladut ajettu kiertämään tuonne missä hiihdellä.
Mitäs ny sitten? Nakit ja muussi ? :))- Cee-Lila
Meillä on eilen tekemääni broilerilasagnea, mutta U toi juuri suklaa-astian olkkarin pöydälle kun katselemme Salpausselän hiihtoja, joissa Krista sai äsken kultamitalin. Nyt on menossa miesten hiihto. On nuo maxituplat puolitettuina tosi koukuttavia. Jostain syystä poikamme toi sellaisen yli kahden kilon paketin niitä meille viime käynnillään. Olivat varmaan saaneet joltain sellaisen laivatuliaisina, itse eivät syö suklaata, varsinkaan poikamme ja avecinsa on ikuisella laihdutuskuurilla. Heidän kanssaan silloin joimme sen kokkolalaiselta ystävältämme saaman cava-pullon, Freixenetin, hyvin kelpasi. Eilen U toi alkosta valkkarin, australialaista kuivaa, Yamalaa nimeltään, tai jotain sinne päin. Sitä lasillinen broitsulasagnen kera oli hyvä ruokajuoma.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Meillä on eilen tekemääni broilerilasagnea, mutta U toi juuri suklaa-astian olkkarin pöydälle kun katselemme Salpausselän hiihtoja, joissa Krista sai äsken kultamitalin. Nyt on menossa miesten hiihto. On nuo maxituplat puolitettuina tosi koukuttavia. Jostain syystä poikamme toi sellaisen yli kahden kilon paketin niitä meille viime käynnillään. Olivat varmaan saaneet joltain sellaisen laivatuliaisina, itse eivät syö suklaata, varsinkaan poikamme ja avecinsa on ikuisella laihdutuskuurilla. Heidän kanssaan silloin joimme sen kokkolalaiselta ystävältämme saaman cava-pullon, Freixenetin, hyvin kelpasi. Eilen U toi alkosta valkkarin, australialaista kuivaa, Yamalaa nimeltään, tai jotain sinne päin. Sitä lasillinen broitsulasagnen kera oli hyvä ruokajuoma.
Australialaisvalkkari olikin nimeltään Yalumba. Tuli mieleeni Lumumba-niminen kuuma toti, jonka joimme kerran Teidellä olevalla ravintola/baarissa. Piti päästä jopa Teiden huipun lähelle sillä naru/mikäliehissillä, mutta emme päässeet, koska oli liian kova tuuli. Harvoin sinne kuulemma kukaan pääsi, aina liian kova tuuli.
Tuo Yalumba nimi toi mieleeni myös australialaiset paikannimet, esim Yarramalong, ovat niitä aboriginaalien nimeämiä paikkoja siellä N.S.W:ssä missä S in L myös asuu. Sydney on noin sadan kilometrin päässä, kuten meillä Lahti. Sydney on vain paljon suurempi kaupunki kuin meidän stadi.
Eilen katsoin joltain kanavalta australialaisia aboja toimissaan siellä jossain punaisen aavikon laitamilla, lähellä Ulurua, eli Ayers rockia. Dingot olivat pahimpia vihollisia kenguruille. Vaarallisimmat otukset siellä ovat kuitenkin kaikenmaailman käärmeet ja hämähäkit. Ihmettelen että SinL ei ole kertaakaan saanut käärmeenpuremaa tai vaarallisen hämähäkin pistoa siellä laakson perukoilla asuessaan, Aina kulkiessaan tonttinsa reunoilla metsässä heillä on kumpparit jalassa. Apenkin siellä ollessa hän majoittui heidän tontillaan olevassa toisessa rakennuksessa niin talon räystäskourussa oli paksu käärme, minkä appi kuvasi. Talon ikkunoissa on tiuhat ristikot, että saadaan ilmanvaihtoa aikaiseksi jne. En todellakaan haluaisi asua siellä.
- aurora5
Krista se voitti Salpausselän naisten kympin! Vaikkei se ihan olympiamitali ole, niin samat kovat kilpailijat siinä olivat vastassa. Kohta on Iivo lähdössä matkaan miesten viidellätoista.
Taitaa olla kaikkialla Suomessa unelmakeli niin hiihtäjille kuin muillekin ulkoilijoille.
Kävin Lidlissä ja ostin frankfurternakkeja, joten nakit ja muusi täälläkin ehkä?- Cee-Lila
Ja Iivo sai pronssin. Oli kyllä pettynyt sijaansa. On se kovaa tuo urheilu.
- aurora5
Joskus innostun selaamaan CD-arkistoani ja soittelen vanhalla "skraitalla" levyjä. Nyt osui käteeni Viktor Klimenkon runsas"the best of"- tyyppinen kokoelma. Sen esitteestä luin, että Karhumäessä syntyneellä Vikillä olisi ollut mahdollisuuksia tulla Euroopan "ykköskasakaksi" alalta väistyneen "aidon saksalaiskasakan" Ivan Petroffin väistyttyä. Onneksi Viki vetäytyi ajoissa, koska Eurooppa- kytkentään kuului kaikenlaista mafiajuonittelua - ja myös uskoontulonsa takia. Vikin tukijoista oli kuuluisin George de Godzinsky, joka itse pietarilaisemigranttina halusi viedä nuorta Klimenkoa eteenpäin.
Yllättävän moni noista 40 kappaleesta on tuttuja myös meille suomalaisille, muutkin kuin tyypilliset kalinkat ja mustat silmät. Taitaa meissä olla itäistä vertakin pieni tippa.
Sen hesarin kuukausiliitteen äärikiinnostavan artikkelin mukaan tiede DNA-tekniikoineen on pääsemässä vihdoinkin selville, mistä me suomipojat ja -tytöt olemme tulleet.
Emme kuitenkaan Volgan mutkasta.- c_webs
Mistähän olisimme tulleet, itse epäilen että olemme melkoinen aikainsaaton sekoitus monelta suunnalta tulleista, niin meritse kuin maitsekin. Mutta onhan se mielenkiintoinen tutkimusaihe mistä ovat alkujuuret ehkä lähtöisin, siis ehkä.
Pystyvätkö tutkijatkaan edes DNA-näytteilläkään ajoittamaan ne ensin tänne ettäänperille eksyneet.
On joo kovaa tuo urheilu, ja "urheilukin", sillä jallaat tuntuvat jotain valittavan. Se on vaan niille ollut "kyydin" puutetta tässä välillä, ei kai muuta. Toisaalta saivat ehkä liiankin rankkaa runtua niillä reissuilla eivätkä välttämättä kunnolla olleet vielä toipuneetkaan. Noin viikko on loppupeleissä aika lyhyt aika.
- Cee-Lila
Katsoin Vaasa loppetinkin loppuhuipennuksen töllöstä, on siinä karsea matka hiihdetty, 90 km ja loppumetreillä noin 200 m ennen maalia oli ainakin 20 miestä kiinni toisissaan kirimässä maaliin. Onhan meilläkin se joku Finlandia-hiihto 75 km, milloinkohan hiihdetään, joskus lähiaikoina kai.
- Cee-Lila
Järjestettiin näköjään jo helmikuun lopulla. Oli monenlaisia matkoja tarjolla aina 100 km asti.
Robo se kiusaa minua jatkuvasti.
- c_webs
Näin se arki alkoi vauhdilla eli ainakin lievä hulluus iski, ellei lievääkin pahempi ?
Ensin kauppareissu ja sitten ryysyjen vaihto, piikkitossut jalkaan ja vauhdilla kasin lenkki ympäri :)
Täst ei varmaan hyvä seuraa ?
Komea aurinkoinen pakkasaamu, hieman viima paikoin kävi mutta ei niin etteikö hikeä pintaan saanut. Muutama hiihtäjä vain liikkeellä näin aamusta. - amummu
Onpas harvinainen aamu(päivä). Olen ihan itsekseni. Ei tarvinnut törmäillä keittiössä siipan kanssa aamupalan valmisteluissa, ja lehtien lukukin on mennyt ihan minun tahdillani. Siippa läksi tänään pitkästä aikaa free lance-keikalle. Itse asiassa on aika outo olo. Tämän aamun tapaan, itsekseni, kuitenkin vietin toistakymmentä vuotta, kun lorvailin eläkkeellä siipan raataessa leipämme eteen. Äkkiä näämmä tavatkin voivat muuttua. Pakon edessä.
Kaunis on taas päivä. Tuulee kyllä näköjään jonkun verran, joten kettispojan kanssa emme mene jäälle. Siellä viima kiusaa. Kummallista kyllä, siellä lenkkeily on kuin pyörällä ajaisi: aina on vastatuuli kävelee mihin ilmansuuntaan tahansa.
Kettis on kyllä jännä pakkaus. Miniä laittoi kuvan, missä hän istuu sohvalla kettis olkapäällä. Oli kuulemma yhtäkkiä miniän telkkaa katsellessa pompannut lattialta suoraan hänen olkapäälleen istumaan. Olisi mukava tietää, mitä sen elukan päässä liikkuu. Minullekin hoidossa ollessaan usein hyppää syliin ja alkaa siinä istuissaan, etukäpälät rinnallani intensiivisen silmiin tuijotuksen. Jonain päivänä se varmaan vielä "itse sanoiksi noin virkkoo".
Aurora puhui melatoniinista. Minullakin on purkki sitä kaapissa. Eilen illalla pitkästä aikaa tuolla purkilla kävinkin ja ihme tapahtui: nukuin hyvin, vain kyljen käännön aikaan heräsin hetkeksi. Ja sekin käden takia. Jostain syystä toinen ranteeni on ollut kipeä jo pari viikkoa. Buranaa olen vetänyt ja välillä voidellut sitä voltarenilla. Nyt on taas niin kipeä, että tämä kirjoittaminenkin sattuu. Varmaan pitää vaivata pian terveydenhuoltoakin. Kuukauden päästä pitäisi lähteä sille laivareissulle, ja nyt ainakin tuntuu siltä, etten matkatavaroitani saa hoideltua, kun käsi ei toimi. Tai toimii se, mutta valituksen säestyksellä. Hieman hirvittää, kun on ollut niin paljon juttuja kaikenlaisista lihansyöjäbakteereista ynnä muista ihmetaudeista, joihin ei edes löydy kunnon lääkettä.
Lauantaina meillä oli taas ne vuotuiset lassepileet. Eli syötiin kuuteen pekkaan tekemääni lasagnea melkein enemmän kuin laki sallii. Kahta sorttiakin sitä pitää olla. Osa porukasta ei siedä valkosipulia ja osa taas ei voi kuvitella lassea ilman sitä. Kaksi isoa vuokaa tein kumpaakin eikä kovin paljon jäänyt. Eilen sentään saimme tähteistä lounaan. Tänään pitääkin taas jo mennä ruokakauppaan hakemaan murua rinnan alle. Ei tule läheskään niin nälkä, kun välillä syö.
Ja arvaas wepsi, mitä musaa osan illasta kuuntelimme. Juu, ihan oikein. Oopperaa. Nettiradiosta löytyy vaikka mitä, myös mahtavia oopperakanavia, No, ei tilanne ihan niin huolestuttava ole. Nettiradiosta löytyy myös piitlestä, kantria ja kuuskytluvun kevyttä. Siis oikein sopivaa meidän yli 420-vuotiaalle fudisjengillemme. Yhtä olemme pitäneet syksystä -80, jolloin poikamme aloittivat seitsenvuotiaina napiaisina fudiksen ja me samalla fudismammojen ja -pappojen klubin. Välillä meidän perhe oli poissa pari vuotta Kupsin "leivissä", mutta takaisin tänne tultuamme jatkoimme systeemiä ikään kuin mitään taukoa ei olisi edes ollutkaan. JA voitte arvata, että fudiksestakin tuona iltana puhuttiin. No, vähän kyllä politiikkaakin, sote-asioita, ja tietenkin analysoitiin tarkkaan kunkin sairaskertomuksia:))
Nyt rotsi niskaan ja menoksi talvipäivän virkistystä hakemaan. Hyvää alkanutta viikkoa!- c_webs
Vainniin, sitä on taas retroiltu lassen kera, KuPsi on poikaa mutta nettiradiotkin pitäisi siivota näköjään, ainakin ne uupperat upottaa kirkasvetiseen Tupsulan järveen :)
Että lihansyöjäbakteerit, hmmmm, mistä löytyisi "läskinsyöjäpöpöjä", niille näyttäisi olevan varsin paljon tarvetta. Niitähän vois piilotella vaikka "mäkkäreiden" terveysannoksiin, ainakin jenkkilässä.
Kyl on tuo robo kiva kun ei kysele mitään..... - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Vainniin, sitä on taas retroiltu lassen kera, KuPsi on poikaa mutta nettiradiotkin pitäisi siivota näköjään, ainakin ne uupperat upottaa kirkasvetiseen Tupsulan järveen :)
Että lihansyöjäbakteerit, hmmmm, mistä löytyisi "läskinsyöjäpöpöjä", niille näyttäisi olevan varsin paljon tarvetta. Niitähän vois piilotella vaikka "mäkkäreiden" terveysannoksiin, ainakin jenkkilässä.
Kyl on tuo robo kiva kun ei kysele mitään.....Miksei robo kysele sinulta mitään. Minulla teetättää jos jotain, äsken linja-autoja, eilen teitä, katukylttejä, patsaita, siltoja, kuvat suttuisia, ei niistä paljoa mitään näe. Ainoat selkeät on yleensä ne katukylttikuvat.
- c_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Miksei robo kysele sinulta mitään. Minulla teetättää jos jotain, äsken linja-autoja, eilen teitä, katukylttejä, patsaita, siltoja, kuvat suttuisia, ei niistä paljoa mitään näe. Ainoat selkeät on yleensä ne katukylttikuvat.
Enpä tiedä miksei kysele, satunnaisesti kerran /kaksi voi joskus kysellä mutta päiväkausiin ei mitään , me ollaan robon kans kamuja :)
- Cee-Lila
Kyllä nuo koiratkin osaa olla hellyttäviä. U:n kotona ollut bokseri alkoi aina istumaan U:n sängyn vieressä aamulla ja alkoi tuijottaa, josko U heräisi päästämään ulos. U aina tahallaan vain kurkisti silmän raosta, ettei koira huomannut. Kun mitään ei tapahtunut, alkoi koira nyyhkiä ja töniä tassullaan.
Noista bakteereista, minäkin olen sen verran bakteerikammoinen että en syö esim tablettia, jos se putosi lattialle. Eilen minulle kävi niin, että uusi juuri avattu lääkepurkki lipesi kädestäni ja lähes puolet purkin sisällöstä lensi lattialle. Keräsin ne pois ja laitoin erilliseen pussiin, mikäli en saa sitten apteekista uusia tilalle, jos katsovat, että kahden viikon ajaksi pitäisi vielä riittää ne entiset. On reseptilääke nimittäin. Lattia oli kyllä imuroitu, mutta silti en kyllä aio niitä syödä. Söisittekö te? Siksi läpipainopakkaukset ovat parempia, niistä kun tipahtaa vain yksi kerrallaan.
Fudista en juuri katso, mutta aikoinaan kyllä katsoin. Muistan vieläkin jostain 70-luvun lopulta kun argentiinalaiset pelasivat, pelaajissa oli esim todella hyvän näköinen pelaaja nimeltään Mario Kempes. Hänellä oli tumma kihara, hiukan olkapäiden yli ulottuva tukka. Se oli sen ajan hiusmuotia monilla pelaajilla.- c_webs
". Söisittekö te? "
Totta mooses söisin....on nimittäin satavarmaa että ennen sen mahd. bakteerin saat vaikkapa jostain kaupan pakkauksesta kuin omalta lattialta.
- aurora5
Vielä tuosta ihmeaine melatoniinista:
Viime viikon Avussa tohtori Kiminkinen tyrmää senkin, kuten ennen on tyrmännyt muutkin "unilääkkeet". Sanoo, että melatoniinia käytetään nykyään rekkalasteittain mutta ei siitä hyötyä ole, päinvastoin estää luonnollisen yöhormonin toimintaa.
Mutta luotetaan me huonouniset vain omaan kokemukseemme. Pieni sipale bentsoa tietysti auttaisi, mutta kun lääkärit ovat sellaisia moralisteja, että pitävät oikeita unipillereitä lähes syntinä.
No hyvä, että on (olisi) tässäkin iässä mahdollisuus edes pieneen syntiin.- c_webs
Taitaa se Kiminkinen olla monesti sitä mieltä että lähes kaikki lääkkeet tai luontaistuotteet ovat turhia? Kuhan höpöttää tarpeeksi niin saa uskomaan potilaalleen " eihän sulla mikään jalka poikki oo". Vaikka sen veisi eri paketissa Kiminkisen vastaanotolle.
- Alkuperäinen-Rapu
Ihana sää täällä. Tulin juuri Malmilta kaupoista. Täällä on aivan tyyntä ja aurinko lämmittää.
Kun minun pikkurillini oli punainen ja turvoksissa, niin siitäkin otettiin näytteet bakteerin varalta ym. "pahiksien" takia. Ihmetellen mikä nivelen oli murtanut? No, pahis se kihtikin on, mutta kun on tarkka siitä mitä syö, niin kyllä sen kanssa toimeentulee.
Silloin kun lasta oli sormessa, niin kaikki toiminta kädellä oli kömpelöä ja pillerit putoili useinkin lattialle, mutta jos vain löysin sen, niin söin kyllä. En ole vuosiin, vuosiin, sairastanut mitään flunssia, enkä mahatauteja ollenkaan. Nyt kop, kop!
Melatoniinia en ole koskaan käyttänyt, enkä muitakaan uni- tai nukahtamislääkkeitä vaikka minun on vaikea saada unta silloin kun pitäisi nukkua. En myöskään nouse ylös vuoteesta, vaan odottelen, josko se nukkumatti ehtisi tulemaan minunkin luokse.
Robo tykkää "leikkiä" minun kanssani jatkuvasti. Usein se aloittaa että: ohita...- Cee-Lila
Appenikin söi tabletit lattialta, jotka minä löysin, hänhän ei itse niitä nähnyt, mutta sanoi usein että häneltä putosi joku pilleri lattialle juuri samana päivänä kun hänellä kävimme. Jos tabletti löytyi keittiöstä tai olkkarista (avokeittiö) annoin hänelle, jos löytyi vessasta, en antanut. Joskus tabletti oli ollut syliin pudonneena ja siitä joutui vessanlattialle, pyörätuolilla kun liikkui. Kerran löysin hänen dosettinsa, jossa oli viikon annostetut lääkket pudonneena keittiön lavuaariin, kastuneet ja tarttuneet kiinni toisiinsa jne, jolloin soitin hänen hoitajilleen palvelutaloon tästä tilanteesta, ei tuollaisia voi enää syödä, tiedä, mitä pöpöjä niissä pesii. Hoitaja tuli ja vaihtoi kaikki lääkkeet (ainakin melkein) uuteen dosettiin ja sitten apen lääkkeidenantokin annettiin palvelunsa piiriin. Eli hoitaja antoi aamulääkkeet ja iltalääkkeet. Hinta nousi sitä mukaa tietenkin, mutta ei apen "ottolautakuntaan" voinut enää luottaa.
- Cee-Lila
Ootte te ihania. Nyt sain vähän tukea siihen pillerit lattialta -suuhun kammooni! U:kin sanoi eilen, että laita takaisin purkkiin vaan, en laittanut kuitenkaan. Asuin nuorena tädilläni, joka oli ollut nuorena jollain lääkärillä kotiapulaisena, minkä seurauksena hygieniakasvatusta sain silloin teininä. Kotonani en ihan sellaista saanut. Meillä oli vain esim yksi käsipyyhe, johon kaikki 5 perheenjäsentä kuivasi naamansa ja kätensä pesun jälkeen. Saunapyyhkeet tietysti erikseen. Minulla ja U;lla on vessassa liuta pyyhkeitä, 2 kummallekin, viides vieraiden käsiä varten. Pesuhuoneessa erikseen isot pyyhkeet, minulla 2, toinen hiuksia varten. Aina kun menemme systerille kylään, vien tietysti omat pyyhkeemme mukaan säästääksemme hänen pyykkiään, omat tyynymmekin ovat mukana. Aiemmin vein myös aina omat lakanamme, kunnes systeri sanoi, että on hänelläkin pyykkikone. Heillä tosin ollut joskus vesipulaa kaivossaa, ennen kuin teettivät uuden porakaivon.
Pesen myös käsiäni moneen kertaan päivässä. Esim aina kun olen käsitellyt tietokoneeni näppäimiä, pesen käteni ennen kuin teen mitään muuta. Vaikka ei tätä konetta kukaan vieras käytä, lapsenlapset korkeintaan ja nyk miniä joskus.
En minä kuitenkaan mikään himopesijä ole. Mutta siskoani ihmettelen kun hän pyyhkii pöydän jollain rätillä, niin hän ei pese käsiään sen jälkeen. Itse en mitään rättejä juuri käytä, ainakaan ruoka- ja tiskipöytään, talouspaperi on keksitty.- c_webs
Nooh, vähän tuntuu että sinulla on liiallinenkin "pöpökammo" olemassa ja eikös sitä sanota mitä hygienisimmin yrittää elää niin sen helpommin myös "pöpöihin" sairastuu?
Tietysti järki kädessä peruspuhtauden pidossa niin ei sen enempää kotona tarvitse.
Useimmiten ne tartunnat saa kyllä juuri vaikkapa kaupoista tai muista julkisista paikoista missä liikkuu varsin erilaista porukkaa "pöpöineen". Mm. terveysasemat ovatkin niitä "sairausasemia" ja niissäkin päivystyspolit pahimmasta päästä. - Cee-Lila
c_webs kirjoitti:
Nooh, vähän tuntuu että sinulla on liiallinenkin "pöpökammo" olemassa ja eikös sitä sanota mitä hygienisimmin yrittää elää niin sen helpommin myös "pöpöihin" sairastuu?
Tietysti järki kädessä peruspuhtauden pidossa niin ei sen enempää kotona tarvitse.
Useimmiten ne tartunnat saa kyllä juuri vaikkapa kaupoista tai muista julkisista paikoista missä liikkuu varsin erilaista porukkaa "pöpöineen". Mm. terveysasemat ovatkin niitä "sairausasemia" ja niissäkin päivystyspolit pahimmasta päästä.0nneksi näillä terkkareilla ja sairaaloilla on ne käsidesiasemat pienien matkojen päässä, Kauppojen liukuportaiden jälkeen todellakin vältän edes perunalaarin edessä kostuttamasta sormeani kielelläni saadakseni sen pottuja varten ottamani pussin auki. Siinä sitten yritän sitä auki saada, kotonakin kostutan sormeni hanan alla saadakseni vaikka eväspussin auki, johon laitan jonkun puolitetun sitruunan tai vast. vaikka maksamakkaran puolikkaan.
Nyt kun olen kärsinyt jo vuoden ajan siitä umpeutumattomasta haavasta nilkassani, olen ajatellut, onko ollut liiasta hygieniasta kyse. Se haava on jo ummessa, mutta ei ole normaalin ihon näköinen edelleenkään. On kuopallaan ja harmaa kerros päällä, joka kiristää. Koko nilkka on edelleen turvoksissa, samoin koko jalkapöytä ja melkoisen tunnottoman tuntuinen eli klabbi ei ole entisellään. Otettiin haavasta jo pariinkin kertaan bakteerinäytteet, mutta löytyi vain normaaleja iholla olevia bakteereita. Söin silti viime vuonna monta antibioottikuuria varmuuden vuoksi, viimeisin niistä keskeytettiin koska vieraita bakteereja ei löydetty haavan ympäristön punoituksesta huolimatta. Minulla on 15.3. aika Meikkuun verisuonihoitajalle. Mitataan taas UÄ:llä kiertääkö veri suonissa. Sehän se pahin uhka on, jos veri ei kierrä ja joku suoni olisi taas tukossa. Siltä ei nykyään tunnu, mutta vasen jalka on monesti ns levoton. Liekö tangoa vailla? - c_webs
Tietysti niillä "deseillä" yrittää välttää bakteeritartuntoja mutta milläs vältät kaikkea mitä hengität, piru kun pakko on hengittääkin :)
Eihän se jalka voi entiselleen täysin tullakaan ja kyllä mielessä muhii että siinä tehtiin joku pahempi hoitovirhe eikä poissuljettu etteikö joku bakt. tulehduskin olisi ollut ainakin alkuvaiheessa. Toivotaan että siellä nyt veri kiertää edes suht. normaalisti.
Juu, en tiedä auttaisko tango, paljon mahdollista, liikuntaahan se kaipaa. En tiedä omalla kohdalla onko liikuntaa tullut liikaa kun parikin varvasta alkaa olla kohta tunnottomia. Tai kyllä niissä kipua tuntuu mutta ei juuri muuta :(
Liekö se Ravun kihti iskenyt tännekin ?
Eikös se oikeastaan olisi Rapurallaan vuoro avata seuraavaa kaistaa, kohta paperi loppuu tästä.
- Cee-Lila
Posti toi äsken U:llekin Ruotsista sen muovisen pienen valkoisen koodikalkuraattorin, millä hänen on opeteltava maksamaan laskut, koska ne kortit jäävät pois ja hän ei mobiilillakaan osaa maksaa (en minäkään, koska ei ole mobiiliä älyllä). No, siinähän sitten opettelee, minä osaan jo. Meillä ei ole suoramaksussa mitään, eikä e-laskusopimusta ole tehty myöskään. Verkkopankki on meidän pankki. Ainakin niin kauan kun tietokone ja minä toimii. Pitäisikö sanoa kop, kop.
Kamalaa, että se nuori abi Lauttasaaresta löydettiin kuolleena avannosta Melkin edustalla. Katsoin eilen merelle, jäällä oli paljon ihmisiä ja tuossa aivan lähellähän on se laivaväylä, missä lastit kulkevat edestakaisin Vuosaaren satamaan. Ihmisiä liikkui ihan siellä väylän lähellä. Osalla koirat mukanaan. - amummu
Voi mahoton, kyllä minä lattialle pudonneen pillerin kitaani heitän. En ole edes tullut ajatelleeksi, että siinä joku vaara vaanisi. Ja jatkaa aion samalla linjalla putosi sitten yksi tai kymmenen pilleriä. Minulta muutenkin putoaa lähes kaikki tavarat lattialle, kun osa sormenpäistä on edelleen paperinohuella nahalla tai usein käsissä on trikoohanskatiin; niillä tarttuminen on huonoa, ei ole liimanäpin oireita. Sen sijaan kyllä pesen aina käteni saippualla ja vedellä kaupassa tai muussa julkispaikassa käytyäni.
En muutenkaan kamalan hygeenallinen ole, en ole koskaan ollut. Silloin kun lapset olivat pieniä, yritin sentään pahimpia siivoja välttää, mutta steriiliyydestä saivat vain haaveilla. Nuorempi poika on kyllä (vaimonsa patistamana) tarkka kaikenlaisten hygieniajuttujen kanssa, vanhempi ei niinkään. Mutta hysteerisiä he kaikki ovat ruoka-ainespakkausten päivämäärien kanssa; ihan sairaan hysteerisiä. Toinen viskaa menemään jo päivää ennen viimeistä myyntipäivää. Maitotuotteita ei edes maisteta ennen pois heittämistä. Älytöntä tuhlausta sanon minä. Olen yrittänyt valistaa heitä, mutta ei auta.
Minullekin toinen pankkini joka kerta sivuilleen mennessäni muistuttaa tunnuslukukortistani, että kohta se ilo loppuu. Vielä en ole ladannut uutta tunnuslukusovellusta. Teen sen sitten kun on pakko. Puhelimella en kuitenkaan aio pankkitoimiani hoitaa. En edes maksa pankkikortin pikaluvullakaan vaan aina tuikkaan kortin päätteeseen. Ehkä olen vähän vainoharhainen. Tai sitten vanhanaikainen.
Kettislenkki kesti tänään yli tunnin. Pelattiin jääkokkarefudista, ja nyt on kintut kipeinä. Ja melatoninia otan tänäkin iltana, sanokoon Kiminkinen mitä tahtoo.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124280MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822161Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551701Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903- 171874
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868