"Nato on käynyt vain kaksi voitokasta ilmasotaa, Kosovo ja Libya." Tämä kommentti tulee kuin apteekin hyllyltä kun keskustellaan, kuinka monessa konfliktissa Nato on ryvettynyt.
En tiedä, miten voittoa ja häviötä on mitattu mainituissa kahdessa tapauksessa ja käsitetäänkö sotien voittaminen ja häviäminen nollasummapeliksi.
Vietnam-dokumentin neljännessä osassa tuli ilmi, että Yhdysvalloilla oli vaikea mitata sotamenestystään Vietnamissa, siksi he alkoivat laskea vihollisten ruumiita ja suhteuttaa tuota lukua omiin kaatuneisiin. Luvut olivat mairittelevia ja sitä pitkään oman maan kansalaisilta salassa pidetty sota tarvitsikin. Laskemistapa ei vain ottanut huomioon, kuinka paljon väkeä oli kummallakin puolella alttiina tulla tapetuksi. Laskutapa ei nimittäin erotellut siviileitä eikä jalolla uniformun kantamisella ollut merkitystä kun kyliä tuhottiin napalmilla. Presidentti Lyndon B.Johnsson yritti saada vihollisen neuvottelupöytään valtavalla tuliylivoimalla siinä onnistumatta.
Milloinkahan näissä nykyisissä sodissa Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa ja Libyassa päästään siihen vaiheeseen, että siirrytään aseista diplomatiaan ja aloitetaan neuvottelemaan yhteisestä tulevaisuudesta.
Sen edellytyksenä lienee se, että tajutaan, että maapallo ei voi olla iso keskitysleiri, jota vahvin valvoo ase kädessä.
Nato on voittanut kaikki sotansa
9
61
Vastaukset
- Aivotonpesty
Katoin tuon Vietnam dokkarin. Eipä ole maailma paljoa muuttunut. Jenkit luulivat että rauhanmarsseja johdetaan Moskovasta. Nyt ne luulee että vaaleja manipuloidaan Moskovasta.
- Venäjä_sekaantuu
Joo, se oli yksi piristävä detaali dokumentissa, kuten kommunistit, joilla on vesipuhvelin pää hevosen naama. Tarina kertoo, että Libanonissa olevat suomalaiset rauhanturvaajat kävivät 70-80-luvuilla Israelin puolella maksuvelvollisessa pussientyhjennyksessä ja siellä oli eräs nainen, joita nämä sotilaamme kutsuivat hevosennaama-Ruthiksi, kansainvälinen termi tämäkin.
- NiinOlet
Lisäksi he tietävätt, että sotamarsseja johdetaan Moskovasta Georgiaan, Ukrainaan ja Syyriaan!
Tiltuilta se ttaas usein unohtuu... - Onsenpahaoltava
Kannattaa katsoa elokuva Tohtori outolempi. Varmaan olette katsoneetkin. Siinä tehdään Venäjäpelosta parodiaa. Aivan mielettömän hyvä elokuva.
- T-3_ut
NiinOlet kirjoitti:
Lisäksi he tietävätt, että sotamarsseja johdetaan Moskovasta Georgiaan, Ukrainaan ja Syyriaan!
Tiltuilta se ttaas usein unohtuu...Kiitos kommentoinnista.
Eipähän mene liian yksipuoliseksi tämä keskustelu. - Turenki
NiinOlet kirjoitti:
Lisäksi he tietävätt, että sotamarsseja johdetaan Moskovasta Georgiaan, Ukrainaan ja Syyriaan!
Tiltuilta se ttaas usein unohtuu...Venäjä on kuulemma valinnut Trumpin USAn johtajaksi ja jo vuosi on etsitty savuavaa asetta todisteita tapahtuneesta. Mitään evidenssiä ei ole, mutta epäilyjä sitäkin enemmän.
Liki jokainen vilunkipeli paljastuu aikanaan ... jopa Trotskin salamurha, murhan tekijä, sen esimies ja "tilaaja" l. Isä Aurinkoinen. Tod. näk J.F:K:n murhan tekijä ja tilaaja paljastuu aikanaan, kuten myös Tiitisen listalla olijat ... .
- Kyllärahaaon
Toisen maailmansodan jälkeen natomaiden sodissa on kuollut lähes 20 miljoonaa ihmistä. Sotien tarkoitus on ollut lisätä demokratiaa. Demokraatteja on saatu aikaiseksi kuitenkin vain noin 10 miljoonaa. Rahaa on palanut yli neljä biljoonaa. 4 000 000 000 000 dollaria. Jokainen länsimaiden ulkopuolinen demokraatti on maksanut natomaille 40 miljoonaa dollaria ja kaksi ihmishenkeä joista toinen vainaja on lapsi. Tästä lapsesta olisi ilman sotaa voinut kasvaa ilmaiseksi demokraatti joka heikentää hyötysuhdetta vielä entisestään.
- Turpapäälikkö
Kansalaissota jatkui vaikka sota oli jo loppu, sitten vasta teurastus alkoi, tappajilla. Työturvallisuusriski väheni olemattomaksi. Muiden maiden sotahullut otti oppia puhdistuksesta. Kuulostaako tutulta?
Puhdistus, sill kirjailijat tekee rahaa, julmuuksilla ja hirveyksillä ja raiskauksia mukaan, niin saa palkintopallia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822