22%
Tosin Yhdysvalloissa vian 29% kansasta tietää mikä on Nato. En osaa sanoa ääniä siksi aika paljon.
USAn ja Suomen NATO-kannatus sama
6
93
Vastaukset
- tuleva_jenkkilä
Suomen kansan natoyhteensopivaksi tekeminen edellyttää peruskoululaitoksen ja terveydenhuollon romuttamista ja sitä kautta saada mielet otolliseksi jollekin ulkopuoliselle pelastajalle (Natolle). Hallitus on viemässä suomalaisia uusavuttomuuden usvaiseen auvoon, jossa kansasta tulee helpommin ohjailtavaa vaalikarjaa.
- natossaparhaatystävämme
Tottahan tuo valitettavasti on, eli suomalaiset eivät todellakaan tunnu tietävän mikä Nato on.
Niitä jotka kuvittelevat tietävänsä, mitä Nato-sopimus tarkoittaa, tuntuu kyllä riittävän. - lonkero55
kylä Suomalaiset tietävät että Nato on sotahullujen liitto ja sieltä Suomen on paras pysyä pois
- Natorauhanturvaoperaatio
Kun 95% Euroopan Unionin väestöstä asuu Naton jäsenmaassa ja 22 EU-kumppaniamme ovat Nato-jäsenmaita, on todella ala-arvoista, tyhmää ja halveksuttavaa väittää tuollaisen määrän läntisen Euroopan väestöstä olevan mukana "sotahullujen liitossa".
Nobel Rauhanpalkinnolla palkittu presidentti Martti Ahtisaari sanoi Natosta viisaasti: " Nato on keskeinen rauhanturvaoperaatio, joka tapauksessa tänä päivänä ".
Minä uskon enemmän Nobel Rauhanpalkinnon saajaa, kuin nimimerkkiä "lonkero55".
- FC-Barcelona
Tietämättömyys on nimittäjänä molemmissa tapauksessa.
- ffyfyhjcfg
Totta!
Jos todellakaan et tiedä Natosta mitään?
Pysy pois....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815