Onko tällästä tunnetta?

Hei Susabe11a16

Kysymyksesi on lyhyt eikä sisällä juurikaan taustatietoja, joten valitettavasti vastauksenikin on aika yleisellä tasolla.
Mutta tahtoisin paneutua tuohon lopuksi esille ottamaasi itsetuntoasiaan.
Kysyt, miten voisit vahvistaa itsetuntoasi?
Itsetunto tosiaankin vaikuttaa siihen, miten olemme yhteydessä toisiin ihmisiin. Joskus ryhmään kuuluakseen ihminen häivyttää omaa persoonaansa ja ryhtyy miellyttämään ryhmän jäseniä ostaakseen hyväksyntää. Tällainen miellyttäminen voi toimia ehkä hetken, mutta syvimmältään siitäkin jää tunne, että en ole hyväksytty omana itsenäni vaan vain, koska toimin toisten odotusten mukaisesti. Jos tämä miellyttämisteema koskee sinua, voisitko ryhtyä rohkeammin tuomaan omia mielipiteitäsi esiin ja näyttämään todellista minääsi? Se on riskin ottoa, mutta kannattaa pitkällä tähtäimellä. Jos he eivät hyväksy sinua, silloin ryhmä tuskin onkaan sinulle oikea. Mutta lähtökohtaisesti persoonallisuus ja aitous ovat viehättäviä piirteitä, etenkin jos niihin yhdistyy myös aito ystävällisyys ja toisista välittäminen eikä kukkoilu.

Sosiaalisia taitojakin voi harjoitella koko elämän läpi, tuskin kukaan niissä mestariksi yltääkään. Mutta on tutkittu, että yhteyttä toisiin ihmisiin lisää ainakin kyky kuunnella toisia aidosti eikä vain puhua omaa monologiaan muiden päälle. Toinen taito on esimerkiksi sellainen, että osoittaa mielenkiintoa toisen tarinoita kohtaan kyselemällä lisää. Ylimalkaan toisten huomioiminen aidosti on 'liimaava' tekijä ihmisten välillä. Se ei ole ollenkaan sama asia kuin edellä mainittu mielistely. Kohteliaisuus, ystävällisyys jne eivät sulje pois persoonallisuutta ja omana itsenä olemista.

Tärkeintä ehkä kuitenkin on, miten voisit hyväksyä itse itsesi kokonaan. Sellaisena kuin olet, omine rajoitteinesi ja voimavaroinesi. Sekin on elämänmittainen tehtävä. Usein auttaa, jos voi käydä elämän tarinaansa läpi kuuntelevien ihmisten kanssa. Tutustua omaan historiaansa ja omiin kokemuksiinsa. Ja sitten opetella, että minä olen arvokas ja riitän.
Jos en jollekin porukalle kelpaa, olkoon niin, sitten ne omani löytyvät jostain muualta.

Millaisia ajatuksia nämä pohdintani herättivät sinussa?

Merja, diakoni

On joskus.
Juuri tällaisista asioista kuten esim. että on vähän niinkuin ilmaa muille.
Kukaan ei ala juttelemaan mistään mitään mun kanssa, muutenkin jos porukassa on joku uus kasvo, niin pikainen esittely ja se jää siihen. Jos itse sanoo jotain ja sitä kautta yrittää saada edes vähän juttua aikaiseksi, niin ei mitään reaktioo tai jos onkin, niin pikainen vilkaisu ja hymähdys ja sitten se jää siihen. Ja näin..:/
No, enpä mä kyl enää juuri viitsi edes yrittää mitään.

Ainoastaaan se tulee mieleen, että toisten auttaminen voisi auttaa myös itseäsi, silloin saa toisten hyväksyntää ja välittämistä, joka tekee hyvän mielen. Ihmiset alkaavat huomaamaan olemassaolosi. Kun keskittyy itseensä ja miksi kukaan ei välitä, niin se mahdollistaa sen tilanteen jatkumisen.

Syystä ja syyttä, kuten varmasti useimmilla. Meidän materiaalisesti hyvinvoivan yhteiskuntamme etuja on, että meillä ihmisillä on varaa sellaiseen vainoharhaan ("katso miten se katsoi!") lähes päivittäin. Onneksi useimpien pelkoja ei tulla testaamaan käytännössä.

On.

Joo, onhan tässä viime kuukausina ollut näitä tilanteita, kun on ainakin ihmetellyt vähän että mitä hittoa. Tai siis huomannut tilanteen, jos vaikka niistä ei ole sinänsä ollut pahoilla mielin tms. Ne tilanteet ovat tulleet näin jälkeenpäin enempi mieleen, vaikka niistä oli silloinkin puhetta.
Tossa viime vuonna esim silloisen naisystävän (eli nykyisen eksän) lähisukulaisille tunnuin olevan ihan täyttä tyhjää. No hänen äitinsä oli jonkin verran puhelias mulle ja tuntui olevan ihan hyvillä mielin musta, jutteli ainakin vähän jotain myös isolla porukalla koolla ollessamme, mutta muut eivät oikein noteeranneet miksikään.
Nuorimmainenkin mukula aina hätäisen moikkauksen jälkeen linnoittautui suurin piirtein juoksujalkaa lukkojen taakse ja muutkaan lähisukulaiset eivät kyllä vahingossakaan ikinä jutelleet mistään.
Eksä selitteli jo valmiiksi, vaikken asiaa nyt mitenkään tuonut esille, että ovat vaan niin hiljaisia/vaikeassa iässä jne jne. Ja itse sitten asennoiduin siihen niin että ehkä sitten ajan kanssa asiat alkavat sujumaan, kun tässä mennään kimpassa eteenpäin.
Toki tuo tuntui välillä aika oudolta, kun mun sukulaiset ovat jopa suomalaisella mittapuulla mitaten hyvinkin jäyhää ja syrjäänvetäytyvää porukkaa, mutta aina meilläkin nyt kuitenkin lähisukulaisen kumppani on otettu hyvin siihen joukkoon mukaan. Sellaisetkin, joista ei välttämättä ole erityisemmin pidetty tai muuten hyväksytty. Kun asenne on kuitenkin aina ollut se, että se on ko sukulaisen oma valinta kenen kanssa kulkee ja sukulaisten nyt kuitenkin kuuluukin antaa tälle vävy-/miniäkokelaalle lämmin vastaanotto.
Niin silläkin nyt jälkeenpäin varsinkin mietityttänyt, et olisihan se ollut kiva, jos olisi itsekin saanut sitä samaa osakseen, jos vaikkei porukka halunnutkaan/hyväksynyt täysin mua "porukkaan".
Vielä kun eksä taasen koki itsensä ulkopuoliseksi ihan tällaisesta asiasta kun mun lemmikki. Oli mustiskin jopa. Selitti sitä joskus juurikin, että kokee itsensä ulkopuoliseksi sen takia, kun mun lemmikki oli ainakin hänen mielestään enempi mun kuin hänen peräänsä. Vaikka tottakai elukka nyt useimmiten ainakin on omistajaansa eniten kiintynyt.
Mut just nää selitykset että kun mun lemmikki on ollut mun vastuulla 5v niin se on jo niin pitkä aika, ettei siihen muka hän sitten olisi mahtunut lisäksi elämään meidän kanssa.
Ja sitten kun hänen perheensä oli käytännön tasolla totaalisen välinpitämättömiä mua kohtaan, niin se oli hänen mielestään ihan normaalia, mikä mun olisi kuulunut sietää ja kestää ja hyväksyä ihan tuosta noin vaan. Vaikka se tosiaan ihmetytti ja kyllähän siitä tuli tunne, ettei ollut millään tavoin tervetullut eksän ja sitä kautta heidän elämäänsä.
Toki eksällä on oma historiansakin, useampi mukula yhtä monen miehen kanssa ja hänellä oli ollut noin vuoden mittainen, lapseton pika-avioliitto ennen mua (siitä en tiedä, oliko naimisissa yhdenkään lapsensa isän kanssa, mutta periaatteessa ainakin hänellä saattoi olla kaikkinensa neljäkin avioliittoa jo takana).
Ja mulle selvisi vielä, että hänellä oli ainakin joku viritys mun lisäksi, vaikka sen itse kielsikin loppuun asti.
Et olisiko siinä ollut sitäkin sitten, että tiesivät mun olevan eksälle joku ohimenevä ajanviete siinä missä hänen aikaisemmatkin, eivätkä sen takia viitsineet nähdä vaivaa. Tai sitten odottivat et muija saa lopullisen valintansa tehtyä, niin sitten vasta hekin alkavat nähdä vaivaa muijan kumppaniin liittyen.
Vaikka turhahan näitä nyt sen enempiä on mietiskellä ja eipä mun elämä yhdestä ihmisestä sukulaisineen ole kiinni. Vielä kun hän oli muutenkin aika hankala ja mulla taasen on kyllä muutama todella kiva ihminen ystävänä. Mutta kyllä sitä nyt vielä väkisinkin noi jutut pyörii mielessä näin muutama viikko eron jälkeen ja niitä koittaa järkeillä.

Sen verran tosiaan vielä, et on noita tilanteita ollut joskus muulloinkin.
Ettei ole ollut sellaista vähääkään sosiaalista uteliaisuutta edes, mitä yleensä on kun tutustutaan uuteen ihmiseen. Varsinkin jos tämä uusi ihminen on edes jollain tavoin yhdistynyt johonkin tuttuun ihmiseen.
Olkoon se sit vaikka just lähisukulaisen uusi kumppani, tai ystävä tai ihan mikä vaan.
sama periaate, kun työpaikoillakin. Vaikkei ihmisillä ole sinänsä mitään muuta yhdistävää kun se työpaikka, niin kyllähän sitä aina uusiin ihmisiin periaattestakin jo ainakin yrittää tutustua. Sen verran ainakin, että saa muodostettua edes jonkinmoisen peruskuvan toisesta.
Niin tuollaisenkin puuttuminen jotenkin vain ihmetytti ja ihmetyttää vieläkin.

Alkuvieraskoreuden jälkeen yleissäännön suitsima inho, jonka jälkeen välitön unohdus.

Joskus nuorena ei haluttu tiettyihin porukoihin. No kiusaamista ja juorua. Nyt vanhempana..no johtuu ehkä siitä että menen vaikka lähibaariin yksin istuu ja kyllä siellä yleensä pyydetään jopa pöytään. Silleen se on mennyt. Tullu rohkeutta vaikka oon hiljanen. Mutta kun ottaa pikkusen kuppii niin muutun ilmeisesti sosiaaliseksi. Jännä juttu. Itseluottamus kasvanut kyllä. Ihan normiporukkaahan niissäkin on..yleensä.

Mikä sinun etunimesi on?