Kunhan kyselen

Uskovaiset mielellään pelottelee ja antaa jumaluuden millä pelastua. Ok. Mutta sevain hämmästyttää, kun kysyy et mitä uskontokuntaa edustat niin vastausta ei kuulu. Alkaa joko mykkäkoulu tai aiheen vierestä lässyttäminen. Mitä tämä kertoo pelastusta kaupittelevasta veijarista?

12

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jouluevankeliumi

      Minä olen kirkosta eronnut, mutta uskoltani luterilainen. En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.

      Tunnen hengenyhteyttä esim. ortodokseihin ja olen paljon käynyt myös ortodoksisessa kirkossa.

      Kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni helluntailaisuudessa mutta erosin heistä aikuisiällä ja liityin kirkkoon. Minulla on suvun kautta vahvat luterilaiset juuret. Kirkon politikointi ei vain napsaa yhteen omien käsityksieni kanssa, joten tässä syy erooni, ei suinkaan se, että kieltäisin itse luterilaisen uskon.

      Ketkä pelottelee ja ketkä ei. Minun uskoni mukaan Jumalassa ei ole mitään pelottavaa. Jumala on ystävällinen jokaiselle joka kuulee Hänen äänensä ja vastaa siihen.

      Luukas 2 (osa nk. jouluevankeliumia): 6-18

      6 Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
      7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.

      8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
      9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
      10 Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:
      11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
      12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
      13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
      14 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

      15 Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti".
      16 Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
      17 Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta.
      18 Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat.
      *

      • Pelottavaa on se, että raamattu on fiktiota ja koulutuksen luvatussa maassa joillakin ei selvästikään ole välineitä erottaa fiktiota todellisuudesta.


      • HannaPatteri
        he-ma kirjoitti:

        Pelottavaa on se, että raamattu on fiktiota ja koulutuksen luvatussa maassa joillakin ei selvästikään ole välineitä erottaa fiktiota todellisuudesta.

        Muistan erään agnostikkonuoren kerran meidän juttujamme lueskellessaan kiljaisseen, että hei, täähän on parasta scifiä!

        Se tässä niin traagista onkin, että kun tämä meidän scifimme on totta.

        Monet scifijutut, siis esim. jossain telkkarissa, perustuvat Raamatun tarinoihin, muunneltuina. Jotkut tervehtivät toisiaan: "Olkoon Voima kanssasi!" Mikseivät sano suoraan että "Jumala kanssasi!" Tai: "Pyhän Hengen voimaa, viisautta ja rauhaa sinulle!"? Ei. Noi scifijutut ovat jotenkin niin latteita. Harry Potterit sun muut. Apinoivat uskovien hengenelämää, mutta noituudella, eli ihmisjärjellä.
        .


      • he-ma
        HannaPatteri kirjoitti:

        Muistan erään agnostikkonuoren kerran meidän juttujamme lueskellessaan kiljaisseen, että hei, täähän on parasta scifiä!

        Se tässä niin traagista onkin, että kun tämä meidän scifimme on totta.

        Monet scifijutut, siis esim. jossain telkkarissa, perustuvat Raamatun tarinoihin, muunneltuina. Jotkut tervehtivät toisiaan: "Olkoon Voima kanssasi!" Mikseivät sano suoraan että "Jumala kanssasi!" Tai: "Pyhän Hengen voimaa, viisautta ja rauhaa sinulle!"? Ei. Noi scifijutut ovat jotenkin niin latteita. Harry Potterit sun muut. Apinoivat uskovien hengenelämää, mutta noituudella, eli ihmisjärjellä.
        .

        No siis joo, satua, eikä edes hyvää sellaista.

        Raamattu on todistettavasti satukirja, siitä ei pääse mihinkään. Tutki nyt vaikka Akkadin Sargonin tarinaa ja sen jälkeen selvitä milloin evankeliumit on sävelletty ja mistä löytyy ihmetekoja muka tehneestä jeesuksesta raamatun ulkopuolinen maininta.

        Viimeiseen vihjeeksi, ettei löydy. Koko tarina on poliittisin perustein tekaistu.


      • HannaPatteri kirjoitti:

        Muistan erään agnostikkonuoren kerran meidän juttujamme lueskellessaan kiljaisseen, että hei, täähän on parasta scifiä!

        Se tässä niin traagista onkin, että kun tämä meidän scifimme on totta.

        Monet scifijutut, siis esim. jossain telkkarissa, perustuvat Raamatun tarinoihin, muunneltuina. Jotkut tervehtivät toisiaan: "Olkoon Voima kanssasi!" Mikseivät sano suoraan että "Jumala kanssasi!" Tai: "Pyhän Hengen voimaa, viisautta ja rauhaa sinulle!"? Ei. Noi scifijutut ovat jotenkin niin latteita. Harry Potterit sun muut. Apinoivat uskovien hengenelämää, mutta noituudella, eli ihmisjärjellä.
        .

        Scifi on star trekkiä, eli ajatusleikkiä siitä mihin tiedossa olevat luonnontieteelliset faktat voisivat johtaa.

        Uskonnot ovat taas ihmiskeskeistä fantasiaa joka ei millään tavalla omaa kontekstia reaalimaailmaan.... taikasienipäissään nähtyjä harhoja..


      • he-ma kirjoitti:

        Pelottavaa on se, että raamattu on fiktiota ja koulutuksen luvatussa maassa joillakin ei selvästikään ole välineitä erottaa fiktiota todellisuudesta.

        Jaa niin tarkoitatko niitä jotka rakentavat yhdyskuntiaan piittaamatta kansainvälisistä sopimuksista vedoten myyttiseen kansallistarustoonsa? Mitähän jos suomalaiset kalevalan tarinoihin nojautuen rakentaisivat asumuksiaan laatokan rannalle?


    • Samaatietä

      Minä kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon. Olen sitä mieltä, ettei johonkin seurakuntaan kuulumalla pelastus, vaan sydämen uskolla.
      En ole pelotellut. Kerron kyllä uskovainen ja ennen autoon ihmisiä ihan oikeasti auttamisen halusta, en pisteiden toivossa.
      Tottakait toivon, että ihmiset pelastuisi. Se on oikeastaan suurin toiveeni!
      Haluaisin kaikki Jeesuksen rakkauden yhteyteen.
      En osaa oikein evankelioida, puhua, kertoa, enkä kirjoittaa.

      • Samaatietä

        Heh Heh noita virheitä!!! Siis kerron kyllä, että olen uskovainen ja ennen sairastumisriski autoon ihmisiä piti kirjoittaa.
        Toivon, että tuo auttaminen puhuttelisi jollain tavalla ihmisen sisintä. Kuulostaa varmaan itsehakuiselta, mutta rakastan ihmisiä.


    • uskovaHellari

      Ongelma on siinä, että jos minä helluntailaisena uskovana esittelen itseni helluntailaisena, ihmiset ajattelee minun kalastavan heitä helluntailaisuuteen. Ja siitä Jeesuksesta Kristuksesta todistamisessa ei ole ollenkaan kysymys. Kysymys on ihmisen saattaminen sisälle pelastukseen. Ja siihen tarvitaan monta kertaa toisen ihmisen todistusta ja joskus saarnaaamista. Jumala tulee siinä todistuksen sanassa ja saarnassa uskosta osattoman luokse ja vetää häntä sisälle pelastukseen.

      Jos minä todistan helluntailaisuudestani ja pyrin saamaan ihmisiä sisälle helluntailaisuuteen, en ole Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, eikä ihminen pelastu tulemalla helluntailaiseksi. Pelastus ei ole helluntailaisuudessa eikä luterilaisuudesssa eikä missään muussakaan kirkkokunnassa tai seurakunnassa. Pelastus on Jeesuksessa Kristuksessa.

      Siksi uskovat eivät tahdo välttämättä edes kertoa olevansa helluntailaisia. Uskova tahtoo julistaa Jeesusta Kristusta joka on Pelastja ja jossa on Pelastus.

      • Sama kuin kuolaisi suupielistään visvaa ja esittelisi itsensä vähämieliseksi typerykseksi.


    • jotaintotuudesta

      Jeesuksen seurakunta on maailmanlaajuinen ja koostuu niistä ihmisistä, jotka uskovat Jeesukseen ja ovat ottaneet Jeesuksen henkilökohtaisesti vastaan Herranaan ja Vapahtajanaan ja seuraavat ja tottelevat Häntä, Jumalan Sanassa pysyen. Mikään paikallisseurakunnan jäsenyys ei voi pelastaa. Uskovat kokoontuvat kuulemaan opetusta eri paikkoihin, mutta todellinen seurakunta ei katso seurakuntien rajoja. On huomattava, että on paljon seurakuntia joissa opetetaan väärää evankeliumia. Esim. ev.lut.kirkko, katolinen kirkko ja monet muut paikat opettavat nk. toista eli väärää evankeliumia ja toista eli väärää "Jeesusta". Jumalan Sana varoittaa eksytyksestä, joka on uskovien parissa. Kaikesta eksytyksestä on pysyttävä poissa.

      • Samaatietä

        Mitä nuo mainitsemasi evankelisluterilaisen kirkon väärät opit ovat?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4970
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1069
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      977
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      867
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      822
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      703
    Aihe