Syyllistynkö johonkin, petokseenko kenties ?

Jaskabetala

Tämänkaltaiset jutut tapahtuvat aina sille yhdelle kaverille, sille samalle joka sai sukupuolitaudin uimahallin saunanlauteista, tiedättehän tyypin. Kerron nyt kuitenkin tämän minä-muodossa, hiukan tarinaa yksinkertaistaen mutta totuudessa kuitenkin pysyen.

Olin töissä määrä-aikaisessa työsuhteessa, joka purettiin koeaikana. Ilmoitin työnantajalle että nyt riitti, koska todellisuus ei ihan vastannut sitä mistä oli sovittu. Päädyimme työsuhteen purkamiseen yhteisestä sopimuksesta. Jätin työnantajalle tuntilapun rästiin jääneistä työpäivistä ja kertyneistä lomapäivistä. Lopputilin tullessa yllätyin kun tililleni napsahti ihan normaali kuukausipalkka eikä ainoastaan niitä muutamaa päivää jotka olisi minulle kuulunut. Olin hiukan hämmentynyt tilanteesta ja ajattelin että virhe huomataan pian. Kului kuukausi ja taas paukahti tilille kuukauden palkka ! Olin entistäkin hämmentyneempi…

Koska yrityksessä on sekä kuukausipalkkaisia jollainen itsekin olin, sekä tuntipalkkaisia työntekijöitä sesonkiluonteisesti vaihtelevia määriä niin palkkakustannuksien vaihtelut ovat heillä varmaankin aika isoja. Palkanmaksu on myös ulkoistettu kuten useasti on nykyään tapana. Yrityksen toiminta on melkoisen leväperäistä ja minulle selvisi että esimieheni sai joko kenkää tai lähti itse menemään irtisanoutumiseni jälkeen. Eli hänen laiminlyönnistään tilanteeni sai alkunsa. Oma palkkani tulee varmaankin palkanmaksusta vastaavan tilitoimiston automaattiajona.

Tilanne on nyt kestänyt jokusen kuukauden. Syyllistynkö rikokseen kun otan palkan vastaan vihellellen ? Saavathan kansanedustajatkin sopeutumiseläkettä joten en koe moraalista ongelmaa, lisäksi verot ym. maksuthan tuosta menee normaalisti. Niin, lisäksi olen nykyään muualla töissä joten palkka juoksee kahdesta paikasta samaan aikaan. Jos tai pitäisi kai sanoa kun käryän tuosta niin mistähän se käry käy ? Siitäkö että nyt pitäisi toimittaa uusi verokortti työnantajalle, en vaan oikein voi sitä tehdä tuohon suuntaan. Koska olen itse alun perin jättänyt tuntilappuni ja moka on työnantajan niin vaikuttaako se mitenkään asiaan ?

Entäpä mahtaako palkanmaksusta vastaava tilitoimisto/sen työntekijä mokan huomatessaan haluta tunnustaa virhettään ? Pahimmassa tapauksessa entinen työnantajani voisi vaihtaa taloudenpidostaan vastaavaa tilitoimistoa ja voisi aiheuttaa jopa potkut kyseiselle työntekijälle. Eli antaisiko hän virheen havaitessaankin maksatuksen jatkua oman paljastumisensa peittääkseen, maksaja yritys kun ei tuota summaa huomaa omissa kuluissaan ?

Älkää toki takertuko yksityiskohtiin, tarina on yksinkertaistettu eikä ihan kaikkea voi edes kertoa. Kertokaa toki mielipiteenne miten tässä tilanteessa pitäisi menetellä, mistä käry voi tapahtua, mitä ongelmia verottajan kanssa voi tulla ym. Tietysti tuossa on sekin että jos käry käy, niin maksajalla on hirveä duuni hoitaa verottajan suuntaan asiaa ym. työnantajan velvoitteista pidättämiä maksuja kohtaan. Eli kuvio voi olla siinä vaiheessa melkoisen monimutkainen.

6

1721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NumerusClausus

      Mielenkiintoinen kuvio, mutta silti selkeä ennakkotapausten valossa.

      Kaksi erityistä kohtaa eli (1) tilillesi tulevat rahat eivät ole sinun ja (2) jos ne käytät (tai olet käyttämättä), sinulla on takaisinmaksuvelvollisuus. Vastasuoritus puuttuu.

      Tämä perustuu lakiin. Olet saanut perusteetonta etua, jossa sinä saajana et ole oikeutettu etuun eli et ole tehnyt työsuoritetta ansaitaksesi etua. Perusteeton etu on lähtökohtaisesti palautettava, koska olet saanut perusteettoman edun tilillesi ja olet hyötynyt toisen kustannuksella.

      Asiaa voi tarkastalla myös poikkeuksen kautta. Jos työnantajasi on maksanut sinulle liikaa palkkaa, ja luulet vilpittömästi (=NOT) sen olevan itsellesi kuuluvaa, maksun kohtuullistaminen saattaa tulla kysymykseen ja voit jopa saada pitää ylimääräisen palkkasi. Joskus on kohtuutonta maksaa iso summa jälkikäteen toisen tekemän virheen takia.

      Sinulla ei ole velvollisuutta ilmoittaa asiasta, mutta palautusvelvollisuus jää. Jos haluat hyötyä tilanteesta taloudellisesti, saamasi perusteeton etu saattaa (velkana) vanhentua, mutta sinulta voidaan vaatia korkoa ajalta ennen sen palauttamista. Rikokseen et kuitenkaan syyllisty, vaikka et asiasta ilmoita. Jos asiasta kehkeytyy riita ja jopa kanne, saat pitää varat vain, jos pitkän ajan kuluessa voit todistaa toimineesi vilpittömästi.

      Perusteettoman edun palautuksessa vanhentumisaika alkaa siitä, kun vaatimuksen esittäjä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää erehdyksessä tehdystä maksusta, sopimuksen pätemättömyydestä tai muusta edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta ja perusteettoman edun saajasta. Vanhentumisaika on kymmenen vuotta.

      Itse varautuisin siihen, että rahat pitää palauttaa. Rikokseen et lähtökohtaisesti syyllisty, koska kyseessä on toisen tekemä virhe.... Mutta rahat eivät ole sinun vielä kymmeneen vuoteen.

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030728

      http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3591711/Turku maksoi palkkoja vaarin perustein

      • KäT-10

        "Jos asiasta kehkeytyy riita ja jopa kanne, saat pitää varat vain, jos pitkän ajan kuluessa voit todistaa toimineesi vilpittömästi."

        Tästä "pitkän ajan kuluessa" termistä saattaa käynnistyä myös väite vilpillisyydestä, jonka jälkeen puhutaankin rikoslaista sekä kavalluksesta. (RL 28:4) Rikoslain mukaan, joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on tuomittava kavalluksesta. Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta.

        Lähtökohta on nyt toisen tekemä virhe, mutta varat on toisaalta saatu haltuun juuri rikoslain kuvaaman erehdyksen kautta. Rikos edellyttää AINA tahallisuutta, eli varojenkäytön tahallisuusvaatimus edellyttänee, että puhtaasti varojen käyttäminen ei vielä olisi kavallus, vaan se, että varojen takaisinmaksu ei enää onnistukaan.

        Niin tai näin, toisen tekemä virhe saattaa mahdollistaa kavalluksen eli rikoslain kuvaamaan tahallisen rikoksen. Tahallisuus tulee aina kyetä näyttämään toteen, ja lähtökohtaisesti rikosasiassa asiaa ajaa aina syyttäjä.

        Rahat eivät kuitenkaan ole avaajan. Passiivisuus eli ilmoittamatta jättäminen ei täytä tahallisuuden tunnusmerkkejä, varojen käyttäminen kyllä saattaa hyvinkin osoittaa tarvittavan aktiivisuuden. Rikos on rikos kuitenkin vasta oikeudessa todennettuna.

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L28


      • Lawetorder

        Vai ei syyllisty rikokseen, kyllä syyllistyy, kavallukseen ja noista on tuomioita tullutkin, muistan hyvin tapauksen jossa pankkivirkailijan yhden numeron virhe tilinumerossa toi eräälle henkilölle satoja tuhansia rahaa jotka käytti, sai aika kovan tuomion.

        Erehdyksessä rahaa saanut ON ilmoittamisvelvollinen sille kenrltä raha on tullut, jos on tiedossa ja tässä tapauksessa on tiedossa, se olisi kannattanut tehdä heti, eikä vasta tuohikuussa.

        Ota heti yhteys entiseen työnantajaasi, voit hyvässä tapauksessa välttyä syytteiltä, takaamaan en ala sitä vältytkö vaiko et, idiootti päästä kärsii koko mies hankintoineen.


    • VeliVenkula

      Jos sulla oli 6 kk irtisanomisaika, se on irtisanomisajanpalkkaa !

      Minä selittäisin näin !

      • yksirtisanottu

        Selittelyt ei auta. Jos työnantaja vaatii rahat, ne on palautettava. Tarvittaeassa korkoineen ja oikeuden päätöksellä. Jos kymmenen vuoden vanhentumisaika kuitenkin kerkeää kulua ilman takaisinvaadetta, rahat saa pitää. Siihen saakka pitää olla joka päivä palauttamaan varat. Mahdollinen rikos alkaa vasta siitä kun käyttää toisen omaa.


    • Jaskabetala

      Kiitos hyvistä vastauksista ! Miten pitäisi menetellä siinä vaiheessa kun työnantaja alkaa perimään maksettua summaa takaisin. Mikäli tiedustelevat maksu-aikataulua tai ehdottavat jotakin, niin miten olisi viisain toimia ? Mikäli maksaa koko summan takaisin esimerkisi pankista lainaamalla niin pääsee kerralla eroon työnantajasta vai olisiko edullisempaa sopia työnantajan kanssa, tosin korkoa hekin voivat summalle vaatia. Viisinumeroisesta summasta kuitenkin puhutaan. Tähän asti tämä ylimääräinen raha on ollut "korotonta luottoa" joka on mahdollistanut eräitä kauan rästissä olleita hankintoja, säästöön ei juurikaan ole jäänyt...

      Se on kuitenkin itsestään selvää ettätakaisin maksamiselta ei voi välttyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6617
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe