Kissa viikon ulkona kylmissään

Surullinenjahuolestunut

Kaipaan teidän kannanottojanne nyt.

Veljeni vaimolla on 13 v. kissa, joka on käytännössä kokoajan ulkona, kesät talvet. Kissa ruokitaan ulos ruokakuppeihin. Kissa on ollut ulkona kaiketi koko ikänsä. Kissalla oli myös sisar, mutta se oli sokea ja kuulemma kettu kai vei sen jo pienenä.

Veljeni perhe tekee joka vuosi 1-2 ulkomaanreissua, yleensä kesä- ja talviaikaan ja reissut kestävät noin viikon. Nytkin kissa on jätetty viikoksi yksinään. Kävin katsomassa kissaa (minulla on yli tunnin ajomatka, kilometrejä tulee reilu 100 km yhteensä).

Kissa tuli samantien talon alta, kun pääsin autolla pihaan. Vein sille paljon ruokaa, kuiva- ja märkäruokaa, lauantaimakkaraa, vettä ja kermaa. Se tärisi kokoajan, kun söi. Otin sen syliini ja koetin lämmittää sitä. Tärinä väheni.

Veljeni vaimo on pyytänyt naapurin miestä ruokkimaan kissaa kun ovat reissussa. Nykyään naapuri käy käsittääkseni kerran päivässä, iltaisin antamassa märkäruoan kuppiin. Mutta entäs jos kissa ei juuri silloin satukaan olemaan paikalla niin ruoka jäätyy näillä pakkasilla aika pian ruokakuppiin?

Kissan hengitys tai kehräys jotenkin vinkuu kokoajan. Olen sanonut tästä veljelleni ja hän väitti, että kissa on käytetty eläinlääkärissä ja se on kuulemma vain sille kissalle kuuluva ominaisuus. Kissa hengitti myös jotenkin raskaasti.

Kissalla menee talon terassilta pienet rappuset talon vintille, jossa sillä on kuulemma lämpökaapeli jossakin pahnoissa, johon se pääsee lämmittelemään ja sille jätetään kuulemma karkkirasian kokoinen määrä märkäruokaa sinne vintille, kun he lähtevät reissuun. Riittääkö karkkirasiallinen ruokaa viikoksi ja ensinnäkin pysyykö ruoka muka tuoreena?

Lisäksi he ostavat kissalle kaikista halvinta mahdollista kissanruokaa, XTRA-merkin isoja säilyketölkkejä, jotka maksoivat kaupassa 0.40 senttiä kappale.

Muutama talvi takaperin kissa oli jätetty tammikuussa viikoksi kokonaan ilman ruokkijaa. Karkkirasiallinen ruokaa vain oli kuulemma laitettu taas talon vintille. Silloin oli -28 astetta pakkasta. Lähdin ajamaan 100 km päähän ja siellä se oli kylmissään, tuli taas talon alta. Talon terassilla kupissa olevat ruoat olivat jäätyneet.
Menin naapuriin ja siellä nainen kertoi, että ei tiennyt edes, että kissa on siellä yksin. Ihmetteli, kun kissa oli hyökännyt hänen jalkaansa kiinni, kun oli pihan läpi kävellyt heidän postiansa hakemaan. Kävin kaupasta ostamassa kissalle ruokaa ja sanoin, että ruoki sitä. En tiedä olisiko kissa enää hengissä, jos en olisi silloin tajunnut lähteä katsomaan tilannetta.

Asiaa hankaloittaa se, että jos menen sanomaan mielipiteeni, menevät välit poikki. Uhkana on etten saa nähdä kummityttöäni.

0

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1688
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        103
        1649
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        101
        1562
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1408
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1366
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        906
      7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        451
        898
      8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        889
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        293
        842
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        819
      Aihe