Miten te helluntalaiset suhtaudutte jos naisella on korvakorut,on joko kultaiset korvikset tai korvarenkaat?
Pidättekö te syntinä kun naisella joka kuuluu helluntaiseurakuntaan,ja hänellä on korvakorut niin tuomitsetteko sen.
Minä olen nähnyt monilla nuorilla naisilla korvarenkaat korvissa,mitä te siitä ajattelette?
Pidättekö te syntinä kun naisella joka kuuluu helluntaiseurakuntaan,ja hänellä on korvakorut niin tuomitsetteko sen.
Minä olen nähnyt monilla nuorilla naisilla korvarenkaat korvissa,mitä te siitä ajattelette?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Joskus helluntaiseurakunnassa oli hyvin tiukkaa, ei saanut olla koruja, ei meikkausta, ja nuttura. Itsellänikin oli pitkä tukka josta kärsin, mutta tuosta v.70 jälkeen on ajat muuttuneet, nyt meikataan ja koruja on, ajat muuttuu..
Onpa mukava kuulla, että edes joissakin asioissa helluntaiseurakunnissakin ajat muuttuvat! Aika moniin asioihin tunnutaan kuitenkin yhä sovellettavan Paavalin ajan yhteiskuntaohjeita, ja muistaakseni sieltäkin meikkauskiellon löytää! No, tuleepahan todistetuksi jälleen, että uskovien yhteisö on vain epäjohdonmukainen joukko ihan tavallisia ihmisiä. Vielä kun sen joukon JOHTAJAT saisi semmoisen pikkuasian tajuamaan, että toisen ihmisen identiteettiä ei parane mennä puoskaroimaan. Jumala on luonut KAIKKI ihmiset, ja Jumala varmasti on tiennyt, mitä on luonut.
ei tajua koskaan,että syntiä voisi tuoda seurakuntaan,tietentahtoen?
Jumala on kaikki luonut,totta,synti vaan toi sairaudet ihmisten riesaksi,mutta niistä on mahdollisuus parantua,varsinkin tapa ja tottumus synneistä.
Kuten, juoppoudesta,huumeista,tupakasta,ylensyömisestä,turhamaisuudesta,varastelusta,huoraamisesta,irstailusta,miehet miesten -naiset naisten kanssa,ym:sta vastaavista tietoisista paheista,lisättäköön ahneus ja kateus ja katkeruus,jotka ovat niin lähellä meitä jokaista?
Väkivalta,ruumiillinen ja henkinen julmuus,alistaminen,toisen vallitseminen,perheväkivalta,rakkaudettomuus,anteeksiantamattomuus. Listaa varmaan voisi jatkaa,lähes loputtomiin?
On siis kyse siitä,rakastammeko Jeesustamme YLIKAIKEN, ensirakkaudessa emme kysele,mitä ei saa tehdä ja mitä saa,vaan miten voisin olla rakkaalle Jeesukselleni iloksi ja kunniaksi,rakkaus Jeesukseen pitäisi olla se voima,joka karsii kaikki turhamaisuudet ja maailmallisuudet.
Eikä tämä ensirakkauden hedelmä voi näkyä muissa kuin uskovissa,ei ole meidän asiamme "moralisoida" ulkopuolisia,heidän tuomarinsa on Jumala,eikä ulkopuolisten ole lupa tuomita seurakunnan asioita. Jos joku ,joka ei kuulu seurakuntaan,eikä ole uudestisyntynyt,niin eihän sen tekemiset kuulu seurakunnalle,eikä seurakunnan tekemiset hänelle. Seurakunnan tulee julistaa hänelle evankeliumia,ja jos hän kuulee Sanan,ja tulee uskoon,liitetään seurakuntaan,silloin hänen tulee olla kuuliainen seurakunnan Päälle,Jeesukselle,ja Raamattu on Sana,joka on yhtä kuin Jeesus,seurakunnan PÄÄ.
Halatkaamme siis Jumalaa,elämän leipää,niinkuin vastasyntyneet halajavat äidin maitoa,ensirakkaus synnyttää halun,kyltymättömän tarpeen saada ja haluta Jumalaa,Sanan väärentämätöntä ravintoa,joka tuottaa hedelmää Jumalalle.
Jumalan Sana on kaksiteräinen miekka,siitä puhuttaessa altistaa sen Sanan alle ensin itsensä,sitten sen joka kuulee.
Mutta jos olemme uskossa,niin meidän tulee altistaa itsemme Sanan vaikutuksen alaisuuteen,uskovainen joutuu tutkimaan itseään Sana valossa,samoin uskomaton kuullessaan SANAN,ottaa sen vastaan,niin että se uskossa sulautuu,ja uudestisyntyy Sana voimasta,mutta hän voi myös paaduttaa sydämensä,ja kulkeutua ,tuon niin suuren ja kalliin,pelastuksen ohi.
Älkä siis paaduttako sydäntänne,jos te tänäpäivänä kuulette Sanan kutsun,vaan avuksi huutakaa Häntä,joka voi sekä sielun,että ruumiin hukuttaa helvettiin. Sentähden jos kuulet evankeliumin ,älä paaduta sydäntäsi,vaan anna pelastaa itsesi!
Jo teillä on synnit, jos korviksetkin sellaisiin on laskettu!
Muuten sitä maallista mammonaa eli rahaa kerätään surutta.
Tiedän eräänkin HSk missä saarnataan lähes pelkästä rahasta ja uhri vaan on mielessä.
Eikö se silloin ole vähän kaksinaamaista touhua!
Ei tainnut Jeesus paljoakaan silloin rahasta ymmärtää(eikä kukaan muukaan)
Nykyään toi raha on liikaa mukana tuossa uskonnossa!
No kyllähän uskonnollakin rikastuu ,kun kattoo noita Amerikan hörhöjä.
Ei muuta kun rahat ihmisiltä pois sanoo Jeesus!
Sinä se katkat VALITSEMALLASI sokeuden tiellä: homous ja lesbous eivät ole mitään valintoja vaan ihmisen synnynnäsiiä ominaisuuksia. Taikauskon levitytäminen, jota näissä asiaoiissa aina vain teet, sen sijaan on itse valittu, tietoinen synti. Tee siis parannus ja rupea empaattiseksi.
Muihin en jaksa kantaa ottaa. Toivon vain, että mahdollisimman moni helluntailaisuutta harkitseva lukisi listasi ja ymmärtäis välttää moista roskajoukkoa - ihan oman mielenterbeyden säilyttämisen nimissä.
seurakunnan sisäistä toimintaa, ja toimenkuvaa.
En ole sanonut,että et saa olla homo,vaan, että seurakunta ei sitä hyväksy,siksi et sinä,enkä minäkään voi sanoa,emmekä "määrätä" seurakunan sisäisiä sääntöjä.
Niin kauan,kun olet ulkopuolella seurakunnan,et voi arvostella,esm.mikä srk.sisällä on syntiä ja mikä ei?
Seurakunta on yksityinen yhteisö,aivan niin kuin en minäkään voisi tulla sinun kotiisi sanelemaan omia mieltymyksiäni,ja vaatisin sinut ne hyväksymään.
olen sanonut,että "korvikset" on syntiä ? Ethän ystävä pane sanoja suuhuni,joita en ole sanonut?
Siunausta sinulle!
pitää olla alkoton ja tupakaton nuo ulkoiset ominaisuudet pitää uskoontuleesa lähteä ensimmäisenä. lisäksi kaikki seksiin liittyvä pitää poistua ensimmäisenä. tietty ulkokultaus pitää tapahtua aivan ensimmäisenä. mutta kaikki salainen ja ihmisille näkymätön on sitä mistä ei suurta melua enää pidetäkään kuten valehtelu vittumaisuus ynnä muut ominaisuudet.
Minä en ole puhunut seurakunnasta mitään. Minä olen ottanut kantaa VAIN sinun omina kantoinasi esittämiisi asioihin. Hirbeää on, jos ne ovat vieläpä seurakunnankin kantoha, mutta eiväthän ne ole, eivät tosiaankaan. Mikään aikuisista ihmisistä koostuva seurakunta ei hyväksy niin totuudelle vierasta ajatusta, että seksuaalisuus olisi oma valinta ja että osa ihmisistä pitää seksuaalisuuden takia asettaa eri asemaan. Käsitys on sinun omasi, ei helluntaiseurakunnan. Voit olla varma siitä, että olen keskustellut tästä helluntaiseurakuntien toimivien jäsenten kanssa. HE eivät missään sano moista seurakunnan kannaksi, koska teidän seurakunnillanne EI ole yhteistä kantaa tähänkään asiaan - sen olet ihan itsekin tunnustanut syksyn aikana. Älä mene pelkoinesi seurakunnan selän taa piiloon.
Mitenkäs se nyt onkin tuomitsemista, kun minä sanon, ettöä olet IHAN itse VALINNUT taikauskoisen käsityksesi? Minä vain asiaa ymmärtävänä NEUVON tietämätöntä, siinä kaikki!
Onni on olla ulkopuolella helluntaiseurakunnan, JOS siellä todella noin taikauskoisia yhä vain levitellään. Logiikkaa ei ole. Noudattakaa sanasta sanaan KOKO Raamattua, jos se kettan on tavoitteenanne. Kivittäkää myös ne syntisenne - niinhän Raamattu myös käskee. Etpä seuraa SsitäKÄÄN ohjetta, et.
Olet täsmälleen oikeassa. Ei ole Ritarikaan VIELÄKÄÄN todistanut seriffiaikaisia valheitaan, joilla mm. minua panetteli tällä palstalla. Siinä on meillä esikuvallinen helluntailainen. Ainakin hän SANOO noiudattavansa seurakunnan "kantaa" eri asioissa...
myös pedofilia pitää hyväksyttävänä, koska sekin saattaa olla "synnynnäistä" syntiä?
Meidän porukassa on asiasta monenlaista mielipidettä:on sellaisia sisaria, jotka eivät hyväksy oikeastaan mitään ehostusta, meikkaaminen, kaikki korut, hiusten kihartaminen on heille turhamaisuutta jos ei nyt ihan syntiä pahimmasta päästä. Sitten on niitä kainosti kohtuudella itsensä kaunistajia ja on sitten myös todellisia käveleviä kemikaliopatsaita. Mikä ero niissä korvakoruissa sitten ylipäätänsä on - koru kuin koru - ihan sama onko koru kaulassa, ranteessa vai korvassa. Nämä ovat itsekunkin omantunnon asioita ja ei ihmisen uskon aitoutta voi pelkällä ulkokuoren katselulla määritellä.
Moi.Olen ex-hellari...Pidä korviksia, jos vaan tahdot...Se on sinun oma asiasi...
terv.janos
kaikki ei ole hyödyksi.
Ryypätäkkin saa.
Mahtava asia on että asia ei ole minun päätettävissä Jumalan edessähän tili tehdään.
Opettajat ovat erikseen.
Itse en naisenakkaan laittaisi koruja, saatikka miehenä onneksi minun ajatukseni ja elämä ei ole täydellinen.
Muuten voisin ehdotella toisille EHKÄ rajoja.
Tietenkin jos kauneus ei tunnu riittävän nii kaipa sitä täytyy korjailla.
Meillä "uroksilla" pikku rypyt saattaa vain olla eduksi.
Joten silläviisiin, kyllä HERRA omistaan huolen pitää.
Naiset voi pitää korvista,mutta miehillä korvis on todella hölmö ja mies hellarille ei todellakaan sovi.En tiedä onko sulla sellaista rinkulaa.Kun tunnut olevan aika tiukka piponen hellari joten relaa vähän tai sulla on kovat ajat.
Niin ne eivät ole syntiä! Mutta riippuu paljon korvakorujen pitäjän asenteesta. Sama seikka juuri vaatteidenkin kanssa. On nähty tiukoissa paidoissa olevia naisia täysissä meikeissä Helluntaiseurakunnassa ja myös nähty sellaisia jotka ei pahemmin kaunistele. Ehkä tärkein on se sydämen asenne joka henkilöllä on Herran edessä. Emmehän tee tiliä ihmisille vaan Herralle.
aiheuttaneet israelilaisilla minkäänlaisia vaikeuksia niin kauan kuin ne olivat nenissä, korvissa, kaulassa, ranteissa ja nilkoissa. Mutta kun ne riisuttiin kultaisen vasikan rakennustarpeiksi ja tehtiin koruista kultainen vasikka, alkoivat siitä vaikeudet, ja kaikki israelilaiset joutuivat juomaan sen kultavasikan poltetun kuonan.
kun olin 10-vuotias, tarkemmin sanoen sain ne 10-vuotis syntymapaivalahjaksi. Vanhempani ovat helluntailaisia.
"Miten te helluntalaiset suhtaudutte jos naisella on korvakorut,on joko kultaiset korvikset tai korvarenkaat?"
-Onko silla jotain eroa siihen onko korvikset hopeaa tms?
"Pidättekö te syntinä kun naisella joka kuuluu helluntaiseurakuntaan,ja hänellä on korvakorut niin tuomitsetteko sen."
-Enpa ole tuollaista edes tullutm ajatelleeksi. Lahes kaikilla naisilla on korvakorut.
"Minä olen nähnyt monilla nuorilla naisilla korvarenkaat korvissa,mitä te siitä ajattelette?"
-En mitaan koska en huomioi sellaista. Muuten, nykyaan on joillain miehilla (ja pojillakin) korvarenkaita enka sellaistakaan pida outona.
Pojillakin on ollut korvakoruja jo ainakain 20 vuotta, totta. Nykyään onkin tapana panna vastaavia lävistyksiä liö,alarvoihin, nenään, napaan ja ties minne. Ei kai niissäkään mitään pahaa liene, miksi olisi.
"Pojillakin on ollut korvakoruja jo ainakain 20 vuotta, totta. Nykyään onkin tapana panna vastaavia lävistyksiä liö,alarvoihin, nenään, napaan ja ties minne. Ei kai niissäkään mitään pahaa liene, miksi olisi."
-Se on jokaisen oma asia mita tekee omalla kehollaan. Ja jos uskovainen ei tieda onko se soveliasta vai ei, niin aina voi pyytaa Jumalalta neuvoa ja viisautta toimia oikein, Han on luvannut antaa viisautta niille jotka sita pyytavat.
Minulla ei ole lävistyksiä, enkä niitä kyllä otttaisikaan, mutta sitä vastoin minulla on ollut kultainen rannekoru ja kultainen kaulakoru jo pitkään. Kyllä niihinkin on jossain vaiheessa tartuttu ja sanottu, ettei ne sovi uskovaiselle. Minä en sellaisista puheistaenää piittaa mitään. Minun Herrani ja minun Jumalani ei ole katsonut näitä viaksi. Elän rikasta elämää uskossa ja nautin tästä elämästä suunnattomasti!
Minua ällöttää jokainen itseään rei'ityttänyt. Ja niitähän on paljon!
Eipäs,juupas,saapas,kielletty, ei kielletty,synti, einiin suuri synti,oltiin -60, -70 luvulla tiukempia. Seli seli. Luin noita kirjoituksia ekan kerran ja ihmetys on suuri. Mitä täälä tuollaisia asioita puimaan ja aikaansa hukkaamaan. Rukoilkaa sekin aika Jumalaa ja lukekaa raamattua ja hiljentykää tosi asioiden edessä. Pyytäkää ystäviä luoksenne,seurustelkaa heidän kanssaan , menkää teille ja aitovierille julistamaan se minkä Jumala antaa teille sanottavaksi.