Nykyaikainen kielentutkimus on jo 1980-luvulta saakka ollut kiinnostunut ns. kansanlingvistiikasta. Sehän on tyypillisesti koettuihin sosiaalisiin suhteisiin perustuvaa ei -tieteellistä pääasiassa kansanurbaanien huuharointia, jonka avulla he yrittävät jatkaa murrosikäänsä ja oikeuttaa omaa ylemmyyden tunnettaan valikoituihin toisiin kansanryhmiin verrattuna. Kansanlingvistikkojen käsitteistö on tyypillisen maallikkomainen ja epätieteellinen verrattuna oikeaan kielitieteeseen, ja käsittää mm. sellaisia termejä kuin "junttimainen", "myötähäpeää herättävä" ja "peeloilu" sekä ateisti-kansanlingvistikkojen tapauksessa myös "uskis", "uskovainen" ja "hihhuli".
Oikeille tutkijoille kansanlingvistiikan tutkiminen on tietenkin hauskaa, siinä kun saa nauraa vatsansa kipeäksi itseään muka jotenkin toisia kansanryhmiä viisaampana ja kehittyneempänä pitäville höynille, jotka eivät osaa edes alan termistöä.
Samanlaisia kansantieteilijöitä ateistit pyrkivät olemaan myös luonnontieteiden alueilla, tuntien suurta ylemmyyttä yksinomaan Raamattua lukevia kohtaan, joille he sitten yrittävät polleilla evoluutioteoreettisilla detaljeilla, joita he itsekään eivät oikein ymmärrä.
Tästä syystä ateisteja on vieläkin hauskempaa tutkia. He ovat kolminkertaisesti maallikoita: kielitieteessä, luonnontieteissä ja tietysti myös sanan varsinaisessa merkityksessä maallistuneina uskonnon sisältöä ymmärtämättöminä.
Maallikkoudestaan huolimatta ateistikin voi pelastua, kunhan vain lakkaa olemasta ateisti. Taivaan ilossa ei ateistille enää naureta, vaan hänkin saa vihdoin iloita.
Ateistit kansanlingvistikkoina
5
118
Vastaukset
- NoloaMokailua
Varsin kevyttä oli, jos sitä edes analyysiksi voi kutsua. Kevyen sijaan käyttäisin sanaa naiivi ja analyysin sijaan sanaa vuodatus.
"Maallikkoudestaan huolimatta ...tietysti myös sanan varsinaisessa merkityksessä maallistuneina uskonnon sisältöä ymmärtämättöminä."
Wiki sanakirja:
"Maallikko:
1. henkilö, jolla ei ole ammatillista asiantuntemusta tietystä alasta
2. kirkon sellainen jäsen, varsinkin hengellisen työn tekijä, joka ei kuulu papistoon"
Uskova yrittää snobbailla lingvistiikalla ja ampuu siinäkin itseään jalkaan. Luulisi lingvistiikkaan perehtyneen uskovan tuntevan edes uskontoon liittyvän terminologian oikean käytön, mutta kuin ei niin ei. - Molo-Molo
Noin fiksu vesseli osaa varmasti englantia, luepa siis esim. teoksesta "The Cambridge Companion to Atheism" mistä ateismissa on kysymys. Sitten vain ihkaensimmäisenä palstahihhulina tänne rationaalisesti haastamaan nuo argumentit.
- kevyttä.analysointia
Egnlanti on valeuskovaisten, maallistuneiden demonien salakieli joka vie roviolle.
KOko suomi24 on Demonien keksintöä koska täällä joutuu arvailemaan materiankuvia
kun kirjoitan aina
- raamatunsatu
Jesse, vajakki, jeesustelija, mielisairas, hullu, pikkasen vajaa.
Tutkiminenha o ain hauskaa. Siin näjet oppii uusii asjoit ja maailmakuva senko vaa laajenee.
Kylhä ateisteikii voip tutkii, iha niinko muitkii asjoit. Sillo voip vaik oppii, jot jotku ateistit o iha ammatiltaa kieltieteilijöit ja luonnotieteilijöit. Sen lisäks ateistit voip oll sosiologein ja psykolokein iha aikuiste oikeest asjatuntijoit siin, minkätähe jotku meist uskoo henkiolentoloihe olevan tovellissii.
Silviisii se männöö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2463342Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3632988Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,192005Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.821861Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e651778Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591652MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131553- 1251512
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4841423Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11414