Kovasti hämmästytti pöytälevyn sahaajaa kun sisältö paljastui paperiksi. Toki tuon on voinut havaita pöytää nostaessa ettei se umpipuuta ole.
Meillä on 60-luvulla rakennettu talo. Keittiökaappien vaihdon yhteydessä havaittiin että kaapin ovet täytetyn haitariksi taitellulla paperilla. Näin se kehitys menee eteenpäin.
Ikean pöytä
7
121
Vastaukset
- aekia
Tuon huomaa jo pelkästään pöydän painosta. Pahvintapaisen matskun käyttö niissä ei välttämättää ole huono juttu, voi säästää luontoa. Mutta ehkä ei kannata yrittää tanssia pöydällä.
- kertakäyttötavaroita
Sen tähden en asio IKEASSA.
- Bordtable
Pöydällä tanssimiseen tarttee tosiaankin vähän vahvempia pöytiä. Viksu nikkaroi pöytänsä itse suomalaisesta puusta.
- Riisiapua_sahaajalle
Minulla on 50 luvun keittiö sekä eteiskaappien hyllyt ylä ja ala pinnoiltaan
sekä sivuiltaan
ohutta maalattua faneria ja välissä haitariksi taivuteltuja pahvinauhoja.
Ovat kestäneet erinomaisesti ja muuta eroa ei ole umpipuisen
hyllyn kanssa kuin se että ovat kevyitä käsitellä.
Ikeassa on vain toteutettu vanhaa ja hyväksi todettua keksintöä.
Jenkin kannattaakin tilata puusepältä umpitammea oleva pöytä
mikä kestää hyvin hoidettuna satoja vuosia.
Sen jälkeen maailma on taas turvallisempi paikka jenkillekin
jolla oli vaarana joutua shokkiin ja koko somemaailma
kuohahti ja melkein räjähti!
Mies sahasi Ikean pöydän kahtia, eikä ollut uskoa silmiään – some kuohahti: ”Tämäkö oli sinulle shokki?” - TriplaXX
Sama se on huoneen väliovienkin kanssa, kun aikoinaan asennettiin parketti ja sitä varten ovia oli pakko lyhentää muutaman centin, mikä hoitui hyvin sirkkelillä. Mutta pienoinen yllätys oli kun se ovi osoittautui sisältä pelkäksi puurima kehikoksi joka oli päällystetty ohuella vanerilla.
- kxkdldmödmdm
juu ja rakenne kestää, mutta nyrkin kun lyö, memee ovesta läpi. puurimat ja paperikenno.
- Ovienpaikija
Se on halvempi ja mukavampi käyttää kuin raskaampi umpipuuovi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221701
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161402Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329982- 61980
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen81833- 66831
- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658