EU:n jäsenmaksuista ja muista epäkohdista mitä ihmiset ajattelee ja jurnuttaa.
Ensinnäkin, sinun työn palkkaverosta on noin 20 % valtion budjetissa. Toiseksi
sinun ei tarvitse ostaa suomesta tavaraa. Tavarat ja palvelut voidaan tilata netistä ja
näin myös verot tuotteista ja tavaroista ja palveluista ja jopa ruuasta menee muualle.
Kolmanneksi eihän se koko vero tai sinne EU:hun maksettu summa voi haitata sinua
kovin paljon ja ainahan ihmiset voi siirtää kirjoja muualle jos kulut nousee liian suuriksi.
Minä en oikeastaan, niin kuin tiedä mitä jurnutatte ?
Elikkä jos ei olisi Euroopan unionia, niin Te ette voisi olla vapaita ja Teitä voitaisiin sitoa
vaikka minkälaiseen velkataakkaan. Silloin Teillä ei olisi pakotietä omaan elämään ja
olisitte sen järjestelmän ja hallinnon uhri, niin kuin kovin monet kommunistisissa maissa.
Minä olen monta kertaa miettinyt, mitä Helveti* tekemistä minulla on sinun kanssa ja mitä
Vitt Monet kommunsitit niin kuin kuvittelet ? Luuletteko, että me ollaan jotain sosiaaliveljiä
vai ? ? ? Ha ha ha Haa Jos me oltaisiin sosiaaliveljiä, niin joku kuitenkin veisi aina toisten
osuudet ja sä jurnuttaja ja taivaanrannan maalari olisit edelleen köyhä. Maailmassa ei ole
tasa-arvoa oli se poliittinen järjestelmä ihan mitä vain.
EU on kaikilta puolilta aivan loistava juttu ja se on myös tältä ihmisoikeus puolelta.
Yritysmaailman puolelta se on Paras mahdollinen. Valtion puolelta EU pitää hienosti
puolta, että ihmisten elämä on hyvä ja alueen ja hallintomallin houkuttelevaisuus säilyy.
Näin sinun ei tarvitse olla huolissasi asioiden menemisestä huonompaan suuntaan.
Ainoa mistä pitäisi päästä on valtion reaaliomaisuus. Eli sen jakaminen kansalle ei valtiolle.
Ainoa ongelma mikä Teillä on on se Vitt Suomalainen ja suomi ja mikä nyt Teillä omassa
päässänne siitä asiasta liikkuukin. Kysyn: Oletteko valmiit tappamaan sen valtion nimissä
ja tekemään pahaa toisille ihmisille sen nimissä ?
Minä Kerron mitä minä olen !
Minä olen vain ainoastaan Rekisteröitynyt suomalainen tai suomessa rekisteröity.
Sisimmässä minä olen Kristitty ja arvosta Jeesuksen ja Raamatun oppeja ja Ymmärrän,
että myös Muslimi uskonto on lähtöisin Esi-kristityistä. Näin minulla ei ole ongelmia
näiden sisäisten henkisten asioiden kanssa ja olen vapaa ja näin kirjoitan. Jos ette ole
uskovaisia, niin kannattaa selvittää mistä ihminen ja kehitys on tullut. Evoluutio törmää
Juuri Ihmisen kehitykseen ja alueelliseen jäämistöön.
Eikö ole hyvin kirjoitettu EU:sta ?
13
1547
Vastaukset
Pystyykö Persu poijat nauttimaan EU:sta täysin rinnoin, samoin, kuin naiset ?
Meille Eurooppalaisille Tie on yhteinen. . . Meitä oli suomessa jo liki 90 %
Tule ja liity sinäkin ja Nauti elämästä ja pelastu rakkaudessa.Poijat Pressanvaalien jälkeen meni ihan hurmokseen ?
" Äly älä mätä " meni ihan sanattomaksi ja nautti suurta EU hurmaa melkein 90 %.
Moni Perussuomalaisista meni Persujen ansaan, kun poijat tekivät omaa mediaa
ja huutelivat Irti - EU:sta ja Suomen kansasta ja valtakunnan uutista ja tosi mediaa.
Sit koitti se uusi päivä ja Väyrynenkin oli henkeen ja vereen lukenut kansan uutista ja
oikeaa mediaa. Nyt meni poliittinen ura ja Persu poijat eroaa puolueesta sankoin joukoin
ja syyttävät Puoluetta vale mediaksi.- älyäläjätä
LiittovaltioRotta on mennyt kuralle kun se on saatu kiinni
rysän päältä paskalta koskien presitentti vaali huijausta ja
ja EU ja EU keskuspankki huijausta joka alentaa
koko ajan ihmisten ostovoimaa johtamalla saksan 1920
tapaiseen lamaan.
Antaa mennä kun on vielä alamäki ja pysähdytään
siihen vastamäen pystysuoraan kallioon.
EU tapaiset huijarit kuten ValtioRotta saavat USA
satojen vuosien vankilatuomioita.Minä tiedän, että sinä " Äly älä mätä " Olet vähän lamaantunut ja shokissa
ja sitä on yritetty parantaa. Mutta ei saisi uskoa niin paljon tällaisiin roska
lehtiin, kuin Kansan kallupit ja MV-lehti ja Oikea media ym. ym.
Nyt on sitten palattu jo 1920 luvulle ajellaan hevosilla, kuin mustalais** joita
tuli silloin paljon suomeen. Meillä on nyt myös my heritage TESTI. Testillä
voidaan nyt varmistaa, että puolue johdossa on suomalainen eikä hän edusta
muut rotua. Tällöin Huhtasaari ja Persut voivat osoittaa varmasti, että tämä
on suomi ja suomalainen puolue ja valtio. Eli ensin 69,- euron testi ja sitten vasta
puolueeseen.
Hyvä kirjoitus miksi ei Natoa.
Euroopan unioni on se hyvä syy.
Euroopan unionin hallinta ja voima perustuu taloudellisiin arvoihin ja ihmisoikeuksiin.
Euroopan unioni on hyvin tullut esille ihmisoikeusasioissa ja sota ja muut terrorit
loukkaa aina ihmisoikeuksia ja ihmisarvoja. Euroopan unioni on ihmisten unioni ja siinä
on itse asiassa aika monen maan kansalaisia.
Ihmisarvojen korostaminen ja huolen pitäminen ihmisoikeuksista ainakin Euroopassa
on myös rauhan edistämistä. Myös talouden ylivallan säilyttäminen antaa määrävän
aseman maailman eri kriiseissä missä vain.- ITSE-PERKELE
PAINUKAA VITUN BALTIT JA VIRON PUOLIRYSSÄT HELVETTIIN TÄÄLTÄ!
> Ensinnäkin, sinun työn palkkaverosta on noin 20 % valtion budjetissa.
Ööö... Ei? Pikemminkin 50% on valtion budjetissa ja 50% kuntien budjetissa, mutta todelliset prosenttiluvuthan riippuvat palkasta, vähennyksistä ja asuinkunnasta. Lisäksi kannattaa huomioida myös muut veroluonteiset maksut jotka ovat oikeasti valtion budjetissa. Voit laskea keskimääräisiä lukuja ja päästä johonkin tilanteeseen, mutta sitä sekoittaa huomattavasti esimerkiksi työttömyyskorvauksista maksettava vero, jota ei tietenkään pitäisi huomioida, yms.
Toisekseen, tuo ei liity EU:iin oikein mitenkään. Tilanne oli suurin piirtein sama jo kauan ennen EU:ta.
> Kolmanneksi eihän se koko vero tai sinne EU:hun maksettu summa
> voi haitata sinua kovin paljon
Kyllä se voi. Kun vuodessa maksaa kymmeniä tuhansia euroja veroa, niin se on suoraan pois kulutuksesta. EU:hun maksettu summa on toki pieni osa veroista ja on toisaaltaan kasvattanut tuloja ja nostanut elintasoa, joten sen maksaa mielellään, mutta kun verot eivät ole korvamerkittyjä (pääsääntöisesti), niin ei tuota oikein noin voi ajatella.
> Elikkä jos ei olisi Euroopan unionia, niin Te ette voisi olla vapaita
Euroopan unioni on lisännyt vapautta, ei vähentänyt sitä.
> EU on kaikilta puolilta aivan loistava juttu
Ei ole. Siinä on paljon parannettavaa. Se on kuitenkin parasta mitä Euroopassa on tapahtunut sitten Kaarle Suuren (enkä ole ihan varma Kaarlenkaan hyvyydestä).
> Ainoa mistä pitäisi päästä on valtion reaaliomaisuus. Eli sen jakaminen kansalle ei valtiolle.
Mikäs kommunisti sinä olet (ainut tapa jakaa valtion omaisuutta "kansalle" on muodostaa jonkinnäköinen kommuuni, joka tuota omaisuutta hallinnoi)?
Valtiolla on hyvä olla reaaliomaisuutta suojaamassa sitä kurssivaihteluilta. Tämä helpottaa mm. lainansaantia. Lisäksi esimerkiksi valtion toimiminen maanomistajana mahdollistaa politiikan harjoittamisen paremmin kuin lakeja säätelemällä. Eikä esimerkiksi valtiovetoisessa vuokrabisneksessä oikein olisi järkeä, jos valtio vuokraisi kiinteistöt kolmannelta taholta...
> Jos ette ole uskovaisia, niin kannattaa selvittää mistä ihminen ja
> kehitys on tullut. Evoluutio törmää Juuri Ihmisen kehitykseen
> ja alueelliseen jäämistöön.
Miksi kirjoitat sanan "juuri" isolla?
Itse suosittelen ihmisen kehitykseen ja evoluutioon yleisesti tutustumista kaikille. Kansallismielisille suosittelen lisäksi suomalaisten kansojen historiaan tutustumista (kyllä, kansat monikossa).- EuVastaisuuuus
Niin. On kulunut satoja, tuhansia vuosia ja ihmiset ovat sopeutuneet alueilleen joilla asuu.
Nyt tänne tuodaan lämpimienmaiden ihmisiä, niin luuletteko että sopeutuu?
Toinen asia, miksei kehitysmaissa elävät laita asioitaan omissa maissaan kuntoon ensin?
Tulkoon sitten työperäisenmaahanmuuton kautta jos tykkäävät.
Toinen asia on se että kun kuulut EU.hun , maksat Miljardeja vuosittain Jäsenmaksuja siitä että Maasu liikakansoitetaan vierasperäisillä yhteisönjäsenillä. Tästä ei edes keskustella ja jos keskustellaan vedetään Natzi kortti esiin johon narsistiset Päättäjämme suhtautuvat kauhulla.
Paras tapa harjoittaa hyväntekeväisyyttä on se että siirretään vastuu kehitysmaista juuri kehitysmaiden asukkaille. Hopi Hopi, menkää ja tehkää maistanne parempaa. Tää meidän yhteiskunta ei ole teitä varten suunniteltu! Hus! EuVastaisuuuus kirjoitti:
Niin. On kulunut satoja, tuhansia vuosia ja ihmiset ovat sopeutuneet alueilleen joilla asuu.
Nyt tänne tuodaan lämpimienmaiden ihmisiä, niin luuletteko että sopeutuu?
Toinen asia, miksei kehitysmaissa elävät laita asioitaan omissa maissaan kuntoon ensin?
Tulkoon sitten työperäisenmaahanmuuton kautta jos tykkäävät.
Toinen asia on se että kun kuulut EU.hun , maksat Miljardeja vuosittain Jäsenmaksuja siitä että Maasu liikakansoitetaan vierasperäisillä yhteisönjäsenillä. Tästä ei edes keskustella ja jos keskustellaan vedetään Natzi kortti esiin johon narsistiset Päättäjämme suhtautuvat kauhulla.
Paras tapa harjoittaa hyväntekeväisyyttä on se että siirretään vastuu kehitysmaista juuri kehitysmaiden asukkaille. Hopi Hopi, menkää ja tehkää maistanne parempaa. Tää meidän yhteiskunta ei ole teitä varten suunniteltu! Hus!Sopeutumiseen on mennyt pikemminkin kymmeniä tuhansia vuosia. Mutta maailma muuttuu, Eskoseni. Ennen uutta geeniperimää levitettiin sotien avulla, ja sehän näitä pakolaisia nytkin liikkeelle ajaa. Ei mitään pahaa siinä (paitsi se sota ja hätä).
> Nyt tänne tuodaan lämpimienmaiden ihmisiä, niin luuletteko että sopeutuu?
Tietysti. Ovat sopeutuneet aina ennenkin. Miksi nyt olisi erilainen tilanne? Muutama vuosituhat menee ja sinä et osaa sanoa, kenen sukulaisista osa on mistäkin päin maailmaa, kun kaikilla on sukulaisia kaikkialta. Ei niin kuin nyt, kun meillä on lähinnä venäläistä, mongolailaista, turkkilaista, arabialaista ja afrikkalaista sukujuurta taustallamme... Toki vähän kreikkalaista ja roomalaistakin... Unohdinko intialaisen kokonaan? Hitto. Taisi pari muutakin jäädä väliin....
> Toinen asia, miksei kehitysmaissa elävät laita asioitaan omissa maissaan kuntoon ensin?
Koska, enkä oikein tiedä voitko ymmärtää tätä, sieltä pakenevat ihmiset jotka eivät kykene laittamaan asioita siellä kuntoon, he kun ovat vainon kohteena. Eivät sieltä vallanpitäjät ja armeijoiden johtajat karkaa (ainakaan ennen kuin vallanvaihto on ilmeinen).
> Tulkoon sitten työperäisenmaahanmuuton kautta jos tykkäävät.
Sekin on ihan kiva, mutta eivätkös meidän pikkunassukat aina itke, että ne tulee ja vie meidän duunit. Vai onko ongelma se, että rassukat ovat pääsääntöisesti työttömiä ja nyt pelätään että maahanmuuttajat tulevat ja vievät teidän työttömyyskorvaukset?
Loppuroskaasi en jaksanut edes lukea. Vaikka EU:n yksi hyödyistä onkin maahanmuutto, ei se toki ole läheskään se tärkein. Emmekä me maksa EU:lle miljardeja vuodessa. Suorina siirtoina ehkä satoja miljoonia, mutta taloudellisesti se on kannattavaa.
Investoinnin käsite tuntuu olevan kovasti hukassa EU-vastustajilta.- qåaäzm
TheRat kirjoitti:
Sopeutumiseen on mennyt pikemminkin kymmeniä tuhansia vuosia. Mutta maailma muuttuu, Eskoseni. Ennen uutta geeniperimää levitettiin sotien avulla, ja sehän näitä pakolaisia nytkin liikkeelle ajaa. Ei mitään pahaa siinä (paitsi se sota ja hätä).
> Nyt tänne tuodaan lämpimienmaiden ihmisiä, niin luuletteko että sopeutuu?
Tietysti. Ovat sopeutuneet aina ennenkin. Miksi nyt olisi erilainen tilanne? Muutama vuosituhat menee ja sinä et osaa sanoa, kenen sukulaisista osa on mistäkin päin maailmaa, kun kaikilla on sukulaisia kaikkialta. Ei niin kuin nyt, kun meillä on lähinnä venäläistä, mongolailaista, turkkilaista, arabialaista ja afrikkalaista sukujuurta taustallamme... Toki vähän kreikkalaista ja roomalaistakin... Unohdinko intialaisen kokonaan? Hitto. Taisi pari muutakin jäädä väliin....
> Toinen asia, miksei kehitysmaissa elävät laita asioitaan omissa maissaan kuntoon ensin?
Koska, enkä oikein tiedä voitko ymmärtää tätä, sieltä pakenevat ihmiset jotka eivät kykene laittamaan asioita siellä kuntoon, he kun ovat vainon kohteena. Eivät sieltä vallanpitäjät ja armeijoiden johtajat karkaa (ainakaan ennen kuin vallanvaihto on ilmeinen).
> Tulkoon sitten työperäisenmaahanmuuton kautta jos tykkäävät.
Sekin on ihan kiva, mutta eivätkös meidän pikkunassukat aina itke, että ne tulee ja vie meidän duunit. Vai onko ongelma se, että rassukat ovat pääsääntöisesti työttömiä ja nyt pelätään että maahanmuuttajat tulevat ja vievät teidän työttömyyskorvaukset?
Loppuroskaasi en jaksanut edes lukea. Vaikka EU:n yksi hyödyistä onkin maahanmuutto, ei se toki ole läheskään se tärkein. Emmekä me maksa EU:lle miljardeja vuodessa. Suorina siirtoina ehkä satoja miljoonia, mutta taloudellisesti se on kannattavaa.
Investoinnin käsite tuntuu olevan kovasti hukassa EU-vastustajilta.Eikö ollutkaan se hätä joka näitä ajaa tänne? No, tämähän on jo tiedossa että hädällä ei ole mitään tekemistä tämän ukkovyöryn kanssa. Kansojen vaihdosta on kyse. Tämä Kalergi-suunnitelma on nyt käynnissä. Mitä ne sitten suvakit puhuu että hädänalaisia pitää auttaa? Tietenkin suvakkien suusta suoltuu mitä tahansa sontaa.
Kun hädänalaisista ei ole kyse valtaosassa näistä tulijoista, heidän korskea käytös kertoo asian silmiinpistävällä tavalla. He tulevat kuin omistaisivat maamme, ja suomalaiset auliisti ja niska limassa maksavat kaiken. Tarkoitus on ajaa maamme ukoilla konkkaan että maa pääsisi liittovaltiokelpoiseksi. qåaäzm kirjoitti:
Eikö ollutkaan se hätä joka näitä ajaa tänne? No, tämähän on jo tiedossa että hädällä ei ole mitään tekemistä tämän ukkovyöryn kanssa. Kansojen vaihdosta on kyse. Tämä Kalergi-suunnitelma on nyt käynnissä. Mitä ne sitten suvakit puhuu että hädänalaisia pitää auttaa? Tietenkin suvakkien suusta suoltuu mitä tahansa sontaa.
Kun hädänalaisista ei ole kyse valtaosassa näistä tulijoista, heidän korskea käytös kertoo asian silmiinpistävällä tavalla. He tulevat kuin omistaisivat maamme, ja suomalaiset auliisti ja niska limassa maksavat kaiken. Tarkoitus on ajaa maamme ukoilla konkkaan että maa pääsisi liittovaltiokelpoiseksi.Lukutaito hukassa?
- HeiHaloooo
Kuka Haluaa Maksaa EU Jäsenmaksuja siitä että Maa täytetään Maahanmuuttajilla? Hei Haloo=??? ?
- annamunkaikkikestää
Taas se kaappikommunisti leikkii täällä muka-asiantuntijaa :D Ei mitään tietoa EU:sta. Kopioi vain pinnallista höttöä. Ja valheita tulee niin kuin ripulia anuksesta. Roiskis vaan ja ruutu on täynnä :D Hyhhyh! Häpeä kaappikommunisti. Sinut on paljastettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62483- 1161688
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371431Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641263Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1191227- 1431219
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1451167- 521155
- 571081
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46979