https://keskustelu.suomi24.fi/t/14206960/tapani-suonto-quotmies-pimeydestaquot
Tsekkasin House-seurakunnan kasteopin ja yllätyin todellakin Tapani Suonnon kirjoituksista. House-seurakunnan sivuilla on aivan uskomatonta puhetta asiasta, aivan pöyristyttävää. Tapani Suonto on todella pimeä mies:
"Vaikka kaste on tarkoitettu siunaukseksi, perkele on tehnyt siitä aseen omaan käyttöönsä ja tuonut näin valtavasti ahdistusta ihmisten elämään. Jotkut ovat lähes menettäneet mielenterveytensä tämän kysymyksen äärellä. Moni on tullut omaistensa hylkäämäksi siksi, että on käynyt baptistisella kasteella uskoon tultuaan. Toiset ovat taas kokeneet paljon halveksuntaa siksi, että ovat uskoneet lapsena saamansa kasteen riittävän.
House-seurakunta on paikka, missä ihmisellä on vapaus olla rehellinen itselleen ja Jumalalleen pelkäämättä tulevansa hylätyksi tai halveksituksi. Me emme usko, että kastekäytäntö itsessään on pelastuskysymys – taivaaseen pääsevät niin lapsikasteeseen uskovat luterilaiset kuin baptistiseen kasteeseen uskovat helluntailaisetkin turvaamalla Jeesuksen sovitustyöhön Golgatalla. Koska tulemme viettämään koko ikuisuuden yhdessä erilaisista kastekäytännöistä huolimatta, miksi emme voisi elää yhdessä jo täällä ajassa. "
Suonto näyttää haluavansa vain suuren seurakunnan, kun kosiskelee jäseniä tällä sykretistisellä tavalla. Suonto puhuu siitä, että kun joku on ottanut uskovien kasteen, niin olisi menettänyt mielenterveytensä, siis tullut hulluksi tämän takia. Jumala tuomitkoon Tapani Suonnon.
Mk 16:16: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ap.t. 2:38: Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa ITSE kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Mt 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
suonnon kaste
74
1458
Vastaukset
- dfgdfgdfgdfg555
No eikös tuo aivan totta huasta, eli perkele tehnyt kasteesta meille uskoville kiistakysymyksen?
- VainJeesusPelastaa
Ei se kaste sitä mielenterveyttä vienyt vaan muiden ihmisten vaino siihen liittyen. Näin minä ymmärsin tuon tekstin.
Mutta uskon että kasteesta on vain yksi totuus ja se ei näytä meille ihmisille valkenevan koska emme halua totella Jumalaa. Mutta itse en rupea kasteesta riitelemään vaan arvostan Suonnon armollisuutta. Jokainen kasteensa valitsija seisoo yksin Jumalansa edessä sekä nyt että viimeisenä päivänä.
Meidän kunkin tulisi kysellä itse Jumalalta tietämme eikä toisilta ihmisiltä. Mutta se vain on fakta ettei kaikki halua näin tehdä vaan valitsevat itselleen johtajia joita seurata. Luulevat näin siirtävänsä vastuun toiselle. Mutta vastuupa ei siirry vaan on aina Jumalan ja yksilön keskeinen asia.
On sekin väärin että hellari johtajat ottavat itselleen vallan asettaa ehtoja kuka saa ehtoollista tai kuka saa kuulua Jumalan seurakuntaan. Näin nousevat itse Jumalan yläpuolelle. Kumpi siis on suurempi rikos? Olla lepsu vai nousta jumalaksi?- Anonyymi
LESTADIUKSET laittaa kastettuja saatanalle ja judet myy kaiken rahasta myyntikojut pystyssä. Ryövätien luolat.
- sepeliittus
Oikein ja viisaasti tekee hän, joka toista kohtaan ei esitä mitään odotuksia tai edellytyksiä kasteesta. Ei ota uskoon tulleen kanssa kastetta puheeksi omasta aloitteesta milloinkaan, ellei tuolla toisella ole muiden aiheuttamaa hämmennystä.
Vain apua ja tietoa tarvitsevalle osoittaa ettei tässä olekaan mitään hätää eikä tarvetta mihinkään seuraaviin suorituksiin.
Joka on uskossa, hän on jo uskossa. - sinnevaankirkkoon
suomessa on kyllä laitoskirkko niille jotka eivät voi hyväksyä mitään rajoitteita juuri mistään.
Hellarit ja vapaat suunnat katsovat Raamatusta asiat ja menevät sen mukaan.- Sanakertookaiken
Minusta taas vapaat suunnat ei välitä pysyä Raamatussa vaan keksii itse rajoitteita joita ei Sanassa ole.
- Martti.Luther
Paskaa.
- Luin.ja.ymmärsin
Perustelivat kastamattomuuttaan ristinryövärin tapauksella. Opetusta tarvitaan. Sitä löytyy:
"Ristinryövärin pelastumista ilman vesikastetta on joskus käytetty perusteena sille, ettei kasteelle meneminen muka olisi välttämätöntä.
Mutta ristinryövärin ei olisi pitänytkään mennä kasteelle, koska hän pelastui ennen kastekäskyn antamista. Jeesus antoi lähetys/kastekäskyn 40 vuorokautta ristin tapahtumien jälkeen. Markus 16.:15,16.
Ristinryöväri pelastui viimeisenä ihmisenä vanhan liiton puolelta. Uusi liittohan alkoi Jeesuksen kuolemasta. ”Tämä on uusi liitto minun veressäni!” Luuk. 22:20. Jeesus oli siis vielä elossa antaessaan synnit anteeksi vierellään riippuvalle rikolliselle, joka kohta oli oleva Hänen kanssaan Paratiisissa. Ristinryöväri rukoili ristillä kuolinkamppailunsa keskellä: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” Luuk. 23:42,43.
Ristinryövärin pelastuessa kastekäskyä ei siis vielä oltu annettu. Siksi hänen ei olisi pitänytkään mennä kasteelle. Mutta kastekäskyn antamisesta lähtien on vesikaste kuulunut ehdottomana asiana kaikille uskoon tulleille. Raamattu opettaa yksiselitteisesti, että alkuseurakunnan aikana KAIKKI uskoon tulleet kastettiin upotuskasteella Jeesuksen Nimeen! Kukaan ei jäänyt kastamattomaksi. ”Ottakoon KUKIN TEISTÄ kasteen..” Apt. 2:38,41.
”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, NE kastettiin..!” ”Ja he pysyivät .. apostolien opetuksessa..” Apt. 2:41-42.
Kaste kuuluu siis oleellisena osana ihmissielun pelastusprosessiin, koska asiakokonaisuuteen kuuluu, että vanha ihminen haudataan kasteen kautta kuolemaan. Room. 6:3,4.
Raamattu ei lähetyskäskyn antamisen jälkeen tunne ollenkaan käsitettä ”kastamaton kristitty”. Raamattu tuntee vain uskoon tulleen kristityn, joka on uskoon tulonsa ja parannuksen teon jälkeen kastettu upotuskasteella vedessä Jeesuksen Nimeen. Apt. 10:48.
”Jos sinä uskot kaikesta sydämestäsi, niin se (kaste) tapahtukoon.” Apt. 8:37.
Kastettu kristitty on raamatullinen kristitty!
”Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi Hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.” Apt. 22:16. Näin olet oleva sisällä siinä uskossa, jossa ensimmäiset kristitytkin olivat.
Pyhän Hengen kaste on toinen asia. "- Sepeliittus
Onpa vain noita kehitelmiä joita oppeina esitetään: ennen ja jälkeen "kastekäskyn"
On tosin olemassa se käsky, ja se kuuluu näin:
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois...
Uskonvanhurskautus, eli sovitus, eli syntien anteeksi saaminen, - se tulee uskosta Jeesukseen. - Martti.Luther
Roskaa.
- Anonyymi
Sepeliittus kirjoitti:
Onpa vain noita kehitelmiä joita oppeina esitetään: ennen ja jälkeen "kastekäskyn"
On tosin olemassa se käsky, ja se kuuluu näin:
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois...
Uskonvanhurskautus, eli sovitus, eli syntien anteeksi saaminen, - se tulee uskosta Jeesukseen.Hellarit on itse osallistunut Raamatun väännöksiin kääntävät kirjoituksia kieroon ja lauseita edestakaisin . Yksi lause on tänä vuonna näin päin ensi vuonna toisessa järjestyksessä sanat . Ei kirjaimen vanhassa .
- Selvä.asia
Nimimerkki "Luin.ja.ymmärsin" kirjoitti vastaansanomattoman totuuden. Nyt se on selvää.
- Alas.kerettiläiset
Alottaja jehova mene omaan paikkaasi sinne mihin Juudaskin meni.
- Anonyymi
Kaikki Jahvet on menossa hindujen manalaan.
- En.tiedä
One Wayn kasteoppi on metsässä, mutta muuten hyvää toimintaa.
- tämäkinvielä
Se on juuri se juoni, jolla saa eksytettyä uskovat kadotukseen. Monessa helluntailaisessa seurakunnassa kastetaan sen lisäksi Isä, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, vaikka Raamatussa kehotetaan lähes aina kastamaan Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Paavola kirjoittaa kasteesta seuraavaa: "Historian todistuksen mukaan keisari Diocletian vuonna 303 jKr. määräsi useita kristittyjen kirjoja polttoroviolle. Kirjojen joukossa on ollut myös varhaisia UT:n käsikirjoituksia. Matteuksen evankeliumin 28:19 (kastakaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen) varhaisin olemassa oleva muoto on noin 300-luvun lopulta tai 400-luvulta. Kirkkohistorioitsija Eusebius siteeraa kirjoituksissaan monta kertaa Matteuksen evankeliumin 28 lukua ja jaetta 19 näin: "Menkää ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia minun nimeeni."
Eusebiuksen kirjoitukset ovat 300-luvulta. Yhdessäkään olemassa olevassa Matt 28:19 UT:n käsikirjoituksessa ei ole Eusebiuksen siteeraamaa kohtaa. Koska ei ole olemassa yhtään Matt 28:19 Eusebiuksen siteeraamaa kohtaa, niin kaste Herran Jeesukseen nimeen ei tule perustua Eusebiuksen varaan, vaan Raamatun oman ilmoituksen varaan.
Kaikki apostolien teoissa mainitut kohdat, joissa suoritetaan kaste johonkin nimeen kertovat meille, että alkuseurakunnassa vesikaste suoritettiin Herran Jeesuksen nimeen. Paavalin todistuksen mukaan kaikki mitä uskovat tekevät sanalla ja työllä tulee tehdä Herran Jeesuksen nimeen. Täten Raamatun oma todistus todistaa sen, että vesikaste suoritetaan Herran Jeesuksen nimeen. " - vielätämä
tämäkinvielä kirjoitti:
Se on juuri se juoni, jolla saa eksytettyä uskovat kadotukseen. Monessa helluntailaisessa seurakunnassa kastetaan sen lisäksi Isä, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, vaikka Raamatussa kehotetaan lähes aina kastamaan Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Paavola kirjoittaa kasteesta seuraavaa: "Historian todistuksen mukaan keisari Diocletian vuonna 303 jKr. määräsi useita kristittyjen kirjoja polttoroviolle. Kirjojen joukossa on ollut myös varhaisia UT:n käsikirjoituksia. Matteuksen evankeliumin 28:19 (kastakaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen) varhaisin olemassa oleva muoto on noin 300-luvun lopulta tai 400-luvulta. Kirkkohistorioitsija Eusebius siteeraa kirjoituksissaan monta kertaa Matteuksen evankeliumin 28 lukua ja jaetta 19 näin: "Menkää ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia minun nimeeni."
Eusebiuksen kirjoitukset ovat 300-luvulta. Yhdessäkään olemassa olevassa Matt 28:19 UT:n käsikirjoituksessa ei ole Eusebiuksen siteeraamaa kohtaa. Koska ei ole olemassa yhtään Matt 28:19 Eusebiuksen siteeraamaa kohtaa, niin kaste Herran Jeesukseen nimeen ei tule perustua Eusebiuksen varaan, vaan Raamatun oman ilmoituksen varaan.
Kaikki apostolien teoissa mainitut kohdat, joissa suoritetaan kaste johonkin nimeen kertovat meille, että alkuseurakunnassa vesikaste suoritettiin Herran Jeesuksen nimeen. Paavalin todistuksen mukaan kaikki mitä uskovat tekevät sanalla ja työllä tulee tehdä Herran Jeesuksen nimeen. Täten Raamatun oma todistus todistaa sen, että vesikaste suoritetaan Herran Jeesuksen nimeen. ""Raamatussa kehotetaan lähes aina kastamaan Jeesuksen Kristuksen nimeen"
Ei kehoteta missään. Jeesus kehottaa kastamaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. - Selvä.asia
vielätämä kirjoitti:
"Raamatussa kehotetaan lähes aina kastamaan Jeesuksen Kristuksen nimeen"
Ei kehoteta missään. Jeesus kehottaa kastamaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.Nimimeri "vielätämä" kirjoitti oikein. Kastamme siis Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, kuten Vapahtaja käski. Nyt se on selvää.
- Raamatun_mukaan
vielätämä kirjoitti:
"Raamatussa kehotetaan lähes aina kastamaan Jeesuksen Kristuksen nimeen"
Ei kehoteta missään. Jeesus kehottaa kastamaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.Jeesus opetti alun perin kastamaan omalla nimellään, eli Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Ap.t 2: 38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Ap.t 10:46 --- Silloin Pietari sanoi: 47 "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" 48 Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Ap.t 19: 4 Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen." 5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,
Kol 3: 17 Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.
Kol 2:11 Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. 12 Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. 13 Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi,
Gal 3:27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. - Anonyymi
tämäkinvielä kirjoitti:
Se on juuri se juoni, jolla saa eksytettyä uskovat kadotukseen. Monessa helluntailaisessa seurakunnassa kastetaan sen lisäksi Isä, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, vaikka Raamatussa kehotetaan lähes aina kastamaan Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Paavola kirjoittaa kasteesta seuraavaa: "Historian todistuksen mukaan keisari Diocletian vuonna 303 jKr. määräsi useita kristittyjen kirjoja polttoroviolle. Kirjojen joukossa on ollut myös varhaisia UT:n käsikirjoituksia. Matteuksen evankeliumin 28:19 (kastakaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen) varhaisin olemassa oleva muoto on noin 300-luvun lopulta tai 400-luvulta. Kirkkohistorioitsija Eusebius siteeraa kirjoituksissaan monta kertaa Matteuksen evankeliumin 28 lukua ja jaetta 19 näin: "Menkää ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia minun nimeeni."
Eusebiuksen kirjoitukset ovat 300-luvulta. Yhdessäkään olemassa olevassa Matt 28:19 UT:n käsikirjoituksessa ei ole Eusebiuksen siteeraamaa kohtaa. Koska ei ole olemassa yhtään Matt 28:19 Eusebiuksen siteeraamaa kohtaa, niin kaste Herran Jeesukseen nimeen ei tule perustua Eusebiuksen varaan, vaan Raamatun oman ilmoituksen varaan.
Kaikki apostolien teoissa mainitut kohdat, joissa suoritetaan kaste johonkin nimeen kertovat meille, että alkuseurakunnassa vesikaste suoritettiin Herran Jeesuksen nimeen. Paavalin todistuksen mukaan kaikki mitä uskovat tekevät sanalla ja työllä tulee tehdä Herran Jeesuksen nimeen. Täten Raamatun oma todistus todistaa sen, että vesikaste suoritetaan Herran Jeesuksen nimeen. "On myös hindujen henkiä vääriä opettajia vääriä jeesuksia joten jos on järki höllässä ei voi mitään.
- näinseon-
Tapani Suonnon kasteoppi oikeastaan paljastaa sen, että se mies on harhauttaja ja itse eksyttäjä.
Jos vauva ei osaa tunnustaa Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi, häntä ei saa kastaa. Sitä Filippus tivasi hoviherralta, joka pystyi sen tunnustamaan, joten Filippus suostui kastamaan hoviherran. Lapsikaste ei ole kaste ollenkaan. Johannes Kastaja ei suostunut kastamaan ketään, kuka ei tunnustanut syntejään. Sellaista ei pysty sylivauva tekemään. Jeesus sanoi, että Johanneksen kaste oli Jumalan määräys, jonka Jeesus itse otti.
Raamatun mukainen kaste on uskovien kaste veteen upottamalla Jeesuksen Kristuksen nimessä.Tässä on ne Raamatun kohdat, jotka kertovat riittävät ohjeet kastamista varten.
Mark 16: 15 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ap.t 2: 38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Mark 1:4 Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. 5 Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.
Ap.t 10:46 he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi: 47 "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" 48 Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Kol 2: 17 Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.
Ap.t 4:10 niin tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne. 11 Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. 12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."
Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" 37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." 38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet. - Ihan.muuta.se
Ei One Way seurakunta kuulu ollenkaan kristityille.
- Anonyymi
Suonto on tuossakin aivan oikeassa,
Raamattu sanoo selvästi YKSI KASTE
Raamattu ei anna määräyksiä miten kaste tulee suorittaa.
Raamattu ei anna määräystä minkä ikäinen lapsen tulee olla jotta hänet voidaan kastaa.
Lahkolaiset ovat omaan lahkoonsa pakkokastamassa ihmisä aikuisten kasteella.
Kukaan ei usko niin paljon Jumalaan kuin juuri Taivaasta tullut pieni lapsi!- Anonyymi
Raamattu ei varsinaisesti kiellä uudestikastamista. Raamattu vain toteaa, että on olemassa yksi opillisesti ja hengellisesti pätevä kaste. Eikä se ole vauvakaste.
- Anonyymi
Luterilaiset väittävät, että mikä tahansa kaste kelpaa, kunhan se toimitetaan nopeasti pienelle vauvalle, ei se ole niin, siitä luterilaiset kastajat juoutuvat tekmaään tiliä Jumalan kasvojen edessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu ei varsinaisesti kiellä uudestikastamista. Raamattu vain toteaa, että on olemassa yksi opillisesti ja hengellisesti pätevä kaste. Eikä se ole vauvakaste.
Jo kastettuja ei tarvi kastaa toiseen kertaan . Hellarit lankeaa ulkokultaisuuden ja lain alle Mooses noudata sitten koko laki. Mooseksen uskoisen miehen pahat teot kostetaan miehen pojille......varas menee varkaan kotiin ...älä himoitse....älä väärennä. Ahneus ...eläinuhrit .....kuukautisten aikana saastaisia .....antaa vetää vaan Moosesta . Puhdistus kasteilla parannuksen . On siinä melkoinen myyntikoju. Rahasta .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilaiset väittävät, että mikä tahansa kaste kelpaa, kunhan se toimitetaan nopeasti pienelle vauvalle, ei se ole niin, siitä luterilaiset kastajat juoutuvat tekmaään tiliä Jumalan kasvojen edessä.
Totuus on että sinun vihasi toisia kohtaan ei ole Jeesuksen rakkaudesta lähtenyttä.
- Anonyymi
Miettisen tutkimuksen mukaan 20% ok, mutta 80% ? lahkokaste tekee tehtävänsä.
- Anonyymi
Lapsen uskostaan ja lapsena kasteessa saadusta Pyhästä Hengestä luopuneita lahkolaisia, jotka ovat kironneet lapsuuden Jumalan läsnäolon ja kääntyneet villitsevien henkien puoleen liittymällä uskonlahkoihin, heitä on vaikea enää uudistaa alkuperäiseen oikeaan uskoon.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]- Anonyymi
Niin koska se henki mikä upotuskasteessa tulee on vanhan liiton mammona henki maailman henki ja hindubudhan henki mikä pilkkaa .
- Anonyymi
Jos ihminen on kastettu jollain epämääräisellä vauvakasteella, josta Raamattu ei puhu mitään, on se tietysti epäpätevä kaste, oikeastaan se ei ole mikään kaste vaan se on Jumalan Sanan vääristelyä, silloin uskovaisen on mentävä kasteelle, kun hän tämän asian käsittää.
- Anonyymi
Mutta ketään ei ole kastettu vauvakasteella vaan kasteella, ainakin kristillisissä seurakunnissa
- Anonyymi
Mistä kastekiistassa on kyse
Nyt on pohjimmiltaan tässä kasteasiassa kyse siitä, että Amerikasta 100 vuotta sitten tänne Suomeen tulleet uskonlahkot omine uudestikasteineen eivät ole mitään kristittyjä ollenkaan, vaan harhaoppisia lahkolaisia, joista Raamattu varoittaa ankarasti.
Harhaoppisia Amerikasta tulleita lahkolaisia pitää varoittaa kerran tai kahdesti ja sitten kartttaa heitä, on Raamatun neuvo.
Harhaoppiset lahkolaiset yrittävät kaikin keinoin estää lapsia saamasta kasteessa luvattua Pyhän Hengen lahjaa, mikä heiltä kaikilta puuttuu kokonaan, koska itsellään kun on vieras henki, joka taistelee Jumalan Henkeä vastaan. - Anonyymi
Amerikan kuuluisimmat uskonnolliset johtajat ja uskonliikkeiden perustajat:
-Charles Russell (Jehovantodistaminen)
-Charles Fox Parham (Helluntailaisuus)
-Joseph Smith (Mormonismi)
-Ellen G.White (7pv.Adventismi)- Anonyymi
Etkö ole vielä tajunnut, että tämä on kastepalsta, eikä sinun sairaalloisesta tarpeestasi kelata noita samoja juttuja.
Mutta se selittää sen, että kun et ymmärrä kastepalstan tarkoitusta niin siksi et ymmärrä myöskään raamatullista uskovien kastetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ole vielä tajunnut, että tämä on kastepalsta, eikä sinun sairaalloisesta tarpeestasi kelata noita samoja juttuja.
Mutta se selittää sen, että kun et ymmärrä kastepalstan tarkoitusta niin siksi et ymmärrä myöskään raamatullista uskovien kastetta.Tarkoitan uudestikastetta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitan uudestikastetta
Luterilaisten mielestä ihminen on pelastunut, jos hänet on vauvana kastettu eikä hän ole uskossa. Jos hän yrittää tulla uskoon ja mennä kasteelle, hänet tuomitaan harhaoppiseksi ja uudestikastajaksi.
Kasteelle ei aseteta luterilaisessa kirkossa mitään laatuvaatimusta. Kunhan pappi pääsee läträämään veden ja vauvan kanssa, se on kaste. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilaisten mielestä ihminen on pelastunut, jos hänet on vauvana kastettu eikä hän ole uskossa. Jos hän yrittää tulla uskoon ja mennä kasteelle, hänet tuomitaan harhaoppiseksi ja uudestikastajaksi.
Kasteelle ei aseteta luterilaisessa kirkossa mitään laatuvaatimusta. Kunhan pappi pääsee läträämään veden ja vauvan kanssa, se on kaste.Ei vaan luterilaisten mielestä ihminen on pelastunut jos on saanut kasteen ja uskoo Jeesukseen.
Sen sijaan uudestikastajien mielestä riittää että on kastettu heidän porukassaan ja pelastua voi ilman uskoakin. Sitten jos joku pitäytyy yhdessä kasteessa niin hänet tuomitaan harhaoppiseksi. Kasteelle ei anneta uudestikastajissa sitä merkitystä minkä Raamattu antaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan luterilaisten mielestä ihminen on pelastunut jos on saanut kasteen ja uskoo Jeesukseen.
Sen sijaan uudestikastajien mielestä riittää että on kastettu heidän porukassaan ja pelastua voi ilman uskoakin. Sitten jos joku pitäytyy yhdessä kasteessa niin hänet tuomitaan harhaoppiseksi. Kasteelle ei anneta uudestikastajissa sitä merkitystä minkä Raamattu antaaKristustahan uudestikastajien kasteessa ei ole, se on vain vettä ja läträystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan luterilaisten mielestä ihminen on pelastunut jos on saanut kasteen ja uskoo Jeesukseen.
Sen sijaan uudestikastajien mielestä riittää että on kastettu heidän porukassaan ja pelastua voi ilman uskoakin. Sitten jos joku pitäytyy yhdessä kasteessa niin hänet tuomitaan harhaoppiseksi. Kasteelle ei anneta uudestikastajissa sitä merkitystä minkä Raamattu antaaUskovatko ne luterilaiset vauvat kaiken sen höykyyttämisen jälkeen Jeesukseen? Miksi uskoisivat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovatko ne luterilaiset vauvat kaiken sen höykyyttämisen jälkeen Jeesukseen? Miksi uskoisivat?
Jenkeistä tullut kaatava henki on paha henki tarjoillaan sitä sitten missä muodossa tahansa, vedessä, tulessa tai lattialla hurmoksessa.
"Tuo henki on hänet monta kertaa kaatanut" (Raamattu) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovatko ne luterilaiset vauvat kaiken sen höykyyttämisen jälkeen Jeesukseen? Miksi uskoisivat?
Ohhoh, kaste on ukastajille vain "höykytystä"
Uskovatkohan uudestikastajien vauvat sitten kun heidät on siunattu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohhoh, kaste on ukastajille vain "höykytystä"
Uskovatkohan uudestikastajien vauvat sitten kun heidät on siunattu?Uskovatko aikuiset Jeesukseen ja miksi uskoisivat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan luterilaisten mielestä ihminen on pelastunut jos on saanut kasteen ja uskoo Jeesukseen.
Sen sijaan uudestikastajien mielestä riittää että on kastettu heidän porukassaan ja pelastua voi ilman uskoakin. Sitten jos joku pitäytyy yhdessä kasteessa niin hänet tuomitaan harhaoppiseksi. Kasteelle ei anneta uudestikastajissa sitä merkitystä minkä Raamattu antaaUudestikastajat on valheen hengen kyllästämiä. Ne kannattaa kiertää kaukaa, ettei se pentecotelismin henki karkaa kiinni ja tee ihmistä pikkuparhamia sodomiahenkineen.
Nokian kirkkoherralle taisi käydä juuri niin kun alkoi veljeillä "karismaatikkojen" kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ole vielä tajunnut, että tämä on kastepalsta, eikä sinun sairaalloisesta tarpeestasi kelata noita samoja juttuja.
Mutta se selittää sen, että kun et ymmärrä kastepalstan tarkoitusta niin siksi et ymmärrä myöskään raamatullista uskovien kastetta.Amerikan kuuluisimmat uskonnolliset johtajat ja uskonliikkeiden perustajat:
-Charles Russell (Jehovantodistaminen) kohtalo?
-Charles Fox Parham (Helluntailaisuus) sai syytteen sodomiasta
-Joseph Smith (Mormonismi) kuoli vankilakahakassa
-Ellen G.White (7pv.Adventismi) haudalla ei ole ristiä ollenkaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amerikan kuuluisimmat uskonnolliset johtajat ja uskonliikkeiden perustajat:
-Charles Russell (Jehovantodistaminen) kohtalo?
-Charles Fox Parham (Helluntailaisuus) sai syytteen sodomiasta
-Joseph Smith (Mormonismi) kuoli vankilakahakassa
-Ellen G.White (7pv.Adventismi) haudalla ei ole ristiä ollenkaanMormonin kirja,Moroni luku-8 sanoo: Lasten vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä jos he edes ajattelevat, että lapsi pitäisi viedä kristilliseen kirkkoon kasteelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohhoh, kaste on ukastajille vain "höykytystä"
Uskovatkohan uudestikastajien vauvat sitten kun heidät on siunattu?Saako lahkolaisten käytöntä eli pelkkä ihmissiunaus lapsen uskomaan Jeesukseen, epäilen.
"Sen joka Jumalan tykö tulee täytyy uskoa" Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen Jumalalle.
Kyllä se on viisainta kastaa ne lapset kristittyjen uskoon, jotta ne lapset saavat kasteessa luvatun Pyhän Hengen lahjan, niin eiköhän ne sitten ala uskomaan Jeesukseen!
- Anonyymi
Niinhän ne hörhöt opettaa, että pelkkä lahkon oppien mukanen usko ilman kastetta pesee niiltä synnit pois. Sehän on karmea harhaoppi. Raamattuhan sanoo, että synnit pestään pois kristillisessä kasteessa.
- Anonyymi
Raamatun mukaan Kristuksen ruumiiseen liitytään kristillisessä kasteessa, jonka Jeesus asetti viimeisinä sanoinaan maan päällä ennen taivaaseen nousemistaan helatorstaina. Raamatun mukaan kasteessa synnit pestään pois(Mt.28:18-20)
Kaste on Jumalan armolahja ja salaisuus eli sakramentti. Jumala on salattu Jumala.
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemukses. - Anonyymi
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
"Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä." - Anonyymi
Saako lahkolaisten käytöntä eli pelkkä ihmissiunaus lapsen uskomaan Jeesukseen ? epäilen.
"Sen joka Jumalan tykö tulee täytyy uskoa" Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen Jumalalle.
Kyllä se on viisainta kastaa ne lapset kristittyjen uskoon, jotta ne lapset saavat kasteessa luvatun Pyhän Hengen lahjan, niin eiköhän ne sitten ala uskomaan Jeesukseen!
Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.- Anonyymi
Asiasi on ymmärretty. Pitäskö sun pikkasen rajottaa jo?
- Anonyymi
No kerrankin oikein: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."
"Usko tulee kuulemisesta" eikä kasteesta.
Usko on Jumalan teko, mutta kaste on on ihmisille määrätty teko niille, jotka uskovat Herraan Jeesukseen.
Siunaus ei tuo ihmistä Jeesuksen luo, vaan Jeesus käskee siunata jokaista: "Siunaamaan te olette kutsutut, jotta siunauksen perisitte." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerrankin oikein: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."
"Usko tulee kuulemisesta" eikä kasteesta.
Usko on Jumalan teko, mutta kaste on on ihmisille määrätty teko niille, jotka uskovat Herraan Jeesukseen.
Siunaus ei tuo ihmistä Jeesuksen luo, vaan Jeesus käskee siunata jokaista: "Siunaamaan te olette kutsutut, jotta siunauksen perisitte."Sekä usko että kaste ovat Jumalan tekoja, Siunaus ei tuo ihmistä Kristuksen luo vaan usko ja kaste tuovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekä usko että kaste ovat Jumalan tekoja, Siunaus ei tuo ihmistä Kristuksen luo vaan usko ja kaste tuovat.
Taas meni pieleen!
Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn kastaa. Ei Jumala kasta ketään.
Kristuksen luo pääsee vain uskomalla Herraan Jeesukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas meni pieleen!
Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn kastaa. Ei Jumala kasta ketään.
Kristuksen luo pääsee vain uskomalla Herraan Jeesukseen.Taas meni väärin!
Jeesus käski kastaa Jumalan nimeen, mikä tarkoittaa sitä että kasteessa tapahtuvat asiat ovat Jumalan tekoja. Siksi kaste on kaste Kristukseen.
Jeesus käski myös jakaa rippia mutta silti syntien anteeksianto jonka ihminen julistaa, on Jumalalta tullut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas meni väärin!
Jeesus käski kastaa Jumalan nimeen, mikä tarkoittaa sitä että kasteessa tapahtuvat asiat ovat Jumalan tekoja. Siksi kaste on kaste Kristukseen.
Jeesus käski myös jakaa rippia mutta silti syntien anteeksianto jonka ihminen julistaa, on Jumalalta tullut.Aina vaan pielessä!
Missä Jeesus käski jakaa rippiä????
Uskomattoman ripittäminen on yhtä turhaa kuin uskomattoman vauvan kastaminen.
Kirkko on siunannut aseitakin Jumalan nimeen. Tarkoitatko että Jumala käyttää aseita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina vaan pielessä!
Missä Jeesus käski jakaa rippiä????
Uskomattoman ripittäminen on yhtä turhaa kuin uskomattoman vauvan kastaminen.
Kirkko on siunannut aseitakin Jumalan nimeen. Tarkoitatko että Jumala käyttää aseita?Täh?? Etkö ole lukenut Raamattua?
Jeesus käski opetuslasten antaa syntejä anteeksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina vaan pielessä!
Missä Jeesus käski jakaa rippiä????
Uskomattoman ripittäminen on yhtä turhaa kuin uskomattoman vauvan kastaminen.
Kirkko on siunannut aseitakin Jumalan nimeen. Tarkoitatko että Jumala käyttää aseita?tietääkseni tämä SUONTO, on entisiä helluntailaisia, on vain perustanut
"oman kirkon" . . .
niinhän ne niissä lahkoissa tekee, perustavat aina uusia ja uusia, kun eivät oikein "opillisesti" kaikki "ole yhtä", jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täh?? Etkö ole lukenut Raamattua?
Jeesus käski opetuslasten antaa syntejä anteeksiLapsen kastaminen ei ole turhaa kun Jeesus heidät luokseen haluaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas meni pieleen!
Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn kastaa. Ei Jumala kasta ketään.
Kristuksen luo pääsee vain uskomalla Herraan Jeesukseen."ei Jumala kasta"
kaste: Jumalan sanalla.
uskotteko Jumalan sanaan !? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ei Jumala kasta"
kaste: Jumalan sanalla.
uskotteko Jumalan sanaan !?Kristillisessä kasteessa, jolla kristityt ovat kastaneet jo 2000 vuotta on läsnä Isä, Poika ja Pyhä Henki. "Tämä on minun rakas poikani/tyttäreni. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Mateuteseette = Opetuslapseuttakaa kastamalla ja opettamalla. (Mt.28:18-20)
Lahkolaisten uudestikasteet on pelkkää vettä ja teatteria, jolle yleisö taputtaa käsiään.
Lapsi haluaisi saada kasteessa Pyhän Hengen lahjan, mutta lahkopukarit tarjoavat hänelle vain syliinnostoa ja skorpiionin henkeä eli omaa henkeään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täh?? Etkö ole lukenut Raamattua?
Jeesus käski opetuslasten antaa syntejä anteeksiJeesus oli estynyt antamasta syntejä anteeksi maan päällä ollessaan käymässä tuonelassa.
Jeesus valtuutti heidän siksi aikaa antamaan syntejä anteeksi.
Ei kaikki Raamatunlauseet ole yleistettävissä koskemaan kaikkia ihmisiä ja kaikkia tilanteita.
- Anonyymi
Kiitos kommentista! Kyllä minusta ainakin Suonnon perustelut ovat ihan järkeviä ja Raamantun totuuteen pohjautuvia. Kyllä kaikkivaltias Jumala sietää vajavaisuuksia. Sitähän varten Jeesus maan päälle tulikin. Viholliskuvien luonti sekä lievemmin erottelu omasta porukasta, on hyvin inhimillinen piirre. Se pohjautuu loppujen lopuksi henkimaailman kapinaan, josta pahuuden voimat saivat alkunsa. Jumalalla ei ole vihollisia. Mikä vihollinen sellainen olisikaan, jonka voisi koska tahansa yhdellä sormen napsautuksella tuhota. Jumala on siis armahtavainen ja pitkämielinen. Toki hän on näyttänyt, mitä siitä seuraa, kun häntä vastaan kapinoidaan.Tsemppiä!
- Anonyymi
Mihis Amerikanlahkoista sinä kuulut? kun sanot "Jumalalla ei ole vihollisia."
Matt. 13:28
Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
Siellä Amerikassa se luste hyvin iti ja rehoitti ja levisi tänne Suomeenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihis Amerikanlahkoista sinä kuulut? kun sanot "Jumalalla ei ole vihollisia."
Matt. 13:28
Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
Siellä Amerikassa se luste hyvin iti ja rehoitti ja levisi tänne Suomeenkin.Kiitos kysymyksestä. Olen kyllä ihan peruslöperiläinen. No vitsi, vitsi. Siis luterilainen. Tsempit!
- Anonyymi
Milloinkas ne kastamattomat muslimien, helluntailaisten, hindujen lapset olisivat sen Pyhän Hengen lahjan saaneet?
- Anonyymi
Eihän sitä lastakaan voi Jeesuksen mukaan työntää takaisin äitinsä kohtuun uudestisyntymään.
Kastaahan se lapsi pitää heti kun se on mahdollista ja lapsi on vielä elossa.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
Kristillistä kastettahan on vaarallista siirtää hamaan tulevaisuuteen. Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, ei sinne edes pääse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sitä lastakaan voi Jeesuksen mukaan työntää takaisin äitinsä kohtuun uudestisyntymään.
Kastaahan se lapsi pitää heti kun se on mahdollista ja lapsi on vielä elossa.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
Kristillistä kastettahan on vaarallista siirtää hamaan tulevaisuuteen. Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, ei sinne edes pääse.Harhaoppinen Paavali kannatti Mormonien käyttämää kuolleitten puolesta tehtävää sijaiskastetta. Paavali olikin menettänyt siinä vaiheessa Jumalan hengen ja paha henki vaivasi eli rusikoi häntä.
"Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan? (Paavali Korintossa) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sitä lastakaan voi Jeesuksen mukaan työntää takaisin äitinsä kohtuun uudestisyntymään.
Kastaahan se lapsi pitää heti kun se on mahdollista ja lapsi on vielä elossa.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
Kristillistä kastettahan on vaarallista siirtää hamaan tulevaisuuteen. Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, ei sinne edes pääse.samoinhan se oli myös alkuseurakunnalle, vastahan HE saivat uuden kastekäskyn, eihän ne voineet mennä takaisin äitinsä kohtuun, niin menivät kaikki kasteelle, kun he sanan kuulivat.
sittemmin sana / kristinusko levisi, ja lapsikaste oli jo alkuvuosikymmeninä , ensimmäinen
lapsikasteen HYLÄNNYT ryhmä löytyy vasta 1100 luvulla Ranskassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harhaoppinen Paavali kannatti Mormonien käyttämää kuolleitten puolesta tehtävää sijaiskastetta. Paavali olikin menettänyt siinä vaiheessa Jumalan hengen ja paha henki vaivasi eli rusikoi häntä.
"Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan? (Paavali Korintossa)Eihän Paavali sitä kannattanut missään
- Anonyymi
Täällä on taas tuulimyllyn lämmittäjät kokoontuneet miitinkeihinsä.
..harhaoppinen Paavali..! voiko hullumpaa enää keksiä.- Anonyymi
Siinä meillä yksi tuulimyllynlämmittäjä, voiko hullumaa enää keksiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä meillä yksi tuulimyllynlämmittäjä, voiko hullumaa enää keksiä
Ja se on taas aamulla innostunut tuo vanhus... kaikki palstat täynnä sen juttuja
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882