rakkauden tuska

Rakkauden tuska.
Lääke tuskaan.
Olen etsinyt suurta
sielua.
Jatkuvaa särkyä.
Rakkauden tulisi
olla avara
jotta rajoja olisi
vaikea nähdä.
Suuri sielu
kuin painava kivi
mutta kevyempi
kuin mikään haave.
Tulitikkutyttö.
Sytyttää liekin
kestää kylmää
ja pakkasta.
Kun lopetin etsimisen.
Löysin
suuren sielun
ja särky on loppunut
ja rakkaus on lääke
joka parantaa.

500

17875

    Vastaukset

    • Aamujälleen

      Ajatus perillä olostako tässä ja nyt. Hyvä, kun olet löytänyt rakkauden.

    • Rakkaus on suurempi
      kuin koskaan osaamme
      ajatellakaan..
      Se täyttä sielun ja ruumiin,
      antaa sanat ja siivet.
      Etsimättä se löytää toisen.
      Joskus sen vain tuntee
      tuo on se oikea.
      Ikävä ja kaipuu sitä
      suuremmat mitä rakkaampi
      toinen on.
      Silti valo näkyy, valo
      tuntuu ja rakkaus pitää yllä
      hehkun. Pimeässä ja kylmässä,
      tuulessa ja myrskyssä.
      Olen vierelläsi. Pysyn siinä.
      Sillä minä rakastan sinua.
      Tulitikkuryttösi.💕

      • Kaiken keskellä
        Olet rakas tänäänkin.
        Nukahdin eilen syliisi.
        Ja minun oli hyvä olla.
        Kiitos siis kun sain siinä olla.
        Nukuitko sinä yöllä ollenkaan?
        Onko vielä paljon järjestettävää?
        Kumpa voisin auttaa jotenkin.
        Muista levätä. Muista syödä
        ja kertoa jos tarvit apua.
        Suru on raskas kantaa,
        mutta muista ettet ole
        yksin. Rakkauteni on aina läsnä.
        Minä olen tässä. Ja liekki, se
        ei sammu. Se pysyy yllä,
        kun molemmat pidämme
        siitä huolen. Tuulee ja on kylmä,
        mutta lumessa on yhä loiste
        Ja sydämessä auringon paiste.
        Paljon timantteja hangella.
        Kuinka rakastankaan sinua.
        Näethän valon ja soihdun?
        Ne on merkkini sinulle.💕


      • Katsoin yöllä Super Bowlin.
        Silti näin silloin
        ja näen nyt tulitikun
        leimahdukset
        jotka näkyy valona
        ja soihtuna.
        Upea päivä
        auringonsäteissä
        niissä joita annat
        jokaiseen päivään.
        Nyt ole varovainen
        sillä vaarana on lumipesut.
        Rakkauden pesut.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Katsoin yöllä Super Bowlin.
        Silti näin silloin
        ja näen nyt tulitikun
        leimahdukset
        jotka näkyy valona
        ja soihtuna.
        Upea päivä
        auringonsäteissä
        niissä joita annat
        jokaiseen päivään.
        Nyt ole varovainen
        sillä vaarana on lumipesut.
        Rakkauden pesut.

        Pidätkö amerikkalaisesta jalkapallosta?
        Rajun näköistä, en ymmärrä sitä.
        Nytpäs kerrankin olimme erilaisia.
        Taisi olla ensimmäinen asia.
        Hymyilen ja varustaudun, lumilinnakkein.
        Teen vallin...hyökkää jos haluat....
        Minä pommitan sinua.
        Rakkauden lumipalloilla.
        Lumipesu kuulostaa kivalta.
        Voittaa amerikkailaisen jalkapallon....😀
        Saat varmasti takaisin. Mutta varaudu...
        Suudelmat kuuluu pakettiin.
        Häviäjä saa niitä toiselle antaa ja paljon...
        Rakastan sinua.
        Säteesi.💕


      • En muuten katso
        amerikkalaista jalkapalloa
        enkä seuraa
        mutta tuo matsi on
        spektaakkeli
        esiintyjineen
        ja oli varmaan ensimmäinen
        kerta kun katsoin kokonaan.
        Siitä pikkuveli piti huolen.
        Aikaisemmin olen katsonut
        jos jaksan esiintyjään asti
        monesti en jaksa edes siihen.
        No varo hyökkäys tulee
        ja kaadan vallit
        ja sitten oletkin
        jo suloisessa syleilyssä
        ja suukkoja riittää.


      • Rakkauden pesut vai pusut?
        Kumman sinä sait?
        Vai molemmat?
        Olet ihana. Rakastan
        myös kiusata sinua.
        Ihan vain hieman...
        Pikkuriikkisen. Koska...
        Rakkaus koittelee...
        Ei vaiskaan...olen
        ihan väsynyt. Pitkä päivä takana.
        Ja kaipaan sinua ja rakkauttasi.
        Hehkun sinun ansiostasi.
        Suudelmat sinulle.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        En muuten katso
        amerikkalaista jalkapalloa
        enkä seuraa
        mutta tuo matsi on
        spektaakkeli
        esiintyjineen
        ja oli varmaan ensimmäinen
        kerta kun katsoin kokonaan.
        Siitä pikkuveli piti huolen.
        Aikaisemmin olen katsonut
        jos jaksan esiintyjään asti
        monesti en jaksa edes siihen.
        No varo hyökkäys tulee
        ja kaadan vallit
        ja sitten oletkin
        jo suloisessa syleilyssä
        ja suukkoja riittää.

        Saat pitää jalkapallon.
        Pikkuveli on tärkeä.
        Ja hyvä vaihtokauppa,
        Syli ja suudelmat.
        Rakastan sinua.
        Kaikki sinunkin pitää kestää...
        Pikkuveljen vaatimukset,
        tomera sisko ja minä joka
        haluan suudelmia....
        Olet kyllä ihana.
        Siksi jos et vielä kuullut....
        Rakastan sinua.
        Olin tänään aivan rättiväsynyt.
        Pitkä päivä töissä takana, mutta
        Rakkaudestasi saan aina voimaa
        ja siinä on lämpö ja hellyys.
        Sekin säteilee. Joten...
        Rakastan sinua.💕


      • *Voima halit*
        sain molemmat
        rakkauden pesun että pusun
        ja koska olen läpimärkä
        lumesta
        ja on vielä kylmäkin
        joten nyt saat suudella
        lämpimäksi
        ja se vaatii tosi paljon
        suudelmia


      • Ai niin olenko kertonut
        *rakastan sinua*


      • Show on kuulemma tuossa
        super Bowlissa huikea.
        Lady gaga ja isänmaa
        kuuluu kaikille kappale,
        hieno oivallus
        Sen merkitys on suuri
        monille, Amerikan
        kansalaisille, niille joita
        Trump ei näe amerikkalaisina.
        Okei, olisin voinut katsoa
        myös tuon show'n. Joten
        pari pistettä, korjaan
        suudelmaa sinulle.
        En vain ehkä jaksaisi valvoa.
        Jos nukkuisin sylissäsi....
        Olisit kuitenkin vierelläni.
        💕


      • Show on hieno
        mutta mieluummin
        showaan kanssasi lumisotaa
        varsinkin jos saan
        suudelmia
        paljon suudelmia
        mutta voin minä helpottaa
        ja antaa itsekin pari
        suudelmaa.
        Jos nukkuisit sylissä
        jaksaisin valvoa
        vaikka kuinka
        ja suojata sinua pahan
        maailman hyökkäyksiltä.
        Olet rakas


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *Voima halit*
        sain molemmat
        rakkauden pesun että pusun
        ja koska olen läpimärkä
        lumesta
        ja on vielä kylmäkin
        joten nyt saat suudella
        lämpimäksi
        ja se vaatii tosi paljon
        suudelmia

        Ensiksi Hymyillen halaan.
        Nauru on silmissä asti.
        Riisun sinulta märät vaatteet.
        Suutelen lämpimiä tai
        kylmälle iholle kuumia suudelmia.
        Laitan kaakaon ja
        teen tulen takkaan.
        Sitten voidaan vielä jatkaa.
        Rakkaudessa on monia ihania
        tunnelmallisia hetkiä.
        Eikä enää ole edes kiire.
        Suutelen siis hitaasti viipyillen.
        Ja kuiskaan...rakastan sinua.💕


      • Nuo lääkkeet saattaa
        tainnuttaa uneen
        viime yön väsyneen.
        Voiko kesken suudelman
        nukahtaa?
        Kysyy nimimerkki epätietoinen.
        Mitä jos en saakaan
        nauttia
        jokaisesta hitaasta suudelmasta
        pahinta jos en kuule
        kuiskausta
        mutta sen varalta kerron
        rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Show on hieno
        mutta mieluummin
        showaan kanssasi lumisotaa
        varsinkin jos saan
        suudelmia
        paljon suudelmia
        mutta voin minä helpottaa
        ja antaa itsekin pari
        suudelmaa.
        Jos nukkuisit sylissä
        jaksaisin valvoa
        vaikka kuinka
        ja suojata sinua pahan
        maailman hyökkäyksiltä.
        Olet rakas

        Tiedätkö että minä kyllä
        oikeasti uskon tuohon
        Niin sinä varmasti teetkin.
        Rakastat ja suojelet ...
        Valvot vierellä ja kuuntelet.
        Sinuun uskon. Ja sinulle
        Annan suudelmani.
        Ja ikuisen rakkauteni.💕


      • Onnellisempi
        en voisi olla


      • Ja saat nukahtaa.
        Kesken suudelman.
        Silti takaan, että ne tunnet.
        Ja kuulet kyllä kuiskauksen.
        Sillä näen monesti miten
        hymyilet. Ja minä tosiaan...
        Rakastan sinua kovasti.
        💕


      • Vaikka tiedän
        että jos suutelet
        haluan nauttia
        joka sekunnista
        joka hetkestä
        ja en haluaisi menettää
        siitä nukkumalla
        hetkeäkään.
        niin ja sinä aikaansaat
        nuo hymyt.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Vaikka tiedän
        että jos suutelet
        haluan nauttia
        joka sekunnista
        joka hetkestä
        ja en haluaisi menettää
        siitä nukkumalla
        hetkeäkään.
        niin ja sinä aikaansaat
        nuo hymyt.

        Tämä päiväkin on
        avullasi pelastettu.
        Ja vielä suudelmin kuorutettu.
        Kun olen saanut olla kanssasi.
        Olet keventänyt taas päivääni
        ja saanut minulle jälleen
        olon hyvin onnellisen.
        Sinn kanssasi niin käy aina.
        Kaiken keskellä olet yhä tässä.
        Kanssani. Vierelläni.
        Voi tulla aina syliisi. Otat
        vastaan minut tällaisena.
        Ihan hassuna tai hyvin vakavana.
        Voin nauraa ja laskea leikkiä
        ja suudella ja olla sinua lähellä.
        Joka ajatuksella tulla lähemmäs.
        Kunnes ei ole enää pientäkään väliä.
        Tunnen hengityksesi ja
        sydämesi lyönnit. Ne kertovat
        Rakastan sinua.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Onnellisempi
        en voisi olla

        Tunne on
        Molemminpuolinen.
        Rakas, käperryn syliisi.
        Nähdään unta, yhteistä💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Vaikka tiedän
        että jos suutelet
        haluan nauttia
        joka sekunnista
        joka hetkestä
        ja en haluaisi menettää
        siitä nukkumalla
        hetkeäkään.
        niin ja sinä aikaansaat
        nuo hymyt.

        Hymy syntyy, kun hymyyn vastaa.
        Rakkaus kun molemmat
        antaa osansa siihen.
        Näin ainakin uskon.
        Elämä ja rakkaus edellyttävät
        molemmat vastavuoroisuutta.
        Nyt vain en millään muista
        kumman vuoro oli suudella?
        Sovitaanko että tehdään se yhtä aikaa.
        Ja sitten nukutaan jookos?
        Rakastan sinua💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Hetket on polku.
        ja illalla
        näemme lähteen
        josta olemme juoneet
        päivän
        Yö on tunteiden
        joita keräämme.
        Suudelmat
        kuin ruukku
        pään päällä
        josta ei ole varaa
        läikyttää tippaakaan
        ja ruukussa
        rakkauden pisarat.
        On hassuja pisaroita
        vakavia pisaroita
        nauravia pisaroita
        leikkisiä pisaroita
        suudelman pisaroita
        hyväileviä pisaroita
        hymyn pisaroita
        hyvän mielen pisaroita
        kannustuksen pisaroita.
        Matkalla lähteelle
        nauramme ja laulamme
        hyväilemme
        kaikkeuden sisintä.
        Jotta unohtuisi maalliset murheet
        Tunnen hengityksen
        tunnen sylin
        ja tunnen
        miten rakastankaan sinua


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Hymy syntyy, kun hymyyn vastaa.
        Rakkaus kun molemmat
        antaa osansa siihen.
        Näin ainakin uskon.
        Elämä ja rakkaus edellyttävät
        molemmat vastavuoroisuutta.
        Nyt vain en millään muista
        kumman vuoro oli suudella?
        Sovitaanko että tehdään se yhtä aikaa.
        Ja sitten nukutaan jookos?
        Rakastan sinua💕

        Yks,kaks,kolme
        suudellaan
        suudellaan
        ja suudellaan.
        Hymysi on hymyni


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Hetket on polku.
        ja illalla
        näemme lähteen
        josta olemme juoneet
        päivän
        Yö on tunteiden
        joita keräämme.
        Suudelmat
        kuin ruukku
        pään päällä
        josta ei ole varaa
        läikyttää tippaakaan
        ja ruukussa
        rakkauden pisarat.
        On hassuja pisaroita
        vakavia pisaroita
        nauravia pisaroita
        leikkisiä pisaroita
        suudelman pisaroita
        hyväileviä pisaroita
        hymyn pisaroita
        hyvän mielen pisaroita
        kannustuksen pisaroita.
        Matkalla lähteelle
        nauramme ja laulamme
        hyväilemme
        kaikkeuden sisintä.
        Jotta unohtuisi maalliset murheet
        Tunnen hengityksen
        tunnen sylin
        ja tunnen
        miten rakastankaan sinua

        Ihana. Mitään enää
        lisäämättä tai läikyttämättä.
        Kerään kaiken, mitä saan
        kanssasi ja rakennan siitä
        onnen talon. Maalaan sen
        kanssasi rakkaudella.
        Suudelmat odottavat.
        Minä ehdin siis ensin.
        Tiedätkö, mietin...
        miten rakas sinä oletkaan....
        Ja minun onneni on olla rakkaasi.
        💕💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Yks,kaks,kolme
        suudellaan
        suudellaan
        ja suudellaan.
        Hymysi on hymyni

        Rakkauteni on rinnallasi ja suudelmat,
        meni vähän sekaisin, mutta toisillemme
        kuitenkin. Ja rakkaudella ...💕.


      • Tarkoitit kai minun onneni
        Olet rakas
        ja varo pesua suudelmilla


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tarkoitit kai minun onneni
        Olet rakas
        ja varo pesua suudelmilla

        Odotan. Ja rakastan. Nukun , mutta hymyilen. En vain meinaa malttaa luovuttaa unelle...olet niin ihana.💕


      • Olo kanssasi
        on kevyt ja onnellinen
        ilmeenä elämän kasvoilla
        -rakkaus-


      • Hupsis sentään.
        Menipäs eka tekstini
        jonnekin taivaan tuuliin.
        Piti sanoa, että elämä
        kanssasi on kuin vuodenajat.
        Yrittää päättää mikä niistä
        on kaikkein kaunein.
        Syksyn illat on tunnelmallisia.
        Talvi ja lumi on niin ihania.
        Kevään vihreys ja luonnon herääminen
        On myös ihan vastustamaton.
        Ja kesän lämpö ja aurinko mitä
        voisikaan enempää toivoa.
        Mutta mikä niistä on kaunein?
        Jokaisesta löytyy jotain.
        Värit, kauneus ja vivahteet,
        ihan kuin rakkaus kanssasi.
        Joka hetki on taianomainen.
        Joka hetkessä mukana tunne.
        Ja näen aina vain enemmän,
        näen erilaisen maiseman
        Joka hetki sinun kanssasi.
        Ja minä niin rakastan sinua.
        Ihan aina. Ja yhä uudelleen💕


      • Monet elämän kauniista asioista
        huomaa vasta kun niitä ei enää ole.
        Moniko muistaa lapsuuden
        lämpimät kesät ja talvet
        jotka etelässäkin hiihdettiin.
        Moniko muistaa nuoruuden
        ensi rakkauden....
        Nuo ja monet muut tärkeät
        hetket muistaa lähes aina.
        Minä koen niin kanssasi.
        Tunnen kuin rakkautesi saisi
        minut lentoon, kuljettaisi
        erilaisiin uusiin ja
        ennennäkemättömiin
        maisemiin joka päivä.
        Kiitos kun lennät kanssani,
        Ja pidät kädestäni.
        Mitä kaikkea näemmekään?
        Rakastan sinua.💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        *Voima halit*
        Rakkaus kasvaa kaikissa
        vuodenajoissa.
        Rakkaus on meissä.
        Kuten lapsi nauttii vuodenajoista
        mekin voimme nauttia
        niistä ja myös rakkaudesta.
        Sehän on meistä itsestä
        kiinni.
        Rakkaus juoksee niityn poikki.
        Niitty hymyilee
        kuten elämän tulisi hymyillä.
        Kukat ja ruohot
        pitävät pystyssä
        ja tammet suojaavat.
        Syksyn suojana laavut
        nuotiotulilla.
        Talvella iglut
        tai lumilinnat.
        Keväällä
        majakat ja oravanpesät
        Rakkaus juo onnen maljasta
        eikä enää saa
        onnen maulta rauhaa.
        Rakastan sinua


      • Tänään tukena omalle lapselle.
        Huoli, murhe ja ahdistus.
        Joskus on nin vaikea
        antaa tukea kauas.
        Välimatkan päässä vain
        kuulee ettei kaikki ole
        nyt ihan hyvin.
        Kyselyä, kuuntelua,
        tukea ja sparrausta.
        Äänestä huomaa lopulta
        miten vähän jo helpotti.
        Elämän kivut ja tuskat
        , kestäsi paremmin, jos
        voisi halata pois läheisten
        murheen tai surra sen itse pois .
        Jokaisella on kuitenkin
        omat polkunsa. Omat
        ilot ja surut, omat murheet
        ja päätökset. Ei voi kun
        olla rinnalla ja rakastaa.
        Tukea ja tarjota kuuntelua.
        Rakas tarvitsen tänään
        ison ison halauksen. 💕


      • *Isot voima halit*
        Läheinen on aina läheinen
        Tärkeintä on tuo
        kulku rinnalla
        Elämän kasvot
        niin monivivahteiset.
        Itse luotan myös rukouksen
        ja varjeluksen voimaan.
        Suljen sinut syliini
        *isot voima halit*


      • Niin rakkaudessa on kaikki
        mitä voimme antaa
        toisillemme
        Ja se ei ole koskaan vähän.
        Sitä ei voi rahalla ostaa.
        Se tulee sydämestä.
        Empatiaa ei vaan ole kaikilla.
        Se on kyky jonka ei voi
        antaa kuolla sulupuuttoon.
        Sitä ja rakkautta, niitä
        tarvitaan aina.
        Koska olet siinä.
        Tunnen lämpösi.
        Rakkautta on myös
        se miten vaistoamme
        toistemme ajatukset.
        Tunne siis halaus
        ja suudelmat.💕


      • Juuri niin...ja rukous sekä varjelus.
        Katson yläkertaan toivoen,
        Että pyyntösi siellä kuultaisiin.
        Enkeleillä on joskus paljon töitä.
        Onneksi heillä on myös
        ihmistuuraajia. Sellaisia
        joilla on sydän paikallaan ja
        halua auttaa myös toisia.
        Rakastan sinua.💕


      • Muuta ei kannata
        tehdä
        kuin rakastaa hillittömästi
        hinnalla millä hyvänsä
        hintaa kyselemättä.
        Siispä lukematon määrä
        suudelmia
        halauksia
        rakkauden tunnetta
        Rakastan sinua


      • Kiitän halauksesta.
        Jään siihen....
        Huokaisen ja mietin.
        Läheisiä, heihin
        sinäkin rakkaani kuulut.
        Sinä rinnallani pystyn
        näkemään enemmän
        ja kauemmas ja uusia
        mahdollisuuksia.
        Rakkaus jota antaa
        vain lisääntyy ja siitä
        aina riittää, kun se
        otetaan vastaan.
        Rakkautta ja kaipuuta
        on siis tänään liikkeellä.
        Rakastan sinua💕.


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Juuri niin...ja rukous sekä varjelus.
        Katson yläkertaan toivoen,
        Että pyyntösi siellä kuultaisiin.
        Enkeleillä on joskus paljon töitä.
        Onneksi heillä on myös
        ihmistuuraajia. Sellaisia
        joilla on sydän paikallaan ja
        halua auttaa myös toisia.
        Rakastan sinua.💕

        Joku kyseli joskus.
        Enkeleitä on heitä?
        Olen varma
        että niitä löytyy
        ja ne tekevät paljon
        työtä eteemme.
        Usko ja luota siihen


      • Hei, sinä siellä....
        Veit sanani,
        Napaan suudelmasi,
        Saat halaukseni.
        Rakkaudesta riittää molemmille.
        Taas uskomaton, yhteinen ajatus.
        Hymyjä yöhön.💕


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Kiitän halauksesta.
        Jään siihen....
        Huokaisen ja mietin.
        Läheisiä, heihin
        sinäkin rakkaani kuulut.
        Sinä rinnallani pystyn
        näkemään enemmän
        ja kauemmas ja uusia
        mahdollisuuksia.
        Rakkaus jota antaa
        vain lisääntyy ja siitä
        aina riittää, kun se
        otetaan vastaan.
        Rakkautta ja kaipuuta
        on siis tänään liikkeellä.
        Rakastan sinua💕.

        Jos omistaa rakkautta
        niin kykenee
        ajattelemaan suuria
        ajatuksia.
        Kävelyä vetten päällä.
        Eikä väheksy pientä
        jos se vainoaa sielua.
        Vaan se hyväilee
        hyväilee
        ja rakastaa.
        Kaipuu ja ikävä
        vainoaa
        mutta rakkaus
        sen selättää.
        Uskon.


      • Rakas oletko tänään tuntenut
        miten joku pieni ja hento on
        pitänyt koko päivän kiinni
        takinhelmastasi?
        Olen roikkunut siinä mukanasi.
        Kova homma muuten.
        Kaiken aikaa, joka paikassa.
        Nyt olen tosi väsynyt.
        .Kädetkin aivan poikki.
        Ota syliisi, älä pistä pois.
        Voin olla joskus ärsyttävä,
        voin kutittaa tai antaa pusuja,
        voin heitellä lumipalloja tai
        vetää sinut viereeni ja
        antaa. lumipesuja tai kirjoittaa
        tällaisia tyhmiä juttuja, mutta
        tiedätkö, se kaikki johtuu
        vain sinusta. Olet niin rakas minulle. 💕


      • Taas...en edes nähnyt vielä mitä kirjoitit,
        tämä pieni ja hento vainosi siis sieluasi.
        Rakas tarvitaanko edes sanoja.
        Me tiedämme hyvin toisemme.
        Nukutaan sylikkäin huomiseen.💕


      • Kyllä jokin pieni hento
        on pysynyt päivän mukana.
        Olen kylläkin
        hidas liikkeissäni
        joten mukanani on helppo
        roikkua.
        Ehkä joskus menoa riittää.
        Ehkä joskus sanoin
        että jos joku
        saa kiinni tai edes pysyy perässä
        saa minut.
        Helppoa - eikö?
        No helpotan.
        Otan sinut syliini
        ja suljen halauksien lämpöön
        ja saat useamman suudelman.


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Taas...en edes nähnyt vielä mitä kirjoitit,
        tämä pieni ja hento vainosi siis sieluasi.
        Rakas tarvitaanko edes sanoja.
        Me tiedämme hyvin toisemme.
        Nukutaan sylikkäin huomiseen.💕

        Nukutaan sylikkäin
        muuten on ikävä ja kaipuu
        läsnä


      • Ja rakastetaan toinen toisiamme,
        Löydämme yhteisen tiemme.
        Siitä ei voi erehtyä.
        Siinä on viitat valmiina ja valo
        on kirkas, kuin majakassa.
        Rakastan sinua rakkauden ritarini.
        Ja satujeni prinssi💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kyllä jokin pieni hento
        on pysynyt päivän mukana.
        Olen kylläkin
        hidas liikkeissäni
        joten mukanani on helppo
        roikkua.
        Ehkä joskus menoa riittää.
        Ehkä joskus sanoin
        että jos joku
        saa kiinni tai edes pysyy perässä
        saa minut.
        Helppoa - eikö?
        No helpotan.
        Otan sinut syliini
        ja suljen halauksien lämpöön
        ja saat useamman suudelman.

        Tämä joku täällä.
        On sitkeyden perikuva.
        Taitava roikkuja.
        Tottunut kävelijä.
        Joten pysyn en perässä,
        vaan rinnalla ja sylissä.
        Kiitos rakas suudelmissa
        tuntuu miten lähellä taas olet.
        Rakastan sinua.💕


      • Tiestä ei voi erehtyä
        Siinä on viitat
        ja majakka luo valonsa
        odotan siis majakassa
        jotta kuljet tuon tien.
        sillä
        rakastan sinua


      • rakkausonkyyneleissäkin
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Tämä joku täällä.
        On sitkeyden perikuva.
        Taitava roikkuja.
        Tottunut kävelijä.
        Joten pysyn en perässä,
        vaan rinnalla ja sylissä.
        Kiitos rakas suudelmissa
        tuntuu miten lähellä taas olet.
        Rakastan sinua.💕

        Sitkeyttä tarvitaan
        periksiantamatonta
        sitkeyttä.
        Taitosi kulkea rinnalla
        tiedän
        ja kykysi olla sylin lämmössä.
        Mutta sinulla
        on taito piiloutua
        jopa sylin lämpöön
        ja piiloleikki
        on leikki
        jota en hallitse.


      • Joskus tuntuu niin pahalta.
        kun ei voi toisen suruja
        kantaa. Vaikka näkisi miten
        toinen ei jaksa. Suru voi olla
        Hankala. Se voi olla kuin
        tahra, joka aina vain jää,
        ei vaan katoa, vaikka
        miten yrittäisi.
        Se voi olla kuin
        Ovi, jota ei saa
        painettua kiinni.
        Välistä pääsee sisään
        kylmyys, joka lopulta
        meinaa ihan kangistaa.
        Se voi olla tarina, jolle ei löydä
        onnellista loppua, vaikka
        miten yrittäisi miettiä.
        Lapsen suru on vaan niin
        vaikea kestää. Haluaisin
        keventää tuota taakkaa,
        ottaa siitä itselle osan,
        pehmentää saatua iskua,
        vähentää koettua tuskaa.
        Haluaisin kertoa, että
        sitkeydellä, routaisesta maastakin
        kasvaa kaunis ruusu.
        Mutta se voi kuulostaa
        niin kovin kaukaiselta.
        Jopa joskus aivan utopistiselta.
        Lumi ruusun päällä on
        kuitenkin kuin painava taakka,
        Mutta sekin sulaa, kun kevät koittaa.
        Niin surukin tekee. Hiljaa se poistuu.
        Pitää vaan jaksaa uskoa ihmeeseen.
        Minä haluan uskoa siihen.
        Sillä niinkuin rakkauteni sinuun,
        niin kasvaa toivokin elämään.
        Päivä päivältähetki hetkeltä.
        Suru on läsnä elämässä, se on tosi,
        mutta ei enää pääosassa.
        Läikkä kyllä näkyy,muttei niin
        selvästi ja mustankin päälle
        voi maalata muita värejä.
        Kylmä poistuu myös aikanaan,
        vaikka ovea ei saisikaan kiinni.
        Jos vielä löytää sylin, johon
        voi joskus käpertyä, niin
        on mahdollista nähdä
        sellainen tarina, jossa loppu
        on onnellinen. Rakkaus on
        sen tarinan pääosassa.
        Niin minulle tapahtui ja siksi
        uskon sen olevan mahdollista.
        Kun ajattelee toista ei vain itseään.
        Kun katsoo ylös ja eteenpäin.
        Nostaa pään ja ottaa ensi askeleen.
        Ilman omia askelia ei pääse eteenpäin.
        Mutta kun joku on rinnalla
        matkakin on paljon helpompi.
        Onneksi sinä olet niin rakas ja
        kuljet siinä vierellä. Ja rakkaus
        välillämme on vahvana siteenä.
        Se luo uskoa ja antaa toivoa.
        Rakastan sinua tänäänkin ja
        joka päivä yhä uudestaan. Joku
        voisi kysyä, onko siinä mitään
        järkeä ja voisin vastata en tiedä,
        mutta en tekisi toisinkaan.
        Sellainen kun minä olen.
        Elämän optimisti ja
        Rakastunut sinuun.💕


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Sitkeyttä tarvitaan
        periksiantamatonta
        sitkeyttä.
        Taitosi kulkea rinnalla
        tiedän
        ja kykysi olla sylin lämmössä.
        Mutta sinulla
        on taito piiloutua
        jopa sylin lämpöön
        ja piiloleikki
        on leikki
        jota en hallitse.

        Piilossa oleva,
        antaa lopulta merkin,
        silloin jos toinen ei löydä.
        Älä siis pelkää.
        Kukaan ei voi olla
        aina vaan piilossa.
        Silloin siinä ei olisi
        mitään järkeä ja on
        ihana tulla löydetyksi,
        jos on ollut pitkään
        jo siellä piilossa.
        No niin, nyt osaatkin.
        Oletko piilossa vai
        löysinkö minä sinut nyt?
        Ainakin rakkauteni hehkuu
        ja valosta et voi erehtyä.
        Sydänkin rummuttaa, jos
        et siis näe, niin ainakin
        sinä minut kuulet. Paljastuin.
        Valo ja melu, ne johtuvat
        minusta. Suo anteeksi jos melusin...
        mutta minä rakastan sinua.
        Enkä voi vastustaa....💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tiestä ei voi erehtyä
        Siinä on viitat
        ja majakka luo valonsa
        odotan siis majakassa
        jotta kuljet tuon tien.
        sillä
        rakastan sinua

        Koska majakassa ei näkynyt
        vielä mitään valoa,
        pakko kysyä, oletko kotona?
        Halusin vaan nähdä hymysi,
        kuulla mitä sinulle kuuluu ja
        tanssia kanssasi pienen tanssin.
        Ehkä vähän suudella, pitkään halata.
        Sanoa miten kaipasin. Ja lopuksi...
        sinun vuorosi...ai niin...kuiskaan...
        Kuulitko?💕


      • *Voima halit*
        Oma liha ja veri.
        Läheinen.
        Lapsi.
        Nähdä tuska.
        Kulkien rinnalla
        kokien samaa tuskaa.
        Kuten rakkaus kantaa.
        Elämäkin kantaa.
        Miten luottaa siihen?
        Lapsi oppii ensin ryömimään,
        sitten konttaamaan,
        lopulta kävelemään
        ja joku päivä juokseekin.
        Tämä meidän on koettava
        elämässä.
        Naarmut , haavat ,ruhjeet.
        Elämä myös ne parantaa
        ajan myötä.
        Kun nuo syntyy
        vaikka kuinka antaa laastaria
        desinfioi haavaa
        laittaa siihen siteen
        Tuo jää avoimeksi , araksi
        ja vaatii aikaa parantuakseen
        ja omia kokemuksia
        mietteitä
        oivalluksia
        asioiden halki puhumista.
        Tämä pätee myös rakkauteen.
        Ei pidä pelästyä
        vaikka ymmärtäisi
        että osaa vasta kontata
        vaikka onkin jo ryppyjä otsalla.
        *voima halit*
        Rakastan sinua


      • Kun jääkarhun kanssa
        leikitään piilosta
        sanotaan haaleaa,
        lämmintä ja kuumaa
        ja lopulta polttaa .
        No tuskin olisin tässä
        ellen uskoisi piilon löytyvän
        tai sinun muuten tunnistavani.
        No jos ei muuta
        niin tanssitaan.
        Siinä ainakin löydän
        sinut.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *Voima halit*
        Oma liha ja veri.
        Läheinen.
        Lapsi.
        Nähdä tuska.
        Kulkien rinnalla
        kokien samaa tuskaa.
        Kuten rakkaus kantaa.
        Elämäkin kantaa.
        Miten luottaa siihen?
        Lapsi oppii ensin ryömimään,
        sitten konttaamaan,
        lopulta kävelemään
        ja joku päivä juokseekin.
        Tämä meidän on koettava
        elämässä.
        Naarmut , haavat ,ruhjeet.
        Elämä myös ne parantaa
        ajan myötä.
        Kun nuo syntyy
        vaikka kuinka antaa laastaria
        desinfioi haavaa
        laittaa siihen siteen
        Tuo jää avoimeksi , araksi
        ja vaatii aikaa parantuakseen
        ja omia kokemuksia
        mietteitä
        oivalluksia
        asioiden halki puhumista.
        Tämä pätee myös rakkauteen.
        Ei pidä pelästyä
        vaikka ymmärtäisi
        että osaa vasta kontata
        vaikka onkin jo ryppyjä otsalla.
        *voima halit*
        Rakastan sinua

        Ihana sinä.
        Rypytkin otsalla
        sulavat hymyksi.
        Rakkautesi tunnen.
        Halaukset tuli tarpeeseen.
        Ja teksissä on ideaa.
        Se vaan tuntuu kuin...
        Joku kääntäisi
        veistä rinnassa.
        Kyllä side ja laastari
        vähän kuitenkin auttaa.
        Varsinkin, kun saan siten
        Pitää sinut siinä lähelläni.
        Tunnen kosketuksesi,
        lämpimän. Ja niin
        rakastan sinua.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kun jääkarhun kanssa
        leikitään piilosta
        sanotaan haaleaa,
        lämmintä ja kuumaa
        ja lopulta polttaa .
        No tuskin olisin tässä
        ellen uskoisi piilon löytyvän
        tai sinun muuten tunnistavani.
        No jos ei muuta
        niin tanssitaan.
        Siinä ainakin löydän
        sinut.
        Rakastan sinua

        Osaat siis jo piilosta.
        Sitten tiedät myös sen,
        Että rakkaus ei koskaan
        pysy piilossa. Se haluaa
        olla toisen kainalossa.
        Ja odotan myös suudelmia.
        Vaikka tanssiessakin....
        kyllä se onnistuu.
        Rakas olet ..💕


      • Rakkauden tuska
        on aina tuntunut julmalta
        kuten moni ajattelee
        yläkerran miehestä että
        miksi hän sallii kaikkea.
        Pitäisi myös ymmärtää-
        hän uhrasi oman poikansa
        ristille
        siis miksi me emme kestäisi
        omia murheitamme
        On myös muita kertomuksia
        uhrata poika jos on tarvis'
        mutta muilta Jumala
        vaati vain teuraslampaan
        uhria.
        Rakkaus on silti voimakkaampi
        kuin kuolema
        herättäen uudestaan henkiin.
        Siinä sen rakkauden
        kosketus.
        Sitä kosketusta
        tähänkin iltaan.
        Rakastan sinua


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Osaat siis jo piilosta.
        Sitten tiedät myös sen,
        Että rakkaus ei koskaan
        pysy piilossa. Se haluaa
        olla toisen kainalossa.
        Ja odotan myös suudelmia.
        Vaikka tanssiessakin....
        kyllä se onnistuu.
        Rakas olet ..💕

        Rakkauden erottaa
        punaisesta nenästä-sanotaan
        eikä se pysy piilossa.
        No luotan siihen.
        Tanssitaan ja suudellaan
        Kainaloon pääset
        sen jälkeen.


      • ...niin siis odotan myös
        että tulet piilosta
        oikeaan tanssiin
        ja oikeisiin suudelmiin.....


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rakkauden tuska
        on aina tuntunut julmalta
        kuten moni ajattelee
        yläkerran miehestä että
        miksi hän sallii kaikkea.
        Pitäisi myös ymmärtää-
        hän uhrasi oman poikansa
        ristille
        siis miksi me emme kestäisi
        omia murheitamme
        On myös muita kertomuksia
        uhrata poika jos on tarvis'
        mutta muilta Jumala
        vaati vain teuraslampaan
        uhria.
        Rakkaus on silti voimakkaampi
        kuin kuolema
        herättäen uudestaan henkiin.
        Siinä sen rakkauden
        kosketus.
        Sitä kosketusta
        tähänkin iltaan.
        Rakastan sinua

        Rukous on puhettani Jumalan kanssa.
        Sekin auttaa. Voin kertoa kaiken.
        Hän ei tuomitse minua. Hänellä
        on aina aikaa. Hän ei tunne
        tyhmiä kysymyksiä.
        Hän toivoo meille hyvää, tiedän sen.
        Voin toivoa asioiden järjestyvän.
        Ja sitten se on hänen kädessään.
        Näin usein teen. Silti joskus on
        vaan vaikeaa. Näkee helposti esteitä..
        Ei jaksa odottaa. On vaikea luottaa.
        Pitää tosiaan muistaa. Tuossa on
        rakkauden suurin sanoma.
        Sen ydin.Meistä pidetään
        huoli, vaikka emme sitä aina
        itse sitä edes ymmärtäisi.
        Se on nin vaikea käsittää.
        Se on enemmän kuin kukaan
        meistä ansaitsee. Yritän siis
        ymmärtää joka päivä enemmän.
        Aina en suinkaan onnistu.
        Kapinoin.Kiitän kun osoitat
        tuon minulle. Rakkauden
        kosketus, sitä tosiaan tarvitsen.
        Sitä tarvitsee jokainen.💕


      • Jokainen meistä tarvitsee
        tuota kosketusta.
        Tuosta olen yrittänyt kertoa
        jo monesti.
        Kun itse haluaa
        että asiat tapahtuu
        ja sählää niiden eteen
        Minä ainakin epäonnistun.
        Mutta kun luottaa
        ja laittaa kädet ristiin
        uskoo ja odottaa
        asiat loksahtaa paikoilleen.
        Sen olen kokenut
        monta kertaa.
        Mutta luottaa siihen
        se on aina vaikeaa.
        Varsinkin kun on kysy
        läheisestä.
        Itsekin luotan
        että lapseni löytävät
        oikeat ratkaisut
        vaikka välillä sattuu
        ja kovasti .
        Asioilla on tapana kääntyä.
        Kapina on luonnollinen
        reaktio.
        Usko , toivo ja rakkaus
        totuus ja lähimmäisenrakkaus
        siinä nuo pohjat
        joilta ponnistaa
        mutta löytää ne
        se onkin vaikeampaa.
        Rakastan sinua
        *voima halit*


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        ...niin siis odotan myös
        että tulet piilosta
        oikeaan tanssiin
        ja oikeisiin suudelmiin.....

        Siivet vievät luokse rakkaan.
        Unelmissa kaikki on kevyttä.
        Elämä on joskus raskaampaa.
        Sydämessäkin ikävä painaa.
        Suudelmat kertovat sinulle,
        olet hyvin rakas.
        Tanssissa tunnen jokaisen
        liikkeesi, Sinun käsivarsillasi
        tunnen olevani kotona.
        Tiedän tunteesi ja oman
        suuntani. .Se kulkee sinun
        kanssasi. Tanssi voi olla pitkä
        ja joskus raskas, mutta
        rakkauden tanssi ei
        ole koskaan turha.
        Se on aina oikea. Se on
        aina tarpeellinen. Se on
        vain kaunis. Ja siihen tarvitaan
        kaksi. Rakastan sinua.💕


      • Ja majakkka...siellä oli taas valo.
        Minua varten. Kiitän.
        Sinä olet uskomaton.
        Voin vain ihailla. Et pakene
        taka-alalle, kun kohtaan
        vaikeuksia. En tunne
        koskaan olevani yksin kanssasi.
        Olet paikalla aina.
        Arvokas asia. Rakkaudessa
        se on mahdollista. Kiitos
        kun olet siis. 💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Jokainen meistä tarvitsee
        tuota kosketusta.
        Tuosta olen yrittänyt kertoa
        jo monesti.
        Kun itse haluaa
        että asiat tapahtuu
        ja sählää niiden eteen
        Minä ainakin epäonnistun.
        Mutta kun luottaa
        ja laittaa kädet ristiin
        uskoo ja odottaa
        asiat loksahtaa paikoilleen.
        Sen olen kokenut
        monta kertaa.
        Mutta luottaa siihen
        se on aina vaikeaa.
        Varsinkin kun on kysy
        läheisestä.
        Itsekin luotan
        että lapseni löytävät
        oikeat ratkaisut
        vaikka välillä sattuu
        ja kovasti .
        Asioilla on tapana kääntyä.
        Kapina on luonnollinen
        reaktio.
        Usko , toivo ja rakkaus
        totuus ja lähimmäisenrakkaus
        siinä nuo pohjat
        joilta ponnistaa
        mutta löytää ne
        se onkin vaikeampaa.
        Rakastan sinua
        *voima halit*

        Kiitos sanoistasi rakas.
        Nukun ja kömmin viereesi.
        Kiitos tanssista ja sylisi lämmöstä.
        Omin hetken arvokkaan itselleni.
        Miten sinä jaksat tänään ja nyt?
        Olethan sinä saanut astiat
        hautajaisia varten kuntoon?
        Ja toivottavasti äitisi on jo kunnossa.
        Ja olethan muistanut levätä myöss itse?
        Rakastan sinua.💕


      • On olemassa tanssi.
        On olemassa rakkaus.
        On olemassa usko.
        On olemassa halu.
        On olemassa toivo.
        Lintu lentää.
        Ruoho kasvaa.
        On olemassa kaksi
        jotka rakastaa.
        Olen. Olet.
        Rakkaus on olemassa.


      • Et ole yksin.
        Pidän kädestä.
        Vaikka olisin hiljaa.
        Olen vieressä.
        Ja kuulet kuiskaukseni.
        Ja kun ummistat silmät
        tiedät ja kuulet vieressäsi
        Rakastan sinua


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Kiitos sanoistasi rakas.
        Nukun ja kömmin viereesi.
        Kiitos tanssista ja sylisi lämmöstä.
        Omin hetken arvokkaan itselleni.
        Miten sinä jaksat tänään ja nyt?
        Olethan sinä saanut astiat
        hautajaisia varten kuntoon?
        Ja toivottavasti äitisi on jo kunnossa.
        Ja olethan muistanut levätä myöss itse?
        Rakastan sinua.💕

        Piti kysyä asiat ei astiat kuntoon...tuo arvaileva teksti....sorry. Ihme virheitä. Paras nukkua varmaan. Meen peiton alle piiloon....💕


      • Äiti ei ole vielä kunnossa
        mutta tekee paljon työtä
        sen eteen.
        Hautajaisasiat on kunnossa.
        Kaikki kyllä järjestyy.
        Olen onnellinen
        kun tulet viereeni.
        Olen tehnyt hommia
        pois alta
        jotta pääsen tarvittaessa
        auttamaan äitiä
        ja kyllä minä lepään
        kun on sen aika.
        Rakastan sinua


      • Halaan
        suljen syliini
        ja suutelen sinut uneen.
        *voima halia*
        olen vieressä
        joka hetki


      • Rakastan myös sinua.
        Ja kiitän.
        Hymy ja nukahdan.
        Onnellisena erityisesti
        Sinusta.💕


      • *kiitos että olet*
        Rakkaus kulkee
        matkassa joka hetki


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *kiitos että olet*
        Rakkaus kulkee
        matkassa joka hetki

        Olen ja kuljen kanssasi.
        silloinkin kun on jo
        pimeää.
        Ei valoja enää näy.
        Mutta rakkaus ei
        rinnaltasi poistu.
        Joskus on vain
        vaikea nähdä aurinkoa
        tai edes sen säteitä.
        Ne ovat piilossa.
        Silti sydän kertoo,
        sen mihin kannattaa
        uskoa. Ja tunnen,
        enemmänkuin sanat
        kertovat rakastaessani
        Sinua. Halauksia...💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        *Voima halit*
        *Voima halit*
        *Voima halit*
        Sydän kertoo
        eikä valehtele.
        Sille voi kyllä yrittää
        uskotella
        mutta lopulta on
        kuunneltava mitä sydän
        sanoo.
        Aurinko voi joskus
        olla pilvessä
        mutta lopulta sen
        ja sen säteet näkee.
        Sydän uskoo rakkauteen
        ja sydän kertoo rakkauden.
        Rakastan sinua


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        *Voima halit*
        *Voima halit*
        *Voima halit*
        Sydän kertoo
        eikä valehtele.
        Sille voi kyllä yrittää
        uskotella
        mutta lopulta on
        kuunneltava mitä sydän
        sanoo.
        Aurinko voi joskus
        olla pilvessä
        mutta lopulta sen
        ja sen säteet näkee.
        Sydän uskoo rakkauteen
        ja sydän kertoo rakkauden.
        Rakastan sinua

        Hyvä kun olet siinä.
        Kaipasin sinua.
        Voin nyt nukkua.
        Pidän kiinni kädestä.
        Hyvää yötä...
        Olet rakas. 💕


      • Ei tarvitse epäillä.
        Olen vieressä
        ja pidän kädestä
        joka hetki.
        *hymyä yöhön*
        olet rakas


      • Nomuttasentään
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Ei tarvitse epäillä.
        Olen vieressä
        ja pidän kädestä
        joka hetki.
        *hymyä yöhön*
        olet rakas

        Jopas oli aneemista, eikä sanaakaan mistään. Eli osui ja upposi.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Ei tarvitse epäillä.
        Olen vieressä
        ja pidän kädestä
        joka hetki.
        *hymyä yöhön*
        olet rakas

        Hymyilen sinulle.
        Ojennan nyt
        vuorostani
        sinulle käden.
        Tahdon tanssia
        tangon kanssasi.
        Askel askeleelta
        tulen lähemmäs.
        Käteni laitan
        kaulallesi.
        Vedät minut
        lähellesi
        Katson syvälle
        sisimpääsi.
        Hitaasti etenen,
        varmasti askellan.
        En pelkää seurata sinua.
        Tunnet tahtini. Kuulet
        sydämeni rytmin ja
        tunnet sykkeen.
        Tiedän vauhdin
        ja suunnan.
        Näen myös määränpään.
        Taivutan ja odotan...ja
        Rakastan tietenkn.
        Suudelma viimeinkin.
        Kiitos rakas tanssista.💕


      • Vaikka joskus on vaikeaa.
        Vaikka joskus ottaa päähän.
        Vaikka joskus elämä satuttaa.
        Vaikka joskus väsyttää ja
        tuulee kovaa vasten.
        Vaikka joskus en näe aurinkoa
        enkä edes yhtään tähteä.
        Vaikka joskus en usko mihinkään ja
        enkelitkin on lentäneet kauas.
        Silloinkin tunnen rakkautesi.
        Silloinkin pysyn rinnallasi.
        Silloinkin tiedän sinuun uskovani.
        Silloinkin olen vieressäsi.
        Sillä minä rakastan sinua.
        Eikä siinä ole edes kysymysmerkkiä.
        💕


      • Yritin sytyttää
        tänään kynttilää,
        se oli ihan lopussa
        koska siinä ei ollut
        ollenkaan sydäntä.
        Rakkaus jossa ei ole
        tulta tai edes kipinää
        Ei ole enää sydämessä.
        Rakkautemme on
        niin suuri että se täyttää
        Koko sydämeni ja siitä
        riittää vie yli.
        Rakkautta riittää
        myös muille. Se leviää
        ja se sytyttää toisiakin.
        Se antaa voimaa ja
        kipinää. Se synnyttää
        iloa ja odotusta ja lievittää
        murhetta ja tuskaa.
        Rakkaus ei kulu vaikka
        sitä jakaa. Kun kaksi rakkautta
        pistetään yhteen syntyy
        roihu. Se näkyy ja tuntuu.
        Se lämmitää. Keskellä
        pakkasenkin, sen tuntee .
        Jos näet valoilmiön tiedät
        heti sen alkuperän.
        Rakkaus valaisee
        päivän ja yön. Ja sinä
        saat minut siihen
        uskomaan.
        Olet rakas.💕


      • Meidän tanssimme tango
        Satumaa
        Tuntien kosketukset
        Tuntien taivutukset
        Sykkeen
        Rytmin
        Tanssi kuunsillalla
        Tanssi majakkasaarella
        Tanssi ruusun terälehdillä
        Tanssi tässä hetkessä
        Tässä ja nyt
        Aistien sinut , tuoksusi
        sydämen rytmin ja tunteen.
        Tunteen jossa jokainen
        sävel
        on auringonsäde
        jokainen taivutus
        tähti
        jokainen syliin sulkeminen
        enkelin kosketus
        jossa tunnen enkelin
        olevan sylissäni.
        Rakastan sinua


      • Lampun sydän taas
        tarvitsee öljyä
        jokaiseen päivään
        kuten jokainen päivä
        tarvitsee sydäntä .
        Vaikka olisi kylmä
        pimeä lunta päällä
        krookuskin nostaa
        hartoitaan
        ja heittää lumet
        hartioilta
        ja etsii valoa ja lämpöä
        ja auringon ensi säteitä.
        Rakkautta .
        Meidän on jokaiseen
        päivään huolimatta
        pimeydestä ja kylmyydestä
        tarjottava sydäntä
        annettava öljyä
        liekille joka palaa
        ja roihuaa.
        Siksi meidät on luotu
        toisillemme.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Meidän tanssimme tango
        Satumaa
        Tuntien kosketukset
        Tuntien taivutukset
        Sykkeen
        Rytmin
        Tanssi kuunsillalla
        Tanssi majakkasaarella
        Tanssi ruusun terälehdillä
        Tanssi tässä hetkessä
        Tässä ja nyt
        Aistien sinut , tuoksusi
        sydämen rytmin ja tunteen.
        Tunteen jossa jokainen
        sävel
        on auringonsäde
        jokainen taivutus
        tähti
        jokainen syliin sulkeminen
        enkelin kosketus
        jossa tunnen enkelin
        olevan sylissäni.
        Rakastan sinua

        Katson lähelle ja näen rakkani.
        Tulen syliisi ja tanssin
        Satumaahan kanssasi.
        Rakkain ja tutuin askelin.
        Ilman pelkoa siitä etten
        Kanssasi tanssia osaisi.
        Askeleet tulevat itsestään. .
        Aistimme toistemme
        liikkeen ja suunnan.
        Katson kauas ja näen enemmän.
        Maisemat ovat lumoavat.
        Niinkuin silloin kun näkee jotain
        mitä on odottanut niin kauan.
        Sitten kun se huomaa se
        koskettaa kauneudellaan.
        Syvemmältä kuin olettikaan,
        enemmän kuin kuvittelikaan,
        Pitempään kuin ymmärsikään.
        Ja siitä mitä näkee tietää heti
        että sen täytyy olla tuo
        ainutlaatuinen ja ihmellinen
        Sanoinkuvaamaton ja ihan
        miltei mykistävä
        rakkauden maisema.💕


      • Huolimatta lumisodasta.
        Suu herättää suun.
        kieli saa kielen tuntemaan.
        Tienviitassa
        Lukee sitten
        mutta toisessa viitassa
        suun herättäessä suun
        elämä
        mitä tietä kuljemme?
        Minä kuljen
        elämän ja rakkauden
        tietä.
        ja uskon että sinäkin
        kuljet rinnallani
        samalla tiellä


      • Rakkaudessa ei tarvitse
        miettiä miten askeltaa
        Rakkaus kertoo askeleet
        ja tunne
        miten ne on askellettava
        vaisto
        jossa antaa vaan mennä
        tuntemuksen mukaan
        eikä jarruttaa järjellä.
        Silloin voi askeltaa
        kuin rakkaus kertoo.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Huolimatta lumisodasta.
        Suu herättää suun.
        kieli saa kielen tuntemaan.
        Tienviitassa
        Lukee sitten
        mutta toisessa viitassa
        suun herättäessä suun
        elämä
        mitä tietä kuljemme?
        Minä kuljen
        elämän ja rakkauden
        tietä.
        ja uskon että sinäkin
        kuljet rinnallani
        samalla tiellä

        Elämä ja rakkaus on tie, jolla on valot.
        Toinen tie on pimeä ja täynnä varjoja.
        Siellä ei ole tuoksua ruusun eikä krookus
        nosta päätään. Sillä ne ei ole siis riskiä.
        Mutta ei juuri muutakaan.
        Elämän ja rakkauden tie on haastava,
        siellä n vaikeita hetkia, mutta se on lämmin.
        Se johtuu siitä että siellä et ole yksin.
        Vaikka kaatuisit, nouset ylös ja jatkat,
        Jos väsyt, uuvut ja pysähdyt, saat
        seuraa ja taas jaksat. Tien varrella
        kasvaa kukkia kuin hentoja suudelmia.
        Ne pysyvät hengissä koska
        luottavat säteisiin ja uskovat unelmiin.
        Joku voi sanoa, että tie ei ole mahdollinen,
        mutta rakkaudessa ei ole sellaista. Sillä...
        Se on täynnä ihmeitä. Jos kokeilet
        huomaat kyllä sen.
        Rakkaus ei jätä kylmäksi.
        Sinä kyllä tiedät sen.
        Siksi kuljen rinnallasi.
        Olemme tottuneet tuohon
        rakkauden tiehen. Ja niin...
        Minä kuljen sitä kanssasi.
        Tänäänkin tässä.💕


      • Sinun sylissäsi.
        Olen kotona.
        Kaikki mitä rakastan
        on siinä lähelläni.
        Kosketuksen päässä
        . Suudelmin saavutettavissa.
        Hymyn etäisyydellä.
        Kuuntele nyt sydämeni
        puhuu sinulle...
        rakas olet tänäänkin.
        Hyvää yötä rakkaani.💕


      • Rakkauden tie
        kun istuttaa kukkia
        ja hoitaa niitä.
        Se uuvuttaa
        Se kuluttaa
        mutta kun näkee kukan
        tai auringonsäteen
        tien varrella
        kokee rakkauden ihmeen
        jaksaa
        ja taas jaksaa
        Rakastan sinua


      • Rakas olet sinäkin
        ja säteesi
        ne saa jatkamaan
        ja jaksamaan joka päivä


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rakas olet sinäkin
        ja säteesi
        ne saa jatkamaan
        ja jaksamaan joka päivä

        Kiitos rakas.
        Kädet ymärilläsi.
        Nuku vieressäni.
        Tunne suudelmani.
        Rakastan sinua.💕


      • *rakastan sinua*


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *rakastan sinua*

        Rakas joka päivä olen
        aina lähempänä sinua
        kuin eilen.
        Joka päivä tunnen
        miten terälehdet aukeavat.
        Miten hymy jää kasvoilleni.
        Miten rakkaus virtaa
        välillämme. Siemen
        jonka alussa kylvimme,
        on itänyt. Rakkaus leviää
        se on kuin ilma jota joka
        päivä tarvitsemme.
        Jota ilman emme tule
        toimeen. Jota tarvitsemme
        lähellemme aina. Hengitän
        Sinua ja rakkauttasi tänäänkin.
        Rakastan sinua paljon.
        Ja tiedän, että sinä
        tulet viereeni, kun
        huomaat tämän, sillä
        rakkautta ei voi olla tuntematta.
        Se on kaikessa mukana.
        Se on aina ja ikuisesti.💕


      • *voima halit*
        taas kotona sohvalla
        ja päästy pois tien päältä.
        Ihana tuntea kosketuksesi
        pimeän taipaleen jälkeen.
        Kosketus kasvaa suudelmaksi.
        Suudelma syliksi.
        Syli lämmöksi.
        Lämpö valoksi.
        Auringonsäteeksi.
        Säde rakkaudeksi.
        Olet matkassa aina
        ja ikuisesti.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        taas kotona sohvalla
        ja päästy pois tien päältä.
        Ihana tuntea kosketuksesi
        pimeän taipaleen jälkeen.
        Kosketus kasvaa suudelmaksi.
        Suudelma syliksi.
        Syli lämmöksi.
        Lämpö valoksi.
        Auringonsäteeksi.
        Säde rakkaudeksi.
        Olet matkassa aina
        ja ikuisesti.

        Rakkauteni kohoaa
        kohti tähtiä eikä
        Siellä näy pilviä.
        Tähdet valaisevat yön,
        Jossa kuu ja aurinko tanssivat.
        Kunnes aamu antaa niille valomerkin.
        Planeetat ihmettelevät,
        Tuota ihmeellistä valoa.
        Siinä on rakkaus takana.
        Siinä pn lämpö mukana.
        Siinä on minun
        Sanoma sinulle:,
        Rakastan sinua.💕


      • Kun nukkuu ja
        näkee kaunista unta.
        Tiedätkö tunteen, kun
        ei haluaisi herätä todellisuuteen?
        Minä ajattelen nyt juuri niin,
        sillä voisin jäädä ikuisuudeksi
        sinun syliin💕


      • Vaikka nyt nukun,
        Silti ajattelen.
        Tunnen.
        Näen ja rakastan.
        Ja kohteena olet koko ajan
        yhä enemmän vain sinä.
        Tänäänkin olen vieressäsi.
        Rakastaen sinua.💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Rakkauden valoa
        ei voi kuin ihmetellä.
        Sitä ei voi sanoin
        kuvailla
        Se vain on.
        Ja sen vain tuntee.
        Se häikäisee
        katselijat
        Ja kuunsillan
        ja tanssin sillä
        näkee vain asianosaiset
        ja siinä tanssissa
        pilvet haihtuu
        ja kuu valaisee maiseman
        ja tuo lämmön
        tanssijoille
        ja rakkauden kosketus
        näkyy ja tuntuu.
        Sinun kosketuksesi
        ei haihdu
        vaan tuntuu ikuisesti.


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Vaikka nyt nukun,
        Silti ajattelen.
        Tunnen.
        Näen ja rakastan.
        Ja kohteena olet koko ajan
        yhä enemmän vain sinä.
        Tänäänkin olen vieressäsi.
        Rakastaen sinua.💕

        Tänään olen tarvinnut
        olkapäätä
        mutta myös kainaloa
        johon käpertyä.
        *kiitos kun olet*


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Kun nukkuu ja
        näkee kaunista unta.
        Tiedätkö tunteen, kun
        ei haluaisi herätä todellisuuteen?
        Minä ajattelen nyt juuri niin,
        sillä voisin jäädä ikuisuudeksi
        sinun syliin💕

        Miksei uni voi olla
        todellisuutta.
        Olen monesti kokenut
        kun uni toteutuu
        ja aina ihmettelen
        kun näin käy
        ja mietin kokemusta
        jonka on jo kerran kokenut.


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Rakkauden valoa
        ei voi kuin ihmetellä.
        Sitä ei voi sanoin
        kuvailla
        Se vain on.
        Ja sen vain tuntee.
        Se häikäisee
        katselijat
        Ja kuunsillan
        ja tanssin sillä
        näkee vain asianosaiset
        ja siinä tanssissa
        pilvet haihtuu
        ja kuu valaisee maiseman
        ja tuo lämmön
        tanssijoille
        ja rakkauden kosketus
        näkyy ja tuntuu.
        Sinun kosketuksesi
        ei haihdu
        vaan tuntuu ikuisesti.

        Kiitos.
        Onneksi meillä
        on Rakkautemme.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tänään olen tarvinnut
        olkapäätä
        mutta myös kainaloa
        johon käpertyä.
        *kiitos kun olet*

        Onneksi tarvitsemme
        toisiamme vuorotellen.
        Tueksi ja voimaksi.
        Olkapäätä ja halausta
        jaksaaksemme päivästä
        toiseen. Tänään kaikki
        meni auton hajoamisen
        myötä aamusta asti pieleen.
        Oikea Morphyn laki.
        Yksi kun tapahtuu,
        toinen seuraa ja kolmas
        jo odottaa. Hartiat nyt
        aivan jumissa. Hymy
        kadonnut. Olen vain
        väsynyt. Tarvitsen sinua.
        Rakasta minua nyt💕😖


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Miksei uni voi olla
        todellisuutta.
        Olen monesti kokenut
        kun uni toteutuu
        ja aina ihmettelen
        kun näin käy
        ja mietin kokemusta
        jonka on jo kerran kokenut.

        Jospa sulkee silmät...
        Ja katsoo jos näkisi
        edes ihanaa unta.
        Otatko silloin minua kädestä?
        Kuiskaatko korvaani miten
        minua tänäänkin rakastat?
        Minä lupaan sinua
        silloin suudella ja uskon
        löytäväni hymyni uudelleen.
        Nimittäin sinun lähelläsi
        minulla on kaikki hyvin.
        Ei olisi pitänyt tänään
        lähteä yhtään mihinkään.
        Mutta nyt pysynkin tiiviisti
        sinun sylissäsi. Se on viisainta.
        Rakastan sinua.💕


      • Joko olet äitisi luona?
        Oliko hautajaiset tänään
        vai huomenna?
        Muista että olen
        silloinkin vieressäsi...
        *Voimia sinulle.*
        Rakas olet minulle.💕


      • *Voima halit*
        Välillä tökkii
        mutta parempi hymyillä
        ja mennä eteenpäin.
        Hautajaiset oli eilen.
        Kävin kotona
        mutta tulin äidin
        luo.
        Pikkuveli lähtee
        etelään huomenna
        ja minä jään viikoksi
        katsomaan äitiä.
        Peruutin muut hommat.
        Joskus pitää
        vaan pysähtyä
        ja jarruttaa
        -yksi asia kerrallaan-
        Moni asia on mennyt
        paremmin kuin odotin
        vaikka välillä näytti
        pahalta.
        *Voima halit*
        *käsi*
        *syli*
        *rakastan sinua*


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *Voima halit*
        Välillä tökkii
        mutta parempi hymyillä
        ja mennä eteenpäin.
        Hautajaiset oli eilen.
        Kävin kotona
        mutta tulin äidin
        luo.
        Pikkuveli lähtee
        etelään huomenna
        ja minä jään viikoksi
        katsomaan äitiä.
        Peruutin muut hommat.
        Joskus pitää
        vaan pysähtyä
        ja jarruttaa
        -yksi asia kerrallaan-
        Moni asia on mennyt
        paremmin kuin odotin
        vaikka välillä näytti
        pahalta.
        *Voima halit*
        *käsi*
        *syli*
        *rakastan sinua*

        Voi, ne siis oli eilen.
        Päivä oli varmasti raskas.
        Luopua kaikille rakkaasta.
        Kaikki muistot ja
        niissä elävät tunteet.
        Jokaisella omat ja erilaiset.
        Nähdä läheisten tuska ja suru.
        Kyynelissä on mukana rakkautta .
        Ja aina ei voi käsittää miten
        hän joka hetki sitten oli tässä,
        onkin nyt poissa. Otan osaa.
        Ja rakastan sinua lämmöllä.
        Ja ajattelen hellyydellä💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *Voima halit*
        Välillä tökkii
        mutta parempi hymyillä
        ja mennä eteenpäin.
        Hautajaiset oli eilen.
        Kävin kotona
        mutta tulin äidin
        luo.
        Pikkuveli lähtee
        etelään huomenna
        ja minä jään viikoksi
        katsomaan äitiä.
        Peruutin muut hommat.
        Joskus pitää
        vaan pysähtyä
        ja jarruttaa
        -yksi asia kerrallaan-
        Moni asia on mennyt
        paremmin kuin odotin
        vaikka välillä näytti
        pahalta.
        *Voima halit*
        *käsi*
        *syli*
        *rakastan sinua*

        Ihanaa kun olet
        hänen rinnallaan.
        Koko ajan.
        On vain tehtävä,
        mitä sydän sanoo.
        On vain mietittävä,
        missä on tärkeintä olla.
        Ja lopulta valinta
        oli varmaan helppoa.
        Kukaan ei koskaan
        tiedä, milloin on aika,
        mutta silloin kun
        tietää että toinen
        tarvitsee apua, on selvää
        missä on paikka, vaikka
        ei edes kuulisi pyyntöjä
        tai sanoja. Olen hyvin
        ylpeä sinusta. Rakas se
        sinä todella olet. Ja tärkeä.
        Niin tärkeä.💕
        Ja tässä
        käsi❤️
        Syli❤️
        Suudelmat💋


      • Jokaiselle on
        tärkeintä tietää,
        Että on olemassa joku,
        joka on rinnalla ja pysyy siellä.
        Huolimatta kiireestä, huolimatta
        arjen vaatimuksista tai
        huolimatta siitä että saa
        ikäviä sanoja.
        Jos pysyy rinnalla,
        kestää kaiken ja enemmän.
        Sillä...toisen hyvinvointi
        koskettaa. Ja rakkaus auttaa
        jaksamaan, silloinkin
        kun on vaikeaa. Sillä vaikeudet
        ne hellittävät, mutta rakkaus on
        ja pysyy ja ajan mittaan vaan
        lisääntyy. Rakastan sinua.💕


      • *kiitos*
        Rakkaus
        se ohjaa elämää
        ainakin minun rakkaus.
        Voisin taas kertoa
        paljon sattumuksia
        ja vaikka näyttää synkeältä
        asiat vaan loksahtavat
        kuten yläkerran mies
        haluaa.
        Niin nytkin.
        Häneen voi luottaa.
        Autoni on katsastettu
        ja monta pientä asiaa
        laitettu kuntoon.
        Silti Kun on pakkanen
        ovet ei aukene
        paitsi hautajaisaamuna.
        Tämä esimerkkinä
        miten asiat loksahtaa
        kun on paikka.
        Isä sanoi:
        Te tiedätte paikan
        mihin menen
        tulkaa sinnen perässä.
        Rakkaus ohjaa tietä.
        Rakastan sinua


      • Kun uskoo, toivoo ja rakastaa.
        Näkee kaiken kauniin elämässä
        ja niin löytää taas hymyn.
        Kuin kadonneen säteen auringon.
        Se näkyy myös läpi kyynelten.
        Hän (isäsi) antoi sinulle
        kyvyn rakastaa ja
        välittää toisista.
        Sinä teet sen huolella.
        Sinä et anna periksi.
        Siksi hän luotti
        sinuun ja kykyihisi.
        Hän kertoi vielä
        viimeisinä sanoinaan ,
        miten sinä
        olet hieno poika,
        hän muisti toki
        kaikki taistelunne
        ja kiivaatkin
        keskustelunne ja
        tiesi että sinä
        pystyt ottamaan
        tuon paikan.
        Olet tukena ja
        turvana toisille.
        Kestät kivun ja
        väsymyksen.
        Sitä hän ei tiennyt,
        että minä olen
        myös vierelläsi,
        mutta hän tiesi,
        että sinä olet vahva
        ja selviät täällä.
        Siksi hän uskalsi
        lähteä sinne, mihin
        me emme vielä
        perässä pääse.
        Muistot on kuitenkin
        teillä yhteiset, siitä
        maailmasta, jossa
        te molemmat ja
        kaikki yhdessä elitte
        Ne on rakkaat ja
        niissä on kaikki
        se lämpö ja rakkaus.
        Ne on perintösi.
        Ja niistä voi aina
        ammentaa voimaa
        ja oppia myös jatkossa.
        Etkä tarvitse kuin
        silmiesi kiinni laiton
        ja näet taas kaiken.
        Käsi kädessä kuljen.
        Ja suudelmiin
        sinut nyt suljen.
        Rakastan sinua.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *kiitos*
        Rakkaus
        se ohjaa elämää
        ainakin minun rakkaus.
        Voisin taas kertoa
        paljon sattumuksia
        ja vaikka näyttää synkeältä
        asiat vaan loksahtavat
        kuten yläkerran mies
        haluaa.
        Niin nytkin.
        Häneen voi luottaa.
        Autoni on katsastettu
        ja monta pientä asiaa
        laitettu kuntoon.
        Silti Kun on pakkanen
        ovet ei aukene
        paitsi hautajaisaamuna.
        Tämä esimerkkinä
        miten asiat loksahtaa
        kun on paikka.
        Isä sanoi:
        Te tiedätte paikan
        mihin menen
        tulkaa sinnen perässä.
        Rakkaus ohjaa tietä.
        Rakastan sinua

        Mitähän sanoisin...
        Katso mitä kirjoitin...
        En edes ehtinyt sinun tekstiäsi lukea.
        Olet rakas. Olet ihana ja niin...
        Sinä tosiaan uskot, luotat ja rakastat.💕


      • Osui ja upposi.
        Isäni antoi minulle
        rohkeuden
        uskon ja luottamuksen.
        mutta myös rakkauden.
        On totta
        että isäni ei tiennyt
        sinusta
        mutta minut hän tunsi.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Osui ja upposi.
        Isäni antoi minulle
        rohkeuden
        uskon ja luottamuksen.
        mutta myös rakkauden.
        On totta
        että isäni ei tiennyt
        sinusta
        mutta minut hän tunsi.
        Rakastan sinua

        Rakastan sinua.
        Hymyillen.
        Viereeni teen tilaa sinulle.
        Nähdään uni yhteinen.
        Pusut nenä, otsa, silmät, suu....💕


      • Isä
        sukupuuni juuret
        tärkeä osa
        Mutta nuo keskinäiset
        yhteenotot
        Ne kasvatti
        meitä molempia.
        Myös ajatus rakkaudesta
        myös monelta osalta
        kasvoi näiden yhteydenottojen
        kautta molemmilla
        ja lopulta ymmärrys
        anteeksiannosta
        ja sen merkityksestä avautui
        Tuossa äitini oppi
        jos riitelet
        pyydä anteeksi
        sillä riidat on aina
        molempien vika.
        Oppi pohjana
        on opettanut paljon.
        *kiitos kun olet*
        Rakastan sinua


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Sinut suljen kainaloon.
        Suljen myös suudelmiin.
        Sinä tuot auringonsäteet
        päivään
        ja olen niistä onnellinen.


      • Uskovaistenelämäätämä
        rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Sinut suljen kainaloon.
        Suljen myös suudelmiin.
        Sinä tuot auringonsäteet
        päivään
        ja olen niistä onnellinen.

        Kun päivä on saatu pulkkaan niiden oikeiden elämässä olevien ihmisten kanssa ja pimeys on laskenut päivän ylle, avaavat uskovainen mies ja nainen palstan salaa muiden katseilta piiloutuen netin " salaiseen maailmaan " koska yhteyttä muuten ja muualla ei saa eikä voi pitää. Koska ollaan kielletyillä poluilla. Ja " rakastaa " on lupa vain täällä.
        Teillä on kovasti ylväitä sanoja joita hanakasti käytätte, kummallakin on kova halu ulkokultaisuuteen . Mutta silti alennutte tällaiseen epärehellisyyteen läheisiänne kohtaan.
        Se on aika kaukana Jumalan opeista.
        Isäsi on siellä missä voi seurata meitä täällä maanpäällä taapertavia.
        On isä varmaan ylpeä pojastaan.


      • Tällekommentille
        Uskovaistenelämäätämä kirjoitti:

        Kun päivä on saatu pulkkaan niiden oikeiden elämässä olevien ihmisten kanssa ja pimeys on laskenut päivän ylle, avaavat uskovainen mies ja nainen palstan salaa muiden katseilta piiloutuen netin " salaiseen maailmaan " koska yhteyttä muuten ja muualla ei saa eikä voi pitää. Koska ollaan kielletyillä poluilla. Ja " rakastaa " on lupa vain täällä.
        Teillä on kovasti ylväitä sanoja joita hanakasti käytätte, kummallakin on kova halu ulkokultaisuuteen . Mutta silti alennutte tällaiseen epärehellisyyteen läheisiänne kohtaan.
        Se on aika kaukana Jumalan opeista.
        Isäsi on siellä missä voi seurata meitä täällä maanpäällä taapertavia.
        On isä varmaan ylpeä pojastaan.

        Peukkua !


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Isä
        sukupuuni juuret
        tärkeä osa
        Mutta nuo keskinäiset
        yhteenotot
        Ne kasvatti
        meitä molempia.
        Myös ajatus rakkaudesta
        myös monelta osalta
        kasvoi näiden yhteydenottojen
        kautta molemmilla
        ja lopulta ymmärrys
        anteeksiannosta
        ja sen merkityksestä avautui
        Tuossa äitini oppi
        jos riitelet
        pyydä anteeksi
        sillä riidat on aina
        molempien vika.
        Oppi pohjana
        on opettanut paljon.
        *kiitos kun olet*
        Rakastan sinua

        Pitää paikkansa.
        Se kenen kanssa
        voi riidellä rakentavasti,
        se jää todella mieleen,
        ne opetukset elää. Miksi?
        Jos on kovin eri mieltä
        oppii perustelemaan oman
        kantansa ja oppii pitämään
        kiinni siitä, mitä mieltä
        oikeasti on. Jos epäilee,
        alkaa ajatella, kannattaako
        vaihtaa mielipidettään ja jos
        niin on, tulee vielä pohdittua
        että ihanko minä tosiaan
        vaihdan kantani. Sitä miettii
        ja pohtii ja näin tekee
        varmasti perusteellisen
        valinnan. Joko hyväksyy
        tai hylkää esitetyn.
        Mielipiteitä on niin
        monta kun on ihmisiä,
        mutta se mitä todella
        on mieltä, se lähtee
        jokaisesta itsestään,
        sitä muokkaa tunteet
        ja järjellä on siihen
        yleensä hyvin
        vähän sanottavaa.
        Tunne auttaa ratkaisussa
        vaikka löytyisi järkisyitä,
        ne häviävät tunteille.
        Onneksi. Niin minä
        ajattelen. Elämästä
        ei pelkällä järjellä
        selviä hengissä.
        Elämä vaatii paljon ja
        ennenkaikkea siitä
        tarvitaan tunteiden
        työstöä ja niiden
        ymmärrystä. Rakkautta
        ja anteeksiantoa,
        sitkeyttä ja sisua,
        voiman tunnetta ja
        herkkyyttä. Läheisyyttä
        Lämpöä ja halauksia.
        Minä tarvitsen sinua...
        💕


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Sinut suljen kainaloon.
        Suljen myös suudelmiin.
        Sinä tuot auringonsäteet
        päivään
        ja olen niistä onnellinen.

        Kiitos kun saan olla siinä.
        Levätä ja huokaista.
        Ihan niinkuin tänäänkin.
        Viikko kuluu niin pian.
        Työ vie monesti mennessään.
        Sitä todella riittäisi loputtomiin.
        Ja apua tarvitsevia on paljon.
        Joskus meinaa aivan uupua.
        Viimeiset pari päivää on
        kyllä koitellut jaksamista.
        Univelkaa on tullut. Onneksi
        unessa lepään kyllä jo
        sinun kanssasi.Sylissäsi.
        Tuntien suudelmat.
        Rakastan sinua nytkin.💕


      • *Voima halit*
        Minäkin tarvitsen sinua.
        Jokainen olemme yksilöitä.
        Meitä ohjaa arvot
        ja niiden pysyvyyttä
        joutuu aina arvioimaan
        säännöllisin välein.
        Kestääkö
        Usko
        Toivo
        Lähimmäisen rakkaus
        Totuudessa pysyminen
        Yksilön vapaus
        Oikeudenmukaisuus
        Rakkaus
        Siltä pohjalta
        kulkee
        ja ne muokkaa elämän
        polun.
        Nuo lähtökohdat ovat
        muokkautuneet monien
        koettelumusten kautta.
        Rakastan sinua


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Kiitos kun saan olla siinä.
        Levätä ja huokaista.
        Ihan niinkuin tänäänkin.
        Viikko kuluu niin pian.
        Työ vie monesti mennessään.
        Sitä todella riittäisi loputtomiin.
        Ja apua tarvitsevia on paljon.
        Joskus meinaa aivan uupua.
        Viimeiset pari päivää on
        kyllä koitellut jaksamista.
        Univelkaa on tullut. Onneksi
        unessa lepään kyllä jo
        sinun kanssasi.Sylissäsi.
        Tuntien suudelmat.
        Rakastan sinua nytkin.💕

        Apua tarvitsevia riittää.
        Tärkeintä on löytää
        rajat omalle jaksamiselle
        ja sille mitä voi tehdä
        ja mitä ei.
        Luottaa myös siihen
        että kun ojentaa käden
        ei anna toisen vetää
        pinnan alle
        vaan kulkee vain rinnalla
        Jokaisen on työstettävä
        oman elämänsä pohja.
        Löydettävä vastaus:
        Kuka minä olen?
        Miksi minä olen?
        Mitä varten minä olen?
        ja sitä kautta omat
        arvonsa.
        Toiselle voi ainoastaan
        antaa avaimia
        ja esittää kysymyksiä.
        Jaksamista
        *voima halit*
        rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Apua tarvitsevia riittää.
        Tärkeintä on löytää
        rajat omalle jaksamiselle
        ja sille mitä voi tehdä
        ja mitä ei.
        Luottaa myös siihen
        että kun ojentaa käden
        ei anna toisen vetää
        pinnan alle
        vaan kulkee vain rinnalla
        Jokaisen on työstettävä
        oman elämänsä pohja.
        Löydettävä vastaus:
        Kuka minä olen?
        Miksi minä olen?
        Mitä varten minä olen?
        ja sitä kautta omat
        arvonsa.
        Toiselle voi ainoastaan
        antaa avaimia
        ja esittää kysymyksiä.
        Jaksamista
        *voima halit*
        rakastan sinua

        KIITOS Rakas .
        Avaimia on ja osa
        lukoista niillä aukeaa.
        Jotkut lukot on ruosteessa
        tai oikuttelee. Jotkut ovat
        kokonaan auki. Ihmisessä
        On tosiaan erilaisia lukkoja
        ja niin se vain on, että
        harvalle antaa kaikkiin
        lukkoihinsa avaimet.
        Sinuun minä luotan ja tiedän
        ettet käytä avaimia väärin.
        Sillä sielu, joka värisee ei
        kestä kovaa käsittelyä.
        Hellyys ja herkkyys ovat
        parhaat avaimet ja aika
        Sekä lämpö avaa kyllä lukot.
        Sinä olet taitava seppä, osaat
        selvästi avata lukkoja.
        Rakkaudella on voiteleva vaikutus.
        Lukot avautuu sillä helpoiten.
        Rakastan ja kaipaan sinua.
        Ihanaa kun olet siinä.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *Voima halit*
        Minäkin tarvitsen sinua.
        Jokainen olemme yksilöitä.
        Meitä ohjaa arvot
        ja niiden pysyvyyttä
        joutuu aina arvioimaan
        säännöllisin välein.
        Kestääkö
        Usko
        Toivo
        Lähimmäisen rakkaus
        Totuudessa pysyminen
        Yksilön vapaus
        Oikeudenmukaisuus
        Rakkaus
        Siltä pohjalta
        kulkee
        ja ne muokkaa elämän
        polun.
        Nuo lähtökohdat ovat
        muokkautuneet monien
        koettelumusten kautta.
        Rakastan sinua

        Niin arvot ovat
        melko pysyvää lajia.
        Vaikka pettyisin, huomaan,
        että uskon pian uudelleen,
        vaikka toivoa olisi vain pieni
        hippunen, minä uskon sen
        voimaan. Vaikka rakkaus
        kuiskaisi minulle tosi kaukaa
        ja tuuli ottaisi matkaansa
        lauseesta osan, minä uskoisin
        kuulevani kaiken. Koko lauseen
        rakastan sinua.
        Jotkut asiat on vaaan vahvoja.
        Mikään ei estä näkemästä ja
        kuulemasta niitä. Ja rakkauden
        tunteminen on niin suuri kokemus,
        ettei se haihdu hetkessä. Niimpä
        arvot, ovat ja pysyvät, niin minä
        ainakin uskon. Ne ei kuuntele
        pahan puhetta tai ne ei anna
        itseään satuttaa. Arvot vaan
        täytyy olla ja täytyy osata
        eläväksi elää. Vain niin säilyy
        sospusointu itsensä kanssa.
        Minä uskon, toivon ja rakastan sinua.💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Värisevää sielua
        ei saa talloa.
        Mutta kaikkia
        ovia pitää tempoa.
        Vaikka lukot
        on ruosteessa
        niin lämpö
        kuuma hehku
        polttaa ruosteenkin
        ja jäähtyessään
        lukko aukeaa
        tai sitten kun siihen
        löytää oikean öljyn
        mutta rakkauskin
        vaatii öljyä
        jotta palaa lampussa
        ja sen sydämessä.
        Olet sydämessä
        ja teet sinne liekin.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Apua tarvitsevia riittää.
        Tärkeintä on löytää
        rajat omalle jaksamiselle
        ja sille mitä voi tehdä
        ja mitä ei.
        Luottaa myös siihen
        että kun ojentaa käden
        ei anna toisen vetää
        pinnan alle
        vaan kulkee vain rinnalla
        Jokaisen on työstettävä
        oman elämänsä pohja.
        Löydettävä vastaus:
        Kuka minä olen?
        Miksi minä olen?
        Mitä varten minä olen?
        ja sitä kautta omat
        arvonsa.
        Toiselle voi ainoastaan
        antaa avaimia
        ja esittää kysymyksiä.
        Jaksamista
        *voima halit*
        rakastan sinua

        Vaikeaa. Auttamisen
        rajoittaminen.
        Miten vetää raja?
        Moni haluaa pysyä pinnalla
        Kukaan ei halua upota.
        Ketä auttaa ja kuka siitä hyötyy?
        Auttaja hänkin voi joksus uupua.
        Liika kuorma vaan väsyttää.
        Pitää välillä muistaa huilata.
        Lada akkuja, ottaa etäisyyttä.
        Olla hiljaa ja vaan olla.
        Rakas sinä olet minun leponi.
        Sinä olet minun aurinkoni ja
        yöllä olet tähdet ja kuu.
        Rakkaus on hymy ja suudelmat.
        Niitä x monta sinulle....
        Ja nyt tulen syliin. Pidän
        kädestäsi ja nukun viereesi.
        Rakastaen...💕


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Niin arvot ovat
        melko pysyvää lajia.
        Vaikka pettyisin, huomaan,
        että uskon pian uudelleen,
        vaikka toivoa olisi vain pieni
        hippunen, minä uskon sen
        voimaan. Vaikka rakkaus
        kuiskaisi minulle tosi kaukaa
        ja tuuli ottaisi matkaansa
        lauseesta osan, minä uskoisin
        kuulevani kaiken. Koko lauseen
        rakastan sinua.
        Jotkut asiat on vaaan vahvoja.
        Mikään ei estä näkemästä ja
        kuulemasta niitä. Ja rakkauden
        tunteminen on niin suuri kokemus,
        ettei se haihdu hetkessä. Niimpä
        arvot, ovat ja pysyvät, niin minä
        ainakin uskon. Ne ei kuuntele
        pahan puhetta tai ne ei anna
        itseään satuttaa. Arvot vaan
        täytyy olla ja täytyy osata
        eläväksi elää. Vain niin säilyy
        sospusointu itsensä kanssa.
        Minä uskon, toivon ja rakastan sinua.💕

        Siinä se
        Uskaltaako kysyä itseltään
        mitä minä todella haluan
        ja mitä sisin todella sanoo.
        Raha voi olla arvo
        ja ihminen tekee kaikkensa
        saavuttaakseen rahaa.
        Tyydyttääkö se häntä?
        Siinäpä se.
        Mikä arvo kestää?
        Etsiä , löytää
        avata ovia.
        Mutta ennenkaikkea
        kuunnella sisintä.
        Uskaltaako olla sille
        rehellinen?
        Sisimpäni sanoo:
        Rakastan sinua


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Värisevää sielua
        ei saa talloa.
        Mutta kaikkia
        ovia pitää tempoa.
        Vaikka lukot
        on ruosteessa
        niin lämpö
        kuuma hehku
        polttaa ruosteenkin
        ja jäähtyessään
        lukko aukeaa
        tai sitten kun siihen
        löytää oikean öljyn
        mutta rakkauskin
        vaatii öljyä
        jotta palaa lampussa
        ja sen sydämessä.
        Olet sydämessä
        ja teet sinne liekin.
        Rakastan sinua

        Avaimenreikä on minua varten.
        Minä mahdun siitä ja hymyni näkyy.
        Ja jos ovi pysyy kiinni, muista,
        kun kuulet kummaa ääntä, minä
        Se siellä ovea temmon.
        Minä rakastan sinua ja vastauksesi on
        täysin tosi💕


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Vaikeaa. Auttamisen
        rajoittaminen.
        Miten vetää raja?
        Moni haluaa pysyä pinnalla
        Kukaan ei halua upota.
        Ketä auttaa ja kuka siitä hyötyy?
        Auttaja hänkin voi joksus uupua.
        Liika kuorma vaan väsyttää.
        Pitää välillä muistaa huilata.
        Lada akkuja, ottaa etäisyyttä.
        Olla hiljaa ja vaan olla.
        Rakas sinä olet minun leponi.
        Sinä olet minun aurinkoni ja
        yöllä olet tähdet ja kuu.
        Rakkaus on hymy ja suudelmat.
        Niitä x monta sinulle....
        Ja nyt tulen syliin. Pidän
        kädestäsi ja nukun viereesi.
        Rakastaen...💕

        Ja minä olen onnellinen
        kun olet sylissäni.
        Auttajalle
        on tärkeää
        uskaltaa levätä
        ja kuunnella itseään
        ja sisintään ja luottaa
        asiat loksahtaa paikalleen
        vaikka ei ole joka hetki
        paikalla.
        Rakastan sinua
        suljen syliini
        jotta olet hetken paikallaan
        ja suutelen sinua


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Avaimenreikä on minua varten.
        Minä mahdun siitä ja hymyni näkyy.
        Ja jos ovi pysyy kiinni, muista,
        kun kuulet kummaa ääntä, minä
        Se siellä ovea temmon.
        Minä rakastan sinua ja vastauksesi on
        täysin tosi💕

        Luulin että sydämeni
        hakkaa niin kovaa
        mutta se olikin
        lukon reikä
        josta auringonsäteesi
        tunkeutuu.
        No sitten minä
        nautin vaan säteistä
        ja olen onnellinen


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Ja minä olen onnellinen
        kun olet sylissäni.
        Auttajalle
        on tärkeää
        uskaltaa levätä
        ja kuunnella itseään
        ja sisintään ja luottaa
        asiat loksahtaa paikalleen
        vaikka ei ole joka hetki
        paikalla.
        Rakastan sinua
        suljen syliini
        jotta olet hetken paikallaan
        ja suutelen sinua

        Yön hellästä sylistäsi
        Heräsin aamuun.
        Rakkautta sydän täynnä.
        Edessä raskas päivä ja
        silti on vaan kevyt olo.
        Kiitos kun pidit hetken
        minua paikoillaan.
        Minä tarvitsin sen.
        Sanat, sinut
        sylin ja suudelman.
        Rakkautta paljon.
        tähänkin päivään.
        Rakastan sinua.
        Voimia sinulle
        Kera halauksen.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Luulin että sydämeni
        hakkaa niin kovaa
        mutta se olikin
        lukon reikä
        josta auringonsäteesi
        tunkeutuu.
        No sitten minä
        nautin vaan säteistä
        ja olen onnellinen

        Ja sillä mitä olet,
        sInä sulatat minut.
        Kylmä poistuu ja
        lämpö jää. Tunne
        miten sädekin
        tuottaa jolämpöä,
        Aurinkoa päivääsi.
        Rakas olet💕


      • eheheheheheheheeee
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Ja sillä mitä olet,
        sInä sulatat minut.
        Kylmä poistuu ja
        lämpö jää. Tunne
        miten sädekin
        tuottaa jolämpöä,
        Aurinkoa päivääsi.
        Rakas olet💕

        akka puutteessa alko aamusta kirjottaa kun sanottiin että uskaltavat vaan yön pimeydessä, voi vitsit mitä älykääpiöitä, ei teidän kahden nettisalasuhteessa olevan kannata hei kummankaan puhua arvoista mitään ))


      • Kuinhuonoaelokuvaa

        Mitenkähän sitä halutaan sellainen suhde sellaisen ihmisen kanssa jossa kaikki on kiellettyä. Ei uskalleta käyttää puhelimia jottei käy käry, ei uskalleta mitään. Ei voida mitään. Miksi asioita ei hoideta rehdisti siihen malliin että voidaan olla avoimesti yhdessä. Ilmeisesti tahtoa ei kuitenkaan ole tarpeeksi, ainakaan molemmilla. Tästä parista tulee väkisin mieleen elokuvat joissa salamyhkäisesti hakeudutaan halpaan, sivulla olevaan hotellirähjään panemaan, nämäkin panevat täällä kuin kanit, virtuaalisesti. Se alkaa saamaan jo koomisia piirteitä; on herätty sylistäsi aamuun, VIRTUAALISESTI.
        Ollaan muka hyviä ja harrasuskovaisia ihmisiä mutta toimitaan näin. Todellisuudessa ollaan vain kaksinaamaisia huijareita. Kuinka kauan pystytään katsomaan lähimpiä silmiin ilman omantunnon pistoksia. Kaikki eivät pystyisi tähän mitä näillä on jatkunut jo melkoinen tovi.


      • saakohan

        nettipanosta oikeen orkun vai leikkisellasen.


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Ja sillä mitä olet,
        sInä sulatat minut.
        Kylmä poistuu ja
        lämpö jää. Tunne
        miten sädekin
        tuottaa jolämpöä,
        Aurinkoa päivääsi.
        Rakas olet💕

        *Voima halit*
        Ihmismieli.
        Ikävä.
        Kaipaa kauneinta.
        Muistoja.
        Hetkiä.
        Rakkautta.
        Toivoa.
        Ikävä toista
        hetkeä
        kun salama lyö.
        Se jäljen mieleen syö.
        Elämää ei ole
        päivät menneet
        vaan ne jotka ovat
        mieleen jääneet.
        Elämänmalja
        ei kammoa pimeää
        vaan tyynenä
        painaa pään
        hymyillen
        ja nojaa sauvaansa.
        On henkäys auringossa
        elämän käsi tuulessa.
        *hymy halit*
        Rakastan sinua
        näin päivälläkin
        joka hetki
        enkä vain yön pimeinä
        tunteina.


      • Kiitos kun jaksat.
        Kiitos kun olet.
        Kiitos kun rakastat.
        Vaikka ottaisi
        panssarin suojakseen.
        Tuntisi luotien äänen.
        Rakkaus antaa sisäisen rauhan,
        Silloinkin kun kuule ammunnan.
        Taistelu on kesken ja niinkuin
        joskus käy, tämä sotilas uupuu
        ehkä hetkeksi ,mutta palaa
        uudelleen, sillätietää sisimmässään
        puolunstavansa omaa oikeuttaa
        olla ja rakastaa. Reitti ei ole aina helpoin.
        Mutta kukaan muu ei näe sinun askeliasi.
        Miten paljon olet kulkenutjo eteenpäin,
        siitä mistä olet lähtenyt.
        Pitää vain jaksaa uskoa. Pitää jaksaa
        toivoa, säteillä ja hymyillä, sillä niillä
        ja rakkaudella on ainoastaan mahdollista
        päästä toisen syliin ja saavuttaa aito
        onni ja ilo. Todellinen rakkaus ilman
        mitään muttia. Rakkaus ei ole piilossa,
        eikä se pysy siellä. Rakkaus on
        sydämessä, mielessä ja sanoissa. Se on
        teoissa ja toisen arvostuksessa, se on
        ymmärryksessä ja odotuksessa. Se on
        mukana ikävässä ja tuskassa, sillä
        rakkaus ei ole vain mukana hetkessä,
        vaan ihan kaikessa. Rakastan sinua.💕


      • Jokainen hengenveto
        jokainen sydämen lyönti
        syntyy rakkaudesta.
        Vaikka se taistelun
        melskkeessä meinaa
        unohtuakin.
        Koska sen ääni meinaa
        hukkua taistelun ääniin
        niin rakkauden ääni
        kuuluu heti kun vaimenee.
        Kivikin puhuu rakkaudesta
        mykkä kivi.
        Joka on hioutunut
        elämän melskeessä.
        Ja viime ajat
        on taas muistuttaneet
        että vihan ja toran
        purkaa helposti ihmisiin
        joihin lopulta luottaa.
        *voim halit*
        käsi ja suudelmat
        rakastan sinua


      • Jokaisessa hetkessä
        on elämä kaikkein kaunein.
        Siksi haluaisinkin tanssia
        nyt kanssasi. Sillä mitään
        hetkeä ei voi vangita.
        Huominen on vasta
        kaukainen ajatus ja
        siitäkään ei kukaan tiedä.
        Vain hetki kerrallaan
        on meille annettu tätä
        elämää. Ja siihen hetkeen
        ei kukaan myöskään
        kiinni jää. Siksi pyydän.
        Tanssi nyt kanssani.
        Kaija Koo seison vierelläsi
        Kirka ota lähellesi.
        Ja lopuksi Juha Tapio
        Minä sinua rakastan.
        Siis tulen viereesi, en
        jätä tilaa muille. Painan
        pääni rinnallesi kuulen
        rytmin sydämestäsi.
        Haluatko siis tanssia
        kanssani tänäänkin?
        💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Tanssihan sinun kanssasi
        on iloni ja onneni
        ja siitä hetkestä haluan
        ottaa irti kaikki
        ne tunteet kun tunnen
        pääsi painautuvan rintaani.
        Sillä hetkellä olen
        pakahtua onnesta.
        Seison vieressäsi.
        Otan lähelleni
        sillä minä rakastan sinua
        ja tanssin hetket
        on varattu vain meille
        kahdelle.


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Tanssihan sinun kanssasi
        on iloni ja onneni
        ja siitä hetkestä haluan
        ottaa irti kaikki
        ne tunteet kun tunnen
        pääsi painautuvan rintaani.
        Sillä hetkellä olen
        pakahtua onnesta.
        Seison vieressäsi.
        Otan lähelleni
        sillä minä rakastan sinua
        ja tanssin hetket
        on varattu vain meille
        kahdelle.

        Silmät suljen.
        Tanssiin kanssasi kuljen.
        Hittasti jokaisen
        liikkeen aavistan sinusta.
        suunnalla ja askelten pituudella
        ei ole siis mitään merkitystä.
        olen niin lähellä, että tunnen
        liikkeen ja seuraan.
        Vaikka olisi pimeää, tiedän
        olen juuri oikeaassa paikassa.
        Sillä sydän on mukana.💕
        Rakastan sinua tunne suudelmat❤️


      • Tiedän että
        tunnet liikkeeni.
        Tunnet ajatukseni.
        Vaistoat sydämen
        lyönnit
        sykkeen ja rytmin
        sillä luemme niitä
        samalla tavalla.
        Ja se on uskomatonta.
        Olet hetkessä.
        Olet yössä.
        Olet aamussa.
        Olet päivässä.
        Olet illassa
        Rakastan sinua


      • Sinullehaavemaan
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Kiitos kun jaksat.
        Kiitos kun olet.
        Kiitos kun rakastat.
        Vaikka ottaisi
        panssarin suojakseen.
        Tuntisi luotien äänen.
        Rakkaus antaa sisäisen rauhan,
        Silloinkin kun kuule ammunnan.
        Taistelu on kesken ja niinkuin
        joskus käy, tämä sotilas uupuu
        ehkä hetkeksi ,mutta palaa
        uudelleen, sillätietää sisimmässään
        puolunstavansa omaa oikeuttaa
        olla ja rakastaa. Reitti ei ole aina helpoin.
        Mutta kukaan muu ei näe sinun askeliasi.
        Miten paljon olet kulkenutjo eteenpäin,
        siitä mistä olet lähtenyt.
        Pitää vain jaksaa uskoa. Pitää jaksaa
        toivoa, säteillä ja hymyillä, sillä niillä
        ja rakkaudella on ainoastaan mahdollista
        päästä toisen syliin ja saavuttaa aito
        onni ja ilo. Todellinen rakkaus ilman
        mitään muttia. Rakkaus ei ole piilossa,
        eikä se pysy siellä. Rakkaus on
        sydämessä, mielessä ja sanoissa. Se on
        teoissa ja toisen arvostuksessa, se on
        ymmärryksessä ja odotuksessa. Se on
        mukana ikävässä ja tuskassa, sillä
        rakkaus ei ole vain mukana hetkessä,
        vaan ihan kaikessa. Rakastan sinua.💕

        Yksityisyrittäjälle ; teidän rakkautenne on nettisivujen piilossa, salassa niiltä joilta se pitää salata eikä siinä ole mitään arvokasta.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tiedän että
        tunnet liikkeeni.
        Tunnet ajatukseni.
        Vaistoat sydämen
        lyönnit
        sykkeen ja rytmin
        sillä luemme niitä
        samalla tavalla.
        Ja se on uskomatonta.
        Olet hetkessä.
        Olet yössä.
        Olet aamussa.
        Olet päivässä.
        Olet illassa
        Rakastan sinua

        Tulla lähelle, päästää sisälle,
        Kattaa pöytään kuppi toiselle
        Olla aina siinä ihan vierellä.
        Vaatii tietysti paljon voimaa,
        sitkeyttä ja rohkeutta.
        Se onnistuu kuitenkin
        hymyillen, halaten,
        joka hetki rakastaen.
        mnesti myös tanssien.
        Aina myös kädestä pitäen
        vaikeuksissakin luotsien.
        Pyrkien toista ymmärtämään,
        vaikka joskus se olisikin vaikeaa.
        Niin elämän meri myrskyää,
        on vain löydettävä se majakka.
        Ja siihen tarvitaan uskoa ja
        toivoa ja rakkauden johdatusta.
        Ihanaa ystävänpäivää rakkaalle 💕


      • Hiljaisuuden keskellä kuulee parhaiten.
        Kuulee senkin mitä ei näe.
        Aistii sen mitä ei voi käsin vielä koskettaa.
        Tuntee sen mitä eniten kaipaa.
        Näkee selvästi sen mitä haluaa.
        Ja yhden asian kuulee, näkee, aistii
        ja tuntee koko ajan ja se on rakkauteni sinuun.
        Suudelmin....💕


      • Linnut lentää pohjoiseen
        tai syksyllä etelään.
        Oravat juoksevat rakentaen pesää.
        Kukat nousee
        mustasta mullasta keväällä.
        Ihmisestä tulee monesti
        sokea näkemään asioita.
        Mutta joskus vain tuntee
        ihmisen joka saa auringon
        paistamaan
        jään sulamaan.
        Ystävänpäivää rakkaalle.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Linnut lentää pohjoiseen
        tai syksyllä etelään.
        Oravat juoksevat rakentaen pesää.
        Kukat nousee
        mustasta mullasta keväällä.
        Ihmisestä tulee monesti
        sokea näkemään asioita.
        Mutta joskus vain tuntee
        ihmisen joka saa auringon
        paistamaan
        jään sulamaan.
        Ystävänpäivää rakkaalle.

        Lämpö toisesta toiseen.
        Pitää yllä rakkauden tulen.
        Ilman tulta ei olisi liekkiä.
        Ilman tähtiä taivas olisi musta
        Ja ilman aurinkoa näkisimmekö
        pilvien värejä?
        Rakkaudessa tarvitaan kipinää.
        Ja toista joka siitä syttyy.
        Sinä teet sen aina. Enkä osaisi
        ajatella elämääni ilman sinua.
        Nytkin on ihan valoisaa
        keskellä pimeyttä, vain siksi
        että tunsin sinun rakkautesi.
        Kiitos rakas.💕


      • Rakkaus tuo elämän värit.
        Siitä löytyy kaikki
        värivivahteet.
        Ikävässä ja kaipuussa
        musta taivas
        jonka rakkaan kosketukset
        tähtinä valaisee.
        Tanssi saa aikaan kuunsillan.
        Syli ja suudelmat auringon.
        Lähde
        ilonpisarat.
        Lämpö tunteen kylmyyteen.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rakkaus tuo elämän värit.
        Siitä löytyy kaikki
        värivivahteet.
        Ikävässä ja kaipuussa
        musta taivas
        jonka rakkaan kosketukset
        tähtinä valaisee.
        Tanssi saa aikaan kuunsillan.
        Syli ja suudelmat auringon.
        Lähde
        ilonpisarat.
        Lämpö tunteen kylmyyteen.
        Rakastan sinua

        Rakkaudella on värit,,
        Suunta ja tarkoitus.
        Lämpö, hellyys ja hyvyys.
        Tahto ja uskallus,
        Rohkeus ja tuhannet
        kauniit ajatukset.
        Syli ja suudelmat.
        Rakkaus on elämän
        Jalokivi.
        Ja kun sen löytää,
        on onnellinen, niinkuin
        minäkinSinun kanssasi. ❤️
        Rakastan sinua💕


      • Jalokivikin voi olla
        piilossa.
        Sen löytää
        jos sen osaa etsiä
        pimeästä.
        Se on kuran ja mudan
        seassa
        mutta löydettävissä
        löytäjälleen.
        Siinä onkin taito
        oppia löytämään se.
        Onneksi
        minä löysin sinut.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Jalokivikin voi olla
        piilossa.
        Sen löytää
        jos sen osaa etsiä
        pimeästä.
        Se on kuran ja mudan
        seassa
        mutta löydettävissä
        löytäjälleen.
        Siinä onkin taito
        oppia löytämään se.
        Onneksi
        minä löysin sinut.
        Rakastan sinua

        Ympärillämme on
        paljon kauniita asioita.
        Paljon hyviä ihmisiä,
        asioita jotka vaativat
        hoitamista ja tekemistä.
        On auttamista ja tukemista.
        Omaa onnea on vaikea löytää.
        Se saattaa olla piilossa kauan,
        kunnes joku päivä jokn
        herättää sen. Sydän alkaa
        sykkiä tavalla, jollaista ei ole
        ennen havainnut. Jokin kaunis,
        hellä ja lämmin koskettaa syvältä
        , ei enää ole paluuta. Pimeys
        on vain jäänne, joka häviää auringolle.
        Rakkaudelle ja minä olen sinun...
        💕


      • Joka päivä kuljemme
        kappaleen matkaa
        omasta polusta.
        Joka päivä jaamme
        hymymme ,rakkautemme
        mitä on mielellämme.
        Näemme vaikutuksia
        erilaisia vaikutuksia
        kunnes kuin silmänräpäys
        joku saa aikaan
        salamavalon leimahduksen.
        Tuntuu käsittämättömältä
        havaita sama aallonpituus
        vaisto
        samanlainen kyky
        havainnoida asioita
        kylvää rakkautta.
        Tuntea
        miten joku tuntuu
        tärkeältä
        on yht'äkkiä rakas
        ja maailma on muuttunut
        aukeaviksi ruusuiksi
        ja kukiksi
        ja lämpö ja valo
        valtaa mielen.
        Rakastan sinua


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Ympärillämme on
        paljon kauniita asioita.
        Paljon hyviä ihmisiä,
        asioita jotka vaativat
        hoitamista ja tekemistä.
        On auttamista ja tukemista.
        Omaa onnea on vaikea löytää.
        Se saattaa olla piilossa kauan,
        kunnes joku päivä jokn
        herättää sen. Sydän alkaa
        sykkiä tavalla, jollaista ei ole
        ennen havainnut. Jokin kaunis,
        hellä ja lämmin koskettaa syvältä
        , ei enää ole paluuta. Pimeys
        on vain jäänne, joka häviää auringolle.
        Rakkaudelle ja minä olen sinun...
        💕

        Ympärillä olevista ihmisistä.
        Pitää muistaa kuitenkin
        ettemme me ole kaikkivoipia
        mutta voimme tehdä
        parhaamme
        ja se riittää.
        Rakkaus hoitaa loput
        yläkerran miehen avulla.


      • Yläkerrasta
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Ympärillä olevista ihmisistä.
        Pitää muistaa kuitenkin
        ettemme me ole kaikkivoipia
        mutta voimme tehdä
        parhaamme
        ja se riittää.
        Rakkaus hoitaa loput
        yläkerran miehen avulla.

        Autetaan vain oikeaa, ei koskaan väärää eikä ihmisille väärää tekeviä, ei saa olla salattavia asioita, niitä ei auteta. Eikö " uskonmies " tuon vertaa tiedä eikä ymmärrä.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Joka päivä kuljemme
        kappaleen matkaa
        omasta polusta.
        Joka päivä jaamme
        hymymme ,rakkautemme
        mitä on mielellämme.
        Näemme vaikutuksia
        erilaisia vaikutuksia
        kunnes kuin silmänräpäys
        joku saa aikaan
        salamavalon leimahduksen.
        Tuntuu käsittämättömältä
        havaita sama aallonpituus
        vaisto
        samanlainen kyky
        havainnoida asioita
        kylvää rakkautta.
        Tuntea
        miten joku tuntuu
        tärkeältä
        on yht'äkkiä rakas
        ja maailma on muuttunut
        aukeaviksi ruusuiksi
        ja kukiksi
        ja lämpö ja valo
        valtaa mielen.
        Rakastan sinua

        Luin monta kertaa.
        Näin minäkin
        tunnen kanssasi.
        Kauniisti kuvattu.
        Rakkaudella. Lämmöllä.
        Aivan sinun näköisesti.
        Miten rakastankaan sinua....
        Opiskelin illan, pitäisi saada
        tuo työ valmiiksi. Nyt oli vain
        tunne, että pitää kuula sanasi.
        Tuntea sinun olemassaolosi.
        Saada säteesi. Tähänkin
        päivään ja hetkeen.
        Enkä pettynyt.
        Kuin ruusut jotka aukeavat,
        Sinun rakkautesi tuntuu minussa.
        Sinä valtaat nyt sydämeni.
        Ja kasvoilla on hymy....merkkinä
        Siitä että jaamme ilon ja rakkauden.
        Kiitos.💕


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Luin monta kertaa.
        Näin minäkin
        tunnen kanssasi.
        Kauniisti kuvattu.
        Rakkaudella. Lämmöllä.
        Aivan sinun näköisesti.
        Miten rakastankaan sinua....
        Opiskelin illan, pitäisi saada
        tuo työ valmiiksi. Nyt oli vain
        tunne, että pitää kuula sanasi.
        Tuntea sinun olemassaolosi.
        Saada säteesi. Tähänkin
        päivään ja hetkeen.
        Enkä pettynyt.
        Kuin ruusut jotka aukeavat,
        Sinun rakkautesi tuntuu minussa.
        Sinä valtaat nyt sydämeni.
        Ja kasvoilla on hymy....merkkinä
        Siitä että jaamme ilon ja rakkauden.
        Kiitos.💕

        Lennän kainaloosi.
        Kaipaan läheisyytäsi.
        Tarvitsen halaustasi.
        Odotan suudelmiasi.
        Näen unta tanssistamme.
        Unelmoin majakkasaaresta.
        Sinä saat hymyn kasvoilleni
        ja rauhan pomppivaan sydämeeni.
        Sinun kädessäsi on lämmin kosketus,
        Siinä on lempeä puristus. Tunnen
        voimasi ja pidät kiinni hellästi.
        Suudelmat on kevyitä kuin pisarat.
        Rakkaus saa aikaan lämpöisen olon.
        Voin nukkua rauhassa huomiseen.
        Rakastan sinua.💕


      • Elämä on oppia
        joka päivä.
        Myös miten oppia
        kulkemaan rakkauden
        polkua.
        Joka päivä erilaisia
        tilanteita
        uusia värejä
        uusia tuntemuksia
        uusia taustoja.
        Taito oppia kuuntelemaan
        vaistota
        rakkauden sävel
        ja rakkauden rytmi.
        Rakastan sinua


      • *voima halit*
        Vien sinut tanssiin
        rutistan kainaloon
        ja joudut kestämään
        tuhannet suudelmat.
        Ah...ihanaa tanssia
        ruusun kanssa
        ruusun terälehdillä
        ja rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Elämä on oppia
        joka päivä.
        Myös miten oppia
        kulkemaan rakkauden
        polkua.
        Joka päivä erilaisia
        tilanteita
        uusia värejä
        uusia tuntemuksia
        uusia taustoja.
        Taito oppia kuuntelemaan
        vaistota
        rakkauden sävel
        ja rakkauden rytmi.
        Rakastan sinua

        Kiitos väreistä.
        Kiitos maisemista,
        Kiitos hymyilevistä viesteistä.
        Kannustuksesta ja
        Avoimuudesta. Kiitos
        hellästä huolenpidosta.
        Kiitos suudelmista ja
        kyynelten kuivaamisesta.
        Kiitos valosta ja liekistä.
        Kiitos askelista ja rytmistä.
        Kiitos ennen kaikkea
        Rakkaudesta ja sinusta,
        Sitä sinä minulle olet.
        Rakas ja hyvin tärkeä.💕


      • Sitä olet sinäkin
        minulle.
        Tärkeä ja rakas.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Sitä olet sinäkin
        minulle.
        Tärkeä ja rakas.

        Voin näyttää olevani
        ulkoapäin kova ja vahva,
        mutta sisältä olen usein
        heikko ja älyttömän herkkä.
        Kuin ruusu ja sen terälehti.
        Voin hymyillä ikäänkuin
        kuin aurinko, mutta samalla
        hymyn taakse voin kätkeä
        kyynelten valtameren.
        Ilman sinua siihen voi hukkua.
        Voin sanoa, että minulla
        on kaikki hyvin,vaikka
        oikeasti tarvitsisin tukea
        kipeämmin kuin koskaan.
        Olen tottunut muita auttamaan,
        En niinkään itse sitä tunnustamaan
        Voin sanoa, että ei haittaa
        tai ymmärrän täysin, vaikka
        sisimmässäni olisin murentunut
        pieniksi palasiksi ja toivonut, että
        se oli vain pahaa unta.
        Voin sanoa että kyllä mnä
        jaksan, tarkoittamatta sitä.
        Voin sanoa että ei hätää,
        vaikka en ajattelisi sitä.
        Mutta sanat; välitän,
        rakastan, kaipaan ja
        ikävöin tulee vain, jos todella
        niin tarkoitan. Niin minä nyt
        Sinulle sanon. 💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        Vien sinut tanssiin
        rutistan kainaloon
        ja joudut kestämään
        tuhannet suudelmat.
        Ah...ihanaa tanssia
        ruusun kanssa
        ruusun terälehdillä
        ja rakastan sinua

        Minä tanssin vaikka sillalla tai
        korkealla vuoren harjanteella.
        Sinun kanssasi.
        Tiedän että olen täysin turvassa
        kun tartun käteesi. Pidät kiinni
        tiukasti, hyvin lempeästi.
        Siksi minulla ei ole kiite mihinkään.
        Suudellaan rauhassa. Pitkään ja
        rakkaudella. 💕


      • Voisin kirjoittaa tuon saman.
        Kaipaan ja
        ikävöin sinua.
        Väitän sinusta
        ja haluaisin juuri nyt
        sulkea sinut syliini
        ja sanoa
        rakastan sinua.
        Moni asia
        vaikka se tuntuu
        pahalta unelta.
        Vaikka tuntuisi
        että murenet palasiksi.
        Tiedät
        minulla on olkapääni
        minulla on sylini
        minulla on suudelmani
        ja kuivaan kyyneleet.
        Kun kuljet-kuljen vieressä
        kun suret-suren kanssasi
        kun iloitset-iloitsen kanssasi
        kun sinulla on paha olo-tarjoan olkapääni
        kun murenet - voin kuunnella
        kun koet pahan unen-suljen sinut syliini
        rakastan sinua
        ja olet tärkein minulle
        mutta jos et kuule minusta
        voi olla että tarvitsen sinua.
        Rakastan sinua


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Minä tanssin vaikka sillalla tai
        korkealla vuoren harjanteella.
        Sinun kanssasi.
        Tiedän että olen täysin turvassa
        kun tartun käteesi. Pidät kiinni
        tiukasti, hyvin lempeästi.
        Siksi minulla ei ole kiite mihinkään.
        Suudellaan rauhassa. Pitkään ja
        rakkaudella. 💕

        Rakastan tanssia kanssasi.
        Tuntea kosketuksesi.
        Sinun kanssasi
        aika menettää merkityksensä
        on vain hetki
        tämä hetki
        tämä ainutlaatuinen hetki
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Voisin kirjoittaa tuon saman.
        Kaipaan ja
        ikävöin sinua.
        Väitän sinusta
        ja haluaisin juuri nyt
        sulkea sinut syliini
        ja sanoa
        rakastan sinua.
        Moni asia
        vaikka se tuntuu
        pahalta unelta.
        Vaikka tuntuisi
        että murenet palasiksi.
        Tiedät
        minulla on olkapääni
        minulla on sylini
        minulla on suudelmani
        ja kuivaan kyyneleet.
        Kun kuljet-kuljen vieressä
        kun suret-suren kanssasi
        kun iloitset-iloitsen kanssasi
        kun sinulla on paha olo-tarjoan olkapääni
        kun murenet - voin kuunnella
        kun koet pahan unen-suljen sinut syliini
        rakastan sinua
        ja olet tärkein minulle
        mutta jos et kuule minusta
        voi olla että tarvitsen sinua.
        Rakastan sinua

        Niin tekee rakas.
        Rakkauden ominaisuus
        on antaa toiselle aina
        vain enemmän.
        Ja kuitenkin kaikkein
        pieninkin asia sinussa
        on minulle erittäin tärkeä.
        Rakkauten on aina siinä.
        Sinun vierelläsi.
        Rakastan sinua.💕
        Sylissäsi on hyvä olla.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rakastan tanssia kanssasi.
        Tuntea kosketuksesi.
        Sinun kanssasi
        aika menettää merkityksensä
        on vain hetki
        tämä hetki
        tämä ainutlaatuinen hetki
        Rakastan sinua

        Rakastan sinua.
        Ja jokainen hetki kanssasi
        On ainutlaatuinen .
        Tunneyhteys ihmeellinen.
        Lentokin onnistui , joten
        myös taianomainen.
        Jos suljen silmät...saanko
        myös suudelmat?
        Niistä saan siivet...💕


      • Antaa höyhen
        joka sinä saat siiveksi.
        Antaa sinulle siemen
        jonka sinä kasvatat ruusuksi.
        Antaa sinulle liekin
        jonka sinä kasvatat auringonsäteeksi.
        Antaa sinulle muru
        josta sinä saat sen leiväksi.
        Pisara vettä
        jonka sinä luot mereksi
        rakkauden mereksi.
        Kaiken mitä annan
        sinä muutat rakkaudeksi
        valoksi ja lämmöksi.
        Voi minua onnellista.
        Osaisinko antaa edes
        vähän enemmän.


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Rakastan sinua.
        Ja jokainen hetki kanssasi
        On ainutlaatuinen .
        Tunneyhteys ihmeellinen.
        Lentokin onnistui , joten
        myös taianomainen.
        Jos suljen silmät...saanko
        myös suudelmat?
        Niistä saan siivet...💕

        Taianomainen vaisto taas.
        Suudelmat
        jotka saa lentämään
        tuntemaan siivet
        huomiseen päivään.
        Rakastan sinua.
        Yöhön hymyt
        ja onnen lymyt
        nuku hyvin
        sillä sinuun on rakkaus syvin.
        Hyvää yötä


      • kutensanoit
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Taianomainen vaisto taas.
        Suudelmat
        jotka saa lentämään
        tuntemaan siivet
        huomiseen päivään.
        Rakastan sinua.
        Yöhön hymyt
        ja onnen lymyt
        nuku hyvin
        sillä sinuun on rakkaus syvin.
        Hyvää yötä

        lymyt .... täällä olette lymynneet kauan, vilkaisin tekstejänne taaksepäin ja ohhoh kuinka kauan tätä onkaan jatkunut, siinä ajassa olisi jo ehtinyt tekemään vaikka mitä ... jos oikeaa tahtoa olisi.
        mutta yön lymyhetket on niin ihania.))


      • Kyllä.vain
        kutensanoit kirjoitti:

        lymyt .... täällä olette lymynneet kauan, vilkaisin tekstejänne taaksepäin ja ohhoh kuinka kauan tätä onkaan jatkunut, siinä ajassa olisi jo ehtinyt tekemään vaikka mitä ... jos oikeaa tahtoa olisi.
        mutta yön lymyhetket on niin ihania.))

        Ratkaisuja olisi ehtinyt tehdä mikäli tahtoa olisi.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Antaa höyhen
        joka sinä saat siiveksi.
        Antaa sinulle siemen
        jonka sinä kasvatat ruusuksi.
        Antaa sinulle liekin
        jonka sinä kasvatat auringonsäteeksi.
        Antaa sinulle muru
        josta sinä saat sen leiväksi.
        Pisara vettä
        jonka sinä luot mereksi
        rakkauden mereksi.
        Kaiken mitä annan
        sinä muutat rakkaudeksi
        valoksi ja lämmöksi.
        Voi minua onnellista.
        Osaisinko antaa edes
        vähän enemmän.

        Siivet sinä laitat ympärilleni.
        ja tunnen niin rakkautesi.
        Kun katson ylös näen tähdet
        Nekin tuikkivat, täyttäen
        kokonaisen taivaan.
        Samalla tavoin sydämeni
        täytyy Rakkaudestasi.
        Annat kaiken ja enemmänkin.
        Kiitän siitä joka päivä.
        ilo ja suru kulkee läpi
        elämän käsi kädessä.
        Ihan niinkuin mekin yhdessä.
        Askeleet on eripituisia, mutta
        suunta on oikea ja määräänpää
        on selvä. Rakkaus ei anna periksi,
        se pysyy vaikka se
        joskus voimia kysyy💕


      • Sydämeltä
        kun se kysyy
        niin sille on kerrottava
        todellinen tunne.
        Rakkautta ei voi juosta
        karkuun
        sitä ei voi karata
        sitä ei voi pelätä
        (tai voi pelätä)
        sitä ei voi estää
        kun se kestää.
        Vaan se on kohdattava
        tai jos sitä ei kohtaa
        löytyy höyhen
        josta syntyy siivet
        ja rakkauden joutuu
        kohtaamaan
        tai se tunkeutuu
        auringonsäteenä
        avaimenreiästä.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Sydämeltä
        kun se kysyy
        niin sille on kerrottava
        todellinen tunne.
        Rakkautta ei voi juosta
        karkuun
        sitä ei voi karata
        sitä ei voi pelätä
        (tai voi pelätä)
        sitä ei voi estää
        kun se kestää.
        Vaan se on kohdattava
        tai jos sitä ei kohtaa
        löytyy höyhen
        josta syntyy siivet
        ja rakkauden joutuu
        kohtaamaan
        tai se tunkeutuu
        auringonsäteenä
        avaimenreiästä.
        Rakastan sinua

        Rakkauden valo ei sammu.
        vaikka on pimeää se loistaa.
        Ihan kuin majakka.
        Siellä on aina valo.
        Jos väsyttää nojaamme
        vain toinen toisiimme.
        SIlloin tuntuu heti
        paljon kevyemmältä.
        Ja hiljaa kuiskaan ...
        Miten paljon
        rakastankaan sinua.
        Ei siinä rakkaudessa ole rajaa.
        Se leviää ja valtaa koko tilan.
        Minne menenkin tunnen vain sen.
        Rakkautesi puhuu isoin kirjaimin.
        Ja vaikka se ei puhuisi ollenkaan.
        Tunne kertoo sen kuitenkin.
        Suudelmat mukana tuulen.
        Rakastan sinua.💕


      • Valo ei sammu.
        Sen tuntee.
        Se on aina läsnä.
        Aurinko ja sen säteet
        on aina olemassa
        vaikka olisi yö
        vaikka pilvet sen peittäisi
        vaikka myrskyäisi.
        Aurinko odottaa vain
        hetkeä
        ja se loistaa
        kuten majakkakin.
        Se odottaa sinua
        ja sinun valoasi.
        Ikävä.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Valo ei sammu.
        Sen tuntee.
        Se on aina läsnä.
        Aurinko ja sen säteet
        on aina olemassa
        vaikka olisi yö
        vaikka pilvet sen peittäisi
        vaikka myrskyäisi.
        Aurinko odottaa vain
        hetkeä
        ja se loistaa
        kuten majakkakin.
        Se odottaa sinua
        ja sinun valoasi.
        Ikävä.

        Kone tökkii...
        Pitää päivittää.
        Huomiseen.
        Olet rakas.
        💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Valo ei sammu.
        Sen tuntee.
        Se on aina läsnä.
        Aurinko ja sen säteet
        on aina olemassa
        vaikka olisi yö
        vaikka pilvet sen peittäisi
        vaikka myrskyäisi.
        Aurinko odottaa vain
        hetkeä
        ja se loistaa
        kuten majakkakin.
        Se odottaa sinua
        ja sinun valoasi.
        Ikävä.

        Valo,
        sen vaikutuksen
        huomasin tänään.
        Pilven raosta
        se pilkisti vähän.
        ohut ja pieni auringonsäde..
        Pilvien ja sumun keskeltä,
        se sätäili saaden aikaan toivon.
        Ja sydämessä tunsin rakkauden.
        Ikävän ja kaipauksen. Niinkuin
        aina kun näen kauniin maiseman
        ja kun ajattelen sinua.
        💕
        Tänään koko päivä vanhempien apuna.
        Hekin nyt sairaana. Aivan puhki.
        Väsymyksestä ja huolesta.
        Miten sinun hoitourakkasi?
        Voiko äitisi jo paremmin?
        Kuljemme näköjään samoja polkuja...
        💕
        Rakastan sinua.💕


      • *voima halit*
        Huomenna palaan kotiin.
        Äidin nuorempi sisko
        jatkaa.
        Äiti sinnittelee
        yrittää tehdä pieniä
        asioita
        ja sitten lepäämään
        kun olo pahenee.
        Ensi viikolla
        kokeet
        ja 05.03 alkaa lääkitys
        rasitusmurtumiin.
        Hyvä viikko
        tilanne alkaa rauhoittua
        ja siskokin saanut levätä.
        Pienet hetket
        pienet asiat
        pienet hymyt
        pienet rakkauden teot
        mutta suuri merkitys.
        Siksi aurinkokin
        näytti tänään säteensä
        kuten sinäkin.
        Ne ovat tärkeitä säteitä.
        Rakastan sinua


      • Joskus tuntuu että
        vaikeudet kasaantuu.
        Ne tarttuu kiinni eikä
        millään irtoa.
        Tuntuu että murhe
        painaa ainakin sata kiloa.
        Ilo on huomattavasti kevyempi.
        Silloin kun sen huomaan
        katson ylös ja rukoilen.
        Ja toivon sen auttavan.
        Joskus vain tuntuu, että
        elämä kampittaa jo ennen
        kun ylittää maaliviivaa.
        Tuntuu että kaikki on
        kunnossa ja sitten yhtäkkiä
        romahtaa, sitten kaatuu tai
        ei enää millään jaksa.
        Tahti alkaa hidastua, askel miltei
        pysähtyy tai vauhti lakkaa.
        Ei pääse tahdostaan huolimatta
        millään eteenpäin,ainakaan niin
        kovaa kun haluaisi tai tahtoisi.
        Rakkaus on ainoa asia, joka
        silloin tuntuu auttavan.
        Se antaa toivoa, pitää kädestä,
        hymyilee jauskoo ihmeisiin.
        Halaa ja tuottaa voimaa.
        Jakaa sitä pikkuhiljaa. Ja niin
        sitä taas nousee ylös mudasta,
        liejusta ja putsaa itsensä.
        Kerta kerran jälkeen nousee
        Entistäkn vahvempana.
        Niin toimii siis rakkaus.
        Ja minä rakastan sinua.💕


      • Lasse Virenkin kaatui
        uskoi
        ja huomasi
        olen olympiavoittaja.
        Hän olisi voinut
        jäädä makaamaan
        ja lopettaa juoksunsa
        ja kaikki olisi sanoneet
        teit parhaasi
        mutta kaatumiselle
        et voinut mitään.
        Tämä pätee myös
        elämässä.
        Muistan Marja-Liisan
        ja hänen purkauksensa
        minusta ei tule koskaan
        mitään.
        Hän kertoi
        olen saanut paljon ystäviä
        nähnyt paljon maailmaa.
        Mitä enempää sitä tarvitsee?
        No hänestä tuli
        kolminkertainen olympiavoittaja.
        Mutta uskon että
        nuo mitä hän oli jo saanut
        olisi riittänyt.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        Huomenna palaan kotiin.
        Äidin nuorempi sisko
        jatkaa.
        Äiti sinnittelee
        yrittää tehdä pieniä
        asioita
        ja sitten lepäämään
        kun olo pahenee.
        Ensi viikolla
        kokeet
        ja 05.03 alkaa lääkitys
        rasitusmurtumiin.
        Hyvä viikko
        tilanne alkaa rauhoittua
        ja siskokin saanut levätä.
        Pienet hetket
        pienet asiat
        pienet hymyt
        pienet rakkauden teot
        mutta suuri merkitys.
        Siksi aurinkokin
        näytti tänään säteensä
        kuten sinäkin.
        Ne ovat tärkeitä säteitä.
        Rakastan sinua

        Niin van säde joka tunkeutuu
        avaimenreiästä tai
        majakka joka sykkii valoa
        uupumatta. Niitä tarvitaan.
        Tarvitaan toivonkipinöitä
        ja voimahalauksia. Tukisuudelmia
        ja läheisyydenpeittoa. Niitä tarvitaan
        , jotta selviää maaliin.
        Jotta jaksaa kaukaisuudesta
        soutaa rantaan. Ja minä odotan
        sinua ja sinä odotat minua.
        Rakkaus on uskomaton pakkaus.
        Sitä ilman ei moni täällä selviytyisi.
        Tulen viereesi ja otan vastaan halauksesi.
        Ota sinä suudelmat ja hymyt.
        Niin rakkaus tekee. Se antaa toiselle sen,
        mitä itsekin tarvitsee. Sillä antaessaan
        Saa aina enemmän kuin tietääkään.
        Rakastan sinua.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        Huomenna palaan kotiin.
        Äidin nuorempi sisko
        jatkaa.
        Äiti sinnittelee
        yrittää tehdä pieniä
        asioita
        ja sitten lepäämään
        kun olo pahenee.
        Ensi viikolla
        kokeet
        ja 05.03 alkaa lääkitys
        rasitusmurtumiin.
        Hyvä viikko
        tilanne alkaa rauhoittua
        ja siskokin saanut levätä.
        Pienet hetket
        pienet asiat
        pienet hymyt
        pienet rakkauden teot
        mutta suuri merkitys.
        Siksi aurinkokin
        näytti tänään säteensä
        kuten sinäkin.
        Ne ovat tärkeitä säteitä.
        Rakastan sinua

        Ihana kuulla, että äitisi pärjää.
        Teillä on hieno järjestelmä.
        Vuorotellen vetovastuu.
        Kuin viesti. Yksi vetää hetken,
        antaa omastaan ja toinen jatkaa.
        Varmasti äidillesi ihana asia.
        Kun on paikalla tukea ja turvaa.
        Silloin voi myös suruaan purkaa.
        Eri ihmisille voi puhua eri näkökulmista.
        kertoa erilaisia muistoja ja asioita.
        Erinomainen keino purkaa omia tunteita.
        Kaikille ei nimittäin kerro
        asioita samalla tavoin.
        Sinulla on lämmin sydän ja
        Minä rakastan sitäkin sinussa.💕


      • Muuttolinnut
        eivät pelkää nuolia
        eivät pelkää ammuksia
        Vain rakkaus aseena
        ne etenevät
        ne nousevat
        siivet kantavat
        ne uskovat
        suudelmien voimaan
        ne uskovat rakkauteen
        ne uskovat
        toisen pysyvän vieressä.
        Ne uskovat hymyyn.
        Vain siivet aseinaan.
        Rakastan sinua


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Ihana kuulla, että äitisi pärjää.
        Teillä on hieno järjestelmä.
        Vuorotellen vetovastuu.
        Kuin viesti. Yksi vetää hetken,
        antaa omastaan ja toinen jatkaa.
        Varmasti äidillesi ihana asia.
        Kun on paikalla tukea ja turvaa.
        Silloin voi myös suruaan purkaa.
        Eri ihmisille voi puhua eri näkökulmista.
        kertoa erilaisia muistoja ja asioita.
        Erinomainen keino purkaa omia tunteita.
        Kaikille ei nimittäin kerro
        asioita samalla tavoin.
        Sinulla on lämmin sydän ja
        Minä rakastan sitäkin sinussa.💕

        Kuten sanoin
        äiti on uskomaton
        pakkaus
        -ei valita-
        -on sitkeä-
        -on sisukas-
        -rakastaa-
        -voima pesä-
        Hän kaipaa rinnalleen
        uskoa
        toivoa
        rakkautta
        ja antaa sitä takaisin.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Lasse Virenkin kaatui
        uskoi
        ja huomasi
        olen olympiavoittaja.
        Hän olisi voinut
        jäädä makaamaan
        ja lopettaa juoksunsa
        ja kaikki olisi sanoneet
        teit parhaasi
        mutta kaatumiselle
        et voinut mitään.
        Tämä pätee myös
        elämässä.
        Muistan Marja-Liisan
        ja hänen purkauksensa
        minusta ei tule koskaan
        mitään.
        Hän kertoi
        olen saanut paljon ystäviä
        nähnyt paljon maailmaa.
        Mitä enempää sitä tarvitsee?
        No hänestä tuli
        kolminkertainen olympiavoittaja.
        Mutta uskon että
        nuo mitä hän oli jo saanut
        olisi riittänyt.
        Rakastan sinua

        Niin pienestä se on joskus kiinni.
        Näimme sen myös tänään.
        Olympialaisissa olleita
        urheilijoita kun haastateltiin.
        Kävi niin sääliksi kun media
        lytätäsi niin nopeasti
        epäonnistuneen urheilijan,
        sanomalla pahasti. Urheilija
        Hän yrittää takuulla tuolla
        tehdä kaikkensa, .haluten seistä
        korkeimmalla korokkeella. Kun
        sitten ei niin käykään, löydetään
        erilaisia syitä. Ikävä kyllä
        monesti hyvin ilkeitä ja loukkaavia.
        Näin elämässäkin. Vaikea antaa
        toisen onnistua. Olla iloinen
        toisen puolesta. Onnitella yrittämisestä.
        Itsenä likoon pistämisestä. Sinä olet
        Poikkeus. Ihana sellainen. Ja siksi
        rakastan sinua hirveän paljon.💕


      • Tuo on tärkeintä
        että tekee parhaansa.
        Sen merkitys
        onko paras
        ei ole merkitystä
        lopulta elämässä.
        Urheilu on vain pieni
        osa elämää.
        Niin ja mikä on parasta
        mikä on voittavaa.
        Sitä jokainen hakee elämässä.
        Lopulta havaitsee
        että rakkaus merkitsee
        ja miten siinä menestyy
        olemalla oma itsensä
        eikä kukaan muu
        ei osaavin
        ei taitavin
        ei paras
        vaan nöyrä oma itsensä.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kuten sanoin
        äiti on uskomaton
        pakkaus
        -ei valita-
        -on sitkeä-
        -on sisukas-
        -rakastaa-
        -voima pesä-
        Hän kaipaa rinnalleen
        uskoa
        toivoa
        rakkautta
        ja antaa sitä takaisin.

        Äidinrakkaus on voimakas.
        Niin voimaks, että sen tuntee.
        Siinä on voima ja rakkaus.
        Siinä on usko ja unelmat.
        Ja puhallus joka on...
        Höyhenenkevyt.💕


      • Höyhenen kevyt
        puhallus
        mutta jossa on uskomaton
        voima
        Höyhen saa siivet
        siinä on usko
        toivo
        ja rakkaus
        äidin rakkaus


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Muuttolinnut
        eivät pelkää nuolia
        eivät pelkää ammuksia
        Vain rakkaus aseena
        ne etenevät
        ne nousevat
        siivet kantavat
        ne uskovat
        suudelmien voimaan
        ne uskovat rakkauteen
        ne uskovat
        toisen pysyvän vieressä.
        Ne uskovat hymyyn.
        Vain siivet aseinaan.
        Rakastan sinua

        Kiitos.
        Kiitos rakkaudesta ilman rajoja.
        Ilman kummia vaatimuksia.
        Kiitos siivistä jolla unelmoida,
        kiitos kainalosta jossa levätä.
        Sylisi on turvasatamani
        Rakkaus on rinnalla aina ja ikuisesti.
        Mnä olen väsynyt, mutta en koskaan sinuun.
        Sinua rakastan ja odotan. Pidän sylin avoinna.💕


      • Tervetuloa syliin
        tervetuloa haliin
        *voima halit*
        Kainalo odottaa rakastaan
        suudelmat
        kaipaa ja ikävöi
        rakastaan
        voiko paremmasta unelmoida?
        ei voi
        unelmoin sinusta kainalossa


      • Eiseteilläenää
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tervetuloa syliin
        tervetuloa haliin
        *voima halit*
        Kainalo odottaa rakastaan
        suudelmat
        kaipaa ja ikävöi
        rakastaan
        voiko paremmasta unelmoida?
        ei voi
        unelmoin sinusta kainalossa

        Toteudu, te leikitte tätä nettileikkiänne lopun ikäänne kun se on jo noin kauan jatkunut, ette te osaa ettekä oikeasti edes halua muuta, sanahelinää lörpötyksenne täällä, kyllä te sen sisimmässänne itsekin tiedätte ja tunnette.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tervetuloa syliin
        tervetuloa haliin
        *voima halit*
        Kainalo odottaa rakastaan
        suudelmat
        kaipaa ja ikävöi
        rakastaan
        voiko paremmasta unelmoida?
        ei voi
        unelmoin sinusta kainalossa

        Kiitos. Sylisi voimasta.
        Siihen tulen voipuneena
        tästä päivästä.
        Vanhemmat tosi sairaana.
        Tämä influenssa-aika.
        Hoitajana tänään heille.
        Aurinko lämmitti
        onneksi tänään.
        Tunnen sinun rakkautesi.
        Onneksi sillä olen väsynyt.
        Unelmana on olla sylissäsi.
        Tarvitsen lämpösi ja rakkautesi.
        Elämä on kovaa välillä, mutta
        rakkaudessa asuu hellyys.💕


      • *voima halit*
        rakkaus
        ja suudelmat
        Ihanaa kun olet
        auttanut vanhempia.
        Minä tulin kotiin.
        Otin nokkaunet.
        Äiti nauttii siskonsa
        seurasta.
        Hän piristyy joka päivä.
        Ja sisko on saanut levätä.
        Hänkin eri ihminen.
        Pienet teot.
        Pienet rakkauden sanat.
        Pienet hetket.
        Ja niillä on uskomaton
        vaikutus.
        Auringonsäteesi näkyi
        tänäänkin taivaalla
        ja oli ihana ajella kotiin
        sinä mielessä.
        Rakastan sinua


      • En minä pyydä enkä tarvitse
        elämää, joka on helppoa
        ja kivutonta. Enkä polkua
        joka on suora ja esteetön,
        mutta joskus kyllä kaipaan
        päiviini hetkiä, jolloin voisin
        kääriytyä sylisi lämpöön.
        Nukahtaa viereesi, olla lähelläsi.
        Kertoa sinulle tunteeni, kokea sinun
        rakkautesi sinun käsissäsi, ympärilläni.
        Minä voisin olla hetken siinä.
        Paikoillani. Paossa kovaa maailmaa.
        Minä toivon niin. Tämä vuosi on ollut
        rankka molemmille. Onneksi
        kuitenkin elämän kivussa ja
        polun varrella on ollut koko
        ajan valo ja liekki.
        Valo joka on näyttänyt suunnan
        ja kertonut tarkoituksen.
        Liekki, joka on lämmittänyt ja
        joka on tuikkinut, pitänyt
        yllä uskon ja toivon.
        Valo ja liekki on yhdistänyt
        meidät. Rakkaus on sellainen
        lamppu, valo ja liekki sekä
        majakka ja tähdet. Jokapuolelle
        Se tuo valoa, minne vain katsot.
        Nytkin tässä valo palaa edelleen.
        Minä rakastan sinua.
        Ja sydämessäni palaa liekki
        joka on ikuinen.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        rakkaus
        ja suudelmat
        Ihanaa kun olet
        auttanut vanhempia.
        Minä tulin kotiin.
        Otin nokkaunet.
        Äiti nauttii siskonsa
        seurasta.
        Hän piristyy joka päivä.
        Ja sisko on saanut levätä.
        Hänkin eri ihminen.
        Pienet teot.
        Pienet rakkauden sanat.
        Pienet hetket.
        Ja niillä on uskomaton
        vaikutus.
        Auringonsäteesi näkyi
        tänäänkin taivaalla
        ja oli ihana ajella kotiin
        sinä mielessä.
        Rakastan sinua

        Koko taivaan täytti aurinko tänään.
        Heijastaen itsensä lumen kautta
        moninkertaiseksi.
        Niinkuin rakkauteni. Joka päivä
        Se on vain tärkeämpi. Joka päivä
        se on enemmän ja joka päivä me
        olemme toisiamme lähempänä.
        Hienoa, iloitsen puolestasi.
        Asiat menevät jo hyvään suuntaan.
        Mieli kun tulee kuntoon, saa kipinän
        taas jatkaa elämää eteenpäin.
        Vaivatkin helpottavat, kun ne
        voi jakaa toisen kanssa. Näin
        varmaan äitisikin kohdalla.
        Ja hyvä että siskosikin lepäsi.
        Niin se vaan on. Ihminen ei ole
        kone, johon voi lisätä kierroksia.
        Ilman että se näkyy jossain.
        Paras tulos tulee kun muistaa
        hetkeksi pysähtyä. Myös
        itseään pitää ajatella, vaikka
        se onkin joskus vaikeaa,
        Nimimerkki huolehdin
        aina ja kaikesta.💕

        P.s. Heräsitkö sohvalta suudelmiin? Yritin varoen tehdä sen....


      • Kiitos suudelmista.
        Olin yhteydessä Hollantiin
        puhelimessa
        ja kuulin terveisiä sieltä.
        Vähän eri keli
        kuin Suomessa.
        Pääsy syliin
        ei ole sinusta itsestä
        kiinni
        ja kun sinulla on aikaa
        se tehdä.
        Sitä minä odotan
        kuin kuuta nousevaa.
        Elämässä tuo lepo
        ja hiljaisuus
        niille on otettava aikansa.
        *voima halit*
        Rakastan sinua


      • Rakas Jumala
        sinä loit minut
        heikon valuvikaisen
        Pidä minusta huolta.
        Mutta ennenkaikkea
        pidä huolta haavemaantytöstä.


      • Kuulehansinäsiinä
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kiitos suudelmista.
        Olin yhteydessä Hollantiin
        puhelimessa
        ja kuulin terveisiä sieltä.
        Vähän eri keli
        kuin Suomessa.
        Pääsy syliin
        ei ole sinusta itsestä
        kiinni
        ja kun sinulla on aikaa
        se tehdä.
        Sitä minä odotan
        kuin kuuta nousevaa.
        Elämässä tuo lepo
        ja hiljaisuus
        niille on otettava aikansa.
        *voima halit*
        Rakastan sinua

        Se että tuleeko syliin ei ole koskaan ajasta kiinni, sellainen hoppu ei ole kellään mutta halusta se on kiinni ellei mitään tapahdu tämän ajan puitteissa mitä täällä olette venkuroineet. Kannattaisiko herätä todellisuuteen asian suhteen.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kiitos suudelmista.
        Olin yhteydessä Hollantiin
        puhelimessa
        ja kuulin terveisiä sieltä.
        Vähän eri keli
        kuin Suomessa.
        Pääsy syliin
        ei ole sinusta itsestä
        kiinni
        ja kun sinulla on aikaa
        se tehdä.
        Sitä minä odotan
        kuin kuuta nousevaa.
        Elämässä tuo lepo
        ja hiljaisuus
        niille on otettava aikansa.
        *voima halit*
        Rakastan sinua

        Elämä ja sen jokainen päivä.
        On ihmeitä täynnä.
        Onneksi emme aina edes
        arvaa mitä on edessä.
        Jokainen päivä on
        uusi arvoitus. Sen voi
        kuvitella ja miettiä, sen voi
        etukäteen pohtia, mutta
        jokanen päivä on erilainen.
        Joskus miettii, voisiko loikata
        jonkun yli, tai olisiko johonkin
        päivään tai hetkeen mahdollista
        jäädä pidempään. Mutta elämä
        on kuin juna. Aika ei odota.
        Ilot ja surut, onni ja murheet
        istuvat elämän junassa aivan
        vieri vieressä. Pitkällä tähtäimellä
        ei kukaanjää vaan murheen tai
        ilon hetkiin.Molempia elämän
        vaunuissa löytyy.Pitää vain
        katsoa oikealla tavalla. Nähdä
        sekin, joka on piilossa. Pitää
        kurkata nurkankin taakse ja
        joskus ilo kulkee ohitse, mutta
        toisella kerralla sen taas löytää
        edestään. Joskus onni on jo siinä
        sylissä. Niin ja vaikeudetkaan ei
        kysy saako junaan nousta, vaan
        niihin voi hetkeksi törmätä, mutta
        ei niistäkään kannata lannistua.
        Sillä jos matkustaa sydämessään
        Usko, toivo ja rakkaus❤️,
        Ei tarvitse koskaan pelätä. On
        varmaa että pääsee perille, vaikka
        matka tuntuisi pitkältä tai hankalalta.
        Kiitos kun olet mukana. Rakkaus
        Pitää huolen matkakumppanistaan.💕


      • Vaikka viime päivät
        ovat olleet raskaita.
        Ja vaikka huoli rakkaista
        painaa mieltä, silti aurinko
        tekee ihmeitä. Ja lumi
        saa aikaan ilmaan
        tuhansia liikkuvia timantteja.
        Maisema on niin kaunis.
        Hetki siinä vangitsee ja ajatus...
        Juoksee kovaa sinun luoksesi.
        Näetkö hymyni? Minä ajattelen sinua...
        Ja tunnen voiman joka siirtyy minuun.
        Rakastan sinua tänäänkin
        Ja olen kiitollinen sinusta.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rakas Jumala
        sinä loit minut
        heikon valuvikaisen
        Pidä minusta huolta.
        Mutta ennenkaikkea
        pidä huolta haavemaantytöstä.

        Jumala ei tehnyt meistä
        täydellisiä, vaan jokaisesta
        omannäköisiä. Ei kukaan
        ole täydellinen, sillä ihminen
        on aina keskeneräinen, jokainen
        omaa puutteita, mutta yhdessä
        särmät hioutuvat. Nöyryys
        elämän edessä opettaa. Silti
        joka päivä huomaamme oman
        vajavaisuutemme. Sellaista
        elämä on. Kipua ja kärsimystä,
        onnen tunnetta ja rakkauden
        lujuutta. Joka päivä erilaista
        kamppailua. Silti uskon...
        Hyvä voittaa aina. Lämpöä
        tarvitaan ja kättä ja syliä.
        Heikkouden ilmaiseminen
        on myös vahvuuden merkki.
        Rakastan sinua, sellaisena
        kun olet💕


      • *voima halit*
        Miten vanhempasi jaksaa?
        Miten sinä itse?
        Tänään kuulin
        että kasvamme
        vaikeuksien kautta.
        Opimme tuskasta.
        Asiat voi nähdä
        monella tavalla.
        Laiska on huono ominaisuus.
        tai kun laiska huomioi muita
        se onkin hyvä ominaisuus.
        Siis miten katsomme asioita
        saa aikaan kykymme
        nähdä asioita.
        Siinä rakkaus , usko ja toivo
        opettaa näkemään
        asioille valoisaa puolta
        vaikka olisi tuskaakin.
        Auringonsäteet
        ne tekevät jokaisesta päivästä
        kokemuksen arvoisen.
        *kiitos kun olet*


      • Neljä silmää
        näkee enemmän
        kuin kaksi silmää.
        Kaksi tuntee enemmän
        kuin yksi.
        Kaksi korvaa kuulee vähemmän
        kuin neljä korvaa.
        Kaksi makua on maukkaampi
        yksi maku.
        Kaksi aistii enemmän
        kuin yksi.
        Kaksi näköalaa
        opettaa enemmän yksi.
        Toinen tukee toista
        toinen kannustaa toista
        toinen auttaa toista
        toinen tuo hyvää mieltä
        toinen hymyä.
        Toinen tuo auringonsäteet.
        kaksi aikaansaa rakkauden
        joka kantaa
        rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        Miten vanhempasi jaksaa?
        Miten sinä itse?
        Tänään kuulin
        että kasvamme
        vaikeuksien kautta.
        Opimme tuskasta.
        Asiat voi nähdä
        monella tavalla.
        Laiska on huono ominaisuus.
        tai kun laiska huomioi muita
        se onkin hyvä ominaisuus.
        Siis miten katsomme asioita
        saa aikaan kykymme
        nähdä asioita.
        Siinä rakkaus , usko ja toivo
        opettaa näkemään
        asioille valoisaa puolta
        vaikka olisi tuskaakin.
        Auringonsäteet
        ne tekevät jokaisesta päivästä
        kokemuksen arvoisen.
        *kiitos kun olet*

        Jaksaa...
        Kun ei ajattele muuta.
        Hetken hengähdys,
        Sinun kanssasi.
        Lämpö toisen ja
        tunne että on tärkeä.
        Se auttaa ja aurinko...
        sekin paistaa ja luo toivoa.
        Tauti molemmilla. Tarvivat apua.
        En tosin mieti pystynkö siihen.
        Aikansa kutakin ja nyt
        he tarvitsevat minua.
        Tauti päällä ja pahimmillaan.
        Mutta huomenna voi
        olla jo paremmin. Jos
        ei usko huomiseen ja näe
        toivonkipinöitä, on
        peli menetetty. Mutta ...
        Olen taistelija ja positiivisuus
        on verissä, joten eiköhän tämä tästä.
        Kiitos kun olet siinä.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Neljä silmää
        näkee enemmän
        kuin kaksi silmää.
        Kaksi tuntee enemmän
        kuin yksi.
        Kaksi korvaa kuulee vähemmän
        kuin neljä korvaa.
        Kaksi makua on maukkaampi
        yksi maku.
        Kaksi aistii enemmän
        kuin yksi.
        Kaksi näköalaa
        opettaa enemmän yksi.
        Toinen tukee toista
        toinen kannustaa toista
        toinen auttaa toista
        toinen tuo hyvää mieltä
        toinen hymyä.
        Toinen tuo auringonsäteet.
        kaksi aikaansaa rakkauden
        joka kantaa
        rakastan sinua

        Se on juuri niin.
        Vaikeudetkin puolittuvat...
        Hymy monnkertaistuu ja
        Rakkaus näkyy kaikessa.
        Ja vaikka palelisi ja tuntisi
        ympärillään kylmyyden,
        Sisällä sydämessä liekki
        palaa ja lämpö ei häviä.
        Rakastan sinua.💕


      • Kun nukkuu yön yli
        moni asia muuttuu.
        Tärkeintä on nähdä
        joka päivä toivo
        Hymyile tänään
        sillä huomenna kaikki
        voi olla paremmin.
        Vai toisinpäin.
        No minäkin uskon
        parempaan.
        Isänkin sanoma
        Te tiedätte minne menen
        tulkaa perässä.
        Hymy jaksaa
        ja vie eteenpäin.
        Sinulle *voima halit*
        ja toiset *voima halit*
        rakastan sinua


      • Rakkaus ei häviä.
        Sinä olet rakkaus.
        ja minä rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kun nukkuu yön yli
        moni asia muuttuu.
        Tärkeintä on nähdä
        joka päivä toivo
        Hymyile tänään
        sillä huomenna kaikki
        voi olla paremmin.
        Vai toisinpäin.
        No minäkin uskon
        parempaan.
        Isänkin sanoma
        Te tiedätte minne menen
        tulkaa perässä.
        Hymy jaksaa
        ja vie eteenpäin.
        Sinulle *voima halit*
        ja toiset *voima halit*
        rakastan sinua

        Kiitos.
        Uskomme samoin.
        Hiljaa hiivin viereesi.
        Lupaan etten töni enkä kutita.
        Katson vain hiljaa sinua.
        Niin olet rakas.
        Pysy siinä.
        Uni tuo minut luoksesi.
        Tunnet suudelman ,
        kevyen kuin höyhenen.
        Olen silloin siinä.
        En voi vastustaa...
        Hymyilevät suudelmat.
        Rakkaudella sinulle.
        Huomenna kaikki on
        peremmin.💕


      • Tiedätkö
        tykkään kevyistä
        pehmeistä suudelmista.
        Ne kertovat
        toisen herkkydestä
        ja kyvystä tuntea.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tiedätkö
        tykkään kevyistä
        pehmeistä suudelmista.
        Ne kertovat
        toisen herkkydestä
        ja kyvystä tuntea.
        Rakastan sinua

        Koska olet hereillä.
        Kevyitä ja pehmeitä
        Suudelmia lisää...
        Ja lopuksi kuiskaan...
        Rakastan sinua💕
        HYvää yötä hellästi.


      • Taas yksi asia
        josta tykkään sinusta.
        Vastaan helliin suudelmiisi
        hellillä suudelmilla
        ja suljen sinut syliini.
        rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Taas yksi asia
        josta tykkään sinusta.
        Vastaan helliin suudelmiisi
        hellillä suudelmilla
        ja suljen sinut syliini.
        rakastan sinua

        Nukuin hyvin.
        Aamuun heräsin.
        Taas jaksaa
        päivän uuden.
        Silitit pois murheen.
        Suudelmia päivääsi.
        Halauksia hetkiisi.
        Hymy auringoksi.
        Rakkaus lämmöksi
        ympärillesi.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Taas yksi asia
        josta tykkään sinusta.
        Vastaan helliin suudelmiisi
        hellillä suudelmilla
        ja suljen sinut syliini.
        rakastan sinua

        Monta asiaa.
        Yhteistä.
        Herkkyys ja tunne.
        Rytmi ja liike.
        Tulet lähelle,
        Päästät vierelle,
        Avaan sylin
        ja sydämen.
        Tarjoat käden,
        Viet tanssiin,
        Sovitat askeleisiin.
        Suudelmat hellät ja pehmeät,
        herkät ja rakkaat.
        Annat halaukset,
        Kerrot tärkeät sanat.
        Tunnet ajatukset ja
        jaat unelmat.
        Uskot, toivot ja rakastat.
        Ne annat ja enemmän.
        Joka päivä tiedän tunteesi.
        Et jätä oloa koskaan kylmäksi.
        Rakastan sinua siksi💕


      • Elämän polku
        Jos sitä kävelisi
        tai juoksisi
        suoraa tietä.
        Olisi taskut tyhjät.
        Kun rypee ja koluaa
        polkuja,
        jalat haavoja täynnä
        poskilla kuraa
        kantaen omenia , ruusuja
        sini-ja valkovuokkoja
        rakkauden hedelmiä
        säkissä.
        Niin rakkaani.
        Joka päivä kuljen
        eksyen erehtyen
        mutta myös löytäen.
        Löytäen joka päivä
        rakkautta ,uskoa ja toivoa.
        Löytäen auringonsäteet
        -sinut-


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Elämän polku
        Jos sitä kävelisi
        tai juoksisi
        suoraa tietä.
        Olisi taskut tyhjät.
        Kun rypee ja koluaa
        polkuja,
        jalat haavoja täynnä
        poskilla kuraa
        kantaen omenia , ruusuja
        sini-ja valkovuokkoja
        rakkauden hedelmiä
        säkissä.
        Niin rakkaani.
        Joka päivä kuljen
        eksyen erehtyen
        mutta myös löytäen.
        Löytäen joka päivä
        rakkautta ,uskoa ja toivoa.
        Löytäen auringonsäteet
        -sinut-

        Olisiko elämä liian helppoa
        ellei olisi välillä kiviä kengissä?
        Tietäisikö miltä tuntuu pysyä pystyssä,
        jollei joskus myös välillä kaatuisi?
        Kivetkin kengissä hankaavat
        ja kalvavat, mutta kuitenkin
        ne mukana matkaavat.
        Ja jos ei kokisi kipua kaatumisen,
        Ei arvostaisi niin paljon toisen kättä,
        joka pitää kiinni, nostaa ja halaa.
        Polun varrella on paljon katsottavaa.
        Ja puutarhassa on kauniita kukkia.
        Silti vain tietyt kukat tuntuvat koskettavan.
        Ne ovat herkkiä kuin sini- ja valkovuokot
        tai vahvoja ja sitkeitä kuin ruusut.
        Ja ne tietyt kukat me huomaamme,
        vaikka ympärillä olisi paljon muitakin.
        Ja jos polku on joskus vaikea eikä
        aurinkoa edes näy, niin jokaisella
        askeleella tuntee sydämessään lämmön
        ja hellyyden ja matkan edetessä näkee
        Säteet ja löytää sen mitä rakastaa.
        -sinut💕


      • Minun reppuuni laittoivat
        kiven etten lentäisi.
        Kiven leipään
        että muistaisin
        miten arvokas on ruoka.
        Kiven kenkään
        etten juoksisi
        vaan minulla olisi
        aikaa pysähtyä
        katsomaan tien vieren
        kivikkoa
        jossa kasvavat
        valko-ja sinivuokot
        ja jotta hiljentyisin
        näkemään rakkauden
        ja kauneuden.
        Kivet opettavat
        elämän totuutta
        ja kun työnnän kiveä
        se ei liikahda
        vaikka kuinka työntäisin
        mutta kun laitan
        rakkautta käsiin
        ja työnnämme yhdessä
        se liikkuu
        ja kertoo todellisesta
        rakkaudesta.
        Rakastan sinua


      • Joka päivässä
        Suudelmat.
        Joka aamu ja ilta
        Halaukset.
        Joka hetkessä
        Rakkaus.
        Kanssasi tuo
        Elämän tanssi
        Näen sen ja
        tunnen sinut.
        Kiitos kun olet💕


      • *kiitos itsellesi*
        Suudelmat hehkuu
        lämpöä iltaan.
        Syli sulkee lämmön
        tähänkin iltaan.
        Tanssi tuo joskus
        hienkin pintaan
        pelkästä läsnäolostasi.
        Halaukset
        kuuluu hintaan
        tähänkin iltaan.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *kiitos itsellesi*
        Suudelmat hehkuu
        lämpöä iltaan.
        Syli sulkee lämmön
        tähänkin iltaan.
        Tanssi tuo joskus
        hienkin pintaan
        pelkästä läsnäolostasi.
        Halaukset
        kuuluu hintaan
        tähänkin iltaan.
        Rakastan sinua

        Olet ihana.
        Kivet ei pysy repussa.
        Lennetään yhdessä.
        Annetaan höyhenen
        määrä suunta.
        Mikään ei minussa
        pistä vastaan, kun
        Rakkaus tarttuu
        kädestä, vetää
        syliin ja halaa.
        Sinua minä tarvitsen.
        Rakkautesi ravintoa.
        Siinä on leipä ja
        lähteessä on vettä.
        Mitä muuta tarvitsisi?
        Tanssin kanssasi...
        Sydämen rytmi
        on sävelenä.
        Rakas olet. Vielä...
        Tarvitsen suudelmia.💕


      • Kaikk minussa
        Pitää sinusta.
        Joka solu tuntee
        läsnäolosi.
        Hymyni herää kanssasi
        jokaiseen päivään ja
        suudelmat toivottaa
        Päivien päätteeksi
        hyvän yön.
        Huumorisi kukkii
        kauniina kukkina,
        joka päivä ja kimppu
        tuo päivääni ilon.
        Lumihiutaleiden keskellä
        Kylmässäkin tuulessa, minä
        Tunnen vain lämpösi.
        Olen sylissäsi.
        Rakastaen sinua💕


      • Tanssitaan.
        Rakkauden tango.
        Nautin
        kosketuksesta
        tunteesta
        sinusta
        ja olen onnellinen


      • Olet rakkauden
        sylissä.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tanssitaan.
        Rakkauden tango.
        Nautin
        kosketuksesta
        tunteesta
        sinusta
        ja olen onnellinen

        Yhteinen on tunne.
        Tanssin kanssasi.
        Aloitan suudelmin.
        Hitaat askeleet ja
        sitten taas nopeat.
        Koko ajan tiukasti
        kiinni pitäen.
        Läheisyytesi tuntien.
        Pyörähdän syliin.
        Ja jään siihen.
        Rakkauden tango.
        Päättyy syliin ja
        suudelmiin....
        Hellydellä annettuihin.
        Keveästi koskettaviin.
        💕niin rakkaisiin.


      • Suudelmin suljetut
        ajatukset(kirjeet).
        Hidasta
        Nopeaa
        Kiihkeää
        Nauttivaa
        Koskettavaa
        Tulista tanssia.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Olet rakkauden
        sylissä.

        Suudelmat otsalle.
        Nenälle.
        Huulille.
        Tulen viereesi.
        Jään kainaloosi.
        Jätän jälkeni.
        Piirrän reitin
        sydämeeni.
        Ojennan käden.
        En irrota koskaan.
        Suudelmilla on väri
        Rakkauden.
        Se on merkkinä
        ikuisuuden.
        Rakastan ja olen
        onnellinen sinusta.💕


      • Varo
        elämä on autio
        ilman sinua.
        Jos et ole siinä
        tuntuu ettei
        maailmaan mahdu.
        Lyhyt askel rakkauteen.
        mutta tuntuu pitkältä.
        Ikävä.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Varo
        elämä on autio
        ilman sinua.
        Jos et ole siinä
        tuntuu ettei
        maailmaan mahdu.
        Lyhyt askel rakkauteen.
        mutta tuntuu pitkältä.
        Ikävä.

        Rakkauden aika
        on yhteinen.
        Aina. Joka hetk.💕
        Lähellä. Vieressä.
        Sydämessä.
        Maailmassa on
        vain yksi SINÄ.💕


      • Jos voisi toivoa
        se yksi olisit sinä.
        Mutta se toive
        että olisit vieressä
        jo oikeasti.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Jos voisi toivoa
        se yksi olisit sinä.
        Mutta se toive
        että olisit vieressä
        jo oikeasti.

        Toiveesi ei ole
        ollenkaan kummallinen.
        Toive ei ole liikaa pyydetty.
        Se on ihan oikeutettu.
        Se on sanottu rakkaudella
        ja sitä hetkeä minäkin odotan.
        Oikeasti sinua ikävöin.
        Anteeksi jos piinaan sinua.
        Ilmaisemalla rakkauteni.
        Ja se mitä siihen liittyen tunnen.
        Se ei vain pysy enää sisälläni.
        Haluni on olla myös siinä.
        Sinun sylissäsi ihan oikeasti.
        Ikävä on tosiaan, osa rakkautta.
        Kumpa voisin olla jo siinä.
        💕


      • Suljen silmät ja näen sen.
        Unessa kaikki on helpompaa.
        Silmänräpäys ja olen siinä.
        Sinun vieressäsi. Niin helppoa.
        Avaan silmät ja kosken.
        Tyhjää, vaikka sydän on
        niin täynnä.
        Suljenkin silmät nyt uudelleen.
        Voitko olla siis siinä edes hetken?
        Rakkauteni tunne.💕


      • Rakkaus on aina läsnä.
        Mutta aina ei ymmärrä.
        Ymmärtää
        että voi olla esteitä
        mutta nekin on raivattavissa
        jos sitä oikeasti haluaa.
        Siksi monesti kysyy
        onko nuo ajatukset
        tosissaan esitetty
        -onko ne totta-
        En epäile
        etteikö ne ole totta
        mutta onko
        tämä oikea tapa
        pitkittää
        se mitä todella haluat.
        Silti
        rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rakkaus on aina läsnä.
        Mutta aina ei ymmärrä.
        Ymmärtää
        että voi olla esteitä
        mutta nekin on raivattavissa
        jos sitä oikeasti haluaa.
        Siksi monesti kysyy
        onko nuo ajatukset
        tosissaan esitetty
        -onko ne totta-
        En epäile
        etteikö ne ole totta
        mutta onko
        tämä oikea tapa
        pitkittää
        se mitä todella haluat.
        Silti
        rakastan sinua

        Ymmärrän sinua.
        Ymmärrän pohdintaasi.
        Tämä ei ole mnun tapaistani
        En ole koskaan kokenut näin.
        Ei rakkaus voi elää vain täällä.
        -Tiedän ja ymmärrän sen.
        Sanat tulee tosin tännekin
        oikeasti sydämestä.
        Maailma ilman sinua
        on autio ja tyhjä.
        se on totta ja
        vaikka ne on
        vain sanojni niin ...
        Rakkauteni sinuun.
        Älä sitä epäile koskaan.
        💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Kuten sanoin
        en epäile sanojasi.
        Sanat kuten uskon
        tulee sydämestä
        vaan teot ei toimi
        sanojen tukena.
        Mistä tulee tekojen
        rohkeus?
        rakkaudesta.
        Rakastan sinua


      • Hissukseenheräilyäkö
        rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Kuten sanoin
        en epäile sanojasi.
        Sanat kuten uskon
        tulee sydämestä
        vaan teot ei toimi
        sanojen tukena.
        Mistä tulee tekojen
        rohkeus?
        rakkaudesta.
        Rakastan sinua

        Jo aika kauan sitten menneissäkin ketjuissa ja tässä myöskin useampi on ilmaissut mikä ääliö olet kun annat naisen pitää sua höpönään etkä osaa nähdä totuutta että nainen leikkii kanssasi,
        meinaan se melkoinen aika mitä täällä olette " tanssahdelleet " ja muuta yhtä älytöntä jorinaa pitänyt niin riittää taatusti selvittämään tien luoksesi jos tahtoa olisi mutta eipä näytä olevan.
        Ei oikea rakkaus ole tätä mitä te täällä pidätte, jos kone on aina välissänne niin valhetta on höpinänne, ainakin toisen osapuolen.


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Kuten sanoin
        en epäile sanojasi.
        Sanat kuten uskon
        tulee sydämestä
        vaan teot ei toimi
        sanojen tukena.
        Mistä tulee tekojen
        rohkeus?
        rakkaudesta.
        Rakastan sinua

        Olet väsynyt
        odottamaan.
        Viimeiset sanat
        Kuuntele ne.
        Sydämeni puhuu
        Sinulle:
        Ville Valo:
        Sä oot mun
        kaikuluotain.
        💕


      • Minun sydämeni
        on kärsivällinen.
        Uskon
        että lopulta asiat
        kolahtavat kohdalleen
        kun aika on.
        Ei minun aikani
        vaan Luojan aika.
        Minun oma kärsivällisyyteni
        on loppunut jo kauan sitten
        mutta yläkerta antaa
        voimat odottaa.
        Kaikuluotainkin odottaa
        signaaleja
        ja signaalit kuuluu ellei
        esteet estä.
        Silti
        rakastan sinua
        enkä tiedä mihin kärsivällisyyteni
        riittää
        mutta tunne ei katoa
        Se pysyy ja säilyy


      • Siis vieressäni
        on aina paikka sinulle
        ja voit tulla siihen
        silloin kuin haluat.


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Ja sylini on sinulla avoin
        eli auki koska vain
        haluat siihen tulla.
        Sylin sulkee sinut syleilyyn


      • Kärsivällisyytesi on
        kanssani ihan huippuluokkaa.
        Odottaminen on vaikeaa.
        Eikä aina voi toista ymmärtää.
        Kärsivällisyyttä punnitaan.
        Joka päivä ja ikävä koittelee.
        Mutta rakkaus toiseen
        saa sen kyllä aikaan.
        Siinäkin kehittyy, vaikka
        ei toista näkisi, tuntee kuitenkin.
        Niin nimittäin minäkin teen.
        Voin kertoa etten ole ollut
        koskaan kärsivällinen ja
        Näkymätöntä on vaikea uskoa,
        mutta en ole menettänyt toivoa.
        Näen edelleen läpi horisontin.
        Uskon syliin ja rakkauteen.
        Tunnen joka päivä kailuluotaimen.
        Luotan majakan valoon ja sinun
        olemassaoloon. Jos jaksat
        olen tässä. Ja joka hetkessä läsnä.
        Rakastaen sinua💕


      • Totta joka sana.
        Ilman rakkautta
        ei kestäisi
        ei kestäisi ikävää
        ei kestäisi kaipuuta.
        Jokin näkymätön side
        ja se kestää
        eikä katkea.
        Uskomatonta
        mutta totta.
        Uskon sinuun
        uskon rakkauteesi
        luotan että tunnet sylin
        luotan että tunnet
        kuunsäteet
        luotan vaikka en tiedä.
        Tänään kuiskaa paha
        miksi luotat
        hyvä vastaa
        siksi että uskot ,toivot ja rakastat
        Totta tuokin.
        Uskon ,toivon ja rakastan sinua


      • Sitä mitä odottaa ja toivoo,
        Se ketä rakastaa, se saa
        Kärsivällisyydelle uusia
        ulottuvuuksia. Ymmärtää,
        ettei toisen elämää
        voi elää.Ettei kaikkea
        tässä voi kirjoittaa
        tai nähdä, mutta
        kun tuntee,
        Oikeasti.
        Syvästi ja
        sisimmässään,
        silloin kehittyy
        kärsivällisyyskin.
        Ja puhun nyt
        omasta kokemuksesta.
        En voi vaatia
        kärsivällisyyttä
        keneltäkään toiselta.
        Vaikka hiljaa toivonkin
        että olisin jo siinä...
        Sinun sylissäsi.
        Sillä sisälläni on polte...
        Kuin Lauri Tähkän
        samannimisessä laulussa.
        Kun jaan ajatukset kanssasi.
        Se helpottaa hieman.
        Sillä rakkaus näkyy
        myös näissä sanoissa,
        vaikka teot ovatkin
        tärkeimmät. Silti
        sanoissakin on...
        lohduttavaa lämpöä.
        Kiitän ja Rakastan sinua.💕


      • Upeat kuvapatsaat
        ovat taiteilijan kärsivällisyydellä
        luotuja luomuksia.
        Sitä on rakkaus.
        Luomus
        jota ei voi kuvailla
        kuvapatsaana
        vaan vielä jonakin
        uskomattomana luomuksena.
        Se luomus
        on katsojan silmissä .
        Taideteos
        jonka luomista ei pidä
        edes mahdollisena
        kunnes sen näkee.
        Tärkeintä on luoda
        taideteos.
        Syntyykö se sanoin
        luomisen voimalla
        ja teoin jotka ovat vähäiset,
        sillä ei ole merkitystä
        jos teos syntyy
        ja sitä ei voi kuin ihailla.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Totta joka sana.
        Ilman rakkautta
        ei kestäisi
        ei kestäisi ikävää
        ei kestäisi kaipuuta.
        Jokin näkymätön side
        ja se kestää
        eikä katkea.
        Uskomatonta
        mutta totta.
        Uskon sinuun
        uskon rakkauteesi
        luotan että tunnet sylin
        luotan että tunnet
        kuunsäteet
        luotan vaikka en tiedä.
        Tänään kuiskaa paha
        miksi luotat
        hyvä vastaa
        siksi että uskot ,toivot ja rakastat
        Totta tuokin.
        Uskon ,toivon ja rakastan sinua

        Kaikki minussa rakastaa sinua.
        Epäily on inhimillistä.
        Kuitenkin usko ja toivo
        Ovat valopilkkuja joka
        päivässä, hetkessä ja yössä.
        Ja jos pidät minut sinun vieressäsi.
        Voinko minä olla onnellisempi,
        sillä rakkaus tuli vierelleni ja
        kysyi lupaa olla siinä, ja
        rakkaus jolla on kärsivällisyys,
        usko ja luottamus toiseen,
        jaksaa vaikka toinen väsyisi.
        Sillä matkaa ei kuljeta yksin.
        Pidä siis käsi kädessä ja
        syli avoinna. Niin jaksamme
        Kunnes kerran kohtaamme.
        Rakastan sinua.💕


      • Käsi on kädessä.
        Ja syliini sinut suljen.
        Olen vieressä
        ja uskon sinuun sellaisena
        kuin olet.
        Olet auringonsäde
        ikävästä ja kaipuusta
        huolimatta.
        Huolimatta väsymyksestä.
        Säde
        joka luo rakkauden
        hetkeen
        päivään
        iltaan
        yöhönkin.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Upeat kuvapatsaat
        ovat taiteilijan kärsivällisyydellä
        luotuja luomuksia.
        Sitä on rakkaus.
        Luomus
        jota ei voi kuvailla
        kuvapatsaana
        vaan vielä jonakin
        uskomattomana luomuksena.
        Se luomus
        on katsojan silmissä .
        Taideteos
        jonka luomista ei pidä
        edes mahdollisena
        kunnes sen näkee.
        Tärkeintä on luoda
        taideteos.
        Syntyykö se sanoin
        luomisen voimalla
        ja teoin jotka ovat vähäiset,
        sillä ei ole merkitystä
        jos teos syntyy
        ja sitä ei voi kuin ihailla.
        Rakastan sinua

        Maalaan valkoiseen paperiin
        värejä, kaikki kirkkaita ja
        kauniita, raikkaita ja iloisia
        värejä. Väreissä
        on Rakkautemme.
        Kaikkia sävyjä.
        Toivoa, uskoa, rakkautta.
        Lempeyttä ja herkkyyttä.
        Sinä olet selvästi taiteilija.
        Haluan katsella kanssasi
        maailmaa, sillä niinkuin
        sanotaan, kauneus on
        katsojan silmissä. Ja sinä
        näet kaiken niin kauniina,
        että haluan nähdä tuon
        saman maiseman.
        Rakastan sinua.💕


      • Minä en osaa enkä ymmärrä
        taiteesta mitään
        mutta jääkarhu
        osaa senkin edestä .
        Minä yritän oppia
        ja pysyä perässä
        ja nauttia hänen aikaansaannoksista.
        Mona-Lisan
        olen nähnyt useastikin
        ja tuon salaperäisen hymyn.
        Niin
        mikä on mitäkin
        niin sitä pitää oppia
        katsomaan monesta kulmasta
        ja aina löytää
        uusia näkökulmia
        ja siinähän tuo rikkaus
        mutta myös rakkaus.
        Miten katsoa asioita?
        ja aina oppii uutta.
        Minä rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Minä en osaa enkä ymmärrä
        taiteesta mitään
        mutta jääkarhu
        osaa senkin edestä .
        Minä yritän oppia
        ja pysyä perässä
        ja nauttia hänen aikaansaannoksista.
        Mona-Lisan
        olen nähnyt useastikin
        ja tuon salaperäisen hymyn.
        Niin
        mikä on mitäkin
        niin sitä pitää oppia
        katsomaan monesta kulmasta
        ja aina löytää
        uusia näkökulmia
        ja siinähän tuo rikkaus
        mutta myös rakkaus.
        Miten katsoa asioita?
        ja aina oppii uutta.
        Minä rakastan sinua

        Sinä osaat ja ymmärrät.
        Katsot niin, että näet kaiken.
        Taiteilija ei ole vain tekijä,
        Tarvitaan myös se
        joka elää teoksen.
        Kaikki eivät näe samoin.
        Kun kohtaa sen,
        joka tekee niin, se
        tuntuu syvällä sielussa.
        Sinä tunnut siellä ja
        sydämessä. Sinä
        Et katso vain pinnalle,
        Vaan näet myös sisälle.
        Siksi myös...
        rakastan sinua💕


      • Ymmärrätköitse
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Sinä osaat ja ymmärrät.
        Katsot niin, että näet kaiken.
        Taiteilija ei ole vain tekijä,
        Tarvitaan myös se
        joka elää teoksen.
        Kaikki eivät näe samoin.
        Kun kohtaa sen,
        joka tekee niin, se
        tuntuu syvällä sielussa.
        Sinä tunnut siellä ja
        sydämessä. Sinä
        Et katso vain pinnalle,
        Vaan näet myös sisälle.
        Siksi myös...
        rakastan sinua💕

        Että olet toisen ihmisen hyväksikäyttäjä, monin sanoin kerrot kuinka toisen kärsivällisyys kasvaa .. kamala akka olet. Pelkäästään itseään ajatteleva .


      • jihuujihuu
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Sinä osaat ja ymmärrät.
        Katsot niin, että näet kaiken.
        Taiteilija ei ole vain tekijä,
        Tarvitaan myös se
        joka elää teoksen.
        Kaikki eivät näe samoin.
        Kun kohtaa sen,
        joka tekee niin, se
        tuntuu syvällä sielussa.
        Sinä tunnut siellä ja
        sydämessä. Sinä
        Et katso vain pinnalle,
        Vaan näet myös sisälle.
        Siksi myös...
        rakastan sinua💕

        taas tuli hetki lisäaikaa säälimättömälle muikille jatkaa nettihömpötystä, miten kukaan mies voi olla tuollainen aasi ettei näe tai ymmärrä tilannetta, muikki ei puolella sanalla luvannut edes harkita muuta kuin tätä lässytystään täällä, aivoton mies.


      • Millaistatuhlausta
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Minä en osaa enkä ymmärrä
        taiteesta mitään
        mutta jääkarhu
        osaa senkin edestä .
        Minä yritän oppia
        ja pysyä perässä
        ja nauttia hänen aikaansaannoksista.
        Mona-Lisan
        olen nähnyt useastikin
        ja tuon salaperäisen hymyn.
        Niin
        mikä on mitäkin
        niin sitä pitää oppia
        katsomaan monesta kulmasta
        ja aina löytää
        uusia näkökulmia
        ja siinähän tuo rikkaus
        mutta myös rakkaus.
        Miten katsoa asioita?
        ja aina oppii uutta.
        Minä rakastan sinua

        Elämän ja ajan tuhlausta pahaisille nettisivuille ja ennenkaikkea rakkauden tuhlausta.
        Toisen ihmisen elämän hukkaamista tänne kun kumpikin tietää että oikeaa yhteistä tulevaisuutta ei koskaan tule olemaan. Mikäli olisi, palstaelämä olisi loppunut aikoja sitten.
        Mutta toinen ei välitä ja toinen ei ymmärrä tai suostu ymmärtämään. Tai sitten niin että elämä ei ole tämän arvokkaampi kummallekaan.


      • lässynlässyn
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Sinä osaat ja ymmärrät.
        Katsot niin, että näet kaiken.
        Taiteilija ei ole vain tekijä,
        Tarvitaan myös se
        joka elää teoksen.
        Kaikki eivät näe samoin.
        Kun kohtaa sen,
        joka tekee niin, se
        tuntuu syvällä sielussa.
        Sinä tunnut siellä ja
        sydämessä. Sinä
        Et katso vain pinnalle,
        Vaan näet myös sisälle.
        Siksi myös...
        rakastan sinua💕

        käsittämätöntä paskaa, maalaa sinä värejä paperille, sillähän sitä jo miehen pitää tyytyväisenä.//
        moukka olet, itsekäs moukka.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Minä en osaa enkä ymmärrä
        taiteesta mitään
        mutta jääkarhu
        osaa senkin edestä .
        Minä yritän oppia
        ja pysyä perässä
        ja nauttia hänen aikaansaannoksista.
        Mona-Lisan
        olen nähnyt useastikin
        ja tuon salaperäisen hymyn.
        Niin
        mikä on mitäkin
        niin sitä pitää oppia
        katsomaan monesta kulmasta
        ja aina löytää
        uusia näkökulmia
        ja siinähän tuo rikkaus
        mutta myös rakkaus.
        Miten katsoa asioita?
        ja aina oppii uutta.
        Minä rakastan sinua

        Katsoessaan eri suuntiin
        Näkee aina enemmän.
        Näkee kulmat ja vivahteet.
        Värit ja sävyt. Muodot.
        Hymyt. Niin näkee koko
        taideteoksen. Samoin
        on ihmisen kanssa.
        Toisen oppii tuntemaan
        hiljalleen.Näkee eri
        puolia rakkaastaan.
        Pyydän kyllä anteeksi,
        jos ajattelet että häiritsen
        ja katoan kokonaan
        jos haluat niin? Tai jos
        väsyt minuun.
        Minäteen miten
        sinä haluat ja toivot.
        Sinä annat sävelen ja
        minä kuuntelen sinua.
        Kuten sanoin jo aiemmin.
        Minä ymmärrän sinua.
        En minä vaadi mitään.
        Olen saanut jo niin paljon.
        Saat epäillä ja saat katua.
        Saat tulla toisiin ajatuksiin.
        Saat olet vihainen ja saat
        sanoa senkin ettet jaksa enään.
        Rakkaus on vapaa kulkemaan.
        Se on myös vapaa lähtemään.
        Kukaan ei voi pakottaa
        ketään jäämään. Eikä sitä
        rinnalla pysy ellei
        oikeasti niin halua.
        Minä kuitenkin
        koen että en voi jättää
        yhtään rakkauttani
        näyttämättä ja sanomatta sinulle.
        Sillä haluan että tiedät kaiken
        aikaa sen, miten paljon minulle
        merkitset. Minä haluan sanoa
        sinulle sen, mitä ajattelen ja miksi
        olen vieläkin ....koska minä
        Rakastan sinua. Ja minä en
        ole luovuttanut. 💕


      • En minäkään luovuta
        vaikka joskus hammasta
        purenkin.
        Elämässä
        oppii joka päivä.
        Vaikka kulkee vastavirtaan
        ja tuntuu ettei jaksa
        niin jaksaakin
        ja löytyy jopa suvanto.
        Nouseehan lohikin vastavirtaan.
        Virrassa on hyviä
        paikkoja levätä
        ja katsella ohivirtaavaa
        eikä tarvitse aina itse
        uida.
        Niin kuuluisiko aina
        mennä virran mukana.
        -ei- miksi?
        koska näkee enemmän
        ja vastuksen jälkeen
        löytyy jotain upeampaa.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        En minäkään luovuta
        vaikka joskus hammasta
        purenkin.
        Elämässä
        oppii joka päivä.
        Vaikka kulkee vastavirtaan
        ja tuntuu ettei jaksa
        niin jaksaakin
        ja löytyy jopa suvanto.
        Nouseehan lohikin vastavirtaan.
        Virrassa on hyviä
        paikkoja levätä
        ja katsella ohivirtaavaa
        eikä tarvitse aina itse
        uida.
        Niin kuuluisiko aina
        mennä virran mukana.
        -ei- miksi?
        koska näkee enemmän
        ja vastuksen jälkeen
        löytyy jotain upeampaa.
        Rakastan sinua

        Ihana kuulla.
        Ihan pitää
        käsi kädessä.
        Aistia sinut sinä.
        Lukea ja tuntea sinut
        joka hetki.
        Oppia uusia asioita.
        Rakkauden tie on
        Yksilöllinen.
        Se voi olla
        vaikeakulkuinen.
        Se voi vaatia
        uintia vastavirtaan.
        Se voi vaatia enemmän
        rohkeutta ja uskoa.
        Se voi kuitenkn antaa
        Niin paljon enemmän kuin
        edes tiedämmekään.
        Rakkauden tie on
        ihmeellinen.
        Sylissäsi tunnen kuinka
        kaikki tähdet loistavat.
        Rakas olet💕


      • Lohenkin tie
        nousta jyrkkiä koskia
        vaahtoavia kuohuja.
        Se vaatii rohkeutta
        mutta ennenkaikkea uskoa.
        Uskoa että selviää
        vaikeistakin paikoista.
        Toisaalta
        kun löytyy yläjuoksu.
        Moniko sinne jaksaa.
        Silloin voi pitää kädestä
        nauttia suvannosta
        nauttia kylki kyljessä
        ja taivaalla näkyy tähdet
        aurinko ja kuu.
        Rakastan sinua
        heikkouksistani huolimatta


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Lohenkin tie
        nousta jyrkkiä koskia
        vaahtoavia kuohuja.
        Se vaatii rohkeutta
        mutta ennenkaikkea uskoa.
        Uskoa että selviää
        vaikeistakin paikoista.
        Toisaalta
        kun löytyy yläjuoksu.
        Moniko sinne jaksaa.
        Silloin voi pitää kädestä
        nauttia suvannosta
        nauttia kylki kyljessä
        ja taivaalla näkyy tähdet
        aurinko ja kuu.
        Rakastan sinua
        heikkouksistani huolimatta

        Rakkauden avulla
        On siirretty vuoria.
        Siinä on siis kummia voimia.
        Heikkoudet on tehty voitettaviksi.
        ja ne me yhdessä käännämme
        hellyydeksi.. Teemme niistä
        Vahvuuksia. Rakkauteen ja
        sinuun uskoen. 💕
        Hyvää yötä rakas.


      • Hyvää yötä
        Heikkous
        kääntyy vahvuudeksi
        kun heikosta tekee
        vielä heikomman
        huomaakin että se onkin
        vahvuus
        ja aikaansaa toisen
        kannustus.
        Rakastan sinua


      • Mielenkiintoistakatsoa
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Hyvää yötä
        Heikkous
        kääntyy vahvuudeksi
        kun heikosta tekee
        vielä heikomman
        huomaakin että se onkin
        vahvuus
        ja aikaansaa toisen
        kannustus.
        Rakastan sinua

        Vieläkö haavemaantytsy täällä jauhaa omaa potaskaansa vuoden tai parin päästä, jos niin tekee niin silloin kommentoijat ovat olleet oikeassa. Ainoa mihin on ihastunut on nettikirjoittelu ja oma haavemaailma, ei mies eikä mikään oikea. Täällä on veto lyöty !!


      • Samma.Här
        Mielenkiintoistakatsoa kirjoitti:

        Vieläkö haavemaantytsy täällä jauhaa omaa potaskaansa vuoden tai parin päästä, jos niin tekee niin silloin kommentoijat ovat olleet oikeassa. Ainoa mihin on ihastunut on nettikirjoittelu ja oma haavemaailma, ei mies eikä mikään oikea. Täällä on veto lyöty !!

        Silkasta uteliaisuudesta teen saman, miten kauan kehtaa vedättää, satavarmahan on ettei koskaan tule olemaan ainakaan tuon miehen kanssa oikeasti yhdessä. Tätä on jatkunut jo nyt liian kauan että tietää ettei tuo juttu etene tuosta yhtään. Mutta katsellaan ja hämmästellään.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Hyvää yötä
        Heikkous
        kääntyy vahvuudeksi
        kun heikosta tekee
        vielä heikomman
        huomaakin että se onkin
        vahvuus
        ja aikaansaa toisen
        kannustus.
        Rakastan sinua

        Tänään isäni kanssa sairaalassa.
        Tauti on tosi rankka.
        Sai onneksi lääkkeen ja
        otettiin sisälle hoitoon.
        Kunto on vain mennyt
        tosi huonoksi. On ollut
        ennen virkeä ja hyvässä
        kunnossa. Nyt kuin
        varjo entisestä.
        Huomenna kokeita.
        Eletään toivossa. Kumpa
        tauti jo hellittäisi. Kuume
        vain nousi ja voimat poissa.
        Todennäköinen syy keuhkoissa.
        Hämmentävää, kun hän
        sairastaa niin harvoin.
        Olen väsynyt tänään.
        Voimattomalta tuntuu,
        kun ei voi enempää auttaa.
        Vaikea hyväksyä oma avuttomuus.
        Toivotaan siis parasta.
        Ja rukoillaan yhdessä.
        Kumpa olisi siivet, lentäisin
        sinun luoksesi. Kaipaan halauksia.
        Rakastan sinua.💕


      • *voima halit*
        *monet voima halit*
        Kuulostaa samalta
        mitä isäni kävi läpi.
        Toivotaan
        että lääkkeet puree
        ja hän jaksaa tsempata.
        Vaikea hyväksyä
        kun on läheinen kyseessä.
        Laitan kädet ristiin
        hänen puolestaan.
        Tärkeää on kulkea
        rinnalla
        vaikka itse onkin avuton
        pelkkä käsi
        ja kädestä pitäminen
        antaa voimaa
        ja tuo henkinen puoli
        on tärkein ja iso osa hoitoa.
        Olen kanssasi.
        Olen vieressä.
        ja pidän kädestä.
        Suljen sinut syliini.
        Rakastan sinua


      • Tiedän.
        Kiitän.
        Rakastan.
        Rukoilen.
        Lopuksi
        tulen viereen.
        Tarvitsen sinua.
        Ja rakastan ennenkaikkea.
        Kiitos kun olet siinä.💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Käsi
        Syli
        Suudelmat
        Olen vieressä
        rukoilen
        Olen ajatuksissa
        Rakastan sinua


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Käsi
        Syli
        Suudelmat
        Olen vieressä
        rukoilen
        Olen ajatuksissa
        Rakastan sinua

        Sanoja ei nyt ole.
        On väsymys.
        Mutta tunnen
        sinut vierellä.
        Tunnen rakkauden.
        Pidän kiinni.
        Rakastan sinua.💕


      • Ei tarvita sanoja.
        Tiedän tunteesi.
        Olen vierellä.
        Suljen sinut syliini
        ja pidän lujaa kädestä
        tunne olkapää
        ja sen rauha.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Ei tarvita sanoja.
        Tiedän tunteesi.
        Olen vierellä.
        Suljen sinut syliini
        ja pidän lujaa kädestä
        tunne olkapää
        ja sen rauha.

        Onneksi.
        Päivä ollut raskas
        ja siti toiveikas
        Sairaala on
        tullut tutuksi.
        Tauti isällä alkaa
        lääkkeen myötä
        hellittää hiljalleen.
        Olen vain aivan poikki.
        Silmät painvat kiinni.
        Olen ja olet siinä.
        Rakkautemme
        ympäröi meidät.
        Tunnen sen.
        Rakastan sinua.
        Pysyn sylissäsi,
        kunnes minun
        on lämmn ja
        kunnes nukahdan.💕


      • *voima halit*
        Suljen sinut syliini.
        Hyväilen kulmakarvojasi
        hyväilen korvanipukoita
        hyväilen jalkapohjia
        hyväilen niskaasi
        hieron selkääsi
        ja suutelen
        Hienoa että isäsi
        toipuu tai on parempi.
        Tartun käteesi
        ja voit nukahtaa viereeni


      • Kun kädet on kylmät
        ja kun paleltaa, tulen
        viereesi ja tunnen lämmön.
        Tartut käteeni ja
        kylmyys katoaa.
        Se on lämpöä sydämen,
        ajatuksen ja rakkauden.
        Sitä tarvitsen. Maailma
        on niin kovin kylmä ja jäätävä,
        tuuli puhaltaa välillä rajusti
        mutta sydämessäni tuntuu
        sinun lämpösi ja rakkautesi.
        Varjelen niitä joka päivä.
        Toivon että tunnet
        tuon saman lämmön
        sekä rakkauden vierelläsi
        Olen siinä. Ja rakastan sinua.💕


      • Kyllä sinä tunnut
        ja säteesi lämmittää
        joka hetki.
        Tunnut sydämessä
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        Suljen sinut syliini.
        Hyväilen kulmakarvojasi
        hyväilen korvanipukoita
        hyväilen jalkapohjia
        hyväilen niskaasi
        hieron selkääsi
        ja suutelen
        Hienoa että isäsi
        toipuu tai on parempi.
        Tartun käteesi
        ja voit nukahtaa viereeni

        Nukuttaa. Ja samalla
        tuntuu ihanalta.
        Pidät minusta huolta.
        Ei tarvitse tehdä edes mitään.
        Olen sylissäsi .
        Rakastan ja suudelmiin...
        Niihin osallistu.💕


      • Olet joka päivän
        auringonsäde
        Pyyteetön rakkauden
        kohde
        pyytettömälle rakkaudelle.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Olet joka päivän
        auringonsäde
        Pyyteetön rakkauden
        kohde
        pyytettömälle rakkaudelle.
        Rakastan sinua

        Olen säteesi.
        Eilen tosin sammuin.
        Olin aivan poikki.
        Nyt asiat paremmin.
        Isäni pääsi kotiin.
        Lääkkeet ovat tehonneet.
        Enää ei ole niin voimaton.
        Kaikki näyttää siis vihdoin,
        valoisammalta. Olen kiitollinen.
        Olen hyvin huojentunut.
        Ja samalla huomaan,
        miten olen väsynyt.
        Ottaa omillekin voimille...
        Rakastan sinua.💕


      • Antaa vähän.
        Saada enemmän.
        Pienestä säteestä,
        leviää lämpö.
        Yhdestä sanasta
        tietää mitä
        toinen tuntee.
        Katse kertoo
        enemmän kuin
        tuhat sanaa.
        Hellyydellä voi
        lievittää tuskaa.
        Kosketus saa
        kivun häviämään.
        Rakkaus voittaa
        pelon ja antaa voiman.
        Tanssi tuo ilon, joka
        sykkii sydämessä.
        Rakastan joka päivä
        Sinua💕


      • Sullaonihan
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Antaa vähän.
        Saada enemmän.
        Pienestä säteestä,
        leviää lämpö.
        Yhdestä sanasta
        tietää mitä
        toinen tuntee.
        Katse kertoo
        enemmän kuin
        tuhat sanaa.
        Hellyydellä voi
        lievittää tuskaa.
        Kosketus saa
        kivun häviämään.
        Rakkaus voittaa
        pelon ja antaa voiman.
        Tanssi tuo ilon, joka
        sykkii sydämessä.
        Rakastan joka päivä
        Sinua💕

        Ihme juttuja, ettehän te toistenne katseita nää kun sä et muuta haluu kun tätä , mietippä sitäkin että moni on sairaan vanhemman / vanhempien kanssa vuosia hoitaen ja avustaen, sä olit pari päivää akuutissa tilanteessa ja mikä poru !!


      • Jokainen meistä on kokonaisuus,
        jossa on monta pientä osaa.
        Elämä on mutkikkaampi.
        Siinä on osuus monilla tekijöillä
        ja useilla ihmisillä. Joskus myös
        sattumilla. Tavoitteena jokaisella
        on hyvä ja onnellinen elämä.
        Peili voi kuitenkin särkyä.
        Tavoitteet voi kariutua.
        Silti ihminen on arvokas sisällään.
        Ihminen voi sairastua tai läheisillä
        voi olla ongelmia. Aina kaikki ei
        ole itsestä kiinni, vaikka yrittäisi
        toimia täysin oikein. On tärkeää
        tehdä niin että itse voi hyväksyä
        toimintansa. Toinen ei voi sanoa
        mikä on oikein. Rakastan sinua
        kun annat sekä tilaa että toivoa.
        Annat rakkautta huolimatta siitä
        etten voi olla vielä sylissäsi ja
        katsoa suoraan silmiisi. Kertoa
        mitä minulle merkitset. Kiitos.
        Sinulla on hyvä sydän.
        Ja minä uskon, toivon ja rakastan
        sinua ja kyllä minulla on tavoite,
        jonka sinä tiedät. Se johtaa
        luoksesi. Suudelmia.💕


      • *voima halit*
        Ihanaa että isäsi
        voi paremmin.
        Vaikka on vain vierellä
        se vie voimia.
        Olen itsekin taas
        äidin luona
        ja täälläkin näyttää
        paremmalta
        vaikka vielä matkaa
        toipumiseen on paljon.
        katseesta.
        Hyvä ja rakas ihminen
        on kuin talo.
        Varsinkin yöllä näkee
        mikä valo siellä palaa.
        ja Katseen voi nähdä
        ilman oikeaa katsetta.
        Kun varjo vaalenee
        tulee viipyvä valo
        uuden valon varjoksi.
        Tanssi iltaan.
        Suudelmat hetkeen
        ja lämmin syli suojaksi
        yöhön.


      • Valon tiet
        muuttuu pimeydeksi
        kun kääntyy
        todellista valoa päin.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        Ihanaa että isäsi
        voi paremmin.
        Vaikka on vain vierellä
        se vie voimia.
        Olen itsekin taas
        äidin luona
        ja täälläkin näyttää
        paremmalta
        vaikka vielä matkaa
        toipumiseen on paljon.
        katseesta.
        Hyvä ja rakas ihminen
        on kuin talo.
        Varsinkin yöllä näkee
        mikä valo siellä palaa.
        ja Katseen voi nähdä
        ilman oikeaa katsetta.
        Kun varjo vaalenee
        tulee viipyvä valo
        uuden valon varjoksi.
        Tanssi iltaan.
        Suudelmat hetkeen
        ja lämmin syli suojaksi
        yöhön.

        Kiitos rakas.
        Halauksissasi on
        voimaa tosiaan.
        Sitä tarvitsen.
        Rinnalla kulkeminen,
        auttaminen ei ole
        aina helppoa, toinen
        voi vastustella...
        Isäni on vahva ihminen.
        Tarvitaan paljon työtä.
        Paljon puhumista ja
        kannustusta. Paljon
        rakkautta ja jakasamista.
        Perusteluja...hän kyllä
        tietää...ja ei ottaisi
        esim. lääkkeitä millään.
        Vähän taistelua siis , mutta
        ennen kaikkea rakkautta.
        Silti uupumus välillä iskee.
        Hän ei nimittäin koskaan
        valita, ei kipua eikä jaksamista
        ja tekee aina kaikkea mitä
        ei vielä edes saisi. Vain
        ilme kertoo enemmän.
        esim kivuista, mutta vaikea
        on saada hänet uskomaan.
        Mutta sitkeitä onneksi
        olemme me molemmat.
        Enkä antanut nyt periksi.
        Taistelu kuitenkin vie voimia.
        Mutta pääasia on nyt se,
        että olo hänellä on parempi.
        Hyvä kun olet siinä myös
        äitisi tukena ja apuna.
        On nyt meidän vuoro,
        antaa apua ja rakkautta
        heille. Sitä kun tarvitsee
        jokainen, vaikka muuta
        väittäisi. Rakastan sinua.
        Tanssin kanssasi, niin kauan
        kun jaksat. Haluan olla vierelläsi
        ja rakastaa sinua. Sinussa on valo
        ja varjokin näyttää kanssasi ihalta.
        Ja pimeydessä ei ole enää mitään
        mitä pelätä. Sekin häviää sinulle.
        Suudelmat kuin tähdet!💕


      • Ellei olisi pimeää,
        ei havaitsisi valoakaan.
        Ja varjo on valon kaveri.
        Minä näen koko ajan
        pienen valon, joka
        välillä tuikkii,
        hehkuu ja räiskyy.
        Välillä se syttyy
        ja roihu näkyy jo
        kauas, välillä liekki
        on oranssi ja välillä
        punainen. Välillä
        lämmin keltainen.
        Liekki on sinun rakkautesi.
        Se on sydämessäni.
        Siellä se on ja pysyy.
        Sillä rakkaus ei häviä
        pimeässä, se ei kuole
        vaikeuksissa, se taistelee
        toisen edestä, se haluaa
        tulla nähdyksi. Minun
        liekkini palaa sammumatta.
        Rakastan sinua 💕


      • Tanssin kanssasi tähtiin.
        Yhteydet tänään
        ei toimi kunnolla
        joten palaan huomenna
        asiaan.
        Olet rakas


      • Pimeänä aikana
        tarvitsee auringonsädettä.
        Kiitos kun olet auringonsäde.
        Sitä tarvitsee
        vaikka ei omistaisikaan
        viinitarhaa
        joka kaipaa aurinkoa.


      • Siismitähelvettiä
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Pimeänä aikana
        tarvitsee auringonsädettä.
        Kiitos kun olet auringonsäde.
        Sitä tarvitsee
        vaikka ei omistaisikaan
        viinitarhaa
        joka kaipaa aurinkoa.

        " Vaikka on vain vierellä se vie voimia " missä sfääreissä te oikein elätte, paljonko Suomessa on omaishoitajia jatkuvassa valmiudessa yötä päivää, kotona, sairaalassa, missä milloinkin tilanteen mukaan mutta aika harvalla varmasti on tullut mieleenkään tulla nettiin asiasta itkuvirsiä veisaamaan, olette te kaksi varsinaisia valittajia. Jokaisen vanhemmat vanhenevat ja huononevat mutta useimmille on päivän selvää hoitaa ja hoivata ja antaa takaisin sitä mitä itse aikanaan olemme saaneet, ilman ajatustakaan tulla asiasta julkisesti tänne tai muuallekaan numeroa tekemään. Varsinkin tämän naisihmisen loputonta valittamista on todella vaikea ymmärtää.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Pimeänä aikana
        tarvitsee auringonsädettä.
        Kiitos kun olet auringonsäde.
        Sitä tarvitsee
        vaikka ei omistaisikaan
        viinitarhaa
        joka kaipaa aurinkoa.

        Hymyn avulla voi taittaa pelon.
        kohdata ongelmat ja kätkeä kivun.
        Hengitän syvään ja huokaisen.
        Mietin miten moni asia on hyvin.
        Jokaisessa päivässä on annos toivoa.
        Tämäkin päivä on sellainen, vaikka
        aina ei edes sitä näyttäisi.
        Ja yksin,matka olisi mahdoton,
        mutta rinnallasi uskon ihmeisiin,
        uskon päivän kyllä paistavan,
        uskon pienen säteenkin voimaan, ,
        uskon kylmyyden hellitävän ja
        uskon valon meille riittävän.
        Joka päivä näen rakkautesi,
        joka on kuin majakka meren
        myrskyisän keskellä. Se loistaa
        toivoa ja siksi vielä hymyilen.
        Niin ja rakastan sinua tänäänkin.
        Sydämessä on aina paikka sinulle.💕


      • Sinä saat minut joka päivä
        tuntemaan kuin olisin kotona.
        Kun kuulen sinusta avaan oven
        ja istun viereesi. Kun kirjoitat
        ja kerrot tunteistasi tunnen
        lämpöä ja rakkautta. Kiitos
        kun saan olla siinä. Rakkaus
        saa aikaan tunteen että on aina
        tärkeä toiselle Niinkuin aurinko,
        jota päivästä toiseen kaipaa
        talven keskelle muistuttamaan,
        että kevät on kyllä tulossa,
        vaikka sitä ei vielä huomaakaan.
        Rakas olet minulle tärkeä tänäänkin.💕


      • Niin monesti
        keskitymme vika-asioihin
        jotka ovat vain prosentteja
        kaikkesta
        kun yli 90% on hyvää.
        Tuosta keskustelin
        juuri äidin kanssa
        miksi isä sai minut suuttumaan
        se oli hänestä vain pieni osa.
        Miten monta hyvää
        asiaa hänestä löytyi.
        Ja keskustelimme anteeksiannosta
        ja sen tärkeydestä.
        Pitäisi oppia rakentamaan
        hyvien asioiden kautta
        eikä juuttua huonoihin asioihin.
        Ihmeet syntyvät
        kannustamisen kautta
        ja näkemällä hyvät asiat.
        Piti eilen kertoman
        että me suomalaiset miehet
        puremme hampaat yhteen
        Jos nainen kykenee
        kääntämään pään puhumalla
        puhutaan suuresta rakkaudesta.
        Sinä olet suuri rakkaus.


      • Olet auringonsäde
        jokaiseen päivään.
        Aikaan saat tunteen.
        Tälläkin pakkasella
        kylmä katoaa
        ja näen sinisten huulten
        muuttuvan lämpöiseksi
        hymyksi.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Niin monesti
        keskitymme vika-asioihin
        jotka ovat vain prosentteja
        kaikkesta
        kun yli 90% on hyvää.
        Tuosta keskustelin
        juuri äidin kanssa
        miksi isä sai minut suuttumaan
        se oli hänestä vain pieni osa.
        Miten monta hyvää
        asiaa hänestä löytyi.
        Ja keskustelimme anteeksiannosta
        ja sen tärkeydestä.
        Pitäisi oppia rakentamaan
        hyvien asioiden kautta
        eikä juuttua huonoihin asioihin.
        Ihmeet syntyvät
        kannustamisen kautta
        ja näkemällä hyvät asiat.
        Piti eilen kertoman
        että me suomalaiset miehet
        puremme hampaat yhteen
        Jos nainen kykenee
        kääntämään pään puhumalla
        puhutaan suuresta rakkaudesta.
        Sinä olet suuri rakkaus.

        Sinä olet harvinainen mies.
        Sinä pystyt keskustelemaan ja
        sinun kanssasi voin sanoa
        mitä todella ajattelen ja sinä
        puhut vaikeistakin aiheista.
        Et häviä näkymättömiin.
        Olet poikkeuksellisen taitava
        keskustelija. Monesta asiasta
        olemme samoilla linjoilla.
        Minusta sinä olet tosi
        kärsivällinen ja huumontajuinen,
        lempeä ja ymmärtävä. Olet
        myös lujatahtoinen. Välillä sinä
        olet selvästi väsynyt minuun ja
        voisit antaa jo periksi, mutta
        onnekseni et ole antanut. ❤️
        Sillä rakkaus kehittyi hiljalleen.
        Säikeet vahvistuivat joka päivä.
        Rakastaa ja antaa rakkautta,
        uskaltaa olla lähellä ja kestää eroa
        ja kertoa mitä ajattelee, se on rohkeaa.
        On ihanaa olla rinnallasi.
        Hymyilen joka päivä. Sillä sinä saat
        päivän paistamaan ja silloinkin
        kun salamoit. Näen kyllä sen.
        Silloinkin sinä olet ihana.
        Ja minun on myönnettävä
        että olet monesti oikeassa ja
        vain sinun kanssasi suostun
        myöntämään monesti jääväni
        toiseksi. Sinä voitat minut
        joka kerta rakkaudellasi ja
        hellyydelläsi on voima jota en
        ole ennen kokenut. Rakastan sinua.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Olet auringonsäde
        jokaiseen päivään.
        Aikaan saat tunteen.
        Tälläkin pakkasella
        kylmä katoaa
        ja näen sinisten huulten
        muuttuvan lämpöiseksi
        hymyksi.

        Ihmiset me olemme erilaisia.
        Jokainen on kaunis omalla tavallaan.
        Toisilla vain synkkaa keskenään enemmän.
        Kanssasi tunnen että toisinaan näen suoraan sydämeen.
        Ja tunnen miten saat aikaan poltteen, joka ei häviä
        kylmässäkään.Ja pimeä poistuu kun valosi leviää.
        Rakkaudella on tapana tehdä jokaiseen päivään
        monia toistaan upeampia ilotulituksia.
        Sitä vain katsoo ja ihmettelee, ihailee...
        miten aina vaan näkyy kauniimpia
        rakkauden raketteja. Ammun nyt yhden sinulle.
        Näetkö miten kaunis.? Rakastan sinua.💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Minä en voita
        ketään en mitään,
        mutta rakkaus voittaa
        ja se on selättänyt minutkin
        useasti .
        Ainut johon voi uskoa
        rakkaus
        ja sen voima.
        Ilman rakkautta
        ei olisi kärsivällisyyttä.
        Ei olisi pitkämielisyyttä.
        Ei ymmärtäväisyyttä.
        Ei kykyä nähdä huumori.
        Ei kykyä kestää eroa.
        Ei olisi kykyä keskustella.
        Rakkaus saa aikaan ihmeen.
        Kyvyn käsitellä asioita.
        Siis en minä
        vaan rakkaus mahdollistaa
        kyvyn nähdä asioita
        uusista näkökulmista.
        Minä en heikkoudessani
        siihen kykene
        mutta näen rakkauden voiman.


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Näen rakkauden ilotulituksen
        kanssasi se on joka päivä


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Minä en voita
        ketään en mitään,
        mutta rakkaus voittaa
        ja se on selättänyt minutkin
        useasti .
        Ainut johon voi uskoa
        rakkaus
        ja sen voima.
        Ilman rakkautta
        ei olisi kärsivällisyyttä.
        Ei olisi pitkämielisyyttä.
        Ei ymmärtäväisyyttä.
        Ei kykyä nähdä huumori.
        Ei kykyä kestää eroa.
        Ei olisi kykyä keskustella.
        Rakkaus saa aikaan ihmeen.
        Kyvyn käsitellä asioita.
        Siis en minä
        vaan rakkaus mahdollistaa
        kyvyn nähdä asioita
        uusista näkökulmista.
        Minä en heikkoudessani
        siihen kykene
        mutta näen rakkauden voiman.

        Olen kanssasi samaa mieltä.
        Silti kaikilla ei ole tuota lahjaa.
        Rakkaus sinussa ...leviää ympärillesi.
        Tulen syliisi ja jään siihen.
        Kuuntelen kun...
        Rakkaus puhuu💕


      • Kun olet sylissäni
        en voi kuin ihmetellä
        miten rakkaus puhuu.
        Se puhuu yli
        suljettujen huulien
        ohi kuurojen korvien
        ohi sokeiden silmien
        tuntien maut
        tuntien hajut
        ja alat puhua
        alat kuulla
        ja alat nähdä.
        Ihme.
        Jonka aikaansaa rakkaus.


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Näen rakkauden ilotulituksen
        kanssasi se on joka päivä

        Kiedon kädet
        Ympärillesi.
        Hymyillen nukahdan.
        Ajattelen sinua...
        Rakkaudella.💕


      • Tunne on
        yhteinen


      • aamunnaurut
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tunne on
        yhteinen

        teillähän se vasta synkkaakin, muuten ei voi yhteydessä olla ku koneen välityksellä, heh heh.


      • Onsevaankummaa
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kun olet sylissäni
        en voi kuin ihmetellä
        miten rakkaus puhuu.
        Se puhuu yli
        suljettujen huulien
        ohi kuurojen korvien
        ohi sokeiden silmien
        tuntien maut
        tuntien hajut
        ja alat puhua
        alat kuulla
        ja alat nähdä.
        Ihme.
        Jonka aikaansaa rakkaus.

        Megatoitotusta rakkaudesta iät ja ajat mutta aina on vaan kone välissä, että semmosta höpöhöpöjuttua. Vasta kun te pääsette täältä pois on oikeaa, täällä ei. Te nettiressukat.


      • Mielipidevain
        Siismitähelvettiä kirjoitti:

        " Vaikka on vain vierellä se vie voimia " missä sfääreissä te oikein elätte, paljonko Suomessa on omaishoitajia jatkuvassa valmiudessa yötä päivää, kotona, sairaalassa, missä milloinkin tilanteen mukaan mutta aika harvalla varmasti on tullut mieleenkään tulla nettiin asiasta itkuvirsiä veisaamaan, olette te kaksi varsinaisia valittajia. Jokaisen vanhemmat vanhenevat ja huononevat mutta useimmille on päivän selvää hoitaa ja hoivata ja antaa takaisin sitä mitä itse aikanaan olemme saaneet, ilman ajatustakaan tulla asiasta julkisesti tänne tai muuallekaan numeroa tekemään. Varsinkin tämän naisihmisen loputonta valittamista on todella vaikea ymmärtää.

        Täsmälleen samaa mieltä.
        Kirjoitukset ovat huippuomahyväisen oloisia, varsinkin tuon naisen kirjoitukset. Ylipäätään ketjukaupalla rakkauden hokemisesta tulee todella outo mielikuva ihmisten tilasta.


      • Sanahelinää

        Vailla todellisuutta, oikea, todellinen rakkaus olisi heittänyt koneet sivuun aikapäiviä sitten mutta tytsy nyt tykkää riimitellä muutaman itsekehun sisältävän iltaviestin, siihen halut sitten loppuvatkin. Ihmetellä pitää miestä joka tyytyy tähän. Koskaanhan ei tapahdu tämän enempää näiden välillä.


      • kannustaisin
        Sanahelinää kirjoitti:

        Vailla todellisuutta, oikea, todellinen rakkaus olisi heittänyt koneet sivuun aikapäiviä sitten mutta tytsy nyt tykkää riimitellä muutaman itsekehun sisältävän iltaviestin, siihen halut sitten loppuvatkin. Ihmetellä pitää miestä joka tyytyy tähän. Koskaanhan ei tapahdu tämän enempää näiden välillä.

        Tämä palsta on heille varmasti vain purkautumispaikka kaikille höyryille. Molemmat varmasti tietävät että eivät ole täällä tosissaan ja varmaankin tiedostavat myös mielisairautensa, josta koittavat päästä irti. Mielestäni mielenterveysongelmaisia pitäisi enemmänkin kannustaa ja kuunnella, koska lynkkaaminen ajaa ihmiset entistä syvemmälle harhoihinsa omiin rinnakkaismaailmoihinsa.


      • Mielipidevain
        kannustaisin kirjoitti:

        Tämä palsta on heille varmasti vain purkautumispaikka kaikille höyryille. Molemmat varmasti tietävät että eivät ole täällä tosissaan ja varmaankin tiedostavat myös mielisairautensa, josta koittavat päästä irti. Mielestäni mielenterveysongelmaisia pitäisi enemmänkin kannustaa ja kuunnella, koska lynkkaaminen ajaa ihmiset entistä syvemmälle harhoihinsa omiin rinnakkaismaailmoihinsa.

        ”Tiedostavat mielisairautensa” :D hymyilin tälle...
        En usko yhtään noihin juttuihin ylipäätään. Hän on vain niin luova ja idearikas... tai siis sinä olet (uskoisin, että olet hän), että on monia mahdollisuuksia purkaa luovuuttaan täällä.
        Tykkään näistä kirjoituksista, mutta siitä en, mihin suuntaan kirjoitukset ovat alkaneet elää. Siinäkin on jokin pointti tietenkin, mutta silti.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tunne on
        yhteinen

        Tähän luottaen.
        Kestän kyllä kylmyyden.
        Kestän pilkan ja ivailun.
        Ikäväni istuu olkapäässä.
        Ja sen tuntee joka säässä.
        Se kulkee aina mukanani.
        Ikävälläkin on olemassa nimi.
        Siinä olet aina sinä.
        Ajatukseni juoksee luoksesi.
        Hetken mietin...
        Annanko puheiden satuttaa?
        Sanat sivaltavat, ne koskevat,
        silti rakkaudella on aina siivet.
        Se kohoaa yli tuskan,
        Se nousee vain sen
        tähden että näkee toisen.
        Tunnen syvän rakkauden.
        Tunnen yhteyden...
        Kaipaan sinua tänäänkin.
        Kylmän keskellä etsin
        sinun kättäsi, hymyäsi,
        haluksesi lämpöä. Mikään
        mitä teen, ei poista kaipuuta.
        Rakastan siis sinua .💕


      • Kylmyys jatkuu,
        mutta sydämeni
        hehkuu sinulle.
        Rakkautta ei voi
        varastoida, sitä
        lämpöä ja sen säteitä
        tarvitsee joka päivä.
        Kylmyyteen voi kuolla
        mutta rakkaus pitää
        meidät hengissä.
        Tarvitsen siinä sinua.
        Yksin on mahdoton
        pitää yllä kipinää.
        Rakkauden kipinämme
        ei katoa, vaan vahvistuu.
        Lämmin suudelma.💕


      • *voima halit*
        Tässä käsi.
        Sinut suljen syliini
        pois kommenteista
        pois puheista
        pois ikävästä
        pois kaipuusta.
        Tärkeintä on tietää
        mitä tärkeä ajattelee
        -ei muut-
        -susien suut-
        Jokaisella ulkopuolisella
        on näkemyksensä.
        Heitä kiinnostaa.
        He ovat uteliaita.
        Niissä näkyy heidän
        ajatusmaailmansa.
        Vaarallista ei ole se
        mikä menee suusta sisään
        vaan se mikä tulee suusta ulos.
        Jokainen kertoo sisinmästään.
        Minulle on tärkeintä
        mitä olet sisimmältäsi
        ja mitä sisimpäsi kertoo.
        Rakastan sinua


      • Suudelmat hetkeen
        ja rakkauden lämpö
        keskelle kylmyyttä.
        Et ole yksin.
        Sinua ei ole hylätty.
        Sinua rakastetaan.
        Tunne se.
        Se on väkevä.
        Tuima.
        Hehku kuin tulen hehku.
        Liekki.
        Eivät vedet sitä sammuta
        eivät virrat tulvaansa upota
        ( esim.puheet,mielipiteet jne.)
        Sillä ei ole hintaa
        vaan ainoastaan rakkaus
        on sen vastine.
        Rakkaus on valtias maailman.


      • Tänäänkin
        kuu ei olisi kokonainen
        ilman aurinkoa
        vaikka paistaakin
        koko komeudellaan


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Suudelmat hetkeen
        ja rakkauden lämpö
        keskelle kylmyyttä.
        Et ole yksin.
        Sinua ei ole hylätty.
        Sinua rakastetaan.
        Tunne se.
        Se on väkevä.
        Tuima.
        Hehku kuin tulen hehku.
        Liekki.
        Eivät vedet sitä sammuta
        eivät virrat tulvaansa upota
        ( esim.puheet,mielipiteet jne.)
        Sillä ei ole hintaa
        vaan ainoastaan rakkaus
        on sen vastine.
        Rakkaus on valtias maailman.

        Kyllä minä tunnen sinut.
        Tunnen välillämme
        vahvan siteen.
        Ikuisen tulen.
        Ja vaikka minä luotan
        rakkauteen, olen
        kuitenkin heikko.
        Annan sanojen satuttaa.
        Osaisimpa laittaa
        vaan silmät kiinni.
        Sylisi ja läheisyytesi
        antavat turvaa ja voimaa.
        Rakkaus tuntuu.
        Anteeksi heikkouteni.
        Joskus siivissä ei ole
        vain voimaa vastustaa tuulta.
        Toisinaan pyörteetkään
        eivät tee mitään. Sanasi
        auttavat ja rakkaus,
        hellyys ja huolenpito.
        Luulin olevani vahvempi.
        Luulin kestäväni paremmin.
        Rakastan sinua.
        Kiitos kun olet...💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        Tässä käsi.
        Sinut suljen syliini
        pois kommenteista
        pois puheista
        pois ikävästä
        pois kaipuusta.
        Tärkeintä on tietää
        mitä tärkeä ajattelee
        -ei muut-
        -susien suut-
        Jokaisella ulkopuolisella
        on näkemyksensä.
        Heitä kiinnostaa.
        He ovat uteliaita.
        Niissä näkyy heidän
        ajatusmaailmansa.
        Vaarallista ei ole se
        mikä menee suusta sisään
        vaan se mikä tulee suusta ulos.
        Jokainen kertoo sisinmästään.
        Minulle on tärkeintä
        mitä olet sisimmältäsi
        ja mitä sisimpäsi kertoo.
        Rakastan sinua

        Olet rakas.
        Olet tärkeä.
        Olet ihana.
        Sinä merkitset.
        Rakastan sinua.
        Syvä huokaus.
        Näen täysikuun.
        Aurinko hymyilee.💕


      • Kyllä minuakin
        ulkopuoliset satuttaa.
        He kuitenkin kertovat
        miten he elävät kirjoituksiamme
        täysillä
        ja sehän on kunnia meille.
        Koska he eivät tunne
        todellista tilannetta
        he arvailevat , he testaavat
        he haastavat meitä
        käymään asioita läpi
        Varmuus
        siitä mitä toinen tuntee
        ja mitä hän ajattelee
        auttaa kestämään kommentit
        ja menettävät tarkoituksensa.
        Tiedän mikä on rakkautesi
        ja millään muulla
        ei ole merkitystä.
        Vain sinulla
        ja se auttaa sietämään
        Rakastan sinua


      • Kun kuu paistaa
        Siihen on syy
        -aurinko-


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kyllä minuakin
        ulkopuoliset satuttaa.
        He kuitenkin kertovat
        miten he elävät kirjoituksiamme
        täysillä
        ja sehän on kunnia meille.
        Koska he eivät tunne
        todellista tilannetta
        he arvailevat , he testaavat
        he haastavat meitä
        käymään asioita läpi
        Varmuus
        siitä mitä toinen tuntee
        ja mitä hän ajattelee
        auttaa kestämään kommentit
        ja menettävät tarkoituksensa.
        Tiedän mikä on rakkautesi
        ja millään muulla
        ei ole merkitystä.
        Vain sinulla
        ja se auttaa sietämään
        Rakastan sinua

        Tuo merkitsee
        minulle paljon.
        Kaikkein eniten.
        Tunnen kuinka
        lämpösi siirtyy
        minuun.Silmät
        painuvat kiinni.
        Mietin miten
        olen onnellinen.
        Löytää tuollainen
        ihminen. Tuntea
        tällainen rakkaus.
        Suudelmat ja
        halaukset.
        Olet rakas..
        💕


      • Se mitä löydän
        sisimmästäsi
        ja se miten puet sen
        sanoiksi
        Se on tärkeää.
        Elän tunteella
        toimin tunteella
        toimin vaistolla
        mutta ennekaikkea
        sen mukaan mitä
        tunnen rakkaudella.
        Lopulta vain rakkaus
        merkitsee
        ei muut eikä muiden sanat.
        Monta asiaa
        voi sattua ja tapahtua
        mutta lopulta
        on kohdattava rakkaus
        Kuu rakastaa aurinkoa
        sillä ilman sitä
        ei olisi kuun valoa.


      • Hauskaaturinaasulla
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Se mitä löydän
        sisimmästäsi
        ja se miten puet sen
        sanoiksi
        Se on tärkeää.
        Elän tunteella
        toimin tunteella
        toimin vaistolla
        mutta ennekaikkea
        sen mukaan mitä
        tunnen rakkaudella.
        Lopulta vain rakkaus
        merkitsee
        ei muut eikä muiden sanat.
        Monta asiaa
        voi sattua ja tapahtua
        mutta lopulta
        on kohdattava rakkaus
        Kuu rakastaa aurinkoa
        sillä ilman sitä
        ei olisi kuun valoa.

        Kovasti " ylevää " puhetta sulta ja kuitenkin ollaan tilanteessa jossa on salaa oltava netin pimennossa, onhan se tosi " ylevää ja kunniakasta " elämää. Heh heh. Salaa pitää tänne kuittailla sanoja joita ei saa eikä uskalla sanoa ääneen oikeasti. Ootte te todella kunniakkaita ihmisiä ja toiset huomioonottavia. Pelklkiä kusettajia.


      • Erimieltäoleva
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kyllä minuakin
        ulkopuoliset satuttaa.
        He kuitenkin kertovat
        miten he elävät kirjoituksiamme
        täysillä
        ja sehän on kunnia meille.
        Koska he eivät tunne
        todellista tilannetta
        he arvailevat , he testaavat
        he haastavat meitä
        käymään asioita läpi
        Varmuus
        siitä mitä toinen tuntee
        ja mitä hän ajattelee
        auttaa kestämään kommentit
        ja menettävät tarkoituksensa.
        Tiedän mikä on rakkautesi
        ja millään muulla
        ei ole merkitystä.
        Vain sinulla
        ja se auttaa sietämään
        Rakastan sinua

        En yhdy kantaasi siinä että täällä muut teitä mitenkään testaavat tai haastavat, miksi kukaan niin tekisi, te vain unohdatte sellaisen merkittävän seikan että olette yleisellä nettipalstalla jossa kaikilla on oikeus lausua mielipiteensä kaikesta, teistäkin.
        Muuhun sen isommin puuttumatta niin tuo mainitsemasi - kunnia meille - olisi saanut jäädä sanomatta. Salaa ylläpidetyssä suhteessa ei ole koskaan kunniaa vähääkään.


      • Tämäontullutselväksi
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Se mitä löydän
        sisimmästäsi
        ja se miten puet sen
        sanoiksi
        Se on tärkeää.
        Elän tunteella
        toimin tunteella
        toimin vaistolla
        mutta ennekaikkea
        sen mukaan mitä
        tunnen rakkaudella.
        Lopulta vain rakkaus
        merkitsee
        ei muut eikä muiden sanat.
        Monta asiaa
        voi sattua ja tapahtua
        mutta lopulta
        on kohdattava rakkaus
        Kuu rakastaa aurinkoa
        sillä ilman sitä
        ei olisi kuun valoa.

        ”Lopulta vain rakkaus
        merkitsee
        ei muut eikä muiden sanat.”
        Joku voisi kutsua tuota rakkaudeksi kyllä
        - itserakkaudeksi.
        Silloin kun millään muulla ei ole väliä kuin omilla ajatuksilla ja tunteilla, on se yksinomaan sitä.


      • Eiköhänaikaiso
        Tämäontullutselväksi kirjoitti:

        ”Lopulta vain rakkaus
        merkitsee
        ei muut eikä muiden sanat.”
        Joku voisi kutsua tuota rakkaudeksi kyllä
        - itserakkaudeksi.
        Silloin kun millään muulla ei ole väliä kuin omilla ajatuksilla ja tunteilla, on se yksinomaan sitä.

        Merkitys luulisi olevan silläkin miksi piilotellaan netin salassa. Mitä merkitystä on tunteella joka pitää salata ja piilotaa tänne. Joten älä ainakaan enää paasaa ylpeydestänne, sitä ei ole koskaan silloin kun ollaan salatuilla poluilla.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Se mitä löydän
        sisimmästäsi
        ja se miten puet sen
        sanoiksi
        Se on tärkeää.
        Elän tunteella
        toimin tunteella
        toimin vaistolla
        mutta ennekaikkea
        sen mukaan mitä
        tunnen rakkaudella.
        Lopulta vain rakkaus
        merkitsee
        ei muut eikä muiden sanat.
        Monta asiaa
        voi sattua ja tapahtua
        mutta lopulta
        on kohdattava rakkaus
        Kuu rakastaa aurinkoa
        sillä ilman sitä
        ei olisi kuun valoa.

        Hiljaisuus.
        Vain luonto
        ympärillä.
        Aistien sinut ja
        rakkautesi.
        Hiihdin tänään
        järven ympäri.
        Kuu loi valon
        keskelle pimeyden.
        Tähdet on taivaan
        ledvaloja. Ne on
        Kirkkaita ja hymyileviä.
        Hiihdin ja nautin ...
        Lähdin auringon laskiessa.
        Ja kun palasin kuu loisti jo.
        Ne vaihtoivat oman
        vuoronsa lennossa.
        Tanssien, yhdessä.
        En huomannut
        mitään eroa, en mitään
        vaikeutta, vaan vaihto sujui
        kun tanssi, jonka askeleet
        jo osaamme hyvin.
        Vain taivaan taustaväri
        vaihtui, mutta valo pysyi.
        Nin tapahtuu myös elämässä.
        Näkee valon joka johdattaa.
        Tuntee rakkauden,
        jonka haluaa kohdata. Ja
        Kulkua ohjaa Rakkaus.
        Ja Luojan ohjaus.
        Sen valo ei koskaan sammu.
        Rakastan sinua. Ja kiitän
        sanoista, ne tuovat lämmön.
        Tunne hellyys, halaus ja
        suudelmat.💕


      • Ihanaa hellyys ,halaus
        ja suudelmat.
        *voima halit*
        Ihana kuun ja tähtien säteet
        niissä päivän
        auringonsäteet.
        Kuljemme
        pää pystyssä.
        Vaikka on haavoja
        jokapuolella.
        Ympärillä
        pudonneet taakat.
        Ne nöyränä nostamme.
        Olemme välillä heikkoja
        ja emme jaksa
        silloin polvistumme
        mutta silloinkin
        muut voivat nähdä
        kasvomme
        ne ovat ylpeitä
        rakkaudesta.
        Rakastan sinua


      • Tanssien
        apuna höyhen
        sulka
        kynänpätkä.
        Kertoen tunteet.
        Sulalla on piirrettynä
        kasvot taivaankannessa
        tähti tähtitaivaalla.
        Mitä ne kertoo?
        Sulka vapauttaa
        tähdet lentämään
        auttaa väistämään ammukset
        ja mustasta keskipisteestä
        syntyy tähtisade.
        Tanssin kanssasi tähtisaateessa
        ja nautin hetkistä kanssasi.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tanssien
        apuna höyhen
        sulka
        kynänpätkä.
        Kertoen tunteet.
        Sulalla on piirrettynä
        kasvot taivaankannessa
        tähti tähtitaivaalla.
        Mitä ne kertoo?
        Sulka vapauttaa
        tähdet lentämään
        auttaa väistämään ammukset
        ja mustasta keskipisteestä
        syntyy tähtisade.
        Tanssin kanssasi tähtisaateessa
        ja nautin hetkistä kanssasi.

        Rakkauden tie on kaunis.
        Ei sitä voi kun ihailla.
        Tähtisateessa kanssasi,
        Minä tanssin kanssasi.
        Ja tanssi on kevyt kuin
        hyöhen ja sinun kosketus,
        iholla asuu hellyys ja
        huulilla tuntuu suudelmat.
        Kuunsillalla halaan sinua.
        Rakas olet ihana.💕


      • Kiitos ihana.
        Halaus ja tanssi
        kuunsillalla
        mutta myös tunne
        tuntea tähtisade
        tuntea suudelmat
        tuntea höyhenen kevyet
        kosketukset.
        Nauttia ikuisesta rakkaudesta
        alkulähteestä ja sen
        pisaroista
        taivaan kummilahjasta.
        Sinun säteesi
        auttaa kestämään kylmyyden
        ja tunnen lämmön
        olevan kuin takkatuli
        ja räiskyvän tänäänkin.


      • Kerroit nähneesi
        Monalisan hymyn.
        Minäkin olen nähnyt sen,
        mutta silloin en vielä
        ymmärtänyt sen merkitystä.
        Minä luulen, että nyt
        tiedän miksi hän hymyili niin.
        Hän hymyili koska ajatteli rakastaan.
        Hän oli omissa ajatuksissaan.
        Hän mietti elämäänsä ja sen
        erilaisia käänteitä. Mutta hymy
        oli merkkinä rakkaudesta. Se oli
        kuin salaperäinen valo, sellainen
        joka pääsee sisään avaimenreiästä
        ja valtaa sitten koko huoneen.
        Se siis alkaa pienestä, mutta
        se muuttaa ajatukset ja maailman.
        Se hymy kertoo viestiä rakkauden.
        Siinä on aina jotain enemmän kuin
        voimme ymmärtääkään.
        Se hymy joka tulee syvältä sisimmästä
        on miljoonien arvoinen ja herkkä
        haavoittumaan, mutta siinä on
        kaikki mitä voi haluta ja enemmän.
        Siitä hymystä pitää kiinni eikä sitä luovuta
        kenellekään toiselle,kun sen on saanut,
        siihen sitoo koko sydämensä.
        Minä hymyilen ja ajattelen sinua.
        Sydämeni on täynnä hymyä.
        Rakastan sinus💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kiitos ihana.
        Halaus ja tanssi
        kuunsillalla
        mutta myös tunne
        tuntea tähtisade
        tuntea suudelmat
        tuntea höyhenen kevyet
        kosketukset.
        Nauttia ikuisesta rakkaudesta
        alkulähteestä ja sen
        pisaroista
        taivaan kummilahjasta.
        Sinun säteesi
        auttaa kestämään kylmyyden
        ja tunnen lämmön
        olevan kuin takkatuli
        ja räiskyvän tänäänkin.

        Me tunnemme
        Rakkauden säteilevän.
        Toinen toistemme välillä.
        Niinkuin se tekeekin.
        Hellästi koskettaen,
        Kevyesti hyväillen,
        lämpimästi halaten,
        Takin alle haluten.
        Ja sydän iskee tulta.
        Silmiin syttyy lämpö.
        Hehkuvat kipinät
        näkyvät öisellä taivaalla.
        Sinä olet myös siellä ja
        minä tulen sinun viereesi.
        Rakastan sinua.💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Hymy on ikkuna.
        Hymy on myös peili.
        Olen nähnyt Mona Lisan
        hymyn useaan kertaan
        Pariisissa
        mutta minulla on tunne
        että myös oikeassa elämässä.
        Pidä hymystä kiinni .
        Ja minähän pidän.
        Pidän sinusta kiinni
        tai tarjoan käteni
        josta pitää kiinni.
        Salaperäinen hymy
        joka oikealle kertoo
        kaiken.
        Kiitän sinusta
        ja niistä hymyistä
        jotka minulle suot.
        Rakastan sinua
        j a hymyäsi.


      • Hymy huulilla
        kanssasi kipinöiden.
        Koskettaen kuin ruoho
        tuulessa.
        Ruoho on rakkaus.
        Polta tai leikkaa
        tai katkaise se.
        Se kasvaa kaksin verroin.
        Sinua hymy huulilla
        rakastaen


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Hymy on ikkuna.
        Hymy on myös peili.
        Olen nähnyt Mona Lisan
        hymyn useaan kertaan
        Pariisissa
        mutta minulla on tunne
        että myös oikeassa elämässä.
        Pidä hymystä kiinni .
        Ja minähän pidän.
        Pidän sinusta kiinni
        tai tarjoan käteni
        josta pitää kiinni.
        Salaperäinen hymy
        joka oikealle kertoo
        kaiken.
        Kiitän sinusta
        ja niistä hymyistä
        jotka minulle suot.
        Rakastan sinua
        j a hymyäsi.

        Unikin on kaunis,
        Kun hymyilet siinä.
        Ojennan käteni.
        Tunnen olemassaolosi.
        Prinssini...suudelma,
        kunnes teemme sen
        Toisinpäin. Rakas kiitos.
        Tämäkin päivä rakkaudella tehty.💕


      • Ihanaa
        prinsessa suutelee prinssiä
        kun tämä ei saa sitä
        aikaiseksi.
        Rakastan sinua.
        Onneksi olet prinsessani
        niin joku suutelee minuakin.
        Tanssin kanssasi taivaisiin
        ja myös suutelen sinut taivaisiin.
        *olet ihana*


      • aamunhekotus
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Ihanaa
        prinsessa suutelee prinssiä
        kun tämä ei saa sitä
        aikaiseksi.
        Rakastan sinua.
        Onneksi olet prinsessani
        niin joku suutelee minuakin.
        Tanssin kanssasi taivaisiin
        ja myös suutelen sinut taivaisiin.
        *olet ihana*

        ja sekin suutelu tapahtuu koneeen välityksellä, te ressukat.


      • Voisentään
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Ihanaa
        prinsessa suutelee prinssiä
        kun tämä ei saa sitä
        aikaiseksi.
        Rakastan sinua.
        Onneksi olet prinsessani
        niin joku suutelee minuakin.
        Tanssin kanssasi taivaisiin
        ja myös suutelen sinut taivaisiin.
        *olet ihana*

        Onkohan nyt tällä mieshenkilöllä jäänyt jotakin hoksaamatta miehen ja naisen välisissä asioissa, ketään naista ei suudella taivaisiin ilman fyysistä kosketusta, ei kylmän koneen kautta.
        Mutta ylempäähän kyllä selvisi että toinen osapuoli ei halua muunlaista, oikeaa yhteyttä eikä kosketusta. Ehkä syy on siinä. On sitten vain improvisoitava. Hupaisia juttuja jokatapauksessa.


      • huomioitakirjoituksista
        Voisentään kirjoitti:

        Onkohan nyt tällä mieshenkilöllä jäänyt jotakin hoksaamatta miehen ja naisen välisissä asioissa, ketään naista ei suudella taivaisiin ilman fyysistä kosketusta, ei kylmän koneen kautta.
        Mutta ylempäähän kyllä selvisi että toinen osapuoli ei halua muunlaista, oikeaa yhteyttä eikä kosketusta. Ehkä syy on siinä. On sitten vain improvisoitava. Hupaisia juttuja jokatapauksessa.

        Haavemaantyttö ja rakkaudenkäsi (ovatko jopa sama henkilö?) tekevät mielestäni vain parodiaa anonyymin nettipalstan käyttäjistä, jotka julistavat suurenmoista rakkauttaan, mutta eivät ole valmiita tekemään oikeassa elämässä yhtään mitään. Ei kai kukaan voisi oikeasti noin raukkamainen olla? Niillä jotka eivät oikeasti uskalla ottaa rakastamaansa ihmiseen yhteyttä ei ole noin paljon energiaa ja pöyhkeyttä tulla vuosi toisensa jälkeen tänne rehentelemään. Nämä kirjoitukset täällä huokuvat vain huomionhalua ja reaktioiden hakua ulkopuolisilta, eivät sitä että niiden kirjoittavat todella haluaisivat ottaa edes yhteyttä toisiinsa jos rakkaudenkäsi ja Haavemaantyttö ylipäätänsä ovat edes kaksi eri henkilöä.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Ihanaa
        prinsessa suutelee prinssiä
        kun tämä ei saa sitä
        aikaiseksi.
        Rakastan sinua.
        Onneksi olet prinsessani
        niin joku suutelee minuakin.
        Tanssin kanssasi taivaisiin
        ja myös suutelen sinut taivaisiin.
        *olet ihana*

        Minä suutelen sinua.
        Olethan sinä prinssini.
        Ja minä olen koska
        sinä olet. Ja vain siksi...
        Rakkautemme on ja
        se pysyy ja kestää.
        Välillämme on side,
        jonka tunnemme joka
        hetki. Tänäänkin...
        suurempaa kuuta ei
        enää voi löytää.
        Näen sinut ikkunastani
        Ja tunnen joka hetki.
        Rakkaus yhdistää meidät.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Hymy huulilla
        kanssasi kipinöiden.
        Koskettaen kuin ruoho
        tuulessa.
        Ruoho on rakkaus.
        Polta tai leikkaa
        tai katkaise se.
        Se kasvaa kaksin verroin.
        Sinua hymy huulilla
        rakastaen

        Kuu on kaunis.
        En sulkenut verhoja,
        jotta voin katsella sinua.
        Tuot valon yöhön.
        Näen sinut ja hymyilen.
        Ojennan käteni. Ja miltei
        tunnen miten yletyn jo sinuun.
        Rakkaudella on siivet.💕


      • Aurinko
        on tänäänkin
        antanut säteensä
        joten kuukin näyttää
        kokonaiselta
        kiitos sinun
        ja ojennetun käden
        ja suudelmien.
        Tänäänkin
        hymy huulilla
        vaikka ohuella narulla
        mitä syvempien kuilujen yli
        käsi sinun kädessäsi
        sitä suurempi nautinto.
        Rakkaudella on siivet


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Aurinko
        on tänäänkin
        antanut säteensä
        joten kuukin näyttää
        kokonaiselta
        kiitos sinun
        ja ojennetun käden
        ja suudelmien.
        Tänäänkin
        hymy huulilla
        vaikka ohuella narulla
        mitä syvempien kuilujen yli
        käsi sinun kädessäsi
        sitä suurempi nautinto.
        Rakkaudella on siivet

        Käsi tavoittaa toisen.
        Sävel kuuluu jostain.
        Kuulen askeleesi...
        Käännyn ympäri ja
        juoksen sinut kiinni.
        Tämä sävel on meidän.
        Haluan tanssia kanssasi.
        Teetkö sen? Hiljaa ihan
        hiljaa ja hitain askelin.
        Aistien kutsun rakkauden.
        Tuntien toisen läheisyyden.
        Minun oli kylmä, mutta minä
        löysin sinun lämpösi. Löysin
        sinun rakkautesi ja sen mitä
        oikeasti olet. Ja minä haluan
        tanssia sinun vierelläsi.
        Hyvin pitkään, hyvin kauan,
        Siis aina ja ikuisesti.
        Rakastaen sinua.
        Suudelmat...💕


      • Kanssasi tanssiin kuljen
        silmät tunteisiin suljen
        nautin lämmöstä
        nautin läheisyydestä
        nautin kosketuksista
        nautin suudelmista
        nautin taivutuksista
        nautin rytmistä
        nautin sävelestä
        mutta ennenkaikkea
        nautin sinusta
        ja hetkistä kanssasi.
        Ja kuu paistaa kirkkaammin
        kuin koskaan
        ja tähdet tanssivat ympärillä


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Kanssasi tanssiin kuljen
        silmät tunteisiin suljen
        nautin lämmöstä
        nautin läheisyydestä
        nautin kosketuksista
        nautin suudelmista
        nautin taivutuksista
        nautin rytmistä
        nautin sävelestä
        mutta ennenkaikkea
        nautin sinusta
        ja hetkistä kanssasi.
        Ja kuu paistaa kirkkaammin
        kuin koskaan
        ja tähdet tanssivat ympärillä

        Mietin...
        Jos en olisi löytänyt sinua,
        minä silti vain uskoisin,
        sinun olevan jossain ja minä
        olisin etsinyt kunnes olisin
        Sinut löytänyt, silä...
        Tiedän nyt miltä rakkaus tuntuu.
        Enkä ole valmis luovuttamaan,
        Sillä en ole enää vain minä.
        Sinä jätit osan sinua minuun ja
        minä annoin sinulle osan minua.
        Siitä tuli Me ja vain niin
        Olemme kokonaisia ..
        yhdessä.
        Joka hetki.💕


      • Rakkaudessa on joka päivä
        jätettävä palanen itsestään
        jota ilman ei ole kokonainen.
        Kaikkien päivien paloista
        syntyy kokonainen ME.
        Kaksi palaa sekoittuen
        yhdeksi.
        Kuten kuukin.
        Joka päivä se kasvaa
        kohti kokonaista
        kunnes siitä tulee kokonainen
        ja silti ympärillä tähtiä
        etsien toisiaan
        mutta kuu tulee ehjäksi
        vain auringon säteillä
        ja sen johdosta että se paistaa
        joka päivä.
        Kiitos säteistä.
        Kanssasi tunnen olevani
        kokonainen


      • Rakkaus on myös kärsimystä.
        Kun se syttyy
        molempien sydämeen.
        Rakastava aina pelkää
        että oma rakkaus
        ei kosketa toista
        ja pelkää että toiveet
        valuu hukkaan.
        Silti pettämätön
        rakkauden merkki on
        vietämme aikaa vapaaehtoisesti
        rakkaan seurassa
        vaikka voisimme
        käyttää sen muidenkin
        seurassa.
        Näitä hetkiä
        en haluaisi elää
        muiden seurassa.
        Rakastan sinua


      • Olet kuin rakkauden tuli
        joka polttaa
        riisuu hahmon
        ja avullasi maailman
        rumuus katoaa....


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rakkaus on myös kärsimystä.
        Kun se syttyy
        molempien sydämeen.
        Rakastava aina pelkää
        että oma rakkaus
        ei kosketa toista
        ja pelkää että toiveet
        valuu hukkaan.
        Silti pettämätön
        rakkauden merkki on
        vietämme aikaa vapaaehtoisesti
        rakkaan seurassa
        vaikka voisimme
        käyttää sen muidenkin
        seurassa.
        Näitä hetkiä
        en haluaisi elää
        muiden seurassa.
        Rakastan sinua

        Sinä kosketat. Niinkuin tuuli,
        joka kesällä on lämmin ja lempeä,
        joka sivelee kasvoja ja tekee olon
        ihanaksi, niinkuin vesi, joka
        kaiken aikaa virtaa, niinkuin
        tuli, jonka puoleen kumarrun,
        kun kaipaan kylmyyteen lämpöä.
        Sinä saat sydämeeni ilon ja huulilleni
        hymyn, ilman sinua en
        näkisi lumitimantteja tai tuntisi,
        huulillani pisaroita. Ilman sinua
        en näkisi maiseman kauneutta,
        En tuntisi ruusun tuoksua tai
        näkisi majakan valoa, huomaisi
        kuuta tai nauttisi auringosta.
        Ilman sinua ei siis olisi minua.
        Minä olen siis sinun....❤️
        Rakkautesi täyttää sydämeni,
        se kulkee mukanani, se kurkistaa
        avaimenreiästä, se pitää liukkaalla
        pystyssä ja se antaa kaiken, millä
        on merkitystä. Sinun edessäsi
        minä olen olemassa kaikkine
        virheineni ja murheineni ja minä
        tiedän että sinä olet silti yhä siinä.
        Sinä hymyilet, sinä halaat ja minä
        olen siksi hyvin kiitollinen, koska
        tunnen rakkautesi. Minäkin toivon
        että sinä tunnet sen. Rakkauteni.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Olet kuin rakkauden tuli
        joka polttaa
        riisuu hahmon
        ja avullasi maailman
        rumuus katoaa....

        Kun katsoo maailmaa
        sinun kanssasi. Näkee
        sen kauniina.
        Näkee maiseman jokaisen
        pienen yksityiskohdan ja
        huomaa, että mikään siinä
        ei ole merkityksetöntä.
        Ruoho kasvaa, nuput aukeaa,
        sateen sattuessa, voi nuolaista
        pisaran, voi hyppiä lätäkössä
        ja syödä rännin alla
        mansikkajäätelöä. Miten
        mikään voisi olla ihanampaa.
        No tai joo...tanssi sateessa,
        kuulostaa myös hyvältä.
        Sinä katsot maailmaa
        hymyn läpi. Niin minäkin.
        Uskon ihmeisiin, uskon
        hyvään ja rakkauteen.
        Katson vaikeuksista
        joskus koituvan jotain
        hyvää kuitenkin. En
        usko rahan ja vallan
        voimaan, vaan höyhenen
        kevyeen kosketukseen.
        Minä uskon lämpöön,
        joka leviää ja ihmisiin,
        jotka haluavat hyvää
        toisille. Uskon rakkauden
        olemassaoloon, uskon
        ja toivon että pääsen
        Sinun syliisi. Minä
        katson kohti unelmaani
        ja huomaan, että kuulut
        vahvasti siihen. Piirrän
        sinulle sydämen ja sen
        sisään kirjoitan meidän
        nimet. Olet rakas. Saat
        myös kokonaisen suudelman,
        täydellisen, pitkäkestoisen,
        rakkauden makuisen,
        punaisen ja hellyydellä
        annetun. Jos jos haluat...
        niitä on lisää...💕


      • Rakkaus tarvitsee
        auringonsäteitä
        ettei jäädy talvipakkaseen.
        Rakkaus tarvitsee
        kannustusta
        hymyjä ja suudelmia
        ettei jää häkkiin
        vaikka ovi on auki.
        Kohta meissä
        jota peittelee ja piilottaa
        eniten
        näkyy meissä parhaiten.
        Kun tuon kohdan
        paljastaa
        siinä on suurin vahvuus.
        Se tuo rakkauden
        ja kunnioituksen.
        Auringonsäde
        Hymy
        Kannustus
        Suudelma
        ja rakkaus.
        Ne sinä olet
        ja aikaansaat vahvuuden.


      • Tottakai
        haluan lisää suudelmia....
        Minäkin uskon höyhenen
        voimaan aseena.
        Kun epäröi ,
        on kysyttävä
        paljonko rohkeutta
        uskaltaa tänään
        jättää käyttämättä
        ettei näkisi rakkauden
        maisemia.
        Muuttolintu
        höyhenet aseenaan
        syöksyy
        keskelle ammuksia ja nuolia
        ja uskoo selviytyvänsä
        ja selviytyy.
        Myös sulka voi kirjoittaa
        rakkaudesta mutta myös
        vihasta tai hyvästä ja pahasta.
        Kun uskoo
        rakkauden maisemiin
        ja höyhenen kykyyn
        selvitä lennosta
        voi nähdä kaikkea
        kuunsiltaa
        majakkaa
        ruusua
        nauttia rakkauden lähteestä
        nauttia hedelmistä
        takan ja valon lämmöstä.
        mansikan makuisesta jäätelöstä
        sinusta
        Rakastan sinua


      • Minä rakastan sinua.
        Minä tarvitsen hellyyttäsi.
        Tässä kovassa maailmassa,
        Joskus vaan koen olevani
        liian herkkä ihminen..
        Minä elän niin tunteella.
        Asiat koskettavat, auttaminen
        on minussa syvällä. Huomaan
        joskus miten vaikea on hyväksyä
        elämän epäoikeudenmukaisuutta.
        Suru koskettaa ja jättää jäjen.
        Siihen voi jäädä kiinni, joskus
        tuntuu ettei suru vaan irroita
        otettaan. Joskus muistot
        ovat pinnalla. Hetken kestää.
        mutta onneksi ilo aina palaa.
        Pienet asiat saavat hymyilemään.
        Pienet teot toisen hyväksi saa
        hyvälle tuulelle, jokanäkyy ulospäin.
        Ja ilo onneksi myös tarttuu.
        Se onkin tunnetuin merkkini.
        Olen kyllä myös mahdoton...
        pystyn itkemään myös ilosta ja
        kun toinen onnistuu jossain.
        Tänäänkin oli sellainen päivä.
        Kestätkö niin tunteellista ihmistä?
        💕


      • Minä kyllä kestän
        mutta pitäisi kysyä
        kestätkö sinä minua?
        Minua siis rakastetaan
        tai vihataan
        ja kukaan ei jää kanssani
        kylmäksi.
        Kommentitkin osoittavat
        miten kommentoijat
        jakaantuvat tunteissaan
        joko vihaan tai rakkauteen.
        Moniko heistä
        tuntee kuka minä
        oikeasti olen.
        -ei kukaan-
        Silti aiheutan tunteita.
        Miksikö?
        Siksi että täysillä
        omissa tuntemuksissa
        kertoen ne kaikille
        nähtäville
        ja vain harva kykenee
        tunteet kohtaamaan,
        mutta ne kohtaamalla
        kokee upean uuden maailman
        ja sen värit.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Minä kyllä kestän
        mutta pitäisi kysyä
        kestätkö sinä minua?
        Minua siis rakastetaan
        tai vihataan
        ja kukaan ei jää kanssani
        kylmäksi.
        Kommentitkin osoittavat
        miten kommentoijat
        jakaantuvat tunteissaan
        joko vihaan tai rakkauteen.
        Moniko heistä
        tuntee kuka minä
        oikeasti olen.
        -ei kukaan-
        Silti aiheutan tunteita.
        Miksikö?
        Siksi että täysillä
        omissa tuntemuksissa
        kertoen ne kaikille
        nähtäville
        ja vain harva kykenee
        tunteet kohtaamaan,
        mutta ne kohtaamalla
        kokee upean uuden maailman
        ja sen värit.
        Rakastan sinua

        Niin minä uskon niin.
        Uskon tunteiden voimaan.
        Ja kanssasi olen nähnyt sen.
        Jos en uskoisi sinuun en kyllä
        olisi tässä enään.
        Sinä ja minä olemme
        luulisin hyvin samankaltaisia.
        Avaamme itsemme
        ja näytämme kaiken.
        Joskus se ei kaikille sovi.
        Vaikka moni ajattelee
        Että kumpa tuo kertoisi
        mitä ajattelee, ei se sitten
        lopulta olekaan niin.
        Tunteitaan ei kuitenkaan
        kukaan pääse pakoon.
        Rakkaus sekin, näkyy
        ja toivon että kohdallamme
        se myös pysyy.
        Rakastan sinua, juuri
        sellaisena kun olet.
        Minä kyllä tiedän millä
        voin kääntää sinun katseen.
        💕


      • Hymysi riittää
        jo kääntämään katseen.
        Rakkaus on polvillaan
        vain rakkauden edessä.
        Rakkaudessa
        kaikki tavat ovat aitoja
        ja rakkaus
        ei siedä aitoja
        eikä esteitä
        sillä se kulkee niiden yli.
        Rakkaus ei myöskään
        kestä pelkoa
        joka syö ,ahmii ,nakertaa.
        Sen voi vain ottaa syliin
        ja hyväillä
        hyväillä
        ja tuudittaa uneen
        ja huomaa herätessään
        rakkaus on vieressä
        eikä poistu.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Hymysi riittää
        jo kääntämään katseen.
        Rakkaus on polvillaan
        vain rakkauden edessä.
        Rakkaudessa
        kaikki tavat ovat aitoja
        ja rakkaus
        ei siedä aitoja
        eikä esteitä
        sillä se kulkee niiden yli.
        Rakkaus ei myöskään
        kestä pelkoa
        joka syö ,ahmii ,nakertaa.
        Sen voi vain ottaa syliin
        ja hyväillä
        hyväillä
        ja tuudittaa uneen
        ja huomaa herätessään
        rakkaus on vieressä
        eikä poistu.

        Rakkautta ei voi koskaan
        antaa toiselle liikaa.
        Rakkaus on voima,
        Joka tuntee joka solussa.
        Rakas...
        Rakastan sinua.💕


      • Rakkaus on myös aina enemmän
        kuin voimme edes siltä odottaa.
        Sen kun kokee tietää. Rakkaus
        pitää huolen toisesta. Aina.
        Sylisi on turvapaikkani.💕


      • Vaikka avaisi ikkunat
        ja avaisi ovet.
        kun rakkautta janoaa.
        Ja kun sitä janoaa
        niin jano synnyttää
        lisää janoa.
        Rakkautta ei voi käskeä,
        mutta kun se tulee
        siitä haluaa pitää kiinni.
        Se on kuin pitäisi
        kiinni omasta sielustaan
        kaksin käsin.
        Arvaatko
        ketä haluaisin pitää
        kiinni kaksin käsin?


      • Rakkaus on elämän valo
        ja siinä valossa
        haluaisi ikuisesti olla.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Vaikka avaisi ikkunat
        ja avaisi ovet.
        kun rakkautta janoaa.
        Ja kun sitä janoaa
        niin jano synnyttää
        lisää janoa.
        Rakkautta ei voi käskeä,
        mutta kun se tulee
        siitä haluaa pitää kiinni.
        Se on kuin pitäisi
        kiinni omasta sielustaan
        kaksin käsin.
        Arvaatko
        ketä haluaisin pitää
        kiinni kaksin käsin?

        Niin 2 2 kättä.
        Molempien kädet.
        Syli ja halaus.
        Rakkaudelle = Sinulle
        aina avoinna tulla.
        Hymyillen katselen
        lempeää kuun valoa.
        Sielussa vahva
        tunne sinusta.💞


      • Lempeä kuun valo
        syntyy auringonvalosta
        -sinusta-


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Niin 2 2 kättä.
        Molempien kädet.
        Syli ja halaus.
        Rakkaudelle = Sinulle
        aina avoinna tulla.
        Hymyillen katselen
        lempeää kuun valoa.
        Sielussa vahva
        tunne sinusta.💞

        Rakkauttasi...
        En päästä karkuun.
        Olen siinä kanssasi.
        Sinä olet pääosassa.
        Vaikka rakkautta ei
        voi kiinnittää, minä
        toivon sinun haluavan
        saamaa asiaa kanssani.
        Rakkaus asuu meissä.
        Valona joka hetkessä,
        se on läsnä. Nytkin
        tässä olen ja rakastan.
        Sinua tietenkin...💕


      • Rakkauden lintu
        jossa on halu.
        Se ei kesyynny.
        Se ei syö kädestä.
        Se kaipaa.
        Se ikävöi.
        Se lentää suoraan
        sydämeen
        ja jää sinne
        eikä lennä pois
        vaikka tie olisi vapaa.
        Se haluaa vain
        rakastaa
        -sinua-


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rakkauden lintu
        jossa on halu.
        Se ei kesyynny.
        Se ei syö kädestä.
        Se kaipaa.
        Se ikävöi.
        Se lentää suoraan
        sydämeen
        ja jää sinne
        eikä lennä pois
        vaikka tie olisi vapaa.
        Se haluaa vain
        rakastaa
        -sinua-

        Kestääpä kauan.
        Netti minulla tökkii.
        En pysty vastaamaan.
        Kestää hirveän kauan.
        Suudelmia.
        Kaunis.
        Kiitäs.
        Onneksi rakkaus on
        Löytänyt tien sydämeen.
        Ja niin minä sinua
        Rakastan...
        Ja kaipaan sekä
        odotan..Sinä
        kosketat minua
        Rakkaudella.💕


      • Välillä yhteydet tökkii,
        mutta rakkaus
        se kestää.
        Vaikka olisi vangittu
        rakastunut näkee
        vain rakkauden vapauden
        tai ikäänkuin nälkäinen
        leivän.
        Sitä ei estä
        yhteydet
        ei esteet
        vaan tunnemme
        kaikista ,kaikesta huolimatta
        keskinäisen rakkauden
        Rakastan sinua


      • Kyllävaanestää

        Puhut palturia, tänne salaiseen nettimaailmaan ne esteet teidätkin on ajaneet jo vuosiksi eikä loppua näy. Kovin kummoisesta ei liene kyse koska asialle ei olla valmiita tekemään mitään.


      • Tusinatavaraa

        Saahan täällä vakuutella mutta vilkaiskaapa huviksenne päivämäärää milloin tämän huvituksen laitoitte alkuun. Sanoisin että melkoinen aikajana. Ellei siinä ajassa ole päästy tätä pidemmälle, ei tulla koskaan pääsemäänkään. Tuossa ajassa olisi kaikki esteet kaatuneet ryminällä mutta uskallusta ei ole uuteen elämäntilanteeseen eikä kulissien kaatamiseen. Lapset kaikkein suurin este. Tätä kaikkea vasten riimittelynne on naurettavaa sanojen kalinaa mutta ehkä se riittää teille.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Välillä yhteydet tökkii,
        mutta rakkaus
        se kestää.
        Vaikka olisi vangittu
        rakastunut näkee
        vain rakkauden vapauden
        tai ikäänkuin nälkäinen
        leivän.
        Sitä ei estä
        yhteydet
        ei esteet
        vaan tunnemme
        kaikista ,kaikesta huolimatta
        keskinäisen rakkauden
        Rakastan sinua

        Kaiken aikaa.
        Rakkaus on kuin
        Kuu, taivas ja aurinko,
        niikuin vesi ja ilma.
        Ilman niitä ei ole elämää,
        Ne tuntee joka hetki.
        Niiden olomassaoloon
        luottaa. Joka päivä.
        Nin minä sinusta tunnen.
        Tunne on vain vahvempi
        joka hetki. Sinun lämpösi
        on sisälläni. Valo silmissäni.
        Hymy huulillani ja käteni
        on sinun kädessäsi.
        Rakkauden lämpöä iltaasi!💕

        Tänään taas vaihteeksi kipeenä.
        Flunssa iski uudestaan.
        Pedissä. Ilmankos kumma
        väsymys vaivasi...


      • *voima halit*
        Teetä ja hunajaa
        Mustaherukkaa
        ja villasukat jalkaan.
        Puh...puh...paranemista
        ja parantavia suudelmia.
        Rakkaus
        on kuin ottaa
        kiinni perhonen
        hellä ja hauras
        ottaa kiinni
        mutta raaskia
        päästää irti
        jotta voi nauttia
        sen lennosta.
        *voima halit*


      • Olen sinusta huolissani.
        Suljen sinut sylin lämpööm
        Rakastan sinua


      • ValiValiVali
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Kaiken aikaa.
        Rakkaus on kuin
        Kuu, taivas ja aurinko,
        niikuin vesi ja ilma.
        Ilman niitä ei ole elämää,
        Ne tuntee joka hetki.
        Niiden olomassaoloon
        luottaa. Joka päivä.
        Nin minä sinusta tunnen.
        Tunne on vain vahvempi
        joka hetki. Sinun lämpösi
        on sisälläni. Valo silmissäni.
        Hymy huulillani ja käteni
        on sinun kädessäsi.
        Rakkauden lämpöä iltaasi!💕

        Tänään taas vaihteeksi kipeenä.
        Flunssa iski uudestaan.
        Pedissä. Ilmankos kumma
        väsymys vaivasi...

        Ainakin puolenpäivän kieppeissä olit hyvinkin voimissasi kun närkästyneenä hyökkäsit mukavien kilppareiden kimppuun ja annoit tulla täydeltä laidalta, usutit jopa aloittajaa häipymään täältä ja hän tuskin on täällä piilottelemassa luvatonta rakkautta kuten sinä ja se
        ns. miehesi. Kannattaisiko teidän tehdä jotakin että pääsisitte lähtemään täältä. Mutta niin ---
        kielletty mikä kielletty.


      • Säälittävää
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Kaiken aikaa.
        Rakkaus on kuin
        Kuu, taivas ja aurinko,
        niikuin vesi ja ilma.
        Ilman niitä ei ole elämää,
        Ne tuntee joka hetki.
        Niiden olomassaoloon
        luottaa. Joka päivä.
        Nin minä sinusta tunnen.
        Tunne on vain vahvempi
        joka hetki. Sinun lämpösi
        on sisälläni. Valo silmissäni.
        Hymy huulillani ja käteni
        on sinun kädessäsi.
        Rakkauden lämpöä iltaasi!💕

        Tänään taas vaihteeksi kipeenä.
        Flunssa iski uudestaan.
        Pedissä. Ilmankos kumma
        väsymys vaivasi...

        Älä sinä kuule viitti veivata paskaa siellä, näytti siinä päivällä olevan " kummalliset väsymykset" tipotiessään tytsyn raivotessa. On se ihme juttu että niin kielletyillä poluilla ollaan että mitään muuta kanavaa ei uskalleta käyttää ja sitten vielä kehdataan mäkättää muille.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Olen sinusta huolissani.
        Suljen sinut sylin lämpööm
        Rakastan sinua

        Väsymys on suunnaton.
        En ymmärrä mistä
        sain taas taudin.
        Pedin pohjalla siis.
        Juuri paranin ja sitten
        uudestaan. Ehkä
        Yleiskunto mennyt
        nyt niin heikoksi.
        Ihanaa kun olet ja
        huolehdit. Onneksi
        olet siinä rinnalla.
        Rakkautesi lämmittää.
        Ajatuskin auttaa.
        Rakastan sinua.
        💕


      • *voima halit*
        mustaherukkaa
        hunajateetä
        ja runsaasti halauksia.
        Itselläkin on takki tyhjä
        kun on paiskinut
        rästiinjääneitä hommia
        äidin hoidon ohessa.
        Lähden viikon päästä
        lomalle kuukaudeksi
        ja en ole 13.03 jälkeen
        linjoilla ennen 14.04.
        Menen katsomaan
        pikkuveljeä
        Suudelmia
        ja tanssia illan hetkiin.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        mustaherukkaa
        hunajateetä
        ja runsaasti halauksia.
        Itselläkin on takki tyhjä
        kun on paiskinut
        rästiinjääneitä hommia
        äidin hoidon ohessa.
        Lähden viikon päästä
        lomalle kuukaudeksi
        ja en ole 13.03 jälkeen
        linjoilla ennen 14.04.
        Menen katsomaan
        pikkuveljeä
        Suudelmia
        ja tanssia illan hetkiin.
        Rakastan sinua

        Halaan sinua.
        Ja rakastan...
        Koita jaksaa.
        Älä sairastu!
        Tämä tauti on
        niin ällö!!
        Onneksi et
        ainakaan saa
        tautia minulta.
        Lomasi on tärkeä.
        Olet sen ansainnut.
        Voin kuitenkin
        rauhassa suudella.
        Voin halata ja olla lähelläsi.
        Tanssiakin kanssasi.
        Tukkoinen nenä
        ei näin haittaa...
        Silti toivon, että
        mahtuisin mukaan
        Sinun matkalaukkuusi.
        Yritän kestää ikävän.
        Onneksi tiedän.
        Et katoa kokonaan.
        Rakkautemme kestää
        kaiken. En sitä pelkää.
        Kaipaan sinua kuitenkin jo...💕


      • rakkausonkyyneleissäkin

        *voima halit*
        Pakkaisin sinut mielelläni
        mukaan matkaan.
        Se olisi suuri ilo.
        En katoa.
        Tiedän että matkalla
        on sinua ikävä
        ja kaipuu kulkee matkassa.
        Rakkaus on ja pysyy.
        Rakastan sinua


      • Sama taivas.
        Sama aurinko,
        Sama kuu.
        Huolimatta välimatkasta.
        Tunnen sinut sydämessä.
        Siellä olet aina.
        Oletko siellä
        lähempänä tähtiä?
        Sitä en osaa sanoa.
        Näetkö kuunsillalla
        vielä hahmon?
        Minä toivon niin.
        Ja jos näet sateenkaaren,
        minä olen sen toisella puolen.
        Odottaen sinua. Niinkuin
        lintu, joka lentää etelästä pohjoiseen,
        mnä uskon sinun tapaamiseen.
        Uskon aikaan oikeaan. Uskon
        elämän johdatukseen. Uskon
        rakkauden kaikkivoipaisuuteen.
        Ja rakkauteni sinuun kestää
        kaikki paineet ja etäisyyden,
        Kestää tuskan ja kaipauksen.
        Nimittäin minä uskon siihen
        hetkeen, jolloin olen
        sylissäsi oikeasti.
        Sillä...rakastan sinua. 💕


      • Sinä olet tähteni
        aurinkoni
        tähtien silta
        sateenkaareni aarre
        ja tanssi kuunsillalla
        ja sinä oikeasti vieressäni
        suurin haaveeni.
        Oikea aika
        oikea paikka
        sinä vieressä
        sinä sylissä
        Aika oikean rakkauden.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Sinä olet tähteni
        aurinkoni
        tähtien silta
        sateenkaareni aarre
        ja tanssi kuunsillalla
        ja sinä oikeasti vieressäni
        suurin haaveeni.
        Oikea aika
        oikea paikka
        sinä vieressä
        sinä sylissä
        Aika oikean rakkauden.

        Joskus tuntuu kuin
        jäällä paritanssissa.
        Kierrämme kehää
        saamatta toisesta otetta.
        Lähestymme, olemme
        samalla radalla, aaltopituudella.
        ihan lähellä. Silti ei käsi vielä kosketa.
        Sydän kyllä palaa halusta. Ja liekki
        näkyy koko ajan ja jokin magneetti,
        pitää meidät yhdessä edelleen.
        Haluan kuitenkin tanssia jäätanssia
        kanssasi. Haluan olla vain lähellä.
        Ojentaa käden ja koskettaa sinua.
        Tuntea tuon ihon lämmön ja aistia
        suudelman. Ja vaikka laittaisin
        silmät kiinni...sinä olisit silti siinä.
        Askel askeleelta tuntien liikkeeni,
        Pitäen kädestä ja hymyillen.
        Tiedän sinun kanssasi tanssin vielä
        pitkän ja kauniin tanssin sillä.
        Rakkaus johtaa sinun luo.💕


      • Askel askeleelta
        toisen kädestä pitäen
        jäälläkin lopulta
        horjahtaen horjahtaa
        toisen syliin
        ja tuntee kosketuksen
        kiihkeyden.
        Jäätanssi
        perustuu tiiviiseen
        toisen kanssa
        yhteyteen ja yhteiseen
        tanssin ja rytmin
        tulkitsemiseen
        ja siinä väkisinkin
        joutuu tuntemaan
        toisen syli.
        Siis olemme lähempänä
        joka päivä
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Askel askeleelta
        toisen kädestä pitäen
        jäälläkin lopulta
        horjahtaen horjahtaa
        toisen syliin
        ja tuntee kosketuksen
        kiihkeyden.
        Jäätanssi
        perustuu tiiviiseen
        toisen kanssa
        yhteyteen ja yhteiseen
        tanssin ja rytmin
        tulkitsemiseen
        ja siinä väkisinkin
        joutuu tuntemaan
        toisen syli.
        Siis olemme lähempänä
        joka päivä
        Rakastan sinua

        Sylissä.
        Sydämessä.
        Tähdissä kirjoitettuna
        Rakkauteni tanssina.
        Jonka askeleet
        sinä vain tiedät.
        Sävelellä, jonka
        sinä vain kuulet.
        Lähemmäs tulen.
        Haluan tuntea
        Kosketuksen.
        Sinun. 💕
        Hyvää yötä rakas.


      • rakkausonkyyneleissäkin

        Tunnet kosketuksen.
        En ole piilossa
        mitään en häpeä.
        Olen kanssasi onnellinen
        ja ylpeä sinusta.
        Kanssasi olen alaston
        ja paljas
        sinun edessäsi.
        Sinua en pelkää
        enkä kieltäydy ottamasta
        kanssasi mitään vastaan.
        Virratkoon kanssasi
        rakkaus.
        Kulkekoon kosketus
        lävitsemme
        ja virratkoon rakkaus
        tanssien
        yhteistä säveltä
        yhteistä rytmiä.
        Rakastan sinua


      • rakkausonkyyneleissäkin kirjoitti:

        Tunnet kosketuksen.
        En ole piilossa
        mitään en häpeä.
        Olen kanssasi onnellinen
        ja ylpeä sinusta.
        Kanssasi olen alaston
        ja paljas
        sinun edessäsi.
        Sinua en pelkää
        enkä kieltäydy ottamasta
        kanssasi mitään vastaan.
        Virratkoon kanssasi
        rakkaus.
        Kulkekoon kosketus
        lävitsemme
        ja virratkoon rakkaus
        tanssien
        yhteistä säveltä
        yhteistä rytmiä.
        Rakastan sinua

        Tuntien kosketuksen.
        Tuntien rakkauden
        Antaudun.
        Otan vastaan sen,
        hymyillen.
        Keskellä sairauden,
        tunnen lämpimän väreilyn..
        Tunnen kumman voiman
        ja tiedän että selviän.
        Tauti otti vallan, se
        kaatoi petiin, vaikka
        yritin taistellakin vastaan,
        Se oli vahvempi kuitenkin.
        Kurjan olon keskellä minä
        tunsin sinun silti siinä
        vierelläni olevan.
        Sain osan voimaasi ja
        Rakkautesi piti
        minusta huolen. Kyllä
        minä vielä selviän...
        Ja se mikä ei
        kuitenkaan muutu...
        Vaikka nukkuisinkin
        yli vuorokauden.
        Rakkaus sinuun.💕


      • *voima halit*
        mustaherukkaa
        minttuteetä ja hunajaa
        monta halausta
        monta suudelmaa
        Paranemisia.
        Minäkin olen flunssassa.
        Onneksi ei kuumetta
        mutta olen ollut päivän
        petissä.
        Yksi huokaus.
        Yksi hius.
        Hillitön luottamus
        yhteen solmuun
        se sitoo meidät
        erottamattomasti yhteen.
        Rakastan sinua


      • Niin ruusunen,
        nukkui sata vuotta,
        joten ehkä on toivoa
        kun nukuin vain
        vuorokauden.
        Toivottavasti
        prinssini ei
        huolestunut.
        Yritin eilen kirjoittaa ja
        tänään päivällä, mutta
        päätä särki ja kuume
        ei vaan hellittänyt.
        En kyllä voinut uskoa,
        että pystyin sairastumaan
        taas tähän tautiin uudelleen.
        Vuosi on tosi ihmeellinen....
        Voi kun kohta prinssi tulisi
        ja kertoisi, että kaikki ikävä
        on vain unta...joskus väsyttää.
        Kumpa jaksaisi vielä yrittää.
        Kyllä aurinko paistaa, vaikka
        sisällä on verhot alhaalla ja
        pimeää Aurinko kun vaan
        on juuri nyt liian
        kirkas minulle. Rakkauttasi
        sen sijaan tarvitsen. 💕


      • Tartu minua kädestä.
        Niinkuin tartut
        rakastettua lasta.
        Tartu kädestä
        hetkeä kädestä
        niin lujasti
        ettei rakkauden hetki
        karkaa
        niin hellästi
        että rakkaus on vapaa
        tekemään mitä ikinä
        haluaa.
        Ja prinssi haluaa
        oikeasti herättää
        Ruususen suudelmallaan.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        mustaherukkaa
        minttuteetä ja hunajaa
        monta halausta
        monta suudelmaa
        Paranemisia.
        Minäkin olen flunssassa.
        Onneksi ei kuumetta
        mutta olen ollut päivän
        petissä.
        Yksi huokaus.
        Yksi hius.
        Hillitön luottamus
        yhteen solmuun
        se sitoo meidät
        erottamattomasti yhteen.
        Rakastan sinua

        Sinä tarvitset nyt kaiken
        voiman. Tunne
        rakkaus ja voimahalaus.
        Kummallista tämä yhteys.
        Sinäkö sait kuitenkin
        minusta tuon taudin.
        Ei ollenkaan kumma.
        Tämä on niin outo tauti.
        Parane nyt pian.
        Ehkä suudelmat auttaa.
        Kaksi nuhaista suudelmaa,
        Veisikö se pois tämän taudin?
        Rakas toivon että pian paranet.
        💕


      • Tartun sinua kädestä.
        Tunne lempeä kosketus.
        Tartun hetkestä ja pyydän
        laita silmät kiinni. Nyt juuri.
        Suudelma kevyt ja hento,
        korvaan kuiskaan rakas.
        Pidä kiinni ja irrota nyt
        mennään hetkestä toiseen.
        Mennään kesän mukana
        rantaan, otetaan vene
        ja soudetaan järvelle.
        Katsotaan yhdessä kuun
        siltaa ja aamuauringon nousua.
        Ei ole kiirettä mihinkään.
        On vain järvi, vene ja me.
        On syli, jossa levätä ja
        Rakkaus joka ei häviä.
        Ja suudelma on tässä...💕


      • rakkausonkyyneleissäkin
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Sinä tarvitset nyt kaiken
        voiman. Tunne
        rakkaus ja voimahalaus.
        Kummallista tämä yhteys.
        Sinäkö sait kuitenkin
        minusta tuon taudin.
        Ei ollenkaan kumma.
        Tämä on niin outo tauti.
        Parane nyt pian.
        Ehkä suudelmat auttaa.
        Kaksi nuhaista suudelmaa,
        Veisikö se pois tämän taudin?
        Rakas toivon että pian paranet.
        💕

        Kyllä suudelmat auttaa
        *kiitos*
        Tartunnan sain
        mutta olen saanut
        sinusta myös rakkauden
        tartunnan
        ja se on sitkeä tauti.
        Pahenee joka päivä
        ja se vaatii monta
        suudelmaa
        ja halausta
        ja tanssia
        joka päivä .
        Ensimmäisestä taudista
        eli flunssasta
        uskon kyllä selviäväni
        mutta toiseen tautiin
        en tiedä lääkettä
        kuin sinun suudelmat
        tanssit ,halaukset ja hymyt.


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Tartun sinua kädestä.
        Tunne lempeä kosketus.
        Tartun hetkestä ja pyydän
        laita silmät kiinni. Nyt juuri.
        Suudelma kevyt ja hento,
        korvaan kuiskaan rakas.
        Pidä kiinni ja irrota nyt
        mennään hetkestä toiseen.
        Mennään kesän mukana
        rantaan, otetaan vene
        ja soudetaan järvelle.
        Katsotaan yhdessä kuun
        siltaa ja aamuauringon nousua.
        Ei ole kiirettä mihinkään.
        On vain järvi, vene ja me.
        On syli, jossa levätä ja
        Rakkaus joka ei häviä.
        Ja suudelma on tässä...💕

        Tuo varmasti tehdään.
        Vene , järvi ,kuunsilta
        yhdessä airon lavoissa
        käsi pitäen toisen kättä
        vedenpisarat tippuen
        onnenrenkaiksi
        onnenhetkiksi.
        Sinä ja minä yhdessä.
        Sitä odotan
        kuin kuuta nousevaa


      • Niin rakkaus on kokonainen
        vain kanssasi.
        Ja hetket täydelliset
        juuri niin...kun jaamme
        sen tunteen yhteisen.
        Rakkauden tauti on sitkeä.
        Flunssa voisi taas hävitä.
        Rakastan sinua ja
        vaikka nukkuisin, tiedän...
        olet siinä. Kiitos siitä.💕.


      • Olen vieressä
        ja pidän kädestä.
        Rakkauden taudista
        en ikinä usko pääseväni
        irti
        sillä se on ikuinen
        mutta lääkkeenä
        hetket kanssasi
        yhdessä soutaen
        yhdessä tanssien
        yhdessä koskettaen
        yhdessä halaten
        yhdessä suudellen
        yhdessä koskettaen
        niin nuo lääkkeet auttavat
        hetkeksi
        mutta sitten ikävä
        ja kaipuu iskee.


      • Hyvintodettuäksyltä
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Olen vieressä
        ja pidän kädestä.
        Rakkauden taudista
        en ikinä usko pääseväni
        irti
        sillä se on ikuinen
        mutta lääkkeenä
        hetket kanssasi
        yhdessä soutaen
        yhdessä tanssien
        yhdessä koskettaen
        yhdessä halaten
        yhdessä suudellen
        yhdessä koskettaen
        niin nuo lääkkeet auttavat
        hetkeksi
        mutta sitten ikävä
        ja kaipuu iskee.

        Sadan vuoden tirsoja siinä vetelette .. )) jauhaen samoja sanoja viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta vuoteen . Kovasti koskettelua koneen välityksellä, kylmää on. kylmää.


      • Rakkautta rakkautta
        kuiskaa ihmisen
        sydän ja sielu
        paksun korkean muurin
        läpi .
        Naistenpäivänäkin
        kuuluu huuto.
        Rakkautta rakkautta
        ja se ei ole kylmää.


      • *voima halit*
        ruusu
        tulipunainen ruusu


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rakkautta rakkautta
        kuiskaa ihmisen
        sydän ja sielu
        paksun korkean muurin
        läpi .
        Naistenpäivänäkin
        kuuluu huuto.
        Rakkautta rakkautta
        ja se ei ole kylmää.

        Muurit se murtaa
        Kaiken läpi se kuuluu.
        Se vain tuntuu ja
        minä kuulen huutosi.
        Se on täynnä rakkautta.
        Lämpöä, kauneutta.
        Ja kosketuksesi on
        kuin ruusun terälehdet,
        pehmeän samettiset.
        Tunnen jokaisen...
        huolimatta taudista
        joka ei jätä rauhaan.
        Ja vie kohta voimat.
        Silti...rakkaus pysyy
        Rakastan sinua.❤️💕


      • *voima halit*
        Jaksamista.
        Sisulla huomiseen
        ja se voi muuttaa kaiken
        ja kävellä yli taudin.
        *voima halit*
        joskus voi ottaa koville
        Suutelen
        sinulta kivut pois
        ja tuon tulipunaisen
        ruusukimpun pöydälle
        kertomaan rakkaudesta
        ja sen voimasta murtaa
        muurit
        *voima halit*
        pidän kädestä
        ja valvon vieressä
        jotta tauti häipyy.
        Minulla tuntuu paremmalta
        ja uskon että
        elämä taas voittaa.
        Rakastan sinua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        ruusu
        tulipunainen ruusu

        Rakkkaus
        Sitkeys.
        Lempeys.
        Rohkeus.
        Luottamus.
        Tieto siitä,
        että toinen on.
        Joka päivä.
        Halaus,
        Katseen lämpö,
        Suudelman kiihkeys.
        Odotus.
        Kaipaus.
        Ikävä.
        Vieressä aina.
        Rakastaen enemmän
        Ymmärttäen sen,
        että elämä on
        kanssasi ihmeellinen.
        Rakkaus on yhteinen.
        Seikkailu.
        Käsi kädessä.
        Kiitos rakas ruususta.
        Hymyilen. Ja näen
        valon, jonka sinä
        saat vain aikaan.
        Rakastan sinua.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *voima halit*
        Jaksamista.
        Sisulla huomiseen
        ja se voi muuttaa kaiken
        ja kävellä yli taudin.
        *voima halit*
        joskus voi ottaa koville
        Suutelen
        sinulta kivut pois
        ja tuon tulipunaisen
        ruusukimpun pöydälle
        kertomaan rakkaudesta
        ja sen voimasta murtaa
        muurit
        *voima halit*
        pidän kädestä
        ja valvon vieressä
        jotta tauti häipyy.
        Minulla tuntuu paremmalta
        ja uskon että
        elämä taas voittaa.
        Rakastan sinua

        Niin teen..
        Olen nukkunut paljon.
        Silti tauti vaan seuraa .
        Se pitää tiukasti kiinni.
        Jos siis halaatja suutelet,
        ei se pääse meidän väliiin.
        Rakkaus tekee taudille muurin.
        Jospa se onnistuukin niin.
        Ainakin halaukset antavat voimaa
        ja sanat sitkeyttä kestää.
        Suudelmat saavat
        ajattelemaan muuta...
        Rakastan sinua. 💕


      • *hymy*
        tunne suudelmat
        jalkapohjissa , säärissä
        pakaroissa
        selässä
        kaulalla
        suulla
        ja korvannipukassa.
        Rakkaus on sitkeä
        lempeä
        rohkea
        luottaa joka päivä
        ja on varma
        että toinen on vieressä
        joka hetki
        vaikka onkin ikävä
        ja kaipuu alati läsnä.
        Rakastan sinua


      • Hyvä
        kun olet levännyt.
        Levon voima
        on kyllä parasta
        lääkettä
        vaikka se näkyykin
        vasta pitemmässä juoksussa.
        Ikiliikkuja
        jaksaa taas liikkua
        kun hetken vielä jaksaa.
        Siis toivottavasti
        jaksat levätä
        ja kerätä voimia.
        Olen tukena
        ja pysyn vieressä


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *hymy*
        tunne suudelmat
        jalkapohjissa , säärissä
        pakaroissa
        selässä
        kaulalla
        suulla
        ja korvannipukassa.
        Rakkaus on sitkeä
        lempeä
        rohkea
        luottaa joka päivä
        ja on varma
        että toinen on vieressä
        joka hetki
        vaikka onkin ikävä
        ja kaipuu alati läsnä.
        Rakastan sinua

        Wau.
        Ei jäänyt
        tilaa taudille.
        Arvasin, että
        keksit ratkaisun.
        Minun vuoroni...💋
        Sitten voin nukkua.
        Voin toivoa siis
        taudin katoavan.
        Sillä tunnen suudelmat,
        halaukset ja hymyn.
        Ne ovat suojanani.
        Ja rakkautemme kuin
        viittana ympärillämme.
        Rakas olet...💕


      • Teräsmies
        on vieressäsi
        ja puhaltaa taudit
        hukkaan.
        No ehkä en ole
        teräsmies
        mutta nyt puhallan
        puh....puh...puhallan
        sinut terveeksi.
        Ja huoli kunnostasi
        painaa joka hetki


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Teräsmies
        on vieressäsi
        ja puhaltaa taudit
        hukkaan.
        No ehkä en ole
        teräsmies
        mutta nyt puhallan
        puh....puh...puhallan
        sinut terveeksi.
        Ja huoli kunnostasi
        painaa joka hetki

        Niinkuin laulussa
        todetaan...
        Kyllä mä selviän...
        Jokin voimat vaan vei,
        mutta älä ole huolissasi.
        Vielä elossa oon. Ja ehkä
        olokin hieman parempi.
        itsekin jo tosin ihmettelen
        tän kumman taudin kestoa.
        On hyvä kun olet siinä.
        On hyvä kuulla että sinä
        voit jo paremmin.
        Ja rakkautesi on joka
        päivä kuin aurinko,
        jonka tiedän kyllä
        vielä näkeväni.
        Entä äitisi?
        Miten hän voi?
        Yritän kestää ajatuksen,
        etten kuule
        sinusta hetkeen.
        Rakkaus on ikuinen.💕


      • *voima halit*
        Suudelmat
        otsaan
        poskille
        kaulalle
        suulle
        ja nenänpäähän.
        Hyvä kuulla
        että parempi päivä
        vaikka tauti vielä
        jyllääkin.
        Puh...puh...puhallan.
        Äiti vieläkin huonossa
        hapessa
        mutta söi taas tänään
        paremmin ja on jaksanut
        katsoa kanssani tv.tä
        ja jutella.
        Taas parempi päivä.
        *voima halit*
        olet tärkeä


      • Suudelmat
        halaukset
        hymyt
        ja rakkaus
        on joka hetki
        ajatuksin vieressäsi
        vaikka olenkin
        hetken poissa.
        Silti näet rakkauden
        tähtitaivaalla
        tähdenlentoina
        aurinkona ja kuuna.
        Rakastan sinua


      • Suudelmat...
        Saavat aikaan toivon.
        Ne antavat paremman olon.
        Huomaan kun jo hymyilen.
        Näen sinut mielessäni.
        Pidän kiviä taskussani...
        Lasken päiviä joilloin
        palaat matkastasi ja
        iltaisin käännän katseen
        kohti tähtiä taivaan.
        Lähetän silloin lentosuukon.
        Tiedän että se löytää luoksesi.
        Sillä rakkaudella on tiensä.
        Suukot siis etsii sinut.
        💕
        Rankkaa on äidilläsi ollut.
        Se selviäminen on joskus
        hidasta ja hankalaa ja
        kun on rankkaa ei usein
        ole oikein ruokahalua.
        Ymmärrän...voimia...
        Onneksi olet siellä.
        💕
        Rakastan sinua. Paljon ja
        aina vaan enemmän.💕


      • Suudelmat tunnen
        ja mukanani kannan.
        Tähdet tuikkii
        ja sinulle rakkautta huikkii.
        Tunnet ne halauksina
        hymyinä
        kosketuksina
        lämmön
        ja valon säteinä.
        Olet rakas.


      • Elämä on välillä
        tuskaa
        mutta tuskan kautta
        onni.
        Onni
        lentää lentämistään.
        Tekee pesänsä
        sydämiimme
        Sinun ja minun
        yhdessä
        käsi kädessä
        kohti pesää.
        ennen ensi kesää.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Elämä on välillä
        tuskaa
        mutta tuskan kautta
        onni.
        Onni
        lentää lentämistään.
        Tekee pesänsä
        sydämiimme
        Sinun ja minun
        yhdessä
        käsi kädessä
        kohti pesää.
        ennen ensi kesää.

        Rakas halaan ja rutistan.
        Lennän ja pidän kädestä.
        Niin pysymme yhdessä.
        Murheet pienessä nyytissä.
        Tiukasti narulla sidotussa.
        Niin ettei ne pääse leviämään.
        Kylvetään vaan ilon siemeniä.
        Niin pesässä voi hymyillä.
        Käpetyä toiseen syliin
        ja suudella. Rakkaudella.
        Sinun ainoa Aurinkosi.
        💕


      • *aurinko halit*
        *hymy halit*
        *voima halit*
        Murheista veistämme
        murheiden laivan.
        Ja sen matkaan puhallamme
        ja puhallamme
        ja käperrymme
        sylikkäin
        ja nautimme hetkistä.
        Olet rakas


      • Sinä teet maailmastani paremman.
        Sinä saat minut uskomaan,
        että ruusu, joka kasvaa etäällä,
        sen voi joku kulkija huomata.
        Niin ettei sitä enää unohda.
        Sinä teet maailmastani onnellisemman,
        kun otat minut viereesi hyväillen.
        Silittäen, suudellen, kertoen
        että rakkaus on meissä.
        Sinä teet maailmastani paikan,
        jossa jokaiselle on tilaa kukkia,
        jokaiselle on aikaa. Ja jossa on
        kaikille tilaa olla oma itsensä.
        Ja sinä uskot edelleen paikkaan
        jossa rakkaus on kaikkein tärkein.
        Jossa me olemme yhdessä.
        Siksi rakastan sinua tänäänkin.
        💕


      • Olet rakas.
        Kukat jotka
        tunkee eturiviin ,
        hakevat huomiota.
        Miksi ne huomioisi?
        Nehän vierekkäin
        kilpailevat
        toinen toistaan vastaan.
        On vaikea erottaa
        kuka on mitäkin.
        Ruusu joka kasvaa
        laaksossa
        erillään muista
        erottuu edukseen.
        Sen ei ole tarve
        kilpailla ja erottua
        koska se tietää
        ettei ole muut
        vaan on upea oma itsensä.
        Se loiste
        häikäisee .
        Siksi kulkijapoika
        muistaa sen
        eikä voi sitä unohtaa.
        Sillä rakastan tuota ruusua


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Olet rakas.
        Kukat jotka
        tunkee eturiviin ,
        hakevat huomiota.
        Miksi ne huomioisi?
        Nehän vierekkäin
        kilpailevat
        toinen toistaan vastaan.
        On vaikea erottaa
        kuka on mitäkin.
        Ruusu joka kasvaa
        laaksossa
        erillään muista
        erottuu edukseen.
        Sen ei ole tarve
        kilpailla ja erottua
        koska se tietää
        ettei ole muut
        vaan on upea oma itsensä.
        Se loiste
        häikäisee .
        Siksi kulkijapoika
        muistaa sen
        eikä voi sitä unohtaa.
        Sillä rakastan tuota ruusua

        Rakas.
        Sinä lähdet kohta.
        Ota mukaan ruususi.
        Rakkauteni.
        Tunnet sen tuoksun,
        Ja pikkuiset piikit,
        ne muistuttavat
        että joka päivä
        Rakkaus tekee myös
        hieman kipeää.
        Ikävä ja kaipaus,
        nekin kuuluu siis,
        Rakkauteen .💕


      • Sinä tai sinun ruususi
        pääsee aina mukaan.
        Kuljet aina kukkana
        rintapielessä
        jotta tunnen tuoksusi
        ja omenana taskussa
        jotta tunnen maun.
        Näen myös ajatuksen
        omenapuun kukasta
        sinusta ja herkyydestä.
        Rakastan sinua
        ps.kuinka voit?


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Olet rakas.
        Kukat jotka
        tunkee eturiviin ,
        hakevat huomiota.
        Miksi ne huomioisi?
        Nehän vierekkäin
        kilpailevat
        toinen toistaan vastaan.
        On vaikea erottaa
        kuka on mitäkin.
        Ruusu joka kasvaa
        laaksossa
        erillään muista
        erottuu edukseen.
        Sen ei ole tarve
        kilpailla ja erottua
        koska se tietää
        ettei ole muut
        vaan on upea oma itsensä.
        Se loiste
        häikäisee .
        Siksi kulkijapoika
        muistaa sen
        eikä voi sitä unohtaa.
        Sillä rakastan tuota ruusua

        Tärkeimmät asiat.
        Kannamme aina
        mukanamme.
        Ajatuksissa.
        Teoissa ja
        tunteiden syvissä
        vesissä.
        Kun pistämme
        silmämme kiinni...
        Se mitä emme näe,
        sen tunnemme
        sydämessämme.
        Tunnemme joka
        solussamme.
        Rakkaus leviää,
        ei se tunne rajoja.
        Se kuulee toisen
        pienenkin kuiskauksen,
        se näkee tähden, jota
        vielä ei edes ole.
        Se antaa käden ja
        tietää että toinen
        tarttuu kyllä siihen.
        Se näkee vastaantulijoiden
        hymyn ja tuntee siinä toivon.
        Se uskoo meihin koko ajan.
        Se ei hukkaa rakkauttaan,
        edes tungoksessa tai ruuhkassa,
        Se on läsnä joka hetki.
        Rakkauteni on kevyt
        kuin suudelma,
        mutta lämmin kuin tuli
        Ja vahva kuin kallio.
        Rakastan sinua.💕


      • On käsittämätöntä
        miten toisen oikeasti
        tuntee.
        Tuntee
        kun hän ajattelee.
        Tuntee
        kun hän ajattelee
        kirjoittavansa
        vaikka ei kirjoittaisikaan.
        Ajatuksen
        vaikka ei näekään
        sitä .
        Se tuntuu.
        Vaikka on matkaa
        tuntee ihmeellisesti
        toisen ajatukset
        joita ei muuta aika
        ei välimatka.
        Rakastan sinua
        vaikka huomenna
        olen tien päällä
        olet silti ajatuksissa
        joka hetki


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Sinä tai sinun ruususi
        pääsee aina mukaan.
        Kuljet aina kukkana
        rintapielessä
        jotta tunnen tuoksusi
        ja omenana taskussa
        jotta tunnen maun.
        Näen myös ajatuksen
        omenapuun kukasta
        sinusta ja herkyydestä.
        Rakastan sinua
        ps.kuinka voit?

        Kyllä minä toivun.
        Hiljalleen.. tauti vei
        toki voimia, mutta
        Hengitän rakkauttasi.
        Joka päivä olen vahvempi.
        Painaudun sinuun kiinni.
        Tunne rakkauteni.
        Kiitos rakas. Olet tärkeä.
        Vietä rentouttava loma.
        Toivon lämpöä ja aurinkoa.💕


      • Hyvää yötä suudelmin.
        Aja varovasti myös...
        Keli on jäätävä.💋💕


      • Hienoa
        että olet parempi.
        Minua lähtiessä
        huolettaa äiti
        mutta uskon
        että kaikki kääntyy.
        Jos ei
        niin tulen aikaisemmin
        takaisin.
        On elettevä
        päivä hetki kerrallaan
        ja jokainen hetki
        on arvokas
        ja joka hetki tulee
        käyttää
        siten kuin seuraavaa
        ei tulisi.
        Sinäkin olet arvokas
        mutta ennenkaikkea
        -rakas-


      • *rakastan sinua*
        olet rukouksissa
        ja toivon sinulle varjelusta


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *rakastan sinua*
        olet rukouksissa
        ja toivon sinulle varjelusta

        Rakkauden lintu
        Lentää kanssasi
        kohti etelää.
        Sillä sen on
        jo ikävä sinua.
        Ajatuksilla on
        siis siivet, vaikka
        minulla ei ole.
        Rakkaus on sydämessä
        olet missä vain.
        Tunnet kyllä sen.
        Säteen voiman.
        Rakkauden.
        💕
        Mitä tulee äitiisi.
        Uskon hänen pärjäävän.
        Hän on sitkeä.
        Hän tietää mihin menet.
        Ja tietää että palaat.
        Kenestäkään ei voi
        pitää kiinni kaiken aikaa.
        Niinkuin emo hän luopuu
        hetkeksi pojastaan ja
        jälleennäkeminen on
        sekin taas ihanaa.
        Uskon että hän sinnittelee.
        Hän tietää että tulet, jos
        hän sinua tarvitsee.
        Rakastan sinua.
        Olet lämmin ja ihana.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *rakastan sinua*
        olet rukouksissa
        ja toivon sinulle varjelusta

        Tänään toivon, että aika kuluu.
        Ja lunta ei enää yhtään tule.
        Haluan nähdä jo kevään.
        Tuntea sen vihreän toivon.
        Haluan nähdä sinun palaavan.
        Ikävä tekee pesää sydämeen.
        Ja vaikka rakkaus rakentaa
        siltaa yli vaikeuksien, minä
        tunnen vaan kaipuun kosketuksen.
        Kuuntelen yön tuulen tuomaa
        sanomaa, odottaen taivaalla
        Jotain pientä merkkiä sinusta.
        Katson taivaan rannan taa.
        Näetkö saman maiseman?
        Katsotko sitä sinäkin?
        Lasken päiviä ja tunteja.
        Rakastan joka päivä sinua.
        Ja uskon kevään koittavan.
        Ja sinun palaavan.
        Ihan pian.💕


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Tänään toivon, että aika kuluu.
        Ja lunta ei enää yhtään tule.
        Haluan nähdä jo kevään.
        Tuntea sen vihreän toivon.
        Haluan nähdä sinun palaavan.
        Ikävä tekee pesää sydämeen.
        Ja vaikka rakkaus rakentaa
        siltaa yli vaikeuksien, minä
        tunnen vaan kaipuun kosketuksen.
        Kuuntelen yön tuulen tuomaa
        sanomaa, odottaen taivaalla
        Jotain pientä merkkiä sinusta.
        Katson taivaan rannan taa.
        Näetkö saman maiseman?
        Katsotko sitä sinäkin?
        Lasken päiviä ja tunteja.
        Rakastan joka päivä sinua.
        Ja uskon kevään koittavan.
        Ja sinun palaavan.
        Ihan pian.💕

        Kun halaat minua.
        Mnä tunnen tuulen,
        meren, auringon ja
        näen kallion. Ja minä
        Pidän kiinni sinusta.
        Älä koskaan häviä.
        Sinä olet minun
        Maailmani.
        Keskipisteeni.
        Rakkauteni.
        Jään syliisi.💕


      • Annahyväihminen

        Hänen viettää kuukautensa ilman sinua rauhassa, jätä räkyttäminen jo hetkeksi, ei hän tänne tule reissullaan sinulle kirjoittamaan vaikka kuinka näytät sitä suorastaan vaativan. Sinulla menee nyt asiat vähän överiksi.


      • Apulannan kappale
        Valot pimeyksien reunoilla.
        Se tuli tänään radiosta.
        Näen tuon valon.
        Tunnen sydämenlyönnit.
        Näen polun ja tunnen
        Rakkauden voiman.
        Tuon yhteisen energian.
        Valtamerten voiman.
        Katson ylös ja näen
        kanssasi saman taivaan.
        Näen tähden.
        Hymyilen tänään.
        Sinulle jälleen.💕


      • Radiostatulee
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Apulannan kappale
        Valot pimeyksien reunoilla.
        Se tuli tänään radiosta.
        Näen tuon valon.
        Tunnen sydämenlyönnit.
        Näen polun ja tunnen
        Rakkauden voiman.
        Tuon yhteisen energian.
        Valtamerten voiman.
        Katson ylös ja näen
        kanssasi saman taivaan.
        Näen tähden.
        Hymyilen tänään.
        Sinulle jälleen.💕

        Paljon musaa mutta ei niitä tänne tarvii postata. Melkoinen takiainen.


      • Jokainenihminen

        Tarvitsee omaa rauhaa ja tilaa, ei pidä koettaa lassota ketään, anna hänelle oma tilansa olla aikansa poissa täältäkin, älä oleta hänen tulevan tänne siellä missä hän nyt on, tällä hetkellä hänen maailmansa täyttää kaikki muu kuin nettipalsta. Suo se hänelle puhtaasta sydämestä.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *rakastan sinua*
        olet rukouksissa
        ja toivon sinulle varjelusta

        Rakas.
        Sydämeni on kuin autiomaa.
        Se janoaa sinun lähdettäsi.
        Olen kuin eksynyt pisara,
        joka odottaa sateen ääntä.
        Tunnen miten sade jo tuoksuu.
        se tuntuu ja aistin sen,
        vaikka vielä on kuivaa
        ja sadetta ei kuulu.
        Tiedän... sade tulee ja
        odotuskin siitä antaa
        toivoa minulle.
        Sinä siellä taivaanrannan
        takana....kunhan vain tiedät...
        Rakastan sinua.💕


      • Katson taivasta.
        Katson pilviä.
        Uskon että kyllä
        kaikki vielä krkastuu..
        Vaikka välillä on sydän
        niin kovin levoton,
        se rauhan silti saa
        kun ajattelen sinua.
        Katson silloin läpi pilvien.
        Katson läpi myrskynkin.
        Tuot rauhan ihmeellisen.
        Näen kalliolla tammen,
        joka juuret kasvatti.
        Huolimatta siitä, että
        moni siltäkin epäili.
        Ei tammi kuulemma
        voi kasvaa kalliolla.
        Niin sanoivat he...
        Jotka osaavat ja tietävät...
        Kuitenkin...näen sen.
        Tammen kaikkein
        kauneimman.
        Se on vahvempi kuin
        moni arvasikaan.
        Se teki juuret hiljakseen.
        Ja nyt se pysyy siinä.
        Vaikka miten myrskyäisi.
        Se päätti siihen jäädä.
        Niin kasvoi hiljalleen,
        myös rakkaus sydämeen.
        Ja juurtui sinne kokonaan.
        Ei pois lähde milloinkaan.
        💕


      • onsullakauhee
        Haavemaantyttö kirjoitti:

        Katson taivasta.
        Katson pilviä.
        Uskon että kyllä
        kaikki vielä krkastuu..
        Vaikka välillä on sydän
        niin kovin levoton,
        se rauhan silti saa
        kun ajattelen sinua.
        Katson silloin läpi pilvien.
        Katson läpi myrskynkin.
        Tuot rauhan ihmeellisen.
        Näen kalliolla tammen,
        joka juuret kasvatti.
        Huolimatta siitä, että
        moni siltäkin epäili.
        Ei tammi kuulemma
        voi kasvaa kalliolla.
        Niin sanoivat he...
        Jotka osaavat ja tietävät...
        Kuitenkin...näen sen.
        Tammen kaikkein
        kauneimman.
        Se on vahvempi kuin
        moni arvasikaan.
        Se teki juuret hiljakseen.
        Ja nyt se pysyy siinä.
        Vaikka miten myrskyäisi.
        Se päätti siihen jäädä.
        Niin kasvoi hiljalleen,
        myös rakkaus sydämeen.
        Ja juurtui sinne kokonaan.
        Ei pois lähde milloinkaan.
        💕

        pelko perseessä et se löytääkin sieltä toisen.


      • Minä huomaan,
        lisääntyvän valon.
        Tunnen lämmön.
        Lempeän tuulen.
        Ja yhtäkkiä näen
        järvellä kaksi joutsenta.
        Ne tulivat jo takaisin.
        Kevät on siis jo täällä.
        Ja sinä täytät minun
        Sydämeni kokonaan.
        *Rakkaudella suudelmat*
        💕


      • Kumpa sinä olisit siinä.
        Sulattaisit ympäröivän jään.
        Saisit auringon lämmittämään.
        Yöt ilman sinua ovat kylmiä.
        Yritän katsoa eteenpäin.
        Katson yli taivaanrannan.
        Päivät ilan sinua ovat ilottomia.
        Odottavan sydän ei
        kuitenkaan anna periksi.
        Kaikelle on aikansa.
        Rakkaus polttaa hellästi.
        Jättäen jäljen. Toiseen.
        Minusta sinuun ja
        Sinusta minuun.
        Rakkaudella. Sinulle.
        Aurinko 💕


      • Aurinko ja kuu.
        Taivaalla valo.
        Lumella tuhansia
        timantteja.
        Säteen voima.
        Hiljaisuus puhuu.
        Hiljaisuus kertoo.
        Hiljaisuus näyttää
        Hiljaisuus odottaa.
        Sitä toivoo, uskoo ja
        Rakastaa.
        Näkee kaikessa valon.
        Tulen sekä roihun.
        Tuntee sydämen lyönnit.
        Ei sitä muuta etäisyydet,
        ei matka eikä aika.
        Rakkaus. Se on
        tässä, aina.
        Kun katsot ylös.
        Sama taivas on ylläsi.
        Tunnet yhteyden.
        Tunnet rakkauteni.
        Ja näen sen valon.💕


      • Kesken kevään
        Aurinko häviää.
        Sataa vettä.
        Tulee lunta.
        Ennen kuin talvi taittuu
        Ennen kuin tulee lämmin.
        On vielä hetken kylmää.
        Paleltaa...
        Se kestää hetken.
        Sydän kestää tuskan.
        Kun vaan uskoo huomiseen.
        Toiseen. Rakkauteen.
        Ikävänkin keskellä...
        Hymyilen ja ajattelen...
        Sinua💕


      • Kivi on kylmä.
        Taivaskin pilvessä.
        Istun kalliolla katsellen
        kaukaisuuteen.
        Kuuntelen tuulen ja
        tunnen veden äänen.
        Laitan silmät kiinni.
        Tunnen sinut siinä.
        Huulilla on pisaroita.
        Hymyssä toivoa.
        Tunnen lämmön ja rakkauden.
        Kuulen joutsenten huudon.
        Vaikka ikävä lähettää joka
        päivä enemmän merkkejä.
        Liekki sydämessä ei sammu.💕


      • Haavemaantyttö kirjoitti:

        Kivi on kylmä.
        Taivaskin pilvessä.
        Istun kalliolla katsellen
        kaukaisuuteen.
        Kuuntelen tuulen ja
        tunnen veden äänen.
        Laitan silmät kiinni.
        Tunnen sinut siinä.
        Huulilla on pisaroita.
        Hymyssä toivoa.
        Tunnen lämmön ja rakkauden.
        Kuulen joutsenten huudon.
        Vaikka ikävä lähettää joka
        päivä enemmän merkkejä.
        Liekki sydämessä ei sammu.💕

        Kuukausi.
        On pitkä aika.
        Siinä on monta päivää.
        Monta pimeää yötä.
        Monta tuntia ja minuuttia.
        Monta ikävöivää ajatusta.
        Odotuksen täyttävää tunnetta.
        Ja paljon paljon rakkautta.
        Uskoa ja toivoa.
        Ripaus pelkoa että
        oletko yhä olemassa.
        Käteni ei yllä sinne saakka.
        En voi koskettaa sinua....
        Ajatukseni toivon sinut saavuttavan.
        Ja suudelmat lennätän luoksesi.
        Sinä ...❤️
        Minä kaipaan sinua niin.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        *rakastan sinua*
        olet rukouksissa
        ja toivon sinulle varjelusta

        Sinä olet lämpö.
        Sinä olet aurinko.
        Sinä tuot kevään.
        Sulatat jään.
        Annat valon.
        Osoitat toivon.
        Leskenlehti.
        Sinivuokko.
        Keskeltä tyhjyyden.
        Keskeltä kuolleiden lehtien.
        Näkyy kauneus.
        Tunne rakkaus.
        Saat hymyn ja halauksen.
        Jää siihen...💕


      • Pääsitkö hyvin takaisin?
        Onnistuiko lomasi?
        Miten voi äitisi?
        Odotan sinua...
        Kipaan ja ikävöin.
        Toivon ja rakastan,
        vaikka valoa ei näy.
        Sammuiko aurinko?
        Säteet ainakin hävisi.
        Lämpö edelleen tuntuu.
        Rakkauteni sinuun pysyy.
        💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        On käsittämätöntä
        miten toisen oikeasti
        tuntee.
        Tuntee
        kun hän ajattelee.
        Tuntee
        kun hän ajattelee
        kirjoittavansa
        vaikka ei kirjoittaisikaan.
        Ajatuksen
        vaikka ei näekään
        sitä .
        Se tuntuu.
        Vaikka on matkaa
        tuntee ihmeellisesti
        toisen ajatukset
        joita ei muuta aika
        ei välimatka.
        Rakastan sinua
        vaikka huomenna
        olen tien päällä
        olet silti ajatuksissa
        joka hetki

        Tunnetko vielä sen?
        Lämpimän tunteen.
        ja näkymättömän siteen?
        Jokin siinä vain on....
        Rakkauden käden.
        Sen tarvitsen.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Hienoa
        että olet parempi.
        Minua lähtiessä
        huolettaa äiti
        mutta uskon
        että kaikki kääntyy.
        Jos ei
        niin tulen aikaisemmin
        takaisin.
        On elettevä
        päivä hetki kerrallaan
        ja jokainen hetki
        on arvokas
        ja joka hetki tulee
        käyttää
        siten kuin seuraavaa
        ei tulisi.
        Sinäkin olet arvokas
        mutta ennenkaikkea
        -rakas-

        Tahdon tanssia kanssasi.
        Enkä päästää irti enää ikinä.
        Tahdon olla aina vierelläsi.
        Tuntea sinun pehmeät aaltosi.
        Tahdon olla ihan lähelläsi.
        Sinä olet meri ja minä kallio.
        Katson kuvaasi ja hymyilen.
        Veteen heijastuu tuhansia timantteja.
        Pilvet tekevät veteen sydämen
        Ja sinä saat minun rakkauteni sinetin.
        Mikään säde ei ole koskaan niin kirkas,
        kuin liekki roihuavan rakkauteni.
        Ja jos eksyn sinä näytät valon.
        Näen majakan ja löydän kotiin tien.
        Olet kuu ja minä aurinko.
        Ja minä...rakastan sinua.
        Jos näet tähden...
        Tiedät että odotan...💕


      • Joka päivä
        katsoin merta
        katsoin kalliota
        katsoin tähtitaivasta
        kun ei ollut pilviä.
        Joka päivä maisema
        oli uusi.
        Joka päivä värit vaihteli.
        Taivaan rakkaus pysyi.
        Tapahtumia
        kirjan verran.
        Äiti voi paremmin
        Huoli veljestä.
        Voisipa tanssia taivaisiin
        kera kuunsillan.
        Joka päivä meri
        Joka päivä kallio
        ja joka päivä rakkaus.
        Rakkaus joka päivään
        ja rakkaus joka hetkeen.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        On käsittämätöntä
        miten toisen oikeasti
        tuntee.
        Tuntee
        kun hän ajattelee.
        Tuntee
        kun hän ajattelee
        kirjoittavansa
        vaikka ei kirjoittaisikaan.
        Ajatuksen
        vaikka ei näekään
        sitä .
        Se tuntuu.
        Vaikka on matkaa
        tuntee ihmeellisesti
        toisen ajatukset
        joita ei muuta aika
        ei välimatka.
        Rakastan sinua
        vaikka huomenna
        olen tien päällä
        olet silti ajatuksissa
        joka hetki

        Lintu joka on häkissä
        ei pysy siellä, jos joku avaa sen.
        Kiinni sidottu eläin siis karkaa.
        Vain rakkaus pitää kiinni toisesta
        näkymättömin säikein, ilman mitään
        pakkoa. Rakkaus on vapaa.
        Se pysyy mukana omasta halustaan.
        Sitä ei voi käskeä tai komentaa.
        Sitä voi toki toivoa ja hiljaa kutsua.
        Se tulee luokse pienin askelin eikä
        se pidä isoa ääntä. Se vain levittää
        kädet ja hymyilee. Se koskettaa hellyydellä
        ja saa toisen tuntemaan sen lempeyden,
        se hävittää kivun ja saa aikaan ilon.
        Se poistaa tuskan ja nujertaa kivun.
        Se tuo valon keskelle pimeyden.
        Se näyttää, että pienikin piste, voi
        lopulta vallata koko paperin.
        Tai täyttää palstan...
        Niin tekee rakkaus, se pysyy
        vaikka joskus voimia kysyy.
        Rakkaus ei kuitenkaan hellitä helpolla,
        Se on sitkeyden perikuva.
        Se pysyy rinnalla. Aina.
        Rakastan sinua.💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Joka päivä
        katsoin merta
        katsoin kalliota
        katsoin tähtitaivasta
        kun ei ollut pilviä.
        Joka päivä maisema
        oli uusi.
        Joka päivä värit vaihteli.
        Taivaan rakkaus pysyi.
        Tapahtumia
        kirjan verran.
        Äiti voi paremmin
        Huoli veljestä.
        Voisipa tanssia taivaisiin
        kera kuunsillan.
        Joka päivä meri
        Joka päivä kallio
        ja joka päivä rakkaus.
        Rakkaus joka päivään
        ja rakkaus joka hetkeen.

        Taivaan värit vaihtelevat.
        Tunsit siis aallot, tunsit tuulen,
        Tunsit rakkauden.
        Tunsitko sykkivän sydämen?
        Huoli painaa askelia.
        Silti jokaisella on
        omat otettavinaan.
        Onneksi olet kunnossa ja
        äitisi myös.
        Rukous ja varjelus.
        Oli siis matkassasi.
        Kiitos kun vastasit.
        💕


      • Satakieli
        jonka laulu on vaiennut
        kun se joutuu häkkiin
        ei tajua lähteä häkistä
        vaikka ovi on auki.
        Satakieli
        laulaa rakkaudesta
        vain vapaudessa.
        ja rakkaus säilyy
        vain vapaudessa.
        Kuten meren aallot
        ne vyöryvät
        yli kallion
        ja hyväilevät
        Rakkaus on meren aalto
        lopulta se
        jyrää kallionkin
        ellei aaltoihin vastaa
        Vapaus
        on sen vyöryn lähde
        ja rakkaus ei katoa
        kuten en minäkään.


      • Kyllähänsetäällävastaa
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Satakieli
        jonka laulu on vaiennut
        kun se joutuu häkkiin
        ei tajua lähteä häkistä
        vaikka ovi on auki.
        Satakieli
        laulaa rakkaudesta
        vain vapaudessa.
        ja rakkaus säilyy
        vain vapaudessa.
        Kuten meren aallot
        ne vyöryvät
        yli kallion
        ja hyväilevät
        Rakkaus on meren aalto
        lopulta se
        jyrää kallionkin
        ellei aaltoihin vastaa
        Vapaus
        on sen vyöryn lähde
        ja rakkaus ei katoa
        kuten en minäkään.

        Mutta veto voimassa porukalla edelleen että tytteli on niitä " nettirakastajia " .. kattellaan ))


      • Isotonesteet
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Satakieli
        jonka laulu on vaiennut
        kun se joutuu häkkiin
        ei tajua lähteä häkistä
        vaikka ovi on auki.
        Satakieli
        laulaa rakkaudesta
        vain vapaudessa.
        ja rakkaus säilyy
        vain vapaudessa.
        Kuten meren aallot
        ne vyöryvät
        yli kallion
        ja hyväilevät
        Rakkaus on meren aalto
        lopulta se
        jyrää kallionkin
        ellei aaltoihin vastaa
        Vapaus
        on sen vyöryn lähde
        ja rakkaus ei katoa
        kuten en minäkään.

        Kun vuosia pitää piileskellä netin salamaailmassa.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Satakieli
        jonka laulu on vaiennut
        kun se joutuu häkkiin
        ei tajua lähteä häkistä
        vaikka ovi on auki.
        Satakieli
        laulaa rakkaudesta
        vain vapaudessa.
        ja rakkaus säilyy
        vain vapaudessa.
        Kuten meren aallot
        ne vyöryvät
        yli kallion
        ja hyväilevät
        Rakkaus on meren aalto
        lopulta se
        jyrää kallionkin
        ellei aaltoihin vastaa
        Vapaus
        on sen vyöryn lähde
        ja rakkaus ei katoa
        kuten en minäkään.

        Kallio tarvitsee aallot.
        Meren hyväilyn.
        Lintu joka ei enää jaksa
        laulaa tai liikkua, tarvitsee
        hellyyttä ja huolenpitoa.
        Rakkautta ja lempeyttä.
        Paljon ehtii tapahtua
        kuukaudenkin aikana.
        Miten monesti ajattelin
        Sinua. Kaipasin paljon.
        Vaikka minä
        tunsin rakkautesi.
        eikä matka eikä aika
        saa rakkautta sammumaan.
        Silti ....halusin kuulla
        sinut. 💕


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Joka päivä
        katsoin merta
        katsoin kalliota
        katsoin tähtitaivasta
        kun ei ollut pilviä.
        Joka päivä maisema
        oli uusi.
        Joka päivä värit vaihteli.
        Taivaan rakkaus pysyi.
        Tapahtumia
        kirjan verran.
        Äiti voi paremmin
        Huoli veljestä.
        Voisipa tanssia taivaisiin
        kera kuunsillan.
        Joka päivä meri
        Joka päivä kallio
        ja joka päivä rakkaus.
        Rakkaus joka päivään
        ja rakkaus joka hetkeen.

        Niinkuin sanoit.
        Kuukausi ja voisit
        kirjoittaa kirjan.
        Näin juuri on.
        Siltä minustakin
        tuntuu.
        Elämä ei juuri kysy
        eikä se vastaa.
        Se tuo eteen joka
        päivä haasteen.
        Joskus montakin
        yhtäaikaa, se ei
        päästä helpolla.
        Ei se kuuntele
        jos sanon sille
        etten nyt jaksa.
        Ei se edes odota
        huomiseen tai sano
        palataan myöhemmin.
        Joskus mietin miksi,
        mutta turhaa...
        Jokaiselle on kai
        varattu oma osansa.
        Ehkä siis selviän?
        Ehkä selviämme?
        Selviän -minä ajattelen.
        Hetken uupumuksen
        jälkeen en pistä vastaan,
        sillä ei se auta.
        Elämälle ei pistetä vastaan.
        Huokaisen, tarvitsen
        pienen hetken.
        Hetkessä tunnen sinut ja
        näen kaiken hyvän ja kauniin.
        Yhteisen unelman.
        Tavallisen yksinkertaisen
        elämän. Rakkauden.
        Se auttaa ja taas mennään.
        Illan hiljaisuudessa....
        Tunne läsnäoloni.
        Rakkauteni💕


      • On meri
        On lintu
        On kallio
        On rakkaus
        Ne ovat meri,kallio,
        lintu ja rakkaus.
        Ne eivät katoa.
        Ne ovat tosi.
        Silti ne kuten
        kallio tarvitsevat hyväilyjä
        ne tarvitsevat hellyyttä
        ja huolenpitoa.
        Ne tarvitsevat oikeaa
        todellista
        hyväilyjä,hellyyttä ja huolenpitoa
        että konkreettista rakkautta
        jotta ne kantavat
        etäisyyden ja matkan
        vaikka ne kyllä kestävät
        jos rakkaus on todellista.
        Mutta rakkaus
        on myös työtä
        joka päivä työtä
        joka päivä tekoja
        todellisuutta
        silloin ne ovat kallio
        meri,lintu ja aallot
        Niitä ei kadota aika
        ei välimatkat
        vaan silloin rakkaus
        kestää
        mistä tahansa huolimatta.
        Rakkaus on ja pysyy.


      • Aika kulkee
        kirjoittaa kirjaa.
        Jossa ylpeä kulkee
        haavat matkassaan
        Nostamaan taakat
        jotka pudonneet eteemme
        Näytämme ylpeät kasvot
        jotka nöyrinä polvistuvat
        ja tunnustamme heikkoina
        ettemme aina jaksa.
        Olemme rakkauden edessä
        nöyriä ja heikkoja
        Huomaamme
        miten rakkaus
        tekee meistä vahvoja
        kun rakastamme
        heikkoina ja nöyrinä
        ja kuuntelemme
        sydämen ääntä.


      • Olet rakas.
        Sydämen ääni
        - se on vahva.
        Se mitä et näe
        -sinä ei ole.
        Ei ole rakkautta,
        Ilman toista ja
        konkreettisia tekoja.
        Ymmärrän.
        Tiedän.
        Näen sinusta
        uupumuksen.
        Epäuskon.
        Odotuksen tuskan.
        Kallio on vain.
        Meri on vain.
        Korvat eivät kuule.
        Silmät eivät näe.
        Suu on suudelmia vaille.
        Väsyttää.
        Silti...
        Rakkauteni on edelleen.
        Kun uskoo siihen...
        Pieneen säikeen voimaan.
        Pisteeseen, joka täyttää
        paperin. Tuuleen, joka saa
        aallot aikaan. Rakkauteen,
        joka löytää tien toisen luo..
        Mutta jaksaako sitä perille?
        Ei se ole helppoa.
        Rakkaus välillämme on vahva,
        mutta tie jota kuljemme
        on kivinen ja kuoppia täynnä.
        Silti halu on olla osa
        yhteistä tarinaa..
        Todellista ja aitoa.💕


      • Rakastan sinua.
        Kaiken keskellä.
        Sinä olet minulle tärkeä.
        Halaan sinua, vaikka
        olisit hiljaa, vaikka
        et sanoisi sanaakaan.
        Vaikka sinä sanoisit älä.
        Sillä minä niin...
        Haluan tuntea sinut
        vierelläni. Kun nukun.
        Kun herään. Kun kävelen.
        Kun itken ja nauran.
        Kun katson maisemaa,
        kun ajattelen jotain kaunista.
        Siis niinkuin nyt, kun
        Ajattelen sinua.
        Rakkaudella.💕


      • Rumpu
        rakkauden rumpu.
        Sitä kuuntelen.
        Hiljaa.
        Pysähtyen.
        Korva tarkkana.
        Kuin lähdettä
        rakkauden lähdettä
        lähestyvä eläin.
        Kuljen yksin
        mutta uskallanko uskoa
        sinuun
        Tunnen sanat.
        Tunnen tunteen.
        Tunnen kosketuksen.
        Ne ovat tärkeitä
        Ne ovat rakkaita.
        Silti kävelen kohti
        rakkauden lähdettä
        ja odotan.


      • kjfflkkkik
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rumpu
        rakkauden rumpu.
        Sitä kuuntelen.
        Hiljaa.
        Pysähtyen.
        Korva tarkkana.
        Kuin lähdettä
        rakkauden lähdettä
        lähestyvä eläin.
        Kuljen yksin
        mutta uskallanko uskoa
        sinuun
        Tunnen sanat.
        Tunnen tunteen.
        Tunnen kosketuksen.
        Ne ovat tärkeitä
        Ne ovat rakkaita.
        Silti kävelen kohti
        rakkauden lähdettä
        ja odotan.

        äijä alkaa hiljalleen herään todellisuuteen ,,,, monenkohan vuoden jälkeen !!


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Rumpu
        rakkauden rumpu.
        Sitä kuuntelen.
        Hiljaa.
        Pysähtyen.
        Korva tarkkana.
        Kuin lähdettä
        rakkauden lähdettä
        lähestyvä eläin.
        Kuljen yksin
        mutta uskallanko uskoa
        sinuun
        Tunnen sanat.
        Tunnen tunteen.
        Tunnen kosketuksen.
        Ne ovat tärkeitä
        Ne ovat rakkaita.
        Silti kävelen kohti
        rakkauden lähdettä
        ja odotan.

        Katso video you tube, kuuntele laulu. Näin tunnen.
        Elastinen feat. Johanna Kurkela - Oota Mua 💕


      • Hiipuva valo.
        Jälkivalaiseva
        kuten kristallikide.
        Sekin säilyy ja pysyy
        jos saa hetkittäin
        auringonvaloa.
        mutta se tarvitsee
        ja kaipaa aitoa valoa
        niin se kestää
        vaikka olisi miten pimeää.
        Majakan valo säilyy
        säässä kuin säässä.
        Kuten valo rakkaudenkin.
        Jälkivalaiseva
        kun se kohtaa valon
        niin se emittoi säteet
        ja kuten kuukin
        se valaisee pimeässä.
        Aurinko voi
        olla pilvessä
        keskellä myrskyä
        taivaanrannan takana
        mutta sillä on taipumus
        tulla näkyville
        ajan kanssa
        eikä sitä tarvitse vuosia
        odottaa.
        -oota mua-
        odotan jos näen säteitä
        muuten hiivun pimeään.
        vaikka rakkaus
        ei hiivukkaan
        se säilyy
        ja se on vieressä
        nyt ja aina.


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Hiipuva valo.
        Jälkivalaiseva
        kuten kristallikide.
        Sekin säilyy ja pysyy
        jos saa hetkittäin
        auringonvaloa.
        mutta se tarvitsee
        ja kaipaa aitoa valoa
        niin se kestää
        vaikka olisi miten pimeää.
        Majakan valo säilyy
        säässä kuin säässä.
        Kuten valo rakkaudenkin.
        Jälkivalaiseva
        kun se kohtaa valon
        niin se emittoi säteet
        ja kuten kuukin
        se valaisee pimeässä.
        Aurinko voi
        olla pilvessä
        keskellä myrskyä
        taivaanrannan takana
        mutta sillä on taipumus
        tulla näkyville
        ajan kanssa
        eikä sitä tarvitse vuosia
        odottaa.
        -oota mua-
        odotan jos näen säteitä
        muuten hiivun pimeään.
        vaikka rakkaus
        ei hiivukkaan
        se säilyy
        ja se on vieressä
        nyt ja aina.

        http://you.tube tommi läntinen
        balladi elokuvasta klaani.
        Sydän on täynnä rakkautta.
        ❤️Sinuun.
        Ikuista. Olemassa olevaa.
        Todellista. Haavoittuvaa.
        Valaisevaa. Niin se on.
        Minä tiedän....
        Ymmärrän..
        Ei ole sanoja. Vain siivet.
        Toivon että kantavat.
        Minut sinun luoksesi.💕


      • Tommi-
        kaukainen sukulainen.
        Rakkaus on ikuista.
        Se ei katoa .
        Se kestää.
        Vain ihminen
        on katoavainen
        mutta hänenkin
        rakkaus voi olla ikuista
        ja kestävää .
        eikä sitä tarvitse
        edes alati rummuttaa.
        Siipien kanto
        vaatii räpyttelyä
        ja luottamusta
        siihen
        että siivet kantaa
        mutta jos ei räpyttele
        ei voi oppia lentämäänkään
        Rakkaus on lentänyt
        viereesi
        mutta se ei voi auttaa
        lentoharjoittelussa
        sillä omien siipien
        on kannettava.
        Rakkaus on silti kanssasi
        -nyt ja aina,ikuisesti-


      • rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Tommi-
        kaukainen sukulainen.
        Rakkaus on ikuista.
        Se ei katoa .
        Se kestää.
        Vain ihminen
        on katoavainen
        mutta hänenkin
        rakkaus voi olla ikuista
        ja kestävää .
        eikä sitä tarvitse
        edes alati rummuttaa.
        Siipien kanto
        vaatii räpyttelyä
        ja luottamusta
        siihen
        että siivet kantaa
        mutta jos ei räpyttele
        ei voi oppia lentämäänkään
        Rakkaus on lentänyt
        viereesi
        mutta se ei voi auttaa
        lentoharjoittelussa
        sillä omien siipien
        on kannettava.
        Rakkaus on silti kanssasi
        -nyt ja aina,ikuisesti-

        Rakkaus lensi viereeni.
        Ja pysyi siinä.
        Tuulessa ja tuiskussa.
        Piti kiinni. Oli rinnalla.
        Tutun oloisesti. Sielunkumppanina.
        Olin kuin kotona.
        Tunnen nytkin
        koko ajan kädet ympärillä.
        Rakastan sinua.
        Joka hetki.
        Räpytän...kunnes...
        Olemme, näemme...💕


      • Toivo
        -toive-
        usko
        usko siihen
        rakkaus
        nähdä se
        vaikka silmät
        on pimeässä.


      • fkjfkjfkjfkff
        rakkaudenkäsi kirjoitti:

        Toivo
        -toive-
        usko
        usko siihen
        rakkaus
        nähdä se
        vaikka silmät
        on pimeässä.

        täältä saa aina hyvät aamunosteet tyttelin möläyttelyjä lukiessa : kuuntele sinä ukko vaan biisejä ja katsele videoita, ne riittää sulle )) ja sitten tytteli kellahtaa toisen miehen viereen ))
        semmosta " rakkautta " hänellä. )) hupaisaa seurattavaa.


    • vittumitäluusereita

      ootteko niin tyhjätaskuja ettette pysty käyttämään henk.koht. viestintää vaan pitää täällä maleksia, tätä ei oo tarkotettu kyllä tommoseen ollenkaan vai ollaanko poluilla jotka pitää salata muiden silmiltä ja korvilta.

    • Tuskataipaska

      Siinähän se kun se tänne pitää piilottaa.

    • KunhanMietiskelin

      Mitä arvoa on löytämisellä joka on pelkästään netin sivulla oleva muutama sana, joka ei koskaan näytä konkretisoituvan oikeaksi todeksi. Missä on toisen ihmisen kosketus, siis oikea kosketus, ei nettihöpötys, se ei ole oikeaa, ei keho toista kehoa vasten, suu vasten suuta.
      Yleensä kielletty tunne hukataan tänne koska se ei saa näkyä eikä tuntua.

    • sairas.maailma

      Mitäs vikaa rakkausrunoissa pitääkö niitäkin lukea rivien välistä jos löytäis jotain epäilyttävää tai moraalitonta.Kyllä immeiset on sairaan negatiivisiä sitten ne vielä ihmettelee miks kukaan ei haluu niitten kanssa seukata.

      • Kaikillaonoikeus

        Täällä mielipiteeseen, niin heillä kuin sinullakin, miksi se on niin vaikea hyväksyä ja ymmärtää ja ketjussa ei mielestäni kukaan puhunut halaistua sanaa omasta seurustelusta mihinkään suuntaan. Kaikilla täällä kommentoivilla on oma elämä omine ihmisineen, sitä on turhaa tavallasi kyseenalaistaa, se on lapsellista. Täällä kommentoiminen ei millään tavalla liity kenenkään yksityiselämään. - Ja kyllä minäkin ihmettelen tätä liirumlaarumia miten monta vuotta onkaan jo kestänyt. Mutta siihen minulla on oikeus, samoin kuin sinulla omaan mielipiteeseesi.


      • niinmitärunoja

        yleiselle nettipalstalle tullaan setviin ystävien ja perheenjäsenten kuolemat. onkin hehkeetä rakkausrunoo.


      • jakuinka
        niinmitärunoja kirjoitti:

        yleiselle nettipalstalle tullaan setviin ystävien ja perheenjäsenten kuolemat. onkin hehkeetä rakkausrunoo.

        sisko haluu eniten perinnöstä, mukava tuttujen seurata täällä perhe-elämää !))


    • eiväliinmenoa

      Sama kirjoittajahan täällä kirjoittaa itselleen eri lähteestä, mitä sitten vaikka tekeekin niin.
      Hyvin ketju kuitenkin etenee juonikääntein.

    • On_On

      Mun mielestä hän on lutuinen ja suloinen. Tuo sinnikkyys kirjoittaa rakkaudesta on todella valloittavaa

    • valotan

      Kirjoittajan rakkauden kielenkäyttö on valloittavan hurmaavaa, miellyttävää luettavaa.

    • höpölhöpöl

      Höpöjuttujahan ne on, paitsi aloitukset, mut silti :)

    • kokoajansamaa

      Liirum laaru, Ja muuta tekotaiteellista pskaa.

    • eihänoo

      Oot vain niin h...alvatun kade, myönnä pois:)

    • liirumilaarumi

      Liirum laarum jatkuu taas

    • Eise

      Että makustelet tätä ns. mäentakusta kuten me sitä täällä kutsumme, onhan siinä esteitä ylitettävänä mutta se että sinunlaisesi mies laittaa tänne yleiseen jakoon oman perheensä sisimmät asiat ja eripurat niin se on mahalasku ja viimeinen mitä sinulta olisi ollut odotettavissa.
      Isäsi on saanut levon ja hänen edeltä menneet rakkaansa ovat hänet vastanottaneet, hänellä on kaikki hyvin mutta älä vahingossakaan anna äidillesi kuulua yhtäkään vihjausta näistä hallitsemattomista puheistasi täällä, sisarellesi vielä vähemmän. On hiuskarvan varassa millaisen
      tilanteen olet varmastikin ymmärtämättömyyttäsi kehitellyt. Tämä on vaarallinen paikka ellei ymmärrä että kaikki mitä tänne kirjoitat on kaikkien silmien edessä. Tilanteestanne huolimatta.

      • SaaMitäTilaa

        Varo! voi alkaa keksitty tarina käymään toteen.


      • noinhanseon
        SaaMitäTilaa kirjoitti:

        Varo! voi alkaa keksitty tarina käymään toteen.

        näiden kahden kenokaulan viestinnässä kerrottu mutta tuo kirjoittaja taisi oikeesti tietää mistä kirjoitti.


    • Onhan se nykyään pelkää panemista..

    • NoniinNoniin

      Tulihan se syy miksi pitää piilotella yökaudet täällä, kumpikin tekassu tenavia muitten kanssa ) mutta niin ollaan jumalisia olevinaan vaikka salaa pitää täällä paneskella virtuaalisesti. ))

    • Voituskanparahdus

      Nyt se kupla sitten puhkes.

      • Juurikinnäinniin

        Niin taisimäkin tehdä.


    • Elviiraa

      Oon mieltynyt alaskan erakoihin

    • Hetkitaaksepäin

      Sait tänne tiedon tilanteesta mutta kiimaltasi et ehtinyt sitä rekisteröimään. Nyt tilaisuudessa voit tuntea muutaman katseen porautuvan selkääsi ja takaraivoosi. Netin ihmeellinen maailma.

    • Tuskafestarit

      MIten menee? Miten jakselet?

    • Tämmöstätäällä

      Pohjosemmassa.

    • Voikoseollaoikeaa

      Mikä on pimitettävä keskiyön tunteihin .
      Jotain niin väärää että ymmärretään itsekin että se voi olla vain tällä surkealla saitilla.
      Sitä ei voi eikä saa näyttää päivänvalossa.
      Mitä Jumala tähän sanoo.

      • NoSeHän

        Tuomitsee tietysti, Sitten aikanaan.


    • Säälittäviäluihuja

      Kauan jo takana, kauanko vielä läheisiä jallitetaan.

    • liirumilaarumi

      Paskojariimejä.

      • eiyhtäänromanttinen

        Täysin samaa mieltä.


    • Levyjäänytjunnaamaan

      Mikähän aloittajaa vaivaa... särkynyt sydän?

      • kaksisurkimusta

        joilla ei ole lupaa muuhun kun täällä salaa oloon.


      • Lupatoimisto

        Mitä lupaa? Ei leimaa vai leimallinen? Maksullinen vai luontaisetu? Kansalaisoikeus/velvollisuus?


      • Levyjäänytjunnaamaan

        Surkimuksia? Ei. Mietin vain näitä tekstejä. Mietin kaikkea. Vuodet ovat kuluneet nopeasti. Siitä on pitkä aika jo. Minulla tuli ikävä, se on inhimillistä. Kaunista untakin voi jollain tulla, sitten se jälleen unohtuu.


    • Minullaon

      Ikävä, siihenkin voi herätä

    • Oletkolapatossu

      Kauanko vielä annat jallittaa itseäsi, toisella ei ole pienintäkään aietta tehdä suuntaasi muuta kuin kammottavaa litinää ja lätinää muutaman tunnin ajan iltayöstä, siihenkö aikuinen mies tyytyy.

    • Kannattavavaihtokauppako

      Vaihtaa oikea elämä ja konkreettinen rakkaus muutamaan viestiin illassa. Millainen mies kyseessä.

    • Voi.elämän.kevät

      Miten sokea ja höynäytettävissä voikaan mies olla.

    • Huomionhakuikävääteiltä

      Jos tuo on todella sitä, mitä kirjoitetaan eikä leikkiä, on se mielestäni väärin muita kirjoittajia kohtaan. On myös piittaamatonta toimia noin. Kirjoittaja on itse susi ja pidän röyhkeänä nimitellä muita kirjoittajia siitä että antavat palautetta keskustelupalstan omimisesta henk.koht. Yhteydenpitoon. Menkää pois itse tai hankkikaa muu yhteydenpitoon paremmin sopiva kanava.

      • Olensamaamieltä

        Vuosia ovat pitäneet tätä henkilökohtaisena linjanaan ja sehän ei ole palstan tarkoitus. En tiedä mitä ylläpito asiasta miettii ja vastaisi jos kysyisi. Joka tapauksessa huippusalaisesta pitää olla kyse koska keskiyön aikaan uskalletaan tulla.


    • Tuhmia

      Ehkä tämä kaikki on suurta näytelmää, josta joku saa kiksinsä...
      Rakkauden käsi... kirjoitukset ovat vaihdelleet niin paljon matkan varrella... 😄😂

    • Lempeääkärsivällistä

      Niin kaunista...

      • AaaahjaOooohhhh

        Sanoppa muuta, on se niin kaunista monen vuoden salasuhde nettisivun pimennossa läheisiltä piilossa, illan ja yön pimeinä tunteina tuhrata muutama kielletty sana. Mitä kukin kauniina pitää.


    • itsensävihaaja

      Kuulostaa tosirakkaudelta, siltä ainoalta oikealta ja tärkeimmältä. Onneksi olkoon! <3

      • Päinvastoin_

        Rakkaus joka pitää salata ja piilottaa yön tunteina nettisivulle ei ole koskaan oikeaa ja tärkeää, sillä on ihan toinen nimi, se on petollista ja väärää, sitten on toisin kun ei tarvitse täällä piileskellä.


    • Mitähännekummankin

      Lapsukaiset miettis kun näkis isin ja äitikän jutskat .

      • Olisi.iso.järkytys

        Pintaan nousisi inho ja häpeä miten omat vanhemmat voivat toimia kielletyssä tilanteessa. Millaista inhotusta täällä vääntävät yöstä yöhön. Tuskin selvittäisiin ilman ulkopuolista apua.
        Särö tulisi väleihin ikuisiksi ajoiksi.


    • Eise

      Teillä edelleen täällä tilanne päällä ja kulisseja pidellään.

    • Varjoisenkujanp

      Kaunista runoilua ,saahan sitä haaveilla ,vaikka usein kaikki päättyy kyyneliin.Rakkaus on kuumaa,mutta polttaa myös sieluun ikuiset jäljet.Rintarottingilla eteenpäin.

    • Varjoisenkujanp

      Kuka kertois mikä kemiallinen reaktio ihmistä vaivaa ,kun omat vanhemmat on hyvästely vaiheessa.Kukaan ei tajua kummoinen zunami se on tunne ihmiselle.Pato etsii heikointa kohtaa
      murtua ja itse olet pato.Ymmärrän nämä kauniit tekstit ,koska ne on tulleet sielun peilistä.Kukaan ei tunne Jumalaa ja sen tarkoitusta ,miksi ihminen joutuu arvioimaan kaikki tekemänsä asiat
      uudelleen ,vaikka ne nuorena olivat selviö.Nuorena vahvana ei epäillyt mitään ,meni vain eteenpäin.Sen sanon ,että monikin saa olla tyytyväinen elämäänsä ,koska olemmehan Suomalaisia.

      • Lempeä ymmärrys kuultaa ajatuksestasi. Kiitos niistä. Elämä on jokaisen kohdalla erilainen, kuka voi tuomita toisen? Padot voi joskus ihmisen sisällä murtua tai tsunami voi iskeä ihan jokaiseen. Jotain menee rikki, mutta jotain voi myös uudelleen korjata, niin uskon. Sielu etsii sielua ja rakkaus jättää aina jäljen. Elämä jatkuu, kunnes tulee määränpää, piste. Siihen asti toivoa on. Varjoisellakin kujalla, voi nähdä kauniin valoilmiön. 🌸


    • jrjrjrjr

      Taitavasti kirjoitettua romantiikkaa on mukava lukea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe