Maahanmuuttopolitiikka ja väestön laatu - tabu?

Halla-aho totesi aikoinaan, että maahanmuuton aiheuttama tuho on suurempi kuin kommunismin aikaansaama hävitys: Itä-Euroopan reaalisosialimi ainoastaan ehkäisi puolen vuosisadan ajaksi kaiken taloudellisen kehityksen ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin, mutta haitallinen maahanmuutto kehitysmaista länsimaihin muuttaa pysyvästi Euroopan väestön geeniperimää sellaiseksi, että nykyistä taloudellis-sosiaalista rakennetta ei ennen pitkää kyetä ylläpitämään. Vahinko ei edes korjaannu itsestään, vaikka maahanmuutto lakkaisi nyt heti. Maahanmuuton vaikutus näet tuntuu sekoittumisen vuoksi populaatioiden perintöaineksessa tulevissa sukupolvissa.

Halla-aho oli oikeassa jo vuosia sitten ja antoi varoituksen, joka ei ole vanhentunut, vaan päinvastoin yhä ajankohtaisempi. Maahanmuuttopolitiikkaa ei voi ajatella vain tämän hetken lyhyen tähtäimen tilanteen näkökulmasta, vaan kansankokonaisuuden ja väestön laadun kannalta. Perussuomalaiset on ainoa puolue, jonka poliitikot uskaltavat ottaa nämä näkökohdat huomioon ja oikeasti suojella suomalaisuutta.
799
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

”Maahanmuuton vaikutus näet tuntuu sekoittumisen vuoksi populaatioiden perintöaineksessa tulevissa sukupolvissa.”

Tämä on populaatiogenetiikan kannalta pelkästään hyvä asia.

Äänestä

Nyt poljen jalkavaimoja. Sitten lennä Brysseliin kaljoittelemaan.

Äänestä

Natsit. Nuo arjalaisen rodun kauneimmat kukkaset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kansankokonaisuus kirjoitti:

Halla-aho totesi aikoinaan, että maahanmuuton aiheuttama tuho on suurempi kuin kommunismin aikaansaama hävitys: Itä-Euroopan reaalisosialimi ainoastaan ehkäisi puolen vuosisadan ajaksi kaiken taloudellisen kehityksen ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin, mutta haitallinen maahanmuutto kehitysmaista länsimaihin muuttaa pysyvästi Euroopan väestön geeniperimää sellaiseksi, että nykyistä taloudellis-sosiaalista rakennetta ei ennen pitkää kyetä ylläpitämään. Vahinko ei edes korjaannu itsestään, vaikka maahanmuutto lakkaisi nyt heti. Maahanmuuton vaikutus näet tuntuu sekoittumisen vuoksi populaatioiden perintöaineksessa tulevissa sukupolvissa.

Halla-aho oli oikeassa jo vuosia sitten ja antoi varoituksen, joka ei ole vanhentunut, vaan päinvastoin yhä ajankohtaisempi. Maahanmuuttopolitiikkaa ei voi ajatella vain tämän hetken lyhyen tähtäimen tilanteen näkökulmasta, vaan kansankokonaisuuden ja väestön laadun kannalta. Perussuomalaiset on ainoa puolue, jonka poliitikot uskaltavat ottaa nämä näkökohdat huomioon ja oikeasti suojella suomalaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu