ei pelkkä mielipide. Miehistä näyttävät julkisuudessa olut vatsoineen vaikka oikeasti naisten keskivartalo lihavuus on järkyttävästi yleistynyt kuten julkisuudessa voidaan todeta. Ansiokkaasti on peittely yritykset " onnistuneet " kun otetaan huomioon kuinka paljon naiset kärsivät tuosta ongelmasta on vastuuntunnonta brändää ylipainoisia kehumalla heitä kuin itse brändätyt olisivat aivottomia tai muuten kypsymättömiä oman vartalonsa suhteen. Aikamoista eräskin kuva julkisuudessa jossa naista mainos hehkuttaa kasvokuvalla rinnat runsaasti näkyvillä ns. joten ihmetellä täytyy että itseään fiksuina pitävät suostuvat moiseen joten johtopäätös lienee pelkästään raha...
Keskivartalolihavuudesta ja sen kaikista vaaralisemmasta muodosta voi lukea asiantuntijoiden lausumaa niin monesti ovat tuosta varoittaneet : Kun työpaikoilla on jo nyt ylilihavia ylipainoisia joiden työkyky on alhaisella tasolla joiden mieli asento on istua vaikka työ edellyttää muuta Se että antavat uskotella itselleen pelkkää potskaa on vastuuttomien mainostajien, toimittajien valhemaailmaa kun oikeasti itse alkavat ottamaan tosiasioita huomioon voi tulla heille itselleen järkytyksenä että nelikymppiset eivät tuolla menolla eläkeikään pääse mm.
Suomessa on julkisuuteen keränneet lohduttomia kuvia miehistä joita marginaalryhmä kun jostain syystä faktojen esiin tuominen ei ole seksikästä niin siellä luovat harhaa ylipainoisille naisille omasta ihanuudestaan vaikka jokainen ajatteleva ihminen näkee, kuulee kuinka vaaralista keskivartalolihavuus on kaikkineen.
Keskivartalo lihavuus vaaralista on fakta
1
568
Vastaukset
- wlouxuy
Taisi olla yhdyssana keskivartalolihavuus, olipa niin tai näin pitäisi keskivartalolihavien läheisten järjen ääntä käyttää koska ei ole mitenkään selitettävissä että eivät tienneet. Työpaikoilla on paljon heitä jotka eivät pysty heille kuuluviin tehtäviin edes lattialle menemiseen ja ylös koska se tuottaa suunnatonta vaivaa. Monienkin diaknoosi voisi olla keskivartalolihavuus ja siihen päälle kaikki ne oireet ja tulevaisuudessa tulevat pysyvät haitat.
Mediantaito lukuviikolla voisivat monetkin melskaajat lukea siellä jossain huolellisesti kun olen keskustelua muualla seurannut Esimerkiksi: keskivartalolihava mies tai nainen voi tosiaan olla kasvoistaan kuin posliininukke meikattuna ja hurjan ihana ihminen ja niin edelleen mutta se poista sitä että sairastavat vaaralista keskivartalolihavuutta uskoen olevansa ns. paraatikunnossa kun yleensä vain istuvat. On ajattelematonta että heitä peittää muodottomat mekot sun muut härpäkkeet josta luulsi itsekkin kärsivän naisena ainakin.
Jostain luin että mikä oikeus joillakin on arvostella toisten ulkonäköä, itse sanoisin että samalainen kuin melskaajat itse jotka ovat syylistyneet jatkuvasti suomalaisten miesten solvaamiseen Itse en osalistu ns. pensaa liekkeihin heittämiseen kun tosi tarkkana diblomaattisesti luen vain joskus järjetöntä melskaamista tosin tämä palsta näyttää olevan suvereenisesti muita kunniottava ja arvostava joka ei maksa mitään mutta on sitäkin arvokkampaa...
Minun puolesta olkoon ketä tahansa tasapaksu omasta mielestään seksikäs ja ihana se ei ole minulta pois mutta luulisi että kenenkään peili ei valehtele En olisi uskonut miten pitkälle keskivartalolihavuudesta kärsivät voivat mennä itseään pettäen ja valehdellen kun olisi luullut että panostavat enemmän tervyteensä kuin istumiseen. Iltasanomissa nimimerkki appelsiini useasti on järjen ääni joten toivon häneltä joskus ansiokasta vastinetta sinne jonnekin kun itse olen niin valikoiva mitä kirjoitan ja miten ja yleensä luen / katson...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982