Miksi Luterilaisia ym, eri nimisiin eri

lahkoihin jäseninä lukeutuvia sanotaan kristityiksi?`Vaikka eivät elä eikä toimi Kristillisesti, Raamatun UT, Kirstuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden mukaisesti ja perustalla. Vaan tämän Totuuteen perustumattoman / valheellisen, ns. keisarin uudet vaatteet, petos, EPÄ oikeuden mukaisen tyhjän / pelkän eri mieli VALTA sanan / nimen, ei mitään, mukaisesti. Jossa tohussa ja politiikassa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja jossa PAHA perii. Ja ON perinyt, Tiedotusvä'lineet on niistä paivittäin kautta maailman (vain joistrakin) vasta vain pientä, ns "jäävuoren huippua", jatkuvasti koko ajan herätykseksi ja varoitukseksi uutisoinut!

Mitä tämä osoittaa, mihin uskovat ja ketä ja mitä palvelevasti näin ollen elävät. Kun ei kaikkivaltiasta kuningasten KUNINGASTA, ja herrain HERRAA, Kristusta Jeesusta.
392422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kristityiksi sanotaan kai heitä, jotka perustavat uskonsa Raamattuun.

Äänestä
  • Raamattuun uskovia perustavia tulee nimittää kristinuskonharhaisiksi, koska raamattu on ihmisen kirjoittama satukirja, jossa kuvataan ihmisen omaksi kuvakseen luomaa jumalaa.

    Keskivertoälyllä asia on helppo tutkia ja huomata kristinuskon olevan vailla perustaa.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Raamattuun uskovia perustavia tulee nimittää kristinuskonharhaisiksi, koska raamattu on ihmisen kirjoittama satukirja, jossa kuvataan ihmisen omaksi kuvakseen luomaa jumalaa.

    Keskivertoälyllä asia on helppo tutkia ja huomata kristinuskon olevan vailla perustaa.

    Toki keskivertoälyllä yltää päätelmääsi. Korkeammalla älyllä huomaa, että kristinuskolla on vankka perusta.

    2Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Ehdottaisin ammattiapua. Useinhan sitä ei itse huomaa tilannettaan, kun harhat ottavat vallan.

    1Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Ehdottaisin ammattiapua. Useinhan sitä ei itse huomaa tilannettaan, kun harhat ottavat vallan.

    Olen kyllä samaa mieltä, ehdottomasti sinun kannattaa hakeutua ammattiavun piiriin.

    Tiedätkö he-ma nyt on valitettavasti käynyt niin, että olet niin paljon hokenut tuota harhajuttua, että se on muuttunut jo komiikaksi. Vaikka ehkä se on ollut sinun tarkoituksesikin? Jos taas tarkoituksesi on ivailla, annan ihan ilmaisen neuvon...kannattaa panostaa ulosantiin ja hiukan vaihdella ilkeilyn muotoja ja voisi se hiukan älyllisempääkin olla, ellet sitten halua olla vain rakkikoira.
    Nyt minun on ainakin tosi vaikea ottaa näitä heittojasi vakavasti. Minulla kun niin piirtyy silmiini se kuva pikkujäpikästä, joka uhmakkaasti kädet puuskassa kokeilee, mikä olisi toooosii tuhmaa ja saisi aikuiset havahtumaan.
    Hymyilyttää....

    Sivistyneesti esitetyt faktat eivät tee uskonharhaisiin minkäänlaista vaikutusta, kuten itsekin huomaat.

    Uskonharhainen saa jonkinlaista perverssiä tyydytystä ajatellessaan mielikuvitusjumalansa hyvyyttä tai viimeistään ajatellessaan vääräuskoisten käristymistä tulijärvessää

    Tosiasioiden sivuuttaminen ei tee kuitenkaan epäjumalasta totta, mutta valitettavasti se tekee sinusta valehtelijan.

    Rakas ystävä sivistyneesti esitetyt faktat voisivat saada minut pohtimaan. Et kuitenkaan ole esittänyt yhtään sivistynyttä faktaa jota pohtia.
    Minä en saa mitään tyydytystä sinun tulijärvikuvitelmista. Paitsi tietysti ilon siitä, että paikallaan polkevan jankutuksen lisäksi olet luova, kun olet lisännyt jankutukseesi tuon tulijärvessä käristymisen. Se rohkaisee minua uskomaan sinuun ja kykyysi kuitenkin saada eloa ja värikkyyttä tekstiisi. Hienoa he- ma, sinä kehityt. Tunnen vähän samanlaista iloa kuin sen tyttären poikani uhittelua katsellessa.....uskallanko sanoa, että ihan hellyyttä.
    Tästä on hyvä jatkaa.

    Epärehellisen uskonharhaisen tavoin ja tietysti osittain aidosta kiinnostuksesta, pyrit kääntämään keskustelun asiasta kohti valloittavaa persoonaani.

    Sinulle on esitetty raamatun alkuperä: ihmisen kirjoittama väärennös.
    Jeesuksen alkuperä: fiktiota, perustuen aikaväliin väitetystä kuolemasta muistiinpanoihin.
    Jumalan voimattomuus: et edes yritä rukoilla amputoituja raajoja takaisin.

    Mitä muuta kaipaat?

    Lopetat jumalastasi vikisemisen, niin minä lopetan sinun uskosi rienaamisen. Jumalaahan en voi rienata, koska se reppana asuu vain uskonharhaisen vammautuneissa aivoissa.

    Persoonasi on valloittava , se on aivan totta. Minua kiinnostaa ihminen ja hänen tapansa toimia ja ajatella. Omassa elämän piirissäni ei rienaajia taida olla yhtään, en äkkiä ainakaan muista ja siksi onkin mielenkiintoista seurata rienaajan tapaa toimia.
    Itse asiastahan ei oikeastaan ole mitään keskustelemista, siis siitä, onko Jumala vai ei. Sinä ajattelet tavallasi ja minä ajattelen tavallani. Jotta voimme saada aikaan dialogin, meidän pitää keskustella jostakin muusta, jossa asiaa riittää yhtä kommenttia enemmän. Ja tästä sinun valloittavasta persoonastasi ja minun ...no määrittele sinä minun persoonani...riittää jutun juurta pidemmäksi aikaa, eikä meidän tarvitse luopua toistemme seurasta. Voimme viettää laatuaikaa yhdessä ja taittaa näin yksinäisyyden kärkeä hiukan siedettävämmäksi. Ihminen kaipaa toisen ihmisen seuraa ja sinä sovit sellaiseksi ihmiseksi oikein hyvin, koska voin samalla opetella uudenlaista näkökulmaa rienaajan sielunmaisemaan.
    Jos olisin kirjailija, sinusta tulisi loistava tyyppi tarinaani. Valitettavasti en ole, mutta toki tarvitsen opetusta erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Tarvitsen sitä arjessani, jossa kohtaan erilaisia ihmisiä ja näkökulmaa tarvitaan.
    Olin juuri koulutuksessa, jossa pohdimme kuuntelemista. Ihan perustaito, jonka kaikki osaavat....vai osaavatko?
    Oikeussaliviestinnän dosentti Tuula-Riitta Välikoski on tutkinut kuuntelemista ja hyvin mielenkiintoisia ovat hänen havaintonsa. Suosittelen tutustumaan.

    Mielipiteesi jumalasi olemassaolosta ei riitä.

    Sinä esität positiivisen väitteen, joten pidän sinua valehtelijana ja epärehellisenä uskonharhaisena siihen saakka, kun esität todisteet pehmeiden jumalpuheidesi taakse.

    Toivottavasti tuo selventää mielipidettäni sinusta.

    Selventääpä hyvinkin :)
    Ymmärrän hyvin, että mielipiteeni Jumalan olemassa olosta ei riitä sinulle, koska sinunkaan mielipiteesi Jumalan olemattomuudesta ei riitä minulle. Minua ei turhauta se, että sinulle ei minun mielipiteeni riitä, ymmärrän sen oikein hyvin. Entä sinä, turhauttaako sinua se, että sinun mielipiteesi ei riitä minulle?
    Nuo positiiviset väitteet, argumentoinivirheet ja olkiukot...ja mitä kaikkea niitä nyt aina heitellään, ovat hienoja termejä.
    Sinulle on oikeus pitää minua minä haluat, minulla on se sama oikeus suhteessa sinuun. Jos pidät ( kun) minua valehtelijana, voit tietenkin perustella väitettäsi niin halutessasi. Tai sitten voit vain heitellä noita..koska et esitä...niin siitä seuraa-juttujasi...jotka muuten taitavat olla sitten taas niitä manipulaatiotekniikoita.
    Niin tai näin, mukavastihan aika tässä menee, kun olemme molemmat näin koneen äärellä, sinä siellä ja minä täällä, ikään kuin yhdessä viettämässä aikaa. Tosin minun pitää kyllä kohta alkaa suuntautumaan kylille lähtöön.

    Äänestä

  • Tarkalleen ottaen vain näkemys Jumalan kolmiyhteisyydesta on se, jonka mukaan jaotellaan krisittyihin ja ei kristittyihin.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tarkalleen ottaen vain näkemys Jumalan kolmiyhteisyydesta on se, jonka mukaan jaotellaan krisittyihin ja ei kristittyihin.

    Ja mitähän sinä taas tällä tarkoitatkaan😳❓
    Etkö muista keitä Raamatussa sanotaan kristityiksi ❓

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Kun tuo on yleisesti hyväksytty määritelmä siitä, mitä suutauksia pidetaan kristitityinä ja mitä ei, niin eiköhän käytetä sitä?

    Se on toinen asia tämä keskinäinen riitely, kun jotkut haluavat riistää muilta oikeuden uskon Jumalaan sekä kieltää heidän kristillisyytensä.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Kun tuo on yleisesti hyväksytty määritelmä siitä, mitä suutauksia pidetaan kristitityinä ja mitä ei, niin eiköhän käytetä sitä?

    Se on toinen asia tämä keskinäinen riitely, kun jotkut haluavat riistää muilta oikeuden uskon Jumalaan sekä kieltää heidän kristillisyytensä.

    Älä tee taas omia tulkintojasi vaan usko mitä Raamattu sanoo. Vain pieni osa luterilaisen kirkon jäsenistä on kristittyjä.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Älä tee taas omia tulkintojasi vaan usko mitä Raamattu sanoo. Vain pieni osa luterilaisen kirkon jäsenistä on kristittyjä.

    Sinulla ehkä on varmaan sellainen auktoriteetti asema, jonka avulla voit ohittaa vaikka Jumalan tarvittaessa.

    ”Islamin, helluntailaisuuden, uuskarismaattisuuden, katolisuuden ja aasialaisperäisten perinteiden kentällä on hyvinkin 100 000 henkilöä, jotka on tilastoitu uskontokuntiin kuulumattomiksi. Tarkkaa määrä on vaikea sanoa…”

    ”Suomalaisia on viisi ja puoli miljoonaa. Heistä miltei neljä miljoonaa kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Suomessa on myös noin 110 yksityisoikeudellista rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa, joihin kuuluu lähes 90 000 ihmistä. Rekisteröityjä yhdyskuntia ovat esimerkiksi Katolinen kirkko Suomessa, Jehovan todistajat ja Helsingin juutalainen seurakunta.”
    K&K ”Tilastot vääristävät suomalaisten uskonnollisuutta” 20.05.2016

    Kun keskustellaan yleisesti kristillisyydestä, silloin mukaan lasketaan kirkkokuntien ja rekisteröityjen yhteisöjen jäsenet. Näinhän moni täällä ilmaisee etenkin globaalisti asioista keskusteltaessa.

    Sitten on jokainen yhteisön omat määreet, keille se antaa oikeuden olla krisitty ja keiltä se kieltää.

    Yleisesti tehdään myös arvioita, kun ei voida laskea mistään tarkkaa lukumäärää. Näin on, kun puhutaan erilaisista liikkeistä. Niissä on ongelmana se, että sama henkilö voi liikkua yhteisöstä toiseen ja näin lukumäärä näyttää suuremmalta.

    Sitten on oma lukunsa kristinuskoa lähellä olevat yhteisöt. Jehovan Todistajat ovat sellaisia. Heidän uskontonsa on vahvasti monoteistinen kuten juutalaisilla. Eli ei kolmiyhteisen Jumalan käsitettä, ja he pitävät Jeesusta Jumalan poikana, eivät jumalana.

    Erilaisia esim. agnostikkoja ym. ei siis lueta miksikään omaksi ryhmäkseen, joten heidän osuuttaan ei missään myöskään mainita.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Sinulla ehkä on varmaan sellainen auktoriteetti asema, jonka avulla voit ohittaa vaikka Jumalan tarvittaessa.

    Ei suinkaan mutta kaikki tutkimusketkin kertovat, että vain pieni osa luterilaisen kirkon jäsenistä ja työntekijöistä uskoo Raamattuun ja Raamatun Jumalaan.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    ”Islamin, helluntailaisuuden, uuskarismaattisuuden, katolisuuden ja aasialaisperäisten perinteiden kentällä on hyvinkin 100 000 henkilöä, jotka on tilastoitu uskontokuntiin kuulumattomiksi. Tarkkaa määrä on vaikea sanoa…”

    ”Suomalaisia on viisi ja puoli miljoonaa. Heistä miltei neljä miljoonaa kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Suomessa on myös noin 110 yksityisoikeudellista rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa, joihin kuuluu lähes 90 000 ihmistä. Rekisteröityjä yhdyskuntia ovat esimerkiksi Katolinen kirkko Suomessa, Jehovan todistajat ja Helsingin juutalainen seurakunta.”
    K&K ”Tilastot vääristävät suomalaisten uskonnollisuutta” 20.05.2016

    Kun keskustellaan yleisesti kristillisyydestä, silloin mukaan lasketaan kirkkokuntien ja rekisteröityjen yhteisöjen jäsenet. Näinhän moni täällä ilmaisee etenkin globaalisti asioista keskusteltaessa.

    Sitten on jokainen yhteisön omat määreet, keille se antaa oikeuden olla krisitty ja keiltä se kieltää.

    Yleisesti tehdään myös arvioita, kun ei voida laskea mistään tarkkaa lukumäärää. Näin on, kun puhutaan erilaisista liikkeistä. Niissä on ongelmana se, että sama henkilö voi liikkua yhteisöstä toiseen ja näin lukumäärä näyttää suuremmalta.

    Sitten on oma lukunsa kristinuskoa lähellä olevat yhteisöt. Jehovan Todistajat ovat sellaisia. Heidän uskontonsa on vahvasti monoteistinen kuten juutalaisilla. Eli ei kolmiyhteisen Jumalan käsitettä, ja he pitävät Jeesusta Jumalan poikana, eivät jumalana.

    Erilaisia esim. agnostikkoja ym. ei siis lueta miksikään omaksi ryhmäkseen, joten heidän osuuttaan ei missään myöskään mainita.

    Kirkon jäsenyys ei tee kenestäkään luterilasta :D eikä ainakaan kristittyä :D

    Äänestä

  • Kristillisen yhteisön jäsenyys tekee ihmisestä kristityn.

    Äänestä

On juotava niin kauan kun janottaa.

Äänestä

Kyllähän Raamattun UT mukaisen Kristillisyyden, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavan Kristillisyyden tunnusmerkit, kuuluisi Krist. uskovan elämästä näkyä ja kuulua, niin Krist. Rakkaus, joka ei olle kenellekään pahaksi, mukaisista sanoistaan / puheisaan, teoistaan, käytöksistään harrastuksistaan, valinnoistaan ym. hyvänä hedelmänä ilmetä. Joiden kuuluu osoittaa / todistaa että elävät ja toimiva jokaista Kristuksen Jeesuksen omaa (Jäsentään) myöden, YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä, sitä kaikille hyväksi pelastukseksi Krist. vaihtehtoa rakentavasti. Johon. kaikille hyväksi Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön ovat kaikki Krist. uskovat, siksi osoittautuvat / todistautuvat ovat KUTSUTUT.

Että missä, ns. mättää, kun näin, Raamatun UT mukaisesti (Kristillisesti) ei ole. Vaan elävät ja toimivat maailmallisesti. Vain pettävästi / eksyttävästi vain nimeksi krist. uskollisesti.Ei Kristillisesti. jota on vain kaikille hyväksi Raamatun UT mukainen ja perustuva.

Äänestä
  • HILJAISTA!??

    Äänestä

Muslimit+on+niitä,+jotka+on+Muslimeita,+Kristityt+on+niitä,+jotka+on+Kristittyjä,+Juutalaiset+on+niitä,+jotka+on+Juutalaisia,+Buddhalaiset+on+niitä,+jotka+on+Buddhalaisia.+Ei+tää+voi+niin+vaikeeta+olla.+Jos+aletaan+lukemaan+Raamattua+ja+Koraania,+niinkun+piru+lukee,+pilkun+tarkasti,+ei+maailmasta+löydy+100%+kirjan+mukaan+kulkevia.+Tai+yks+löyty+ja+sekin+vissiin+naulittiin+ristille.

Äänestä
  • Niin, mutta kun, Kristittyä voi olla vain kaikille hyväksi Kristillisesti, = Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa, Totuuteen perustuvien ja mukaisten, KAIKKIA kohtaan Laillisen, kaikille Luvallisen Oikeuden mukaisten opetusten ja ohjeiden mukaisesti elävät, puhuvat ja toimivat / vaikuttavat. Ja siihen Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suoalaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia, Hänen (apostolisia) seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön lukeutuvat, siihen yhteyteen Raamatun UT opin mukaisesti yhtyneet.

    Tähän em. Raamatun UT mukaiseenn Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu.

    vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen, kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT), mukaiseen pitäytyvästi elävä, puhuva ja toimiva, palvelijansa ja seuraajansa.

    Äänestä

Aloittajan olisi paras edelleen pitää nuo sekoilunsa siellä profetiat-palstalla. Se on sopiva avohoitolaitos aloittajan kaltaisille. Siellä saisi vertaistukea. Se on paikka niille, joiden todellisuudentaju on täydellisesti ja lopullisesti ja peruuttamattomasti hämärtynyt. Eli aloittaja, sinne mars mars!

Äänestä

Ei sitten KUKAAN tiedäkkö. Vai miksi ei kysyvälle vastata?

Äänestä
  • HÄnelle on vastattu jo monta kertaa.

    Äänestä

Ja kaikki väki täällä edelleenkin. "maailmalle valkeudeksi" soihdut sammuneina, "maalle suolattomina" NUKKUU! Kuin ne Nooan aikaiset, ne, jotka heräsivät ja kiinnostuivat siitä pelastukseksi vaihtoehdosta, Nooan arkista LIIAN myöhään!! koitui TUOMIOKSEEN!

Äänestä

Missä ne kaikki muut Kristuksen Jeesuksen suraajiksi, Hänen, ja Hänestä todistajiksi kutsutut, Hänen apostolisia seurakutiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteisyöhön kutsutut on.

Kun ei täältäkään, ole yhtäkään löytynyt. Ei minkäänlaista asiallista ns. "vastakaikua" peräänkuulutteluihinsa.

Äänestä
  • Ai niin, pimeyden puolen ruhtinashan haluaa pitää omansa, puolestaan elävät ja toimivat pimeydessä, Raamatun UT mukaisesta kaikille hyväksi Kristillisyydestä puhumattomina / hiljaisina.

    Vai mitä muuta voisi päätella?

    Äänestä

Niinpä! Mitäpä muuta? Kukapa sen sanoisi?

Äänestä
  • Jaa,a mahtaako nukkuvista uskonnollista olla mittään sanoviksi, tai edes mitään kysyviksikään, muuta kuin, sen pimeuden puolen ruhtinaan mieleisistä?

    Äänestä

Ei taida olla Luterilaista vastaajiksi. Ei riitä Raamatun UT opetusten ja ohjeiden tuntemusta. Jota se edellyttäisi.

Äänestä
  • Nän näyttää olevan, VALITETTAVASTI.

    Äänestä

  • Valitettavasti. Vaikka on kristillisyydestä keskustelufoorimi.

    Äänestä

  • Vastauksia on annettu, joten ... Jos alkaa itse määritelläs sen, kenet hyväksyy kristityksi ja keilta kieltää sen, niin se on aivan omaa mielenmaalimaa. Siihen on luonnollisesti mahdoton vastata siten, että kysyjä on tyytyväinen.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Vastauksia on annettu, joten ... Jos alkaa itse määritelläs sen, kenet hyväksyy kristityksi ja keilta kieltää sen, niin se on aivan omaa mielenmaalimaa. Siihen on luonnollisesti mahdoton vastata siten, että kysyjä on tyytyväinen.

    Herra Jeesus sanoi ja opetti, etta hedemistaan puun, joko hyvaksi tai pahaksi tunnistaa.

    Joita hedelmia sanatkin > puheet on. On joko kaikille hyvaksi Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi,( Hanen seurakuntia (apostoliset) rakentavia, tai sen vastaisia, tai mitaan hyvaan hyodyttomia. Jos vastaukset ei ole Raamatun UT opin mukaisia ja perustuvia. Eivat silloin ole Kristillisia, eika silloin Hanen seurakutia>seurakuntalaisiaan rakentavia.

    Mita silloin?!

    Äänestä

  • Herätyys kirjoitti:

    No, tuon on sinun käsityksesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Herättelevä kirjoitti:

lahkoihin jäseninä lukeutuvia sanotaan kristityiksi?`Vaikka eivät elä eikä toimi Kristillisesti, Raamatun UT, Kirstuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden mukaisesti ja perustalla. Vaan tämän Totuuteen perustumattoman / valheellisen, ns. keisarin uudet vaatteet, petos, EPÄ oikeuden mukaisen tyhjän / pelkän eri mieli VALTA sanan / nimen, ei mitään, mukaisesti. Jossa tohussa ja politiikassa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja jossa PAHA perii. Ja ON perinyt, Tiedotusvä'lineet on niistä paivittäin kautta maailman (vain joistrakin) vasta vain pientä, ns "jäävuoren huippua", jatkuvasti koko ajan herätykseksi ja varoitukseksi uutisoinut!

Mitä tämä osoittaa, mihin uskovat ja ketä ja mitä palvelevasti näin ollen elävät. Kun ei kaikkivaltiasta kuningasten KUNINGASTA, ja herrain HERRAA, Kristusta Jeesusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu