Tähän voi kirjoittaa kauniita asioita. Riitaan tai muuhun rumaan tähtäävillä kirjoituksilla ei kannata poseerata.
Hyvä jos nimimerkki olisi myös kaunis ja tasapainoinen.
Poseerausta.
15
3843
Vastaukset
- helmeillen
Noin kuuden tunnin kuluttua nautin luultavasti helmeilevää hyvässä seurassa. Vielä jännitän pääsemmekö matkaan.
No minä en peiliin ole kerennyt katsomaan,enempää kuin nyrkkiini sylkemään?
Olen päivittänyt elämäni täysin tälle palstalle!
Lintujenruokinnasta olen huolehtinut ja puita "öysännyt" sisälle.
Urpiainen oli kuollut hankeen,tinapaperiin sen käärin ja hautaanpanijaiset ovat,kun maa sulaa.
Se tuo aman elämä soljuu ohitse,ettei aina muista minne olen menossa ja olenko varsinkaan tulossa vaikka rantasaunalta,jota en enää ole lämmittänyt aikoihin?
Höyryjä päästelen joskus tolla sähkölämmitteisellä ja jopa nautin tosta kahdenhengen sähkösaunastani??
En edes huomaa,että se toinen henkilö puuttuu?? amaKuullostaa mukavalta Amankin elämä, onhan se helpompaa näin pakkasella napsauttaa sähkösauna päälle. Muutenkin kivaa, jos palstalta saat mielihyvää ajottain edes, elämäähän tämäkin vain on!
Toisaalta tuo puilla lämmitys on kotoisaa, nuo pönttöuunit on hyvin tehokkaita, niitä minäkin Sipoon aikoina lämmitin joka päivä.
Puuhella keittiössä on myös hyvä lämmönlähde, ja siinä voi hyödyntää kastorlevyä, hauduttaa syrjemmällä, ja uuni kaiken lisäksi.
Minä madekeittoa syöneenä asetun kohta uutisia kuuntelemaan, päivän touhut on nyt ohi, toivottavasti vuoropuhelumme kaunisti ketjuasi jjoutavamme!
- jjoutava
Ylättäen on poseeraajia jo kirjoittanut kauniita asioita.ketjuun. Yritän minäkin, mitään omaa ei tullut mieleen. -Tommi Liimatta "Autarktis" kirjaan, oli kirjoittanut hyvin kauniin lauseen, sen lainaan.
"Näen ensiviikolla ystävää, mutta kyllä hän viimehetkellä peruu".
Hienoa on, että lauseeseen sisältyy mietittävää. - Mrs.W
Voi miten kauniilta näyttää varpaannivel, joka leikattiin tässä tuonnoin. Nyt ensi kertaa siteen avasin, katselin pitkää haavaa tikkeineen, ihmettelin kadonnutta "möykkyä" ja sitten suihkuttelin haavan lääkärin ohjeen mukaan. Laitoin uuden siteen. Ei kääreestä hullumpi tullut, vaikka sairaanhoidolliset taitoni ovat minimaaliset.
Kyllä siitä varmaan vielä hyvä varvas tulee, tiedä vaikka kesällä jo tanssisin :) - juuso.örn
Jouduin pakko-poseeraukseen passikuvan ottajan kanssa. Etkä parempaan haukanpyrstöilmeeseen pysty.
Mahotonta. Jopa paljon kaikkea nähneen toimistorouvan naama toisaalla ei pysyny formussaan kun kuvat kahtena kappaleena tiskiin täräytin - jjoutava
Ajokorttia varten poliisilaitoksella v-2015 laitoin uudet kuvat tiskiin. Ystävällinen virkailijarouva sanoi katseltuaan kuviani, jos kuitenkin laitetaan nuo entiset kuvat. Niin kaunis muisto jäi siitä tilanteesta.
- rauhallinenmietiskelijä
Sauna-asiaan palaan! Lämmitän talvella harvemmin saunaa, suihku riittää, kesäisin mielestäni sauna on tarpeen ja terassilla saunakahvit hyvän tavallisen pitkopullasiivun kanssa. Kerrostalosaunaksi on hyvät löylyt aina löytynyt. Jouluna sain uudet sauna tekstiilit ja kylpytakinkin samaa sävyä kaikki, koskaan ei ole ollut näin hienot kun nyt, elämä on sittenkin kivaa vanhenevillekin.
No jaa saikohan tästäaiheesta tänne kirjottaa? Ken ties? Tein sen kuitenkin. - jjoutava
Tässä näkee miten syvältä kauniit asiat ikäisillämme on. Jossakin kerroin miten oli lupautunut uskonnolliseen kerhoon menemään. Evankelista oli odottanut minua mutta makasin ylensyöneenä sängyssä. Vatsa on mennyt niin pieneksi, että helposti niin tapahtuu, usein syön liikaa.
Evankelista väitti minun valehtelevan, ei sinulla ollut tarkoituskaan tulla.
Selitin ja kun olin ollut levyraadissakin silloin aamulla niin sovinto evankelistan kanssa saatiin aikaan.
Kaunis hymy kruunasi tämän kauniin tapahtuman. "Ei oo mitään kiirettä," sanoi tyttö puhelimesssa äsken niin kauniisti! MInä kun pudotin kynäni lattialla, ja sanoin " odota nyt hetki ", ja ähkin ja puhkuin hakiessani.
Tilasin Alepasta kauppakassin, isompia ruokaostoksia pakasteeseen Thaivihanneksia, maitoja ja juomia, perunaa ja juureksia, kaikki samalla kertaa. Niin aurinkoinen tyttölapsi, että ihan mieli kirkastuu.
Hyvää jatkoa kauniille kokemuksille!Ittestäänhän tänne on kirjoitettava kun en oikein muutakaan keksi. Tänään tulee lopulta liikkeelle lähdettyä, johan tässä mökkihöperö tunnenkin olevani.
Ettei hukkaan menisi maksettu luentokortti Turun suomenkieliseen työväenopistoon niin ikääntyvien akatemian luento kutsuu. Mainio emeritusprofessori Timo Soikkanen jatkaa luentosarjaansa presidentti Mauno Koivistosta. Pidän hänen elävästä huumoripitoisesta juttelustaan, ei tule torkuttua häntä kuunnellessa.
Pitää laittaa liukuesteet kantapäihin, reppu selkään ja kävelysauvat piikeillä käteen niin eiköhän ehjin nahoin tuosta reissusta selviä.- Ramoona_
Passikuvassa ei saa hymyillä, se otetaan kasvot suoraan kameraan. Tähän ikään mennessä on kyllä muuten oppinut, miten kannattaa potretissa asettautua kameran eteen hiukan sivuttain , miten hiukan kallistaa päät, omille piirteille edulliseen kulmaan. Parhaat kuvat syntyvät kuitenkin luonnollisissa tilanteissa, työn touhussa salaa otettuina ja luonnonvalossa. Nuoriso ottaa selfieitä kuin ammattilaiset, upeita poseerauksia, ilmeitä , häikäiseviä hymyjä ja vaihtelevia kuvakulmia. Harvoin päästään syömäänkään, ennen kuin joku on ottanut kännykällä kuvan värikkäästä salaatista tai kauniista kakusta. Se on kuin nykyajan ruokarukous, sanoi muuan mummokollegani.
- jjoutava
Lunta satoi köytenään kun ajattelin lähteä kauppaan. Sovellus liikenteestä on kännykässäni, mutta sitä en tullut käyttäneeksi. Pysäkillä erehdyin bussista ja nousin johonkin Kumpuun menevään.
Aivan outo oli Kumpu, kuski vielä sanoi jatkavansa matkaa rautatientorille kuski sanoi, vien sinut tuonne pysäkille mistä pääset haluamaasi paikkaan. Jestas mitä palvelua me vanhat saadaankaan. Iloinen pitää olla. Olihan hyvä.- notta.kevyttä.oli
Hyvä ilmaisu jj! "Lunta satoi köytenään". Oli sitä ainakin 15 sm. Höyhenen kevyttä. Sanoin sille lumelle että olet tuossa tilassa parasta mahollista kylmältä eristäjää.
Kymmeniä kolallisia sitä tuli mäkeen työnnettyä.
Auraustraktor, finski traktor tuli vasta iltapimeellä. Mielellään mie ne sporttilumet pois lykkäsin kun kaljanhakuun olin lähdössä.
Katsoin googlesta että paseeraus on kai tomaattisoseen tekoon liittyvä juttu Notta. Nukahdin siinä kahden maissa,. Laavun edessö nuotio, onneksi olin ottanu mukaani litran verran tervaksia,Hiljalleen palavat puut loivat tunnelmaa. taivaalla vyöryvät revontulet kuitenkin se tärkein, miksi aamulla olin hiihtänyt tuohon tunturin kupeeseen ja lähikylän partiolaisten tekemän laavun löysin.
Päivällä pari kuukkelia seurasí tarkoin purkkiruuan lämmittämistä, eivät niin kesyjä. että kädestä olisivat tulleet syömään, paljon ei kuitenkaan puuttunut.Nopeasti katosivat lumeen heitetyt leivänpalat. Kauempana valkoinen jänis.
Kokemuksesta tiesin, että nokoset olisivat paikallaan ja vasta sitten nokipannukahvit, Taisi tulla kahdetkin, ennenkuin taivaalle ilmestyivät tähdet ja hetken kuluttua nuo mahtavat revontulet. Parikymmentä valokuvaa ennenkuin väsymys voitti ja makuupussin kutsu.
Aamuherätyksen antoi kuukkeli hiemän epätavallisella kiekaisulla siina laavuaukon läheisyydessä.
Kun tässä on pari vuosikymmenta kulunut, niin jotenkin tuo juttu jää väkisinkin vaisuksi,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961515- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632