Pielaveden muumimukinainen/uhkailija/sarjahuijari

valkoinenjamustakoira

Jos Haatalaan asti ei Savon Sanomia jaeta, niin uutinen muumimuki-morsiamen viimeisimmästä tuomiosta KUVAN kera on tässä.
Muumimuki-morsian tosin poistaa aloituksia koko ajan kamalalla raivolla, mutta lisätään taas tänne.

"Muumimukinaisena tunnettu yläsavolainen sarjahuijari on saanut uuden tuomion erinäisistä rikoksista. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi naisen 60 päiväksi ehdottomaan vankeuteen petoksista, laittomasta uhkauksesta ja väärennöksistä.
Tuomio on jatkoa Itä-Suomen hovioikeuden ja Pohjois-Savon käräjäoikeuden aiemmille päätöksille. Niiden perusteella nainen oli jo suorittamassa yhden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Uudet ilmi tulleet petokset tapahtuivat viime keväänä ja kesänä. Nainen myi nettikaupan välityksellä muun muassa Marimekon tuotteita ja verhoja, joita hänellä ei tosiasiassa edes ollut. Kauppojen hinnat vaihtelivat 50–125 euron välillä.
Oikeus katsoi tapausten liittyvän suureen petosten kokonaisuuteen, joka alkoi jo vuonna 2013. Tuon vuoden lokakuusta lähtien nainen on jäänyt kiinni yli 120 vastaavasta nettipetoksesta.
Petoksista kymmenet ovat liittyneet olemattomiin Arabian Muumi-mukeihin.
Petosten ohella 32-vuotiaan naisen katsottiin syyllistyneen vakavaan uhkailuun. Nainen oli lähettänyt vuoden 2015 kesällä yläsavolaiselle miehelle 58 tekstiviestiä, joissa hän oli uhannut tätä muun muassa "yöllisellä iskulla", "vauvan hautajaisilla" ja "KYSiin joutumisella".
Uhri sai kaikki tekstiviestit neljän päivän aikana. Mies kertoi, että uhkailu oli johtanut hänet hakemaan itselleen ja pienelle lapselleen terapia-apua.
Nainen myönsi viestien lähettämisen, mutta kiisti niiden pelottelutarkoituksen.
Vuoden 2016 alussa nainen yritti puhdistaa maineensa lukuisilla väärennetyillä asiakirjoilla. Hän lähetti Savon Sanomien toimittajalle Iisalmen poliisiaseman nimissä luotuja dokumentteja, jotka todistelivat hänen syyttömyyttään.
Neljässä väärennetyssä asiakirjassa oli käytetty luvatta Suomen poliisin logoa, Iisalmen poliisiaseman osoitetietoja ja paikallisten konstaapelien identiteettejä. Viides väärennös oli sähköpostiviesti, jossa nainen tekeytyi iisalmelaiseksi varatuomariksi.
Nainen myönsi syyllistyneensä väärennöksiin. Hän kertoi halunneensa olla mahdollisimman vakuuttava, minkä vuoksi hän näki huijauksen eteen paljon vaivaa.
Ehdottoman vankeusrangaistuksen lisäksi nainen tuomittiin maksamaan kaikkien asianosaisten oikeudenkäyntikulut ja petoksilla saamansa rikoshyöty. Uhkailtu mies saa naiselta kärsimyskorvauksia 600 euroa." Petri Karvinen/Savon Sanomat

http://aijaa.com/PSVmnD

Myös Ilta-Sanomat julkaisi uutisen

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005488030.html

Vakavia ovat uhkailut: "yöllisellä iskulla", "vauvan hautajaisilla" ja "KYSiin joutumisella".
En uskaltaisi tuollaisen ihmisen antaa edes koiriani Haatalantiellä taluttaa.

Pielavedelläkin asiasta kirjoitetaan

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15123416/milloin-muumimukinainen-vankilaan

28

9272

    Vastaukset 28

    • Näin_minä_ajattelen

      "Muutaman setelin tähden". Eiköhän kyse ollut alunperin vähän isommista rahoista, kuin muutamista seteleistä. Itse asiassa minun käy vähän sääliksi tämä kyseinen hairahtuneelle polulle joutunut henkilö. Siis "ihan vähän".

      Niin moni lankeaa ja lähtee epärehellisille tielle nykyään. Ikävä kyllä ja valitettavasti.

      Se on tämän ajan henki. Rehellinen ja raskas työ ja sen raataminen ei välttämättä kannata.

      Ei silti, on huomattavasti arvostetettavampaa ja kunnioitetuksen arvoista tehdä työtä rehellisesti; ja muita huijaamatta. - Kaikella tavalla.

    • Putki

      Oikein sopivaa seuraa teille

    • huijaritpois

      Ei tuota seurakseen huoli kukaan. Kaikki odottavat vain, että häipyy sinne, minne vuodeksi on tuomittu.

    • HaatalaHuokaisee

      No mikäs nyt on, kun ei viestit poistu? Onko laitteet takavarikossa? Vai olisiko se päivä viimein koittanut, että kalterit olisivat takana sulkeutuneet?

      • kauan.se.kesti

        Kalterit ovat viimeinkin sulkeutuneet.


      • tappelutulloo

        Kyllä saa uusi sopansekoittaja kyytiä, kun huijariakka vapautuu vankilasta. Ei varmasti suosiolla luovu elättäjästä


    • ihmetellä.täytyy

      " Nainen oli lähettänyt vuoden 2015 kesällä yläsavolaiselle miehelle 58 tekstiviestiä, joissa hän oli uhannut tätä muun muassa "yöllisellä iskulla", "vauvan hautajaisilla" ja "KYSiin joutumisella".

      Eihän sinusta saa kirjoittaa mitään, ne ovat heti "sääntöjen vastaisia", mutta sinä kyllä saat kirjoitella mitä lystäät, jopa uhkailla?

    • kylläkaikkitietää

      Taitaa sukulainen poistella, tuo itse kun on paremmassa säilössä.

    • haihaihai

      Ylläpito poistaa asiattomia viestejä.

      • KalteriKaisa

        Viimeiseen asti sitä pitää yrittää, mutta eiköhän se ukko viimeinkin ole tajunnut minkälaisen ihmisen kanssa oli tekemisissä.


      • 20946921

        Kyllähän se on oman äidin kasvatuksesta kyse. Sitä yritetään vieritetään syy muiden niskaan. Kotona se perus kasvatus tulee. Ei normaali äiti pelottele lasta ja puhusille palturia. Peiliin katsomisen paikka.


    • Röyhkeätätouhua

      "Muumimukinainen huijasi jälleen - myi taas netissä olemattomia astioita"
      Näin kirjoitti Savon Sanomat tänään 28.11.2018, joten näyttää vain jatkuvan nuo huijaukset.

    • Hohhoi12

      Eiköhän ylläpito täältä poista.

      • OlisitJoHiljaa

        Oletpa sinä tosi fiksu


    Ketjusta on poistettu 472 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe