Miksi nuorisoon ei pure maallikkosaarnaajat

VL maallikkosaarnajat jotka ovat pätevöityneet niin gynekologeiksi kuin lääkäreiksi lantatunkion lemussa eivät enää olekkaan uskottavia muuttuvien oppiensa kanssa.

Ennen he saarnasivat että liikkuva kuva kaikissa muodoissaan on syntiä ja nyt katselevät jopa synniksi tuomitsemaansa urheilua joko jopa tv:stä tai netin kautta.

Me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen opetus on autuuden ehtona. Ja nyky vl-nuoriso ei ymmrrä, että ellei kaikkia munasoluja kovalla työllä hedelmöitetä se on srk:n kalliin opin mukaan murhan syntiä.

Nuoriso ei käy ennää seuroissa vaan on jättänyt srk-valtakunnna ja enempi ja enempi maalimallisissa tohuissa. Muka tavan vuoksi käyvään suviseuroissa.

Mihin tämä maalima on menossa. SRk taivaaseen ei ole paljon ennää menijöitä.
144747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tämän päivän nuoriso on viattomia ,että heitä ei enää tarvitse valvoa.ennen oli toisin.

Äänestä

Onko sellaista SRk taivasta ja valtakuntaa olemassakaan?

Äänestä

Uskonaharhaisesta lääkäristä tulee tehdä ilmoitus valviralle, joka ottaa harhaiselta oikeudet pois.

Äänestä

SRK-vanhoillisuus haisee kepulle. Kokeilin kerhoa. Kepu pettää aina. Fiksut nykynuoret kiertävät muumiokerhon kaukaa, ja hyvä niin.

Äänestä

Nykyiset ihmiset ovat niin hyvin koulutettuja ja arvostelukykyisiä, ettei heihin vetoa höyrypäinen julistus ja helvetillä pelottelu. Saarnaaminen kuuluu aikaan, jolloin kansalla ei vielä ollut lukutaitoa.

1Äänestä

"VL maallikkosaarnajat jotka ovat pätevöityneet niin gynekologeiksi kuin lääkäreiksi lantatunkion lemussa eivät enää olekkaan uskottavia muuttuvien oppiensa kanssa."
-
Tämä on totisinta totta.
-
Muistan aikoinaan, kun henkisesti sairastunut vl nuori poika määrättiin toisen saarnamiehen toimesta menemään "toisen saarnamiehen puheille saamaan henkistä vahvuutta" ja sitten sen jälkeen ehdottomasti vain VL sairaanhoitajan hoitoon.
-
Mitä ne tuommoiset pätemättömät osaa henkisesti sairasta hoitaa, kaikki täyttä sontaa.....

Äänestä

Vl kielloissa on myös gynegologit. Yhtään miestä ei ole Kerhosta näitä "lötty- viikareita".

Äänestä
  • Eikö sullakin, Kesitas, ole jonkinlainen tutkinto mainitsemaltasi alalta? Oliko se kiertävä seminologi vai mikä?

    Äänestä

Eiköhän kohta kesitas pääse vapaakirkon hoitokokoukseen. Eivät omatkaan enää ymmärrä höyryjunaa kun parempiakin tarjolla

Äänestä

No eipä ole tämän maaliman ihmisviisaus puhujia sotkenut.

Äänestä
  • sitäkin enemmän on sotkettu kuulijoita hengettömillä ja pöljillä puheilla joissa ei ole liikaa ollut viisautta.
    kauankohan lienee ennenkuin veeälporukka on kypsä tunnustamaan että pieleen on mennyt lähes kaikki ja edelleen menee.

    Äänestä

"Ennen he saarnasivat että liikkuva kuva kaikissa muodoissaan on syntiä ja nyt katselevät jopa synniksi tuomitsemaansa urheilua joko jopa tv:stä tai netin kautta."
-
Ja miten monta kertaa on maatiaissaarnamiehen käsi lapsen pimpissä.
-
Ja Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi.

Äänestä

Nyky median avulla on helppo paljastaa menneet hoitokokouskauheudet jossa uskovista mummoista ajettiin SRK:n puhujien itse keksimiään henkiä ja joita heitettiin muka s.aatana haltuun ja ulos srk-valtakunnasta.

SRK ei ole luopunut, tuominnut ja julkisesti anteeksi pyytänyt menettelyään ja vielä elää nuo turmiolan tommit ja menevät näköjään hautaan korjaamatta niitä.

Liikkuva kuva kaikissa muodoissaan on aikoinaan saarnattu synniksi ja posi on potkittu jos on hankiinut tv:n tai jopa vain katsonut sitä salaa.

Nyt sitä katsotaan kaikessa hiljaisuudessa jopa puhujien kotona ainakin netistä ja jopa omasta tv:stä.
Kaikessa hiljaisuudessa yritetään ajan antaa sumentaa. Nuoriso kyllä näkee tämänkin tekopyhyyden.
Samoin muitten halveksinta ja oman seurakunnan nostaminen epäjumalaksi ei mene enää läpi.
Varsinkin kun on helppo havaita että vl-puhujien väärät puheet ja parjauksen kristityistä jotka tekevät aidosti Vapahtajansa lähetyskäskyn mukaisesti ja Sanassa pysyen lähetystyötä, paljastavat oman liikkeen harhaisuuden ja valheet mitä siellä on.

Joko lähdet tai olet osallinen vääryydessä.

Äänestä

Ette te epäuskoset ymmärrä. Vain srk-hengen kautta voepi ymmärtää että maajussi tunkioinensa voi ymmärtää maaliman tunkion hajun ja opettaa miten sitä karttaa ja kun on keinossiemennyksessä ollu mukana niin tietä miten siemenet pitää lingota jotta siioni maksimaalisesti lissääntyisi iliman että yhtäkään ovulaatiota menisi hukkahan vaan kaikki taltehen varjeltuisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ElmaVanhus kirjoitti:

VL maallikkosaarnajat jotka ovat pätevöityneet niin gynekologeiksi kuin lääkäreiksi lantatunkion lemussa eivät enää olekkaan uskottavia muuttuvien oppiensa kanssa.

Ennen he saarnasivat että liikkuva kuva kaikissa muodoissaan on syntiä ja nyt katselevät jopa synniksi tuomitsemaansa urheilua joko jopa tv:stä tai netin kautta.

Me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen opetus on autuuden ehtona. Ja nyky vl-nuoriso ei ymmrrä, että ellei kaikkia munasoluja kovalla työllä hedelmöitetä se on srk:n kalliin opin mukaan murhan syntiä.

Nuoriso ei käy ennää seuroissa vaan on jättänyt srk-valtakunnna ja enempi ja enempi maalimallisissa tohuissa. Muka tavan vuoksi käyvään suviseuroissa.

Mihin tämä maalima on menossa. SRk taivaaseen ei ole paljon ennää menijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu